Lue keskustelun säännöt.
Kaipaatteko fiktiivisiltä tarinoilta, esim. kirjoilta, TV-sarjoilta ja elokuvilta, loogisuutta ja realistisuutta?
24.11.2022 |
Vai ajatteletteko, että "tämä on fiktiota, ei kaiken tarvitse olla niin totuudenmukaista"?
Kommentit (15)
En kaipaa. Päin vastoin, olen ihmetellyt, miten tosissaan jotkut ottavat esim. Harry Potter -kirjat ja -elokuvat, esim. "Miten Voldemort voi olla syntyjään paha?" tai "Miten Dumbledore voi olla niin huolimaton Tylypahkan turvallisuuden suhteen?" Minusta on mahdotonta odottaa täydellistä realistisuutta tarinalta, jossa esiintyy mm. velhoja, noitia, yksisarvisia, lohikäärmeitä, peikkoja, kentaureja ja muita taikaolentoja ja joissa taiotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Mutta mikä tahansa maailma, realistinen tai fantastillinen, pitää olla uskottavasti rakennettu.
Vierailija kirjoitti:
En kaipaa. Päin vastoin, olen ihmetellyt, miten tosissaan jotkut ottavat esim. Harry Potter -kirjat ja -elokuvat, esim. "Miten Voldemort voi olla syntyjään paha?" tai "Miten Dumbledore voi olla niin huolimaton Tylypahkan turvallisuuden suhteen?" Minusta on mahdotonta odottaa täydellistä realistisuutta tarinalta, jossa esiintyy mm. velhoja, noitia, yksisarvisia, lohikäärmeitä, peikkoja, kentaureja ja muita taikaolentoja ja joissa taiotaan.
He haluavat, että se maailma on rakennettu huolellisesti. Maailmassa voi olla taikuutta, mutta siellä pitää olla myös logiikka.
Tietty loogisuus ja maanläheisyys on hyväksi, koska se pitää tarinan kasassa ja juonta on täten helpompi seurata. Kaiken ei silti tarvitse olla yksi yhteen todellisuuden kanssa. Yksi syy, miksi katson fiktiivisiä sarjoja ja elokuvia on todellisuudesta hetkeksi irtaantuminen. Mutkia voi vetää suoriksi ja "yliluonnolliselta" tuntuvia sattumuksia olla tarinassa mukana, kun ne palvelevat sekä juonta että henkilöhahmoja.
Joissakin asioissa ei haittaa lainkaan, en välttämättä kiinnitä edes huomiota sellaisiin seikkoihin.
Toisaalta mua alkoi oikeen sapettaan kun Salkkareissa taannoin oli Noelin ja Elinan välisiä oikeusjuttuja, varsinkin lapseen liittyvää, tapaamisista ja huoltajuudesta. Itse ne oikeusprosessit läpikäyneenä en voinut uskoa näkemääni miten hutasemalla noi oli tehty, niissä ei ollut juurikaan mitään oikein tehty. Mä vaan telkkarin edessä kommentoin, että ei se noin mene :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Rakastan sitä, että maailmaan tuodaan yksityiskohtia, mutta katson fiktiota pääsääntöisesti saadakseni kevyttä viihdettä. Olen tykännyt esimerkiksi tummaihoisista näyttelijöistä Bridgetonissa. Siihen aikaanhan tummaihoiset oikeasti olivat orjia ja eläimen asemassa, mutta värikkääseen ja kevyeen hömppädraamaan en todellakaan kaipaa mitään inhorealistisuutta ja orjuuden kuvausta. Pidän siitä, että hahmot ovat erinäköisiä ja minusta krumeluurit barokkiajan asut näyttävät upeilta myös muiden kuin valkoisten näyttelijöiden päällä. Ei voisi vähempää kiinnostaa, että tuona aikakautena oikeasti silkkeihin ei puettu muita kuin valkoisia. Kyse on aikuisten sadusta, sen tehtävä on olla viihteellinen ja visuaalinen, ei mikään realistinen dokumentti.
Samoin rakastan esimerkiksi Emily In Parisia koska se on kevyttä, värikästä hömppää ja siinä on upeita tyylivalintoja päähahmon puvustuksessa. En todellakaan ala siinä miettimään miten oikeasti kenelläkään ei ole tuollaista arsenaalia vaatteita, joka päivä uusi trendikäs asukokonaisuus ja superkorkeissa piikkikoroissa viiletetään mukulakivikaduilla päivät ja yöt läpeensä.
Kyllä kaipaan. Monesti ärsyttää juonien mahdottomuudet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Realismia toki, jos genre tätä edellyttää. Eli en ole esim. historiallisten seikkailujen ystävä, jos kaikki historialliset faktat ovat pielessä. Toki kokonaisuus voi olla viihdyttävä - eli elokuvat jees (katsottu parissa tunnissa), mutten lukisi tuhatsivuista romaania.
Fantasiassa ja scifissä taas riittää loogisuus. Muutenhan genre on törmäilyä, jossa kiperät tilnteet ratkaistaan aina jollain ihmehärvelillä, jonka olemassa oloa ei ole voinut aavistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kaipaa. Päin vastoin, olen ihmetellyt, miten tosissaan jotkut ottavat esim. Harry Potter -kirjat ja -elokuvat, esim. "Miten Voldemort voi olla syntyjään paha?" tai "Miten Dumbledore voi olla niin huolimaton Tylypahkan turvallisuuden suhteen?" Minusta on mahdotonta odottaa täydellistä realistisuutta tarinalta, jossa esiintyy mm. velhoja, noitia, yksisarvisia, lohikäärmeitä, peikkoja, kentaureja ja muita taikaolentoja ja joissa taiotaan.
He haluavat, että se maailma on rakennettu huolellisesti. Maailmassa voi olla taikuutta, mutta siellä pitää olla myös logiikka.
Tämä. Ei tietenkään fantasia ole realismia, mutta loogisuus on eri asia. Toki kommentoijissa ihmettytää vielä enemmän se, ettei ymmärretä, että jokainen fantasia maailma on rakennettu juuri sille tarinalle ja kaikki taikuusromaanit myös asettavat rajat magialle. Eli on aika turha ihmetellä, miksi päähenkilöt eivät taio sitä tai tätä, jos nämä on ihan selvästi rajattu mahdollisuuksien ulkopuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ärsyttää todella paljon. Erilaisia fantasia elokuvia missä ei käytetä kaikkea potentiaalia mitä hahmolla on kuten star warsissa voisi heitellä miekkaa voiman avulla, x-menissä magneto voisi hankkia vaikka kuinka paljon erilaista metallia ja pitää sitä aina mukana jne.
Sitten monissa elokuvissa on samat kliseet joten ei jaksa katsoa. Tuntuu että pitää olla teini jotta ymmärtää ja silti en teininä katsonut mitään vastaavaa roskaa.
Yleisin reaktio minulla leffoja katsoessa on tuskastunut huuto "miksi!?" eli miksi hahmo tekee jotain niin tyhmää.
No se vähän riippuu. Tykkään sci-fistä ja fantasiasta, minun puolesta ei tarvitse yrittää keksiä jotain logiikkaa vaikka tekniikalle tai taikuudelle tms. Mutta esim. romanttisessa hömpässä minua ärsyttää että miksi päähenkilön koko elämä menee sekaisin jos joku ramdom tyyppi ei nyt tykkää hänestä. Mitä väliä? Kyllä niitä kumppaniehdokkaita löytyy, ja mieluiten muualta kuin omalta työpaikalta. En minä analysoi kavereiden kanssa mitään miesjuttuja, kaikki hoitaa omat asiansa itse, eikä kukaan poraa jonkun perään epätoivoisesti. Eikä kukaan ajaudu nyrkkitappeluun voittaakseen puolisoehdokkaan itselleen. Ja jos joku nyt tappelemaan ryhtyisikin, niin eipä sellaista kukaan halua, ongelmaista hunsvottia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleisin virhe on myös aikakauden leffat. Jos leffa sijoittuu 80 luvulle niin harvalla miehellä on siisti 2000 luvun tukka tai naisilla 2000 luvun suora tukka kuten leffassa. Myös vaatetus ja ja autot aina pielessä.
Tarinastahan se riippuu. Jos on tarina elävästä elämästä, niin kyllähän sen pitäisi todellisuuteen ankkuroitua. Jos on ihan fantasiaa tai muuten enemmän surrealismia, psykedeliaa tai sen sellaista, niin ei tarvi tai saa olla arkisen loogista ja realistista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En juurikaan kuluta otsikossa nimenomaan mainittuja asioita, vaan olen enemmänkin peli-ihmis, mutta maailman samaistuttavuuden ja ymmärrettävyyden vuoksi on joitain poikkeuksia tosimaailman realiteeteistä ehkä pyrkiä välttämään.
On ehkä helppo kuvitella maailma, joka olisi muuten kuin todellinen maailma, mutta missä olisi muutama lohikäärme ja ehkä joku ominaisuuksiltaan epänormaali miekka tai kypärä. Ehkä joku fyysikko tai kemisti voi jäädä kummastelemaan sitä, että miten jonkun kerrostalon kokoisen loharin jalat kestävät sen tömpsähtämisen kalliolle, mutta yleensä ihmiset varmaankin pystyvät samaistumaan kohtauksiin, joissa lentolisko esiintyy.
Paljon vaikeampi voi olla samaistua sellaiseen maailmaan, jossa ihmisten psykologia on jostain syystä täysin erilainen kuin tosimaailman ihmisten psykologia, tai esimerkiksi juuri matkustamiseen ja ajan kulumiseen liittyvät säännöllisyydet (tai säännöttömyydet) ovat kummallisia. Tunne-elämältään epäselvistä syistä odotetusta poikkeavia hahmoja on vaikea ymmärtää. Lentävien luutien olemassaolon kuvitteleminen lienee helppoa, mutta on hankala hahmottaa maailmaa, jossa vaikka näennäisesti 80 km/h lentävällä luudalla kestää noin 160 km matkan taittamiseen vain puoli tuntia.
Yleensä kirjoitusteknisestä näkökulmasta voidaan pitää myös jonkinlaisen taidon osoituksena sitä, että onnistuu tuomaan tarinaansa scifi- tai fantasiaelementtejä, mutta pitää niiden vaikutukset hallittuina ja minimalistisina. Eli esimerkiksi sellaista henkilöä voitaisiin ehkä arvostaa kirjoittajana, joka onnistuu luomaan maailman, jossa on lentäviä luutia, mutta joka ei muuten poikkea tosimaailmasta muuten kuin sellaisilla tavoilla, joita lentävät luudat vähimmissään vaativat. Esimerkiksi lentävien luutien olemassaolo ei ehkä vaadi sitä, että ihmisten ei täytyisi syödä tai juoda, tai että he eivät saisi kuulovauroita aseiden tai räjähteiden voimakkaista äänistä.
Tietyssä määrin kyllä. Jos esim. siirrytään pitkiä matkoja ilman teleportaatiota, kyllä minua ärsyttää, jos se siirtymä tapahtuu ajassa, joka ei oikeasti olisi käytössä olevalle kulkuvälineelle mahdollinen. Lisäksi ärsyttää kaikki puskista tulevat yliluonnolliset kyvyt ja lääketieteelliset mahdottomuudet, jollei hahmo ole joku mutantti tai yliluonnollinen olento.