Lue keskustelun säännöt.
kannattaako viiskymppisen enää erota? Onko edessä yksinäinen vanhuus?
23.11.2022 |
Lapset lensivät pesästä, pitkä avoliitto on ajatunut hankaluuksiin. Kannattaako tässä iässä enää haaveilla paremmasta elämästä? Vai jääkö sitä vallan yksin loppuiäkseen.
Olen siis nainen, ja arvelen ettei kunnollisia miehiä taida ollakaan. Tai jos onkin niin mistä edes löytäisi sellaisen kun ei käy kapakoissa eikä hyväksy viinaa juovia miehiä.
Kommentit (716)
Jos joutuu lonkkaleikkaukseen niin kotihoitaja tulee auttamaan pukemisessa, mutta maksu menee eläkkeen suuruuden mukaan eli noin 400-1000 euroa kuukaudessa. Kotihoitaja ei siivoa eikä pese pyykkiä eikä tuo takan lämmitys puita sisälle.
Kodin siivous ostetaan yksityiseltä siivousyritykseltä ja kauppa tuo ruoat kotiovelle, mutta ottaa kuljetusmaksun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sä toisista ihmisistä onnea löydä. Sun onnen puuttuminen ei mitenkään välttämättä ole miehesi vika ja kukaan uusi mies ei toimita onnea. Ennen eroa kattosin peiliin ihan tosi tosi huolella. Ero pitkästä liitosta on jotain sellaista jota ei voi etukäteen kuvitella. Jos mitään sen kummempia ongelmia ei ole, on vain tylsää, niin voin luvata että aivan takuu varmasti kaduttaa ero myöhemmin.
Nosto, täällä aloittaja
Ymmärrän jos pilkkaatte minua mutta silti tämä asia mietityyttää. Kun ei ole oikein sitä omaa elämää tullut pidetttyä yllä. Minä olen sellainen koti-ihminen. Kuka sitten enää tulee kotiin minun luokse.
Vierailija kirjoitti:
Jos joutuu lonkkaleikkaukseen niin kotihoitaja tulee auttamaan pukemisessa, mutta maksu menee eläkkeen suuruuden mukaan eli noin 400-1000 euroa kuukaudessa. Kotihoitaja ei siivoa eikä pese pyykkiä eikä tuo takan lämmitys puita sisälle.
Kodin siivous ostetaan yksityiseltä siivousyritykseltä ja kauppa tuo ruoat kotiovelle, mutta ottaa kuljetusmaksun.
Suomessa moni asuu yksin. Heidän ei auta kuin maksaa.
Kunnilla ja kaupungeilla ei ole ilmaisia kodin siivouspalveluita eläkeläisille.
Mitä isompi asunto sitä kalliimpaa on siivouksen osto.
Vierailija kirjoitti:
Nosto, täällä aloittaja
Ymmärrän jos pilkkaatte minua mutta silti tämä asia mietityyttää. Kun ei ole oikein sitä omaa elämää tullut pidetttyä yllä. Minä olen sellainen koti-ihminen. Kuka sitten enää tulee kotiin minun luokse.
Niin? Ei välttämättä kukaan. Jos liittosi ainoa ongelma on tylsyys, voit tehdä sille itsekin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään suurin osa eroaa eikä ole enää miniöitä. Monella miehellä alkaa eläkkeellä olevien vanhempien hoito.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et sä toisista ihmisistä onnea löydä. Sun onnen puuttuminen ei mitenkään välttämättä ole miehesi vika ja kukaan uusi mies ei toimita onnea. Ennen eroa kattosin peiliin ihan tosi tosi huolella. Ero pitkästä liitosta on jotain sellaista jota ei voi etukäteen kuvitella. Jos mitään sen kummempia ongelmia ei ole, on vain tylsää, niin voin luvata että aivan takuu varmasti kaduttaa ero myöhemmin.
Ei pidä katua tai turhanpäiväisesti syyllistyä. Omannäköiseen elämään uuden kumppanin kera suoraan lennosta hyppääminen on itselleen hyvinvointiteko aina.
Mitä väliä vanhasta kumppanista koska erohan on hänen vikansa koska hän oli tietenkin välinpitämätön eikä rakastanut oikein.
Elämä ei ole mustavalkoista. Ihmiset eroavat aivan liian vähän ja aivan liian myöhään. Tunteitaan pitää seurata aina koska rakkaus ja parisuhde on tunne eikä mikään tahtotila. Parisuhteen eteen ei pidä koskaan tehdä mitään työtä vaan suhteen pitää olla kevyttä hattaraa ja valuvaa siirappia.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään suurin osa eroaa eikä ole enää miniöitä. Monella miehellä alkaa eläkkeellä olevien vanhempien hoito.
Eläkeläisiä on 1 600 000, hoitoa ja palveluita ei kuulemma riitä kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nosto, täällä aloittaja
Ymmärrän jos pilkkaatte minua mutta silti tämä asia mietityyttää. Kun ei ole oikein sitä omaa elämää tullut pidetttyä yllä. Minä olen sellainen koti-ihminen. Kuka sitten enää tulee kotiin minun luokse.
Ei sinua ole pilkattu.
Olet jumittunut hankalaan avioliittoon ja kotiisi, unohtanut vanhat kaverisi ja etkä oikein jaksa harrastaakaan. Ja nyt sitten kyselet, löytääkö ikäisesi vielä uuden.
Voit löytää uuden miehen tai olla löytämättä. Jollet halua poistua kotoa, ainoa tapa lienee tehdä tositarkoituksella-ilmoitus johonkin nettipalveluun ja katsoa, millaisia miehiä ilmoittautuu. Jos tosi hyvä tuuri käy, voit vaihtaa miestä ihan lennosta.
Ero on rankkaa sellaisessakin tilanteessa, että on selvä syy ja tuntee että on pakko erota. Itse erosin vuosi sitten, kun muutakaan vaihtoehtoa ei enää ollut. Tai siltä se ainakin tuntui silloin. Ja tällaisessakin tilanteessa pää kelaa edelleen että jos kuitenkin tein väärin. Jos sen kuitenkin olisi voinut korjata. Koko aikuisikä oltiin yhdessä ja se kaikki, koko elämä piti vain lopettaa. Olo on aivan palasiksi hajonnut, enkä usko että tulen enää ehjäksi. Seuraa on kyllä löytynyt, mutta ei se uuden suhteen toimiminen ole ainakaan helpompaa kuin sen vanhan. Meillä kaikilla aikuisilla on tätä samaa painolastia menneestä elämästä. Kaikki vapaat ollaan tässä vaiheessa aivan teipattuja raatoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ihan perus hyvässä suhteessa, joten ei tulisi mieleenkään erota. Vanhemmat kuolleet, sisaruksia ei ole, ei oikein ystäviäkään, yksi lapsi on, mutta hänessä en halua roikkua. Kaiken lisäksi asun maaseudulla ja työskentelen naisvaltaisella alalla, joten missä sitä edes tapaisi ketään. Toivottavasti kuolen ennen puolisoa.
Oletkohan ap ollut parisuhteessa tosi nuoresta alkaen. Olen ollut huomaavinani, että "aina" parisuhteessa olleet, suunnilleen lapsuuskodista kumppanin kanssa yhteen muuttaneet pelkäävät yksin elämistä. Sitten taas kauan yksin eläneille sinkkuus on ok, heillä on kokemus pärjäämisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletkohan ap ollut parisuhteessa tosi nuoresta alkaen. Olen ollut huomaavinani, että "aina" parisuhteessa olleet, suunnilleen lapsuuskodista kumppanin kanssa yhteen muuttaneet pelkäävät yksin elämistä. Sitten taas kauan yksin eläneille sinkkuus on ok, heillä on kokemus pärjäämisestä.
Kaikki pärjää kun on pärjättävä. Mikä siinäkin on niin pahaa että osa meistä ei ihan vaan halua olla yksin? Osa on parisuhdeihmisiä. Osa on sosiaalisempia, kaipaa enemmän läheisyyttä, juttukaveria iltaisinkin. Onkohan tuo missään muussa maassa paha asia kuin Suomessa? Tunkekaa ne pärjäämisenne sinne minne aurinko ei paista.
Vierailija kirjoitti:
Nosto, täällä aloittaja
Ymmärrän jos pilkkaatte minua mutta silti tämä asia mietityyttää. Kun ei ole oikein sitä omaa elämää tullut pidetttyä yllä. Minä olen sellainen koti-ihminen. Kuka sitten enää tulee kotiin minun luokse.
Olen aivan samanlainen kuin sinä, ap.
Vierailija kirjoitti:
Jos joutuu lonkkaleikkaukseen niin kotihoitaja tulee auttamaan pukemisessa, mutta maksu menee eläkkeen suuruuden mukaan eli noin 400-1000 euroa kuukaudessa. Kotihoitaja ei siivoa eikä pese pyykkiä eikä tuo takan lämmitys puita sisälle.
Kodin siivous ostetaan yksityiseltä siivousyritykseltä ja kauppa tuo ruoat kotiovelle, mutta ottaa kuljetusmaksun.
Minä olin liitossa, jossa puoliso häippäisi muualle, jos sairastin, tulin vaikka sairaalasta vajaassa kunnossa. Eikä se kyllä viitsinyt siivotakaan. Mitään vanhuudenturvaa en erossa menettänyt, joutikin mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletkohan ap ollut parisuhteessa tosi nuoresta alkaen. Olen ollut huomaavinani, että "aina" parisuhteessa olleet, suunnilleen lapsuuskodista kumppanin kanssa yhteen muuttaneet pelkäävät yksin elämistä. Sitten taas kauan yksin eläneille sinkkuus on ok, heillä on kokemus pärjäämisestä.
Kaikki pärjää kun on pärjättävä. Mikä siinäkin on niin pahaa että osa meistä ei ihan vaan halua olla yksin? Osa on parisuhdeihmisiä. Osa on sosiaalisempia, kaipaa enemmän läheisyyttä, juttukaveria iltaisinkin. Onkohan tuo missään muussa maassa paha asia kuin Suomessa? Tunkekaa ne pärjäämisenne sinne minne aurinko ei paista.
Olen tuo, jolle vastasit. En tarkoittanut kommenttiani huonossa mielessä. On vaan tullut käsitys, että parisuhde voi tavallaan tehdä ihmisestä aran, on ikään kuin riippuvainen toisen mukanaolosta.
Äitini erosi jo 80-luvulla, ja on asunut pitkään yksin. Hän on nyt 75-vuotias eläkeläinen. Harrastaa käsitöitä, kuorolaulua, käy seurakunnan tilaisuuksissa ja erilaisissa harrastuskerhoissa. Ratkoo ristikoita ja hoitaa kesäisin pientä pihaansa. Keväällä kasvattaa kukkien taimenet siemenistä. Syksyisin marjastaa. On sellainen kotihiiri. Hyvin viihtyy ja pärjää elämässä yksinkin.
Hän on meille lapsille jo ilmoittanut, mihin hoivakotiin aikoo mennä, jos ei enää arjesta selviydy. Valtakirjat ja testamentit on kaikki tehty valmiiksi.
Mikä on sellainen asia, mikä noinkin nuorta ihmistä kuin ap pelottaa yksin olemisessa?
Tarviiko olla joko tai? Jos et kerran kaipaa rakkautta ja parisuhdetta, niin eikö ole aika yhdentekevää asua kämppiksinä/kavereina. Elät omaa elämää ja toinen maksaa puolet kuluista. Mukavaa.
No aika moni on!