Onko abortti kaduttanat? Onko jollain jäänyt jäytämään tehty abortti?

Päätös abortin tekemättä jättämisestä harmittaa ajoittain.

Yks niitä harvoja järkeviä päätöksiä mun elämässä. Ja kyllä mä ainakin oon asiasta puhunutt ystäville. Olen ylpeä, että olen osannut olla 15-vuotiaana niin vastuuntuntoinen ja järkevä, että päädyin aborttiin. Muuten en aina nuorena ollut kovinkaan fiksu.

Jälkeen päinn ajatellen olisi pitänyt vaikka adoptiota ehdottaa :(

Mulle yritettiin puhua " järkeä" pariltakin taholta, mutta silloin en uskaltanut kertoa esim. omalle äidille. Hän sai tietää asiasta samana päivänä kun abortti oli jo tehty. Asiaan liittyy mm. poikaystävä joka ensitöikseen raskaudesta kuultuaan lähti menemään, ja myös väkivallan uhka hänen sukulaisensa taholta. Vaikeita asioita, mutta SILTI, en voi olla miettimattä, entä jos...Rukoillut olen myös että tämä lapsi voisi mulle anteeksi antaa. :(

Ajattelen kyllä usein, miten vanha lapsi nyt olisi, jos olisin antanut sen elää.

Oli ainut oikea ratkaisu sillä hetkellä.

enkä mieti asiaa.

2 aborttia takana, nyt ne tuntuu jo tosi kaukaisilta jutuilta

Kyllä otti koville, onneksi asia käsiteltiin perusteellisesti. Koskaan se ei unohdu mutta sen kanssa pystyy elään.

Asiasta ei tiedä kuin minä ja mieheni, eli ei olla puhuttu kenellekään. Tein raskaudenkeskeytyksen rv 8 tai 9, esikoinen oli puolivuotias ja olin juuri saanut vakituisen työpaikan. Valitsin työpaikan, eli menin töihin heti esikoisen äitiysloman päätyttyä ja meni muutama kuukausi ja tulin raskaaksi, josta syntyi toinen lapsi 2 vuoden ikäerolla. Jos ei olisi ollut työpaikkaa tiedossa, en olisi tehnyt aborttia.



Toisaalta olen päättänyt, että toista kertaa en enää aborttia tee. Mutta pidän myös huolen, etten tuu enää raskaaksi.

vieläkin itkee tehtyä aborttia joskus 70-luvulla. Muistelee sitä säännöllisesti ja erityisesti nyt iän myötä on tullut yhä vaikeammaksi asiaksi. Hänellä on kaksi myöhemmin syntynyttä lasta, mutta laskee edelleen, minkä ikäinen se vanhin olisi...

jälkeenpäin ainoa viisas päätös koko asiassa.

"jouduin" tekemään abortin rv 22 lapsen erittäin vaikean vamman ja sairauden vuoksi. Hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia selvitä. Jos ei olisi menehtynyt raskauden aikana, niin välittömästi syntymän jälkeen. Toki ajattelen välillä tätä esikoistani, jos hänet olisin saanut pitää niin meillä olisi nyt kolme ihanaa tyttöä.

että talossa ei ole tilaa tai ei ole nähnyt vaivaa etsiä sopivaa ehkäisyä. Otan osaa.

romahdin totaalisesti kun laskettu aika koitti. Sitä ennen ehdin hieman ihmetellä että miten "helposti" pääsin asian yli. Kävin psykologin juttusilla yli vuoden aja, muuten en olisi jaksanut. Hän kävi myös meillä kotona katsomassa vauvaa kun saimme toisen lapsemme, kävin hänen luona vielä koko raskauden ajan. Ihana ihminen, suuri kiitos hänelle

mutta halusin kertoa lyhyesti tarinani koska en tiedä minkä tilanteen edessä ap on. Jos nyt tulisin raskaaksi (vaikka meidän perheen lapsiluku onkin täynnä) en enää aborttia tekisi jos lapsi vain olisi elinkelpoinen, niin raskas kokemus se oli (etenkin kun lapsi oli hartaasti toivottu). Yllästysvauva otettaisiin meillä lämmöllä vastaan!

Oli aikoinaan ainoa järkevä päätös enkä epäröinyt päätöstäni hetkeäkään, en silloin enkä nyt. Ajattelen kuitenkin tätä syntymätöntä lasta usein, tulee haikea olo mutta ei sen pahempaa. Olen työstänyt asian valmiiksi ko. miehen kanssa, lisäksi kerroin vain kahdelle parhaalle ystävälleni sekä myöhemmin terapeutille jonka luokse päädyin muista syistä. Miehen mukanaelo ja tuki koko prosessissa ovat suurin syy miksi koko episodi nyt on osa elämänkokemustani eikä suuri trama.

Tein abortin melkein 10 vuotta sitten, ja pääsin sen yli aika helposti ja nopeasti. Ainoastaan nyt viime vuosina, kun meitä on kohdannut kaksi keskenmenoa, olen molempien aikana syytellyt itseäni, että keskenmeno on jotenkin kosto abortista. Täysin epäloogista, mutta vaikeimpana aikana se ajatus tuli uudestaan ja uudestaan mieleeni.



Niinä aikoina, kun elämässäni on kaikki hyvin, en aborttia juurikaan edes muista.