Pääseekö paperitoukista eroon?
Olin nähnyt yksittäisen toukan ehkä elokuussa kerran, ja oletin sitä sokeritoukaksi joten tapoin ja jatkoin elämää. Ongelmaan heräsin lokakuussa kun toukkia näkyi enemmän. Luulin edelleen sokeritoukiksi, ja vuokranantaja tai isännöitsijä ei luvannut heti tehdä mitään, joten myrkytin itse koko kämpän muurahaissirotteella. Olin tähän mennessä itse tappanut ehkä 5, ja myrkyn jälkeen löytyi n. 15 kuollutta toukkaa.
Kun oli mennyt pari viikkoa ilman mitään havaintoja, siivosin myrkyt lattialta koska ajattelin ettei se ole terveellistä. Myrkkyjen siivoamisesta noin viikon jälkeen näkyi vielä 1, ja myrkytin heti koko kämpän uudestaan. Myrkytyksen jälkeen viikossa on nyt löytynyt 5 toukkaa lisää. Tällä kertaa katsoin niitä tarkemmin, ja huomasin että kyseessä on paperitoukka eikä sokeritoukka.
Olen näistä ainakin kuullut että on tosi hankala hävittää :( kuitenkin, tähän mennessä 25 about löytynyt ja vain kaksi niistä oli aikuisia, kaikki muut nymfejä (pieniä, hiljattain kuoriutuneita valkoisia, näyttää enemmän sokeritoukilta). Onko kellään kokemusta näiden hävittämisestä? Pääseekö eroon? Myös valistuneita arvauksia otetaan vastaan siitä, onkohan tämä iso kanta vai vielä aika pieni, kun on muutamassa kuukaudessa kehittynyt. Sen tiedän, että kesällä näitä ei kämpässäni vielä ollut.
Kommentit (44)
Paperitoukka syö kaikkea orgaanista ja viihtyy kun kosteusprosentti on yli 50. Leviää koko huoneistoon. Liikkuu seinillä, katoissa ja lattialla. Liikkuu pääsääntöisesti yöllä. Jos määrä on suuri näkyy myös päivällä. Vihtyvät hyvin pesutiloissa, jossa kosteaa ja syötävää. Paperi ei ole ensisijaista ravintoa, vaikka sitäkin pystyy syömään.
Elää jopa kahdeksan vuotiaaksi ja tulee lisääntymiskykyiseksi noin 1-2 vuotiaana.
Tunkee itsensä joka paikkaan. Löysin niitä kuiva-ainekaapista, allaskaapista, keittiön säilytyskaapista. Kahvinkeittimen vesisäilössäkin oli muutama. Paikoissa missä niitä liikkuu runsaasti, jättävät jälkeensä pieniä tummia ulostepisteitä. Niitä löytyi jauho- ja sokeripurkkien päältä sekä kaappien vetokahvojen päältä. Vaikea hävittää omin konstein.
Vierailija kirjoitti:
KAIKKI PAHVILAATIKOT POIS KÄMPÄSTÄ JA SITTEN MYRKYTYS.
Salaisuus on siinä, että suurlogistiikkakeskukset ovat paperitoukkien alkulähteitä ja toukkien munia ovat kaikki sinunkin kotiisi tuodut pahivlaatikot täynnä.
Hankkiudu eroon kaikista pahvilaatikoista ja kun tuot uutta krääsää kotiisi, avaa laatikot jo ulkona; ÄLÄ TUO NIITÄ SISÄÄN.
Kisut tykkää näistä.
Syöteillä varustetut liima-ansat ovat hyviä. Niihin jää myös nämä vaaleat muutaman millin kokoiset nymfit, joita on vaikea havaita. Geelisyötti on toimiva torjunta. Paperitoukka munii talon rakenteisiin, halkeamiin ym. Suihkutettavat torjunta -aineet toimivat huonosti. Paperitoukalla siis kestää tovin kasvaa pari senttiseksi ja silmin havaittavaksi. Ja kun se on vielä suhteellisen pieni, sen voi helposti sekoittaa sokeritoukkaan.
pahvilaatikoiden mukana tulee paljon, eli tilaukset yms,pura ulkosalla ja pahvit vek heti. muuttopahvilaatikoista voit saada v...tun riesan, suosi muovia. kirpparit, kirjat,vanhat kirjat mm. on veemäinen hävittää,jopa pahempi kuin sokrutoukka, noi kuoriaiset yhtä v..tua, syövät neuleet matot, se toinen kuoriainen tekee matoja kaakakoon,jauhoihin ja niitä raot täynnä, kävelee katossakin niitä. kaveri sai lesepakkauksesta järkyn keittiöriesan ja toinen kamu kun muutti upouuteen kerrostaloon, häkkivarastotki kuhisi niitä. joko rakennusvaiheessa tai ihmisten muuttotavaroissa sikisi.