Pääseekö paperitoukista eroon?
Olin nähnyt yksittäisen toukan ehkä elokuussa kerran, ja oletin sitä sokeritoukaksi joten tapoin ja jatkoin elämää. Ongelmaan heräsin lokakuussa kun toukkia näkyi enemmän. Luulin edelleen sokeritoukiksi, ja vuokranantaja tai isännöitsijä ei luvannut heti tehdä mitään, joten myrkytin itse koko kämpän muurahaissirotteella. Olin tähän mennessä itse tappanut ehkä 5, ja myrkyn jälkeen löytyi n. 15 kuollutta toukkaa.
Kun oli mennyt pari viikkoa ilman mitään havaintoja, siivosin myrkyt lattialta koska ajattelin ettei se ole terveellistä. Myrkkyjen siivoamisesta noin viikon jälkeen näkyi vielä 1, ja myrkytin heti koko kämpän uudestaan. Myrkytyksen jälkeen viikossa on nyt löytynyt 5 toukkaa lisää. Tällä kertaa katsoin niitä tarkemmin, ja huomasin että kyseessä on paperitoukka eikä sokeritoukka.
Olen näistä ainakin kuullut että on tosi hankala hävittää :( kuitenkin, tähän mennessä 25 about löytynyt ja vain kaksi niistä oli aikuisia, kaikki muut nymfejä (pieniä, hiljattain kuoriutuneita valkoisia, näyttää enemmän sokeritoukilta). Onko kellään kokemusta näiden hävittämisestä? Pääseekö eroon? Myös valistuneita arvauksia otetaan vastaan siitä, onkohan tämä iso kanta vai vielä aika pieni, kun on muutamassa kuukaudessa kehittynyt. Sen tiedän, että kesällä näitä ei kämpässäni vielä ollut.
Kommentit (44)
Banaanilaatikot pahimpia. Muuton jälkeen niitä oli muutamia asunnnossa. Samoin massiivinen Ikean kaapisto joka oli tietenkin pahveissa. Uskon, että tämän mukana tuli. Nyt olen sirotellut reilusti kaapiston ympärille ja listojen viereen muurahaissirotetta. Samoin pari niitä taitettavaa ansa pahvia on siinä lähettyvillä. Reilu viikko meni ja nyt on ansassa isoja ja pieniä. Uskon, että paperitoukkia. Onko joku saanut myrkytyksen isännöitsijän kautta vai hankkinut itse?
KAIKKI PAHVILAATIKOT POIS KÄMPÄSTÄ JA SITTEN MYRKYTYS.
Salaisuus on siinä, että suurlogistiikkakeskukset ovat paperitoukkien alkulähteitä ja toukkien munia ovat kaikki sinunkin kotiisi tuodut pahivlaatikot täynnä.
Hankkiudu eroon kaikista pahvilaatikoista ja kun tuot uutta krääsää kotiisi, avaa laatikot jo ulkona; ÄLÄ TUO NIITÄ SISÄÄN.
Ap mikä sinulla on nyt tilanne näiden kanssa? Itse kamppailen sanan ongelman kanssa.
Miksi paperitoukat leviävät toisaalla nopeasti ja toisissa asunnoissa eivät? En viittaa tällä esim. siisteyteen, uskon että kaikki pitävät asunnon perussiistissä kunnossa.
Meillä oli paperitoukkia yhdessä edeltävässä asunnossa, luulin aluksi sokeritoukiksi. Asuimme kyseisessä asunnossa vuosia ja heti muutettuamme törmäsimme noihin yksilöihin, eli niitä oli siellä valmiiksi. Niitä näkyi yksittäisiä havaintoja viikossa, kesällä todella harvoin, talvella vähän useammin. Mutta eivät liikkuneet koskaan esim. makuuhuoneissa tai keittiössä, ei ainakaan havaittu kuoriakaan.
Laitoin ajoittain kaupasta ostamani paperitoukka-ansan jonkun lipaston alle, sinne eksyi yksittäisiä yksilöitä. Mutta, eivät siis meillä häirinneet mitenkään tai eivät esim. kiipeilleet katossa tai seinissä näkyvästi. Itseäni ne eivät ällöttäneet mitenkään, mutta toki varmaan sitten, jos olivat menneet esim. sänkyihin. Siivoan usein, mutta en tosiaan usko että siitä johtuisi.
Ei pääse muuten kuin muuttamalla. Ongelma kun ei pesi vaan asunnossa vaan todennäköisesti toukkayhteiskunta majailee häkkivarastoissa, joissa on valtavat määrät roinaa ja pahvilaatikoita. Näin oli ainakin mun entisessä kodissa eikä asialle edes tehty mitään. Poismuuton jälkeen ei ole ainuttakaan toukkaa näkynyt.
Nuo ovat todella yleisiä nykyään, yleisempiä kun sokeritoukat. Suurimmalla osalla eivät häiritse ja pysyvät aisoissa, mutta jostain syystä osassa asuntoja leviävät hanakammin. Kuten edeltäjä sanoi, ei korreloi siivoamisen kanssa, vaikka toki likaisemmassa toukille on enemmän ravintoa.
Vierailija kirjoitti:
Ei pääse muuten kuin muuttamalla. Ongelma kun ei pesi vaan asunnossa vaan todennäköisesti toukkayhteiskunta majailee häkkivarastoissa, joissa on valtavat määrät roinaa ja pahvilaatikoita. Näin oli ainakin mun entisessä kodissa eikä asialle edes tehty mitään. Poismuuton jälkeen ei ole ainuttakaan toukkaa näkynyt.
Entäs omakotitalossa, jossa ei ole naapuria, jonne voisivat paeta?
Asuin noiden kanssa. Sitten muutin.
Ihmettelen myös tätä, miten joissain taloissa määrä pysyy aisoissa ja joissain toukkia kuhisee hetkessä kymmeniä päivässä.
Meillä 70-luvun kerrostalossa tuli kaksi vuotta sitten yksi toukka vastaan, luulin sokeritoukaksi. Sen jälkeen en nähnyt yhtäkään, ennen viime syksyä toukkia ei ollut mitenkään kuhisten, mutta muutamia viikossa niitä alkoi huomata vasta kun tiesi mitä etsiä. Kaksi kertaa löysin toukan keittiön seinältä, mutta muuten ne eivät meilläkään kiipeilleet katossa, sängyissä tai muualla.
Huoltoyhtiö laittoi meillä muutamat ansat häkkivarastojen eteen ja rapun alimpaan kerrokseen ja muutamissa viikoissa niissä oli n. 10 toukkaa per ansa. Näemmä toukkia on siis täällä koko tämän pari vuotta ollut, mutta ne eivät olleet sitten pesiytyneet tänne ylimpään kerrokseen ennen viime syksyä.
Meillä taloyhtiö ei valitettavasti suostunut myrkytystä tekemään vaikka toukkia on rapussakin, joten me ja seinänaapuri tilasimme myrkytyksen itse pari kuukautta sitten. Sen jälkeen on tullut vastaan vain muutamia kuolleita toukkia, ei yhtään elävää. Mietityttää kyllä, tuleeko tämä ongelma vielä räjähtämään käsiin vai voiko toukkamäärä esim. vanhassa talossa pysyä maltillisena. Myrkkynä suosittelen muurahaissirotetta (auttoi paljon muuta myös sotkee hirveästi) ja torjujien käyttämää geeliä, jota myydään myös kuluttajille. Geeli on kertaostoksena kallis, mutta kestää käytössä kauan ja on todella tehokas.
Geelisyötti ja liima-ansat ovat parhaita torjunnassa. Hyvä siisteystaso on avuksi.
Ilmankosteus alle 50 %, niin eivät viihdy.
Vierailija kirjoitti:
Tuttavalla ei ole näkynyt sen jälkeen kun ammattilainen kävi kahdesti myrkyttämässä.
Meillä sama, melkein vuosi nyt ilman. Muuten, oliko ne pienet valkoiset sellaisia vikkeliä? Ne on uusi laji kalvastoukat, meillä oli niitäkin, ei ole enää näkynyt. Kerrostalossa pitää myrkyttää kaikki tilat, ei auta, jos joku vaan kämppänsä myrkyttää.
Pelkkiä sokeritoukkia on ihan turhaa myrkytellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttavalla ei ole näkynyt sen jälkeen kun ammattilainen kävi kahdesti myrkyttämässä.
Meillä sama, melkein vuosi nyt ilman. Muuten, oliko ne pienet valkoiset sellaisia vikkeliä? Ne on uusi laji kalvastoukat, meillä oli niitäkin, ei ole enää näkynyt. Kerrostalossa pitää myrkyttää kaikki tilat, ei auta, jos joku vaan kämppänsä myrkyttää.
Niinhän sitä pitäisi, meillä esimerkiksi kellarissa vilistää noita kymmeniä, ellei satoja, kun kaikki komerot on täynnä ikivanhoja pahvilaatikoita. Meillä taloyhtiön hallitus ei pidä paperitoukkaongelmaa tarpeeksi pahana eivätkä siksi tee mitään. En tiedä odottavatko ongelman räjähtämistä käsiin vai eivätkö reagoi sittenkään.
Me asumme onneksi vuokralla ja ammattilaisen myrkytys auttoi oman asuntomme osalta. Jatkossa aiomme myrkyttää geelillä itse 12 kk välein, toukat juoskoon sitten muissa asunnoissa, joiden asukkaita ne eivät häiritse :)
1 tai 2 kuukauden välein siis, tuo väliviiva näköjään katoaa julkaistessa
T. edellinen
Vierailija kirjoitti:
Kaikki pahvilaatikot ja sanomalehdet pois kämpästä niin katoaa. Mulla oli kertynyt tyhjiä pahvilaatikoita vaatekaapin päälle ja siellä ne asuivat. Kaikki pahvit vein roskiin niin paperitoukat katos.
Entä kirjat? Paperitapetit?
Kaikki ylimääräiset pahvit ja sanomalehdet pois kämpästä. Jos ei ole ruokaa niin toukat katoaa!
Itse pääsin niistä eroon vasta kun muutin uuteen asuntoon. Esimerkiksi liima-ansoihin niitä jäi kyllä kiinni, mutta ei kovin usein, joten ansat olivat käytännössä hyödyttömiä.
Lohdutukseksi voisin sanoa, että paperitoukkien kanssa on kyllä mahdollista elää, vaikka ne ovat vähän ärsyttäviä. Joskus huomasin, että ne olivat syöneet reikiä johonkin paperiin, mutta sitä tapahtui vain pari kertaa koko sen 8 vuoden aikana. Luulen, että nimestä huolimatta paperi ei ole niiden lempiruokaa.
Heittäkää paperit ja pahvilaatikot pois kodista. Itse olin huomaamatta kerännyt pahvilaatikoita kaapin päälle jos joskus olisi käyttöä ja ilmestyi paperitoukkia. Hoksasin viedä kaikki pahvit ja sanomalehdet keräyslaatikkoon niin piaan katosivat toukat.