Miten reagoisit, jos saisit jouluna vuohen kehitysmaahan?
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Perussuomalaiset näemmä pahottaisi mielensä tästäkin, koska vuohi kuuluu heidän makuukamariin.
😂
Olisin todella iloinen tällaisesta lahjasta. Hyvä idea. Minä saan hyvän mielen, mutta en turhaa roinaa nurkkiin, ja joku muu saa tarvitsemaansa apua. Toki pieni osa rahoista menee järjestön toimintakuluihin, mutta ihan hyvähän sekin on, että pidetään yllä tällaisia työpaikkoja.
Osoittaisi myös, että lahjan antaja tuntee edes vähän arvomaailmaani.
Eläviä eläimiä ei saa antaa. Eivät niitä kuitenkaan viitsi hoitaa. Uhrieläimiksi rassukat joutuvat.
Ei mitään järkeä tukea eläinrääkkäystä.
Kas, kun ei ilmoiteta antaneensa lippuja härkätaisteluun.
maksan veroissa jo kehitysapua riittävästi, joten eiköhän sillä jokunen vuohi ole palkattu järjestöbyrokratiaan
ja nythän tulossa ilmastovero köyhille maille
kakkua kakun päälle
raha kyllä kelpaa, mutta teot aika vähäisiä kun 100v myöhemminkään mikään ole muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Antaisin jatkossa kaikki lahjat kyseiselle henkilölle tulostamalla jonkun itse tekemäni lapun siitä, että hänen lahjansa on mennyt kehitysapuun. Jos hän olisi joskus pulassa, näkisi vaikka nälkää, niin veisin hänelle tositteen siitä, että olen antanut pakolaisleirille ruoka-apua. Jos hän pyytäisi lainaksi rahaa, niin kertoisin että sijoitin kehitysmaa rahastoon, joka lainaa rahaa kehitysmaalaisille pienyrittäjille.
En ihan tajua tätä vertausta. Mitä tekemistä joululahjoilla on sen kanssa, jos joku tuttava joskus on pulassa ja näkee nälkää? Eikö ne ole ihan erilliset tilanteet.. Vai ihanko tosissaan ihmiset päättävät joskus aikoinaan saatujen joululahjojen perusteella, auttavatko he pulaan joutunutta ystävää vai eivät??
Mä haaveilen omasta vuohesta, vuohet on hauskoja! Närkästyisin vähintään.
Panisin välit poikki lahjan antajaan joka ei selvästikään tunne minua tai haluaa lahjallaan näyttää minulle keskisormea.
Vierailija kirjoitti:
Kiittäisin kohteliaasti ja ottaisin vähitellen tähän ihmiseen etäisyyttä, koska vältän fanaattisia ideologian tyrkyttäjiä elämässäni.
Tämä. Tai sit tää että annat vuoden päästä jouluna 100€ arvoisen tiedoksi annon hänelle jotta pistin joululahja rahasi kissojen katastrofiyhdistykseen. Tämä sopii oikein hyvin eläintenvihaajalle. Itse olen eläinrakas ja olen ihan hiljaa lahjoittanut Kky:lle pikku summia ja siitä keksin tämän. Mutta siis valitse sellainen kohde jota saaja ei arvosta, oli pointtini.
Nuo vuohilahjat on vaan antajan oman sädekehän kiillotusta. Yäh. Ja aatteen tuputusta. Yäh.
Rahalla tehty hyväntekeväisyys ainoastaan ruokkii korruptiota, järjestäytynyttä rikollisuutta, tuloerojen kasvattamista, köyhien maiden köyhyyden lisäämistä entisestäänkin. Eli ei kiitos minulle mitään rahalla tehtyä hyväntekeväisyyttä lahjaksi, koska en tahdo lahjaksi jotain sellaista mikä aiheuttaa kärsimystä muille ihmisille.
Mutta niin, jos välttämättä tahtoo antaa jollekulle rahalla tehdyn hyväntekeväisyyslahjan, niin on tuo vuohi ihan kiva hauska vaihtoehto. Mutta on sitä paljon kivempiakin vaihtoehtoja olemassa! En suosittele antamaan kenellekään lahjaksi "afrikkalaista sponsoriadoptiolasta", eli sillä lailla että sinä maksaisit ne sponsorimaksut ja lahjan saava kaverisi saisi niitä kirjeitä siltä lapselta sieltä afrikasta. Koska ei se nyt edelleenkään todellakaan eettistä ole että ihmisiä annetaan lahjana. Mutta! Samalla lailla voi adoptoida vaikkapa rotan! Afrikassa on hyväntekeväisyystyössä rottia. Ne ainaskin etsii maamiinoja ja diagnosoi tuberkuloosia. Sellasta rottaa voi sponsoroida, sellasen voi sillä lailla "saada omakseen" vaikkei sitä rottaa ikinä näe, koska itse on Suomessa ja rotta on Afrikassa. Joten jos sponsoriksi ryhtyy niin sen "rotan" voi antaa lahjaksi kaverille, niin että kaveri saa kirjeet siitä että mitä sille rotalle kuuluu, mitä se rotta on kulloinkin tehnyt.
Tuo on sillai "kiva" lahja, kun saa olla mukana sen "hyväntekeväisyysprojektin" kulussa. Saa seurata sen rotan elämää. Nuo vuohet taas, jotka ap mainitsi, niiden elämää ei seurata, vaan ne vain annetaan jonnekin, mutta niitä ei ns. "adoptoida". Paitsi tietysti jos jokin hyväntekeväisyysorganisaatio on keksinyt "vuohien adoptoimisohjelman".
Vierailija kirjoitti:
Parempi se kuin ne hyödyttömät jutut mitä saan mun mutsilta. Viime vuonna sain liian ison kerraston, toissa vuonna liian pienen yöpuvun. Ostaisi mieluummin sen vuohen.
Vaihtoehtoisesti vaihtaisi sinut vuoheen !
Mieluummin ottaisin vuohen kehitysmaahan kuin tuikkukuppeja tai muuta turhaa tavaraa.
Vierailija kirjoitti:
Perussuomalaiset näemmä pahottaisi mielensä tästäkin, koska vuohi kuuluu heidän makuukamariin.
Se, jolle tämmöinen tulee mieleen, ei ole kovin uskottava vittuilija. Kivaa menoa sulle.
Antaja haluaa olla hyvä ihminen. Silti vähän sellainen "et sä nyt mitään tartte, toi toinen tarttee enemmän", nostais paskoja fiiliksiä vaikka oliskin totta. Oon liikaa kohdannut vaille jäämistä lapsena, niin nyt kaipaan että mulle osoitetaan että MÄ olen tärkeä eikä että joku muu on ensin tärkeä ja mä vasta sitten.
Vierailija kirjoitti:
vuohireppanan vieminen jonnekin alkeellisiin oloihin kuulostaa kamalalta.
Voi pyhä yksinkertaisuus.
Yksi työkaveri antoi ymmärtää jouluisin laittaneensa lahjarahat hyväntekeväisyyteen. Tiedä laittoiko.
Hyväntekeväisyyteen laitan itsekin rahaa, mutta olen sen verran "itsekäs" ihminen kuitenkin, että toivoisin itselleni edes jonkinlaista "oikeaa" lahjaa ystävältä, ihan vaikka jotain suklaalevyä/rasiaa esimerkiksi. Myönnän olevani materialisti ja pidän kauneudesta, joten ne jonkin mielestä "turhat tuikkukipot" olisi itselleni ihan jees, mikäli lahjan antaja tietää makuni.
Hyväntekeväisyyteen voi lahjoittaa myös ilman hyve signalointia. Tuollainen "vuohi Afrikkaan" ei ole lahja minulle, se on lahja sille vastaanottajalle, piste. Voisin ottaa myös tietynlaisena vit tuiluna mikäli joku ystäväni antaisi nimissäni lahjan jonnekin huitsin nevadaan...
Olen asunut Beninissä vuoden.
Talon mukana tuli taloudenhoitaja.
Hänen mielenkiintonsa tehdä töitä oli puhdas 0.
Hänellä oli työlista joka päivä. Jos kukaan ei sanonut mitään, ei tehnyt mitään. Istui tuolilla ja oli netissä.
Ei auttanut kauniisti, eikä rumasti sanoa. Työttömyysaste maassa on löhes 100%.
Tämä eka sai vauvan ja palkattiin toinen. Saatiin suosituksia, ahkera jne. Ihan yhtä patalaiska oli, kuin ensimmäinenkin.
Yritin puhua kummallekin järkeä.
Jos mä saisin vuohen, suuttuisin
Vierailija kirjoitti:
En tarvitse "lahjaksi" sitä, että "lahjan" "antaja" ilmoittaa minulle lahjoittaneensa rahaa hyväntekeväisyyteen. Tuosta ei saa myöskään sanoa mitään, koska silloin leimaantuu hemmotelluksi pikkukakaraksi. Eri asia tietenkin, jos ihminen tuota toivoo, mutta on ikävää päättää toisen puolesta, ettei tämä ansaitse oikeaa lahjaa. Itsekin lahjoitan useammalle järjestölle joka kuukausi, muttei tuo raha ole pois muiden ihmisten muistamisesta.
Tässä tosi hyvin selitetty, mikä noissa lahjoissa mättää. Eri juttu, jos on lahjan saaja sellainen, joka kokee että hällä on jo kaikkea ja että valittu hyväntekeväisyyskohde on lähellä sydäntä.
Perussuomalaiset näemmä pahottaisi mielensä tästäkin, koska vuohi kuuluu heidän makuukamariin.