Olenkohan asperger kun en kaipaa ystävyyssuhteita

Kyllä he ystäviä kaipaavat. Tietenkin hekin ovat yksilöitä, eli eivät kaikki ehkä. Sä varmaan olet introvertti ja sulle riittää sun perhe. 

Perheesi riittää sulle kontakteiksi. Sitten kun mies jättää ja lapsi lähtee kotoa, löydät kyllä varmaan ystäviä.

Tuskin kukaan (asperger tai ei) ottaisi mielellään epäluotettavaa, vääränlaista, epäsopivaa tai harmia tuovaa ystävää. Se pitäisi jotenkin osua yhteen koko homma. Tuttavuuksissa voi äkkiä ärsyttää joku, jos ei tiedä syytä miksi joku sanoo tai tekee jotain.

Tuo on kyllä totta että jos perhe lähtisi niin etsisin ystäviä. Nyt arvostan sitä omaa aikaa vaan niin paljon enemmän kun saa olla välillä yksin. Mieluummin kudon ja kuuntelen äänikirjaa kuin menisin jonkun toisen kanssa jonnekin. Odotan ehkä eniten aina niitä yksinoloja. Sitä mietin että onko se merkki jostain viasta. 

Minulla on ystäviä mutta en halua viettää aikaa heidän kanssa, olen mieluummin yksin. Olen 51-vuotias, mies reissutöissä ja lapset muuttaneet pois kotoa jo pari vuotta sitten. Voi että nautin omasta ajasta, siitä ettei tarvitse huomioida ketään muuta kuin itseni. En edes halua mennä ryhmäjumppiin, treenaan mieluummin yksin. Silloin tällöin tapaan ystäviä, mutta se on minulle pakkopullaa. Voi olla, että jossain vaiheessa tilanne muuttuu ja haluan taas olla aktiivinen ystävien suuntaan, mutta nyt on ihana olla yksin, kun se on mahdollista. 

Mietin myös että voisin ystävystyä jonkun toisen samanlaisen kanssa niin sanotusti nimellisesti ja harjoitella vaikka jotain viestien vaihtoa hänen kanssa välillä. Ja tavallaan olisi joku nimi jota sanoa ystäväksi jos joku kysyy. 

Ystävät eivät ole mulle oikeasti kovinkaan tärkeitä, en kaipaa heidän tapaamistaan ikinä, enkä jaksaisi nähdä heitä, pelkkä viestien vaihto silloin tällöin riittäisi. 

Tapaamisia kuitenkin on ja niitä jopa itse järjestän, ja kuulun myös heihin jotka postaavat someen kuvia ja illanviettoja ystävien kanssa... Mutta oikeasti nämä tapaamiset väsyttävät ja stressaavat minua, eikä yleensä yhtään huvittaisi. 

Miksi sitten teen niin? No koska kaikkialla toitotetaan, että ilman ystäviä ihminen näivettyy, aivoterveys kärsii ja yleinen hyvinvointikin laskee. Ja ystävyyttä pitää arvostaa ja vaalia ettei vanhana ole sitten yksinäinen.

Että siksi suoritan ystävyyksiäni, yksinäisen vanhuuden pelossa... 

T. Keski-ikäinen

Tuskin Asperger mutta introvertti. Itse olen ainakin introvertin perikuva. Teen työtä jossa näen työkavereita/ pomoja korkeintaan vuoron vaihtuessa. Asun yksin 154 neliön omakotitalossa 1,6 hehtaarin tontilla, ystäviä minulla on tasan nolla ja viimeksi kotonani on käynyt kaksi jehovan todistajaa jotka lähetin matkoihinsa koska heillä ei ollut mitään uutta kerrottavaa ja ne vanhat jutut olin jo kuullut vuosia sitten. Treffeillä toki käyn viriilinä miehenä tarpeen vaatiessa , mutta vain kerran yhden ja saman naisen kanssa, ellei sitten ole nainen joka ei perinteisesti anna ensitreffeillä. Niitä onneksi on harvemmin, sillä en pidä hankalista naisista lainkaan. Enkä varsinkaan naisista jotka jäävät ns roikkumaan. Tämän varmistaakseni käytän aina eri nimiä ,enkä kutsu ketään kotiini sotkemaan paikkoja.

Vierailija kirjoitti:

Mietin myös että voisin ystävystyä jonkun toisen samanlaisen kanssa niin sanotusti nimellisesti ja harjoitella vaikka jotain viestien vaihtoa hänen kanssa välillä. Ja tavallaan olisi joku nimi jota sanoa ystäväksi jos joku kysyy. 

Pitääkö olla nimimies vai riittäkö setämies?

Tavallaan kaipaan ystäviä ja niitä onkin pari kolme, mutta tapaamme harvoin erinäisistä syistä johtuen. Viihdyn hyvin yksin, kuitenkin minulla olisi aikaa myös uudelle ystävälle. Kuormitun kuitenkin valtavasti etukäteen sovittavista tapaamisista ja ystävyyden ylläpidosta. Olen myös valikoiva, tulen kyllä toimeen jollain tasolla kaikkien kanssa, mutta viettäisin mieluummin aikaa samanhenkisen ihmisen kanssa ja tuntuu, ettei sellaista ole olemassa tai löydy. 

Pitäisi olla nainen. Olen sen verran vanhanaikainen etten viestittele vieraiden miesten kanssa paitsi työasioissa. 

Ajattelen että olisi hyvä harjoitella tällaista ystävän kanssa viestittelyä ettei taidot ruostu ja että olisi jollekin olemassa.

Kuulostaa ihan itseni kirjoittamalta tämä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan kaipaan ystäviä ja niitä onkin pari kolme, mutta tapaamme harvoin erinäisistä syistä johtuen. Viihdyn hyvin yksin, kuitenkin minulla olisi aikaa myös uudelle ystävälle. Kuormitun kuitenkin valtavasti etukäteen sovittavista tapaamisista ja ystävyyden ylläpidosta. Olen myös valikoiva, tulen kyllä toimeen jollain tasolla kaikkien kanssa, mutta viettäisin mieluummin aikaa samanhenkisen ihmisen kanssa ja tuntuu, ettei sellaista ole olemassa tai löydy. 

 

siis tämä kuulosti itseni kirjoittamalta. Ap

Olen aivan samanlainen. Viihdyn yksin. En kaipaa ystäviä.

Mulle riittää mieheni ja äitini ja siskon kanssa kirjoitellaan. En ole osannut tehdä naisista ystäviä, en tiedä miksi. On jotekin haastavaa...

Tuntuu että on jotenkin vähemmän kuin muut kun on tällainen. Vaikka on tyytyväinen tilanteeseen niin kuin se on niin tuntuu että ei ole niin arvostettu ihminen näin. Että se ihmisen arvo tulee jotenkin sen kautta paljonko ystäviä on. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että on jotenkin vähemmän kuin muut kun on tällainen. Vaikka on tyytyväinen tilanteeseen niin kuin se on niin tuntuu että ei ole niin arvostettu ihminen näin. Että se ihmisen arvo tulee jotenkin sen kautta paljonko ystäviä on. Ap

Itselläni ei riittäisi energiat ylläpitämään ystävyyssuhteita.... Olen vain tälläinen. parisuhde j a perhe riittää.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kyllä totta että jos perhe lähtisi niin etsisin ystäviä. Nyt arvostan sitä omaa aikaa vaan niin paljon enemmän kun saa olla välillä yksin. Mieluummin kudon ja kuuntelen äänikirjaa kuin menisin jonkun toisen kanssa jonnekin. Odotan ehkä eniten aina niitä yksinoloja. Sitä mietin että onko se merkki jostain viasta. 

Vieläkö nelikymppisenä joku miettii, että on viallinen kun on erilainen jostain muusta verrattuna. Olen pettynyt🙄

Minulle riittää myös perhe ja lähisuku, ystäviä en kaipaa. Nuorena oli kyllö toisin. Olen introvertti.

Ei ole puolisoa, perhettä eikä ystäviä. Enkä haluakaan. Miksi sen takia olisin asperger? En ole.