Lue keskustelun säännöt.
Huudatteko lapsillenne?
22.11.2022 |
Miksi ja miten usein?
Tuli toisesta aloituksesta mieleen.
Kommentit (47)
Huudan. En pidä mitään kirjaa milloin, miksi, jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huudan. En pidä mitään kirjaa milloin, miksi, jne...
Onhan tuo nyt aika raskauttavaa. Kai nyt osaat sanoa, miksi huudat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huudan. En pidä mitään kirjaa milloin, miksi, jne...
Onhan tuo nyt aika raskauttavaa. Kai nyt osaat sanoa, miksi huudat?
Totta kai, olen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä huuda, kenellekään.
Sulla ei ole ketään jolle huutaa? Tiedätkö kuka on ainoa rehellinen ihminen? Vastasyntynyt. Vastasyntynyt ilmaisee kaikki tarpeensa rehellisesti ja joskus jopa huutaen.
Käyn uimahallissa Raumalla joskus aamupäivisin. Siellä on kouluryhmiä. Ihmettelen aina, miksi opettajan ja uimaopettajan pitää huutaa koko ajan. Kurkku suorana. Kyllä kouluikäinen lapsi osaa toimia ilman koko aikaista ohjeistusta. Lapset seuraavat toisiaan. Ei he ole päättömiä kanoja. Yleensä toistuu sana: nopeesti. Kaikki pitää tehdä nopeesti. Antakaa rauha itsellenne, oppilaille. Koittakaa kerrankin tehdä kaikki hiljaa, antakaa oppilaiden käyttää omaa päätään mihin suuntaan pitää mennä. Ja luulisi että uimaopettajallakin olisi mikrofoni käytössä ja kannettava kaiutin. Pitääkö huutaa. Onko tuo huutaminen joku tehokkuuden merkki? Oppilaatkin alkaa huutamaan toisilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyn uimahallissa Raumalla joskus aamupäivisin. Siellä on kouluryhmiä. Ihmettelen aina, miksi opettajan ja uimaopettajan pitää huutaa koko ajan. Kurkku suorana. Kyllä kouluikäinen lapsi osaa toimia ilman koko aikaista ohjeistusta. Lapset seuraavat toisiaan. Ei he ole päättömiä kanoja. Yleensä toistuu sana: nopeesti. Kaikki pitää tehdä nopeesti. Antakaa rauha itsellenne, oppilaille. Koittakaa kerrankin tehdä kaikki hiljaa, antakaa oppilaiden käyttää omaa päätään mihin suuntaan pitää mennä. Ja luulisi että uimaopettajallakin olisi mikrofoni käytössä ja kannettava kaiutin. Pitääkö huutaa. Onko tuo huutaminen joku tehokkuuden merkki? Oppilaatkin alkaa huutamaan toisilleen.
Huu-dat-te-ko lap-sil-len-ne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huudan lapset syömään oikeastaan joka päivä. Ei ne kuule huoneeseensa toisesta päästä taloa normi äänellä tehtyä ilmoitusta.
Vierailija kirjoitti:
Huutaminen kertoo ongelmista.
Kukaan meistä ei ole virheetön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Olen aina ihmetellyt näitä juttuja, kun ihan lehtiä myöten julistetaan, että "on ihan normaalia ja hyväksyttävää välillä menettää malttinsa lasten kanssa ja huutaa ja sanoa asioita joita myöhemmin katuu". Niin ei todellakaan ole!
Mutta ehkä mun on helppo tuomita, koska oma lapsi on aina ollut rauhallinen ja herkkä. Se on nyt 10 v. ja olen korottanut äänen varmaankin 10 kertaa ikinä. Huutamiseen asti ei ole tarvinnut mennä koskaan. Lapsi on myös tosi fiksu ja aina ollut jotenkin ikäistään kypsemmän oloinen, eli aika pienestä asti sille on voinut selittää miksi mitenkin toimitaan ja on tajunnut.
Ja sekin auttaa, kun on vaan yksi lapsi, niin oma väsymys ei ole päässyt missään vaiheessa ylivoimaiseksi, joten on paremmin jaksanutkin kasvattaa ja selittää asioita. Tällä selittämisellä tarkoitan esimerkiksi sitä, että jos vaikka jonain kouluaamuna lapsi marisee sängyssä ettei jaksaisi nousta kouluun, niin jutellaan siitä, että aikuisena on sitten pakko herätä joka tapauksessa, ja että nämä aamut ovat juuri niitä hetkiä, jolloin ratkeaa se, minkälaisiin töihin hän aikuiselämänsä saa aamuisin nousta. Viimeistään siinä vaiheessa kun kerron yhteishausta ja yliopistojen kahviloista ja laboratorioista ja paksuista hyväksymiskirjeistä, lapsi on itsekin sitä mieltä, että kouluun lähtö on hyvä juttu.
Vierailija kirjoitti:
En. Olen aina ihmetellyt näitä juttuja, kun ihan lehtiä myöten julistetaan, että "on ihan normaalia ja hyväksyttävää välillä menettää malttinsa lasten kanssa ja huutaa ja sanoa asioita joita myöhemmin katuu". Niin ei todellakaan ole!
Mutta ehkä mun on helppo tuomita, koska oma lapsi on aina ollut rauhallinen ja herkkä. Se on nyt 10 v. ja olen korottanut äänen varmaankin 10 kertaa ikinä. Huutamiseen asti ei ole tarvinnut mennä koskaan. Lapsi on myös tosi fiksu ja aina ollut jotenkin ikäistään kypsemmän oloinen, eli aika pienestä asti sille on voinut selittää miksi mitenkin toimitaan ja on tajunnut.
Ja sekin auttaa, kun on vaan yksi lapsi, niin oma väsymys ei ole päässyt missään vaiheessa ylivoimaiseksi, joten on paremmin jaksanutkin kasvattaa ja selittää asioita. Tällä selittämisellä tarkoitan esimerkiksi sitä, että jos vaikka jonain kouluaamuna lapsi marisee sängyssä ettei jaksaisi nousta kouluun, niin jutellaan siitä, että aikuisena on sitten pakko herätä joka tapauksessa, ja että nämä aamut ovat juuri niitä hetkiä, jolloin ratkeaa se, minkälaisiin töihin hän aikuiselämänsä saa aamuisin nousta. Viimeistään siinä vaiheessa kun kerron yhteishausta ja yliopistojen kahviloista ja laboratorioista ja paksuista hyväksymiskirjeistä, lapsi on itsekin sitä mieltä, että kouluun lähtö on hyvä juttu.
Voisitko hieman avata tuota, miksi ei mielestäsi ole?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä. En suuttuneena, mutta esim. jos ne huutaa toisilleen, niin ihan turha edes koettaa normaalilla äänellä saada tappelua loppumaan. Lisäksi mun teinityttärellä on tapana suuttuessaan huutaa ja joo, eipä oikein auta siinäkään tilanteessa normaalilla äänellä koettaa saada jotain siihen väliin. En kyllä tykkää huutamalla kommunikoida, joten se mun huutaminen on enemmän sellasta NYT HILJAA!!! LOPPUU SE TAPPELU!!! NYT OMAAN HUONEESEEN JOS ET OSAA OLLA!!! Pari kertaa olen kyllä suuttunut ja huutanut ja ne kerrat harmittaa edelleen, mutta toisaalta, pitää sen teininkin tajuta, että ei saa kaikkea omaa pahaa oloa ja turhaumaa toisen ihmisen päälle kaataa ja olettaa, että siitä ei suututa.
Mulla palaa ihan täydellisesti pinna jos sisarukset satuttaa toisiaan. Silloin huudan vaikka koenkin siitä jälkikäteen yleensä syyllisyyttä. Muissa asioissa pysyn yleensä rauhallisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En. Olen aina ihmetellyt näitä juttuja, kun ihan lehtiä myöten julistetaan, että "on ihan normaalia ja hyväksyttävää välillä menettää malttinsa lasten kanssa ja huutaa ja sanoa asioita joita myöhemmin katuu". Niin ei todellakaan ole!
Mutta ehkä mun on helppo tuomita, koska oma lapsi on aina ollut rauhallinen ja herkkä. Se on nyt 10 v. ja olen korottanut äänen varmaankin 10 kertaa ikinä. Huutamiseen asti ei ole tarvinnut mennä koskaan. Lapsi on myös tosi fiksu ja aina ollut jotenkin ikäistään kypsemmän oloinen, eli aika pienestä asti sille on voinut selittää miksi mitenkin toimitaan ja on tajunnut.
Ja sekin auttaa, kun on vaan yksi lapsi, niin oma väsymys ei ole päässyt missään vaiheessa ylivoimaiseksi, joten on paremmin jaksanutkin kasvattaa ja selittää asioita. Tällä selittämisellä tarkoitan esimerkiksi sitä, että jos vaikka jonain kouluaamuna lapsi marisee sängyssä ettei jaksaisi nousta kouluun, niin jutellaan siitä, että aikuisena on sitten pakko herätä joka tapauksessa, ja että nämä aamut ovat juuri niitä hetkiä, jolloin ratkeaa se, minkälaisiin töihin hän aikuiselämänsä saa aamuisin nousta. Viimeistään siinä vaiheessa kun kerron yhteishausta ja yliopistojen kahviloista ja laboratorioista ja paksuista hyväksymiskirjeistä, lapsi on itsekin sitä mieltä, että kouluun lähtö on hyvä juttu.
Eli valehtelet lapsellesi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Olen aina ihmetellyt näitä juttuja, kun ihan lehtiä myöten julistetaan, että "on ihan normaalia ja hyväksyttävää välillä menettää malttinsa lasten kanssa ja huutaa ja sanoa asioita joita myöhemmin katuu". Niin ei todellakaan ole!
Mutta ehkä mun on helppo tuomita, koska oma lapsi on aina ollut rauhallinen ja herkkä. Se on nyt 10 v. ja olen korottanut äänen varmaankin 10 kertaa ikinä. Huutamiseen asti ei ole tarvinnut mennä koskaan. Lapsi on myös tosi fiksu ja aina ollut jotenkin ikäistään kypsemmän oloinen, eli aika pienestä asti sille on voinut selittää miksi mitenkin toimitaan ja on tajunnut.
Ja sekin auttaa, kun on vaan yksi lapsi, niin oma väsymys ei ole päässyt missään vaiheessa ylivoimaiseksi, joten on paremmin jaksanutkin kasvattaa ja selittää asioita. Tällä selittämisellä tarkoitan esimerkiksi sitä, että jos vaikka jonain kouluaamuna lapsi marisee sängyssä ettei jaksaisi nousta kouluun, niin jutellaan siitä, että aikuisena on sitten pakko herätä joka tapauksessa, ja että nämä aamut ovat juuri niitä hetkiä, jolloin ratkeaa se, minkälaisiin töihin hän aikuiselämänsä saa aamuisin nousta. Viimeistään siinä vaiheessa kun kerron yhteishausta ja yliopistojen kahviloista ja laboratorioista ja paksuista hyväksymiskirjeistä, lapsi on itsekin sitä mieltä, että kouluun lähtö on hyvä juttu.
Voisitko hieman avata tuota, miksi ei mielestäsi ole?
Ei se ole oikein. Pieni lapsi pelkää niitä tilanteita ja isompi muistaa ilkeät sanat kyllä. On ihan eri asia tietoisesti ja harkitusti komentaa tiukemmin, kun oikeasti menettää malttinsa, niin ettei itsekään hallitse mitä lapselle karjuu. Siinä pisteessä ei olla kovin kaukana myöskään fyysisestä kurittamisesta.
Ei sen lapsen ole tarkoitus totella koska se pelkää, vaan koska se haluaa itsekin toimia oikein ja fiksusti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Olen aina ihmetellyt näitä juttuja, kun ihan lehtiä myöten julistetaan, että "on ihan normaalia ja hyväksyttävää välillä menettää malttinsa lasten kanssa ja huutaa ja sanoa asioita joita myöhemmin katuu". Niin ei todellakaan ole!
Mutta ehkä mun on helppo tuomita, koska oma lapsi on aina ollut rauhallinen ja herkkä. Se on nyt 10 v. ja olen korottanut äänen varmaankin 10 kertaa ikinä. Huutamiseen asti ei ole tarvinnut mennä koskaan. Lapsi on myös tosi fiksu ja aina ollut jotenkin ikäistään kypsemmän oloinen, eli aika pienestä asti sille on voinut selittää miksi mitenkin toimitaan ja on tajunnut.
Ja sekin auttaa, kun on vaan yksi lapsi, niin oma väsymys ei ole päässyt missään vaiheessa ylivoimaiseksi, joten on paremmin jaksanutkin kasvattaa ja selittää asioita. Tällä selittämisellä tarkoitan esimerkiksi sitä, että jos vaikka jonain kouluaamuna lapsi marisee sängyssä ettei jaksaisi nousta kouluun, niin jutellaan siitä, että aikuisena on sitten pakko herätä joka tapauksessa, ja että nämä aamut ovat juuri niitä hetkiä, jolloin ratkeaa se, minkälaisiin töihin hän aikuiselämänsä saa aamuisin nousta. Viimeistään siinä vaiheessa kun kerron yhteishausta ja yliopistojen kahviloista ja laboratorioista ja paksuista hyväksymiskirjeistä, lapsi on itsekin sitä mieltä, että kouluun lähtö on hyvä juttu.
Voisitko hieman avata tuota, miksi ei mielestäsi ole?
Ei se ole oikein. Pieni lapsi pelkää niitä tilanteita ja isompi muistaa ilkeät sanat kyllä. On ihan eri asia tietoisesti ja harkitusti komentaa tiukemmin, kun oikeasti menettää malttinsa, niin ettei itsekään hallitse mitä lapselle karjuu. Siinä pisteessä ei olla kovin kaukana myöskään fyysisestä kurittamisesta.
Ei sen lapsen ole tarkoitus totella koska se pelkää, vaan koska se haluaa itsekin toimia oikein ja fiksusti.
Mä taas olen sitä mieltä, että lapsen on ihan hyvä kokea sekin puoli, kun joku menettää malttinsa. Tuskin hän koko elämäänsä tulee elämään sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat aina rauhallisia.
Ihmiselämään kuuluu erilaiset tunteet. Myös lapsen elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Olen aina ihmetellyt näitä juttuja, kun ihan lehtiä myöten julistetaan, että "on ihan normaalia ja hyväksyttävää välillä menettää malttinsa lasten kanssa ja huutaa ja sanoa asioita joita myöhemmin katuu". Niin ei todellakaan ole!
Mutta ehkä mun on helppo tuomita, koska oma lapsi on aina ollut rauhallinen ja herkkä. Se on nyt 10 v. ja olen korottanut äänen varmaankin 10 kertaa ikinä. Huutamiseen asti ei ole tarvinnut mennä koskaan. Lapsi on myös tosi fiksu ja aina ollut jotenkin ikäistään kypsemmän oloinen, eli aika pienestä asti sille on voinut selittää miksi mitenkin toimitaan ja on tajunnut.
Ja sekin auttaa, kun on vaan yksi lapsi, niin oma väsymys ei ole päässyt missään vaiheessa ylivoimaiseksi, joten on paremmin jaksanutkin kasvattaa ja selittää asioita. Tällä selittämisellä tarkoitan esimerkiksi sitä, että jos vaikka jonain kouluaamuna lapsi marisee sängyssä ettei jaksaisi nousta kouluun, niin jutellaan siitä, että aikuisena on sitten pakko herätä joka tapauksessa, ja että nämä aamut ovat juuri niitä hetkiä, jolloin ratkeaa se, minkälaisiin töihin hän aikuiselämänsä saa aamuisin nousta. Viimeistään siinä vaiheessa kun kerron yhteishausta ja yliopistojen kahviloista ja laboratorioista ja paksuista hyväksymiskirjeistä, lapsi on itsekin sitä mieltä, että kouluun lähtö on hyvä juttu.
Eli valehtelet lapsellesi...
En tietääkseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Olen aina ihmetellyt näitä juttuja, kun ihan lehtiä myöten julistetaan, että "on ihan normaalia ja hyväksyttävää välillä menettää malttinsa lasten kanssa ja huutaa ja sanoa asioita joita myöhemmin katuu". Niin ei todellakaan ole!
Mutta ehkä mun on helppo tuomita, koska oma lapsi on aina ollut rauhallinen ja herkkä. Se on nyt 10 v. ja olen korottanut äänen varmaankin 10 kertaa ikinä. Huutamiseen asti ei ole tarvinnut mennä koskaan. Lapsi on myös tosi fiksu ja aina ollut jotenkin ikäistään kypsemmän oloinen, eli aika pienestä asti sille on voinut selittää miksi mitenkin toimitaan ja on tajunnut.
Ja sekin auttaa, kun on vaan yksi lapsi, niin oma väsymys ei ole päässyt missään vaiheessa ylivoimaiseksi, joten on paremmin jaksanutkin kasvattaa ja selittää asioita. Tällä selittämisellä tarkoitan esimerkiksi sitä, että jos vaikka jonain kouluaamuna lapsi marisee sängyssä ettei jaksaisi nousta kouluun, niin jutellaan siitä, että aikuisena on sitten pakko herätä joka tapauksessa, ja että nämä aamut ovat juuri niitä hetkiä, jolloin ratkeaa se, minkälaisiin töihin hän aikuiselämänsä saa aamuisin nousta. Viimeistään siinä vaiheessa kun kerron yhteishausta ja yliopistojen kahviloista ja laboratorioista ja paksuista hyväksymiskirjeistä, lapsi on itsekin sitä mieltä, että kouluun lähtö on hyvä juttu.
Voisitko hieman avata tuota, miksi ei mielestäsi ole?
Ei se ole oikein. Pieni lapsi pelkää niitä tilanteita ja isompi muistaa ilkeät sanat kyllä. On ihan eri asia tietoisesti ja harkitusti komentaa tiukemmin, kun oikeasti menettää malttinsa, niin ettei itsekään hallitse mitä lapselle karjuu. Siinä pisteessä ei olla kovin kaukana myöskään fyysisestä kurittamisesta.
Ei sen lapsen ole tarkoitus totella koska se pelkää, vaan koska se haluaa itsekin toimia oikein ja fiksusti.
Leikkimällä sitten opetetaan lapselle miten toimitaan, jos kuppi menee nurin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Olen aina ihmetellyt näitä juttuja, kun ihan lehtiä myöten julistetaan, että "on ihan normaalia ja hyväksyttävää välillä menettää malttinsa lasten kanssa ja huutaa ja sanoa asioita joita myöhemmin katuu". Niin ei todellakaan ole!
Mutta ehkä mun on helppo tuomita, koska oma lapsi on aina ollut rauhallinen ja herkkä. Se on nyt 10 v. ja olen korottanut äänen varmaankin 10 kertaa ikinä. Huutamiseen asti ei ole tarvinnut mennä koskaan. Lapsi on myös tosi fiksu ja aina ollut jotenkin ikäistään kypsemmän oloinen, eli aika pienestä asti sille on voinut selittää miksi mitenkin toimitaan ja on tajunnut.
Ja sekin auttaa, kun on vaan yksi lapsi, niin oma väsymys ei ole päässyt missään vaiheessa ylivoimaiseksi, joten on paremmin jaksanutkin kasvattaa ja selittää asioita. Tällä selittämisellä tarkoitan esimerkiksi sitä, että jos vaikka jonain kouluaamuna lapsi marisee sängyssä ettei jaksaisi nousta kouluun, niin jutellaan siitä, että aikuisena on sitten pakko herätä joka tapauksessa, ja että nämä aamut ovat juuri niitä hetkiä, jolloin ratkeaa se, minkälaisiin töihin hän aikuiselämänsä saa aamuisin nousta. Viimeistään siinä vaiheessa kun kerron yhteishausta ja yliopistojen kahviloista ja laboratorioista ja paksuista hyväksymiskirjeistä, lapsi on itsekin sitä mieltä, että kouluun lähtö on hyvä juttu.
Eli valehtelet lapsellesi...
En tietääkseni.
Koulutusilluusio.
En kyllä huuda, kenellekään.