Lue keskustelun säännöt.
Minulle on normaalia etten puhu kenenkään kanssa puolison lisäksi viikkoihin
21.11.2022 |
En laske tähän siis asiakaspalvelijoita jne. Minulla ei ole työkavereita. Nyt tulee kolmas viikko täyteen, kun näin yhtä kaveria ja siitä vielä yksi viikko niin näen kaveria taas.
Osaan olla yksin ja puoliso on ihana. Teemme hänen kanssaan yhdessä juttuja. Minulla on paljon harrastuksia, yksilölajeja kaikki. Paha mieli tulee kieltä tätä välillä. Ihmiset eivät usein ymmärrä kuinka jo pelkästään se että on työkavereita, täyttää joitain sosiaalisia tarpeita.
Kommentit (26)
Puolisoni kanssa puhun päivittäin, erään kaverini kanssa pari kertaa viikossa ja äitini kanssa ehkä kerran viikossa. Tuollainen on minun normaali viikkoni. Whatsappissa tosin kirjoittelen eräässä ryhmässä lähes päivittäin, mutta sekin koostuu vain sukulaisista, eikä kirjoittaminen ole puhumista.
m39v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ideaalitilanteelta. Minu väsyttää tutustua uusiin ihmisiin, kun oikeasti haluaisin vain tyttöystävän, jonka kanssa voisin elää erakkona.
Niin minullekin. Viimeksi puhuin 3 viikkoa sitten vanhempien kanssa puhelimessa. Tai he puhuivat. Minä kuuntelin. Niin se menee miehenikin kanssa, hän lörpottelee ja minä kuuntelen. En siis oikeasti puhu itse kenellekään.
Mulla ei ole edes puolisoa. Viimeksi puhuin varmaan pari viikkoa sitten sunnuntaina äidin kanssa ehkä vartin puhelimessa. Muuten on ollut luokkaa "hei" ja "kiitos" lähikaupan kassalle. Muuten olen ollut hiljaa kotona itsekseni, teen 100% etätyötä.
Mutta mulle tämä on itse valittu ja haluttu elämäntapa. Mitä erakompi elämä, sitä onnellisempi olen. Joskus hassua kyllä kun tulee vaikka puhelu, ja ääni on ihan käheä ja heikko, koska olen niin harvoin puhunut että ikään kuin en muista miten puhutaan :D
Niin minullekin oli silloin kun olin vielä työtön. Kavereita mulla ei ole (oma valinta), siskoon, äitiin ja muihin sukulaisiin pidän yhteyttä harvakseltaan. Olin tyytyväinen tilanteeseen. Nyt olen koulussa (tällä hetkellä harjoittelussa) ja siellä tulee tietysti muidenkin kanssa puhuttua. Joskus kun ei ollut sitä miestäkään ei ollut kivaa olla pahimmillaan kuukausia puhumatta kellekään, niin erakko en ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhun puolisoni kanssa päivittäin, äitini kanssa kerran viikossa puhelimessa ja naapurin kanssa aina kun satutaan törmäämään rappukäytävässä. Ennen kun muutin nykyiselle paikkakunnalleni (missä tapasin myös puolisoni) ainut sosiaalinen kontaktini oli koirani ja ne viikottaiset puhelut äitini kanssa.
Samantapainen tilanne täälläkin. Lapsen kanssakaan en puhu, vaan lähetän tekstareita. Jos mies on työmatkalla en puhu kenenkään kanssa moneen päivään, en edes asiakaspalvelijoiden. Mutta eipä tuo ole minua häirinnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ap miettinyt miten paljon elämää jää näkemättä, kun elät noin eristäytyneestI? Suomalainen painajainen, johon ihmiset tottumuksestaan asettuvat vapaaehtoisesti, mutta jos muuttaisivat valoisampaan, lämpimämpään ja onnellisempien ihmisten maahan (Suomi saa virheellisesti hyvät pisteet onnellisuudesta) heillä alkaisi vihdoinkin olla elämää!
Mistä asiasta nyt tulee "paha mieli"? Oletko 2-vuotias? Kun et kellekään puhu, tuskin hirveästi välität siitä, mitä mieltä joku on sosiaalisesta elämästäsi. Kyllä niin sekava otsikko ja kirjoitus, että ehkä kannattaisi sitä viestintää harjoitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä te teetty työksenne?
Minä olen esimiehenä sosiaalialalla, teen normiasiakastyötä myös. Tapaan päivässä siis pääsääntöisesti ihmisiä, joilla on joku ongelma. 5-200 päivässä plus alaiset. Tämä imee minut niin kuiviin, etten todellakaan puhu kenenkään kanssa iltaisin. Toukokuussa näin kaveriani, soittlhistoria näkyy kerralla koko puhelimen omistusaika, 5v. Soitan / vastaanotan max. 5 puhelua vuodessa.
Sama täällä, mutta miehen lisäksi puhun myös lapsen kanssa. Muita sosiaalisia kontakteja ei oikeastaan ole, kun olen tällä hetkellä työttömänä. Minulle tämä on ahdistavaa ja tunnen itseni usein todella yksinäiseksi. Kaverit on unohtaneet, joten teen käytännössä kaiken yksin. Ja monia asioita jätän tekemättä, kun ei huvita yksin. Puhelinkin saattaa olla monta päivää hiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap miettinyt miten paljon elämää jää näkemättä, kun elät noin eristäytyneestI? Suomalainen painajainen, johon ihmiset tottumuksestaan asettuvat vapaaehtoisesti, mutta jos muuttaisivat valoisampaan, lämpimämpään ja onnellisempien ihmisten maahan (Suomi saa virheellisesti hyvät pisteet onnellisuudesta) heillä alkaisi vihdoinkin olla elämää!
Mitä se ELÄMÄ on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap miettinyt miten paljon elämää jää näkemättä, kun elät noin eristäytyneestI? Suomalainen painajainen, johon ihmiset tottumuksestaan asettuvat vapaaehtoisesti, mutta jos muuttaisivat valoisampaan, lämpimämpään ja onnellisempien ihmisten maahan (Suomi saa virheellisesti hyvät pisteet onnellisuudesta) heillä alkaisi vihdoinkin olla elämää!
Mitä se ELÄMÄ on?
Pääni sisällä on enemmän elämää kuin tuolla ulkona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palstalle kirjoittaminen on vuorovaikutusta.
Sama tilanne ja todellakin ihan omasta halusta. Kun korona tuli ja sai jäädä etätöihin, se oli kuin lottovoitto.
Häiriinny ja ärsyynnyn muista ihmisistä, kaikki harrastukset ovat yksilölajeja, jotta ei tarvitse nähdä ketään ellei ole pakko. Tarkastin, olen viimeksi soittanut puhelimestani kuukausi sitten autokorjaamolle, viimeisin saapuva puhelu on parin viikon takaa ja siinä kyseessä oli puhelinliittymämyyjä.
Ymmärrän kyllä, että toiset nauttii sosiaalisesta kanssakäymisestä, mutta keskustelussa unohtuu se, että on olemassa myös äärimmäisiä introvertteja, jotka oikeasti nauttivat yksinolemisesta. Minäkin häviän loma-aikoina sähköttömälle saarimökille, jossa ei tarvitse nähdä ketään. Puhelinta ei ole mökillä edes mukana, vain radio löytyy hätätilanteita varten, sillä saa tarvittaessa kutsuttua apua.
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne ja todellakin ihan omasta halusta. Kun korona tuli ja sai jäädä etätöihin, se oli kuin lottovoitto.
Häiriinny ja ärsyynnyn muista ihmisistä, kaikki harrastukset ovat yksilölajeja, jotta ei tarvitse nähdä ketään ellei ole pakko. Tarkastin, olen viimeksi soittanut puhelimestani kuukausi sitten autokorjaamolle, viimeisin saapuva puhelu on parin viikon takaa ja siinä kyseessä oli puhelinliittymämyyjä.
Ymmärrän kyllä, että toiset nauttii sosiaalisesta kanssakäymisestä, mutta keskustelussa unohtuu se, että on olemassa myös äärimmäisiä introvertteja, jotka oikeasti nauttivat yksinolemisesta. Minäkin häviän loma-aikoina sähköttömälle saarimökille, jossa ei tarvitse nähdä ketään. Puhelinta ei ole mökillä edes mukana, vain radio löytyy hätätilanteita varten, sillä saa tarvittaessa kutsuttua apua.
Kuulostaa unelmalta! Minulle myös korona-aika antoi luvan eristäytyä ja jätin turhat kaverisuhteet.
Mulle taas on normaalia etten viikkokausiin puhu kellekkään muulle kuin kaupan kassalle ja vanhemmilleni puhelimen välityksellä. Esim jos pidän neljän viikon loman putkeen töistä, en puhu muille. Sos elämää ei ole ollut 15 vuoteen. Töissä puhun parin mamman kanssa kyllä päivittäin.
Vierailija kirjoitti:
Mistä asiasta nyt tulee "paha mieli"? Oletko 2-vuotias? Kun et kellekään puhu, tuskin hirveästi välität siitä, mitä mieltä joku on sosiaalisesta elämästäsi. Kyllä niin sekava otsikko ja kirjoitus, että ehkä kannattaisi sitä viestintää harjoitella.
Miten neuvoisit jonkun "harjoittelemaan"? sitä viestintää sen sijaan, että viestii? :D
Sama täällä. Veljen kanssa puhutaan puhelimessa ehkä 4-5kk välein. Sisko käy kerran vuodessa kylässä, se on ihan kivaa. Parin kaverin kanssa kanssa viestitellään joskus.
Nyt olenkin ihan kauhuissani kun olen menossa parin viikon päästä erääseen tapahtumaan ja siellä tulee olemaan paljon vanhoja kavereita ja tuttuja. Miten mä osaan olla ja mitä mä laitan päälleni jne. Pakko juoda vähän alkoholia kotona ensin että uskaltaa edes mennä.
Kieltä tätä = kieltämättä