TAMMENTERHOJEN keskiviikko

Kiitos sanoistasi!



itsekin muistan luokan erityislapsen, vuotta vanhemman, isokokoisen tytön jota kaikki kiusasivat ja joka jäi aina ulkopuolelle. En itsekään halunnut olla hänen kanssa, koska en tykännyt hänestä. Kyllä olen usein häntä miettinyt, miten asiat olisivat jos hän olisi silloin tiennyt mikä hänen diagnoosinsa on ja jos me muut olisimme tienneet.



Senkin ymmärrän että tilanne on vaikea jo tässä vaiheessa, kun jokaiselle on muotoutunut oma paras kaveri ja luokassa on nokkimisjärjestys. En usko että asenteita voi muuttaa enää oman tyttäreni puolesta, mutta toivon että jos saisimme jonkinlaista ulkopuolista apua ehkä kolun sisäset arvot muuttuisivat siihen suuntaan ettei joka luokalla tarvitsisi olla se ulkopuolinen. Vai onko elämä muka niin paskaa (sori kielenkäytös) että täytyy vaan hyväksyä ettei tuollaista erityislasta kukaan siedä silmissään.



Olen miettinyt asian halki ja puhki ja kuten huomaatte, puhumisen (kirjoittamisen) tarve on suuri ja asian pohtiminen on vielä kesken.



Kiitos tuestanne kaikille ja kerron varmasti täällä kun asiaan tulee jokin käännös, suuntaan tai toiseen!

Voi hitsi, Nenn... Itku pääsi multakin...



Mä olin ns. normaali lapsi ilman mitään " näkyvää" vikaa, mutta siitä huolimatta koin hyvin samanlaista torjuntaa kuin tyttäresi. Olin vain muuttanut todella usein eli hiekkalaatikkokavereita en ollut saanut ja vaatetukseni oli pihin, alkoholisoituneen isän vuoksi melkoisen epämuodikas. Ekoilla luokilla sulkeuduin välitunneiksi vessaan, kun kiusaaminen muuten oli ulkona ihan jatkuvaa, kunnes tarkkislaiset äkkäsivät lukita vessanoven ulkopuoleltakin, enkä enää päässyt tunnille kellojen soidessa. Sen jälkeen sain tuntea kiusaamista vielä opettajiltakin, kun eivät uskoneet mun selitystäni koko tunnin poissaololle (jonka vielä jouduin koko luokan edessä nöyryytettynä antamaan...) ja omilta luokkakavereilta tottakai kanssa, kun kuvittelivat mun kiusaamiseni olevan jotenkin oikeutettua. Kaikkihan niin tekivät muutenkin. Tuon episodin jälkeen vietin kaikki välituntini ulkovalvojan vieressä tiukasti seisten, jalkoihini tuijottaen, sillä ilveily ja käsimerkit olivat osa sitä henkistä piinaamista. Kiusaaminen jatkui koulajan ulkopuolellakin, kodin ja koulun väliset matkat ihan helvettiä ja eristyneisyys ja yksinäisyys täysin totaalista. Ensimmäisen kaverin sain vasta viidennellä luokalla, kun vaihdoimme asuinpaikkaa. Siihen saakka olin se koulun ja asuinseudun outo musta lammas, jota sai kiusata ja vedättää niin paljon kuin vain kehtas, eikä kukaan asiaan puuttunut. Yläasteella sama touhu tosin alkoi uudelleen ja vielä julmempana, loppuakseen vasta lukioonsiirtymisen myötä. Teillä tällä hetkellä tilannetta tietysti hankaloittaa vielä entisestään tuo asuinpaikka ja koulun pienuus. Koulua ei niin vaan muuteta ja naapuritkin on mitä on.



Kyllä tyttösi tilanteesta aikanaan selviää, mutta jälkensähän tuollainen väkisinkin jättää. Minä esimerkiksi en vielä nykyisinkään osaa luottaa ihmisiin ja epäilen joka asiassa kaikkien motiiveja, ystävyyttäkään en oikein osaa rakentaa edes. Alitajunta miettii tyyliin; eihän kukaan aidosti voi musta ja mun mielipiteistä kiinnostunut olla, joten jotain outoa tuolla tyypillä on mielessä. Monta ihmissuhdetta on mennyt pieleen ja monta hyvää chancea menetettyä, kiitos kiusaajien...



En voi mitää viisasta vinkkiä sulle antaa. Se, että sä olet tietoinen asiasta ja haluat lapsesi tilanteeseen muutosta, on paras lähtökohta muutokseen joka tapauksessa. Ennen kaikkea hän tarvitsee ymmärtäväisen aikuisen lähelleen, joka ei vain lakaise ongelmaa maton alle ja yritä esittää, että kaikkihan on hemmetin hyvin, vaikka molemmat tietävät sen olevan valetta. Jos mulla olis ollut edes yksi aikuinen, jolle asiasta puhua, niin tilanne olis voinu olla huomattavasti siedettävämpi. Olin aivan liian pieni ymmärtämään syitä kiusaamiselle ja sitä mukaa pitämään puoliani itsekseni, kun kiusaajien joukossa oli kuitenkin aikuisiakin mukana. Niitä ihania, arvostettuja opettajia... Toisaalta; ei aina niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Omanarvontuntoni sekä oikeudentajuni ovat nykyisin verraten hyvät ja vähemmistöjen oikeuksia puolustan suorastaan raivokkaasti. Käsittääkseni ihan positiivisia ominaisuuksia nykyihmiselle...



Iso halaus teille molemmille. Voimia, toivottavasti valoisampaan, tulevaisuuteen!

¨c¨

Kuulostaapa tosiaan ahdistavalta ja kurjalta tuo 9-v. tyttösi tilanne. Mahtaakohan koulun asenteessa olla jotain mätää? Yleensä henkilökunnan ja opettajien + vanhempien asenteet peilaantuvat lapsissa. Pitäisiköhän koulussa järjestää kaikille asennekasvatusta ja opetella hyväksymään erilaisuus. Olisi kovin toivottavaa, että tyttösi pärjäisi pienessä normaalikoulussa. Toisaalta, jollei hän saa ketään hengenheimolaistaan puolelleen, niin raskasta on koulutaival kulkea. Väkisinkin herää ajatus koulun vaihtamisesta. Toivottavasti tyttösi elämään kävelisi oikea tosi ystävä, vaikka jouluksi...



Äitee ja " Aatutar" 28+5

Nennin kirjoitus kosketti tosi syvältä ja nyt itkeä vollotan täällä. Voin vaan itse koulukiusattuna kuvitella miten paha olo tyttärelläsi voi olla ja myös sinun tuskasi, kun oma rakas lapsesi on joutunut syrjityksi!

Paljon voimia teidän perheelle ja tytöllesi! *hali*

Toivottavasti tilanteeseen löytyisi helpotusta pian!

-tau-

[color=maroon]Toivottavasti esikoistytöllänne lääkkeet auttaa ja kaikki menee parhain päin.

Ymmärrän täysin huolesi tyttösi yksinäisyydestä koulussa. Mutta nyt on jo hyvä, että sinä tiedät tilanteen. Varmasti monet monet vanhemmat ovat tietämättömiä lastensa ongelmista ja se on kamalaa.

Tulee ikäviä muistoja omilta kouluajoilta. Ala-asteella välillä " kaverit" piikitteli hiljaisuuteni takia. Ja en muka ollut yhtä hyvä leikeissä kuin joku toinen. Niin pienistä asioista se alkaa ja jää syvälle kiusatun sisimpään kaihertaan. Yläasteella sain kunnon kavereita, mutta olin jotenkin " erilainen" niin koulun " kovikset" pisti halvalla. Oltiin välillä muka edessä päin mielin kielin, jos näkivät kärähtäneensä. .

Onneksi tuo kaikki loppui amisaikaan, kai siinä vaiheessa ite kukanenkin aikuistuu niin ettei kiusausta " harrasteta" . Arvet se jätti ja vielä tänäki päivänä en siedä noita " koviksia" silmissäni. Yksi varsinkin joka oli ylitse muiden niin saa sappeni kiehahtaan jos se jossain vastaan tulee. Onneksi sitä tapahtuu tosi harvon.

On ikävää, että juuri nyt rehtorin perheellä on omia suruja. Mutta päätät sitten mitä tahansa niin kunhan viet asiaa eteenpäin ja olet tyttösi rinnalla kaikessa - se on tärkeintä. Itse en koskaan äitilleni kertonut mitä jo ala-asteella koin. Vaikka se lopulta meni siihen etten voinut syödä muitten seurassa pahoinvoinnin takia. Niin sulkeuduin omaan kuoreeni ja patosin asiat sisälleni.

Lapset ovat niin herkkiä pakkauksia ja saavat helposti säröjä sisimpäänsä. En toivoisi kenellekkään kiusatun osaa.

Voimia ja jaksamista sinulle ja tytöllesi. Toivottavasti asia ratkeaa pian, koska tuota ei missään nimessä pidä pitkittää.



[color=blue]Pupina [color=violet]teretulemast joukkoomme. Tänään täällä ei niin positiiviset jutut oo, mutta ihaninta täällä on ku ite kukin voi purkaa niin odotuksen kuin muitakin asioita, jos siltä tuntuu.

Hyppää sekaan :)

Itku tuli täälläkin silmään, kun luin tyttösi tilanteesta:( Voin vain

kuvitella teidän vanhempien hätää tyttärestänne. Kukaan vanhempi ei halua lapsensa jäävän noin ulkopuolikseksi. Tuon ikäisille kun kaverit ovat vielä niin tärkeitä. Ja opettajan kommentti on todella kummallinen, vaikka lapsi olisi Asperger-lapsi niin kyllä hänkin tarvitsee tunteen että on hyväksytty. Ja itsetunnon menetys on iso asia, eikä sitä hetkessä uudestaan rakenneta.



Hyvä, että teillä on psykologi mukana tukemassa, hänen kanssaan voitte pohtia mikä jatkossa teidän tyttöä auttaisi. Lapsihan vertaa itseään muihin lapsiin, siihen itsetunto pitkälti rakentuu (+ vanhempien+koulun palautteeseen jne.) ja sen takia olisi tietysti tärkeää, ettei lapsi kokisi olevansa täysin erilainen kuin muut. Siksi erityisluokka voisi olla hyväksikin ja siellä on mahdollisuus tukea oppilaita ihan eri tavalla kuin normaaliluokassa ja ehkä löytyisi ymmärrystä ja tietotaitoa noihin asperger-piirteisiinkin enemmän. Itse tapaan työssäni paljon näitä erityislapsia, joten aihe on tuttu sitä kautta.



Ja jos tyttö jatkaa vanhassa koulussa on tuohon ulkopuoliseksi jäämiseen pakko koulussa puuttua, siis ihan konkreettisesti. Eli olkaa tiukkoja ja lähtekää tosiaan sen psykologin kanssa juttelemaan rehtorille, opettajalle jne. ja vaatikaa toimenpiteitä. Vielä tyttärellänne on vuosia koulua jäljellä eikä tilanne voi noin jatkua. Paitsi, että itsetunto kärsii ja lapsella on paha mieli niin eihän hän voi oppiakaan parhaalla mahdollisella tavalla jos hänellä on paha olla.



Voimia todella raskaaseen tilanteeseen,



tikru

Kyllä tunteet on pinnalla mullakin kun luen teidän muitten kokemuksista. Itsekin saman yläasteen käyneenä kuin chikka voin sanoa että se oli julma, kamala koulu mistä itsekin olen saanut arvet iäksi itsetuntooni. Minä ja siskoni olimme myös pukeutumisen puolesta silmätikkuna, mutta en ole ikinä ollut kokonaan yksin, turvan on ollut sisko ja paras ystävä. En tiedä miten elämästä olisin selvinnyt ilman heitä. Jos he olivat samanaikaisesti poissa, vietin minäkin välitunnin vessassa ja vieläkin välillä päässä soi ne iskulauseet joilla meidän koulupäivää vauhditettiin. Koskaan en kuitenkaan tuntenut että olisin murtunut tai että olisin vähemmän arvoinen, vahva itsetunto on aina ollut pohjana ja jonka turvin olen sitten mennyt eteenpäin. Mutta kuten chikka kirjoittaa kyllä se jättää arpensa, ei sille mitään voi. Myönnän että yläasteen aloittaminen esikoisella ensi vuonna saa nyt jo mahani sekaisin kun tiedän mikä viidakon laki siellä vallitsee.



Chikka: Itsellenikin tuli itku lukiessani sinun kokemuksistasi! Tuntuu hyvältä tietää että sinä olet pärjännyt elämässäsi ja haluan vielä kehuakin sinua, aina luen sun kirjoitukset mielenkiinnolla, kirjoitustapasi on lentävä ja osuva! Ilmeisesti aina jonkun on oltava se silmätikku joka luokalla. itsellänikin on alkoholisoitunut äiti ja suren sitä että olet lapsena joutunut kestämään sekä sen surun ja pelon että koulukiusaamista. Tuntuu enemmän ja enenmmän siltä ettei tässä maailmassa mitään oikeudenmukaisuutta ole olemassa. On myös lohduttavaa lukea että ehkä jo se että vanhempina otamme lapsen surun tosissaan ja yritämme edes auttaa, on mielestäsi riittävää. Iso hali sinullekin!



Mieletön: koulun asenteessa on todella mätää, koulun historiaan kuuluu iso joukko kiusattuja jotka tietävät kertoa että näin täällä on aina hoidettu asiat. Äitini on täältä ja on käynyt samaa koulua kuin lapsenlapsensa nyt ja hän kertoi silloisesta tyranniopettajasta joka itse otti joka luokalta silmätikun =(

Toivon että sinun toiveesi täyttyy ja että se minun lapseni sydänystävä odottaa kulman takana ja löytyy nopeammin kun arvaammekaan. Sitä olen tyttärelle sanonut että jokaiselle on olemassa se sydänystävä joka on häntä varten, sattui vaan niin että tytön sydänystävä ei ole vielä löytynyt =)



Tau: On todella koskettavaa että täältä pienestä joukosta löytyy monia joilla on kokemuksia kiusatuksi tulemisesta. Se on surullista! =( Itsekin toivon että tilanne muuttuisi, vaikka tavallaan olen pessimistinen asian suhteen. Haleja sinullekin!



Zatu: niinhän se on että se sanominen ei välttämättä tunnu missään sanojalle, mutta sanotulle se voi jättää elinikäisen muiston ja haavan.

Kamalaa lukea sinunkin kokemuksista, en meinaa täällä saada itkua ollenkaan loppumaan ja lapset vähän ihmettelen mitä täällä huoneessa touhuan... Voin vain kuvitella miten yksin olet ollut, ja yläasteen ajan kiusaamisen tunne itsekin henkilökohtaisesti ja ymmärrän mitä sillä tarkoitat. itse olin varsinkin tarkkislaisten silmätikkuna ja niitä ihmisiä en vieläkään siedä silmissäni. On surullista lukea näistä kohtaloista kun ajattelee jokaisen tilalle sen pinen yksinäisen ihmisen jolla olisi oikeus tuntea hyväksyntää ja turvaa. Sydän syrjällään ajattelen miten kamalia kohtaloita on, ja loppujen lopuksi kaikki meistä kuitenkin ollaan nyt aika hyvässä tilanteessa ja eletään kertoaksemme tästä. Kertomuksen toinen puoli on se että siitä selviää, mutta ei tientenkään ilman arpia.



Minäkin haluan toivottaa pupinan tervetulleeksi, tänään on tälläinen syviem mietteiden päivä, huomenna voi jo olla uudet tuoreet jutut. Toivottavasti jäät seuraamme!



Nyt pöydässä 25 minuuttia seissyt ruoka taitaa jo vaatia uudelleenlämmitystä, palailen myöhemmin!

[color=68228B] Kävin niin pikaseen päivällä, että jätin sun pitkän viestin lukematta, nyt kuin sen. Voi hurja mikä tilanne. Se on kyllä pöyristyttävää miten koulu voikin välttää vastuunsa noin.. Sehän tiededään, että lapset voivat ja ovat toisilleen uskomattoman julmia niin henkisesti kuin fyysisesti. Mutta että aikuiset lähtevät samaan mukaan niin kuvastaa jo ammattitaidottomuutta pahimmillaan.



Kerroit erityiskoulusta, voisiko olla mahdollista vielä vaihtaa siihen? Täällä meidän asuinpaikkakunnalla on erityiskoulu, ihan lukion/yläasteen kupeessa ja moni lapsi on saanut sieltä suuren avun ja kavereita sinne päästessään. Oikeastaan uusi elämä on alkanut siitä kun on päässyt normaalikoulusta pois.

Onhan tietysti niin, että erityiskoulussa on monentasoista erityista lasta. Joskus vaan tuntuu niin tosi kurjalta, kun noiden häiriköiden ja kiusaajien takia herkimmät lapset täytyy ennemmin laittaa erityiskouluun, mun mielestä juuri nuo kiusaajat pitäisi laittaa jonnekin tarkkailukouluun keskenään..?



Se on kyllä kummallista, miten nopeasti kiusaaminen kääntyykin kiusatun syyksi. Muistan itse ainakin -varsinkin yläasteelta- miten muutamaa poikaa kiusattiin ja se oikeutettiin sillä, että kun ei se edes puolusta itseään...ihan kuin se olisi ollut lupa kiusata. Jopa niin, että opetkin sen hiljaisesti hyväksyivät: kun ei kerran itse puolusta itseään niin eikai heidänkään tarvitse...



Toivottavasti löydätte ratkaisun ja avun tilanteeseen. Vaikka tuntuu kurjalta sanoa, että eikö koulun vaihto erityiskouluun olisi paikallaan, niin tosiasia -kylmä sellainen- on kuitenkin se, että tuskinpa koulunne tavat ja muu meininki tulee muuttumaan muuksi mitä se on jo vuosikausia ollut..



Kauheaa, miten koviksi sitä pitää lapsensa opettaa, että he pärjäävät tuolla ulkona. Tuntuu, että jo lastentarhassa alkaa se kauhea erottelu lelujen yms mukaan.

Täällä materialistisia murheita, auton myyjä haki juuri trailerilla meidän pikku bemarin. Toivottavasti syy (lämmöt nousee heti kun ajaa) selviää tai on se mitä epäilee - vesipumppu hajonnut. Ja toivottavasti päästään maksuasioista jotenkin sopuun eikä tule älytön lasku. Pitäkäähän peukut pystyssä!



Tuntuu vaan että aina kun ostetaan jotain isompaa, siis auto, vene tai asunto, niistä löytyy joku vika joka maksaa maltaita. Veneessä oli tänä kesänä kanssa toi lämmön nousu ongelmana toisessa mottorissa ja nyt sitten autossa. Kämpässä ei sinänsä mitään, taloyhtiössä vaan tuli salaojaremontti heti ja maksoihan sekin. Onneksi saatiin myyjiltä vähän hyvitystä jälkikäteen kun niille tein kunnon valituskirjeen (eivät kertoneet mitään mahdollisesta vaikka oli vähän jo tiedossa).



No köyhän on oltava nöyrä, halvalla ei saa hyvää :-/ Sorry vaan tämmöiset turhat valitukset, toisilla on ihan oikeitakin huolia... Kai se täytyy ruveta ruokaa laittamaan kun ei se yksinäänkään tule valmiiksi.



Tervetuloa Pirppana (?) ja Möykky tänne sekalaiseen seurakuntaan!



t. Mirabella ja Albert 32+2

Tervetuloa Pirppana (?) ja Möykky tänne sekalaiseen seurakuntaan!

t. Mirabella ja Albert 32+2

Mistäköhän ton Pirppanan keksin :-0. Siis tietysti PUPINAlle tervetuloa!

Koskettavaa oli tosiaan lukea kirjoituksesi siitä mitä tyttäresi joutuu kokemaan, tuskin meistä kukaan säästyi kyyneleiltä....



Lapset osaavat tosiaan olla ilkeitä, vaikkakin tahattomasti eivätkä tosiaan ymmärrä kuinka syviä ja pitkäaikaisia arpia voivat toisille aiheuttaa.

9-vuotias kun on vielä niin hauraassa iässä, ei ihan pikkulapsi, muttei vielä nuorikaan ja heidän ikäisilleen kuuluisi huoleton leikki ja yhdessäolo ikäistensä parissa! Kuinka väärältä tuntuu että joku jää sen ulkopuolelle....

Tiedän kokemuksesta kuinka ulkopuoliseksi voi itsensä pienessä kyläkoulussa tuntea, aina oli joku joka jäi ulkopuolelle tai jota kiusattiin, ellei pukeutumisensa takia niin ulkonäkönsä, lihavuutensa, perhetaustansa ym. Aina löytyi joku syy....



Mutta kun syy on muualla (Nenn sinun tyttäresi tapauksessa hänen erilaisuudessaan muiden silmissä) niin silloin pitäisi opettajien hälytyskellot soida ajoissa, varsinkin pienessä koulussa jossa varmasti asia on huomattu!



Toivon sydämestäni & uskon vahvasti että perheenne ja suloisen tyttäresi asiat järjestyvät ja pääset nauttimaan loppuraskaudestasi huoletta, asioilla kun on tapana jotenkin löytää omat uomansa.



Ja kiitokset että toivotitte minut niin lämpimästi joukkoonne, uskon että jokainen meistä tarvitsee tällaisen henkireiän jossa voi purkaa hyvää & pahaa oloaan, vaikuttaahan kaikki omassa elämässä tapahtuva hyvin konkreettisesti omaan raskauteen ja hyvinvointiin!



Tähtien tuiketta iltaanne,



-Pupina-

Mä täällä myös kyyneleet silmissä luin tuota sinun kirjoitusta. Kamala opettaja ja vissiin ilmeisen kamala historia koulullakin! Onko teillä kuntoutusohjaajaa sairaalalta, joka voisi puuttua myöskin asiaan? Opettaja selvästikin tarvitsisi lisätietoja ja koulutusta tyttäresi diagnoosiin liittyen, että osaisi paremmin tukea. Onko luokan vanhempainillassa puhuttu asiasta? Usein muiden lasten asenteet ovat heijasteita kotoa heidän vanhemmilta.

Meillä myös erityislapsi 7v (huonokuuloinen) integroituneena tavalliseen luokkaan henkilökohtaisen avustajan kanssa. Ensimmäisenä päivänä opettaja kertoi meidän pojasta kaikille vanhemmille sekä myöskin ekassa vanhempainillassa keskusteltiin asiasta. Muut vanhemmat saivat esittää kysymyksiä asiasta jos heillä sellaisia oli mielessä. Sairaalan kuntoutusohjaaja on vieraillut koulussa tapaamassa opettajaa jo kaksi kertaa tämän syksyn aikana sekä keväällä siirtokokouksessa (päiväkodista kouluun). Sairaala järjesti myöskin koulutuspäivän kuulovammaisten lasten opettajille ja avustajille. Siinä mielessä meillä asiat aika mallillaan täällä pk-seudulla.

Toki asiat paljon kiinni opettajan innokkuudesta, ammattitaidosta ja henkilökemioista, sairaanhoitopiiristä yms kaikesta mahdollisesta.



Suosittelen lämpimästi vaatimista Kelalta rahoituksen järjestämistä vertaisleirille tai viikonloppuun. Ihan huippujuttuja! Lapsi tapaa kaltaisiaan ja vanhemmat ja muu perhe samassa tilanteessa olevia. Sairaalan lääkäriltä / psykologilta pyydätte lausunnon vertaisleiriä varten ja sitten vaan Kelaan paperit sisään. Saatteko tytöstä perushoitotukea tai korotettuna?

Mä stressasin koko kevään tätä koulunaloitusta ja vielä elokuun alussa olin hermoraunio (varmasti osasyy mun ennenaikaisiin supistuksiin tuo stressin laukeaminen) ennenkuin saatiin avustaja-asia yms kuntoon. Tällä hetkellä näyttää ihan hyvältä myäs kaveritilanteen suhteen mutta arvaa vaan tarkkailenko poikaa ja kyselen tarkasti kenen kanssa leikit tänään välitunnilla ja onko kukaan sanonut mitään ikävää yms.

Me ei valittu myöskään erityiskoulua pitkän koulumatkan takia (kuurojen koulu Helsingin keskustassa, jonne ruuhka-aikana eli aina aamuisin ja iltapäivisin matka kestäisi väh. 45min kun taksi vielä kiertäisi hakemassa ja viemässä muitakin lapsia samalla matkalla).



Äitinä haluaa suojella lastaan kaikelta pahalta ja vielä enemmän silloin kun tietää että lapsi ei ole kuin muut. Ja mitä isompi lapsi sen isommat murheet sillä silloin he jo tajuavat erilaisuutensa..



Äh, en tiedä mitä vielä kirjoittaisin, olen niin järkyttynyt..

t. H

Neuvolareissu takana!

Uusi täti tuntui tosi ihanalta, oli kyllä vaihdon arvoinen. Nolotti vähän, kun se entinen oma kätilö haki jotain potilastaan odotustilasta ja tervehti mua siinä samalla. Onneksi ei kuitenkaan alkanut enempiä haasteleen.. ;)

Verenpaine alhaalla, 90/60 (mulle ihan ok RR, vaikka tässä raskaudessa onkin aika korkeet lukemat aina neuvolassa ollutkin, kotona ja töissä mitattuna alhaalla, jännitystä neuvolassa?). Sf- mitta 28cm (ja uskomatonta, maha tuntuu tosi isolta, silti meen samoilla mitoilla nyt kun esikoista oottaessa, kakkosen sf- mitta oli näillä viikoilla muistaakseni päälle 30cm... Ja esikoinen oli kilon pienempi syntymäpainoltaan. Jospa ei jättiä tästä vauvasta tulisikaan?). Ja nyt on tasan 10kg tullut painoa lisää :/

Vauvan sydänäänet meinas vähän säikäyttää. Eka mittauksella 170-175, tokalla saman verran, 5 min päästä edelleen korkeat. Kätilö huolestui, sanoi ettei ole normaalia, että huitelee noin korkealla pitempiä aikoja. No, laittoi mut odotushuoneeseen istumaan ja vartin päästä uusi mittaus, jos ei laske niin polille käyrään :/ No sitten oli laskenut 140. Ilmeisesti supistukset nostavat vauvan sykettä? Kätilö sanoi, että se on hyvä merkki, että vauva reagoi supistuksiin.

Hurjalta tuntui, kun pieni sydän tykytti noin nopeeta <3

Muuten kaikki ok, alapään tilannetta ei tarkistettu ja vauvan asento jäi epäselväksi. Luultavasti pää alaspäin, sillä kohdun yläreunassa on isompi kova möykky ;)



Nenn: Ihania, välittäviä viestejä olet saanut. Kurjaa, että tästäkin porukasta niin moni on joutunut kiusatuksi. Kyllä lapset sitten osaavatkin olla raadollisia (aikuiset myöskin!!)..

Et todellakaan liioittele asiaa, vaan koulun on ihan totta puututtava jo mahdolliseen kiusaamisen esiasteeseen. Liian usein kuulee tapauksista, joissa koulu on vähät välittänyt lapsen hyvinvoinnista. Vanhemmat sitä taistelua kiusaamista vastaan käy, valitettavasti.



Juu, meidän kuopuksella 2,5v on epäily tästä samasta kuulovammasta, mikä mulla ja mm. isälläni on. Poika on vielä kuitenkin sen verran pieni, että diagnoosi ei ole ihan fastställd. Viimeiseen mittaukseen vaikutti mm. nuha. Uusinta kahden viikon päästä. Toinen pojistani on terve aika suurella todennäköisyydellä. Tuon pikkuisen puheenkehityskin on pahasti jäljessä, ei puhu oikeestaan mitään ei suomeksi eikä ruotsiksi -toivottavasti siihenkin kohta aletaan saamaan tukea (oisko 3v se raja?).

JOS pojalla oikeasti todetaan kuulovika, löytyy meidän kaupungista _onneksi_ kuulovammaisten koulu ja päiväkoti, jonne täältä meiltä maalta 20km matkaa suuntaansa. Ja aivan ehdottomasti sitä sitten harkitaan vakavasti, vaikka meillä (kuten teilläkin) on pieni maalaiskoulu, jossa erityislapsi näin periaatteessa voitaisiin paremmin huomioida kuin suuressa kaupunkikoulussa. Mutta mä eniten mietin just sitä, että tunteeko poika sitten itsensä liian erilaiseksi apuvälineineen ja avustajineen? No, nämä ratkaisut sitten tietenkin riippuu ja roikkuu mahdollisen vamman asteestakin.



Mun mielestä sun ihan oikeasti kannattaa lähteä jotenkin selvittämään tuota koulun asennetta kiusaamista/syrjimistä kohtaan. Ellet rehtoria halua vaivata, niin rohkeesti vaan lautakuntaan taikka koulutoimenjohtajalle selostamaan!! Toivottavasti saat apua! Sulla on vielä ainakin kolme lasta aloittamassa samassa koulussa myöhemmin, jos saat ajatusmaailmaa pikkaisen muutettua niin on sitten heilläkin mukavempi kouluaika tiedossa! Suuri asennekasvatus on tosiaan paikallaan... *VOIMAHALI*



Nyt en tämän enempää ehdi taaskaan kommentoida, SORRY :/ Paitsi että toivotan uudet lämpimästi tervetulleiksi tämän jännitysnäytelmän pariin ;)



/ardisia 29+3

Meillä vähän sama tilanne kuin teidän paitsi että poika vasta 4.5v. Hän alkoi puol päivä tarhan viime syksynä juuri harjaannus mielessä. Edelleen hänen sosiaalinen kanssakäyminen muiden lasten kanssa aika olematonta. Ainakin vielä hän on iloinen ja tarmokas pikku poika, mutta viime aikoina on ilmennyt ongelmia hänen kanssaan. On ystävällinen muille mutta uhmaa pahasti hoitajia.



Ymmärryksessä ei ole vikaa, päin vastoin on hyvinkin kehittynyt monessa asiassa. On tiettyjä AS piirteitä, meille luvattiin päästä tarkempiin tutkimuksiin viimeistään kesällä kun poika on 5v. Hän on ollut tarkassa syynissä lähes koko elämän koska hänellä todettiin epilepsia kun oli 7kk.



Meillä parempi tilanne terapioissa kuin teillä. Me ollaan myös täysin ruotsinkielinen perhe. Me ollaan päästy nopeasti eriterapioihin, esin puhe ja ergo terapiaan, espoossa saa ruotsinkieliset ainaskin terapiat n 2kk sisällä. Puheterapian vielä nopeammin.

Missä vaiheessa te rupesitte epäilemään AS ja koska saitte diagnoosin. Meillä tuttava piirissä kenelläkään ei vastaavaa joten sentakia utelen, toivottavasti et pahastu.



Sorry muut mun vuodatus.



Mulla itsellä muutosta ei ole, huomenna lääkäri ja aion pyytää saikkua jos supparit vahän edes rauhottuis. Kyllä mä muuten jaksisin olla duunisa, mutta kun on kirurgisella osastolla duunissa niin työ on aika fyysistä.



Muhina G: aikas hiljaista sillä puolella, mulla kun puuhaaminen aiheuttaa suppareita kaht kauheammin.



Tavaroista: nyt on kaikki muu paitsi vaunut ja vaate kaappi, jee. Kaveri lupas vielä tuod pikkuisia vaatteita.



Lauantaina on kastejuhlat jossa oon sylikummina, onneks lupasivat tuolin jossa saan istua toimituksen ajan jos en jaksa seistä. Eilen löysin kivan kietasu mekon Kappahl:lta joka oli alessa vielä. Voin jopa pitää sitä sitten oman babyn kastejuhlissa kanssa, joten ihan jees homma.



iltoja kaikille :D



-MM- ja baby

heippa vaan,



onpa täällä taas ollut raskaat keskusteluaiheet:( sen paremmin en osaa kommentoida kuin että voimia kaikille joita kiusattu, tai joiden lapsia kiusataan. lapset kun eivät vielä edes aina ymmärrä miksi heitä kiusataan:(



mary_: onnea rajanylityksestä:)



pupina tervetuloa porukkaan!



onneksi ardisia on saanut uuden neuvolantädin:) ja ehkäpä se vanhakin ottaisi opikseen jos useampi häneltä poisvaihtaisi jos ei toimeen tule, en usko että yksin olet tuon ongelman kanssa ollut.



muhinag: itsestä ei aina tunnu niin kovin hehkeältä, mutta tuntuu tää massu miestä miellyttävän.. outo tapaus!:)



masukki on aktiivisella päällä. potkut tulee tuohon toosi ylös, välillä on vaikea istua kun kaveri punkee jalkoja ja peppua tuonne jonnekin kylkiluiden alle.



jahas, huomenna pitäis pistää sämppis-taikina nouseen ja leipoo, silittää ja alotella joulukorttien tekoo, eli puuhaa on:)



tigru ja simppis 32+5

Hei!



Odotan toista lastamme tammikuussa syntyväksi ja olen kyllä satunnaisesti käynyt tammenterhojen kuulumisia lueskelemassa, vanhasta tottumuksesta, mutta vasta nyt tuli tunne, että haluaisin itse kirjoittaa jotakin.



Nennin kirjoitus oli se, joka sai tunteen aikaan. Olen itse opettaja ja mietin aina näitä juttuja siitä vinkkelistä. Asiat harvoin ovat niin mustavalkoisia kuin miltä äkkiseltään näyttää. Jokaisessa tilanteessa on monta kokijaa ja näkijää ja objektiivinen asioiden analysointi on vaikeaa. Silti on tilanteita, joista heti voi sanoa, että tämä ei ole oikein, että näin ei voi jatkua. Nenn, lapsesi tilanne on minusta sellainen.



Kirjoituksesi sai meidät itkemään. Erityisesti loppuruno liikuttaa jokaisen äidin mieltä. Siksipä ajattelinkin tuoda ongelmanratkaisuun uuden näkökulman. Mitä jos kirjoittaisit kirjeen, jossa kuvaisit omia tunteitasi asiaan liittyen? Ei syytellen ketään, vaan kuvaten sitä hätää ja huolta, joka sinulla pienen tytön äitinä on. Sellainen kirje, joka on tarkoitettu sydämestä sydämeen. Ja sitten joko itse monistaisit tai pyytäisit opettajaa monistamaan ja jakamaan kirjeen kaikille lapsesi koulukavereiden vanhemmille. Oheen voisi liittää vielä faktatietoja ja nettilinkkejä asbergersyndroomasta sekä konkreettisia vinkkejä siitä, miten tilannetta voisi korjata (keskustelut lasten kanssa kodeissa, lapsesi pyytäminen mukaan synttäreille, kylään jne). Luulen, että näin olisi mahdollista löytää se herkkäsydäminen vanhempi, joka ymmärtäisi hätäsi ja haluaisi auttaa. Tällaisen vanhemman avulla voisitte yhdessä järjestää vapaa-ajan kontakteja, joissa lapset saisi rauhassa tutustua toisiinsa. Koska koulu on pieni, voisi miettiä, kannattaisiko kirje lähettää kaikkiin koteihin.



Se, mitä opettaja voi koulussa tehdä, on järjestää konkreettisia ystävätilanteita. Sopia tiettyjen luotto-oppilaiden kanssa siitä, että pitävät huolen, että lapsesi pyydetään aina leikkiin mukaan ja ettei kukaan kiusaa häntä. Lapset tykkäävät yleensä tällaisista opettajan miellyttämis-vastuutehtävistä. Jos hyvin käy, tällainen järjestetty ystävyys voisi johtaa todelliseen ystävyyteen. Samoin opettaja voisi harjoituttaa oppilailla sellaisia välituntileikkejä, johon on helppo kaikkien mennä mukaan.



Opettajana minulla on kokemusta tilanteista, joissa kovasta yrityksestäni huolimatta lapsi eräällä tapaa itse valitsee yksinäisyyden. Tällöin lapsi ei suostu leikkimään muiden kanssa ja sanoo " ei" kaikille leikkiehdotuksille. Niissä tilanteissa kovakaan yrittäminen on hankala saada kantamaan. Tällöin avuksi voi tulla kuraattori tai koulupsykologi, joka lapsen kanssa keskustellen yrittää avata häntä leikille ja ystävyyssuhteille. Kuraattori voi myös pitää koulupäivän aikana pienryhmiä, jossa harjoitellaan sopivassa ryhmässä leikki- ja pelitilanteita ohjatusti, niin että kaikilla on mukavaa. Pienillä kouluilla kuraattori- ja psykologipalvelut ovat surkeita, mutta ehkäpä erityisopettaja tai oma opettaja tukituntien sisällä voisi yrittää samaa. Tosin jos oma opettaja ei lotkauta eväänsä hädällenne, ei häntä pakottamallakaan saa myönteiseksi ja lapset kyllä vaistoavat sen, onko aikuinen aidosti mukana vai ei.



Toki minustakin kannattaa olla yhteydessä rehtoriin ja koulun oppilashuoltoryhmään, mutta tehokkainpana pidän siis sitä, että vanhemmat itse yrittävät järjestää tutustumista vapaa-ajalla. Tällöin sydämeenkäyvä avoimuus on se, joka voi avata uusia ovia.



Missään tapauksessa tilanteen ei pidä antaa jatkua. Vanhemman velvollisuus on suojella lasta elämän kolhuilta. Helppoa se ei ole eikä aina mahdollistakaan, mutta se, että lapsi näkee, kuinka vanhemmat taistelevat hänen puolestaan, antaa lapselle uskon elämän hyvyydestä, rakkaudesta ja turvasta.



Varmasti sinulla ei juuri nyt olisi voimia tällaiseen suruun ja kamppailuun, mutta aina ei valitettavasti voi valita. Tämä haaste on edessäsi juuri nyt. Tartu siihen leijonaemon rohkeudella ja luota siihen, että muidenkin lasten vanhemmat ovat inhimillisiä ihmisiä.



terveisin Tituliini, opettaja



PS Juttu paikallislehteen asbergersyndroomasta voisi pikkukylässä tehdä myös hyvää. Siinä voisi tuoda esiin arjen iloja ja suruja ja liittää mukaan yhteystiedoilla varustetun vetoomuksen siitä, jos joku haluaisi lapsensa lapsesi ystäväksi. Niin pientä tuppukylää ei voi ollakaan, etteikö joku olisi ystävää vailla. : )