En vain tajua vuoroviikkoja. Ihan käsittämätöntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli viikko -viikko -systeemillä oma lapsuus. En tuntenut kumpaakaan kodikseni, kun aina piti vaihtaa. Tämä ei palvele kuin aikuisia.

Ikävä kuulla. Onneksi en lapsena joutunut tähän rumbaan. Ja ei en vieraantunut etävanhemmasta, etää kun voi nähdä useamminkin kuin sen joka toinen viikonloppu.

Tietenkin jollekin lapselle voi toimia viikko-viikko mutta ei tämä mikään kaikille sopiva yleispätevä ratkaisu ole. Joku kommentoi 1v lapsen kulkevan näin. Miten mahtaa vaikuttaa esimerkiksi kiintymyssuhdemallien kehitykseen? Vauva on kuitenkin ollut niin kiinteästi kiinni äidissä aiemmin.

Lapsuus menee vuoroviikkosysteemissä jatkuvassa muuttokierteessä, toistuvaa sopeutumista "kotiin" ja sitten alkaa jo seuraava siirtymä lähestyä. Tämä on se ongelma ei ne tavarat!

Mietin myös että milloin se arki on jos lapsen ollessa pois hoidetaan aina ne ikävät asiat?

Mahdollista oirehdintaa ei myöskään usein haluta nähdä tai lapsi ei uskalla sanoa aitoa mielipidettään järjestelystä. Lapset sopeutuu. Vuoroviikkovanhemmat vetää herneet nenukkiin, alapeukkuja odotellessa :D

Ero on aina mullistus lapsen elämässä ja aina siihen kriiseilyä liittyy, oli kyseessä lapsi tai aikuinen. Ja kaikissa eron jälkeisissä ratkaisuissa on jotain haasteita, joskus ongelmiakin. Se, jos vuoroasumisessa on jotain, ei tarkoita että se olisi huonoin vaihtoehto - muissa vaihtoehdoissa voi ongelmia olla enemmän. Jos lapsi oireilee vuoroasumisen takia, hän voisi oireilla vielä pahemmin siinäkin tapauksessa, että vuoroasumisen sijaan toista vanhempaa näkisi vain pari kertaa kuukaudessa. Ja vaikka ei olisi erottu, voisi silti lapsi oireilla.

Ihanteellisin vaihtoehto on tietenkin se, että vanhempien rakkaus kukoistaa, suhde toimii ja arki on vailla riitoja ja ristiriitoja. Mutta näin ei aina käy, eikä sitä pelkällä tahdonvoimalla saa vanhempien suhdettakaan rakastavaksi. Ei se kylmänasiallinen kämppissuhdekaan ole lasten kannalta ongelmaton, vaikka joku voisi niin kuvitella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäisin vuoro kuukaudet, mutta en vuoroviikkoja. Miksi lapsi joutuu viikon välein matkustamaan paikasta toiseen?

Kyllä. Etenkin alle kouluikäisille todella kamalaa. Tiedän jopa 1-vuotiaita jotka elää viikko-viikko-systeemillä. Miksi kukaan ei puutu sellaiseen?

Noin pienillehän suositellaan, että vaihdot olisivat _useammin_ kuin kerran viikossa, ei harvemmin.

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan ensimmäisiä vuoroviikkolapsia, ikää on jo 30. Vanhempani erosivat 24 vuotta sitten, ja kumpikin perusti pian uudet perheet (ero tuli kun äitini ilmoitti olevansa raskaana toiselle miehelle). Lopputulema oli se, että minusta tuli käytännössä koditon. Aina viikon välein siirryin perheestä toiseen muiden vaivoiksi, en todellakaan tuntenut kuuluvani kummankaan vanhempani uuteen perheeseen. Jos olisi asunut vakituisesti jommassakummassa kodissa, olisin varmasti kiinnittynyt paremmin sinne.

Muutin omilleni heti kun pystyin. Äitiini en ole ollut missään yhteydessä lähes 10 vuoteen, isän kanssa synttäripäivinä lähetetään onnittelutekstarit ja siinä se. Nuorempia sisaruspuolia tapaan silloin tällöin nyt, kun hekin ovat jo aikuisia. En todellakaan toivo uusperhe+vuoroviikkoyhdistelmää kenellekään.

Olen sinua 10v vanhempi ja vanhempani erosivat, kun olin aika pieni. Asuin äidin kanssa ja isän luona kävin satunnaisesti viikonloppuisin. Vanhaa mallia siis, ennen kuin alettiin suosia vuoroviikkoasumista. Aluksi meni hyvin äidin kanssa, mutta kun äiti löysi uuden miehen, muutettiin, ja sai lapsia hänen kanssaan, aloin kokea tuota samaa kuulumattomuutta. En sano, etteikö vuoroasuminen olisi pahentanut tilannetta entisestään, mutta pelkkä asumisjärjestely ei myöskään korjaa asenteita. Minä olin aina se yksi ja ainut jolla oli eri sukulaisia kuin muilla, eri sukunimi kuin muilla, sisarillekin se yksi, joka oli PUOLI. Muut olivat kokonainen perhe. En tiedä miksi tuollaista asiaa piti lapselle korostaa? Onhan niitä juttuja nykyäänkin saanut lukea, että vanhemmat antavat edellisen liiton lapsia jopa huostaan, kun alkavat perustaa uutta perhettä. Ihan uskomatonta kyllä.

Vuoroviikkoasumisessa ei ole mitään vikaa mutta niitä vanhempia en ymmärrä jotka pahoinpitelevät lapsiaan uusperhepakotuksella. Helvetin itsekkäitä ihmisiä ovat!

Paras ratkaisu erotilanteessa.  Lapsilla on yksi koti, yksi osoite.   Lapset tapaavat toista vanhempaa viikonloppuisin ja lomilla.  Tämä lapsille paras ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikkoasumisessa ei ole mitään vikaa mutta niitä vanhempia en ymmärrä jotka pahoinpitelevät lapsiaan uusperhepakotuksella. Helvetin itsekkäitä ihmisiä ovat!

Mikä sinun ehdotus tuohon on?

Vierailija kirjoitti:

Paras ratkaisu erotilanteessa.  Lapsilla on yksi koti, yksi osoite.   Lapset tapaavat toista vanhempaa viikonloppuisin ja lomilla.  Tämä lapsille paras ratkaisu.

Millä perusteella paras ratkaisu?

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikot ei ole mitään muuta kun vanhemman itsekkyyttä, varsinkin jos lapsi joutuu vaihtamaan kotia viikon välein.

Ihan järkyttävää, kuka aikuinen suostuisi tuollaiseen?

Ja sit ihmetellään kun lapset oireilee.

En voi ymmärtää miten yksikään sossu/lastenvalvojakaan suostuu näihin, lopputulos kun nähdään lasussa.

Täytyy sanoa että lapsi saa näin kaksi jaksavaa vanhempaa yhden riitaisan ja jaksamattoman kodin tilalle. Mulla on kaksi asuntoa jotka ovat eri kaupungeissa. Toisen viikon työskentelen etänä kotoa ja lapsilla on koti lähellä koulua ja toisen olen sitten toimistolla ja työmatkoilla. Kun näkee vain negatiivisessa valossa asiat ja samalla on taipumus nostaa itseä muiden kustannuksella, tuloksena on viestisi kaltainen oksennus.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen näkökulmasta viikko viikko on kamala, ei ole mitään pysyvää kotia ja kaveripiiriä, varsinkaan jos vanhemmat asuvat kaukana toisistaan. 

Ei vuoroviikkoasuminen käytännössä toimi, jollei molemmat asu saman koulupiirin alueella. Ensisijainen ongelma on koulumatka. 

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikot ei ole mitään muuta kun vanhemman itsekkyyttä, varsinkin jos lapsi joutuu vaihtamaan kotia viikon välein.

Ihan järkyttävää, kuka aikuinen suostuisi tuollaiseen?

Ja sit ihmetellään kun lapset oireilee.

En voi ymmärtää miten yksikään sossu/lastenvalvojakaan suostuu näihin, lopputulos kun nähdään lasussa.

Näissä keskusteluissa toistuu aina tämä "kuka aikuinen suostuisi tuollaiseen". No, minä ainakin suostuisin. Minulle olisi ihan ok, että olisi kaksi kotia. Voisin esim. kuvitella tilanteen, että asuisin kumppanin kanssa yhdessä niin, että olisin vaikka joka toinen viikko hänen luonaan ja joka toinen viikko omassa kodissani (tai päinvastoin).

Ja syy, miksi sossut ja lastenvalvojat eivät puutu vuoroasumiseen on se, että tutkimusten mukaan vuoroasuminen ei ole lapsille vahingollista eikä aiheuta ongelmia. Vuoroasuminen ei näy lasussa mitenkään erityisesti - itse asiassa varmaan jopa vähemmän, koska jos lapsen toisessa kodissa olisi ongelmia, muutettaisiin asumisjärjestelyjä.

Itse eronneena musta viikko erossa lapsista tuntuisi pitkältä ajalta. Mutta kaipa se joillain kuitenkin selkeyttää arkea ja järjestystä.

Meillä erosta vasta vuosi ja asutaan hyvin lähekkäin eksän kanssa. Lapset on la illasta-ke aamuun miehellä, ke illasta launtai iltapäivään mun luona, periaatteessa. Lähinnä nuo yöt ja harrastuksiin viemiset on jaettu omille päiville ja lapset näkee molempia vanhempia melkein joka päivä, joskus on vanhemman oma meno niin on toisen luona. Lapset voi myös olla eri kodeissa yön jos tahtovat, mutta aika harvoin.

Mutta jos sekin menee sekavaksi jos toisen pitäisi saada joka toinen viikko ma ja pe itselleen vapaaksi/ei voi ottaa lapsia ja sitten tapellaan siitä sopiiko noita lapsipäiviä vaihtaa ja millä varoitusajalla, kuinka usein vai pitääkö toisen järjestää vaikka työnsä uusiksi ja ottaa lapset. Onko hyvä jos on sovittu isällä su-ke, äidillä to-la, mutta todellisuudessa onkin sit pakko olla joka toinen viikko toisen vanhemman takia isällä su, ti-ke, äidillä ma, to-la. Ja joka toinen viikko toisen vanhemman takia isällä ma-ke, la-su ja äidillä su, to-pe... Ja ehkä kolmannella viikolla taas jotenkin toisin... Jos vielä on enemmän kuin kilometri välimatkaa niin menee aika ravaamiseksi.

Ei siitä pelkästä vuoroasummisesta lapset varmaan pilalle mene, että kyllä moni muukin asia vaikuttaa. Jos on vuoroviikot koska äiti löys uuden ja äidin pitää olla siellä uudella koko ajan, ettei tule ero, niin se varmaan sitten heijastuu lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen näkökulmasta viikko viikko on kamala, ei ole mitään pysyvää kotia ja kaveripiiriä, varsinkaan jos vanhemmat asuvat kaukana toisistaan. 

Ei vuoroviikkoasuminen käytännössä toimi, jollei molemmat asu saman koulupiirin alueella. Ensisijainen ongelma on koulumatka. 

Riippuu. Esim. isossa kaupungissa koulumatka voi silti olla verrattin lyhyt. Yleensä kai vanhemmat pyrkivät vuoroasumisessa asumaan maltillisen matkan päässä toisistaan. Ja pienenä anekdoottina: esim. omat lapseni eivät käy oman koulupiirin koulussa, mutta silti heidän koulunsa on fyysisesti lähempänä kuin "lähikoulu" olisi. 

Vierailija kirjoitti:

En minäkään ymmärrä. Lapsena en olisi suostunut tuollaiseen.

Monet lapset pitävät molemmista vanhemmistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikkoasumisessa ei ole mitään vikaa mutta niitä vanhempia en ymmärrä jotka pahoinpitelevät lapsiaan uusperhepakotuksella. Helvetin itsekkäitä ihmisiä ovat!

Mikä sinun ehdotus tuohon on?

Lapset ensin. Kotia voi alkaa leikkiä uudestaan sitten kun lapsi on aikuinen

Vierailija kirjoitti:

Paras ratkaisu erotilanteessa.  Lapsilla on yksi koti, yksi osoite.   Lapset tapaavat toista vanhempaa viikonloppuisin ja lomilla.  Tämä lapsille paras ratkaisu.

Paras ratkaisu lapselle on, että ei luoda mitään erotilanteita. Pidetään se ydinperhe kasassa ja ollaan onnellisia, vaikka hampaat irvessä.

Meillä välimatka on 400m. Eikä tarvitse pakata kuin unikaveri mukaan, molempien luona on vaatteita jne. Jos jotain jää, sen saa haettua parissa minuutissa.

Minä voisin noin periaatteessa vaihtaa kotia viikon välein. Mutta en eksäni kanssa, siksi siitä erosin, en halua elää sen kanssa. Vaikka se ex ei olisi juuri samaan aikaan siinä asunnossa, olisi se kuitenkin myös hänen käytössään. Ja kuinka moni teistä oikeasti haluaisi nukkua edelleen samassa sängyssä missä se ex nukkuu myös. Vaikka kuinka ne lakanat vaihtaisi. Eksäni hygienia oli yksi syy eroon, joten ei kiitos. Pitäisi siis olla useampi makuuhuone molemmissa asunnoissa. Ja silti ne yhteiset tilat olisi samat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikot ei ole mitään muuta kun vanhemman itsekkyyttä, varsinkin jos lapsi joutuu vaihtamaan kotia viikon välein.

Ihan järkyttävää, kuka aikuinen suostuisi tuollaiseen?

Ja sit ihmetellään kun lapset oireilee.

En voi ymmärtää miten yksikään sossu/lastenvalvojakaan suostuu näihin, lopputulos kun nähdään lasussa.

Täytyy sanoa että lapsi saa näin kaksi jaksavaa vanhempaa yhden riitaisan ja jaksamattoman kodin tilalle. Mulla on kaksi asuntoa jotka ovat eri kaupungeissa. Toisen viikon työskentelen etänä kotoa ja lapsilla on koti lähellä koulua ja toisen olen sitten toimistolla ja työmatkoilla. Kun näkee vain negatiivisessa valossa asiat ja samalla on taipumus nostaa itseä muiden kustannuksella, tuloksena on viestisi kaltainen oksennus.

Ihan omasta sosiaalisesta piiristä mulla on kokemus että vuoroviikkoja vastaan kiivaimmin puhuu naiset, jotka ei sallisi isälle oikein minkäänlaista roolia lasten elämässä koska kokevat, että isä aiheutti eron. Kysymys on usein rangaistuksesta -"mitäs läksit"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras ratkaisu erotilanteessa.  Lapsilla on yksi koti, yksi osoite.   Lapset tapaavat toista vanhempaa viikonloppuisin ja lomilla.  Tämä lapsille paras ratkaisu.

Paras ratkaisu lapselle on, että ei luoda mitään erotilanteita. Pidetään se ydinperhe kasassa ja ollaan onnellisia, vaikka hampaat irvessä.

No, käytännössä silloin ei olle onnellisia, jos oikeasti ollaan onnettomia. Mikäli tarkoitit, että pitää teeskennellä onnellista, niin kirjoita se sitten selkeästi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä välimatka on 400m. Eikä tarvitse pakata kuin unikaveri mukaan, molempien luona on vaatteita jne. Jos jotain jää, sen saa haettua parissa minuutissa.

Minä voisin noin periaatteessa vaihtaa kotia viikon välein. Mutta en eksäni kanssa, siksi siitä erosin, en halua elää sen kanssa. Vaikka se ex ei olisi juuri samaan aikaan siinä asunnossa, olisi se kuitenkin myös hänen käytössään. Ja kuinka moni teistä oikeasti haluaisi nukkua edelleen samassa sängyssä missä se ex nukkuu myös. Vaikka kuinka ne lakanat vaihtaisi. Eksäni hygienia oli yksi syy eroon, joten ei kiitos. Pitäisi siis olla useampi makuuhuone molemmissa asunnoissa. Ja silti ne yhteiset tilat olisi samat.

Ei me nukuttu samassa sängyssä vuoteen ennen asumuseroa. Kun saatiin sivuasunto hommattua, kaikki jatkui periaatteessa ennallaan; minä omassa huoneessani, hän omassaan, minä omissa harrastuksissa, hän omissaan. Molemmat vuorotellen tai porukassa lapsen kanssa. Ei vaan sitten oltu kotona samaan aikaan sitäkään yöaikaa, kuten ennen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikot ei ole mitään muuta kun vanhemman itsekkyyttä, varsinkin jos lapsi joutuu vaihtamaan kotia viikon välein.

Ihan järkyttävää, kuka aikuinen suostuisi tuollaiseen?

Ja sit ihmetellään kun lapset oireilee.

En voi ymmärtää miten yksikään sossu/lastenvalvojakaan suostuu näihin, lopputulos kun nähdään lasussa.

Täytyy sanoa että lapsi saa näin kaksi jaksavaa vanhempaa yhden riitaisan ja jaksamattoman kodin tilalle. Mulla on kaksi asuntoa jotka ovat eri kaupungeissa. Toisen viikon työskentelen etänä kotoa ja lapsilla on koti lähellä koulua ja toisen olen sitten toimistolla ja työmatkoilla. Kun näkee vain negatiivisessa valossa asiat ja samalla on taipumus nostaa itseä muiden kustannuksella, tuloksena on viestisi kaltainen oksennus.

Ihan omasta sosiaalisesta piiristä mulla on kokemus että vuoroviikkoja vastaan kiivaimmin puhuu naiset, jotka ei sallisi isälle oikein minkäänlaista roolia lasten elämässä koska kokevat, että isä aiheutti eron. Kysymys on usein rangaistuksesta -"mitäs läksit"

Lisään vielä, että myös yksi tuttu mies on kunnostautunut tässä. Saikin sitten lapsen pääasiallisesti luokseen käyttäen käräjäoikeutta hyväkseen, sekä juuri 12 vuotta täyttäneen lapsen helposti manipuloitavaa mieltä.

Ei jäänyt mitään epäselvää mikä motiivi yhteishuoltajuutta ja tasapuolista asumisjärjestelyä oli vastustaa kun jo erossa lupasi viedä äidiltä kaiken. Voisi hyvin olla täällä jeesustelemassa siitä kuinka ero on aina itsekästä ja lapsen maailma rikki. Se käärme. Vielä edestään löytää, tämä on ystävän lupaus.