En vain tajua vuoroviikkoja. Ihan käsittämätöntä.

Lapselle se tekee sen että joka toinen viikko se nukkuu isin ja joka toinen viikko äidin luona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erot itsekkäistä syistä pitäisi ainakin jokaisen ymmärtää olla tekemättä. Jos perheessä ei ole mitään suurempaa vikaa, niin miksi se pitää hajottaa? Näitäkin eroja on tosi paljon. Halutaan vaan jotain muuta, vaikka aiemmin haluttiin perhe yhdessä.

Jos lapset päätetään tehdä, niin sen pitäisi olla itsestään selvää, että se on vähintään se 18 vuotta, mikä ollaan jokaisen lapsen jälkeen yhdessä.

Pettämiset ovat yleistyneet, erot ovat yleistyneet, yksinhuoltajuus, eroperheet..... Ei ole kovin kivoja asioita. Ei lapsille, eikä aikuisille.

Mistä säkin toisten erojen syyt tiedät... Millainen voisi sinusta olla turha ero, jossa perhe on hajotettu ilman, että siinä oli mitään vikaan? Ilmeisesti sinusta viaksi ei riitä se, että yksi tai useampi perheenjäsen voi kyseisessä kokoonpanossa huonosti, vai kelpaako se syyksi? 

Huonosti voi voida monesta syystä. Ei ole mitään takeita, että se huonosti voiva voisi paremmin ilman tuota kokoonpanoa. Itse asiassa usein näin käykin. Erotessa kärjistyvät juuri ne ongelmat, joita oltiin pakenemassa.

Ihan totta. Tiedän pari perhettä, jotka ovat hajonneet ihan vaan siksi kun naiselle on tullut joku ikäkriisi, "oliko tämä tässä?", ja paniikissa lyöty hajalle kaikki ja lähdetty etsimään "itseään", ts. mahdollisimman paljon vierasta melaa. Parin vuoden päästä ovat itsekin ihmetelleet mikä heihin oikein meni. Toisen mies otti takaisin, toinen oli jo löytänyt uuden naisen ja nyt tämä eronnut on katkera viikonloppuäiti.  

Onneksi toisten ratkaisuja ei muiden tarvitsekaan ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun teinilapsilla on kaksi kotia, kuten myös minulla.

Kun lapset ovat minulla, järjestäm miesystäväni kanssa yhteistä aikaa vaikka lenkkeilemällä tai saatamme käydä avannossa.

Kun lapset lähtevät isäviikolle, pakkaan samalla omat vaatteeni ja olen viikon miesystävän asunnolla.

Välimatka exän asuntoon on 2 km, miesystävälle 5km.

En koe raskaana asua kahta kotia, mukavaa vaihtelua. Lapsiviikoilla voin keskittyä lapsiin, toki ovat jo teinejä, niin eipä ne kovin paljon viitsi äidin kanssa seurustella. Mutta käydään ulkona syömässä ja jne

Minun mielestä lapset eivät kärsi vuoroviikkoasumisesta, heillä on molemmissa kodeissa omat huoneet ja pelit ja vehkeet.

Minä olisin voinut kirjoittaa tämän.

Ja minä. Paitsi minulla aikuiset lapset, miehen lapset vielä kotona. Nautin tästä järjestelystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikot ei ole mitään muuta kun vanhemman itsekkyyttä, varsinkin jos lapsi joutuu vaihtamaan kotia viikon välein.

Ihan järkyttävää, kuka aikuinen suostuisi tuollaiseen?

Ja sit ihmetellään kun lapset oireilee.

En voi ymmärtää miten yksikään sossu/lastenvalvojakaan suostuu näihin, lopputulos kun nähdään lasussa.

Monessako tuntemassasi viikko-viikko-perheessä on ollut oireilevia lapsia ja lastensuojelu on puuttunut asiaan? Mä tunnen vain kaksi viikko-viikko-perhettä, eikä niissä ole ollut oireilevia lapsia tai lastensuojelun puuttumista. Molempien perheiden lapset jo aikuisia.

Melko monessa, työn puolesta tiedän.

Jos työn puolesta olet tekemisissä lastensuojelutapausten kanssa, niin varmasti sitten törmäätkin perheisiin, joissa on ongelmia. Ei se vielä tarkoita, että viikko-viikko-asuminen saa lapset oirehtimaan.

Sitä se juuri tarkoittaa.

Maailmassa on tosi paljon ruusuja. Näen niitä töissä joka päivä.

t. Kukkakauppias

Vierailija kirjoitti:

Erot itsekkäistä syistä pitäisi ainakin jokaisen ymmärtää olla tekemättä. Jos perheessä ei ole mitään suurempaa vikaa, niin miksi se pitää hajottaa? Näitäkin eroja on tosi paljon. Halutaan vaan jotain muuta, vaikka aiemmin haluttiin perhe yhdessä.

Jos lapset päätetään tehdä, niin sen pitäisi olla itsestään selvää, että se on vähintään se 18 vuotta, mikä ollaan jokaisen lapsen jälkeen yhdessä.

Pettämiset ovat yleistyneet, erot ovat yleistyneet, yksinhuoltajuus, eroperheet..... Ei ole kovin kivoja asioita. Ei lapsille, eikä aikuisille.

Moni ulkopuoinen varmaan miettii meistä juuri noin, että erottiin turhaan. Ei ollut kolmansia osapuolia eron aikaan, tullaan edelleen hyvin toimeen, yhteinen vanhemmuus ja lapset on molempien prioriteeteissa korkealla. 

Läheisimmät tietää, että yhteisiin vuosiin mahtui mielenterveyden haasteita ja lisääntyvää alkoholin käyttöä. Tas-arvoiselta näyttänyt parisuhde olikin minun vastuulla, samoin lapset ja koti.

Seksielämään liittyvät ongelmat jätin ihan meidän kahden välisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu näyttää siltä kuin intettäisiin kumpi on parempaa, porkkana vai täysjyväkaurapuuro. Molemmilla on omat terveyshyötynsä, mutta loppujen lopuksi on aivan täysin makuasia, kumpaa syö mielummin.

Sama on eroperheen asumisjärjestelyissä. Ei kukaan ulkopuolinen voi sanoa, miten jonkun perheen olisi asia hoidettava. Sillä taas ei ole mitään tekemistä kenenkään muun kanssa, miten joku toinen on omassa elämässään asiat kokenut. Kuten täälläkin on kirjoitettu, osa porukasta suorastaan haluaa olla viikko-viikko (jopa ne lapset) ja osa ei näe toista vanhempaansa suunnilleen koskaan. Ei eroasioihin ole olemassa mitään patentti ratkaisua, vaan se riippuu aivan täysin ihmisistä, jotka ovat tilanteessa mukana.

Yksi lapsi viihtyy omassa huoneessaan vanhemman A luona, koska siellä on maalaustarvikkeet ja piano, joitä hän käyttää päivittäin. Ei niitä voi viedä vanhemman B luokse, eikä sinne piano edes mahtuisi. Lisäksi hänelle oli hankittu koira jo ennen eroa. Koiraa ei voi viedä B:n luokse, koska se ei osaa rauhoittua kerrostalossa. Toinen kulkee lähes joka päivä harrastuksessa, joka on kilometrin päässä vanhemman A kotoa. Vanhempi B asuu 10 km päässä eikä pysty lasta kuljettamaan harrastukseen niin usein, kun vanhemman A luota pääsee. Kolmannen lapsen vanhempi A on saanut kaksoset uuden puolisonsa kanssa. Vauvat huutavat läpi yön ja ovat muutenkin vaativia. Lapsen tehtävä A:lla ollessaan on lähinnä avustaa kodin hoidossa ja olla hiljaa silloin, kun kaksoset viimein nukahtavat. Vanhempi ei toki jaksa hänen kanssaan mitään tehdä, koska kaikki jaksaminen menee kaksosiin. Vanhemman B luona lapsi saa edelleen olla lapsen asemassa ja hänelle on aikaa. Näissä tilanteissa olisi täysin epäreilua pakottaa lapset vuoroviikkoasumiseen.

Toisaalta on taas lapsia, jotka viihtyvät mainiosti molempien vanhempien luona. Heillä saattaa jopa olla molemmissa kodeissa jotain omia harrastuksia, joita ei voi toteuttaa toisen vanhemman luona tai he harrastavat molempien vanhempiensa kanssa samoja asioita vuoroviikkoina. He myös itse toivovat vuoroviikkoasumista. Tai molemmilla vanhemmilla on lapsia uusien puolisoiden kanssa, ja lapset tulevat toistensa kanssa hyvin toimeen ja kaipaavat heitä. Tällöin olisi julmaa jonkin ulkopuolisen mielipiteen vuoksi päätyä ratkaisuun, jossa toisen luona ollaan vain joka toinen viikonloppu.

Kuunnelkaa siis niitä lapsia ennen kuin luette mitään tutkimuksia tai muiden kokemuksia. Jos asuminen on mahdollista ratkaista lapsen toiveen ja tilanteen mukaisesti, mutta näin ei vain HALUA toimia, silloin ollaan heti väärällä polulla. Eria asia sitten on, jos asumista ei VOI ratkaista toivotulla tavalla, esim. välimatkan takia tai jos toinen vanhemmista ei vain kykene pitämään lapsesta riittävästi huolta. Tällöin tilanne pitää selittää lapselle ja koittaa ratkaista se parhaimmalla mahdollisella tavalla. Joskus se vatii vanhemmalta epäitsekkyyttä myöntää, että lapsen olisi paras asua enimmäkseen toisen luona.

Ihan ok muuten, mutta sitä en tajua, että koira menisi ihmissuhteen edelle. Miksi on tärkeämpää nähdä koiraa kuin omaa vanhempaa? Miksi koiralla on suurempi tapaamisoikeus lapseen kuin toisella vanhemmalla? 

Jälleen kerran, miten olisi, jos kuuntelisi sitä lasta? Lähtökohtaisesti vanhemmalla ei ole mitään tapaamisoikeuksia lapseen, vaan lapsella vanhempaan. Oletetaan, että lapsi on yli 12 v., koska itse jo pääasiallisesti vastaa koiran tarpeista, tietysti vanhempien tuella (eihän se muuten olisi lapsen koira). Lapsi itse sanoo, että viettää ennemmin aikaa toisessa kotona koiran takia ja käy toisella vanhemmalla joka toinen viikonloppu ja vaikka satunnaisesti muulloinkin. Täytyisikö siinä tilanteessa ihan oikeasti väkisin yrittää toteuttaa vuoroviikko systeemiä? Sitten katsella vuoroviikoin kiukuttelevaa lasta, kun häntä ei asiassa kuunnella eikä hänen haluillaan ja mielenkiinnolla ole mitään merkitystä? Mutta saapahan viettää aikaa toisenkin vanhempansa kanssa! Vai myisitkö koiran suoraan pois, jotta lapsella ei olisi halua viettää enemmän aikaa toisella vanhemmalla? Kyllä, sinulla voi olla oikeus siihen, mutta tekisikö se sinun ja lapsen väleistä kovinkin läheiset? Olisiko eri asia, jos lapsi harrastaa ja on vuosia harrastanut tavoitteellisesti esim. ratsastusta ja tähän olisi mahdollisuus vain toisen vanhemman luona? Jos siis lapsen ratsut olisivat toisen vanhemman pihassa olevassa tallissa, jossa ei välimatkan takia voisi vapaasti käysä. Tai mitä hyötyä olisi edes mennä toiselle vanhemmalle, jos kuitenkin viettää koulupäivän jälkeen illan tallilla, joka on toisen vanhemman pihassa. Olisiko siis hevosilla suurempi oikeus lapseen kuin toisella vanhemmalla? Vai olisiko lapsella suurempi oikeus omaan elämäänsä kuin pelkästään olla olemassa miellyttääkseen vanhempia?

Vierailija kirjoitti:

On tehty tutkimus  joka osoitti, että lapset suosittelevat omille lapsilleen tätä asumismuotoa, jos ero tulisi. Se kertoo siitä, että yleisesti vallalla oleva mielipide siitä, että vuoroasuminen on lapselle se raskain asumisen muoto, on väärä.

Saako isin uudet lapset olla isin kanssa koko ajan?

Mä olen aina ollut tuota vastaan. Viikko on aivan liian lyhyt aika. Se on kuin lomailua, jatkuvaa matkalaukku elämää lapsilla. Pari viikkoa - kuukausi voisi olla ehkä jopa toimivampi systeemi. Saisi lapset olla rauhassa pidemmän aikaa paikallaan. Viikko-viikko systeemi on jatkuvassa vieraaskoreudessa elämistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erot itsekkäistä syistä pitäisi ainakin jokaisen ymmärtää olla tekemättä. Jos perheessä ei ole mitään suurempaa vikaa, niin miksi se pitää hajottaa? Näitäkin eroja on tosi paljon. Halutaan vaan jotain muuta, vaikka aiemmin haluttiin perhe yhdessä.

Jos lapset päätetään tehdä, niin sen pitäisi olla itsestään selvää, että se on vähintään se 18 vuotta, mikä ollaan jokaisen lapsen jälkeen yhdessä.

Pettämiset ovat yleistyneet, erot ovat yleistyneet, yksinhuoltajuus, eroperheet..... Ei ole kovin kivoja asioita. Ei lapsille, eikä aikuisille.

Mistä säkin toisten erojen syyt tiedät... Millainen voisi sinusta olla turha ero, jossa perhe on hajotettu ilman, että siinä oli mitään vikaan? Ilmeisesti sinusta viaksi ei riitä se, että yksi tai useampi perheenjäsen voi kyseisessä kokoonpanossa huonosti, vai kelpaako se syyksi? 

Huonosti voi voida monesta syystä. Ei ole mitään takeita, että se huonosti voiva voisi paremmin ilman tuota kokoonpanoa. Itse asiassa usein näin käykin. Erotessa kärjistyvät juuri ne ongelmat, joita oltiin pakenemassa.

Ihan totta. Tiedän pari perhettä, jotka ovat hajonneet ihan vaan siksi kun naiselle on tullut joku ikäkriisi, "oliko tämä tässä?", ja paniikissa lyöty hajalle kaikki ja lähdetty etsimään "itseään", ts. mahdollisimman paljon vierasta melaa. Parin vuoden päästä ovat itsekin ihmetelleet mikä heihin oikein meni. Toisen mies otti takaisin, toinen oli jo löytänyt uuden naisen ja nyt tämä eronnut on katkera viikonloppuäiti.  

Aivan totta! En ollutkaan katsonut lähipiiriäni tältä kantilta, mutta melko yleinen tapahtumien kulku näyttäisi olevan. Eräs vela N

Meilläkin on pysäköinti sallittu vuoroviikoin kadun oikealle ja vasemmalle puolelle. Enemmän se aiheuttaa haittaa ja muistamista minulle, kuin lapsille, jotka pitävät siitä tarkoin huolen, ettei automme ole sakkopaikalla!

Alan kallistua yhä enemmän siihen suuntaan että uhriutuminen tuhoaa parisuhteita paljon enemmän kuin osaamme kuvitella. Jos lapsi kasvaa sellaisessa ympäristössä, niin eihän se kovin hyviä eväitä anna elämää ajatellen. Tunnenpa muutaman vanhemman äidin jotka uhriutivat jopa omista lapsistaan.

Naiset nyt ei myönnä ikinä itsessään mitään virheitä,

yh-äiti jolla 5 lasta viiden eri miehen kanssa , yhdenkään kanssa ei oo tekemisissä,

niin väittää kuinka tämä on lapselle se kaikista paras perhemuoto, vaihtuvat isäpuolet ja poikakaverit, ja omasta isästä ei tietoakaan,

mutta eihän äidissä voi olla koskaan mitään vikaa.

Ihmettelen, mitä tuo vuoroviikkosysteemi aiheuttaa lapselle myöhemmin elämässä. Mikään ei ole pysyvää, ei edes koti, vaan koko ajan rampataan. Ja stressitasot korkealla. Lapsena jaksaa, mutta tuleeko myöhemmin elämässä loppuunpalaminen helpommin?

Vierailija kirjoitti:

Mä olen aina ollut tuota vastaan. Viikko on aivan liian lyhyt aika. Se on kuin lomailua, jatkuvaa matkalaukku elämää lapsilla. Pari viikkoa - kuukausi voisi olla ehkä jopa toimivampi systeemi. Saisi lapset olla rauhassa pidemmän aikaa paikallaan. Viikko-viikko systeemi on jatkuvassa vieraaskoreudessa elämistä.

Tuskin nyt vieraskoreudessa kuitenkaan. Omat lapseni eivät ole edes vieraskoreita, kun mennään isovanhemmille viikonlopuksi, vaikka ei käydä siellä edes joka kuukausi. Vaikea uskoa, että vuoroviikkolapsen kohdalla olisi vieraskoreutta.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen, mitä tuo vuoroviikkosysteemi aiheuttaa lapselle myöhemmin elämässä. Mikään ei ole pysyvää, ei edes koti, vaan koko ajan rampataan. Ja stressitasot korkealla. Lapsena jaksaa, mutta tuleeko myöhemmin elämässä loppuunpalaminen helpommin?

Onhan siinä kaksi pysyvää kotia, tutut vanhemmat, mahdollisesti sisaruksia. Tuolla sinun logiikallasi kaikki kodin ulkopuolella tapahtuva harrastaminenkin olisi haitallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu näyttää siltä kuin intettäisiin kumpi on parempaa, porkkana vai täysjyväkaurapuuro. Molemmilla on omat terveyshyötynsä, mutta loppujen lopuksi on aivan täysin makuasia, kumpaa syö mielummin.

Sama on eroperheen asumisjärjestelyissä. Ei kukaan ulkopuolinen voi sanoa, miten jonkun perheen olisi asia hoidettava. Sillä taas ei ole mitään tekemistä kenenkään muun kanssa, miten joku toinen on omassa elämässään asiat kokenut. Kuten täälläkin on kirjoitettu, osa porukasta suorastaan haluaa olla viikko-viikko (jopa ne lapset) ja osa ei näe toista vanhempaansa suunnilleen koskaan. Ei eroasioihin ole olemassa mitään patentti ratkaisua, vaan se riippuu aivan täysin ihmisistä, jotka ovat tilanteessa mukana.

Yksi lapsi viihtyy omassa huoneessaan vanhemman A luona, koska siellä on maalaustarvikkeet ja piano, joitä hän käyttää päivittäin. Ei niitä voi viedä vanhemman B luokse, eikä sinne piano edes mahtuisi. Lisäksi hänelle oli hankittu koira jo ennen eroa. Koiraa ei voi viedä B:n luokse, koska se ei osaa rauhoittua kerrostalossa. Toinen kulkee lähes joka päivä harrastuksessa, joka on kilometrin päässä vanhemman A kotoa. Vanhempi B asuu 10 km päässä eikä pysty lasta kuljettamaan harrastukseen niin usein, kun vanhemman A luota pääsee. Kolmannen lapsen vanhempi A on saanut kaksoset uuden puolisonsa kanssa. Vauvat huutavat läpi yön ja ovat muutenkin vaativia. Lapsen tehtävä A:lla ollessaan on lähinnä avustaa kodin hoidossa ja olla hiljaa silloin, kun kaksoset viimein nukahtavat. Vanhempi ei toki jaksa hänen kanssaan mitään tehdä, koska kaikki jaksaminen menee kaksosiin. Vanhemman B luona lapsi saa edelleen olla lapsen asemassa ja hänelle on aikaa. Näissä tilanteissa olisi täysin epäreilua pakottaa lapset vuoroviikkoasumiseen.

Toisaalta on taas lapsia, jotka viihtyvät mainiosti molempien vanhempien luona. Heillä saattaa jopa olla molemmissa kodeissa jotain omia harrastuksia, joita ei voi toteuttaa toisen vanhemman luona tai he harrastavat molempien vanhempiensa kanssa samoja asioita vuoroviikkoina. He myös itse toivovat vuoroviikkoasumista. Tai molemmilla vanhemmilla on lapsia uusien puolisoiden kanssa, ja lapset tulevat toistensa kanssa hyvin toimeen ja kaipaavat heitä. Tällöin olisi julmaa jonkin ulkopuolisen mielipiteen vuoksi päätyä ratkaisuun, jossa toisen luona ollaan vain joka toinen viikonloppu.

Kuunnelkaa siis niitä lapsia ennen kuin luette mitään tutkimuksia tai muiden kokemuksia. Jos asuminen on mahdollista ratkaista lapsen toiveen ja tilanteen mukaisesti, mutta näin ei vain HALUA toimia, silloin ollaan heti väärällä polulla. Eria asia sitten on, jos asumista ei VOI ratkaista toivotulla tavalla, esim. välimatkan takia tai jos toinen vanhemmista ei vain kykene pitämään lapsesta riittävästi huolta. Tällöin tilanne pitää selittää lapselle ja koittaa ratkaista se parhaimmalla mahdollisella tavalla. Joskus se vatii vanhemmalta epäitsekkyyttä myöntää, että lapsen olisi paras asua enimmäkseen toisen luona.

Ihan ok muuten, mutta sitä en tajua, että koira menisi ihmissuhteen edelle. Miksi on tärkeämpää nähdä koiraa kuin omaa vanhempaa? Miksi koiralla on suurempi tapaamisoikeus lapseen kuin toisella vanhemmalla? 

Jälleen kerran, miten olisi, jos kuuntelisi sitä lasta? Lähtökohtaisesti vanhemmalla ei ole mitään tapaamisoikeuksia lapseen, vaan lapsella vanhempaan. Oletetaan, että lapsi on yli 12 v., koska itse jo pääasiallisesti vastaa koiran tarpeista, tietysti vanhempien tuella (eihän se muuten olisi lapsen koira). Lapsi itse sanoo, että viettää ennemmin aikaa toisessa kotona koiran takia ja käy toisella vanhemmalla joka toinen viikonloppu ja vaikka satunnaisesti muulloinkin. Täytyisikö siinä tilanteessa ihan oikeasti väkisin yrittää toteuttaa vuoroviikko systeemiä? Sitten katsella vuoroviikoin kiukuttelevaa lasta, kun häntä ei asiassa kuunnella eikä hänen haluillaan ja mielenkiinnolla ole mitään merkitystä? Mutta saapahan viettää aikaa toisenkin vanhempansa kanssa! Vai myisitkö koiran suoraan pois, jotta lapsella ei olisi halua viettää enemmän aikaa toisella vanhemmalla? Kyllä, sinulla voi olla oikeus siihen, mutta tekisikö se sinun ja lapsen väleistä kovinkin läheiset? Olisiko eri asia, jos lapsi harrastaa ja on vuosia harrastanut tavoitteellisesti esim. ratsastusta ja tähän olisi mahdollisuus vain toisen vanhemman luona? Jos siis lapsen ratsut olisivat toisen vanhemman pihassa olevassa tallissa, jossa ei välimatkan takia voisi vapaasti käysä. Tai mitä hyötyä olisi edes mennä toiselle vanhemmalle, jos kuitenkin viettää koulupäivän jälkeen illan tallilla, joka on toisen vanhemman pihassa. Olisiko siis hevosilla suurempi oikeus lapseen kuin toisella vanhemmalla? Vai olisiko lapsella suurempi oikeus omaan elämäänsä kuin pelkästään olla olemassa miellyttääkseen vanhempia?

12-vuotias ei todellakaan ole riittävän kypsä ymmärtääkseen, mitä tarkoittaa vieraantua toisesta vanhemmastaan. Vuosien vieraantumisen jälkeen suhteen palauttaminen ei välttämättä olekaan enää niin helppoa, vaikka halua olisikin. 12-vuotias tekee todennäköisesti päätökset sillä perusteella, kummassa paikassa on uudempi pleikkari tai täydempi karkkikaappi ja ne eivät ole hyviä perusteita tehdä loppu elämää koskettavia päätöksiä. 

Ja entä, jos lapsia on useampia? Veikkaisin, että meillä esikoinen haluaisi asua minun kanssani ja pienemmät haluaisivat asua äidin kanssa. Sisarusten erottaminen toisistaan ei kuitenkaan tuntuisi oikealta ratkaisulta. 

Vierailija kirjoitti:

Erovanhemmat voisivat itse muuttaa viikon välein lasten luo ja pois lasten luota. Lapset asuisivat koko ajan samassa kodissa, vain vanhemmat vaihtuisivat.

Muuten hyvä mutta vaatii kolme kotia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu näyttää siltä kuin intettäisiin kumpi on parempaa, porkkana vai täysjyväkaurapuuro. Molemmilla on omat terveyshyötynsä, mutta loppujen lopuksi on aivan täysin makuasia, kumpaa syö mielummin.

Sama on eroperheen asumisjärjestelyissä. Ei kukaan ulkopuolinen voi sanoa, miten jonkun perheen olisi asia hoidettava. Sillä taas ei ole mitään tekemistä kenenkään muun kanssa, miten joku toinen on omassa elämässään asiat kokenut. Kuten täälläkin on kirjoitettu, osa porukasta suorastaan haluaa olla viikko-viikko (jopa ne lapset) ja osa ei näe toista vanhempaansa suunnilleen koskaan. Ei eroasioihin ole olemassa mitään patentti ratkaisua, vaan se riippuu aivan täysin ihmisistä, jotka ovat tilanteessa mukana.

Yksi lapsi viihtyy omassa huoneessaan vanhemman A luona, koska siellä on maalaustarvikkeet ja piano, joitä hän käyttää päivittäin. Ei niitä voi viedä vanhemman B luokse, eikä sinne piano edes mahtuisi. Lisäksi hänelle oli hankittu koira jo ennen eroa. Koiraa ei voi viedä B:n luokse, koska se ei osaa rauhoittua kerrostalossa. Toinen kulkee lähes joka päivä harrastuksessa, joka on kilometrin päässä vanhemman A kotoa. Vanhempi B asuu 10 km päässä eikä pysty lasta kuljettamaan harrastukseen niin usein, kun vanhemman A luota pääsee. Kolmannen lapsen vanhempi A on saanut kaksoset uuden puolisonsa kanssa. Vauvat huutavat läpi yön ja ovat muutenkin vaativia. Lapsen tehtävä A:lla ollessaan on lähinnä avustaa kodin hoidossa ja olla hiljaa silloin, kun kaksoset viimein nukahtavat. Vanhempi ei toki jaksa hänen kanssaan mitään tehdä, koska kaikki jaksaminen menee kaksosiin. Vanhemman B luona lapsi saa edelleen olla lapsen asemassa ja hänelle on aikaa. Näissä tilanteissa olisi täysin epäreilua pakottaa lapset vuoroviikkoasumiseen.

Toisaalta on taas lapsia, jotka viihtyvät mainiosti molempien vanhempien luona. Heillä saattaa jopa olla molemmissa kodeissa jotain omia harrastuksia, joita ei voi toteuttaa toisen vanhemman luona tai he harrastavat molempien vanhempiensa kanssa samoja asioita vuoroviikkoina. He myös itse toivovat vuoroviikkoasumista. Tai molemmilla vanhemmilla on lapsia uusien puolisoiden kanssa, ja lapset tulevat toistensa kanssa hyvin toimeen ja kaipaavat heitä. Tällöin olisi julmaa jonkin ulkopuolisen mielipiteen vuoksi päätyä ratkaisuun, jossa toisen luona ollaan vain joka toinen viikonloppu.

Kuunnelkaa siis niitä lapsia ennen kuin luette mitään tutkimuksia tai muiden kokemuksia. Jos asuminen on mahdollista ratkaista lapsen toiveen ja tilanteen mukaisesti, mutta näin ei vain HALUA toimia, silloin ollaan heti väärällä polulla. Eria asia sitten on, jos asumista ei VOI ratkaista toivotulla tavalla, esim. välimatkan takia tai jos toinen vanhemmista ei vain kykene pitämään lapsesta riittävästi huolta. Tällöin tilanne pitää selittää lapselle ja koittaa ratkaista se parhaimmalla mahdollisella tavalla. Joskus se vatii vanhemmalta epäitsekkyyttä myöntää, että lapsen olisi paras asua enimmäkseen toisen luona.

Ihan ok muuten, mutta sitä en tajua, että koira menisi ihmissuhteen edelle. Miksi on tärkeämpää nähdä koiraa kuin omaa vanhempaa? Miksi koiralla on suurempi tapaamisoikeus lapseen kuin toisella vanhemmalla? 

Jälleen kerran, miten olisi, jos kuuntelisi sitä lasta? Lähtökohtaisesti vanhemmalla ei ole mitään tapaamisoikeuksia lapseen, vaan lapsella vanhempaan. Oletetaan, että lapsi on yli 12 v., koska itse jo pääasiallisesti vastaa koiran tarpeista, tietysti vanhempien tuella (eihän se muuten olisi lapsen koira). Lapsi itse sanoo, että viettää ennemmin aikaa toisessa kotona koiran takia ja käy toisella vanhemmalla joka toinen viikonloppu ja vaikka satunnaisesti muulloinkin. Täytyisikö siinä tilanteessa ihan oikeasti väkisin yrittää toteuttaa vuoroviikko systeemiä? Sitten katsella vuoroviikoin kiukuttelevaa lasta, kun häntä ei asiassa kuunnella eikä hänen haluillaan ja mielenkiinnolla ole mitään merkitystä? Mutta saapahan viettää aikaa toisenkin vanhempansa kanssa! Vai myisitkö koiran suoraan pois, jotta lapsella ei olisi halua viettää enemmän aikaa toisella vanhemmalla? Kyllä, sinulla voi olla oikeus siihen, mutta tekisikö se sinun ja lapsen väleistä kovinkin läheiset? Olisiko eri asia, jos lapsi harrastaa ja on vuosia harrastanut tavoitteellisesti esim. ratsastusta ja tähän olisi mahdollisuus vain toisen vanhemman luona? Jos siis lapsen ratsut olisivat toisen vanhemman pihassa olevassa tallissa, jossa ei välimatkan takia voisi vapaasti käysä. Tai mitä hyötyä olisi edes mennä toiselle vanhemmalle, jos kuitenkin viettää koulupäivän jälkeen illan tallilla, joka on toisen vanhemman pihassa. Olisiko siis hevosilla suurempi oikeus lapseen kuin toisella vanhemmalla? Vai olisiko lapsella suurempi oikeus omaan elämäänsä kuin pelkästään olla olemassa miellyttääkseen vanhempia?

12-vuotias ei todellakaan ole riittävän kypsä ymmärtääkseen, mitä tarkoittaa vieraantua toisesta vanhemmastaan. Vuosien vieraantumisen jälkeen suhteen palauttaminen ei välttämättä olekaan enää niin helppoa, vaikka halua olisikin. 12-vuotias tekee todennäköisesti päätökset sillä perusteella, kummassa paikassa on uudempi pleikkari tai täydempi karkkikaappi ja ne eivät ole hyviä perusteita tehdä loppu elämää koskettavia päätöksiä. 

Ja entä, jos lapsia on useampia? Veikkaisin, että meillä esikoinen haluaisi asua minun kanssani ja pienemmät haluaisivat asua äidin kanssa. Sisarusten erottaminen toisistaan ei kuitenkaan tuntuisi oikealta ratkaisulta. 

Älä viitsi pitää kaikkia lapsia ihan tyhminä, eivät he sitä ole. Että lapsen toiveista viis, kunhan vanhemmat saavat sen mitä haluavat? Luuletko, ettei sellainen jätä lapseen mitään jälkiä? Turvallisuuden tunne paranee, koska kyllähän vanhemmat tietävät kaiken paremmin? Mitäpä jos antaisit hieman arvoa niille lapsillekin? Ei suhteen ylläpitoon riitä se, että ollaan viikko pakotettuna samassa talossa. Jos halua löytyy, sitä suhdetta voi ylläpitää näkemisen lisäksi muillakin viestintä välineillä kunhan vain jotenkin osoittaa, että lapsen asiat kiinnostaa ja lasta arvostetaan itsenään eikä minään esineenä, joka omistetaan puoliksi toisen vanhemman kanssa.

Yhtä lailla jos lapsi haluaisi vuoroviikko asumisen, mutta toinen vanhempi sanoisi, ettei se käy, koska hän ei vain halua. Niin voi kyllä sanoa, mutta turha kuvitella etteikö se tekisi hallaa tulevaisuudessa. Molemmat tilanteet siis olettaen, että vanhemmat kyllä voisivat järjestää asian lapsen toivomalla tavalla, mutta eivät vain itsekkyydestään sitä halua.

Mitä tulee useampiin lapsiin niin kyllä, on perheitä, joissa sisarukset eivät asu samassa osoitteessa. Yksi syy voi olla ikäero, vaikka lapset olisivat täys sisuksia. Jos perheeseen syntyy vauva/vauvoja, kun vanhempi lapsi/lapset ovat jo teinejä, voi eron tullessa hyvinkin olla tilanne, että yleisen rauhan vuoksi lapset asuvat eri osoitteissa. Yleensä nämä tapaukset ovat kuitenkin joka toinen viikko toisen vanhemman luona, jolloin tapaamiset on synkronoitu niin, että näkevät silloin sisaruksiaan. Lapsilla voi olla myös muita syitä haluta asua eri osoitteissa, esim harrastukset. Eivät kaikki lapset ole keskenään kuin paita ja peppu ja monelle riittää, että näkee sisaruksiaan viikon välein, eli viikonloput samassa osoitteessa. On hyvin epäreilua lasta kohtaan, jos näin isossa asiassa toisen lapsen toiveet ja halut jyräävät omien toiveiden yli mennen tullen. Saattaa aiheuttaa aika pitkään katkeruutta sekä sisaruksia että vanhempia kohtaan.

Tärkein kaikista on silti se, ettei mikään olisi hamaan loppuun asti kiveen hakattua. Jos aidosti lasten parasta haluaa, heitä tulisi kuunnella ja ymmärtää heidän näkökantansa asiaan ja tarvittaessa tulisi olla valmis muuttamaan järjestelyä. Ja jos isommalle lapselle aina täysi karkkikaappi vastaa samaa kuin oma eläin, olisin hyvin pettynyt itseeni kasvattajana. Lapsi ei siis olisi oppinut minkäänlaista vastuun kantoa ei itsestään eikä muista valitsemistaan asioista.

Vierailija kirjoitti:

On tehty tutkimus  joka osoitti, että lapset suosittelevat omille lapsilleen tätä asumismuotoa, jos ero tulisi. Se kertoo siitä, että yleisesti vallalla oleva mielipide siitä, että vuoroasuminen on lapselle se raskain asumisen muoto, on väärä.

Toisaalta esim. 13-vuotias saattaa olla aidosti onnellinen siitä, ettei vanhempia kiinnosta hänen menemiset ja tulemiset yhtään, mutta aikuisena siitä oppirahat maksetaan. Miksei tämänkin asian suhteen voisi olla sama tilanne?