Periterapeutti oli sitten tätä mieltä:

Mä olen nainen, ja mua tukehduttaa ajatus, että kaikki päätökset olisivat yhteisiä. Aivan karmea ajatus, ottaisin avioeron välittömästi jos joutuisin elämään siten. Tottakai perhettä, lasta, parisuhdette ym. koskevat asiat ja päätökset ovat yhteisiä, mutta jos ei niin mulla kuin miehelläkin olisi vastapainona omaa elämää, omia kavereita ja omia päätöksiä, niin ei todellakaan oltaisi tässä enää 15 yhteisen vuoden jälkeen, ja edelleen yhtä onnellisia. Hrrr, aivan klaustrofobinen ajatuskin.

Vierailija:

Tasa-arvoisessa parisuhteessa kummallakaan ei ole omistussuhdetta pariinsa. Ystäviä pitää olla. Hyvässä ystävyyssuhteessa voi olla mukana seksiä, jos vain hallitsee sen. Useimmat eivät tätä hallitse , vaan haluavat alkaa omistamaan. Parisuhteessa annetaan parille yleensä suosituimmuusasema, mutta sitä ei saa vaatia toiselta vaatimalla.

Perinteinen suomalainen parisuhde näyttää olevan omistaja-orja -suhde, jossa molemmat ovat omistajia ja orjia toistensa suhteen.

Muuten miehesi luulee, että tuo oli kaikkien mielipide. Mene juttelemaan ensin yksiksesi, jotta saat selville, onko tämä uusi samanlainen tollo. En kyllä usko samanlaista löytyvän enää. Seurakunnasta löytyy ehkä luotettava.



Miksi mennä ollenkaan naimisiin, jos ei pysty sitoutumaan siihen, että kaikki päätökset ovat yhteisiä ja salaisuuksia ei pidetä. Pysykööt mokomat naimattomina.

Tuntuu erittäin pahalta koska siitä puhuttiin ja pitkään luulin hänen ymmärtävän että se on minulle todella iso asia. : (

ap

hyvin. On ihanaa, kun on rakastaja ja ystävä, sielunkumppani, samassa paketissa. Silti meillä molemmilla on omia ystäviä, eri teitä elämämme tulleita. Yleensä ennemmin tai myöhemmin tapaamme toistemme uudet ystävät, koska tykkäämme järkätä juhlia ym. illanviettoja. Mutta on myös ihmisiä, jotka ovat olleet tavalla tai toisella tärkeitä toiselle meitä, ja joita toinen ei ole tavannut.



Nämä ihmiset (elämämme ohikulkijat) ovat yleensä sellaisia, joilla on suuri merkitys tiettynä hetkenä ja tietyssä elämänvaiheessa, esim. kriisissä, mutta joiden kanssa matka ei syystä tai toisesta jatku pidempään. Ehkä niin ei ole tarkoitettu. Ei tulisi mieleenikään olla näistä ihmistä mustasukkainen toiselle, päinvastoin, sitä on iloinen, että toinen on kohdannut jonkun ihmisen, jota ikään kuin tarvitsee siinä elämänvaiheessaan esim. henkisen kasvunsa vuoksi.

Vierailija:

kaikki häntä ärsyttävät ihmiset ovat jokin yhtenäinen, tasakoosteinen massa. Että kun sinua ärsyttää mielipide x ja y tällä palstalla, niin on selvää, että näitten mielipiteiden esittäjiejn täytyy olla samoja ihmisiä. Muutenhan maailma olisi ihan turvattoman kaoottinen - vaikka hyvin tuntemasi naapuri tai sisko saattaakin edustaa mielipidettä x...

Vierailija:

Mä olen nainen, ja mua tukehduttaa ajatus, että kaikki päätökset olisivat yhteisiä. Aivan karmea ajatus, ottaisin avioeron välittömästi jos joutuisin elämään siten. Tottakai perhettä, lasta, parisuhdette ym. koskevat asiat ja päätökset ovat yhteisiä, mutta jos ei niin mulla kuin miehelläkin olisi vastapainona omaa elämää, omia kavereita ja omia päätöksiä, niin ei todellakaan oltaisi tässä enää 15 yhteisen vuoden jälkeen, ja edelleen yhtä onnellisia. Hrrr, aivan klaustrofobinen ajatuskin.

En ole ap :) Mielestäni molemmilla puolisoilla pitäisi olla päätösvalta ns. " omista asioistaan" (esim. harrastukset, ystävät, jne.) ja yhteisistä, myös toiseen ja perheeseen vaikuttavista asioista päätetään yhdessä. Ystävät ovat molemmilla toki _omat_ (niinkuin sanoin, ei vaimon tarvitse välttämättä pitää miehen ystävistä ja sama toisinpäin, mutta ystävyyttä pitää silti kunnioittaa), mutta mielestäni ystävien esittely puolisolle on normaali käytäntö ja siitä kieltäytyminen epäilyttävää.

Entistä enemmän alkaa epäilyttää hänen suhteensa siihen ihmiseen. Se toinen ainakin on joku ketku. Tarvitsisitte pikaisesti jonkun paremman terapeutin apua. Tarvitsette selvästi nimenomaan terapiaa, mutta harkitkaa myös muunlaisia avioliittoa vahvistavia kursseja. Kyllä avioliittoon sitoutuessaan pitaää olla selvää, että päätökset tehdään yhdessä ja mitään ei salata. Sellainen toiminta lopetetaan, mikä toista osapuolta häiritsee. Hänen toimintansa todellakin syö suhdettanne.

Olen syvästi loukkaantunut miehelleni, että meni naimisiin kanssani joe ei oikeasti halunnut sitoutua.

ap

Miehenä kyllä komppaan ap:n miestä. Oma vaimoni harjoittaa jatkuvaa henkistä väkivaltaa käyttämällä auktoriteetin empatiaa lyömäaseena. Hän on ollut yhteydessä erilaisiin terapeutteihin, lääkäreihin, terveydenhoitajiin ja jopa esimieheeni, vain saadakseen jonkinlaista tukea omille ajatuksilleen. Hän ei kykene keskustelemaan asioista kanssani suoraan, eikä minulle koskaan anneta tilaisuutta esitää omaa kantaani.

naimisiin mennessään hän halusi sitoutua, mutta nyt onkin mieli muuttunut. Hän on ehkä saanut yliotteen ja haluaa vapautta. Suhteenne on pahassa kriisissä ja et voi tuntea oloasi turvalliseksi. Joudut ikäänkuin kilpailemaan ja olemaan varuillasi.



Mielestäni siihen yhteiseen päätöksentekoon uuluu se, että jos joku ystävyyssuhde harmittaa toista puolisoa, niin se on katkaistava. Se oma puoliso on tarkein. Miehesi on itsekeskeinen ällötys. En voi käsittää niitä ihmisiä tällä palstalla, joilla ilmeiseti on joku sitoutumisen estävä häiriö. Kyllä puolisoon pitää pystyä luottamaan ja kaikki asiat pitää kertoa.

Ja ei taida ottaa vieläkään kun ei toiveitani kuule. Eli sitä että haluisin tutustua tähän ihmiseen jota päivittäin tukee.

ap

sinuna ollenkaan moista tuttavuutta. Kaiken huippu vielä tuo, että sua ei edes häneen tutustuteta. Paljon olet jo tehnyt miehesi eteen kun ylipäätään sietäisit hänet. Haluat sentään vain tutustua. Järkyttävä tilanne. Mitähän se mies nyt oikein hautoo. Haluaakohan se pohjimmiltaan erota. Toivotan sinulle jaksamisia.

Vierailija:

Olen syvästi loukkaantunut miehelleni, että meni naimisiin kanssani joe ei oikeasti halunnut sitoutua.

ap

vai painostitko miestäsi siihen. Minut painostettiin naimisiin, vaikka yhdessä asuminen olisi riittänyt minulle. Vaimolleni avioliitto oli tärkeä juttu. Tärkeämpi kuin puoliso.

Vierailija:

Olen syvästi loukkaantunut miehelleni, että meni naimisiin kanssani joe ei oikeasti halunnut sitoutua.

ap

vai painostitko miestäsi siihen. Minut painostettiin naimisiin, vaikka yhdessä asuminen olisi riittänyt minulle. Vaimolleni avioliitto oli tärkeä juttu. Tärkeämpi kuin puoliso.

naiset juuri ujuttautuvat miehen rakkaussuhteeseen siten, että aluksi tukevat miestä tai sitten mies tukee heitä. Eli siis jakavat sydämensä salaisimmat sopukat ja siten tulevat erittäin läheisiksi.

-ap ja kiitos kaikille jaksuja toivottaneille!

Mies yrittää mitätöidä sanoillaan avioliittolupaustaan ja sitten vielä on sen tyypin vietävissä. Antaa kaiken tapahtua. Onko hän niin tyhmä, ettei tajua, miten viekas nainen toimii. Karmeampi skenaario on se, että hänkin haluaa sitä. En ymmärrä mitä sinä voisit tehdä. Miten voisit sitouttaa miehesi. Miehesi täytyisi nyt ihan itse sisäistää se, että hän haluaa olla kanssasi ja jakaaa asiansa ja kunnioittaa mielipiteitäsi. Pakottaminen on aika hankalaa ja uhkavaatimukset. Hänen jotenkin tarvitsisi itse tajuta.



Voisiko joku sukulainen puhua hänelle järkeä tai joku luottoystävä. Voisitkohan mennä keskustelemaan itseksesi jollekin terapeutille ja miettiä hänen kanssaan, miten sinä voisit vielä tilanteen pelastaa. Olen pahoillani, mutta nyt kyllä näyttää teillä aika huonolta. Se huijariterapeutti vielä pahensi tilannetta.

Mieheni ei siitä tiedä mitään, kuten ei tiedä monista naisystävistäni, työasioista, ajatuksistani ym... Olisi kammottavaa, että mieheni tuntisi minut sataprosenttisesti, ja jakaisi jokaisen elämäni aspektin.



Meille on yhteistä monet suhteemme asiat, asuminen, matkat, harrastukset, monet ystävät. Mutta hän ei - eikä kukaan muukaan - tunne minua läheskään kokonaan.



Ihmiset epävarmuuksissaan tarraavat partneriinsa ja haluavat laskea hänen perskarvansakin. If you love somebody, let him free.

Onko ne kaikki noin pönttöjä (tämä oli jo toinen ihan höpö kokemus).

Vai pitäisikö nyt vain luottaa oman parisuhteen voimaan?

Jotenkin tuntuu, että mies ansaitsee nyt mahdollisuuden ilman terapiassa tonkimista. Ja jos ei mikään muutu niin sitten terapiaan taas?

Onkohan tuossa ideaa?

Kiitos jos viitsitte pohtia kanssani!

ap