Lue keskustelun säännöt.
Jouluongelma
17.11.2022 |
Isänpäivänä kutsuttiin kaikki lapset perheineen meille joulupäivänä syömään. Tyttäret perheineen ilmoittivat samantien, että OK, mutta poika ja miniä sanoivat, että miettivät vielä. Eilen poika soitti ja kertoi, että päättivät olla koko joulunajan vain omalla porukalla eivätkä tule, mutta lupasivat, että piipahtavat jossain välissä ennen uuttavuotta.
Asia selvä, mutta sitä me emme kertoneet, että miehelläni on todettu syöpä ja tämä on todennäköisesti hänen viimeinen joulunsa. Mies ei halua, että tätä kerrotaan lapsille tänä vuonna, hän ei halua mitään itkujoulua. Siksi en saisi soittaa pojalle ja kertoa tilannetta, koska mies ei halua poikaa perheineen meille vain siksi, että isä on sairas. Kun lapset jouluksi tulevat, niin tulevat omasta tahdosta eikä siksi, että kokevat sen pakoksi.
Toisaalta mietin, miltä pojasta tuntuu, kun hän saa huonot uutiset jälkikäteen ja menetti viimeisen yhteisen joulumuiston.
Meillä ei ole ollut mitään sukujouluja ennenkään, joskus on kutsuttu lapset perheineen syömään, joten ei nyt voi vedota siihenkään, että joka joulu olemme vaatineet ja nyt on lapsilla oikeus päättää tahtomme vastaisesti. Kutsu syömään on kutsu syömään, siihen voi vastata kieltävästi ja muina vuosina se olisi ollut samantekevää, mutta tämä vuosi on erilainen.
Jos kerron, loukkaan puolisoa ja jos en kerro, loukkaan poikaa.
Kommentit (109)
Kuolevan toivetta pitää kunnioittaa. itse vähän suren joitain asioita, mitä kuoleva äitini päätti, mutta niiden kanssa olen oppinut elämään . tässäkin aloituksen tapauksessa on onneksi iso perhe ympärillä , ei jää poika yksin asioiden kanssa.
Ja äidilleni sanottiin, että aikaa on pari kuukautta, olikin pari vuotta. Näistäkään ei voi koskaan tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on luultavasti tulossa viimeinen tai ehkä toiseksi viimeinen joulu. Olen kertonut syövästä lapsille ja toiselle siskolleni, en kenellekään muulle. Anoppi tai omat vanhempani eivät tiedä syövän uusiutuneen levinneenä (=ei parannettavissa).
Syövästä kertominen on sairaan oma asia. Minä aion kertoa tilanteestani siinä vaiheessa, kun en enää pysty normaaliin elämään tai viimeistään kun hoidot lopetetaan. Nyt siis elämme ihan normaalia arkea, käyn töissä täysipäiväisesti, mutta saan sytostaatteja ja käyn kontrolleissa vähän väliä.
Ei tämä elämä mitään jatkuvaa itkua ja surua ole. Lähinnä tauti vituttaa aina aika ajoin. Minulla on haaveita kuten muillakin, vaikkei ei enää suunnitelmia eläkepäiviksi. Me jutellaan ja nauretaan, ja toki välillä surraan ja ihmetellään epäuskoisena tätä tilannetta. Opetan miehelleni asioita, jotka olen aina hoitanut. Mies on aktivoinut wilma-tunnukset kuopukselle, ja on harrastusten whatsapp-ryhmissä, joissa ei aiemmin ollut.
Ap:lle sanoisin, että ei se joulu ole se juttu. Te voitte kutsua koko lauman koolle vielä monta kertaa (olettaen ettei puoliso ole vielä palliatiivisessa hoidossa). Nauttikaa siitä kun lapset suhtautuvat kaikkeen ihan normaalisti, sillä osa ihmisistä heittäytyy harmilliseen säälivään rooliin tai alkaa välttelemään, kun kuulee läheisen sairaudesta.
Omalle syöpään menehtyneelle omaiselleni tarjottiin aikoinaan mahdollisuutta osallistua tutkimusryhmään, jossa kokeiltiin syöpälääkkeitä ja niiden erilaisia yhdistelmähoitoja. Hän halusi ehdottomasti osallistua vain siksi että tutkimuksen johdosta kenties joku toinen voisi jatkossa saada apua vaikka häntä itseään ne eivät auttaneet riittävästi. Toivottavasti niistä olisi jotain apua sinulle ja monelle muulle syöpäpotilaalle.
Vierailija kirjoitti:
Kuolevan toivetta pitää kunnioittaa. itse vähän suren joitain asioita, mitä kuoleva äitini päätti, mutta niiden kanssa olen oppinut elämään . tässäkin aloituksen tapauksessa on onneksi iso perhe ympärillä , ei jää poika yksin asioiden kanssa.
Ja äidilleni sanottiin, että aikaa on pari kuukautta, olikin pari vuotta. Näistäkään ei voi koskaan tietää.
Meille sanottiin että vuotta ei selviä ja viisi kuukautta siitä tuli lähtö.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairas yksin päättää haluaako kertoa sairaudestaan, kenelle ja missä vaiheessa. En ikinä kävelisi tällaisen toiveen yli. Joulu on kuitenkin vain yksi päivä vuodessa ja jos lapsenne kuitenkin tulevat ns. ajoissa paikalle, mielestäni ongelmaa ei ole. Tilanne olisi hankala jos joku lapsista esimerkiksi asuisi kauempana ulkomailla ja suunnittelisi tulevansa Suomeen seuraavan kerran tilanteen kannalta aivan liian myöhään, mutta nythän näin ei ole.
Minäkin ensireaktiona ajattelisin että jokainen itse päättää omasta sairaudestaan kertomisesta. Mutta mutta. Jos puolisoni olisi kuolemassa vuoden sisällä niin olisi kyllä täysin kohtuuton odotus että minä en saisi jakaa omaa huoltani ja suruani läheisteni kanssa vaan joutuisin esittämään kuin mitään ei olisi. Sairaus, joka johtaa jonkun toisen rakkaan menetykseen, ei ole vain sairastuneen asia.
Ajoituksesta voi sitten neuvotella.
No mutta tässähän mies on kertonut ajoituksesta eli, että se on joulun jälkeen. Jos miehelle on tärkeää saada suruton joulu, se hänelle suotakoon. Kunhan lapsia kohdellaan saman arvoisesti kertomistilanteessa ja se on riittävän pian, ei siitä katkeruuksiakaan jää.
Kommentoin vain tuohon "sairas yksin päättää" väitteeseen koska minusta se ei ihan ole niin.
Eihän mies ole ehdottanutkaan, että "kerro sitten lapsille kun rupeatte järjestämään hautajaisia.
Hän on toivonut, että hän saa viettää näennäisesti normaalin (mahdollisesti) viimeisen joulun.
Jos syöpä on vasta todettu, yrittäkää ap tehdä joka päivä mukavia normaaleja asioita.
Harva meistä kai haluaa olla diagnoosista hautaan ensisijaisesti "syöpäpotilas" ?Voi mainiosti myös olla, että mies tulee toisiin aatoksiin ensijärkytyksen jälkeen. Hän ehtii vielä monta kertaa kertomaan tilanteesta lapsille.
Se että lapset eivät vielä tiedä, tarkoittaa toki valitettavasti, ettet voi kertoa kenellekään muullekaan - jos joku lapsista kuulisi asiasta "ystäväsi Mervin" kautta, et saisi sitä ikinä häneltä anteeksi.
Voimaa siis sinulle, luulen että sinä tässä olet kipeästi vertaistuen ja keskusteluseuran tarpeessa?Sulla taitaa olla nyt oletus että Ap on kirjoittanut viestejä jotka on ihan sivullisten kirjoittamia, ja muiden keskustelijoiden ajatuksia ja väittämiä voi kommentoida yleisemmälläkin tasolla kuin vain aloittajan tilanteen kautta. Tällaisilla avoimilla keskustelupalstoilla helposti rönsyää niin.
Tajuan kyllä. Yritin vain astua hetkeksi apn kenkiin.
Jos lapsille asiasta ei saa puhua, ei apllä ole käytännössä ketään, kenen kanssa "murehtia tulevaa" - eikö se ole mielestäsi aika rankka tilanne?
Enkä tarkoita, että lapsia voisi käyttää omana psykiatrina - mutt lasten oikeis on kuulla tilanne omilta vanhemmiltaan, ei "kyliltä"Ehkä hetkeksi kannattaisi asettua myös sen kuoleman sairaan kenkiin, eikä vain ajatella miten ap. ja lapset suhtautuvat asiaan.
Minusta taas ap:n mies ei suonut ajatustakaan puolisolleen. Hän vaatii tätä teeskentelemään ja leikkimään onnellista joulua. Joo, todella "onnellinen joulu" tulee, kun pitää synkkää salaisuutta sisällään.
Me kaikki kuolemme. Se ei ole mikään sellainen asia, joka antaisi yhdelle ihmiselle oikeuden sanella miten toimitaan. Jos kuolema olisi vain muutamalle maapallon ihmiselle varattu ikävä loppu, niin sitten ehkä voitaisiin sallia erikoiskohtelu, mutta se on meidän kaikkien kohtalo.
Mä taas ymmärrän molempia osapuolia. Ap:n mies todennäköisesti toivoo, että tänä jouluna - joka siis hänen viimeinen joulunsa - lapset olisivat iloisia ja onnellisia. Ei halua, että lapsetkin synkistelisivät jouluna. Toisaalta ap:n tilanne on hankala, koska hän tietää jo miehensä sairaudesta eli joutuu teeskentelemään "onnellista joulua". Kysymys onkin nyt siitä, pitäisikö lastenkin tulla teeskentelemään "onnellista joulua", koska jos he tietävät isänsä sairaudesta, joulu joko ei ole onnellinen tai sitten heidänkin pitää teeskennellä. Vaikea tilanne.
Ap kertoi, etteivät joulut ole olleet heidän perheessään mitenkään supermerkityksellisiä. Aina niitä ei ole vietetty yhdessä. Miksi mies nyt ajattelee, että tämän joulun pitäisi olla merkityksellinen? Miksi hän itse haluaa sentimentaalisesti "yhteisen onnellisen joulun", joka on pelkkää kulissia, koska hän ja vaimonsa joutuvat teeskentelemään?
Mä ymmärsin niin, että aplle olisi tärkeää että tällä kertaa koko poppoo olisi juuri jouluaaton yhdessä.
Miehen mielipiteestä ei ole käsitystä. Hän saattaa jopa toivoa, että saisi viettää koko joulun yksin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni myös sairastaa ja olen luvannut miehelleni , ettei siitä huudella.
Se on minusta tärkeämpää kunnioittaa miehen toivetta, kuin puhua siitä.
Välillä meinaa itseä ahdistaa, mutta käyn metsässä huutamassa ( en kirjaimellisesti).
Toisaalta kuka meistä tietää päivien lukumäärää. Voi hyvinkin olla että keplotellaa pitkäänkin.
Ei nyt vielä pidetä hautajaisia.
Ei sillä yhteisellä joululla ole virkaa,, sillä on, kuinka muuten ollaan oltu yhdessä. Ja hehän lupasivat tulla käymään.
Miksi siitä joulusta pitäisi tehdä merkkipaalu, sille viimeiselle yhteisestä joulusta ?
Itseltä kuoli anoppi syöpään ilman että hän siitä kertoi, yhtäkkiä kunto romahti, oli sairaalassa ja kuoli. En kerennyt näkemään loppuaikana lainkaan häntä juttelukuntoisena koska olin töissä enkä päässyt muun perheen vuimeiseksi jääneeseen reissuun hänen luokseen (muut kesälomalla). Jos olisin tiennyt niin olisin ottanut palkatonta lomaa. Vähän ikävä fiilis jäi, osalle lähisuvusta oli kerrottu mutta osaa "ei haluttu kuormittaa". Luulin että meillä olintosi hyvät välit, itselle hän oli läheisempi ihminen kuin äitini, mutta ilmeisesti olin väärässä käsityksessä ja olin ikävä miniä joka haluttiin jättää ulkopuolelle. Olin kuitenkin tuntenut hänet suurimman osan elämästäni.
Kertokaa lapsillenne, antakaa heille mahdollisuus viettää niitä hyviä päiviä isänsä kanssa vielä kun on mahdollisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairas yksin päättää haluaako kertoa sairaudestaan, kenelle ja missä vaiheessa. En ikinä kävelisi tällaisen toiveen yli. Joulu on kuitenkin vain yksi päivä vuodessa ja jos lapsenne kuitenkin tulevat ns. ajoissa paikalle, mielestäni ongelmaa ei ole. Tilanne olisi hankala jos joku lapsista esimerkiksi asuisi kauempana ulkomailla ja suunnittelisi tulevansa Suomeen seuraavan kerran tilanteen kannalta aivan liian myöhään, mutta nythän näin ei ole.
Minäkin ensireaktiona ajattelisin että jokainen itse päättää omasta sairaudestaan kertomisesta. Mutta mutta. Jos puolisoni olisi kuolemassa vuoden sisällä niin olisi kyllä täysin kohtuuton odotus että minä en saisi jakaa omaa huoltani ja suruani läheisteni kanssa vaan joutuisin esittämään kuin mitään ei olisi. Sairaus, joka johtaa jonkun toisen rakkaan menetykseen, ei ole vain sairastuneen asia.
Ajoituksesta voi sitten neuvotella.
No mutta tässähän mies on kertonut ajoituksesta eli, että se on joulun jälkeen. Jos miehelle on tärkeää saada suruton joulu, se hänelle suotakoon. Kunhan lapsia kohdellaan saman arvoisesti kertomistilanteessa ja se on riittävän pian, ei siitä katkeruuksiakaan jää.
Kommentoin vain tuohon "sairas yksin päättää" väitteeseen koska minusta se ei ihan ole niin.
Eihän mies ole ehdottanutkaan, että "kerro sitten lapsille kun rupeatte järjestämään hautajaisia.
Hän on toivonut, että hän saa viettää näennäisesti normaalin (mahdollisesti) viimeisen joulun.
Jos syöpä on vasta todettu, yrittäkää ap tehdä joka päivä mukavia normaaleja asioita.
Harva meistä kai haluaa olla diagnoosista hautaan ensisijaisesti "syöpäpotilas" ?Voi mainiosti myös olla, että mies tulee toisiin aatoksiin ensijärkytyksen jälkeen. Hän ehtii vielä monta kertaa kertomaan tilanteesta lapsille.
Se että lapset eivät vielä tiedä, tarkoittaa toki valitettavasti, ettet voi kertoa kenellekään muullekaan - jos joku lapsista kuulisi asiasta "ystäväsi Mervin" kautta, et saisi sitä ikinä häneltä anteeksi.
Voimaa siis sinulle, luulen että sinä tässä olet kipeästi vertaistuen ja keskusteluseuran tarpeessa?Sulla taitaa olla nyt oletus että Ap on kirjoittanut viestejä jotka on ihan sivullisten kirjoittamia, ja muiden keskustelijoiden ajatuksia ja väittämiä voi kommentoida yleisemmälläkin tasolla kuin vain aloittajan tilanteen kautta. Tällaisilla avoimilla keskustelupalstoilla helposti rönsyää niin.
Tajuan kyllä. Yritin vain astua hetkeksi apn kenkiin.
Jos lapsille asiasta ei saa puhua, ei apllä ole käytännössä ketään, kenen kanssa "murehtia tulevaa" - eikö se ole mielestäsi aika rankka tilanne?
Enkä tarkoita, että lapsia voisi käyttää omana psykiatrina - mutt lasten oikeis on kuulla tilanne omilta vanhemmiltaan, ei "kyliltä"Ehkä hetkeksi kannattaisi asettua myös sen kuoleman sairaan kenkiin, eikä vain ajatella miten ap. ja lapset suhtautuvat asiaan.
Minusta taas ap:n mies ei suonut ajatustakaan puolisolleen. Hän vaatii tätä teeskentelemään ja leikkimään onnellista joulua. Joo, todella "onnellinen joulu" tulee, kun pitää synkkää salaisuutta sisällään.
Me kaikki kuolemme. Se ei ole mikään sellainen asia, joka antaisi yhdelle ihmiselle oikeuden sanella miten toimitaan. Jos kuolema olisi vain muutamalle maapallon ihmiselle varattu ikävä loppu, niin sitten ehkä voitaisiin sallia erikoiskohtelu, mutta se on meidän kaikkien kohtalo.
Mä taas ymmärrän molempia osapuolia. Ap:n mies todennäköisesti toivoo, että tänä jouluna - joka siis hänen viimeinen joulunsa - lapset olisivat iloisia ja onnellisia. Ei halua, että lapsetkin synkistelisivät jouluna. Toisaalta ap:n tilanne on hankala, koska hän tietää jo miehensä sairaudesta eli joutuu teeskentelemään "onnellista joulua". Kysymys onkin nyt siitä, pitäisikö lastenkin tulla teeskentelemään "onnellista joulua", koska jos he tietävät isänsä sairaudesta, joulu joko ei ole onnellinen tai sitten heidänkin pitää teeskennellä. Vaikea tilanne.
Itse en kyllä ymmärrä miksi se teeskennelty ja valheeseen perustuva "iloinen joulu" on halutumpi vaihtoehto kun aito ja lämmin jossa kaikki ovat läsnä ja ehkä se haikeuskin. Mutta kukin perhe tyylillään tietysti.
Kuitenkaan ei halua suoda samaa omalle pojalleen.