Lue keskustelun säännöt.
Jouluongelma
17.11.2022 |
Isänpäivänä kutsuttiin kaikki lapset perheineen meille joulupäivänä syömään. Tyttäret perheineen ilmoittivat samantien, että OK, mutta poika ja miniä sanoivat, että miettivät vielä. Eilen poika soitti ja kertoi, että päättivät olla koko joulunajan vain omalla porukalla eivätkä tule, mutta lupasivat, että piipahtavat jossain välissä ennen uuttavuotta.
Asia selvä, mutta sitä me emme kertoneet, että miehelläni on todettu syöpä ja tämä on todennäköisesti hänen viimeinen joulunsa. Mies ei halua, että tätä kerrotaan lapsille tänä vuonna, hän ei halua mitään itkujoulua. Siksi en saisi soittaa pojalle ja kertoa tilannetta, koska mies ei halua poikaa perheineen meille vain siksi, että isä on sairas. Kun lapset jouluksi tulevat, niin tulevat omasta tahdosta eikä siksi, että kokevat sen pakoksi.
Toisaalta mietin, miltä pojasta tuntuu, kun hän saa huonot uutiset jälkikäteen ja menetti viimeisen yhteisen joulumuiston.
Meillä ei ole ollut mitään sukujouluja ennenkään, joskus on kutsuttu lapset perheineen syömään, joten ei nyt voi vedota siihenkään, että joka joulu olemme vaatineet ja nyt on lapsilla oikeus päättää tahtomme vastaisesti. Kutsu syömään on kutsu syömään, siihen voi vastata kieltävästi ja muina vuosina se olisi ollut samantekevää, mutta tämä vuosi on erilainen.
Jos kerron, loukkaan puolisoa ja jos en kerro, loukkaan poikaa.
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
Voi olla, että poika ei pysty ikinä antamaan anteeksi sitä, että asia tietoisesti salattiin häneltä eikä kerrottu ajoissa. Onko tämä se mitä toivot?
Se ei ole apn päätettävissä.
Puolisoon pitää pystyä luottamaan. Ja sairas henkilö on kieltänyt aptä lavertelemasta.
Mutta ap, sitä ei oikeasti tiedä onko tämä miehesi viimeinen joulu. Vasta hautajaisissa sen tietää.
Juttele miehesi kanssa, olisiko mahdollista kertoa lapsille tässä hyvissä ajoin, että hän on käynyt lääkärillä ja hänellä on todettu xxx-syöpä. Kertoa hoidoista mitä on tulossa ja pitää keskustelu enemmän sillä linjalla, että syöpä hoidetaan pois ja elämää on vielä edessä, kenties miten pitkän aikaa?
Onko pakko märehtiä sitä "tämä on varmastikin, ainakin ehkä, isän viimeinen joulu"??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairas yksin päättää haluaako kertoa sairaudestaan, kenelle ja missä vaiheessa. En ikinä kävelisi tällaisen toiveen yli. Joulu on kuitenkin vain yksi päivä vuodessa ja jos lapsenne kuitenkin tulevat ns. ajoissa paikalle, mielestäni ongelmaa ei ole. Tilanne olisi hankala jos joku lapsista esimerkiksi asuisi kauempana ulkomailla ja suunnittelisi tulevansa Suomeen seuraavan kerran tilanteen kannalta aivan liian myöhään, mutta nythän näin ei ole.
Minäkin ensireaktiona ajattelisin että jokainen itse päättää omasta sairaudestaan kertomisesta. Mutta mutta. Jos puolisoni olisi kuolemassa vuoden sisällä niin olisi kyllä täysin kohtuuton odotus että minä en saisi jakaa omaa huoltani ja suruani läheisteni kanssa vaan joutuisin esittämään kuin mitään ei olisi. Sairaus, joka johtaa jonkun toisen rakkaan menetykseen, ei ole vain sairastuneen asia.
Ajoituksesta voi sitten neuvotella.
No mutta tässähän mies on kertonut ajoituksesta eli, että se on joulun jälkeen. Jos miehelle on tärkeää saada suruton joulu, se hänelle suotakoon. Kunhan lapsia kohdellaan saman arvoisesti kertomistilanteessa ja se on riittävän pian, ei siitä katkeruuksiakaan jää.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitit, että teillä ei ole ollut tapana viettää sukujouluja. Eli ne yhteiset joulumuistot eivät ole mikään must-juttu ollut ennenkään. Miksi se nyt olisi?
Appiukko teki kuolemaa muinoin ja tiesi, että ei ehkä näe tulevaa joulua. Pyysi, että joulu järjestettäisiin etukäteen. Ei todellakaan ollut sitä ennen ollut jouluihminen. Oli viimeinen joulu.
Vierailija kirjoitti:
Kerro ehdottomasti. Voivat sitten päättää mitä tekevät. Kuolema on kuitenkin luonnollinen asia toiset päättää elämänsä itsemurhan kautta ja joku poistuu toisella tavalla. Lukeehan mätkyissäkin että, voitte joko maksaa nämä tai päättää elämänne ja vapautua kaikesta.
Ei se tee asiaa helpommaksi, että kuolema on luonnollinen asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairas yksin päättää haluaako kertoa sairaudestaan, kenelle ja missä vaiheessa. En ikinä kävelisi tällaisen toiveen yli. Joulu on kuitenkin vain yksi päivä vuodessa ja jos lapsenne kuitenkin tulevat ns. ajoissa paikalle, mielestäni ongelmaa ei ole. Tilanne olisi hankala jos joku lapsista esimerkiksi asuisi kauempana ulkomailla ja suunnittelisi tulevansa Suomeen seuraavan kerran tilanteen kannalta aivan liian myöhään, mutta nythän näin ei ole.
Minäkin ensireaktiona ajattelisin että jokainen itse päättää omasta sairaudestaan kertomisesta. Mutta mutta. Jos puolisoni olisi kuolemassa vuoden sisällä niin olisi kyllä täysin kohtuuton odotus että minä en saisi jakaa omaa huoltani ja suruani läheisteni kanssa vaan joutuisin esittämään kuin mitään ei olisi. Sairaus, joka johtaa jonkun toisen rakkaan menetykseen, ei ole vain sairastuneen asia.
Ajoituksesta voi sitten neuvotella.
No mutta tässähän mies on kertonut ajoituksesta eli, että se on joulun jälkeen. Jos miehelle on tärkeää saada suruton joulu, se hänelle suotakoon. Kunhan lapsia kohdellaan saman arvoisesti kertomistilanteessa ja se on riittävän pian, ei siitä katkeruuksiakaan jää.
Kommentoin vain tuohon "sairas yksin päättää" väitteeseen koska minusta se ei ihan ole niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on luultavasti tulossa viimeinen tai ehkä toiseksi viimeinen joulu. Olen kertonut syövästä lapsille ja toiselle siskolleni, en kenellekään muulle. Anoppi tai omat vanhempani eivät tiedä syövän uusiutuneen levinneenä (=ei parannettavissa).
Syövästä kertominen on sairaan oma asia. Minä aion kertoa tilanteestani siinä vaiheessa, kun en enää pysty normaaliin elämään tai viimeistään kun hoidot lopetetaan. Nyt siis elämme ihan normaalia arkea, käyn töissä täysipäiväisesti, mutta saan sytostaatteja ja käyn kontrolleissa vähän väliä.
Ei tämä elämä mitään jatkuvaa itkua ja surua ole. Lähinnä tauti vituttaa aina aika ajoin. Minulla on haaveita kuten muillakin, vaikkei ei enää suunnitelmia eläkepäiviksi. Me jutellaan ja nauretaan, ja toki välillä surraan ja ihmetellään epäuskoisena tätä tilannetta. Opetan miehelleni asioita, jotka olen aina hoitanut. Mies on aktivoinut wilma-tunnukset kuopukselle, ja on harrastusten whatsapp-ryhmissä, joissa ei aiemmin ollut.
Ap:lle sanoisin, että ei se joulu ole se juttu. Te voitte kutsua koko lauman koolle vielä monta kertaa (olettaen ettei puoliso ole vielä palliatiivisessa hoidossa). Nauttikaa siitä kun lapset suhtautuvat kaikkeen ihan normaalisti, sillä osa ihmisistä heittäytyy harmilliseen säälivään rooliin tai alkaa välttelemään, kun kuulee läheisen sairaudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairas yksin päättää haluaako kertoa sairaudestaan, kenelle ja missä vaiheessa. En ikinä kävelisi tällaisen toiveen yli. Joulu on kuitenkin vain yksi päivä vuodessa ja jos lapsenne kuitenkin tulevat ns. ajoissa paikalle, mielestäni ongelmaa ei ole. Tilanne olisi hankala jos joku lapsista esimerkiksi asuisi kauempana ulkomailla ja suunnittelisi tulevansa Suomeen seuraavan kerran tilanteen kannalta aivan liian myöhään, mutta nythän näin ei ole.
Minäkin ensireaktiona ajattelisin että jokainen itse päättää omasta sairaudestaan kertomisesta. Mutta mutta. Jos puolisoni olisi kuolemassa vuoden sisällä niin olisi kyllä täysin kohtuuton odotus että minä en saisi jakaa omaa huoltani ja suruani läheisteni kanssa vaan joutuisin esittämään kuin mitään ei olisi. Sairaus, joka johtaa jonkun toisen rakkaan menetykseen, ei ole vain sairastuneen asia.
Ajoituksesta voi sitten neuvotella.
No mutta tässähän mies on kertonut ajoituksesta eli, että se on joulun jälkeen. Jos miehelle on tärkeää saada suruton joulu, se hänelle suotakoon. Kunhan lapsia kohdellaan saman arvoisesti kertomistilanteessa ja se on riittävän pian, ei siitä katkeruuksiakaan jää.
Kommentoin vain tuohon "sairas yksin päättää" väitteeseen koska minusta se ei ihan ole niin.
Eihän mies ole ehdottanutkaan, että "kerro sitten lapsille kun rupeatte järjestämään hautajaisia.
Hän on toivonut, että hän saa viettää näennäisesti normaalin (mahdollisesti) viimeisen joulun.
Jos syöpä on vasta todettu, yrittäkää ap tehdä joka päivä mukavia normaaleja asioita.
Harva meistä kai haluaa olla diagnoosista hautaan ensisijaisesti "syöpäpotilas" ?
Voi mainiosti myös olla, että mies tulee toisiin aatoksiin ensijärkytyksen jälkeen. Hän ehtii vielä monta kertaa kertomaan tilanteesta lapsille.
Se että lapset eivät vielä tiedä, tarkoittaa toki valitettavasti, ettet voi kertoa kenellekään muullekaan - jos joku lapsista kuulisi asiasta "ystäväsi Mervin" kautta, et saisi sitä ikinä häneltä anteeksi.
Voimaa siis sinulle, luulen että sinä tässä olet kipeästi vertaistuen ja keskusteluseuran tarpeessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi olla, että poika ei pysty ikinä antamaan anteeksi sitä, että asia tietoisesti salattiin häneltä eikä kerrottu ajoissa. Onko tämä se mitä toivot?
Tässähän ei ole kyse siitä mitä aloittaja haluaa tai toivoo, vaan mitä hänen miehensä haluaa ja toivoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairas yksin päättää haluaako kertoa sairaudestaan, kenelle ja missä vaiheessa. En ikinä kävelisi tällaisen toiveen yli. Joulu on kuitenkin vain yksi päivä vuodessa ja jos lapsenne kuitenkin tulevat ns. ajoissa paikalle, mielestäni ongelmaa ei ole. Tilanne olisi hankala jos joku lapsista esimerkiksi asuisi kauempana ulkomailla ja suunnittelisi tulevansa Suomeen seuraavan kerran tilanteen kannalta aivan liian myöhään, mutta nythän näin ei ole.
Minäkin ensireaktiona ajattelisin että jokainen itse päättää omasta sairaudestaan kertomisesta. Mutta mutta. Jos puolisoni olisi kuolemassa vuoden sisällä niin olisi kyllä täysin kohtuuton odotus että minä en saisi jakaa omaa huoltani ja suruani läheisteni kanssa vaan joutuisin esittämään kuin mitään ei olisi. Sairaus, joka johtaa jonkun toisen rakkaan menetykseen, ei ole vain sairastuneen asia.
Ajoituksesta voi sitten neuvotella.
No mutta tässähän mies on kertonut ajoituksesta eli, että se on joulun jälkeen. Jos miehelle on tärkeää saada suruton joulu, se hänelle suotakoon. Kunhan lapsia kohdellaan saman arvoisesti kertomistilanteessa ja se on riittävän pian, ei siitä katkeruuksiakaan jää.
Kommentoin vain tuohon "sairas yksin päättää" väitteeseen koska minusta se ei ihan ole niin.
Eihän mies ole ehdottanutkaan, että "kerro sitten lapsille kun rupeatte järjestämään hautajaisia.
Hän on toivonut, että hän saa viettää näennäisesti normaalin (mahdollisesti) viimeisen joulun.
Jos syöpä on vasta todettu, yrittäkää ap tehdä joka päivä mukavia normaaleja asioita.
Harva meistä kai haluaa olla diagnoosista hautaan ensisijaisesti "syöpäpotilas" ?Voi mainiosti myös olla, että mies tulee toisiin aatoksiin ensijärkytyksen jälkeen. Hän ehtii vielä monta kertaa kertomaan tilanteesta lapsille.
Se että lapset eivät vielä tiedä, tarkoittaa toki valitettavasti, ettet voi kertoa kenellekään muullekaan - jos joku lapsista kuulisi asiasta "ystäväsi Mervin" kautta, et saisi sitä ikinä häneltä anteeksi.
Voimaa siis sinulle, luulen että sinä tässä olet kipeästi vertaistuen ja keskusteluseuran tarpeessa?
Sulla taitaa olla nyt oletus että Ap on kirjoittanut viestejä jotka on ihan sivullisten kirjoittamia, ja muiden keskustelijoiden ajatuksia ja väittämiä voi kommentoida yleisemmälläkin tasolla kuin vain aloittajan tilanteen kautta. Tällaisilla avoimilla keskustelupalstoilla helposti rönsyää niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on luultavasti tulossa viimeinen tai ehkä toiseksi viimeinen joulu. Olen kertonut syövästä lapsille ja toiselle siskolleni, en kenellekään muulle. Anoppi tai omat vanhempani eivät tiedä syövän uusiutuneen levinneenä (=ei parannettavissa).
Syövästä kertominen on sairaan oma asia. Minä aion kertoa tilanteestani siinä vaiheessa, kun en enää pysty normaaliin elämään tai viimeistään kun hoidot lopetetaan. Nyt siis elämme ihan normaalia arkea, käyn töissä täysipäiväisesti, mutta saan sytostaatteja ja käyn kontrolleissa vähän väliä.
Ei tämä elämä mitään jatkuvaa itkua ja surua ole. Lähinnä tauti vituttaa aina aika ajoin. Minulla on haaveita kuten muillakin, vaikkei ei enää suunnitelmia eläkepäiviksi. Me jutellaan ja nauretaan, ja toki välillä surraan ja ihmetellään epäuskoisena tätä tilannetta. Opetan miehelleni asioita, jotka olen aina hoitanut. Mies on aktivoinut wilma-tunnukset kuopukselle, ja on harrastusten whatsapp-ryhmissä, joissa ei aiemmin ollut.
Ap:lle sanoisin, että ei se joulu ole se juttu. Te voitte kutsua koko lauman koolle vielä monta kertaa (olettaen ettei puoliso ole vielä palliatiivisessa hoidossa). Nauttikaa siitä kun lapset suhtautuvat kaikkeen ihan normaalisti, sillä osa ihmisistä heittäytyy harmilliseen säälivään rooliin tai alkaa välttelemään, kun kuulee läheisen sairaudesta.
Toivon sinulle hyvää joulua ja joululahjaksi mullistavaa uutta hoitoa, mikä nujertaa syöpäsi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairas yksin päättää haluaako kertoa sairaudestaan, kenelle ja missä vaiheessa. En ikinä kävelisi tällaisen toiveen yli. Joulu on kuitenkin vain yksi päivä vuodessa ja jos lapsenne kuitenkin tulevat ns. ajoissa paikalle, mielestäni ongelmaa ei ole. Tilanne olisi hankala jos joku lapsista esimerkiksi asuisi kauempana ulkomailla ja suunnittelisi tulevansa Suomeen seuraavan kerran tilanteen kannalta aivan liian myöhään, mutta nythän näin ei ole.
Minäkin ensireaktiona ajattelisin että jokainen itse päättää omasta sairaudestaan kertomisesta. Mutta mutta. Jos puolisoni olisi kuolemassa vuoden sisällä niin olisi kyllä täysin kohtuuton odotus että minä en saisi jakaa omaa huoltani ja suruani läheisteni kanssa vaan joutuisin esittämään kuin mitään ei olisi. Sairaus, joka johtaa jonkun toisen rakkaan menetykseen, ei ole vain sairastuneen asia.
Ajoituksesta voi sitten neuvotella.
No mutta tässähän mies on kertonut ajoituksesta eli, että se on joulun jälkeen. Jos miehelle on tärkeää saada suruton joulu, se hänelle suotakoon. Kunhan lapsia kohdellaan saman arvoisesti kertomistilanteessa ja se on riittävän pian, ei siitä katkeruuksiakaan jää.
Kommentoin vain tuohon "sairas yksin päättää" väitteeseen koska minusta se ei ihan ole niin.
Eihän mies ole ehdottanutkaan, että "kerro sitten lapsille kun rupeatte järjestämään hautajaisia.
Hän on toivonut, että hän saa viettää näennäisesti normaalin (mahdollisesti) viimeisen joulun.
Jos syöpä on vasta todettu, yrittäkää ap tehdä joka päivä mukavia normaaleja asioita.
Harva meistä kai haluaa olla diagnoosista hautaan ensisijaisesti "syöpäpotilas" ?Voi mainiosti myös olla, että mies tulee toisiin aatoksiin ensijärkytyksen jälkeen. Hän ehtii vielä monta kertaa kertomaan tilanteesta lapsille.
Se että lapset eivät vielä tiedä, tarkoittaa toki valitettavasti, ettet voi kertoa kenellekään muullekaan - jos joku lapsista kuulisi asiasta "ystäväsi Mervin" kautta, et saisi sitä ikinä häneltä anteeksi.
Voimaa siis sinulle, luulen että sinä tässä olet kipeästi vertaistuen ja keskusteluseuran tarpeessa?Sulla taitaa olla nyt oletus että Ap on kirjoittanut viestejä jotka on ihan sivullisten kirjoittamia, ja muiden keskustelijoiden ajatuksia ja väittämiä voi kommentoida yleisemmälläkin tasolla kuin vain aloittajan tilanteen kautta. Tällaisilla avoimilla keskustelupalstoilla helposti rönsyää niin.
Tajuan kyllä. Yritin vain astua hetkeksi apn kenkiin.
Jos lapsille asiasta ei saa puhua, ei apllä ole käytännössä ketään, kenen kanssa "murehtia tulevaa" - eikö se ole mielestäsi aika rankka tilanne?
Enkä tarkoita, että lapsia voisi käyttää omana psykiatrina - mutt lasten oikeis on kuulla tilanne omilta vanhemmiltaan, ei "kyliltä"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin vain: "tule." En yhtään mitään muuta.
Miehesi on nyt tavattoman itsekäs.
Lapsenne kokevat sairauden salaamisen epäluottamuksen osoituksena. Eivät taatusti tule olemaan hyvillään, että heidät on höynäytetty leikkimään onnellista joulua.
Ja sinä tarvitset myös tukea, mutta sitä et saa niin kauan kuin asia pitää salata.
Asia pitäisi kertoa nyt heti, tänä viikonloppuna. Kutsukaa kylään tai menkää itse.
Vietätte mukavamman joulun, kun ei tarvitse teeskennellä, salailla ja valehdella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joulu on eri asia kuin hautajaiset.
Mihinkään salailemiseen ei kannata lähteä. Asia kerrotaan ja tässä on vielä aikaa sopeutua ajatukseen ja ratkaisut joulun vietosta tehdään sitten tiedon pohjalta.
Sillä lailla.
Ei haluta itkujoulua, vaan salailujoulu.
Olette tekemässä ison virheen.
Asia kannattaa kertoa nyt, että aikuiset lapset voivat itse päättää. Aikaa on yli kuukausi.
Minusta ap kerrotte pojallenne. Mun anoppini sairastui vatsasyöpään ja sain tietää siitä vasta pari päivää ennen kuolemaa. Olisin lapseni kanssa käynyt hänen luonaan useammin ,jos olisin tiennyt. Vieläkin ihmettelen,miksi se pimitettiin minulta 3 kuukautta.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap kerrotte pojallenne. Mun anoppini sairastui vatsasyöpään ja sain tietää siitä vasta pari päivää ennen kuolemaa. Olisin lapseni kanssa käynyt hänen luonaan useammin ,jos olisin tiennyt. Vieläkin ihmettelen,miksi se pimitettiin minulta 3 kuukautta.
Ehkä anoppi ei tuntenut tarvetta "sääli ja hyvästelykäynneille".
Merkityksellistä on, kun se vanha vielä viettää näennäisesti terveen elämää. Jos tuolloin emme valitse osallistua hänen elämäänsä, miksi me olisimme niin merkityksellisiä, että hänen pitäisi saada meidät useasti vierailulle kun hän on sairas?
Tämä siis erityisesti niille lukijoille, jotka eivät "ehdi" vanhojen sukulaisten luona oikein ikinä vierailemaan. Ne terveen mummon päivät ovat pitkät ja vierailjoita vailla.
Ola isoisäni oli sellainen "suvun Patriarkka" - kun hän sairastui maksasyöpään ja joutui hyvin nopeasti ilmeisen huonoon kuntoon, määräsi hän, ettei meitä lapsenlapsia saa päästää hänen luokseen. (Olin tuolloin n 15). Ihmettelin asiaa kovasti, koska olimme kuitenkin aika läheisiä, mutta jälkikäteen olen kuullut ja ymmärtänyt, että hänestä tuli hauras ja kituva ja omituisen värinen. Uskon, että hän halusi säästää meille sen muistikuvan kun hän oli vahva ja iloinen ja osallistuva ja teimme mukavia asioita hänen kanssaan. Se oli siis varmaan hänen puoleltaan rakkauden teko, ja hånelle tärkeämpää kuin se, että saisi nähdä meitä sairaalasängyn äärellä.
Hänellä toki diagnoosista, tai siitä kun minä tiedän hänen saaneen dg, meni vain ehkä n 2kk kaiken kaikkiaan. Mutta minulla on yhä ikävä häntä. Ja muistot.
Minäkin ensireaktiona ajattelisin että jokainen itse päättää omasta sairaudestaan kertomisesta. Mutta mutta. Jos puolisoni olisi kuolemassa vuoden sisällä niin olisi kyllä täysin kohtuuton odotus että minä en saisi jakaa omaa huoltani ja suruani läheisteni kanssa vaan joutuisin esittämään kuin mitään ei olisi. Sairaus, joka johtaa jonkun toisen rakkaan menetykseen, ei ole vain sairastuneen asia.
Ajoituksesta voi sitten neuvotella.