Lue keskustelun säännöt.
Polyamoria, avoin suhde... En ymmärrä
16.11.2022 |
Missä kunnioitus ja toisen arvostaminen? Miksi tuota on alettu toitottaa joka paikassa. Halutaan että ihmiset ei enää arvosta muita tai itseään..? Minä haluan suhteen jossa raskausarvet ovat ok, puoliso voi vaikka sairastua ja silti kuljetaan yhdessä vaikka läpi harmaan kiven. Ei lähdetä k*ksimaan muita.
Ennemmin tulen petetyksi tietämättäni tai kerran pari, sitoutuneessa suhteessa. Sentään silloin piilotetaan asia tai edes pyydetään anteeksi. Sitoudutaan jatkamaan yhdessä, pitämään huolta jos tarvitsee. En hyväksy pettämistä mutta ymmärrän sitä paremmin.
Mutta en alistu tuohon että mieheni rakastelee toisten naisten kanssa jatkuvasti suhteen aikana ja etsii aina vaan parempaa. Miten ihmiset kestävät sellaista? Laittavat itsensä sen tuskan läpi, että oma mies/nainen ei olekaan oma? Eivätkö he rakasta, ja miksi haluavat olla kylmissä suhteissa... Ja miksi sellaista sanotaan suhteeksi eikä puhuta oikeilla nimillä? En vain ymmärrä. Voiko joku auttaa ymmärtämään?
Kommentit (476)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mutta kun se on sarjasuhteiljoille ihanne että 5-9 vuoden välein vaihdellaan lennosta kumppania, tehdään joka suhteeseen lapsia ja sitten ihmetellään kun lapset voivat pahoin ja ympäristöstä tulee kritiikkiä kun omat sikailut eivät saakaan osakseen päänsilitystä.
Niin. En minä sarjasuhteitakaan kannata, kuten sanoinkin. Ylipäätään kannatan todella kovaa itsekritiikkiä ennen kuin lapsia tehdään. Ihminen kuvittelee olevansa älykäs, mutta ikävä kyllä monet ihmiset ovat kuin eläimiä, joiden käyttäytymistä lisääntymisvietti johtaa.
Vastuuntuntoiset epäitsekkäät ihmiset eivät tee lapsia suhteeseen, jonka pysyvyyteen eivät aio panostaa.
Te oikeistopakottajat raiskailette ympäriinsä. Teille erotiikkaa ja sensuaalisuutta (tai ehkäisyä) ei ole olemassakaan vaan te LISÄÄNNYTTE pakonomaisesti hammasta purren.
Kerran viikossa, lauantaisin, kännissä, pimeässä, sanaakaan sanomatta, niin ettei kumpikaan nauti mutta isäntä kuitenkin ejakuloi. Jälkeenpäin mies kuorsaa, rouva itkee hiljaa vessassa ja huuhtoo limaa sisältään
Jaahas, nyt jollakin keitti yli aivan normaalien ihmisten keskustelut. Otapa nyt iisisti ja katso peiliin miksi triggeroiduit tuosta neutraalista kommentista joka koski suhteista toiseen hyppijää joka tekee lapsia eri suhteisiin.
Viittaatko nyt Jussi Halla-ahoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki oli liioittelua, mutta yritin korostaa sitä, miten tärkeää ihmiselle on toisten ihmisten hyväksyntä ja joukkoon kuuluminen. Tätä ominaisuutta vasemmistolainen aktivistimedia käyttää hyväkseen. Ihmisistä tulee epävarmoja, koska he ajattelevat, että jäävät mielipiteineen yksin. Kaikki eivät myöskään näe tuon sumutuksen läpi ja pysty kriittisesti tarkastelemaan lukemaansa varsinkaan jos ei ole vielä elämänkokemusta, johon voi tukeutua.
En pitäisi kovin todennäköisenä, että monogamisti kokee jäävänsä mielipiteineen yksin, tuntee itsensä joukkoon kuulumattomaksi tai vaille yleistä hyväksyntää.
Kun mietin omia ja läheisteni sosiaalisia arkiympyröitä töissä, opiskeluissa, harrastuksissa, naapurustossa, jne. niin kyllä siellä monogaminen elämäntapa on selvää valtavirtaa.
Sitten on erikseen ei-monogaamisten ihmisten tapahtumat, joihin osallistun, ja joissa voin tuntea itseni joukkoon kuuluvaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohonneesta sukupuolitautiriskistä:
En ole saanut nonmonogaamisessa suhteessa ollessani sukupuolitautia.
Tiedostan kohonneen riskin, ja suhtaudun siihen tiedostettuna, harkittuna riskinä. Vastaavanlaisena kuin mitä sekä minä että monet muut ihmiset ottavat elämässään. Siis muihin kuin sukupuolitauteihin liittyen.
Toimimme puolisoni kanssa harkitusti, keskustelemme asiasta ja käymme testeissä. Vieraiden kumppanien kanssa harrastetan turvaseksiä. Emme paneskele holtittomasti pitkin poikin paljaalla.
Kyllä, tautiriski on kohonnut harkitusta toiminnasta huolimatta, verrattuna pariin jotka jakavat seksielämänsä vain keskenään. Ymmärrän siis hyvin että monet valitsevat monogamian.
Kuitenkin monet ottavat monenlaisia harkittuja, tiedostettuja riskejä elämässään. Jos lähden laskettelemaan, minulla on korkeampi riski kaatumiseen ja luunmurtumaan kuin kotona telkkarin ääressä. Jos lähden moottoripyöräajelulle, minulla on korkeampi riski vakaviin vammoihin onnettomuudessa kuin autolla liikkuessa. Jne. Elämässä on monessa kohdassa kyse siitä, minkälaisia riskejä päättää ottaa.
Perhesurmaajien uhrejako syytät siutä että monogaminen iskä heidät, puukotti, ampui tai poltti? Ah auvoisaa eksklusiivista monogamiaa!
No niin, tulihan tämä väkivaltaiset suhteet argumentti sieltä. Nyt kannattaa tosiaan ottaa ihan rauhassa ja miettiä mistä noin voimakas reaktio sinulle tuli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mutta kun se on sarjasuhteiljoille ihanne että 5-9 vuoden välein vaihdellaan lennosta kumppania, tehdään joka suhteeseen lapsia ja sitten ihmetellään kun lapset voivat pahoin ja ympäristöstä tulee kritiikkiä kun omat sikailut eivät saakaan osakseen päänsilitystä.
Niin. En minä sarjasuhteitakaan kannata, kuten sanoinkin. Ylipäätään kannatan todella kovaa itsekritiikkiä ennen kuin lapsia tehdään. Ihminen kuvittelee olevansa älykäs, mutta ikävä kyllä monet ihmiset ovat kuin eläimiä, joiden käyttäytymistä lisääntymisvietti johtaa.
Vastuuntuntoiset epäitsekkäät ihmiset eivät tee lapsia suhteeseen, jonka pysyvyyteen eivät aio panostaa.
Te oikeistopakottajat raiskailette ympäriinsä. Teille erotiikkaa ja sensuaalisuutta (tai ehkäisyä) ei ole olemassakaan vaan te LISÄÄNNYTTE pakonomaisesti hammasta purren.
Kerran viikossa, lauantaisin, kännissä, pimeässä, sanaakaan sanomatta, niin ettei kumpikaan nauti mutta isäntä kuitenkin ejakuloi. Jälkeenpäin mies kuorsaa, rouva itkee hiljaa vessassa ja huuhtoo limaa sisältään
Jaahas, nyt jollakin keitti yli aivan normaalien ihmisten keskustelut. Otapa nyt iisisti ja katso peiliin miksi triggeroiduit tuosta neutraalista kommentista joka koski suhteista toiseen hyppijää joka tekee lapsia eri suhteisiin.
Viittaatko nyt Jussi Halla-ahoon?
En oikein usko että Halla-aho tätä ketjua seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on kaunis lähtökohta edes yrittää ajatella, että voidaan yhdessä kasvaa ja kehittyä, ja vielä vanhana ja sairaanakin välittää toisistaan.
Harva on niin ylevä, että jos vaikka riidan jälkeen kumppani lähtee toisen luo, niin ajattelisi, että onpa hyvä että nuo saavat viettää keskenään aikaa.
Millä tavalla ei-monogaaminen suhde on ristiriidassa sen kanssa, että kasvetaan ja kehitytään yhdessä, ja välitetään puolison kanssa vielä vanhana ja sairaanakin toisistaan?
Minulle ne eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Heille joille ovat, monogamia lienee parempi vaihtoehto.
En lähde riitatilanteessa toisen kumppanin luo, se ei ole tapani toimia suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[/quote] Kiitos hyvistä kysymyksistä ja aiheen pohdiskelusta.
Oleelinen pointti lienee juuri se, että minä en tunne tällaisessa ei-monogaamisessa suhteessa (merkittävää) epävarmuutta (tottakai kaikenlaisia tunteita tulee ja menee). Siksi olen päätynyt tähän valintaan. Ja ymmärrän hyvin, että toiset ihmiset kokevat asioita eri tavoin.
Koen jonkinlaista lievää mustasukkaisuutta, lukuisten muiden tunteiden ohella, ja mustasukkaisuuden taustaksi miellän menettämisen pelon. Se ei kuitenkaan ole mulle se, mikä merkittävästi ohjailee valintojani.
Oon tutkiskellut miten oma mieleni toimii ihastumistilanteissa, ja pohjaan pitkälti siihen tekemäni isot valinnat. Tarkoitan sitä, että ihastun helposti, ja sellainen kipinä on toisinaan kivaa piristystä arkeen. Ihastuilutaipumuksestani huolimatta en kuitenkaan ole jättänyt puolisoani ja lähtenyt hullaantumisen aiheuttaman ihmisen matkaan.
Pitkä, sitoutunut suhde on ihan eri asia kuin hetkellinen tunnemyrsky. En oleta sellaisen kestävän, enkä lähde rakentamaan elämää ja arkea sellaisen pohjalta. Puolisoni on samoilla linjoilla näistä asioista.
Tottakai jotain yllättävää voi tapahtua, siihen on riski niin monosuhteessa kuin muissakin. Sellaisessa tilanteessa ajattelen avoimen keskusteluilmapiirin olevan avuksi harkittujen päätösten tekemiseksi.[/quote]
Eli ihmisellä täytyy olla aika rautainen itsetunto, että pystyy polysuhteessa olemaan. Rautaisen itsetunnon lisäksi täytyy pystyä sitoutumaan yhdessä luotuihin sääntöihin ja väitän, että polysuhteessa sellainen on vielä vaikeampaa kuin perinteisessä suljetussa parisuhteessa, Polylla on enemmän vapauksia ja siten myös houkutuksia. Jos on yhdessä sovittu, että esimerkiksi tiettyjä asioita ei suhteen ulkopuolella seksissä harjoiteta tai että seksiä saa harrastaa vain kerran yhden ihmisen kanssa, kuinka helposti sitä sitten lipsuu, kun kuitenkin lupa siihen suhteen ulkopuoliseen seksiin on? Ihmisen eteen tuodaan tarjottimella tilanteita, joissa toimitaan biologisten viettien ohjaamina. Siinä saa olla aika kova itsekuri, että pysyy sovituissa rajoissa. Lisäksi mielestäni tällainen malli sopii ihmiselle, joka ei ole tunteidensa vietävissä vaan toimii enemmän loogisen periaatteen mukaisesti. Eli pystyy sivuuttamaan ihastumisen ja jopa rakastumisen tunteet, kun se uusi panokumppani olikin vaan niin hemmetin upea tyyppi ja jatkamaan siinä vanhassa suhteessa siitä huolimatta, että se uusi panokumppani houkutteleekin niin paljon enemmän.
Ja kuinka moni lähtee polysuhteeseen ja rikkoo itsensä, koska oma itsetunto ja psyyke ei kestäkään sitä, että puoliso harrastaa seksiä toisen kanssa? Kyseisessä suhteessa pitää olla äärettömän kova luotto toiseen. Olen sinkkukavereideni kanssa puhunut siitä, miten paljon Tinderissä on nykyään avoimessa/polysuhteessa olevia miehiä ja naisia. Siis oikein etsimällä etsitään suhteen ulkopuolista seksiä? Kuinka moni näistäkin pareista toteuttaa itselleen sopimatonta parisuhdemallia?
Vierailija kirjoitti:
Kiitos hyvistä kysymyksistä ja aiheen pohdiskelusta.
Oleelinen pointti lienee juuri se, että minä en tunne tällaisessa ei-monogaamisessa suhteessa (merkittävää) epävarmuutta (tottakai kaikenlaisia tunteita tulee ja menee). Siksi olen päätynyt tähän valintaan. Ja ymmärrän hyvin, että toiset ihmiset kokevat asioita eri tavoin.
Koen jonkinlaista lievää mustasukkaisuutta, lukuisten muiden tunteiden ohella, ja mustasukkaisuuden taustaksi miellän menettämisen pelon. Se ei kuitenkaan ole mulle se, mikä merkittävästi ohjailee valintojani.
Oon tutkiskellut miten oma mieleni toimii ihastumistilanteissa, ja pohjaan pitkälti siihen tekemäni isot valinnat. Tarkoitan sitä, että ihastun helposti, ja sellainen kipinä on toisinaan kivaa piristystä arkeen. Ihastuilutaipumuksestani huolimatta en kuitenkaan ole jättänyt puolisoani ja lähtenyt hullaantumisen aiheuttaman ihmisen matkaan.
Pitkä, sitoutunut suhde on ihan eri asia kuin hetkellinen tunnemyrsky. En oleta sellaisen kestävän, enkä lähde rakentamaan elämää ja arkea sellaisen pohjalta. Puolisoni on samoilla linjoilla näistä asioista.
Tottakai jotain yllättävää voi tapahtua, siihen on riski niin monosuhteessa kuin muissakin. Sellaisessa tilanteessa ajattelen avoimen keskusteluilmapiirin olevan avuksi harkittujen päätösten tekemiseksi.
Eli ihmisellä täytyy olla aika rautainen itsetunto, että pystyy polysuhteessa olemaan. Rautaisen itsetunnon lisäksi täytyy pystyä sitoutumaan yhdessä luotuihin sääntöihin ja väitän, että polysuhteessa sellainen on vielä vaikeampaa kuin perinteisessä suljetussa parisuhteessa, Polylla on enemmän vapauksia ja siten myös houkutuksia. Jos on yhdessä sovittu, että esimerkiksi tiettyjä asioita ei suhteen ulkopuolella seksissä harjoiteta tai että seksiä saa harrastaa vain kerran yhden ihmisen kanssa, kuinka helposti sitä sitten lipsuu, kun kuitenkin lupa siihen suhteen ulkopuoliseen seksiin on? Ihmisen eteen tuodaan tarjottimella tilanteita, joissa toimitaan biologisten viettien ohjaamina. Siinä saa olla aika kova itsekuri, että pysyy sovituissa rajoissa. Lisäksi mielestäni tällainen malli sopii ihmiselle, joka ei ole tunteidensa vietävissä vaan toimii enemmän loogisen periaatteen mukaisesti. Eli pystyy sivuuttamaan ihastumisen ja jopa rakastumisen tunteet, kun se uusi panokumppani olikin vaan niin hemmetin upea tyyppi ja jatkamaan siinä vanhassa suhteessa siitä huolimatta, että se uusi panokumppani houkutteleekin niin paljon enemmän.
Ja kuinka moni lähtee polysuhteeseen ja rikkoo itsensä, koska oma itsetunto ja psyyke ei kestäkään sitä, että puoliso harrastaa seksiä toisen kanssa? Kyseisessä suhteessa pitää olla äärettömän kova luotto toiseen. Olen sinkkukavereideni kanssa puhunut siitä, miten paljon Tinderissä on nykyään avoimessa/polysuhteessa olevia miehiä ja naisia. Siis oikein etsimällä etsitään suhteen ulkopuolista seksiä? Kuinka moni näistäkin pareista toteuttaa itselleen sopimatonta parisuhdemallia?
Viimeinen kysymys oli todella hyvä. Itse näen että ihmiset ovat lähteneet toteuttamaan tätä mallia koska he todellisuudessa pelkäävät aitoa läheisyyttä. He saattavat olla rikkinäisiä jo lapsuudestaan saakka mutta ovat pitkään peitelleet sitä kovan ja riippumattomuutta henkivän ulkokuoren alle.
Lopulta kun nämä ihmiset vanhenevat tulee seinä vastaan ja alkaa armoton häpeä ja syyllisyys omista teoistaan mutta sitäkään kaikki eivät pysty kohtaamaan vaan hyökkäävät rajusti perinteisen parisuhdemallin kannattajien kimppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ketjussa on ollut myös hyvääkin keskustelua sekä poly-/avoimien suhteiden kannattajien ja niihin epäilevästi suhtautuvien välillä.
Yksi yhteisymmärrys on kuitenkin näiden väliltä havaittavissa hyvin.
Molempien puolien viesteissä korostuu luottamuksen, suoraselkäisyyden ja rehellisyyden arvostus. Eli toistuvasti epäluotettavia luottamuksen pettäjiä pidetään mihin tahansa suhdemuotoon kelpaamattomina yksilöinä.
Vierailija kirjoitti:
Eli ihmisellä täytyy olla aika rautainen itsetunto, että pystyy polysuhteessa olemaan. Rautaisen itsetunnon lisäksi täytyy pystyä sitoutumaan yhdessä luotuihin sääntöihin ja väitän, että polysuhteessa sellainen on vielä vaikeampaa kuin perinteisessä suljetussa parisuhteessa, Polylla on enemmän vapauksia ja siten myös houkutuksia. Jos on yhdessä sovittu, että esimerkiksi tiettyjä asioita ei suhteen ulkopuolella seksissä harjoiteta tai että seksiä saa harrastaa vain kerran yhden ihmisen kanssa, kuinka helposti sitä sitten lipsuu, kun kuitenkin lupa siihen suhteen ulkopuoliseen seksiin on? Ihmisen eteen tuodaan tarjottimella tilanteita, joissa toimitaan biologisten viettien ohjaamina. Siinä saa olla aika kova itsekuri, että pysyy sovituissa rajoissa. Lisäksi mielestäni tällainen malli sopii ihmiselle, joka ei ole tunteidensa vietävissä vaan toimii enemmän loogisen periaatteen mukaisesti. Eli pystyy sivuuttamaan ihastumisen ja jopa rakastumisen tunteet, kun se uusi panokumppani olikin vaan niin hemmetin upea tyyppi ja jatkamaan siinä vanhassa suhteessa siitä huolimatta, että se uusi panokumppani houkutteleekin niin paljon enemmän.
Ja kuinka moni lähtee polysuhteeseen ja rikkoo itsensä, koska oma itsetunto ja psyyke ei kestäkään sitä, että puoliso harrastaa seksiä toisen kanssa? Kyseisessä suhteessa pitää olla äärettömän kova luotto toiseen. Olen sinkkukavereideni kanssa puhunut siitä, miten paljon Tinderissä on nykyään avoimessa/polysuhteessa olevia miehiä ja naisia. Siis oikein etsimällä etsitään suhteen ulkopuolista seksiä? Kuinka moni näistäkin pareista toteuttaa itselleen sopimatonta parisuhdemallia?
Tosi mielenkiintoinen kommentti, kiitos siitä. Mahtavaa että keskusteluun on alkanut tulla kommentteja, jotka haastavat ajattelemaan ja houkuttelevat vastaamaan.
En oo tullut ajatelleeksi, että minulla olisi rautainen itsetunto.
Voin kommentoida asioita vain omasta puolestani. Itse en ole törmännyt kuvaamasi kaltaisiin tilanteisiin, koska suhteessani ei ole kuvailemiasi sääntöjä (seksiä vain yhden kerran yhden ihmisen kanssa, jne).
Suhteeni on polyamorinen ja avoin. On ollut alusta asti, olen tapailuvaiheessa kertonut, että monogamia ei ole minun juttuni. Takana on monogaaminen avioliitto (tällöin en tiennyt mitään polysuhteista, oli vain epämääräinen tuntu siitä, että haluan sitoutuneen suhteen mutta en tällaisilla rajoilla), ja näiden kahden suhteen välissä useampia vuosia itseäni ja minulle sopivaa elämäntapaa etsiskellen. Lapsia ei ole.
Tässä suhteessa raja menee siinä, jos oma puoliso lakkaa kiinnostamasta eikä hänelle riitä huomiota ja aikaa. Tottakai itsehillintää ja sääntöjen mieleenmuistuttamista tarvitaan siinä kohdassa, kun tapaan uuden tuttavuuden, jonka kanssa on hyvää seksiä ja johon ihastun. Silloin ajatukset on hetken aikaa täynnä tätä uutta ihmistä.
Minulle sitoutunut suhde on kuitenkin elämänpiirin laajuinen kokonaisuus. Minä koen näkeväni ihmisestä aika nopeasti ne perustavanlaatuiset tekijät, joiden kohdalla parisuhde ei sujuisi. Tältä pohjalta minulle ei ole tullut mieleen sitoutuneessa parisuhteessa ollessani pistää sitä suhdetta vaihtoon uutta tuttavuutta kohtaan tuntemani hullaantumisen vuoksi. Ei nykyisen suhteen vuosien aikana, jossa voin olla fyysisessä kontaktissa ihastumisen kohteeseen, eikä monogaamisen suhteen vuosien aikana, jolloin jouduin salaamaan ihastumisen.
Se mitä olemme puolisoni kanssa yhdessä rakentaneet, on niin paljon enemmän kuin ihastuminen ja seksi muiden kanssa. Mutta koska emme koe ihastumisten ja muiden seksikumppaneiden olevan uhka meidän suhteelle, ja nekin on kivoja asioita, niin miksi sulkisimme ne suhteemme ulkopuolelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta ketjussa on ollut myös hyvääkin keskustelua sekä poly-/avoimien suhteiden kannattajien ja niihin epäilevästi suhtautuvien välillä.
Yksi yhteisymmärrys on kuitenkin näiden väliltä havaittavissa hyvin.
Molempien puolien viesteissä korostuu luottamuksen, suoraselkäisyyden ja rehellisyyden arvostus. Eli toistuvasti epäluotettavia luottamuksen pettäjiä pidetään mihin tahansa suhdemuotoon kelpaamattomina yksilöinä.
Kyllä, erittäin kiinnostavia kommentteja ja hyvää keskustelua, kiitos siitä.
Myös minulle luottamus, suoraselkäisyys ja rehellisyys ovat tärkeitä arvoja. Erityisen tärkeää näissä on minulle se, että voin katsoa itseäni peiliin häpeämättä tekojani. Pitkässä monogaamisessa ex-suhteessani päädyin suhteen loppupuolella pettämään puolisoani. Puolisoni olisi antanut sen anteeksi. Itse koin rikkoneeni peruuttamattomalla tavalla omia arvojani vastaan.
Nykyisessä polysuhteessani olen painiskellut rehellisyyden kanssa tilanteessa, jossa olen ollut kovasti ihastunut uuteen kumppaniin. Olisi ollut helpompi valehdella puolisolleni meneväni johonkin muualle kuin taas tätä uutta kumppania tapaamaan. Väänsin asiasta aikani itseni kanssa, ja totesin että en tahdo elää valehdellen asiasta. Kerroin puolisolleni mihin olen menossa, hän tiesi ihastuksestani, kysyin että onko menemiseni hänelle ok, ja että ymmärrän jos ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ihmisellä täytyy olla aika rautainen itsetunto, että pystyy polysuhteessa olemaan. Rautaisen itsetunnon lisäksi täytyy pystyä sitoutumaan yhdessä luotuihin sääntöihin ja väitän, että polysuhteessa sellainen on vielä vaikeampaa kuin perinteisessä suljetussa parisuhteessa, Polylla on enemmän vapauksia ja siten myös houkutuksia. Jos on yhdessä sovittu, että esimerkiksi tiettyjä asioita ei suhteen ulkopuolella seksissä harjoiteta tai että seksiä saa harrastaa vain kerran yhden ihmisen kanssa, kuinka helposti sitä sitten lipsuu, kun kuitenkin lupa siihen suhteen ulkopuoliseen seksiin on? Ihmisen eteen tuodaan tarjottimella tilanteita, joissa toimitaan biologisten viettien ohjaamina. Siinä saa olla aika kova itsekuri, että pysyy sovituissa rajoissa. Lisäksi mielestäni tällainen malli sopii ihmiselle, joka ei ole tunteidensa vietävissä vaan toimii enemmän loogisen periaatteen mukaisesti. Eli pystyy sivuuttamaan ihastumisen ja jopa rakastumisen tunteet, kun se uusi panokumppani olikin vaan niin hemmetin upea tyyppi ja jatkamaan siinä vanhassa suhteessa siitä huolimatta, että se uusi panokumppani houkutteleekin niin paljon enemmän.
Ja kuinka moni lähtee polysuhteeseen ja rikkoo itsensä, koska oma itsetunto ja psyyke ei kestäkään sitä, että puoliso harrastaa seksiä toisen kanssa? Kyseisessä suhteessa pitää olla äärettömän kova luotto toiseen. Olen sinkkukavereideni kanssa puhunut siitä, miten paljon Tinderissä on nykyään avoimessa/polysuhteessa olevia miehiä ja naisia. Siis oikein etsimällä etsitään suhteen ulkopuolista seksiä? Kuinka moni näistäkin pareista toteuttaa itselleen sopimatonta parisuhdemallia?
Tosi mielenkiintoinen kommentti, kiitos siitä. Mahtavaa että keskusteluun on alkanut tulla kommentteja, jotka haastavat ajattelemaan ja houkuttelevat vastaamaan.
En oo tullut ajatelleeksi, että minulla olisi rautainen itsetunto.
Voin kommentoida asioita vain omasta puolestani. Itse en ole törmännyt kuvaamasi kaltaisiin tilanteisiin, koska suhteessani ei ole kuvailemiasi sääntöjä (seksiä vain yhden kerran yhden ihmisen kanssa, jne).
Suhteeni on polyamorinen ja avoin. On ollut alusta asti, olen tapailuvaiheessa kertonut, että monogamia ei ole minun juttuni. Takana on monogaaminen avioliitto (tällöin en tiennyt mitään polysuhteista, oli vain epämääräinen tuntu siitä, että haluan sitoutuneen suhteen mutta en tällaisilla rajoilla), ja näiden kahden suhteen välissä useampia vuosia itseäni ja minulle sopivaa elämäntapaa etsiskellen. Lapsia ei ole.
Tässä suhteessa raja menee siinä, jos oma puoliso lakkaa kiinnostamasta eikä hänelle riitä huomiota ja aikaa. Tottakai itsehillintää ja sääntöjen mieleenmuistuttamista tarvitaan siinä kohdassa, kun tapaan uuden tuttavuuden, jonka kanssa on hyvää seksiä ja johon ihastun. Silloin ajatukset on hetken aikaa täynnä tätä uutta ihmistä.
Minulle sitoutunut suhde on kuitenkin elämänpiirin laajuinen kokonaisuus. Minä koen näkeväni ihmisestä aika nopeasti ne perustavanlaatuiset tekijät, joiden kohdalla parisuhde ei sujuisi. Tältä pohjalta minulle ei ole tullut mieleen sitoutuneessa parisuhteessa ollessani pistää sitä suhdetta vaihtoon uutta tuttavuutta kohtaan tuntemani hullaantumisen vuoksi. Ei nykyisen suhteen vuosien aikana, jossa voin olla fyysisessä kontaktissa ihastumisen kohteeseen, eikä monogaamisen suhteen vuosien aikana, jolloin jouduin salaamaan ihastumisen.
Se mitä olemme puolisoni kanssa yhdessä rakentaneet, on niin paljon enemmän kuin ihastuminen ja seksi muiden kanssa. Mutta koska emme koe ihastumisten ja muiden seksikumppaneiden olevan uhka meidän suhteelle, ja nekin on kivoja asioita, niin miksi sulkisimme ne suhteemme ulkopuolelle?
Sinun kommenteista huomaa, että olet oikeasti pohtinyt ja analysoinut omaa toimintaasi ja tunne-elämääsi. Lisäksi kuten sanoi aiemmin, suhtaudut varsin analyyttisesti ja loogisesti tunteisiin ja rakkauselämään. Tai tällaisen kuva saan viesteistäsi. Enhän minä sinua tunne.
Suurin osa meistä ihmisistä on tunteidensa vietävissä. Se uusi ihastus vetää niin pajon puoleensa, että sivuutetaan järkiajattelu. Näin toimii myös monogamisessa suhteessa olevat. Erotaan hyvästä kumppanista, lasten isästä/äidistä ja rikotaan ydinperhe, koska ihastutaan toiseen. Siksi en usko, että polysuhteet toimisivat suurimmalla osalla.
Rautainen itsetunto sinulla on pakko olla, jos kestät sen, että kumppanisi ihastuu toiseen ja hänen ajatukset ovat vain uudessa ihastuksessa. Pystyt sivuuttamaan menettämisen pelon ja mustasukkaisuuden. Toisaalta sinulla itselläsi on samaan aikaan muita, jotka täyttävät ajatuksesi.
Tavallaan suhteenne perustuu myös järkisyille. Kyllähän järkiavioliittoja on ollut kautta aikojen ja kaiketi sellainen voi olla kestävämpi kuin pelkästään tunteiden varaan perustettu parisuhde. Tunteilla kun on tapana hälvetä. Oma liittoni on perustettu tunteiden varaan, mutta pysyy kasassa myös järkisyillä vaikka vahvoja tunteita on edelleen.
Kai se on ihan sama millaista suhdemallia ihminen toteuttaa. Kaikki on kiinni siitä, miten hän suhtautuu ja sitoutuu yhdessä luotuihin sääntöihin ja pystyykö hän kunnioittamaan valitsemaansa kumppania loppuun asti. Maailmassa riittää houkutuksia. Polyssa niitä tuodaan naaman eteen enemmän, koska myös vapauksia on enemmän. Kai se kuitenkin osalle toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja aiempaan lisäten mietin myös sitä, että miten polysuhde toimii jos toisella näitä suhteen ulkopuolisia kumppanteita on enemmän? Kuvitellaan polysuhde, jossa naisella on vientiä, mutta mies lähinnä ihastuu muihin saamatta vastakaikua. Miten tällainen suhde pysyy kasassa? Eikö mies tunne minkäänlaista katkeruutta siitä, että naisella on uusi ihastus ja mies viettää lauantai-illan yksin kotona?
Sinä polysuhteessa oleva. Kuvitellaan, että miehelläsi olisi uusi ihastus ja viettäisi paljon aikaa tämän kanssa. Sinulla taas ei olisi kiikarissa ketään. Pystyisitkö suhtautumaan tyynesti siihen, että mies viettäisi aikaa uuden ihastuksen kanssa ja itse viettäisit aikaa yksin kotona?
Voisi kuvitella, että polysuhde toimii parhaiten, kun suhteen ulkopuolista vientiä on molemmilla yhtä paljon. Muuten voi olla hieman katkerat fiilikset.
Vierailija kirjoitti:
Ja aiempaan lisäten mietin myös sitä, että miten polysuhde toimii jos toisella näitä suhteen ulkopuolisia kumppanteita on enemmän? Kuvitellaan polysuhde, jossa naisella on vientiä, mutta mies lähinnä ihastuu muihin saamatta vastakaikua. Miten tällainen suhde pysyy kasassa? Eikö mies tunne minkäänlaista katkeruutta siitä, että naisella on uusi ihastus ja mies viettää lauantai-illan yksin kotona?
Sinä polysuhteessa oleva. Kuvitellaan, että miehelläsi olisi uusi ihastus ja viettäisi paljon aikaa tämän kanssa. Sinulla taas ei olisi kiikarissa ketään. Pystyisitkö suhtautumaan tyynesti siihen, että mies viettäisi aikaa uuden ihastuksen kanssa ja itse viettäisit aikaa yksin kotona?
Voisi kuvitella, että polysuhde toimii parhaiten, kun suhteen ulkopuolista vientiä on molemmilla yhtä paljon. Muuten voi olla hieman katkerat fiilikset.
Kiitos kiinnostavista kysymyksistä.
Yritän parhaani mukaan vastata. Tietysti tilanteen toimivuuteen vaikuttaa se, että onko asetelma kohtuullisesti tasapainossa vai jotenkin ihan vinksallaan. Mutta minun kokemusteni mukaan kyse on enemmän tasapainosta koko elämän alueella.
Esimerkkinä tilanne, että puolisoni on treffeillä ja minä yksinäni kotona. Kyllä se saattaa herättää minussa hankalia tunteita. Mutta varsinaisena aiheuttajana voi yhtä hyvin olla se, että mulla on vaikkapa takana huono viikko töissä. Eli paljon on väliä sillä, millaiset fiilikset mulla on itseni kanssa.
Samasta "puoliso treffeillä, minä kotona" -tilanteesta totean, että sekä minä että puolisoni viihdymme ja kaipaamme aikaa yksin kotosalla. Ja kun meillä molemmilla on suhdetta edeltänyt pitkä sinkkukausi, niin molemmilla on aktiivinen vapaa-ajan elämä harrastuksineen, ystävineen ja tapahtumineen. Minun on siis hankala kuvitella tilannetta, että joutuisin vastoin omaa haluani viettämään aikaa yksin kotona puolison ollessa treffeillä.
Meillä on laaja tuttavapiiri ei-monogaamisten ihmisten keskuudessa, joten jos iskisi harmistus ihan vaan sen vuoksi, että puolisolla on vientiä ja minulla ei juuri sillä hetkellä, niin tapahtumiin voi lähteä tuttuja moikkaamaan, tai osallistua somekeskusteluihin, missä on kiva, flirttaileva henki. Silloin harvoin kun itsessäni heräävät fiilikset on aiheuttaneet minussa jonkinlaista huolta, olen pysähtynyt niiden äärelle miettimään, että mikäs tässä nyt oikeastaan hiertää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi käytät aikaasi polysuhteiden seuraamiseen ja niistä kirjoittamiseen, kun selvästi ne eivät ole sinun juttusi? Saman ajan ja energian voisi käyttää myös mukavalla tavalla itselleen mieluisan suhdemuodon parissa, tai ihan missä vaan kivassa puuhassa.
Mä olen kanssa ihmetellyt ihmisiä jotka eivät ole suhdejuttujen ammattilaisia käyttävät aikaansa eri suhdemuodoista postailuun? Eivätkö pysty oikeisiin töihin?
Siis häiritseekö teitä oikeasti, että anonyymillä keskustelupalstalla on ketjuissa eriäviä näkökantoja ja mielipiteitä? Mitä merkitystä olisi sellaisella palstalla, jossa jokainen vain laulaisi samaa säveltä? Vai horjuttaako se jotenkin vasemmistolaisen turvallisuudentunnetta, kun tulee säröjä siihen omaan vaaleanpunaiseen utopiaan?
Jännästi taas olet tukkimassa suun muilta paitsi ahtailta äärioikeistohih hu leil ta.
Onni ja elämä ovat asioita, jotka kukin kokee ja tekee sellaiseksi kuin osaa, haluaa ja pystyy, ketään vahingoittamatta ja pakottamatta. Nämä kuuluvat sinunkin mielestäsi vasemmistolaisuuteen.
Olen siitä samaa mieltä kanssasi, me vasurit ollaan onnellisia ja vapaita. Myös älykkäitä, sivistyneitä ja uteliaita. Incelismi on äärioikeiston potema tauti.
Miten olen tukkimassa suuta keneltäkään, jos olen sitä mieltä, että keskustelussa voi olla enemmänkin kuin yksi mielipide? Itse olet sitä mieltä, että pitää olla "suhdejuttujen ammattilainen" ennen kuin saa kirjoittaa aiheesta. Mikä halvattu se sellainen edes on? Oletko itse "suhdejuttujen ammattilainen", koska sinulla on useampi suhde samaan aikaan? Ja mitä tuo incel-länkytys on? Olen isoäiti-ikäinen pitkässä avioliitossa oleva nainen, vielä on se ihmeellinen incel tapaamatta, josta te vasemmistolaiset jaksatte varoitella. Mahtaa se olla vaarallinen epeli, mikä sitten lieneekään. Samoin tuo työttömäksi haukkuminen on käsittämätöntä. Minulla on lähipiirissä työttömiä henkilöitä, mutta työttömyys ei millään tavalla ole muuttanut heidän aivotoimintaansa ja viimeksi kun tarkistin, myös työttömillä on oikeus osallistua keskustelupalstan keskusteluihin. Et myöskään kuulosta onnelliselta ja vapaa et ole taatusti, jos olet haksahtanut vasemmisto-fundamentalismiin. Ja te olette jo saaneet aikamoista tuhoa aikaiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa, nimenomaan vahingoittamalla ja pakottamalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki oli liioittelua, mutta yritin korostaa sitä, miten tärkeää ihmiselle on toisten ihmisten hyväksyntä ja joukkoon kuuluminen. Tätä ominaisuutta vasemmistolainen aktivistimedia käyttää hyväkseen. Ihmisistä tulee epävarmoja, koska he ajattelevat, että jäävät mielipiteineen yksin. Kaikki eivät myöskään näe tuon sumutuksen läpi ja pysty kriittisesti tarkastelemaan lukemaansa varsinkaan jos ei ole vielä elämänkokemusta, johon voi tukeutua.
En pitäisi kovin todennäköisenä, että monogamisti kokee jäävänsä mielipiteineen yksin, tuntee itsensä joukkoon kuulumattomaksi tai vaille yleistä hyväksyntää.
Kun mietin omia ja läheisteni sosiaalisia arkiympyröitä töissä, opiskeluissa, harrastuksissa, naapurustossa, jne. niin kyllä siellä monogaminen elämäntapa on selvää valtavirtaa.
Sitten on erikseen ei-monogaamisten ihmisten tapahtumat, joihin osallistun, ja joissa voin tuntea itseni joukkoon kuuluvaksi.
Teillä on vasemmistolaisilla on todellakin luetun ymmärtäminen vaikeaa. Tarkoitin että yleisesti ottaen ihminen on sen tyyppinen eläin, jolle ryhmän hyväksyntä ja ryhmään kuuluminen ovat tärkeitä. Tätä ihmisen piirrettä vasemmistomedia käyttää hyväkseen ja pyrkii luomaan kuvaa esimerkiksi polyamorian yleisyydestä toistuvilla omasta aktivistin näkökulmasta kirjoitettuna. Näin ihmiset saattavat alkaa ajatella, että se oikeasti onkin yleisempi ilmiö. Joku saattaa myös alkaa tuntea epävarmuutta omista mielipiteistään ja kokea ns. muutospainetta, voidakseen tuntea kuuluvansa joukkoon. Tätä samaa strategiaa käytetään esim. transkeskustelussa ja siihen liittyvän uuskielen uutisoinnissa. Ymmärsitkö?
Vierailija kirjoitti:
Sinun kommenteista huomaa, että olet oikeasti pohtinyt ja analysoinut omaa toimintaasi ja tunne-elämääsi. Lisäksi kuten sanoi aiemmin, suhtaudut varsin analyyttisesti ja loogisesti tunteisiin ja rakkauselämään. Tai tällaisen kuva saan viesteistäsi. Enhän minä sinua tunne.
Suurin osa meistä ihmisistä on tunteidensa vietävissä. Se uusi ihastus vetää niin pajon puoleensa, että sivuutetaan järkiajattelu. Näin toimii myös monogamisessa suhteessa olevat. Erotaan hyvästä kumppanista, lasten isästä/äidistä ja rikotaan ydinperhe, koska ihastutaan toiseen. Siksi en usko, että polysuhteet toimisivat suurimmalla osalla.
Rautainen itsetunto sinulla on pakko olla, jos kestät sen, että kumppanisi ihastuu toiseen ja hänen ajatukset ovat vain uudessa ihastuksessa. Pystyt sivuuttamaan menettämisen pelon ja mustasukkaisuuden. Toisaalta sinulla itselläsi on samaan aikaan muita, jotka täyttävät ajatuksesi.
Tavallaan suhteenne perustuu myös järkisyille. Kyllähän järkiavioliittoja on ollut kautta aikojen ja kaiketi sellainen voi olla kestävämpi kuin pelkästään tunteiden varaan perustettu parisuhde. Tunteilla kun on tapana hälvetä. Oma liittoni on perustettu tunteiden varaan, mutta pysyy kasassa myös järkisyillä vaikka vahvoja tunteita on edelleen.
Kai se on ihan sama millaista suhdemallia ihminen toteuttaa. Kaikki on kiinni siitä, miten hän suhtautuu ja sitoutuu yhdessä luotuihin sääntöihin ja pystyykö hän kunnioittamaan valitsemaansa kumppania loppuun asti. Maailmassa riittää houkutuksia. Polyssa niitä tuodaan naaman eteen enemmän, koska myös vapauksia on enemmän. Kai se kuitenkin osalle toimii.
Mä oon ajatellut, että aikuisissa, sitoutuneissa suhteissa tarvitsee ottaa tunteiden lisäksi myös järkipuoli huomioon, jos on toiveissa, että suhde jatkuu pitkään.
Nuoruuden seurustelukokemukseni osoittivat, että aika nopeasti päädytään umpikujaan, jos parinvalinta perustuu pelkästään tunnepuoleen. Avioeroni jälkeisenä sinkkuaikana vahvistui käsitys siitä, että haluan huomioida parinvalinnassa myös järkisyyt, niin arvomaailman kuin arkisten elämäntapojen osalta.
Toisen ihmisen tavat ja arvot ovat ihan yhtä hyviä ja oikeita kuin omani. En tahdo lähteä muuttamaan niitä, "sanelemaan kaapin paikkaa". Mutta pidemmän päälle arjen jakaminen käy kohtuuttoman työlääksi, jos tavat elää arkea on perustavilta osin liian erilaiset.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos hyvistä kysymyksistä ja aiheen pohdiskelusta.
Oleelinen pointti lienee juuri se, että minä en tunne tällaisessa ei-monogaamisessa suhteessa (merkittävää) epävarmuutta (tottakai kaikenlaisia tunteita tulee ja menee). Siksi olen päätynyt tähän valintaan. Ja ymmärrän hyvin, että toiset ihmiset kokevat asioita eri tavoin.
Koen jonkinlaista lievää mustasukkaisuutta, lukuisten muiden tunteiden ohella, ja mustasukkaisuuden taustaksi miellän menettämisen pelon. Se ei kuitenkaan ole mulle se, mikä merkittävästi ohjailee valintojani.
Oon tutkiskellut miten oma mieleni toimii ihastumistilanteissa, ja pohjaan pitkälti siihen tekemäni isot valinnat. Tarkoitan sitä, että ihastun helposti, ja sellainen kipinä on toisinaan kivaa piristystä arkeen. Ihastuilutaipumuksestani huolimatta en kuitenkaan ole jättänyt puolisoani ja lähtenyt hullaantumisen aiheuttaman ihmisen matkaan.
Pitkä, sitoutunut suhde on ihan eri asia kuin hetkellinen tunnemyrsky. En oleta sellaisen kestävän, enkä lähde rakentamaan elämää ja arkea sellaisen pohjalta. Puolisoni on samoilla linjoilla näistä asioista.
Tottakai jotain yllättävää voi tapahtua, siihen on riski niin monosuhteessa kuin muissakin. Sellaisessa tilanteessa ajattelen avoimen keskusteluilmapiirin olevan avuksi harkittujen päätösten tekemiseksi.
Eli ihmisellä täytyy olla aika rautainen itsetunto, että pystyy polysuhteessa olemaan. Rautaisen itsetunnon lisäksi täytyy pystyä sitoutumaan yhdessä luotuihin sääntöihin ja väitän, että polysuhteessa sellainen on vielä vaikeampaa kuin perinteisessä suljetussa parisuhteessa, Polylla on enemmän vapauksia ja siten myös houkutuksia. Jos on yhdessä sovittu, että esimerkiksi tiettyjä asioita ei suhteen ulkopuolella seksissä harjoiteta tai että seksiä saa harrastaa vain kerran yhden ihmisen kanssa, kuinka helposti sitä sitten lipsuu, kun kuitenkin lupa siihen suhteen ulkopuoliseen seksiin on? Ihmisen eteen tuodaan tarjottimella tilanteita, joissa toimitaan biologisten viettien ohjaamina. Siinä saa olla aika kova itsekuri, että pysyy sovituissa rajoissa. Lisäksi mielestäni tällainen malli sopii ihmiselle, joka ei ole tunteidensa vietävissä vaan toimii enemmän loogisen periaatteen mukaisesti. Eli pystyy sivuuttamaan ihastumisen ja jopa rakastumisen tunteet, kun se uusi panokumppani olikin vaan niin hemmetin upea tyyppi ja jatkamaan siinä vanhassa suhteessa siitä huolimatta, että se uusi panokumppani houkutteleekin niin paljon enemmän.
Ja kuinka moni lähtee polysuhteeseen ja rikkoo itsensä, koska oma itsetunto ja psyyke ei kestäkään sitä, että puoliso harrastaa seksiä toisen kanssa? Kyseisessä suhteessa pitää olla äärettömän kova luotto toiseen. Olen sinkkukavereideni kanssa puhunut siitä, miten paljon Tinderissä on nykyään avoimessa/polysuhteessa olevia miehiä ja naisia. Siis oikein etsimällä etsitään suhteen ulkopuolista seksiä? Kuinka moni näistäkin pareista toteuttaa itselleen sopimatonta parisuhdemallia?
Onko siis ymmärrettävä, että monoamorisessa suhteessa puolisoiden välillä ei vallitse luottamus, vaan kieltojen ja uhkien sävyttämä pakkouskollisuus? Juuri kun olen saanut lukea monta sivua, miten terveessä suhteessa ulkopuolisia kohtaan ei edes herää mitään haluja?
Vierailija kirjoitti:
Ja aiempaan lisäten mietin myös sitä, että miten polysuhde toimii jos toisella näitä suhteen ulkopuolisia kumppanteita on enemmän? Kuvitellaan polysuhde, jossa naisella on vientiä, mutta mies lähinnä ihastuu muihin saamatta vastakaikua. Miten tällainen suhde pysyy kasassa? Eikö mies tunne minkäänlaista katkeruutta siitä, että naisella on uusi ihastus ja mies viettää lauantai-illan yksin kotona?
Sinä polysuhteessa oleva. Kuvitellaan, että miehelläsi olisi uusi ihastus ja viettäisi paljon aikaa tämän kanssa. Sinulla taas ei olisi kiikarissa ketään. Pystyisitkö suhtautumaan tyynesti siihen, että mies viettäisi aikaa uuden ihastuksen kanssa ja itse viettäisit aikaa yksin kotona?
Voisi kuvitella, että polysuhde toimii parhaiten, kun suhteen ulkopuolista vientiä on molemmilla yhtä paljon. Muuten voi olla hieman katkerat fiilikset.
Luuletko, ettei pitkässä polysuhteessa tule tällaisia aikoja? Meillä on ollut näin, molemmin päin, ja asiasta on keskusteltu. Keskustelu lisää rakkautta ja luottamusta. Luottamus on mitä ilmeisimmin kiven alla monissa monosuhteissa.
Tätä keskustelua lukiessa käy selväksi, että polyamorian vastaisista kommenteista suurin osa huokuu yksinkertaisuutta, haluttomuutta ymmärtää mitään valtavirrasta poikkeavaa, ja vetoamista uskontoon tai perinteisiin. Tyypillinen umpimielinen ja konservatiivinen näkökulma kaikkeen kehitykseen, pelätään tulevaisuutta ja tartutaan siihen mihin on totuttu. Älykkäät ja itsevarmat ihmiset eivät koe tarvetta tuomita toisten tekemiä valintoja ja elämäntyylejä.
Perhesurmaajien uhrejako syytät siutä että monogaminen iskä heidät, puukotti, ampui tai poltti? Ah auvoisaa eksklusiivista monogamiaa!