Lue keskustelun säännöt.
Polyamoria, avoin suhde... En ymmärrä
16.11.2022 |
Missä kunnioitus ja toisen arvostaminen? Miksi tuota on alettu toitottaa joka paikassa. Halutaan että ihmiset ei enää arvosta muita tai itseään..? Minä haluan suhteen jossa raskausarvet ovat ok, puoliso voi vaikka sairastua ja silti kuljetaan yhdessä vaikka läpi harmaan kiven. Ei lähdetä k*ksimaan muita.
Ennemmin tulen petetyksi tietämättäni tai kerran pari, sitoutuneessa suhteessa. Sentään silloin piilotetaan asia tai edes pyydetään anteeksi. Sitoudutaan jatkamaan yhdessä, pitämään huolta jos tarvitsee. En hyväksy pettämistä mutta ymmärrän sitä paremmin.
Mutta en alistu tuohon että mieheni rakastelee toisten naisten kanssa jatkuvasti suhteen aikana ja etsii aina vaan parempaa. Miten ihmiset kestävät sellaista? Laittavat itsensä sen tuskan läpi, että oma mies/nainen ei olekaan oma? Eivätkö he rakasta, ja miksi haluavat olla kylmissä suhteissa... Ja miksi sellaista sanotaan suhteeksi eikä puhuta oikeilla nimillä? En vain ymmärrä. Voiko joku auttaa ymmärtämään?
Kommentit (476)
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
Ja jokainen täysin monogaminen suhdehan on 100% täydellinen... Jos parisuhde on muuten vaikka 90 % täydellinen, niin miksei sitä 10% voi täyttää yhteisymmärryksellä vaikka sillä avoimella suhteella. Vai olisiko ainoa vaihtoehto ero, jolloin sitten metsästetään sitä maagista 100% kumppania? Suurimmalla osalla melko hankalaa esim. 10 vuoden suhteen jälkeen.
Kyse on kuitenkin vain seksistä. Suurin osa tuntuu ottavan seksin hyvin vakavasti, kun se voi olla joillekkin pelkästään hauskanpitoa ja nautintoa. Miksei sitä voisi kokea muidenkin, kuin oman kumppanin kanssa jos se molemmille on OK?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tervehdys ap, keskusteluun osallistujat ja lukijat,
Kiitos kiinnostavasta aloituksesta sekä monipuolisista kommenteista. Aloittaja kirjoittaa haluavansa ymmärtää polyamoriaa ja avoimia suhteita. Kannan korteni kekoon selittääkseni asioita omasta näkökulmastani.
Ensimmäisenä oleellisenä näkökulmana nostaisin esiin sen, että me ihmiset koemme asioita hyvin eri tavoin. Asioita yrittää tietenkin ymmärtää oman kokemus- ja arvomaailman kautta, kun se on ainoa, josta on omakohtaista kokemusta. Mutta sitä kautta ei välttämättä löydy ymmärrettävyyttä.
Minä koen tällä tavalla, toinen ihminen kokee toisella tavalla.
Lisäksi on hyvä tiedostaa kaikkeen uuteen yleisenä ilmiönä liittyvä muutosvastarinta. Uudet, vieraat asiat herättävät vastustusta. Se on luonnollista ja ok.
Aloituksessa nostetaan ensimmäisenä kysymyksenä esiin itsensä ja kumppanin kunnioitus ja arvostus. Siinä on variaatiota, mitä nämä tarkoittavat kullekin ihmiselle. Minulle itseni kunnioittaminen tarkoittaa mm. sitä, että olen itselleni rehellinen, ja elän sellaista elämää joka sallii minun olla sellainen kuin koen olevani.
Puolison kunnioitus tarkoittaa minulle mm. sitä, että olen hänelle rehellinen ja avoin toiveistani, tarpeistani, minulle tärkeistä asioista. Lisäksi olen kiinnostunut hänen tärkeäksi kokemista asioista ja arvoista. Molemminpuolinen kunnioitus tarkoittaa mm. sitä, että olemme molemmat halukkaita löytämään kompromisseja niissä kohdin, missä näkemyksemme ovat ristiriidassa.
Kun kahdella keskenään suhteessa olevalla ihmisellä on pääpiirteittäin yhtenevä käsitys kunnioituksesta ja arvostuksesta, tässä ei mielestäni ole ongelmaa. Jos kunnioitus tarkoittaa suhteen osapuolille selvästi eri asioita, tai käsitykset muuttuvat ajan kuluessa, näistä voi muodostua ongelmia.
On täysin ok haluta suhde jossa kuljetaan yhdessä vaikka läpi harmaan kiven, kuten aloittaja kirjoittaa. Ja ihan yhtä ok on haluta erilainen suhde. Erilaista suhdetta haluavat todennäköisesti mieltävät itsensä ja kumppanin kunnioituksen ja arvostuksen eri tavalla kuin aloittaja.
Yksi itselleni oleellinen näkökulma on se, että minä en yritä käännyttää ketään polyamoriseksi tai avointa suhdetta haluavaksi. Enkä ajattele, että tämä olisi kaikille sopiva elämäntapa. Tämä on se, mikä sopii minulle, minun puolisolleni sekä muille kumppaneilleni. Muut ihmiset saavat elää kuten parhaaksi katsovat. Minulle on täysin ok, että monogamia on monen valinta.
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista tietää millainen lapsuus avoimen suhteen puolestapuhujilla on ollut?
Ovatko vanhemmat olleet tasapainoisia?
Onko kotona ollut jommankumman tai molempien vanhempien osalta alkoholismia, mt-ongelmia, väkivaltaa tai sivusuhteita?
Ovatko nämä kokeneet lapsena tulleensa kuulluksi ja nähdyksi ja kokeneet saaneensa turvaa ja hyväksyntää vanhempiensa puolelta?
Tai ovatko eläneet punpuliperheessä, jossa yksi tai molemmat vanhemmat ovat myötäilleet lasta kaikessa ja pettymyksiä ei ole tuotettu. Kaikki, mitä lapsi haluaa, on annettu. Näin on kasvanut itsekäs kaikki-mulle-heti-nyt -ihminen, jonka on pakko tyydyttää kaikki pienemmätkin halut ja aivotuksensa. Tällaiselle on tuntematonta täydellinen hyvinvointi ja tyytyväisyys, vaikka ei saisikaan 100% kaikista pikku toiveistaan.
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista tietää millainen lapsuus avoimen suhteen puolestapuhujilla on ollut?
Ovatko vanhemmat olleet tasapainoisia?
Onko kotona ollut jommankumman tai molempien vanhempien osalta alkoholismia, mt-ongelmia, väkivaltaa tai sivusuhteita?
Ovatko nämä kokeneet lapsena tulleensa kuulluksi ja nähdyksi ja kokeneet saaneensa turvaa ja hyväksyntää vanhempiensa puolelta?
Ihan perus lapsuus oli. "Normaali" varmaan kuvastaa melko hyvin.
Vanhemmat ovat olleet ja ovat edelleen tasapainoisia (mitä ikinä tarkoitatkaan).
Ei ole ollut mitään näistä luetelluista.
Kyllä kaikkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
Ja jokainen täysin monogaminen suhdehan on 100% täydellinen... Jos parisuhde on muuten vaikka 90 % täydellinen, niin miksei sitä 10% voi täyttää yhteisymmärryksellä vaikka sillä avoimella suhteella. Vai olisiko ainoa vaihtoehto ero, jolloin sitten metsästetään sitä maagista 100% kumppania? Suurimmalla osalla melko hankalaa esim. 10 vuoden suhteen jälkeen.
Kyse on kuitenkin vain seksistä. Suurin osa tuntuu ottavan seksin hyvin vakavasti, kun se voi olla joillekkin pelkästään hauskanpitoa ja nautintoa. Miksei sitä voisi kokea muidenkin, kuin oman kumppanin kanssa jos se molemmille on OK?
Minä löysin sen 100% täydellisen kumppanin 15v liiton jälkeen. Tai 99,5% ja olen siitä jännä, että pystyn elämään sen 0,5% mitättömän huonon puolen kanssa. Miksi ihmeessä tyytyisin vähempään? Sen läheisriippuvuudenko takia? Että joku vaan pitää olla, ei niin väliä, millainen? Ei kiitos. Kyllä minä olen mieluummin yksin kuin puolittaisessa suhteessa. Ja kun kaikki toimii yhteen täydellisesti, ei kukaan ulkopuolinen kiinnosta enää pätkääkään. Sinänsä surullista, ettei ilmeisesti kaikki pääse tällaista yhteyttä kokemaan tai edes pyri siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, mulla tuli vastaan yks deitti, joka sanoi, että on poly, ja että ei vaan mainitse sitä deittisivullaan, kun "ymmärretään helposti väärin". No olisihan siinä ollut väärinymmärtämistä, olisi saanut kaupan päälle kaiken maailman taudit, ja seuraavaksi olisi varmaan omia lapsiani vokottelemassa. Ai että ihmisillä on otsaa! Miettikää, jos olisi lapsiani vokottelemassa, että sellainen tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
Tähän haluaisin minäkin vastauksen.
Vastaus, jotta on joku jonka kanssa jakaa elämä. Rakentaa koti ja perhe yhdessä, kohdata elämä yhdessä, se kumppani jonka kainaloon kömpiä ja jakaa elämän ilot ja surut.
Mutta ei koskaan sellaista, että voit katsoa kumppaniasi rakkaudella silmiin ja sanoa "sinä olet minulle täydellinen, sinä riität" ja hån katsoisi sinua ja sanoisi samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnelukkoisia monet jotka ovat aloittaneet seksin harrastamisen jo teininä. Ei silloin osaa sitoutuneesti rakastaa ja siitä tulee sitten "rakkauden korvikeinen ajattelutapa= kaikki luvallista, mulle kaikki jne. Itsekkyys on ihmisessä sisäsyntyistä.
Avioliitto, miehen ja naisen välinen elinikäinen sitoutuminen, vaatii päätöksen, halun sitoutua ja rakastaa, sen mulle nyt rakastumisen ja nauttimisen lisäksi.
Siihen sitoutuneisuuteen voi hankkia lapset ja olla esimerkkinä monessa. Plyamoria on kolmen "kauppa", eli osin voi toimiakkin hetken aikaa, mutta tuskin on elinikäinen "liitto".
Minulla on lapsi ja kaksi miestä. Elämme kaikki täysin tietoisina toisistamme ja yhteiselomme perustuu yhteiseen kunnioitukseen, rakkauteen ja luottamukseen. Olemme eläneet näin jo pitkään, yli 10 vuotta. Toisen miehen kanssa suhde ei ole yhtä seksuaalinen kuin toisen, tämä perustuu miehen omiin ongelmiin seksin suhteen miehen jouduttua raiskatuksi nuorena. Rakastan häntä sydämeni pohjasta ja elin pitkään ainoastaan hänen kanssaan kun toinen miehistä oli pari vuotta sairaalassa, jossa hänen skitsofrenian sekä vaikean eplilepsian hoitoa jouduttiin pitkään tutkimaan ennen oikeiden lääkkeiden sekä annostusten löytymistä. Nykyään hän elää normaalia elämää, mutta pitkään kävimme yhdessä häntä tapaamassa ja tuimme häntä ja odotimme häntä kotiin. En harrastanut seksiä kuin kerran sinä aikana.
En haluaisi koskaan joutua tilanteeseen, jossa pitäisi valita vain toinen. En koskaan kykenisi siihen, rakastan heitä molempia yhtä paljon ja koen molempien kanssa vahvaa sielunkumppanuutta. Meillä ei ole tapana harrastaa seksiä suhteen ulkopuolella, mutta teknisesti se olisi OK, kunhan asiasta puhuttaisiin avoimesti, sallisin toki miehille uuden suhteen, jos sellainen tarve tulisi eteen, mutta kumpikaan heistä ei ole osoittanut kiinnostusta.
En usko, että he tekisivät mitään selkäni takana, koska puhumme aivan kaikesta seksiin ja rakkauteen liittyvästä joko kolmistaan tai pareina.
Meillä on minun poikani vanhasta avioliitosta sekä toisen miehen kanssa tehty pienempi poika. Molemmat miehet ovat kovin lapsirakkaita, toiselle oman lapsen saaminen oli tärkeää, toinen ei missään nimessä halunnut lisääntyä ideologisista syistä. On helpompaa elää, kun vanhemmalla pojallani on kaksi isähahmoa, isäksi hän heitä kutsuukin koska ei omaa isäänsä edes muista. Parempi näin, koska oma isänsä oli hirveä ihminen.
Jos tästä suhteesta tulisi ero, ovat molemmat silti hänelle isä. Se oli ehdoton vaatimus minun osalta, että jos suhteeseen ryhtyy niin poikani ei ole ihminen kenestä voi myöhemmin vain erota vaikka minusta eroaakin. En epäile hetkeäkään, että kumpikaan heistä koskaan jättäisi poikaani, he ovat niin täysin omaksuneet tämän isän roolin molemmat ja ilmiselvästi rakastavat poikaani kuin omaa lastaan.
Mieheni ovat keskenään hyviä ystäviä, jotka ovat toinen toisiaan tukeneet läpi suhteen. Meillä on kaikilla yksi iso makuuhuone, jossa on valtava sänky. Sänky on perhepeti, jossa on nukkunut poikani ja nyt nukkuu vauva. Lisäksi meillä on erillinen makuuhuone, jonne toinen miehistä menee kun tarvitsee aikaa yksin (hänelle äärimmäisen tärkeää saada olla yksin) tai menen toisen kanssa harrastamaan seksiä. Perhepeti on muodostunut paikaksi, jossa ei harrasteta seksiä.
Lisäksi pojallani on oma huone.
Meille tämä on normaali, toimiva suhde ja voin sanoa, että rakkaudesta ei ainakaan ole puutetta. Olemme erittäin sitoutuneita toisiimme ja rakastamme toisiamme syvästi. Meille tämä on perhe, meillä ei kenelläkään ole omaa perhettä ja olemme toisillemme perhe. Kyllä tällainenkin Malli voi olla täysin toimiva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
Ja jokainen täysin monogaminen suhdehan on 100% täydellinen... Jos parisuhde on muuten vaikka 90 % täydellinen, niin miksei sitä 10% voi täyttää yhteisymmärryksellä vaikka sillä avoimella suhteella. Vai olisiko ainoa vaihtoehto ero, jolloin sitten metsästetään sitä maagista 100% kumppania? Suurimmalla osalla melko hankalaa esim. 10 vuoden suhteen jälkeen.
Kyse on kuitenkin vain seksistä. Suurin osa tuntuu ottavan seksin hyvin vakavasti, kun se voi olla joillekkin pelkästään hauskanpitoa ja nautintoa. Miksei sitä voisi kokea muidenkin, kuin oman kumppanin kanssa jos se molemmille on OK?
Minä löysin sen 100% täydellisen kumppanin 15v liiton jälkeen. Tai 99,5% ja olen siitä jännä, että pystyn elämään sen 0,5% mitättömän huonon puolen kanssa. Miksi ihmeessä tyytyisin vähempään? Sen läheisriippuvuudenko takia? Että joku vaan pitää olla, ei niin väliä, millainen? Ei kiitos. Kyllä minä olen mieluummin yksin kuin puolittaisessa suhteessa. Ja kun kaikki toimii yhteen täydellisesti, ei kukaan ulkopuolinen kiinnosta enää pätkääkään. Sinänsä surullista, ettei ilmeisesti kaikki pääse tällaista yhteyttä kokemaan tai edes pyri siihen.
Todella hienoa että löysit lopulta itsellesi parhaan mahdollisen kumppanin. Kyllähän tuon 0,5% kanssa taatusti voi elää, eihän tuo ole juuri mitään. En kyllä itse usko, että mikään parisuhde on 100% täydellinen. Puolittainen suhde kuulostaa jo siltä, että on paljon eri asioita jotka eivät ole kunnossa. Ei siinä ole mielestäni mitään surullista, että kaikki eivät halua tai pyri samaan kuin sinä, tai olemaan kuin sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
Ja jokainen täysin monogaminen suhdehan on 100% täydellinen... Jos parisuhde on muuten vaikka 90 % täydellinen, niin miksei sitä 10% voi täyttää yhteisymmärryksellä vaikka sillä avoimella suhteella. Vai olisiko ainoa vaihtoehto ero, jolloin sitten metsästetään sitä maagista 100% kumppania? Suurimmalla osalla melko hankalaa esim. 10 vuoden suhteen jälkeen.
Kyse on kuitenkin vain seksistä. Suurin osa tuntuu ottavan seksin hyvin vakavasti, kun se voi olla joillekkin pelkästään hauskanpitoa ja nautintoa. Miksei sitä voisi kokea muidenkin, kuin oman kumppanin kanssa jos se molemmille on OK?
Minä löysin sen 100% täydellisen kumppanin 15v liiton jälkeen. Tai 99,5% ja olen siitä jännä, että pystyn elämään sen 0,5% mitättömän huonon puolen kanssa. Miksi ihmeessä tyytyisin vähempään? Sen läheisriippuvuudenko takia? Että joku vaan pitää olla, ei niin väliä, millainen? Ei kiitos. Kyllä minä olen mieluummin yksin kuin puolittaisessa suhteessa. Ja kun kaikki toimii yhteen täydellisesti, ei kukaan ulkopuolinen kiinnosta enää pätkääkään. Sinänsä surullista, ettei ilmeisesti kaikki pääse tällaista yhteyttä kokemaan tai edes pyri siihen.
Kuinka kauan olet ollut nykyisessä suhteessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
Ja jokainen täysin monogaminen suhdehan on 100% täydellinen... Jos parisuhde on muuten vaikka 90 % täydellinen, niin miksei sitä 10% voi täyttää yhteisymmärryksellä vaikka sillä avoimella suhteella. Vai olisiko ainoa vaihtoehto ero, jolloin sitten metsästetään sitä maagista 100% kumppania? Suurimmalla osalla melko hankalaa esim. 10 vuoden suhteen jälkeen.
Kyse on kuitenkin vain seksistä. Suurin osa tuntuu ottavan seksin hyvin vakavasti, kun se voi olla joillekkin pelkästään hauskanpitoa ja nautintoa. Miksei sitä voisi kokea muidenkin, kuin oman kumppanin kanssa jos se molemmille on OK?
Minä löysin sen 100% täydellisen kumppanin 15v liiton jälkeen. Tai 99,5% ja olen siitä jännä, että pystyn elämään sen 0,5% mitättömän huonon puolen kanssa. Miksi ihmeessä tyytyisin vähempään? Sen läheisriippuvuudenko takia? Että joku vaan pitää olla, ei niin väliä, millainen? Ei kiitos. Kyllä minä olen mieluummin yksin kuin puolittaisessa suhteessa. Ja kun kaikki toimii yhteen täydellisesti, ei kukaan ulkopuolinen kiinnosta enää pätkääkään. Sinänsä surullista, ettei ilmeisesti kaikki pääse tällaista yhteyttä kokemaan tai edes pyri siihen.
Kuinka kauan olet ollut nykyisessä suhteessa?
Kohta 6 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
Ja jokainen täysin monogaminen suhdehan on 100% täydellinen... Jos parisuhde on muuten vaikka 90 % täydellinen, niin miksei sitä 10% voi täyttää yhteisymmärryksellä vaikka sillä avoimella suhteella. Vai olisiko ainoa vaihtoehto ero, jolloin sitten metsästetään sitä maagista 100% kumppania? Suurimmalla osalla melko hankalaa esim. 10 vuoden suhteen jälkeen.
Kyse on kuitenkin vain seksistä. Suurin osa tuntuu ottavan seksin hyvin vakavasti, kun se voi olla joillekkin pelkästään hauskanpitoa ja nautintoa. Miksei sitä voisi kokea muidenkin, kuin oman kumppanin kanssa jos se molemmille on OK?
Minä löysin sen 100% täydellisen kumppanin 15v liiton jälkeen. Tai 99,5% ja olen siitä jännä, että pystyn elämään sen 0,5% mitättömän huonon puolen kanssa. Miksi ihmeessä tyytyisin vähempään? Sen läheisriippuvuudenko takia? Että joku vaan pitää olla, ei niin väliä, millainen? Ei kiitos. Kyllä minä olen mieluummin yksin kuin puolittaisessa suhteessa. Ja kun kaikki toimii yhteen täydellisesti, ei kukaan ulkopuolinen kiinnosta enää pätkääkään. Sinänsä surullista, ettei ilmeisesti kaikki pääse tällaista yhteyttä kokemaan tai edes pyri siihen.
Kuinka kauan olet ollut nykyisessä suhteessa?
Kohta 6 vuotta.
Siis avoimessa suhteessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervehdys ap, keskusteluun osallistujat ja lukijat,
Kiitos kiinnostavasta aloituksesta sekä monipuolisista kommenteista. Aloittaja kirjoittaa haluavansa ymmärtää polyamoriaa ja avoimia suhteita. Kannan korteni kekoon selittääkseni asioita omasta näkökulmastani.
Ensimmäisenä oleellisenä näkökulmana nostaisin esiin sen, että me ihmiset koemme asioita hyvin eri tavoin. Asioita yrittää tietenkin ymmärtää oman kokemus- ja arvomaailman kautta, kun se on ainoa, josta on omakohtaista kokemusta. Mutta sitä kautta ei välttämättä löydy ymmärrettävyyttä.
Minä koen tällä tavalla, toinen ihminen kokee toisella tavalla.
Lisäksi on hyvä tiedostaa kaikkeen uuteen yleisenä ilmiönä liittyvä muutosvastarinta. Uudet, vieraat asiat herättävät vastustusta. Se on luonnollista ja ok.
Aloituksessa nostetaan ensimmäisenä kysymyksenä esiin itsensä ja kumppanin kunnioitus ja arvostus. Siinä on variaatiota, mitä nämä tarkoittavat kullekin ihmiselle. Minulle itseni kunnioittaminen tarkoittaa mm. sitä, että olen itselleni rehellinen, ja elän sellaista elämää joka sallii minun olla sellainen kuin koen olevani.
Puolison kunnioitus tarkoittaa minulle mm. sitä, että olen hänelle rehellinen ja avoin toiveistani, tarpeistani, minulle tärkeistä asioista. Lisäksi olen kiinnostunut hänen tärkeäksi kokemista asioista ja arvoista. Molemminpuolinen kunnioitus tarkoittaa mm. sitä, että olemme molemmat halukkaita löytämään kompromisseja niissä kohdin, missä näkemyksemme ovat ristiriidassa.
Kun kahdella keskenään suhteessa olevalla ihmisellä on pääpiirteittäin yhtenevä käsitys kunnioituksesta ja arvostuksesta, tässä ei mielestäni ole ongelmaa. Jos kunnioitus tarkoittaa suhteen osapuolille selvästi eri asioita, tai käsitykset muuttuvat ajan kuluessa, näistä voi muodostua ongelmia.
On täysin ok haluta suhde jossa kuljetaan yhdessä vaikka läpi harmaan kiven, kuten aloittaja kirjoittaa. Ja ihan yhtä ok on haluta erilainen suhde. Erilaista suhdetta haluavat todennäköisesti mieltävät itsensä ja kumppanin kunnioituksen ja arvostuksen eri tavalla kuin aloittaja.
Yksi itselleni oleellinen näkökulma on se, että minä en yritä käännyttää ketään polyamoriseksi tai avointa suhdetta haluavaksi. Enkä ajattele, että tämä olisi kaikille sopiva elämäntapa. Tämä on se, mikä sopii minulle, minun puolisolleni sekä muille kumppaneilleni. Muut ihmiset saavat elää kuten parhaaksi katsovat. Minulle on täysin ok, että monogamia on monen valinta.
Jatkuu myöhemmin.
No nyt on asiallinen kirjoitus. Juuri tuo että ollaan rehellisiä ja että ei ajatella monogamian olevan millään tavalla kriisissä taikka vanhentunut tapa ihmisten elää on hyvä tapa ajatella.
Keskustelua monogamiasta poikkeavista suhdemuodoista vaivaa se, että jotkut vaihtoehtoisista suhdemuodoista puhuvat ihmiset eivät osoita minkäänlaista kunnioitusta monogamisissa suhteissa eläville ja niitä haluaville vaan he hyökkäävät äärimmäisellä agressiolla tämän suhdemuodon kimppuun. Ehkä omista traumoistaan ja epäonnistumisistaa johtuen kenties.
He siis yrittävät leimata monogamian ja perinteiset normaalit parisuhteet äärimmäisen huonoksi tavaksi ja jopa ihmisten hyvinvointia yleisesti vaarantavaksi tavaksi elää.
Oletko lukenut tätä keskusteluketjua ollenkaan? Minä olen monta sivua, enkä ole nähnyt yhtäkään polyamorista, joka kritisoisi monogamiaa tai hyökkäisi sitä vastaan. Sen sijaan olen lukenut loputtomasti viestejä, joissa monogamiset kirjoittavat todella epäkunnioittavasti avoimista suhdemuodoista ja ihmisistä niissä. Ja usein lähes samaan hengenvetoon tuovat esille, miten ärsyttävää on, kun polyamoriset ovat niin aggressiivisia. Aivan kuten sinäkin siis teit tuossa viestissä.
Ylipäänsä tuntuu kummalliselta, että ihmisiltä puuttuu niin totaalisesti kyky ymmärtää omasta kokemusmaailmasta poikkeavaa elämäntapaa. Että ei kyetä lainkaan käsittämään sitä, että jollekulle rakkaus tai toisen kunnioittaminen voi tarkoittaa jotain muuta kuin itselle, mutta sille voi olla ihan pätevät perusteet. Lisäksi ihmettelen usein, millaisella asiantuntemuksella näitä mielipiteitä lauotaan - kuinka moni on edes koskaan tavannut tai keskustellut esim. polyamorisen ihmisen kanssa? Lähes kaikki polyamoriset ovat olleet myös monogamisissa suhteissa, ja heillä on siten tietoa ja ymmärrystä myös niistä, mutta useimmat monogamiset eivät ole olleet avoimissa suhteissa, joten heidän tietonsa asiasta on paljon vajavaisempi. Siksi olisi ehkä hyvä vähän pohtia mitä mielipiteitään julistaa totuutena netissä ja mihin sen perustaa. Joku iltalehden haastattelu tai kaksi kun ei vielä ihan hirveästi kerro tästä ilmiöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parempi kai se on tehdä tuollainen sopimus kuin pettää. Mitä ihmettä. En pysty kyllä yhtään samaistumaan aloittajan mielenmaisemaan, että pettäminen on parempi kuin sopiminen. Siinä voi sitten halutessaan laittaa lusikat jakoon kummassakin tapauksessa tai olla laittamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
Ja jokainen täysin monogaminen suhdehan on 100% täydellinen... Jos parisuhde on muuten vaikka 90 % täydellinen, niin miksei sitä 10% voi täyttää yhteisymmärryksellä vaikka sillä avoimella suhteella. Vai olisiko ainoa vaihtoehto ero, jolloin sitten metsästetään sitä maagista 100% kumppania? Suurimmalla osalla melko hankalaa esim. 10 vuoden suhteen jälkeen.
Kyse on kuitenkin vain seksistä. Suurin osa tuntuu ottavan seksin hyvin vakavasti, kun se voi olla joillekkin pelkästään hauskanpitoa ja nautintoa. Miksei sitä voisi kokea muidenkin, kuin oman kumppanin kanssa jos se molemmille on OK?
Minä löysin sen 100% täydellisen kumppanin 15v liiton jälkeen. Tai 99,5% ja olen siitä jännä, että pystyn elämään sen 0,5% mitättömän huonon puolen kanssa. Miksi ihmeessä tyytyisin vähempään? Sen läheisriippuvuudenko takia? Että joku vaan pitää olla, ei niin väliä, millainen? Ei kiitos. Kyllä minä olen mieluummin yksin kuin puolittaisessa suhteessa. Ja kun kaikki toimii yhteen täydellisesti, ei kukaan ulkopuolinen kiinnosta enää pätkääkään. Sinänsä surullista, ettei ilmeisesti kaikki pääse tällaista yhteyttä kokemaan tai edes pyri siihen.
Todella hienoa että löysit lopulta itsellesi parhaan mahdollisen kumppanin. Kyllähän tuon 0,5% kanssa taatusti voi elää, eihän tuo ole juuri mitään. En kyllä itse usko, että mikään parisuhde on 100% täydellinen. Puolittainen suhde kuulostaa jo siltä, että on paljon eri asioita jotka eivät ole kunnossa. Ei siinä ole mielestäni mitään surullista, että kaikki eivät halua tai pyri samaan kuin sinä, tai olemaan kuin sinä.
Onhan se vähän surullista, ettei ihminen päättäväisesti tavoittele jotain parempaa, koska ei usko itsellään olevan mahdollisuuksia siihen. Sitten tyydytään huonompaan ja yritetään erikoisillakin keinoilla elää asian kanssa. Pätee kaikkiin elämän osa-alueisiin, esim. työelämään. Tuntematon taivas jää kokematta, jos tyytyy, eikä sitä taivasta tavoittele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervehdys ap, keskusteluun osallistujat ja lukijat,
Kiitos kiinnostavasta aloituksesta sekä monipuolisista kommenteista. Aloittaja kirjoittaa haluavansa ymmärtää polyamoriaa ja avoimia suhteita. Kannan korteni kekoon selittääkseni asioita omasta näkökulmastani.
Ensimmäisenä oleellisenä näkökulmana nostaisin esiin sen, että me ihmiset koemme asioita hyvin eri tavoin. Asioita yrittää tietenkin ymmärtää oman kokemus- ja arvomaailman kautta, kun se on ainoa, josta on omakohtaista kokemusta. Mutta sitä kautta ei välttämättä löydy ymmärrettävyyttä.
Minä koen tällä tavalla, toinen ihminen kokee toisella tavalla.
Lisäksi on hyvä tiedostaa kaikkeen uuteen yleisenä ilmiönä liittyvä muutosvastarinta. Uudet, vieraat asiat herättävät vastustusta. Se on luonnollista ja ok.
Aloituksessa nostetaan ensimmäisenä kysymyksenä esiin itsensä ja kumppanin kunnioitus ja arvostus. Siinä on variaatiota, mitä nämä tarkoittavat kullekin ihmiselle. Minulle itseni kunnioittaminen tarkoittaa mm. sitä, että olen itselleni rehellinen, ja elän sellaista elämää joka sallii minun olla sellainen kuin koen olevani.
Puolison kunnioitus tarkoittaa minulle mm. sitä, että olen hänelle rehellinen ja avoin toiveistani, tarpeistani, minulle tärkeistä asioista. Lisäksi olen kiinnostunut hänen tärkeäksi kokemista asioista ja arvoista. Molemminpuolinen kunnioitus tarkoittaa mm. sitä, että olemme molemmat halukkaita löytämään kompromisseja niissä kohdin, missä näkemyksemme ovat ristiriidassa.
Kun kahdella keskenään suhteessa olevalla ihmisellä on pääpiirteittäin yhtenevä käsitys kunnioituksesta ja arvostuksesta, tässä ei mielestäni ole ongelmaa. Jos kunnioitus tarkoittaa suhteen osapuolille selvästi eri asioita, tai käsitykset muuttuvat ajan kuluessa, näistä voi muodostua ongelmia.
On täysin ok haluta suhde jossa kuljetaan yhdessä vaikka läpi harmaan kiven, kuten aloittaja kirjoittaa. Ja ihan yhtä ok on haluta erilainen suhde. Erilaista suhdetta haluavat todennäköisesti mieltävät itsensä ja kumppanin kunnioituksen ja arvostuksen eri tavalla kuin aloittaja.
Yksi itselleni oleellinen näkökulma on se, että minä en yritä käännyttää ketään polyamoriseksi tai avointa suhdetta haluavaksi. Enkä ajattele, että tämä olisi kaikille sopiva elämäntapa. Tämä on se, mikä sopii minulle, minun puolisolleni sekä muille kumppaneilleni. Muut ihmiset saavat elää kuten parhaaksi katsovat. Minulle on täysin ok, että monogamia on monen valinta.
Jatkuu myöhemmin.
No nyt on asiallinen kirjoitus. Juuri tuo että ollaan rehellisiä ja että ei ajatella monogamian olevan millään tavalla kriisissä taikka vanhentunut tapa ihmisten elää on hyvä tapa ajatella.
Keskustelua monogamiasta poikkeavista suhdemuodoista vaivaa se, että jotkut vaihtoehtoisista suhdemuodoista puhuvat ihmiset eivät osoita minkäänlaista kunnioitusta monogamisissa suhteissa eläville ja niitä haluaville vaan he hyökkäävät äärimmäisellä agressiolla tämän suhdemuodon kimppuun. Ehkä omista traumoistaan ja epäonnistumisistaa johtuen kenties.
He siis yrittävät leimata monogamian ja perinteiset normaalit parisuhteet äärimmäisen huonoksi tavaksi ja jopa ihmisten hyvinvointia yleisesti vaarantavaksi tavaksi elää.
Oletko lukenut tätä keskusteluketjua ollenkaan? Minä olen monta sivua, enkä ole nähnyt yhtäkään polyamorista, joka kritisoisi monogamiaa tai hyökkäisi sitä vastaan. Sen sijaan olen lukenut loputtomasti viestejä, joissa monogamiset kirjoittavat todella epäkunnioittavasti avoimista suhdemuodoista ja ihmisistä niissä. Ja usein lähes samaan hengenvetoon tuovat esille, miten ärsyttävää on, kun polyamoriset ovat niin aggressiivisia. Aivan kuten sinäkin siis teit tuossa viestissä.
Ylipäänsä tuntuu kummalliselta, että ihmisiltä puuttuu niin totaalisesti kyky ymmärtää omasta kokemusmaailmasta poikkeavaa elämäntapaa. Että ei kyetä lainkaan käsittämään sitä, että jollekulle rakkaus tai toisen kunnioittaminen voi tarkoittaa jotain muuta kuin itselle, mutta sille voi olla ihan pätevät perusteet. Lisäksi ihmettelen usein, millaisella asiantuntemuksella näitä mielipiteitä lauotaan - kuinka moni on edes koskaan tavannut tai keskustellut esim. polyamorisen ihmisen kanssa? Lähes kaikki polyamoriset ovat olleet myös monogamisissa suhteissa, ja heillä on siten tietoa ja ymmärrystä myös niistä, mutta useimmat monogamiset eivät ole olleet avoimissa suhteissa, joten heidän tietonsa asiasta on paljon vajavaisempi. Siksi olisi ehkä hyvä vähän pohtia mitä mielipiteitään julistaa totuutena netissä ja mihin sen perustaa. Joku iltalehden haastattelu tai kaksi kun ei vielä ihan hirveästi kerro tästä ilmiöstä.
Minkä ihmeen takia polyamoriset tai avoimen suhteen tyypit ovat ylipäätään olleet monogamisissa suhteissa? Ovatko he kertoneet heti näiden suhteiden alussa noista taipumuksistaan kumppanilleen? Jos eivät niin kyseessä on ollut valehtelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
Ja jokainen täysin monogaminen suhdehan on 100% täydellinen... Jos parisuhde on muuten vaikka 90 % täydellinen, niin miksei sitä 10% voi täyttää yhteisymmärryksellä vaikka sillä avoimella suhteella. Vai olisiko ainoa vaihtoehto ero, jolloin sitten metsästetään sitä maagista 100% kumppania? Suurimmalla osalla melko hankalaa esim. 10 vuoden suhteen jälkeen.
Kyse on kuitenkin vain seksistä. Suurin osa tuntuu ottavan seksin hyvin vakavasti, kun se voi olla joillekkin pelkästään hauskanpitoa ja nautintoa. Miksei sitä voisi kokea muidenkin, kuin oman kumppanin kanssa jos se molemmille on OK?
Minä löysin sen 100% täydellisen kumppanin 15v liiton jälkeen. Tai 99,5% ja olen siitä jännä, että pystyn elämään sen 0,5% mitättömän huonon puolen kanssa. Miksi ihmeessä tyytyisin vähempään? Sen läheisriippuvuudenko takia? Että joku vaan pitää olla, ei niin väliä, millainen? Ei kiitos. Kyllä minä olen mieluummin yksin kuin puolittaisessa suhteessa. Ja kun kaikki toimii yhteen täydellisesti, ei kukaan ulkopuolinen kiinnosta enää pätkääkään. Sinänsä surullista, ettei ilmeisesti kaikki pääse tällaista yhteyttä kokemaan tai edes pyri siihen.
Kuinka kauan olet ollut nykyisessä suhteessa?
Kohta 6 vuotta.
Siis avoimessa suhteessa?
Keneltä sä nyt kysyt? Lainasit viimeisenä monogamisen suhteen vastausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
Ja jokainen täysin monogaminen suhdehan on 100% täydellinen... Jos parisuhde on muuten vaikka 90 % täydellinen, niin miksei sitä 10% voi täyttää yhteisymmärryksellä vaikka sillä avoimella suhteella. Vai olisiko ainoa vaihtoehto ero, jolloin sitten metsästetään sitä maagista 100% kumppania? Suurimmalla osalla melko hankalaa esim. 10 vuoden suhteen jälkeen.
Kyse on kuitenkin vain seksistä. Suurin osa tuntuu ottavan seksin hyvin vakavasti, kun se voi olla joillekkin pelkästään hauskanpitoa ja nautintoa. Miksei sitä voisi kokea muidenkin, kuin oman kumppanin kanssa jos se molemmille on OK?
Minä löysin sen 100% täydellisen kumppanin 15v liiton jälkeen. Tai 99,5% ja olen siitä jännä, että pystyn elämään sen 0,5% mitättömän huonon puolen kanssa. Miksi ihmeessä tyytyisin vähempään? Sen läheisriippuvuudenko takia? Että joku vaan pitää olla, ei niin väliä, millainen? Ei kiitos. Kyllä minä olen mieluummin yksin kuin puolittaisessa suhteessa. Ja kun kaikki toimii yhteen täydellisesti, ei kukaan ulkopuolinen kiinnosta enää pätkääkään. Sinänsä surullista, ettei ilmeisesti kaikki pääse tällaista yhteyttä kokemaan tai edes pyri siihen.
Näin teillä. Toiset ihmiset voivat olla toisenlaisia kuin sinä. Tuskin ymmärrät, mutta näin se on.
En koe surulliseksi sitä, että rakastan syvästi kumppaniani, jonka kanssa olen avoimessa/polysuhteessa. Meitä yhdistää myös vakaumus, että toista ihmistä ei voi eikä tarvitse omistaa voidakseen sitoutua pysyvästi.
Jos olisin kuin sinä, pitäisin surullisena, ettet pääse kokemaan tällaista. Sen sijaan ajattelen, että on kaunista, miten ihmiset ovat erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
Tähän haluaisin minäkin vastauksen.
Vastaus, jotta on joku jonka kanssa jakaa elämä. Rakentaa koti ja perhe yhdessä, kohdata elämä yhdessä, se kumppani jonka kainaloon kömpiä ja jakaa elämän ilot ja surut.
Kuka nyt haluaisi avoimen suhteen kannattajan kanssa alkaa jotain kotia, perhettä ja elämää rakentamaan? Ei epäluotettavat ja epävakaat ihmiset ansaitse vakikumppania jakamaan elämäänsä ellei kumppani ole yhtä epäluotettava.
Tunnen kolme tällaista perhettä, vanhemmat yhdessä 15-20 vuotta. Lisäksi toki useita pitkiä lapsettomia avoimia/monisuhteita.
Onhan se todella epävakaata joo, stabiilimpaa olisi vaihtaa 7-10 vuoden välein kunnon sarjamonogaamikoiden tapaan.
Olisi mielenkiintoista tietää millainen lapsuus avoimen suhteen puolestapuhujilla on ollut?
Ovatko vanhemmat olleet tasapainoisia?
Onko kotona ollut jommankumman tai molempien vanhempien osalta alkoholismia, mt-ongelmia, väkivaltaa tai sivusuhteita?
Ovatko nämä kokeneet lapsena tulleensa kuulluksi ja nähdyksi ja kokeneet saaneensa turvaa ja hyväksyntää vanhempiensa puolelta?