Kotirouva, kerro tarinasi

Vierailija kirjoitti:

Ei kai kukaan nykynainen enää heittäydy kotirouvaksi? Omat rahat pitää tienata, koska muuten oot puilla paljailla eläkepäivillä ja mahdollisesti jo ennenkin. Aivotoimintakin surkastuu, jos tekeminen koostuu lähinnä pyykkäämisestä ja ruoanlaitosta. Kotirouvat, ryhdistäytykää! Enää ei olla 50-luvulla.

Muuta ei vuorokaudessa ehdi kuin pyykätä ja kokata, vai? 

Entä jos työ kodin ulkopuolella on esim kokkaamista, lastenhoitoa tai siivousta, eikö aivotoiminta surkastu yhtälailla silloin? 

Kas kummaa kun "kotitöiden" arvostus nousee heti, jos sitä samaa tekeekin kodin ulkopuolella ja siitä maksetaan erikseen jotain. Ihan sama vaikka maksetaan matalapalkkaa, mutta kunhan sitä ei tee omassa kotona, silloin se on oikeaa työtä, eikä surkastuta aivotoimintaa. 

Voi hyvän tähden mitä logiikkaa mutta ihan tosielämässäkin törmätty, ei vain em kommentissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joissakin virallisissa papereissa saatetaan kysyä ammattia, ja silloin niihin merkitään, että kotirouva. Ei se ole sen kummempaa.

Mä olen laittanut virallisiin papereihin ammatin kohdalle ihan vaan koulutuksen.

Minulla koulutus ei ollut sama kuin työnimike.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai kukaan nykynainen enää heittäydy kotirouvaksi? Omat rahat pitää tienata, koska muuten oot puilla paljailla eläkepäivillä ja mahdollisesti jo ennenkin. Aivotoimintakin surkastuu, jos tekeminen koostuu lähinnä pyykkäämisestä ja ruoanlaitosta. Kotirouvat, ryhdistäytykää! Enää ei olla 50-luvulla.

Muuta ei vuorokaudessa ehdi kuin pyykätä ja kokata, vai? 

Entä jos työ kodin ulkopuolella on esim kokkaamista, lastenhoitoa tai siivousta, eikö aivotoiminta surkastu yhtälailla silloin? 

Kas kummaa kun "kotitöiden" arvostus nousee heti, jos sitä samaa tekeekin kodin ulkopuolella ja siitä maksetaan erikseen jotain. Ihan sama vaikka maksetaan matalapalkkaa, mutta kunhan sitä ei tee omassa kotona, silloin se on oikeaa työtä, eikä surkastuta aivotoimintaa. 

Voi hyvän tähden mitä logiikkaa mutta ihan tosielämässäkin törmätty, ei vain em kommentissa. 

Niinpä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai kukaan nykynainen enää heittäydy kotirouvaksi? Omat rahat pitää tienata, koska muuten oot puilla paljailla eläkepäivillä ja mahdollisesti jo ennenkin. Aivotoimintakin surkastuu, jos tekeminen koostuu lähinnä pyykkäämisestä ja ruoanlaitosta. Kotirouvat, ryhdistäytykää! Enää ei olla 50-luvulla.

Muuta ei vuorokaudessa ehdi kuin pyykätä ja kokata, vai? 

Entä jos työ kodin ulkopuolella on esim kokkaamista, lastenhoitoa tai siivousta, eikö aivotoiminta surkastu yhtälailla silloin? 

Kas kummaa kun "kotitöiden" arvostus nousee heti, jos sitä samaa tekeekin kodin ulkopuolella ja siitä maksetaan erikseen jotain. Ihan sama vaikka maksetaan matalapalkkaa, mutta kunhan sitä ei tee omassa kotona, silloin se on oikeaa työtä, eikä surkastuta aivotoimintaa. 

Voi hyvän tähden mitä logiikkaa mutta ihan tosielämässäkin törmätty, ei vain em kommentissa. 

Taustalla voi olla naisvaltaisten alojen väheksyntää ja naisten ylipäänsä. En ole koskaan käsittänyt mikä vimma naisilla on nälviä toinen toistaan milloin mistäkin syystä. Ei se ainakaan feminismiä ja tasa-arvon edistämistä ole. Simone de Beauvoir vertasi siivoamista juoksemiseen, vaikka pysyy koko ajan paikoillaan, mutta nythän meillä on juoksumatotkin. Kodin sisustaminen, kotoilu ja muu kotinäpertely on muotia, kunhan vain sen tekijä ei ole kotiäiti tai -rouva? Ap

Minuakin pidettiin kotirouvana, oikeasti olin vain ilmainen piika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joissakin virallisissa papereissa saatetaan kysyä ammattia, ja silloin niihin merkitään, että kotirouva. Ei se ole sen kummempaa.

Mä olen laittanut virallisiin papereihin ammatin kohdalle ihan vaan koulutuksen.

Mihin virallisiin papereihin? Ammattia nykyään kysytään hyvin harvoin missään. Turistiviisumissa, mutta sellaistakaan en ole aikoihin täyttänyt. Verottaja panee ammatin tulojen mukaan, vaikka tulot olisivat pienet. Näin ainakin on omalla kohdalla tehnyt. En siis ole kokeillut kirjoittaa sinne "kotirouva". Ap

Sinulla on ihania kommentteja, ap  Sain niistä paljon voimaa, kun minua on lytätty.  

Vierailija kirjoitti:

Minuakin pidettiin kotirouvana, oikeasti olin vain ilmainen piika.

Kuka piti? Vaikka käytän tässä nimitystä itsestäni, en taida ole koskaan sanonut kenellekään olevani kotirouva eikä kukaan ole kutsunut minua kotirouvaksi eikä edes -äidiksi. Toisaalta olen koko ajan silloin tällöin tehnyt töitä, joten ehkä ihmiset luulevat, että teen enemmänkin, kun emme koskaan puhu siitä.

Oli miten oli, niin käyttääköhän kukaan tuota nimeä enää oikeasti itsestään tai tuttavastaan? Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostava ketju lukea, koska ajatus kotirouvuudesta on itselleni todella vieras. Olen aina ollut työorientoitunut ihminen. Koulussa ja opinnoissa nautin haasteista ja suorittamisesta. Mielestäni suorittamisesta voi nauttia myös positiivisella tavalla, se ei aina tarkoita työnarkomaniaa tai liiallista vaativuutta itseä kohtaan. Annan itselleni kiitosta saavutuksistani, olen aina saanut "kiksejä" opinto- ja työmenestyksestä. Olen teidän ketjun kotirouvien tapaan korkeakoulutettu + lisäkoulutettu. Työni tuntuu minusta merkitykselliseltä, saan jotain hyvää aikaan tänne maailmaan. Olisi todella kummallinen ajatus, että työ puuttuisi elämästäni. Se on niin iso osa identiteettiäni ja itsearvostustani.

Minulla on myös avioliitto ja kaksi lasta. En sano, että näiden yhdistäminen uraan olisi aina ollut helppoa, mutta se on ollut palkitsevaa. Itse olen lapsiarjessa nauttinut siitä "hallitun kaaoksen" pyörittämisestä. Olen tuntenut itseni silloin todella tärkeäksi ja saanut yhdessä mieheni kanssa onnistumisen kokemuksia siitä, että pystymme tähän. Meillä on valtavasti hyviä yhteisiä muistoja perheen kesken, vaikka minä ja mies olemme molemmat panostaneet uraan. Totta, että kotiäitinä olisin pystynyt panostamaan lapsiimme enemmän, mutta myös nyt koen panostaneeni heihin parhaani mukaan ja riittävästi. Heistä on kasvanut fiksuja, tasapainoisia ja myöskin ahkeria nuoria aikuisia, ja meillä on läheiset välit.

Minä olen myös nauttinut siitä, että elämässäni on paljon sisältöä, erilaisia haasteita ja rooleja. Tykkään korrektista ja asiantuntevasta työminästä ja verkkareissa perheen kanssa hassuttelevasta kotiminästä vastapainoina toisilleen. Älyllisen haasteen tarve täyttyy töissä, ja arkijärjen (esim. kodin pyörittäminen), rentoutumisen ja rakkauden tarve kotona. Tunnen myös suurta ylpeyttä urastani. En halua parjata ketään, mutta minä saattaisin tunteaa häpeää sanoessani ammatista/työstä kysyttäessä, että olen kotirouva. Kotiäiti ei niinkään, sillä pienten lasten hoitaminen käy työstä. Mutta tässä on varmasti kyse ihan persoonallisuus- ja arvoeroista.

Ehkä kotirouvilta haluaisin mielenkiinnon vuoksi kysyä: Tuleeko sinulle koskaan tunnetta, että kaipaisit "enemmän"? Millaiseksi ihmiseksi kuvaisit itseäsi noin ylipäätään? Sanoisitko, että et niinkään koe esim. isomman älyllisen stimulaation tarvetta, vai saatko sitä kotirouvana jostain muualta kuin työstä? Mitä sinulle tarkoittaa "menestys", koetko olevasi menestynyt siten kuin haluat, kaipaatko sitä?

Kiva seurata tätä ketjua näin toisen ääripään ihmisenä, jolle työ on hyvin tärkeä.

Minä olin nuorena äärimmäisen kunnianhimoinen. Pääsinkin urallani todella pitkälle ja menin ihan päätyyn asti, saavutin jo ns kaiken. Se oli siis lopulta nähty n 35 v. Sen jälkeen kunnianhimoni katosi ja ryhdyin kotiäidiksi. Tein siis uran nuorena ja sain lapsen vanhoilla päivilläni ja aloitin toisenlaisen elämän.

Kaksi luokkaa keskikoulua. Sitten tuli Matti.

Tuli kerran, tuli toisenkin....

Lapsiperhearkea kotosalla.

Nyt sairaseläkkeellä.

t. nainen 68 v

Vierailija kirjoitti:

Sinulla on ihania kommentteja, ap  Sain niistä paljon voimaa, kun minua on lytätty.  

Niinkö, sehän on sitten enemmän kuin uskallan ajatella näistä kommenteista koituvan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ehkä kotirouvilta haluaisin mielenkiinnon vuoksi kysyä: Tuleeko sinulle koskaan tunnetta, että kaipaisit "enemmän"? Millaiseksi ihmiseksi kuvaisit itseäsi noin ylipäätään? Sanoisitko, että et niinkään koe esim. isomman älyllisen stimulaation tarvetta, vai saatko sitä kotirouvana jostain muualta kuin työstä? Mitä sinulle tarkoittaa "menestys", koetko olevasi menestynyt siten kuin haluat, kaipaatko sitä?

Kiva seurata tätä ketjua näin toisen ääripään ihmisenä, jolle työ on hyvin tärkeä.

En ole koskaan kaivannut mitään enempää koulutuksestani huolimatta. Ei minulla ole ollut tarvetta erityisesti menestyä, riittää, että olen onnistuneesti hoitanut ne tehtävät, jotka minulla on. Olemme yhdessä nauttineet mieheni menestyksestä.

Älyäni stimuloi mm jatkuva vieraiden kielten opiskelu (puhun sujuvasti 6 kieltä ja kaupassa pärjään vielä seitsemännellä). Samoin mielenkiintoiset keskustelut eri maiden huipulla olevien ihmisten ja heidän puolisoidensa kanssa, en siis ole aivan tyypillinen kotirouva. Tämä tietysti vaatii mm eri maiden tapahtumien ja uutisten seurantaa ja päivittäistä lehtien lukua. Olen äärimmäisen empaattinen ihminen ja hyvä kuuntelija, siksi olen tehnyt myös vapaaehtoistyötä paikallisen Punaisen Ristin piirissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joissakin virallisissa papereissa saatetaan kysyä ammattia, ja silloin niihin merkitään, että kotirouva. Ei se ole sen kummempaa.

Mä olen laittanut virallisiin papereihin ammatin kohdalle ihan vaan koulutuksen.

Mihin virallisiin papereihin? Ammattia nykyään kysytään hyvin harvoin missään. Turistiviisumissa, mutta sellaistakaan en ole aikoihin täyttänyt. Verottaja panee ammatin tulojen mukaan, vaikka tulot olisivat pienet. Näin ainakin on omalla kohdalla tehnyt. En siis ole kokeillut kirjoittaa sinne "kotirouva". Ap

Ulkomailla ainakin veroilmoitukseen ym. virallisiin papereihin.

Minä sain työelämästä ihan tarpeeksi "stimulaatiota", enkä ole kaivannut sitä tippaakaan. Nykyään "stimulaatiot" tulee ihan muualta, joista tärkeimpänä vapaa-aika.

Onpas mielenkiintoinen keskustelu, vaikka kotirouvana oleminen ei kosketakaan millään tavalla omaa elämääni (olen lapseton sinkku ja stereotypinen uraohjus).

Pakko myöntää, että olen pitänyt kotirouvia joko alistettuina nyrkin ja hellan välissä pelkäävinä kynnysmattoina tai vaihtoehtoisesti bimboina misukoina, joilla on aivojen tilalla sahanpurua. Olen myös ollut siinä käsityksessä, että kotirouvaksi jääminen ei voi olla oma valinta, vaan se tapahtuu aina olosuhteiden pakosta.

Mutta näköjään olen ollut erittäin väärässä :) Ja näköjään voi tämäkin palsta joskus ihan oikeasti avartaa maailmankuvaa :D

Vierailija kirjoitti:

Onpas mielenkiintoinen keskustelu, vaikka kotirouvana oleminen ei kosketakaan millään tavalla omaa elämääni (olen lapseton sinkku ja stereotypinen uraohjus).

Pakko myöntää, että olen pitänyt kotirouvia joko alistettuina nyrkin ja hellan välissä pelkäävinä kynnysmattoina tai vaihtoehtoisesti bimboina misukoina, joilla on aivojen tilalla sahanpurua. Olen myös ollut siinä käsityksessä, että kotirouvaksi jääminen ei voi olla oma valinta, vaan se tapahtuu aina olosuhteiden pakosta.

Mutta näköjään olen ollut erittäin väärässä :) Ja näköjään voi tämäkin palsta joskus ihan oikeasti avartaa maailmankuvaa :D

Niin, että kotirouva ei voi olla ihan tavallinen nainen, vaan on alistettu kynnysmatto tai bimbo misukka. Voi herranjestas!

Olen jäänyt kotirouvaksi ehkä vähän päälle viisi vuotta sitten. Olin työelämässä ennen sitä ja yrityskauppojen myötä jäin kotiin.

Ollut elämäni parasta aikaa. Joskin täytyy sanoa, että ilman taloudellista turvaa tämä ei toimisi. En pystyisi olemaan kotona jos esimerkiksi kokisin taloudellista väkivaltaa. Tuon tämän esiin siksi, koska jotkut käyttävät minun kotona nauttimista perusteluna sille, että naiset pitäisi saada kotiin nyrkin ja hellan väliin. Ei, en ole tuollaisessa asemassa enkä tuollaisessa asemassa voisi ikinä sanoa nauttivani kotona olosta.

Tähän elämään liittyy vapaus valita mitä tekee. Itse päätin täyttää vapaa-aikani tekemällä lapsen ja hankkimalla hevosia.

Joku kysyi, että kaipaanko enemmän. En kaipaa enempää. Enkä ainakaan työelämää. Töissä ollessani koin mielestäni vähemmän koska työssäkäynti vei aikaa ja voimavaroja. Nyt jaksan paremmin ja voin tehdä asiat kunnolla koska minulla on aikaa ja jaksamista.

Koen että elämä on ollut kaikille helpompaa kun olen kotirouva - en halua edes ajatella sitä stressiä mikä olisi tullut työelämästä kun samaan aikaan neljä lasta. Uskon myös lasten olevan onnellisempia ja tasapainoisempia myös aikuisena, kun äidillä on aikaa ja energiaa eikä tarvitse altistua vanhempien riidoille esim. kumpi jää töistä kotiin hoitamaan tai kumpi hoitaa ja minkäkin kotityön. Pidän arvossa sitä että huolehdin perheestäni ja kodistamme, paljon arvokkaampaa kuin yksikään palkkatyö minulle.

Talousasiat ovat ok, luotan että ollaan yhdessä hautaan asti. Elintaso on myös toivotulla tasolla, tosin pesämuna saatiin pelaamalla, ei palkkatyöllä (varsinkaan yhden koska verotus) olisi onnistunut vaan jostain olisi pitänyt säästää.

Vierailija kirjoitti:

Onpas mielenkiintoinen keskustelu, vaikka kotirouvana oleminen ei kosketakaan millään tavalla omaa elämääni (olen lapseton sinkku ja stereotypinen uraohjus).

Pakko myöntää, että olen pitänyt kotirouvia joko alistettuina nyrkin ja hellan välissä pelkäävinä kynnysmattoina tai vaihtoehtoisesti bimboina misukoina, joilla on aivojen tilalla sahanpurua. Olen myös ollut siinä käsityksessä, että kotirouvaksi jääminen ei voi olla oma valinta, vaan se tapahtuu aina olosuhteiden pakosta.

Mutta näköjään olen ollut erittäin väärässä :) Ja näköjään voi tämäkin palsta joskus ihan oikeasti avartaa maailmankuvaa :D

Sellaista tekstiä, että jäin miettimään onko sun aivojen tilalla pelkkää sahanpurua.

Olen itse kotirouva, lapset teini-ikäisiä. Olen aina viihtynyt kotona ja olen kaikessa kotikeskeinen, suurin piirtein lukemissani romaaneissakin pidän eniten kotielämän kuvauksesta. Olen vain aina ollut tällainen! Opiskelin kuitenkin maisteriksi asti, jotenkin "ajauduin", enkä ole ikinä tehnyt alani töitä. Siitä tunnen aina häpeää. Toisaalta elättelen haaveita kotoa käsin tehtävästä työstä, jossa voisin hyödyntää opintojanikin. Siis olen kyllä aloittanutkin kirjoitushommia jne., mutta se on hidas prosessi. 

Suurin ongelma kotirouvuudessa on kieltämättä riippuvaisuus parisuhteesta. Kyse on paljolti rahasta, mutta myös muusta. Suomessa ei ole sellaista kotirouvakulttuuria, että kovin herkästi voisi luoda itselleen vakaan, tyydyttävän kotirouvaidentiteetin, tavata muita kotirouvia jne. Todella helposti tuntee itsensä vähempiarvoiseksi ihmiseksi. Monesti kotirouva mahdollistaa miehen uran kehittymisen, tämän harrastukset ym., mutta kun aikaa vietetään riittävän monta vuotta/vuosikymmentä ihan eri maailmoissa, lopulta ei ole paljon yhteistä. Siinähän sitten olet enemmän tai vähemmän riippuvainen ihmisestä, jota tapaat vain silloin tällöin ja tajuat, että hänelle työ- ja harrastuskaverit ovat käytännössä paljon tärkeämpiä. Tietysti kotirouva voi kohteliaasti kysellä mieheltä miten töissä meni ja mies ihastella, että onpa kotona siistiä, mutta kovin syvällistä keskustelua tästä ei saa. Olisi todella tärkeää pitää yllä yhteisiä ystävyyssuhteita ja yhteisiä harrastuksia. Toki ongelma voi olla sekin, että jos mies voi paahtaa menoissaan aamusta iltaan ja kotirouva (tai -äiti tässä tapauksessa) huolehtii lapset, miehen suhde lapsiinsa jää auttamattoman etäiseksi.

Tilanne on eri, jos pariskunnan kumpikin osapuoli OIKEASTI arvostaa kotirouvuutta ja pitäisi voida myös ennustaa, että arvostaa vielä vuosikymmenienkin kuluttua. Tällainen on Suomessa harvinaista, kun naisen mitta on ollut, että on hyvä työihminen. Jos naapurin Maikki tekee kokopäivätyötä ja siivoaa kodin, tekee ihanat ruoat, kasvattaa lapset ja on vielä niin timmi, niin kyllä mies jossain vaiheessa alkaa miettiä mikä laiskimus oma vaimo on. Suomessa naisen kunnia on tehdä itse kaikki, monessa muussa maassa ei ehkä ole.