Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei tue minua elämäntaparemontissani
10.11.2022 |
Me olemme lapseton pariskunta, mutta myös parisuhteessa olevien vanhempien kokemukset ovat tervetulleita!
Minä koin kesällä ahaa-elämyksen, että haluan syödä ja elää terveellisesti. Haluan lopettaa tupakoinnin ja päivittäiset herkut, haluan olla normaalipainoinen ja vahvempi ja, no, terve. Minulla (kuten miehellänikin) on huonoista elämäntavoista johtuvaa korkeaa verenpaineitta, kaiken lisäksi kummallakin lähisuvussa sydän- ja verisuonitautia.
Tupakoinnin lopetin ensimmäisenä. Purkkaa syön edelleen, laastarit olen jättänyt pois. Mies oli aluksi hyvinkin innoissaan päätöksestäni ja sanoi, että minäkin vähennän, jos sinä lopetat! Ei kuitenkaan koskaan vähentänyt.
Ruokavalio tuli seuraavaksi tai vähän limittäin, ja punnitsen ruokani, jotta annoskoot pysyvät maltillisina. Syön myös hyvin säännöllisesti. En ole pyytänyt miestä tekemään samoin, enkä sitä vaadi, mutta nyt ollaan joka tapauksessa siinä tilanteessa että syömme eri aikaan ja pitkälti eri ruokia. En esimerkiksi syö enää keskellä yötä ranskalaisia ja kalapuikkoja, joita mies syö mielellään.
Minun painoindeksini on nyt n. 25 (olen laihtunut muutaman kilon), miehen BMI on reilu 30.
Mies hakee herkkuja kotiin päivittäin. Päivittäin. Käytännössä siis kun minä käyn kävelyllä, mies herkuttelee. Hän ei ole kiinnostunut liikunnasta, eikä tarvitsekaan, mutta kun minäkään en tee (vielä) hikilenkkejä vaan olen aloittanut kevyellä liikunnalla, että syke vähän nousee ja tulee lämmin. Miestä ei siis kiinnosta tai ei vain halua osallistua, kun minusta se olisi muiden hyötyjen lisäksi ihanaa yhteistä tekemistä. Olen itsenäinen ihminen ja pystyn tähän yksinkin, mutta silti mietin miten VOISI olla.
Loppuun: en aio erota miehestä vain, koska hän ei ole kiinnostunut elämäntaparemontista. Edes tupakointi ei haittaa minua, poltin itsekin 20+ vuotta ja tiedän paremmin kuin hyvin, että lopettaminen on vaikeaa, joillekin mahdotonta. En kuitenkaan/joka tapauksessa koe saavani henkistä tukea. Olen pärjännyt monta kuukautta älyttömän hienosti, mutta joskus harmittaa, koska voisi mennä vieläkin paremmin.
Vai voisiko? Tuetaanko teitä kotona laihdutuksessa tai vaikka uudessa liikuntaharrastuksessa?
Ja kysyn varovasti: pitääkö elämäntaparemppa tehdä yhdessä, koska eletään yhdessä, jotta remppa voi onnistua pysyvin tuloksin?
Kommentit (46)
Minulla on ylipainoinen puoliso. Minä taas olen normaalipainon alarajoilla enkä ole ikinä ollut ylipainoinen. Mieheni on viime vuodet mättänyt kaikkea moskaa kurkusta alas, samalla kun minä olen syönyt ja liikkunut normaalisti.
Nyt hän haluaisi laihduttaa ja väittää minun jotenkin haittaavan tätä projektia. Minä en saisi syödä herkkuja. Vaikka itse on herkutellut niin monta sataa kertaa silloin kun minä olen tyytynyt voileipään tai salaattiin. Jos minä laitan ruokaani voita tai majoneesia, nousee haloo. Kun hänenkin alkaa tehdä mieli.
Onneksi ei ole lapsia, niin voin katsella tuota tasan sen aikaa kun jaksan. Kohta en jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjasuositus: buy yourself the fucking lilies
Kirja kertoo omanarvon tunteen nostosta sekä henkisestä itsenäistymisestä. Lakkaa odottamasta toisilta onnea. Onni ja onnistumisen tunne täytyy lähteä sinusta. Ero on toki ok. Sitä ennen kuuntelisin tuon läpi ennen varsinaista eropäätöstä. Tyytymättömyys voi johtua muusta.
Vierailija kirjoitti:
Joku vuosi sitten vaimoni laihdutti useita kiloja. Tämä aiheutti sen että pari tyyppiä alkoi yrittää iskeä häntä. Minun piti iskeä näitä sällejä että tajusivat lopettaa. Itse olen BMI alle 25 ja hyvässä kunnossa.
Tässä se ikuinen totuus: mies pelkää vaimon muuttuvan viehättävämmäksi, eikä tahdo sitä pelätessään, että muut miehet innostuvat. Miehelle vaimo on sitä turvallisempi, mitä vähemmän näyttävä hän on.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän harmistuksesi. Toisaalta teillä menee vielä ok, jos et kuitenkaan tunne houkutusta repsahtamiseen, kun mies mässäilee, tupakoi ja jää sohvalle makaamaan. Asiat voisi olla huonomminkin.
Meillä minä olin pari vuotta sitten raskaana ja minulla oli hankala raskausdiabetes, jonka vuoksi jouduin jättämään tummaa suklaata lukuun ottamatta kaiken makean ja syömään todella kurinalaisesti puoli vuotta. Mies tiesi, että asia harmitti minua. Sen sijaan, että hän olisi ollut tukena, hän istui melkein joka ilta viereeni sohvalle syömään meidän kummankin lempijäätelöitä, ja katsoi tarpeelliseksi oikein ääneen päivitellä, miten hyviä ne olikaan tämän kermavaahdon tai suklaakastikkeen kanssa. Pari kertaa vitsaili vielä perään, että maistuis varmaan sullekin, hehheh. Pärjäsin hampaita kiristellen sillä ajatuksella, että eipähän nuo kilot tule minulle vaan hänelle.
Kerran kävi niinkin, että hartaasti säästelemäni pari viimeistä palaa tummaa suklaata olivat kadonneet kaapista, kun olin aikeissa syödä ne. Mies sitten kertoi halunneensa maistaa niitä. Vaikka hänellä olisi ollut kaapissa paljon omia herkkuja. Ja kehtasi valittaa vielä päälle, että eihän se suklaa ollut edes hyvää. Silloin meinasi kyllä päästä itku. Onneksi raskaus päättyi pian tuon keissin jälkeen. Painoin siinä vaiheessa neljä kiloa vähemmän, kuin ennen raskautta.
Järkyttävää käytöstä mieheltä. Minä olisin varmaan pitänyt aivan jäätävän kilarisaarman siitä, miten itsekästä ja ilkeää on mässäillä herkkuja, kun minä odotan meidän yhteistä lasta ja yritän pitää syntymättömästä lapsesta mahdollisimman hyvää huolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän harmistuksesi. Toisaalta teillä menee vielä ok, jos et kuitenkaan tunne houkutusta repsahtamiseen, kun mies mässäilee, tupakoi ja jää sohvalle makaamaan. Asiat voisi olla huonomminkin.
Meillä minä olin pari vuotta sitten raskaana ja minulla oli hankala raskausdiabetes, jonka vuoksi jouduin jättämään tummaa suklaata lukuun ottamatta kaiken makean ja syömään todella kurinalaisesti puoli vuotta. Mies tiesi, että asia harmitti minua. Sen sijaan, että hän olisi ollut tukena, hän istui melkein joka ilta viereeni sohvalle syömään meidän kummankin lempijäätelöitä, ja katsoi tarpeelliseksi oikein ääneen päivitellä, miten hyviä ne olikaan tämän kermavaahdon tai suklaakastikkeen kanssa. Pari kertaa vitsaili vielä perään, että maistuis varmaan sullekin, hehheh. Pärjäsin hampaita kiristellen sillä ajatuksella, että eipähän nuo kilot tule minulle vaan hänelle.
Kerran kävi niinkin, että hartaasti säästelemäni pari viimeistä palaa tummaa suklaata olivat kadonneet kaapista, kun olin aikeissa syödä ne. Mies sitten kertoi halunneensa maistaa niitä. Vaikka hänellä olisi ollut kaapissa paljon omia herkkuja. Ja kehtasi valittaa vielä päälle, että eihän se suklaa ollut edes hyvää. Silloin meinasi kyllä päästä itku. Onneksi raskaus päättyi pian tuon keissin jälkeen. Painoin siinä vaiheessa neljä kiloa vähemmän, kuin ennen raskautta.
Järkyttävää käytöstä mieheltä. Minä olisin varmaan pitänyt aivan jäätävän kilarisaarman siitä, miten itsekästä ja ilkeää on mässäillä herkkuja, kun minä odotan meidän yhteistä lasta ja yritän pitää syntymättömästä lapsesta mahdollisimman hyvää huolta.
Niin. Jotenkin en uskaltanut nostaa asiasta silloin äläkkää, vaikka jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt. Pelkäsin olevani itse itsekäs k-pää, jos vaatisin miestä muuttamaan syömistapojaan vuokseni. Siis kuten millaiseksi ap:ta täällä moni syyttää. Mutta onneksi mies ei ole aina tuollainen. Jostain syystä juuri raskauden aikana häneltä petti tilannetaju tuolla tavalla monesti. Ja minä kuvittelin olevani vain herkkähipiäinen raskaushormonien vuoksi.
Alue: Aihe vapaa
Parhaiten eron varmistaa alkamalla mustasukkaiseksi toisen elämäntapamuutoksen vuoksi.
Väittämällä että laihdutus johtuu halusta vaihtaa kumppania saa todennäköisimmin toteutettua oman pelkonsa.