Miesten "liikunnallinen nainen" pyynnöt
Arvoisat palstan miehet. Kun puhutte kaipaamistanne "liikunnallisista naisista", voisitte mieluummin sanoa ihan rehellisesti että haluatte hoikan naisen. Tämä teidän sana-leikkinne on hämmentävää, koska kuntosalilla käydessäni havaitsen että kaikista koviten treenaavat naiset on yleensä melko tukevia. Myös Ensitreffit Alttarilla Henniä on haukuttu pulskaksi, pätkäjalaksi ja ties miksi ja kuitenkin hän on oiva esimerkki teidän hakemasta kovaa treenaavasta naisesta.
Mistä tämä hämmennys johtuu? No ilmeisesti siitä, että miesten ja naisten hormonitasapaino on erilainen. Mitä olen sivusta seurannut, niin raskas liikunta on useimmilla miehillä melko tehokas keino pudottaa painoa. Valitettavasti monella naisella kova treeni aiheuttaa vain reisien paisumista sekä ruokahalun kasvua.
Voitte ihan vapaasti tavoitella niitä hoikkia naisia. Toivon vain sitä, että olisitte sekä naisille että itsellenne rehellisiä sen suhteen mitä oikeasti haette. Btw, nainen joka on hoikka, tienaa kohtuullisesti, tykkää siivoamisesta, on aina hyvällä tuulella, ei omista lemmikkieläimiä, harrastuksina teidän ihailemat lenkkeily sekä kuntosalilla käynti - NÄMÄ EI OLE MITÄÄN "TAVALLISIA" NAISIA! Yhtä hyvin naiset voisivat toivoa raamikasta, pitkää,, kohteliasta, maskuliinista, hyvin tienaavaa miestä joka ei koskaan katso pornoa, ei katsele muita naisia ja on kaiken lisäksi lapsirakas. Harrastuksina autojen rassaaminen, metsästys sekä pelaaminen kielletty. Lihakset pitää olla hankittuna metsätöistä, naiset ei tykkää salilla aikansa kuluttavista miehistä. Mistä tällaisia "tavallisia" miehiä löytää nykypäivänä? Niinpä.
Kommentit (4348)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys miehille:
Kuinka suuresta ongelmasta nyt ylipäänsä puhutaan?
Oletan, että Tinderissä ette tietenkään edes tykkää profiileista, jotka eivät miellytä. Eli matchia ei voi tulla ylipainoisen kanssa. Pitääkö paikkansa?
Nettideittisovelluksissa flirtin tai viestin voi ilmeisesti nykyisinkin laittaa ilman että molemmat ovat tykänneet toisistaan? Kuinka suuri osa teille tulevista flirteistä tai viesteistä tulee ylipainoisilta tai lihavilta naisilta? Montako päivässä/viikossa? Kuinka iso osa ajastanne kuluu niiden saapuneiden viestin ja flirttien seulomiseen ja siihen, että etsitte niiden joukosta hoikkia ja normaalipainoisia naisia?
Lähestyt asiaa väärästä näkökulmasta.
Olen mies. Minulle ei tule läjäpäin matcheja ja viestejä joiden seulominen ahdistaisi.
Ainoa olennainen kysymys on tämä:
"Kuinka suuri osa teille tulevista flirteistä tai viesteistä tulee ylipainoisilta tai lihavilta naisilta?"
100%. Koko elämäni ajan minusta ovat kiinnostuneet vain huomattavan ylipainoiset naiset jotka eivät pidä liikunnasta. Olen itse liikunnallinen ja hoikka. Mutta lyhyt, ei komea ja ei hyvätuloinen.
No mitäpä luulet, jos lisäät sinne kuvaukseen toiveen hoikasta naisesta, lisääntyykö hoikkien naisten yhteydenotot jos niitä tulee nyt tasan 0 kpl?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on todella hyvä ketju. Tämän myötä on varmasti monen miehen silmät avautuneet ja nyt heille on päivän selvää, millaisia luonteenpiirteitä naisista paljastuu heidän omalla keskustelualustallaan.
Itselleni naisena tämä on ollut lähinnä järkytys siitä, miten pinnallisia ja ilkeitä miehet ovat (kun esim. bmi 22 monipuolista liikuntaa harrastava nainen on leimataan ällöttävän lihavaksi, eikä kelpaakaan miehille, ketkä etsii liikunnallista naista).
Lue vähän kauemmin palstaa niin et järkyty enää mistään. Itselleni on nuorena ja hoikkana naisena ollut jo pitkään täysin selvää että miesten kanssa en tule muodostamaan minkäänlaisia suhteita tässä elämässä. Sen verran paljon olen täällä nähnyt.
Joo, niin kannattaa tehdä. Jos oikein hyvin käy, niin löydät täältä liikunnallisen (n. 105kg), mukavan ja aurinkoisen naisen itsellesi.
En etsi naista koska olen hetero. En vain saata enää kuvitella seksiä kenenkään oikean miehen kanssa. Ellei sitten jostain ulkomailta löydy kohteliaampia ja naisia arvostavampia miehiä kuin täältä kotimaasta valitettavasti.
Kannattaa katsoa tuokin kortti. Itse en heteromiehenä tiedä kotimaisista tai ulkomaalaisista miehistä, mutta yksi syy siihen, että menin naimisiin ulkomaalaisen naisen kanssa, oli juuri kohteliasuus ja miesten arvostaminen. Täällä kotimaassa fiksunkin oloinen nainen sortuu hyvin usein laumahysteriaan ja alkaa halveksumaan miehiä.
Juu, sinun kirjoituksesi ovat juuri niitä joiden takia en halua koskeakaan suomalaiseen mieheen. Ei paljoa nosta arvostusta miehiä kohtaan, pakko sanoa.
Mistä sä tiedät mitkä ovat minkäkin palstailijan kirjoituksia? Kävin illalla kurkkaamassa, niin eiköhän täällä jälleen kerran jotkut muikkelit olleet kuvitelleet, että minä olen tietyt kommentit kirjoittanut. Minua ainakin naurattaa ja samalla vähän surettaakin, että millainen mielenterveyden tila on ihmisillä, joilla ei näytä muuta elämään olevankaan, kuin kytätä aamusta iltaan, että onkohan tuon kommentin kirjoittanut se ja se.
Niin, eli olet se keneksi sinua ajattelinkin. Ei täällä ole muita yhtä tunnistettavia ja vastenmielisiä vanhoja ukkoja, eli vaikka en itse täällä eilen ollutkaan niin olen 100% varma että sinua täällä on epäilty joidenkin kommenttien kirjoittajaksi kun täytät tyhjää elämääsi käymällä täällä jatkuvasti "kurkkimassa". Ei täällä ole muita jonka kaikki tunnistavat.
Toi pieruhemmo. Sen lehahdettua palstalle keskustelun taso laski hetkessä älyttömäksi loanheitoksi ja pierukakkajutuiksi. Onko se jäänyt henkisessä kehityksessään jonnekin lapsuuden anaalivaiheeseen? Eikö mitään apua ole saatavilla?

Samaan aikaan kun monet suomalaiset miehet halveksuvat ja lyttäävät naisia. Tämä on itse asiassa todella mielenkiintoinen ilmiö kaiken kaikkiaan, että suomalaiset miehet ja naiset vihaavat toisiaan ja molemmat kokevat löytävänsä arvostusta ulkomailta. Lievä kulttuurinen ongelma, johon syypäitä todennäköisesti on molemmat sukupuolet yhtä paljon.
Monilla olisi aika katsoa peiliin. Aiemmin suhtauduin aika välinpitämättömästi naisten vihamielisiin postauksiin, mutta asenteeni muuttui, kun jouduin itse todella törkeän vainoamisen ja mustamaalaamisen kohteeksi. En silti vihaa naisia, mutta en arvostakaan, koska nyt ajattelen, että naisen pitää ansaita arvostuksensa.
Miksi kenenkään naisen pitäisi pyrkiä ansaitsemaan arvostusta joltakin sontajuttuja suoltavalta trollilta? En hetkeäkään usko, että sinua on kukaan vainonnut tai mustamaalannut aiheetta. Viestiesi perusteella olet enemmän kuin aktiivisesti provosoinut ja kaivellut verta nenästäsi (vaiko sontaa ahteristasi, kun tuota ulostekuvastoa niin mielelläsi itse tunnut käyttelevän).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on todella hyvä ketju. Tämän myötä on varmasti monen miehen silmät avautuneet ja nyt heille on päivän selvää, millaisia luonteenpiirteitä naisista paljastuu heidän omalla keskustelualustallaan.
Itselleni naisena tämä on ollut lähinnä järkytys siitä, miten pinnallisia ja ilkeitä miehet ovat (kun esim. bmi 22 monipuolista liikuntaa harrastava nainen on leimataan ällöttävän lihavaksi, eikä kelpaakaan miehille, ketkä etsii liikunnallista naista).
Lue vähän kauemmin palstaa niin et järkyty enää mistään. Itselleni on nuorena ja hoikkana naisena ollut jo pitkään täysin selvää että miesten kanssa en tule muodostamaan minkäänlaisia suhteita tässä elämässä. Sen verran paljon olen täällä nähnyt.
Joo, niin kannattaa tehdä. Jos oikein hyvin käy, niin löydät täältä liikunnallisen (n. 105kg), mukavan ja aurinkoisen naisen itsellesi.
En etsi naista koska olen hetero. En vain saata enää kuvitella seksiä kenenkään oikean miehen kanssa. Ellei sitten jostain ulkomailta löydy kohteliaampia ja naisia arvostavampia miehiä kuin täältä kotimaasta valitettavasti.
Kannattaa katsoa tuokin kortti. Itse en heteromiehenä tiedä kotimaisista tai ulkomaalaisista miehistä, mutta yksi syy siihen, että menin naimisiin ulkomaalaisen naisen kanssa, oli juuri kohteliasuus ja miesten arvostaminen. Täällä kotimaassa fiksunkin oloinen nainen sortuu hyvin usein laumahysteriaan ja alkaa halveksumaan miehiä.
Juu, sinun kirjoituksesi ovat juuri niitä joiden takia en halua koskeakaan suomalaiseen mieheen. Ei paljoa nosta arvostusta miehiä kohtaan, pakko sanoa.
Mistä sä tiedät mitkä ovat minkäkin palstailijan kirjoituksia? Kävin illalla kurkkaamassa, niin eiköhän täällä jälleen kerran jotkut muikkelit olleet kuvitelleet, että minä olen tietyt kommentit kirjoittanut. Minua ainakin naurattaa ja samalla vähän surettaakin, että millainen mielenterveyden tila on ihmisillä, joilla ei näytä muuta elämään olevankaan, kuin kytätä aamusta iltaan, että onkohan tuon kommentin kirjoittanut se ja se.
Niin, eli olet se keneksi sinua ajattelinkin. Ei täällä ole muita yhtä tunnistettavia ja vastenmielisiä vanhoja ukkoja, eli vaikka en itse täällä eilen ollutkaan niin olen 100% varma että sinua täällä on epäilty joidenkin kommenttien kirjoittajaksi kun täytät tyhjää elämääsi käymällä täällä jatkuvasti "kurkkimassa". Ei täällä ole muita jonka kaikki tunnistavat.
Toi pieruhemmo. Sen lehahdettua palstalle keskustelun taso laski hetkessä älyttömäksi loanheitoksi ja pierukakkajutuiksi. Onko se jäänyt henkisessä kehityksessään jonnekin lapsuuden anaalivaiheeseen? Eikö mitään apua ole saatavilla?
Ilmeisesti ei ole. Poistun nyt keskustelusta koska jää aina tosi likainen olo kun on lukenut tuon kommentteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on todella hyvä ketju. Tämän myötä on varmasti monen miehen silmät avautuneet ja nyt heille on päivän selvää, millaisia luonteenpiirteitä naisista paljastuu heidän omalla keskustelualustallaan.
Itselleni naisena tämä on ollut lähinnä järkytys siitä, miten pinnallisia ja ilkeitä miehet ovat (kun esim. bmi 22 monipuolista liikuntaa harrastava nainen on leimataan ällöttävän lihavaksi, eikä kelpaakaan miehille, ketkä etsii liikunnallista naista).
Miksi syytät miehiä paikassa, jossa naisia on yli 99% ja miehiä korkeintaan 1%? Lisäksi naisiin kohdistuva vihapuhe tulee lähes 100%:sti aina toisilta naisilta.
Siis onko tuo pieruhemmo nainen? En usko, sen verran pitkä historia eri alustoilla kuuluu hänellä miehenä olevan.
Mutta joo, 1 % miehiä, ja 100 % vihapuheesta tulee näiltä 1 %:lta.
Kyllä sitä naisvihapuhetta tulee naisiltakin. Osa esiintyy miehinä ja tarkoituksena on nimenomaan saada toiset naiset ärsyyntymään miehistä. EHkä tällaisella naisella on huonoja kokemuksia ja vihaa miehiä kohtaan tai ehkä hän on semmonen pick me girl, joka haluaa kaikki miehet itselleen. Tai sitten hän on Natasha tarkoituksenaan kylvää vihaa suomalaisten välille.
Tuskin. Selvästi huomaa milloin laudalta tehdään tänne rynnäkkö, ja teidät vakotrollit taas tunnistaa tyylistä. Mutta kovin aktiivisia olette, ei taida olla muuta elämää tämän nettivihankylvön lisäksi teillä. Surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on todella hyvä ketju. Tämän myötä on varmasti monen miehen silmät avautuneet ja nyt heille on päivän selvää, millaisia luonteenpiirteitä naisista paljastuu heidän omalla keskustelualustallaan.
Itselleni naisena tämä on ollut lähinnä järkytys siitä, miten pinnallisia ja ilkeitä miehet ovat (kun esim. bmi 22 monipuolista liikuntaa harrastava nainen on leimataan ällöttävän lihavaksi, eikä kelpaakaan miehille, ketkä etsii liikunnallista naista).
Lue vähän kauemmin palstaa niin et järkyty enää mistään. Itselleni on nuorena ja hoikkana naisena ollut jo pitkään täysin selvää että miesten kanssa en tule muodostamaan minkäänlaisia suhteita tässä elämässä. Sen verran paljon olen täällä nähnyt.
Joo, niin kannattaa tehdä. Jos oikein hyvin käy, niin löydät täältä liikunnallisen (n. 105kg), mukavan ja aurinkoisen naisen itsellesi.
En etsi naista koska olen hetero. En vain saata enää kuvitella seksiä kenenkään oikean miehen kanssa. Ellei sitten jostain ulkomailta löydy kohteliaampia ja naisia arvostavampia miehiä kuin täältä kotimaasta valitettavasti.
Kannattaa katsoa tuokin kortti. Itse en heteromiehenä tiedä kotimaisista tai ulkomaalaisista miehistä, mutta yksi syy siihen, että menin naimisiin ulkomaalaisen naisen kanssa, oli juuri kohteliasuus ja miesten arvostaminen. Täällä kotimaassa fiksunkin oloinen nainen sortuu hyvin usein laumahysteriaan ja alkaa halveksumaan miehiä.
Juu, sinun kirjoituksesi ovat juuri niitä joiden takia en halua koskeakaan suomalaiseen mieheen. Ei paljoa nosta arvostusta miehiä kohtaan, pakko sanoa.
Mistä sä tiedät mitkä ovat minkäkin palstailijan kirjoituksia? Kävin illalla kurkkaamassa, niin eiköhän täällä jälleen kerran jotkut muikkelit olleet kuvitelleet, että minä olen tietyt kommentit kirjoittanut. Minua ainakin naurattaa ja samalla vähän surettaakin, että millainen mielenterveyden tila on ihmisillä, joilla ei näytä muuta elämään olevankaan, kuin kytätä aamusta iltaan, että onkohan tuon kommentin kirjoittanut se ja se.
Niin, eli olet se keneksi sinua ajattelinkin. Ei täällä ole muita yhtä tunnistettavia ja vastenmielisiä vanhoja ukkoja, eli vaikka en itse täällä eilen ollutkaan niin olen 100% varma että sinua täällä on epäilty joidenkin kommenttien kirjoittajaksi kun täytät tyhjää elämääsi käymällä täällä jatkuvasti "kurkkimassa". Ei täällä ole muita jonka kaikki tunnistavat.
Toi pieruhemmo. Sen lehahdettua palstalle keskustelun taso laski hetkessä älyttömäksi loanheitoksi ja pierukakkajutuiksi. Onko se jäänyt henkisessä kehityksessään jonnekin lapsuuden anaalivaiheeseen? Eikö mitään apua ole saatavilla?
Se lisääntyy mitä ruokit. Tottakai se viihtyy täällä, kun saa huomiota. Jos jokainen klikkaisi pieruviestit asiattomiksi ja ignooraisi ne, vaikka niitä ei poistettaisi, hän väsyisi. Mutta päivästä toiseen sinä ruokit häntä ja jopa levität hänen kommenttejaan niin, ettei enää auta mitään, vaikka alkuperäiset poistettaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tästä aiheesta saa aikaiseksi 77 sivua? Kai miehet saa haluta hoikkaa naista, jos siltä tuntuu.
Jos sen kuitenkin kirjoittaa Tinderin profiiliin, se vie vähistä osumista loputkin pois. Se ei vain käy, että mies asettaa mitään toiveita naisten ulkonäköön. Näkihän sen Maajussille morsian -ohjelmassakin, kun se yksi osallistuja sanoi, ettei halua ylipainoista naista, ja siitä tuli kauhea haloo.
Vain naiset saavat esittää vaatimuksia miesten ulkonäköön, ei toisinpäin.
Naisilla repeää pelihousut housut jos miehellä olisi mitään standardeja naisten suhteen.
Onhan tässä nyt ihan selkeästi se ongelma, että jos mies kirjoittelee bioonsa toiveita, jotka eivät oikeasti ole sitä mitä hän hakee, hän samalla houkuttelee niitä, joita ei toivo, ja sulkee pois haluamiaan naisia.
Esimeriksi itse saattaisin olla kohderyhmää (hoikka), mutta tuollaiselle en nyt sitten uskaltaisi vastata, koska en liiku normaalia arkiliikuntaa ja peruslenkkeilyä enempää. Toisaalta en ehkä haluaisikaan vastata miehelle, joka ei osaa ilmaista itseään selkeästi ja on aivan ilmeiseti hyvinkin ulkonäköpainotteinen sen liikunnallisen sijaan.
Eli kyllä joo, miksipä ei kannattaisi käyttää tuollaista koodikieltä. Karsiihan se pois meidät, jotka emme sellaisesta niin perusta.
Ongelma on ainoastaan siinä, miten eri tavalla miehet ja naiset käsittävät asiat. Kun mies toivoo naisen olevan liikunnallinen, hän ei todellakaan tarkoita, että liikunnallinen nainen näyttää reippaasti ylipainoiselta. Naiset taas kuvittelevat, että kun he ylipainoisena edes ulkoilevat kerran kuukaudessa, sen pitäisi riittää liikunnallista naista hakevalle miehelle.
Siksipä miehen kannattaa sanoa suoraan mitä haluaa. Liikunnallinen sanana ei tarkoita sitä, mitä miehet sillä tarkoittavat. Sanana se ei viittaa millään tavalla ulkonäköön. Ihminen voi olla yhtä aikaa hyvinkin liikunnallinen että ylipainoinen. Jos kuvittelee olevansa liikunnallinen kerran kuussa liikkuessaan niin tietysti käsitys on harhainen. Mutta jos urheilee tavoitteellisesti päivittäin, on kyllä ihan oikeutettua pitää itseään liikunnallisena vaikka olisi ylipainoa.
En käsitä miksi miehille on niin vaikeaa olla rehellisiä. Tämä näkyy niin monessa asiassa ja vaikeuttaa vain heidän omaa elämäänsä.
Kehopositiivisuuden piti tarkoittaa sitä, että kaikenlaisista vartaloista pitäisi olla ylpeä, myös miesten. Noh, kuinkas kävikään. Nyt jokainen tietää, että kehopositiivisuuden ovat omineet todella ylipainoiset naiset.
Kehopositiivisuuden piti tarkoittaa sitä, että jokaisella on samanlainen ihmisarvo riippumatta vartalosta. Että kun menee lääkäriin korvatulehduksen takia, lääkäri käskee vaan laihduttaa koska ylipaino on syynä siihen penteleen korvatulehdukseenkin. Kun nykyään lihavat eivät saa tutkimuksia ja hoitoa vaivoihinsa, vaikka vaiva ei oikeasti liittyisi ylipainoon mitenkään. Että kaikki mielenterveydenongelmat eivät johdu ylipainosta. Että ylipainoisetkin tarvitsevat sopivia vaatteita, töitä, mielekästä tekemistä.
Niin. Mutta itse kirjoitit vain ylipainoisista ja kehopositiivisuus koskee kaikkia kroppia. Eli sen todella laihankin pitäisi saada korvansa tutkittua ja samoin muiden finninaamojen/yksikätisten/arpisten/isonenäisten/ miestissisten/jne sekä tietenkin, ettei heidän hieman massasta poikkeavia kehojaan kommentoitaisi tai haukuttaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on todella hyvä ketju. Tämän myötä on varmasti monen miehen silmät avautuneet ja nyt heille on päivän selvää, millaisia luonteenpiirteitä naisista paljastuu heidän omalla keskustelualustallaan.
Itselleni naisena tämä on ollut lähinnä järkytys siitä, miten pinnallisia ja ilkeitä miehet ovat (kun esim. bmi 22 monipuolista liikuntaa harrastava nainen on leimataan ällöttävän lihavaksi, eikä kelpaakaan miehille, ketkä etsii liikunnallista naista).
Miksi syytät miehiä paikassa, jossa naisia on yli 99% ja miehiä korkeintaan 1%? Lisäksi naisiin kohdistuva vihapuhe tulee lähes 100%:sti aina toisilta naisilta.
Siis onko tuo pieruhemmo nainen? En usko, sen verran pitkä historia eri alustoilla kuuluu hänellä miehenä olevan.
Mutta joo, 1 % miehiä, ja 100 % vihapuheesta tulee näiltä 1 %:lta.
Kyllä sitä naisvihapuhetta tulee naisiltakin. Osa esiintyy miehinä ja tarkoituksena on nimenomaan saada toiset naiset ärsyyntymään miehistä. EHkä tällaisella naisella on huonoja kokemuksia ja vihaa miehiä kohtaan tai ehkä hän on semmonen pick me girl, joka haluaa kaikki miehet itselleen. Tai sitten hän on Natasha tarkoituksenaan kylvää vihaa suomalaisten välille.
En halua yleistää, mutta tiedän muutamia tyttöpareja, joista vähintään toinen vihaa miehiä kuin ruttoa.
Ei suomen parisuhde markkinat niin toimi että miehellä olisi jotain valinta oikeutta. Ainoastaan naiset saavat valita miehiä finaaliin kilpailemaan muiden miesten kanssa kuka huomioi eniten

Kenellä miehellä? Ketkä naiset?

Kyllä se kehopositiivisuus tarkoittaa KAIKENLAISIA vartaloita, myös niitä kauniita ja hyvännäköisiä.
Vierailija kirjoitti:
Ei suomen parisuhde markkinat niin toimi että miehellä olisi jotain valinta oikeutta. Ainoastaan naiset saavat valita miehiä finaaliin kilpailemaan muiden miesten kanssa kuka huomioi eniten
Tuolla live-elämässä näyttää pariutuminen käyvän tyttöjen ja poikien kesken ihan sopuisasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on todella hyvä ketju. Tämän myötä on varmasti monen miehen silmät avautuneet ja nyt heille on päivän selvää, millaisia luonteenpiirteitä naisista paljastuu heidän omalla keskustelualustallaan.
Itselleni naisena tämä on ollut lähinnä järkytys siitä, miten pinnallisia ja ilkeitä miehet ovat (kun esim. bmi 22 monipuolista liikuntaa harrastava nainen on leimataan ällöttävän lihavaksi, eikä kelpaakaan miehille, ketkä etsii liikunnallista naista).
Miksi syytät miehiä paikassa, jossa naisia on yli 99% ja miehiä korkeintaan 1%? Lisäksi naisiin kohdistuva vihapuhe tulee lähes 100%:sti aina toisilta naisilta.
Siis onko tuo pieruhemmo nainen? En usko, sen verran pitkä historia eri alustoilla kuuluu hänellä miehenä olevan.
Mutta joo, 1 % miehiä, ja 100 % vihapuheesta tulee näiltä 1 %:lta.
Kyllä sitä naisvihapuhetta tulee naisiltakin. Osa esiintyy miehinä ja tarkoituksena on nimenomaan saada toiset naiset ärsyyntymään miehistä. EHkä tällaisella naisella on huonoja kokemuksia ja vihaa miehiä kohtaan tai ehkä hän on semmonen pick me girl, joka haluaa kaikki miehet itselleen. Tai sitten hän on Natasha tarkoituksenaan kylvää vihaa suomalaisten välille.
Moderaattorithan sen helposti saavat selville. Se on ollut varmaan siitä saakka hyvin yleistä, että naiset esiintyy miehinä, kun keskustelumestoja alkoi ilmaantua. Olen päässyt seuraamaan moderointia ja moderoinut itsekin. Ja naisilla on vielä sellainen kiva ominaisuus, ettei tarvitse kovin kummoista juorua laittaa liikkeelle, kun käämit palaa ja alkavat laulaa täysin häpeilemättä yksityisasioita toisistaan.
Jos olisit ikinä moderoinut missään, tietäisit, että se sukupuoli modellekaan näy anonyymillä palstalla. 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei suomen parisuhde markkinat niin toimi että miehellä olisi jotain valinta oikeutta. Ainoastaan naiset saavat valita miehiä finaaliin kilpailemaan muiden miesten kanssa kuka huomioi eniten
Tuolla live-elämässä näyttää pariutuminen käyvän tyttöjen ja poikien kesken ihan sopuisasti.
Ketjussa taitaa enemmän olla kyse aikuisista. Pariutumistahan tapahtuu ihan kaiken ikäisissä. Uskon, että hormoonihuuruiset teinit pariutuu ilman ongelmia, mutta sitten kun puhutaan eronneista 35+ ikäisistä, niin sitä katkeruutta alkaa olla ja meno on tämän ketjun mukaista.
ja toki varmaan jo 20+ iässä on haasteita siinä, että naiset ja miehet puolin ja toisin kokee toisten asettamat ulkonäkövaatimukset liian merkittäviksi. Tuo johtuu tinderistä, missä esikarsinta tehdään pelkän ulkonäön perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys miehille:
Kuinka suuresta ongelmasta nyt ylipäänsä puhutaan?
Oletan, että Tinderissä ette tietenkään edes tykkää profiileista, jotka eivät miellytä. Eli matchia ei voi tulla ylipainoisen kanssa. Pitääkö paikkansa?
Nettideittisovelluksissa flirtin tai viestin voi ilmeisesti nykyisinkin laittaa ilman että molemmat ovat tykänneet toisistaan? Kuinka suuri osa teille tulevista flirteistä tai viesteistä tulee ylipainoisilta tai lihavilta naisilta? Montako päivässä/viikossa? Kuinka iso osa ajastanne kuluu niiden saapuneiden viestin ja flirttien seulomiseen ja siihen, että etsitte niiden joukosta hoikkia ja normaalipainoisia naisia?
Lähestyt asiaa väärästä näkökulmasta.
Olen mies. Minulle ei tule läjäpäin matcheja ja viestejä joiden seulominen ahdistaisi.
Ainoa olennainen kysymys on tämä:
"Kuinka suuri osa teille tulevista flirteistä tai viesteistä tulee ylipainoisilta tai lihavilta naisilta?"
100%. Koko elämäni ajan minusta ovat kiinnostuneet vain huomattavan ylipainoiset naiset jotka eivät pidä liikunnasta. Olen itse liikunnallinen ja hoikka. Mutta lyhyt, ei komea ja ei hyvätuloinen.
No mitäpä luulet, jos lisäät sinne kuvaukseen toiveen hoikasta naisesta, lisääntyykö hoikkien naisten yhteydenotot jos niitä tulee nyt tasan 0 kpl?
En osaa sanoa, mutta läskit eivät lähesty- sehän on teille se suutin loukkaus. Säästyy niiden aika, ja sinun, kun ei tarvitse paheksuen täällä käydä kommentoimassa, miten vaan läskit lähestyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei suomen parisuhde markkinat niin toimi että miehellä olisi jotain valinta oikeutta. Ainoastaan naiset saavat valita miehiä finaaliin kilpailemaan muiden miesten kanssa kuka huomioi eniten
Tuolla live-elämässä näyttää pariutuminen käyvän tyttöjen ja poikien kesken ihan sopuisasti.
Niin, ja jopa keski- ikäisetkin pariutuvat siellä, ei pelkästään nuoret ihmiset. Känkkäränkkämiehet eivät pariudu missään iässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys miehille:
Kuinka suuresta ongelmasta nyt ylipäänsä puhutaan?
Oletan, että Tinderissä ette tietenkään edes tykkää profiileista, jotka eivät miellytä. Eli matchia ei voi tulla ylipainoisen kanssa. Pitääkö paikkansa?
Nettideittisovelluksissa flirtin tai viestin voi ilmeisesti nykyisinkin laittaa ilman että molemmat ovat tykänneet toisistaan? Kuinka suuri osa teille tulevista flirteistä tai viesteistä tulee ylipainoisilta tai lihavilta naisilta? Montako päivässä/viikossa? Kuinka iso osa ajastanne kuluu niiden saapuneiden viestin ja flirttien seulomiseen ja siihen, että etsitte niiden joukosta hoikkia ja normaalipainoisia naisia?
Lähestyt asiaa väärästä näkökulmasta.
Olen mies. Minulle ei tule läjäpäin matcheja ja viestejä joiden seulominen ahdistaisi.
Ainoa olennainen kysymys on tämä:
"Kuinka suuri osa teille tulevista flirteistä tai viesteistä tulee ylipainoisilta tai lihavilta naisilta?"
100%. Koko elämäni ajan minusta ovat kiinnostuneet vain huomattavan ylipainoiset naiset jotka eivät pidä liikunnasta. Olen itse liikunnallinen ja hoikka. Mutta lyhyt, ei komea ja ei hyvätuloinen.
No mitäpä luulet, jos lisäät sinne kuvaukseen toiveen hoikasta naisesta, lisääntyykö hoikkien naisten yhteydenotot jos niitä tulee nyt tasan 0 kpl?
Hyväksy tasosi, tai ole ilman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo miesten toive "liikunnallinen nainen" tarkoittaa siis terveellisiä elämäntapoja noudattavaa, aktiivista ja normaalipainoista naista. Ei sen kummempaa. Jos tämä nyt panssarivaunun painoissa pyöriviä naisia häiritsee, etsikööt "rehevistä ja kurvikkaista" pitäviä miehiä.
En vain ymmärrä miten täyttä perunasäkkiä muistuttava vartalo on "kurvikas". Mutta aivan sama.
Ok, kiitos selvennyksestä. Jos miehen ilmoituksessa lukee "etsin liikunnallista naista" niin se tarkoittaa, että mies itse ei tupakoi, ei käytä alkoholia eikä syö epäterveellisesti, esimerkkinä vaikka punainen liha ja suola. Oletan siis jatkossa, että mies on kasvissyöjä tai vegaani.
Ovatko esimerkiksi kaikki urheilijat vegaaneja?
Eivät ole, sillä kaikki urheilijat eivät syö terveellisesti.
Mä huutelen täältä sellaisen epäsuositun mielipiteen, ettei lihansyönti sinänsä ole epäterveellistä. Ihmiset on tarkoitettu sekasyöjiksi. Sen sijaan nykyinen älytön lihan kulutus on epätervettä. En muutenkaan usko minkään tietyn ruoka-aineen olevan sellaista, että sitä ei enää koskaan saisi muruakaan syödä (paitsi sairauksien takia). Sen sijaan kohtuus kaikessa. Henkilökohtaisesti koen todella epäterveenä jos elämä pyörii vain ruuan ja ruokavalion ympärillä, varsinkin jos se menee niin pahaksi että pitää muidenkin syömisiä vahtia.
Olen kuullut, että kasviproteiineja pitäisi syödä hyvin monipuolisesti. Minä en voi sairauksieni (keliakia ja IBS) takia syödä suurinta osaa kasviproteiineista. Palkokasvit on kaikki suljettu kokonaan pois, samoin seitan ja nyhtökaura. Jäljelle jää käsittääkseni tofu ja soija. Ravitsemusterapeuttini mukaan hän ei voi minulle suositella veganismia, riski olisi suuri. Sen sijaan voin kyllä syödä pääpainotteisesti kasvisruokaa, mutta lihaa pitää olla kohtuudella mukana. Minulle vegaanisuus ilmeisesti vaarantaa terveyteni, eli on minulle epätervettä. Samoin VHH saa minut aivan jumiin, sekään ei sovi. Itse kehottaisin ihmisiä syömään sen mukaan, mikä on kohtuullista, ja millä vatsa, suolisto, iho, ja pää voi hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on todella hyvä ketju. Tämän myötä on varmasti monen miehen silmät avautuneet ja nyt heille on päivän selvää, millaisia luonteenpiirteitä naisista paljastuu heidän omalla keskustelualustallaan.
Itselleni naisena tämä on ollut lähinnä järkytys siitä, miten pinnallisia ja ilkeitä miehet ovat (kun esim. bmi 22 monipuolista liikuntaa harrastava nainen on leimataan ällöttävän lihavaksi, eikä kelpaakaan miehille, ketkä etsii liikunnallista naista).
Lue vähän kauemmin palstaa niin et järkyty enää mistään. Itselleni on nuorena ja hoikkana naisena ollut jo pitkään täysin selvää että miesten kanssa en tule muodostamaan minkäänlaisia suhteita tässä elämässä. Sen verran paljon olen täällä nähnyt.
Joo, niin kannattaa tehdä. Jos oikein hyvin käy, niin löydät täältä liikunnallisen (n. 105kg), mukavan ja aurinkoisen naisen itsellesi.
En etsi naista koska olen hetero. En vain saata enää kuvitella seksiä kenenkään oikean miehen kanssa. Ellei sitten jostain ulkomailta löydy kohteliaampia ja naisia arvostavampia miehiä kuin täältä kotimaasta valitettavasti.
Kannattaa katsoa tuokin kortti. Itse en heteromiehenä tiedä kotimaisista tai ulkomaalaisista miehistä, mutta yksi syy siihen, että menin naimisiin ulkomaalaisen naisen kanssa, oli juuri kohteliasuus ja miesten arvostaminen. Täällä kotimaassa fiksunkin oloinen nainen sortuu hyvin usein laumahysteriaan ja alkaa halveksumaan miehiä.
Juu, sinun kirjoituksesi ovat juuri niitä joiden takia en halua koskeakaan suomalaiseen mieheen. Ei paljoa nosta arvostusta miehiä kohtaan, pakko sanoa.
Mistä sä tiedät mitkä ovat minkäkin palstailijan kirjoituksia? Kävin illalla kurkkaamassa, niin eiköhän täällä jälleen kerran jotkut muikkelit olleet kuvitelleet, että minä olen tietyt kommentit kirjoittanut. Minua ainakin naurattaa ja samalla vähän surettaakin, että millainen mielenterveyden tila on ihmisillä, joilla ei näytä muuta elämään olevankaan, kuin kytätä aamusta iltaan, että onkohan tuon kommentin kirjoittanut se ja se.
Niin, eli olet se keneksi sinua ajattelinkin. Ei täällä ole muita yhtä tunnistettavia ja vastenmielisiä vanhoja ukkoja, eli vaikka en itse täällä eilen ollutkaan niin olen 100% varma että sinua täällä on epäilty joidenkin kommenttien kirjoittajaksi kun täytät tyhjää elämääsi käymällä täällä jatkuvasti "kurkkimassa". Ei täällä ole muita jonka kaikki tunnistavat.
Toi pieruhemmo. Sen lehahdettua palstalle keskustelun taso laski hetkessä älyttömäksi loanheitoksi ja pierukakkajutuiksi. Onko se jäänyt henkisessä kehityksessään jonnekin lapsuuden anaalivaiheeseen? Eikö mitään apua ole saatavilla?
Se lisääntyy mitä ruokit. Tottakai se viihtyy täällä, kun saa huomiota. Jos jokainen klikkaisi pieruviestit asiattomiksi ja ignooraisi ne, vaikka niitä ei poistettaisi, hän väsyisi. Mutta päivästä toiseen sinä ruokit häntä ja jopa levität hänen kommenttejaan niin, ettei enää auta mitään, vaikka alkuperäiset poistettaisiin.
Omasta mielestäni nuo viestit pitääkin lainata ja nostaa esille. Näin nuoretkin naiset näkevät millainen on suomimies. Miksi pitäisi piilotella ja silotella totuutta? Itselleni on ollut todella arvokasta nähdä ja ymmärtää miksi suomalaiset miehet kannattaa jättää väliin.
Tiedoksi taas, että klikkaan myös nämä sinun jankutuksesi asiattomiksi. Ja siirryn yleensä toisiin keskusteluihin kun tämä jankutus alkaa. Palaan sitten, kun ketjussa on taas keskustelijoita, jotka keskustelevat aiheesta.
Voi kun täällä olisi rekisteröitymispakko ja voisi piilottaa itseltään ne profiilit, joita ei kerta kaikkiaan jaksa. SInä olisit yksi heistä.
Nimenomaan kurkkaamassa ja harmikseni kello oli jo yli 23, niin en päässyt korjaamaan väärää tietoa.