Miesten "liikunnallinen nainen" pyynnöt
Arvoisat palstan miehet. Kun puhutte kaipaamistanne "liikunnallisista naisista", voisitte mieluummin sanoa ihan rehellisesti että haluatte hoikan naisen. Tämä teidän sana-leikkinne on hämmentävää, koska kuntosalilla käydessäni havaitsen että kaikista koviten treenaavat naiset on yleensä melko tukevia. Myös Ensitreffit Alttarilla Henniä on haukuttu pulskaksi, pätkäjalaksi ja ties miksi ja kuitenkin hän on oiva esimerkki teidän hakemasta kovaa treenaavasta naisesta.
Mistä tämä hämmennys johtuu? No ilmeisesti siitä, että miesten ja naisten hormonitasapaino on erilainen. Mitä olen sivusta seurannut, niin raskas liikunta on useimmilla miehillä melko tehokas keino pudottaa painoa. Valitettavasti monella naisella kova treeni aiheuttaa vain reisien paisumista sekä ruokahalun kasvua.
Voitte ihan vapaasti tavoitella niitä hoikkia naisia. Toivon vain sitä, että olisitte sekä naisille että itsellenne rehellisiä sen suhteen mitä oikeasti haette. Btw, nainen joka on hoikka, tienaa kohtuullisesti, tykkää siivoamisesta, on aina hyvällä tuulella, ei omista lemmikkieläimiä, harrastuksina teidän ihailemat lenkkeily sekä kuntosalilla käynti - NÄMÄ EI OLE MITÄÄN "TAVALLISIA" NAISIA! Yhtä hyvin naiset voisivat toivoa raamikasta, pitkää,, kohteliasta, maskuliinista, hyvin tienaavaa miestä joka ei koskaan katso pornoa, ei katsele muita naisia ja on kaiken lisäksi lapsirakas. Harrastuksina autojen rassaaminen, metsästys sekä pelaaminen kielletty. Lihakset pitää olla hankittuna metsätöistä, naiset ei tykkää salilla aikansa kuluttavista miehistä. Mistä tällaisia "tavallisia" miehiä löytää nykypäivänä? Niinpä.
Kommentit (4348)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
huh huh tätä maailmaa. Kun ottaa laajemman perspektiivin niin elämä helpottuu. Jokainen keho vanhenee, rapistuu ja lopulta maatuu tai poltetaan tuhkaksi. Ihmettelen, että ihmiset eivät keksi mitään parempaa tekemistä elämänsä aikana kuin jankuttaa jostain painosta tai ulkonäöstä. Toinen asia on tuo kehon muokkaus esim. silikonien yms täytteiden avulla, puhumattakaan kaiken maailman leikkauksista, jotka usein päätyvät huonosti. Kun kuolemme ja sielu jatkaa elämää niin paljonko se sielu on kehittynyt tämän elämän aikana, kun ollaan keskitytty tuohon kehoon, joka kuolee, kun elämä päättyy? Elämässä on paljon tärkeämpiä asioita.
Mitenkäs se miehen pituus?
Hoikka ja timmi keho sentään liittyy elämäntapoihin, ei siihen minkä mallinen luusto jollain on.
Älä jaksa. Ainoa "argumentti" jonka saat on: "olet lyhyt, kalju mies ja sinulla ei seiso", tai jotain yhtä fiksua.
Ilmeisesti ei saa puoltaa normaalipainoisuutta ja liikuntaa ilman että on impotentti, kalju mies tjsp.. Ei kai siinä. Kertoo näiden kirjoittajien sisäisestä, katkerasta maailmasta.
Oletko joku 20 - vuotias ja tyhmä. Kyllä ihmiset osaavat lukea terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta ihan itse ilman, että sinun täytyy siitä paasata.
Nämä paasaajat ovat myös yleensä niitä jotka ovat eläneet helppoa elämää ilman vastoinkäymisiä.
Pönkität vain sitä, mitä tuossa lainaamassasi viestissä sanoin.
Katkerat setit, ei voi muuta sanoa.
Olen se jonka isä kuoli, että hyvää isäinpäivää vaan sinulle kermaperse

Kuntosali ei auta, kermaperseen pitäisi varmaan mennä kirurgille myös muokkaamaan naamaa jotta näyttäisi edes tavalliselta.

Voitaisiin luetella jääkiekkojoukkueista rumat ja komeat miehet.
Kuntosalilla käymisestä ei ole miehelle mitään hyötyä, jos ei ole komeat kasvot.

Onko se niin, että NHL pelaajista komeat on kuntoilleet ja ne toiset ei.

Kyllä, ne hyvännäköiset on kuntoilleet ja toiset ei, he vaan pelailee.

Osan kanssa voisi olla vain rahan takia, mutta ei ulkonäön, voisi kuvitella, että on jonkun muun miehen kanssa, kun harrastaa niitä touhuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
huh huh tätä maailmaa. Kun ottaa laajemman perspektiivin niin elämä helpottuu. Jokainen keho vanhenee, rapistuu ja lopulta maatuu tai poltetaan tuhkaksi. Ihmettelen, että ihmiset eivät keksi mitään parempaa tekemistä elämänsä aikana kuin jankuttaa jostain painosta tai ulkonäöstä. Toinen asia on tuo kehon muokkaus esim. silikonien yms täytteiden avulla, puhumattakaan kaiken maailman leikkauksista, jotka usein päätyvät huonosti. Kun kuolemme ja sielu jatkaa elämää niin paljonko se sielu on kehittynyt tämän elämän aikana, kun ollaan keskitytty tuohon kehoon, joka kuolee, kun elämä päättyy? Elämässä on paljon tärkeämpiä asioita.
Mitenkäs se miehen pituus?
Hoikka ja timmi keho sentään liittyy elämäntapoihin, ei siihen minkä mallinen luusto jollain on.
Vain miehillä tuntuu luuston malli vaikuttavan ulkonäköön. Kuulemma nainen kuin nainen saa kauniin vartalon, kun vain laihduttaa. Kummallinen ajatus, johon olen törmännyt vain netin anonyymeilla palstoilla.
En ole havainnut että miehillä olisi vastaavaa pituuspakkomiellettä naisten suhteen.
Myös miesten haluamat naiskropat ovat geneetisesti todella paljon monipuolisempia. On pitkiä ja lyhyitä, pieniä ja siroja, vahvoja ja amatsonimaisia, X-kroppaisia (leveähköt hartiat), päärynäkroppaisia (kapeat hartiat), kurvikkaita, hoikkia, jne.
Naisten haluama mieskroppa on geneettisesti yhdestä muotista. Pitkä, leveät hartiat, jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tässä videossa on selvästi bodannut Pink ja ammattitanssija koreografi mies jolla on upea vartalo. Mielestäni he on melko saman painoisia, mutta sillä erotuksella että mies on todella hyvännäköinen, treenatulla vartalollaan, mutta Pink mielestäni punkelo, eli ei ainakaan hoikka. Pink on enemmän normaalipainoinen mutta hieman tanakka. Ei rasvaa mutta ei hoikkakaan. Ei taatusti kelpaisi hoikkia naisia etsiville miehille.
Tuntuu että elän ihan eri planeetalla kuin monet täällä. Pink ei hoikka tuossa videossa, tai liikunnallisen näköinen? Täh?
Ja missä ne miehet on, jotka haluaa vain laihoja/todella laihoja ja heiveröisiä naisia? Minä en ole törmännyt tähän muualla kuin vauva-palstalla. Olen itse sellainen lihaksikkaampi, tuhdimpi ja muodokkaampi (mutta liikunnallinen) nainen, nyt jopa jo 50v. Aina olen saanut positiivista huomiota miehiltä, ja kun olin sinkku oli aivan ongelmatonta tavata uusia miehiä vaikkapa netissä. Moni on kehunut nimenomaan kiinteitä muotojani.
Naisilla on varaa valita tapailumarkkinoilla, joten älkää nyt hyvät naiset jääkö pyörittelemään jotain liikunnallisuutta, tai miettimään niitä harvoja miehiä, joille kelpaa vain laiha nainen.
Missäs naisilla on varaa valita? Ehkä jossain syrjäkylillä.

Tinderissä?
Siis jos riittää matchailu/seksi/tapailu ilman sitoutumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
huh huh tätä maailmaa. Kun ottaa laajemman perspektiivin niin elämä helpottuu. Jokainen keho vanhenee, rapistuu ja lopulta maatuu tai poltetaan tuhkaksi. Ihmettelen, että ihmiset eivät keksi mitään parempaa tekemistä elämänsä aikana kuin jankuttaa jostain painosta tai ulkonäöstä. Toinen asia on tuo kehon muokkaus esim. silikonien yms täytteiden avulla, puhumattakaan kaiken maailman leikkauksista, jotka usein päätyvät huonosti. Kun kuolemme ja sielu jatkaa elämää niin paljonko se sielu on kehittynyt tämän elämän aikana, kun ollaan keskitytty tuohon kehoon, joka kuolee, kun elämä päättyy? Elämässä on paljon tärkeämpiä asioita.
Mitenkäs se miehen pituus?
Hoikka ja timmi keho sentään liittyy elämäntapoihin, ei siihen minkä mallinen luusto jollain on.
Vain miehillä tuntuu luuston malli vaikuttavan ulkonäköön. Kuulemma nainen kuin nainen saa kauniin vartalon, kun vain laihduttaa. Kummallinen ajatus, johon olen törmännyt vain netin anonyymeilla palstoilla.
En ole havainnut että miehillä olisi vastaavaa pituuspakkomiellettä naisten suhteen.
Myös miesten haluamat naiskropat ovat geneetisesti todella paljon monipuolisempia. On pitkiä ja lyhyitä, pieniä ja siroja, vahvoja ja amatsonimaisia, X-kroppaisia (leveähköt hartiat), päärynäkroppaisia (kapeat hartiat), kurvikkaita, hoikkia, jne.
Naisten haluama mieskroppa on geneettisesti yhdestä muotista. Pitkä, leveät hartiat, jne.
Juurihan miehet täällä haukkuvat ylipainoisia naisia ja luulevat, että salilla vaihtuu myös naama painoja nostellessa.

Tämä on muuten totta.
Naiset aina vetoavat juuri siihen tiettyyn kroppatyyppiin joka ei ole suosittu, etenkään ylipainoisena.
Mutta on aika iso ero siinä että on yksi kroppatyyppi monista joka ei ole suosittu (naisilla) ja että on vain yksi kroppatyyppi joka on suosittu.
Ja nyt puhutaan genetiikasta.
Esimerkiksi itse pidän siitä että naisella on hartioitakin. Kaverini inhoaa sitä. Minä pidän pitkistä naisista, kaverini lyhyistä. Minä pidän pienistä rinnoista, kaverini isoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
huh huh tätä maailmaa. Kun ottaa laajemman perspektiivin niin elämä helpottuu. Jokainen keho vanhenee, rapistuu ja lopulta maatuu tai poltetaan tuhkaksi. Ihmettelen, että ihmiset eivät keksi mitään parempaa tekemistä elämänsä aikana kuin jankuttaa jostain painosta tai ulkonäöstä. Toinen asia on tuo kehon muokkaus esim. silikonien yms täytteiden avulla, puhumattakaan kaiken maailman leikkauksista, jotka usein päätyvät huonosti. Kun kuolemme ja sielu jatkaa elämää niin paljonko se sielu on kehittynyt tämän elämän aikana, kun ollaan keskitytty tuohon kehoon, joka kuolee, kun elämä päättyy? Elämässä on paljon tärkeämpiä asioita.
Mitenkäs se miehen pituus?
Hoikka ja timmi keho sentään liittyy elämäntapoihin, ei siihen minkä mallinen luusto jollain on.
Vain miehillä tuntuu luuston malli vaikuttavan ulkonäköön. Kuulemma nainen kuin nainen saa kauniin vartalon, kun vain laihduttaa. Kummallinen ajatus, johon olen törmännyt vain netin anonyymeilla palstoilla.
En ole havainnut että miehillä olisi vastaavaa pituuspakkomiellettä naisten suhteen.
Myös miesten haluamat naiskropat ovat geneetisesti todella paljon monipuolisempia. On pitkiä ja lyhyitä, pieniä ja siroja, vahvoja ja amatsonimaisia, X-kroppaisia (leveähköt hartiat), päärynäkroppaisia (kapeat hartiat), kurvikkaita, hoikkia, jne.
Naisten haluama mieskroppa on geneettisesti yhdestä muotista. Pitkä, leveät hartiat, jne.
Juurihan miehet täällä haukkuvat ylipainoisia naisia ja luulevat, että salilla vaihtuu myös naama painoja nostellessa.
Missä täällä haukuttiin timmikroppaista naista jonka naama ei miellytä? Osoita minulle, kiitos.

Siksi koska te naiset huomioitte vain todella komeat, urheilulliset ja menestyvät miehet. Kyllä, ne miehet vaativat myös kauniita kasvoja ja laittautumista.
Te myös projisoitte omat halunne miehiin. Sporttinen ja kaunis nainen haluaa geenikomean ja menestyneen miehen joka on lisäksi sporttinen. Yksikään nainen ei halua sporttista miestä jonka ei tarvitse olla geenikomea ja menestynyt. Sporttinen mutta ei geenikaunis tai laittautunut nainen ottaa mieluummin vatsakkaan mutta geenikomean ja hyvin ansaitsevan miehen, kuin sporttisen miehen joka ei ole geenikomea.
Siksi te oletatte että miehet toimivat samoin. Sporttinen = kaunis, laittautunut ja sporttinen. Tai kunhan on kaunis ja laittautunut, ei tarvitse olla sporttinen. Mutta me miehet emme ole naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
huh huh tätä maailmaa. Kun ottaa laajemman perspektiivin niin elämä helpottuu. Jokainen keho vanhenee, rapistuu ja lopulta maatuu tai poltetaan tuhkaksi. Ihmettelen, että ihmiset eivät keksi mitään parempaa tekemistä elämänsä aikana kuin jankuttaa jostain painosta tai ulkonäöstä. Toinen asia on tuo kehon muokkaus esim. silikonien yms täytteiden avulla, puhumattakaan kaiken maailman leikkauksista, jotka usein päätyvät huonosti. Kun kuolemme ja sielu jatkaa elämää niin paljonko se sielu on kehittynyt tämän elämän aikana, kun ollaan keskitytty tuohon kehoon, joka kuolee, kun elämä päättyy? Elämässä on paljon tärkeämpiä asioita.
Mitenkäs se miehen pituus?
Hoikka ja timmi keho sentään liittyy elämäntapoihin, ei siihen minkä mallinen luusto jollain on.
Vain miehillä tuntuu luuston malli vaikuttavan ulkonäköön. Kuulemma nainen kuin nainen saa kauniin vartalon, kun vain laihduttaa. Kummallinen ajatus, johon olen törmännyt vain netin anonyymeilla palstoilla.
En ole havainnut että miehillä olisi vastaavaa pituuspakkomiellettä naisten suhteen.
Myös miesten haluamat naiskropat ovat geneetisesti todella paljon monipuolisempia. On pitkiä ja lyhyitä, pieniä ja siroja, vahvoja ja amatsonimaisia, X-kroppaisia (leveähköt hartiat), päärynäkroppaisia (kapeat hartiat), kurvikkaita, hoikkia, jne.
Naisten haluama mieskroppa on geneettisesti yhdestä muotista. Pitkä, leveät hartiat, jne.
Juurihan miehet täällä haukkuvat ylipainoisia naisia ja luulevat, että salilla vaihtuu myös naama painoja nostellessa.
Missä täällä haukuttiin timmikroppaista naista jonka naama ei miellytä? Osoita minulle, kiitos.
Totuus on, että timmi kroppa ei tee kaunista naamaa.
Tiedät oletko kaunis, jos olet 30-vuotiaana naimisissa ja sinulla on lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs se onkaan kivempaa kuunnella, kun oma isä kuoli, kun ylipainoisten naisten haukkuminen. Tämä suomalaisten miesten osanotto tapa.
Minä en halua miestä, en minkäänköistä enkä pituista. Törkeitä suustaan kaikki.
Huono äiti niin mies oppii törkeäksi suustaan.
Ei kyllä se malli saadaan 100% isältä.
Geenikaunis, laittautunut ja sporttinen nainen haluaa miehen joka on geenikomea, rahakas ja sporttinen.
Sporttinen nainen haluaa miehen joka on geenikomea ja rahakas, sporttisuus on plussaa mutta ei välttämätöntä.
Geenikomea, rahakas ja sporttinen mies haluaa naisen joka on geenikaunis, laittautunut ja sporttinen.
Sporttinen mies haluaa naisen joka on sporttinen, geenikauneus ja laittautuminen ovat plussaa mutta ei välttämätöntä.
Hieman suoraksi vedettynä näin. Siksi jos mies on sporttinen mutta ei geenikomea tai rahakas, ei hän voi saada sporttista naista. Koska sporttiset naiset preferoivat geenikomeutta ja rahaa, ja naiset jotka vaativat sporttisuutta vaativat sitä geenikomeuden ja rahan lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea koko ketjua läpi, joten;
Älkää kirjoittaako toiveita kumppanin ominaisuuksista Tinderin bioon!
A) Ne joille toiveet on kirjoitettu karsivassa tarkoituksessa, eivät niitä lue.
B) Ne joita toiveilla pyritään houkuttelemaan, karsastavat voimakkaasti toivelistauksia. Ja ihan aiheesta.Esimerkki:
"Toivon että olet kiva, liikunnallinen ja älykäs."Minä:
Olen ihan kiva ja liikunnallinen omasta mielestä, sekä periaatteessa ihan älykäs (Mensa). Mutta en voi tietää mitä mies tuolla tarkoittaa. Olenko hänen mielestä kiva? Riittääkö joka aamuinen lenkki ja sali 3-4krt viikossa? Vai onko tuo joku koodi todella laihalle tai fitness -vartaloiselle? Älykkyyttä on montaa lajia, koska sitä on tässä korostettu, onko tiedossa päättymätöntä eksistentiaalista pohdintaa? Pitääkö olla maalaisjärkeä vai yliopistotutkinto venäläisestä kirjallisuudesta?
Parempi laittaa vasemmalle. Omasta mielestäni olen ihan tavallinen nainen kuitenkin, vaikka periaatteessa ehkä voisin olla tuossa biossa tarkoitetun kaltainen.Kerro biossa itsestäsi, arvoistasi, siitä mitä etsit ja mitä toivoisit parisuhteelta. Jos kuulostaa kivalle, laitan oikealle.
N35
En jaksa lukea koko viestiä läpi joten tiivistä ! : D D
Jos on rikas niin ei tiedä onko naiset vain rahan takia miehen kanssa. Nainen osaa kyllä tarvittaessa näytellä.