Miesten "liikunnallinen nainen" pyynnöt
Arvoisat palstan miehet. Kun puhutte kaipaamistanne "liikunnallisista naisista", voisitte mieluummin sanoa ihan rehellisesti että haluatte hoikan naisen. Tämä teidän sana-leikkinne on hämmentävää, koska kuntosalilla käydessäni havaitsen että kaikista koviten treenaavat naiset on yleensä melko tukevia. Myös Ensitreffit Alttarilla Henniä on haukuttu pulskaksi, pätkäjalaksi ja ties miksi ja kuitenkin hän on oiva esimerkki teidän hakemasta kovaa treenaavasta naisesta.
Mistä tämä hämmennys johtuu? No ilmeisesti siitä, että miesten ja naisten hormonitasapaino on erilainen. Mitä olen sivusta seurannut, niin raskas liikunta on useimmilla miehillä melko tehokas keino pudottaa painoa. Valitettavasti monella naisella kova treeni aiheuttaa vain reisien paisumista sekä ruokahalun kasvua.
Voitte ihan vapaasti tavoitella niitä hoikkia naisia. Toivon vain sitä, että olisitte sekä naisille että itsellenne rehellisiä sen suhteen mitä oikeasti haette. Btw, nainen joka on hoikka, tienaa kohtuullisesti, tykkää siivoamisesta, on aina hyvällä tuulella, ei omista lemmikkieläimiä, harrastuksina teidän ihailemat lenkkeily sekä kuntosalilla käynti - NÄMÄ EI OLE MITÄÄN "TAVALLISIA" NAISIA! Yhtä hyvin naiset voisivat toivoa raamikasta, pitkää,, kohteliasta, maskuliinista, hyvin tienaavaa miestä joka ei koskaan katso pornoa, ei katsele muita naisia ja on kaiken lisäksi lapsirakas. Harrastuksina autojen rassaaminen, metsästys sekä pelaaminen kielletty. Lihakset pitää olla hankittuna metsätöistä, naiset ei tykkää salilla aikansa kuluttavista miehistä. Mistä tällaisia "tavallisia" miehiä löytää nykypäivänä? Niinpä.
Kommentit (4348)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on sporttinen ja punkero. Treenaa kovasti 5 kertaa viikossa. Minä olen hoikka sohvaperuna. Vihaan liikuntaa. Olemme melko samannäköisiä, pukeudumme melko samanlaisesti ja sosiaaliset taidot samaa luokkaa.
Arvatkaa kummalla käy flaksi Tinderissä ja livenä? Aivan, minulla, myös näiden sporttista naista etsivien miesten joukossa.
Jos treenaa kovaa ja vielä 5 kertaa viikossa mutta pysyy "punkerona".. Niin joko treenissä ja ruokavaliossa on jotain pahasti pielessä, tai sitten hän ei oikeasti treenaa kovaa, jos kerta minkäänlaisia tuloksia ei näy.
Sanoo liikunnan asiantuntija jonka ainoa liikuntaharrastus on se kstailu. Kas kun et oikein perusta liikunta-akatemiaa niin voisit jaella neuvojasi!
Yksinkertainen asia mutta ilmeisen vaikea hyväksyä ja, tai ymmärtää joillekin. Saanti - Kulutus. Se nyt vaan on fakta että jos useasti viikossa liikkuu hikoilemiseen asti, niin on hyvin vaikeaa pysyä "punkerona" jos sitä liikkumista jatkaa säännöllisesti yli vuosien. Toki jos päivittäin kauhoo jäätelöä ja pikaruokaa naamariin ja liikkuu minimaalisen määrän, niin liikunnan hyödyt alkavat olla olemattomat.
Todeta vielä että minä en käyttänyt tuota punkero sanaa ensimmäisenä, vaan hän itse kutsui ystäväänsä siksi.
En voi seurustella itseäni lyhyemmän miehen kanssa. Ei auta, jos mies urheilee. En halua pienikokoista miestä.
En tiedä miten liittyy aiheeseen mutta OK? Et kai keksinyt muuta sanottavaa.
You do you.
Harmittaako sinua olla lyhyt mies?
Viimeksi kun tarkistin niin en ole kumpaakaan. Hyvä yritys.
Harmittaako sinua olla niin yksinkertainen ettet keksi mitään muuta kuin henkilökohtaisuuksiin kohdistuvaa, kun jokin asia selkeästi kalahtaa?
Kyllä sinä olet lyhyt mies, mutta valehtelet palstalla. Jos olisit pitkä et haukkuisi palstalla ylipainoisia naisia. Mutta nyt haukut, koska itselläsi on huono itsetunto.
Se on varmaan mies, millä tulee nopeesti eikä ole kunnon seisokkia ja sitten naiset juoruaa...

Huono juttu, jos mies on lyhyyden lisäksi vielå laiha.
Jeeeeep! Ja tohon yhdistettynä vielä säälittävän pikkuinen kikkeli. SOS!!
Eli, kun luotte miehestä mielikuvan, että tämä on lyhyt, pienikokoinen ja -munainen, niin olette varmaan sitten itse valtavia punkeroita, joilla väljä alapää?
-eri

Koetko nyt olevasi jotenkin fiksumpi kuin tuo toinen rakuttaja?
Säälittävää loanheittoa taas. Että ketaatte, muka aikuiset ihmiset.

Esitin vain kysymyksen. Miksi et kritisoi lainkaan noita kahta rakuttajaa? Sinustako se on fiksua haukkua miehiä ties millä halventavilla tavoilla?
Vierailija kirjoitti:
Taas tämä miesviha aloitus (sama nähty sanasta sanaan) ja muutamassa päivässä 57 sivua vihaa puolin ja toisin.
ap ja Putin sai mitä halusi.
Ei kai se ole mitään m_esvihaa jos ihmettelee, miksei treffi-ilmossa voi suoraan sanoa, mitä haluaa? En itsekään vastaisi tuollaiseen ilmoon, koska en koe olevani mitenkään erityisen liikunnallinen, normaalia arkiliikuntaa ja koiran lenkitystä vain. Hoikka toki olen.

On miesvihaa väittää ettei miehet kerro mitä ne haluaa.
Laittavatko naiset suoraan ilmoitukseen että pitää olla varakas, komea, pitkä, ja isomunainen. Miksi ette?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle liikunnallinen nainen tarkoittaa liikuntaa harrastavaa, aktiivista naista.
Ulkonäköön se ei ota kantaa.
Sellaista, jonka saa kaveriksi pyöräilemään tai juoksulenkille, ilman että tarvitsee maanitella.
Kovin moni ihminen nykypäivänä on sellainen, että ei millään lähde liikkeelle, varsinkaan jos uhkana on että tulee kuuma tai hiki.
M40
No niin, sinä olet ymmärtänyt mitä aloituksessa tarkoitettiin. Jos haet liikunnallista, hae vain. Moni nainenkin etsii nimenomaan liikunnallista miestä. Ongelma vain on ne, jotka hakee tietynlaista ulkonäköä kirjoittamalla "liikunnallinen", eivätkä sitten ole kiinnostuneita siitä liikunnasta oikeasti. Liikunnallinen nainen haluaa liikunnallisen miehen ja toisin päin, selvähän se on.
Nykyajan salikissat hehtaariperseineen vaikuttavat kaikkea muuta kuin liikunnallisilta, vaikka kuinka pumppaisivat rautaa.
No niin, tässäpä taas oiva esimerkki siitä, että "liikunnallinen" ei kerro ulkonäöstä kovinkaan paljoa, ja siksi se on huono ilmaus jos oikeasti haluaa hoikan.
Ei se siitä ole kiinni, vaan yksipuolinen harjoittelu tekee vartalosta luonnottoman oloisen. Kardioliikuntaa harrastavan kroppa ei ole tuollainen.
Eli ongelman ratkaisu on yksinkertainen: Mies kertoo profiilissaan etsivänsä naista, joka harrastaa kardiliikuntaa (tai esim. monipuolista liikuntaa). Vielä parempi, jos tekee sen niin, että kertoo itse harrastavansa kardioliikuntaa ja toivovansa, että voi jakaa harrastuksen tulevan kumppaninsa kanssa.
Ei kenelläkään muulla ole ongelmaa kuin pinnallisilla pilkunnussijoilla. Jos ei osaa lukea rivien välistä mitä toinen tarkoittaa, sekin kertoo omaa kieltää siitä ettei ole sopiva kumppani.
Ihan vastaavasti hoikka nainen voi skipata ilmoituksen, kun siinä ihan selvästi haetaan liikunnallista naista, jos hän itse ei harrasta liikuntaa jotain työmatkapyöräilyä ja iltakävelyä lukuunottamatta.
En usko, että nettideittailu on sopiva seuranhakumuoto kenellekään, joka takertuu yksittäiseen sanaan.
Olen samaa mieltä, jos ei osaa kirjoittaa suoraan mitä tarkoittaa vaan keksii itse sanoille muita merkityksiä.
Juu nettideittailu ei sovi niille, jotka olettaa muitten osaavan lukea "rivien välistä" mitä juuri hän tietyllä sanalla tarkoittaa.
Nythän tässä ketjussa on tullut ilmi, että naiset lukevat rivien väleistä aivan mitä mieleen juolahtaa. Ei näille pölhöille kukaan osaa mitenkään selittää mitä haluaa, koska nämä kääntävät kaiken aivan päälaelleen.
Ei tarvitse selittää mitään kun opettelee käyttämään niitä sanoja mitä tarkoittaakin. Jos hakee hoikkaa niin kannattaa käyttää sanaa hoikka. Jos hakee liikuntaa harrastavaa, niin kannattaa käyttää sanaa liikunnallinen. Näin kenenkään ei tarvitse lukea rivien välistä mitään.
No, eikö aloituksessa ollut juuri kyseessä, että miehet käyttävät jo aivan selkokielistä sanaa liikunnallinen, mutta palstapunkeroiden kolmen solun aivoissa se tarkoittaa laihaa.
No miksi sitten näille miehille ei kelpaa se liikunnallinen punkero? Outoa. Sitten aletaan inisemään,kun en minä sitä,kun tarkoitin laihaa naista....ööööö miten niin kuin meni omasta mielestäsi????
Siksi, koska mies halusi liikunnallisen, eli normaalikroppaisen naisen. Jos olisi tykännyt punkerosta, niin hän varmasti kertoisi mielihaluistaan.
Niin, mutta kun se liikunnallinen ei ole vartalonmalli. Se kertoo vain aktiivisuustasosta ja harrastuksista se liikunnallisuus.
Ikävä kyllä se menee niin, että kun näkee jossain punkeron naisen, niin ensimmäisenä ei kyllä synny mielikuvaa liikunnallisesta naisesta.
Paljonkos itse liikut?
3 x 30 min viikossa? Plus viikonloppuisin baarista toiseen?
Pidän vaimon kanssa kroppamme kunnossa hyvällä ruokavaliolla ja päivittäisellä rakastelulla. Tosin kesäisin käymme usein kävelyllä ja uimassa. Emme käytä alkoholia.
Eli et harrasta liikuntaa ollenkaan : D :D :D
No sitten minä kyllä olen liikunnallisempi kuin sinä. Ei ollakaan jauhettu kuin 53 sivua ja useampi vauva-arkiston roskikseen mennyt ketju. Palstan lskivihaaja ei viitsi itse harrastaa liikuntaa kun mukavampi pötkötellä sohvalla tv:n ääressä! Mistä vetoa että karkkeja ja sipsejä kädet vie suuhun samalla!
palstan tanssiope 100 kg
Rakastelu on aika hyvää kuntoilua, mutta sinulla taitaa olla aika vähän, jos ollenkaan kokemusta siitä? Meillä ei kummallakaan ole ylimääräisiä kiloja ja liikunta on oikeastaan varsin huono laihdutuskeino, jos kiloja olisi kertynyt. Siksihän punkerotkin pysyvät punkeroina vaikka tanssia rytkyttäisivät 12h/pvä, koska syövät aivan väärällä tavalla ja vääränlaista ruokaa.
Kerro toki miten itse syöt. Katsotaan kumpi syö vääremmällä tavalla. Mistä vetoa, et kehtaa kertoa sillä liikkumattomuuden lisäksi tykkäät makkarasta, kinkusta, juustoista, suklaasta, sipseistä, karkeista, laardista, ärräpullakin oli sulle tuttu juttu, itse en ollut moisesta ikinä kuullutkaan.
Minä olen syönyt tänään
aamukahvi
vegaaninen risotto 150 g, juuresraasteita 350 kcal
välipala omena, 2 ruisleipäviipaletta itsetehdyllä paputahnalla
kikherne-tofuomeletti, tomaattia ja salaattia alle 500 kcal
3h liikuntaa
Edelleen kunnon kiihkeä ja pari tuntia kestävä rakastelu on erittäin hyvää kuntoilua. Nykyisin ei enää touhuta paria kertaa päivässä ihan joka kerta, mutta useimmiten kuitenkin. Jos olisin punkero, en jaksaisi ja jos vaimo olisi punkero, en haluaisi häntä.
Tykkään kinkusta ja juustosta, sekä syön niitä lähes päivittäin. Juon myös kahvia paljon. Makkara, suklaa, sipsit, karkit, laardi eikä "ärräpulla" kuulu lainkaan ruokavalioomme.
Tänään olen nauttinut ruoka-aineksia seuraavasti:
Ainakin 6 kuppia kahvia
Pari lasillista täysmaitoa
Uunilohta 350g
Yksi keitetty peruna
Perinteistä joulukinkkua n. 150g
Juustoa muutama siivu
Kolme keitettyä luomukananmunaa
Lautasellinen kaurapuuroa
Salaattia melkoinen kasa
Tomaattia
Kurkkua
Raejuustoa
Kiva kun vastasit, kaikilla ei ole mu naa kertoa epäterveellisistä ruokatottumuksistaan. Epäterveellisiä juttuja listassasi on juusto, liha ja kananmuna. Niitä ei kannattaisi syödä ollenkaan, mutta sinulla ei taida olla itsekuria jättää näitä epäterveellisyyksiä pois ruokavaliostasi. Kahvia korkeintaan aamulla 3 kuppia, kokeile vihreää teetä, vaikkapa sitruunanmakuista. Kun veden lämmittää alle 100 asteeseen maku ei ole kitkerä.
Kasviksia pitää syödä sinun enemmän, esimerkiksi juureksia. Paloittele jääkaappiin valmiiksi esim. porkkanaa, naurista, lanttua, ehkäpä kaalin palojakin. Kasviskeittoonkin on helppo heittää mitä tahansa.
Kasviksia on helppo höyryttää isompi määrä kattilassa valmiiksi ja sitten syödä aterioilla, esim. parsakaali, kukkakaali, punajuuri ja muut juurekset. Tai paahtaa uunissa.
Marjoja ja hedelmiä joka päivä! Itselläni ne ovat nyt vähemmässä kun pätkäpaastoan enkä jaksa kaikkea syödä.
Muista että punaista lihaa tulisi syödä korkeintaan 400 g viikossa! Heviä 800 g! Muista ottaa vitamiinit, niitä ruoassasi on vähän.
Liikuntaharrastuskin voisi olla sinulle hyvä, niin että pumppu ei petä kesken pneskelun. Kun olette niin lemmekkäitä niin suosittelen 3-4 kertaa viikossa sinulle ja vaimollesi sensuelleja lattareita, vaikkapa bacchataa ja kizombaa.
Kiitos, mutta ei kiitos. Haluan, että pysyn sekä itse, että vaimo myös sopusuhtaisina vartaloiltamme. En halua, että vaimoni paino tuplaantuisi sinun 100kg:n massaan ja hänestä tulisi kaltaisesi tanhupallo.
Ei kasvikset lihota, niissä ei ole paljoa kaloreita. Minä en tällä ruokavaliolla lihonut 30 vuoteen, painoin 59 kg. Lihoin vasta tuvottavien syöpähoitojen ja -lääkkeiden myötä ja 3 vuoden sairastelun aikana(en pystynyt liikkumaan). Nyt laihdun tällä ruokavaliolla ja erittäin kovalla liikunnalla. Kasviksissa ja hedelmissä on paljon tärkeitä ravinteita. Ruokavalion tulisi olla mahdollisimman värikästä.
Mutta lopeta muiden panettelu, varsinkin ketjussa jossa teemana on liikunnallisuus ja kun et kerran itse harrasta liikuntaa ja lopeta toisten ruokavalion panettelu kun et kerran itse syö terveellisesti.
Minä voin olla tanhupallo, mutta sinä olet ilkeä ja paha ja itsekäs kiusaajaihminen jotka lyövät lyötyä. Näihin ihmisiin törmäsin usein syöpäsairasteluni aikana. Ehkä sinulla ei ole elämässäsi oikein mitään muuta millä päteä, en ole saavuttanut mitään elämässäsi. Säälittävää on elämäsi jos sinun pitää netissä ja somessa haukkua ja nimitellä lihavia ja syöpäsairaita. Säälittävää. Opiskelisit vaikka sillä energialla jotakin, kehittäisit itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on sporttinen ja punkero. Treenaa kovasti 5 kertaa viikossa. Minä olen hoikka sohvaperuna. Vihaan liikuntaa. Olemme melko samannäköisiä, pukeudumme melko samanlaisesti ja sosiaaliset taidot samaa luokkaa.
Arvatkaa kummalla käy flaksi Tinderissä ja livenä? Aivan, minulla, myös näiden sporttista naista etsivien miesten joukossa.
Jos treenaa kovaa ja vielä 5 kertaa viikossa mutta pysyy "punkerona".. Niin joko treenissä ja ruokavaliossa on jotain pahasti pielessä, tai sitten hän ei oikeasti treenaa kovaa, jos kerta minkäänlaisia tuloksia ei näy.
Sanoo liikunnan asiantuntija jonka ainoa liikuntaharrastus on se kstailu. Kas kun et oikein perusta liikunta-akatemiaa niin voisit jaella neuvojasi!
Yksinkertainen asia mutta ilmeisen vaikea hyväksyä ja, tai ymmärtää joillekin. Saanti - Kulutus. Se nyt vaan on fakta että jos useasti viikossa liikkuu hikoilemiseen asti, niin on hyvin vaikeaa pysyä "punkerona" jos sitä liikkumista jatkaa säännöllisesti yli vuosien. Toki jos päivittäin kauhoo jäätelöä ja pikaruokaa naamariin ja liikkuu minimaalisen määrän, niin liikunnan hyödyt alkavat olla olemattomat.
Todeta vielä että minä en käyttänyt tuota punkero sanaa ensimmäisenä, vaan hän itse kutsui ystäväänsä siksi.
Harrastan liikuntaa 16-26 tuntia viikossa hikoilemiseen asti, olen liikkunut aina. Ylipainoinen olen ollut puolitoista vuotta, 35 kiloa tuli lyhyessä ajassa syöpäsairastelun aikana. Sitä ennen olin hoikka. Syön miinuskaloreilla, 500 - 2500 miinuskaloria päivässä. Paino silti tippuu vain 0,5 kiloa kuussa. Nyt kun pätkäpaastoan eli syön 4-6 tunnin aikaikkunalla niin painontiputus ehkä nopeutuu kiloon kuussa.
Pikaruokaa olen syönyt viimeksi 80-luvulla ja jäätelöä syön muutaman kerran kesässä. En kauho mitään ruokia suuhun, syön pieniä annoksia pieneltä lautaselta.
tässä videossa on selvästi bodannut Pink ja ammattitanssija koreografi mies jolla on upea vartalo. Mielestäni he on melko saman painoisia, mutta sillä erotuksella että mies on todella hyvännäköinen, treenatulla vartalollaan, mutta Pink mielestäni punkelo, eli ei ainakaan hoikka. Pink on enemmän normaalipainoinen mutta hieman tanakka. Ei rasvaa mutta ei hoikkakaan. Ei taatusti kelpaisi hoikkia naisia etsiville miehille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on sporttinen ja punkero. Treenaa kovasti 5 kertaa viikossa. Minä olen hoikka sohvaperuna. Vihaan liikuntaa. Olemme melko samannäköisiä, pukeudumme melko samanlaisesti ja sosiaaliset taidot samaa luokkaa.
Arvatkaa kummalla käy flaksi Tinderissä ja livenä? Aivan, minulla, myös näiden sporttista naista etsivien miesten joukossa.
Jos treenaa kovaa ja vielä 5 kertaa viikossa mutta pysyy "punkerona".. Niin joko treenissä ja ruokavaliossa on jotain pahasti pielessä, tai sitten hän ei oikeasti treenaa kovaa, jos kerta minkäänlaisia tuloksia ei näy.
Sanoo liikunnan asiantuntija jonka ainoa liikuntaharrastus on se kstailu. Kas kun et oikein perusta liikunta-akatemiaa niin voisit jaella neuvojasi!
Yksinkertainen asia mutta ilmeisen vaikea hyväksyä ja, tai ymmärtää joillekin. Saanti - Kulutus. Se nyt vaan on fakta että jos useasti viikossa liikkuu hikoilemiseen asti, niin on hyvin vaikeaa pysyä "punkerona" jos sitä liikkumista jatkaa säännöllisesti yli vuosien. Toki jos päivittäin kauhoo jäätelöä ja pikaruokaa naamariin ja liikkuu minimaalisen määrän, niin liikunnan hyödyt alkavat olla olemattomat.
Todeta vielä että minä en käyttänyt tuota punkero sanaa ensimmäisenä, vaan hän itse kutsui ystäväänsä siksi.
En voi seurustella itseäni lyhyemmän miehen kanssa. Ei auta, jos mies urheilee. En halua pienikokoista miestä.
Huono juttu, jos mies on lyhyyden lisäksi vielå laiha.
Laihaläski kalju, naamasta ruma. Ei harrasta liikuntaa, kinkkua vetelee kaksin käsin naamaansa. Kävelevä kolesterolipommi, erektio-ongelmia varsin nuorena tiedossa.
Kertoo paljon naisista että tässä keskustellaan miesten pituudesta.
Vierailija kirjoitti:
tässä videossa on selvästi bodannut Pink ja ammattitanssija koreografi mies jolla on upea vartalo. Mielestäni he on melko saman painoisia, mutta sillä erotuksella että mies on todella hyvännäköinen, treenatulla vartalollaan, mutta Pink mielestäni punkelo, eli ei ainakaan hoikka. Pink on enemmän normaalipainoinen mutta hieman tanakka. Ei rasvaa mutta ei hoikkakaan. Ei taatusti kelpaisi hoikkia naisia etsiville miehille.
Varmasti kelpaisi, mutta ilman julkkiksen statusta ei välttämättä 10/10 miesmallille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on sporttinen ja punkero. Treenaa kovasti 5 kertaa viikossa. Minä olen hoikka sohvaperuna. Vihaan liikuntaa. Olemme melko samannäköisiä, pukeudumme melko samanlaisesti ja sosiaaliset taidot samaa luokkaa.
Arvatkaa kummalla käy flaksi Tinderissä ja livenä? Aivan, minulla, myös näiden sporttista naista etsivien miesten joukossa.
Jos treenaa kovaa ja vielä 5 kertaa viikossa mutta pysyy "punkerona".. Niin joko treenissä ja ruokavaliossa on jotain pahasti pielessä, tai sitten hän ei oikeasti treenaa kovaa, jos kerta minkäänlaisia tuloksia ei näy.
Sanoo liikunnan asiantuntija jonka ainoa liikuntaharrastus on se kstailu. Kas kun et oikein perusta liikunta-akatemiaa niin voisit jaella neuvojasi!
Yksinkertainen asia mutta ilmeisen vaikea hyväksyä ja, tai ymmärtää joillekin. Saanti - Kulutus. Se nyt vaan on fakta että jos useasti viikossa liikkuu hikoilemiseen asti, niin on hyvin vaikeaa pysyä "punkerona" jos sitä liikkumista jatkaa säännöllisesti yli vuosien. Toki jos päivittäin kauhoo jäätelöä ja pikaruokaa naamariin ja liikkuu minimaalisen määrän, niin liikunnan hyödyt alkavat olla olemattomat.
Todeta vielä että minä en käyttänyt tuota punkero sanaa ensimmäisenä, vaan hän itse kutsui ystäväänsä siksi.
En voi seurustella itseäni lyhyemmän miehen kanssa. Ei auta, jos mies urheilee. En halua pienikokoista miestä.
En tiedä miten liittyy aiheeseen mutta OK? Et kai keksinyt muuta sanottavaa.
You do you.
Harmittaako sinua olla lyhyt mies?
Viimeksi kun tarkistin niin en ole kumpaakaan. Hyvä yritys.
Harmittaako sinua olla niin yksinkertainen ettet keksi mitään muuta kuin henkilökohtaisuuksiin kohdistuvaa, kun jokin asia selkeästi kalahtaa?
Kyllä sinä olet lyhyt mies, mutta valehtelet palstalla. Jos olisit pitkä et haukkuisi palstalla ylipainoisia naisia. Mutta nyt haukut, koska itselläsi on huono itsetunto.
Mikä tuossa on haukkumista? Vieläkin, hän kutsui itse omaa ystäväänsä punkeroksi, en minä. Minä vain sanoin että on todella vaikeaa, ellei jopa mahdotonta pysyä "punkerona" (vieläkin, hänen käyttämä termi) jos oikeasti liikkuu säännöllisesti.. Olettaen että ymmärtää saannin ja kulutuksen vaikutuksen asiaan.
Ainoa jolla tässä on huono itsetunto olet sinä, kun et kestä faktoja.
Mutta juu, tiedän että tämä on sama kuin yrittäisi takoa päätä tiiliseinään, yhtä hyödyllistä. Lähden lenkille.
onko nämä niitä "liikunnallisia" joita miehet toivoo kumppaneikseen?
Vierailija kirjoitti:
tässä videossa on selvästi bodannut Pink ja ammattitanssija koreografi mies jolla on upea vartalo. Mielestäni he on melko saman painoisia, mutta sillä erotuksella että mies on todella hyvännäköinen, treenatulla vartalollaan, mutta Pink mielestäni punkelo, eli ei ainakaan hoikka. Pink on enemmän normaalipainoinen mutta hieman tanakka. Ei rasvaa mutta ei hoikkakaan. Ei taatusti kelpaisi hoikkia naisia etsiville miehille.
Tuntuu että elän ihan eri planeetalla kuin monet täällä. Pink ei hoikka tuossa videossa, tai liikunnallisen näköinen? Täh?
Ja missä ne miehet on, jotka haluaa vain laihoja/todella laihoja ja heiveröisiä naisia? Minä en ole törmännyt tähän muualla kuin vauva-palstalla. Olen itse sellainen lihaksikkaampi, tuhdimpi ja muodokkaampi (mutta liikunnallinen) nainen, nyt jopa jo 50v. Aina olen saanut positiivista huomiota miehiltä, ja kun olin sinkku oli aivan ongelmatonta tavata uusia miehiä vaikkapa netissä. Moni on kehunut nimenomaan kiinteitä muotojani.
Naisilla on varaa valita tapailumarkkinoilla, joten älkää nyt hyvät naiset jääkö pyörittelemään jotain liikunnallisuutta, tai miettimään niitä harvoja miehiä, joille kelpaa vain laiha nainen.

Jotkut näistäkin ihan kivannäköisiä.
Miksi esimerkiksi laitetaan aina kuulantyöntäjänaiset? Jos mietitään liikunnallista, niin sitä ei ehkä parhaiten edusta laji jossa tallustellaan muutama metri ympyrään, pukataan kuulaa ja istutaan penkille odottelemaan seuraavaa kierrosta.
Saa nainen supervahvakin olla (tosin supervahvalle naiselle ei kelpaa heikompi mies), mutta ensisijaisesti toivoisin seuraa vaellusreissuille ja pyörälenkeille.
Vierailija kirjoitti:
onko nämä niitä "liikunnallisia" joita miehet toivoo kumppaneikseen?
Yllättää että eri lajeihin treenataan ja syödään eri tavalla? Sama kysyä ovatko sumopainijat niitä liikunnallisia miehiä joita naiset hakevat.
Juu, nuo ovat liikunnallisia mutta useimmat kaduntallaajat tuskin treenaavat kuulantyöntöä, tai sumopainia varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tässä videossa on selvästi bodannut Pink ja ammattitanssija koreografi mies jolla on upea vartalo. Mielestäni he on melko saman painoisia, mutta sillä erotuksella että mies on todella hyvännäköinen, treenatulla vartalollaan, mutta Pink mielestäni punkelo, eli ei ainakaan hoikka. Pink on enemmän normaalipainoinen mutta hieman tanakka. Ei rasvaa mutta ei hoikkakaan. Ei taatusti kelpaisi hoikkia naisia etsiville miehille.
Tuntuu että elän ihan eri planeetalla kuin monet täällä. Pink ei hoikka tuossa videossa, tai liikunnallisen näköinen? Täh?
Ja missä ne miehet on, jotka haluaa vain laihoja/todella laihoja ja heiveröisiä naisia? Minä en ole törmännyt tähän muualla kuin vauva-palstalla. Olen itse sellainen lihaksikkaampi, tuhdimpi ja muodokkaampi (mutta liikunnallinen) nainen, nyt jopa jo 50v. Aina olen saanut positiivista huomiota miehiltä, ja kun olin sinkku oli aivan ongelmatonta tavata uusia miehiä vaikkapa netissä. Moni on kehunut nimenomaan kiinteitä muotojani.
Naisilla on varaa valita tapailumarkkinoilla, joten älkää nyt hyvät naiset jääkö pyörittelemään jotain liikunnallisuutta, tai miettimään niitä harvoja miehiä, joille kelpaa vain laiha nainen.
Naisilla on varaa valita tapailumarkkinoilla, joten älkää nyt hyvät naiset jääkö pyörittelemään jotain liikunnallisuutta
Ai että unohda liikunnallisuus, ota ylipainoinen sohvaperuna äkkiä et
tet jä ilman? :D
tai miettimään niitä harvoja miehiä, joille kelpaa vain laiha nainen.
Ja oletettavasti tässäkin "laihalla" tarkoitetaan oikeasti hoikkaa tai normaalipainoista.
huh huh tätä maailmaa. Kun ottaa laajemman perspektiivin niin elämä helpottuu. Jokainen keho vanhenee, rapistuu ja lopulta maatuu tai poltetaan tuhkaksi. Ihmettelen, että ihmiset eivät keksi mitään parempaa tekemistä elämänsä aikana kuin jankuttaa jostain painosta tai ulkonäöstä. Toinen asia on tuo kehon muokkaus esim. silikonien yms täytteiden avulla, puhumattakaan kaiken maailman leikkauksista, jotka usein päätyvät huonosti. Kun kuolemme ja sielu jatkaa elämää niin paljonko se sielu on kehittynyt tämän elämän aikana, kun ollaan keskitytty tuohon kehoon, joka kuolee, kun elämä päättyy? Elämässä on paljon tärkeämpiä asioita.
https://www.duodecimlehti.fi/duo91829
Univaje lihottaa.