Miesten "liikunnallinen nainen" pyynnöt
Arvoisat palstan miehet. Kun puhutte kaipaamistanne "liikunnallisista naisista", voisitte mieluummin sanoa ihan rehellisesti että haluatte hoikan naisen. Tämä teidän sana-leikkinne on hämmentävää, koska kuntosalilla käydessäni havaitsen että kaikista koviten treenaavat naiset on yleensä melko tukevia. Myös Ensitreffit Alttarilla Henniä on haukuttu pulskaksi, pätkäjalaksi ja ties miksi ja kuitenkin hän on oiva esimerkki teidän hakemasta kovaa treenaavasta naisesta.
Mistä tämä hämmennys johtuu? No ilmeisesti siitä, että miesten ja naisten hormonitasapaino on erilainen. Mitä olen sivusta seurannut, niin raskas liikunta on useimmilla miehillä melko tehokas keino pudottaa painoa. Valitettavasti monella naisella kova treeni aiheuttaa vain reisien paisumista sekä ruokahalun kasvua.
Voitte ihan vapaasti tavoitella niitä hoikkia naisia. Toivon vain sitä, että olisitte sekä naisille että itsellenne rehellisiä sen suhteen mitä oikeasti haette. Btw, nainen joka on hoikka, tienaa kohtuullisesti, tykkää siivoamisesta, on aina hyvällä tuulella, ei omista lemmikkieläimiä, harrastuksina teidän ihailemat lenkkeily sekä kuntosalilla käynti - NÄMÄ EI OLE MITÄÄN "TAVALLISIA" NAISIA! Yhtä hyvin naiset voisivat toivoa raamikasta, pitkää,, kohteliasta, maskuliinista, hyvin tienaavaa miestä joka ei koskaan katso pornoa, ei katsele muita naisia ja on kaiken lisäksi lapsirakas. Harrastuksina autojen rassaaminen, metsästys sekä pelaaminen kielletty. Lihakset pitää olla hankittuna metsätöistä, naiset ei tykkää salilla aikansa kuluttavista miehistä. Mistä tällaisia "tavallisia" miehiä löytää nykypäivänä? Niinpä.
Kommentit (4348)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa edes kuvitella, millainen mies laittaa seuranhakuilmoitukseen, että nainen ei saa piereskellä. Ihan jokaisella ihmisellä muodostuu suolistoon kaasua, ilmaa menee vatsalaukkuun jo syömisen yhteydessä. Saati, jos on jotain ruokayliherkkyyksiä kuten laktoosi-intoleranssi. Myös vaatimukset, tai toiveet, hiusten väristä, pituudesta, kenkien mallista ja yleensä vaatetuksesta ovat kummallisia. Vaikka itse täyttäisin jokaisen kohdan, niin taatusti en vastaisi.
Naiselle ei saa asettaa mitään vaatimuksia.
Kenelle naiselle?
Eikö tuo lause ole omasta mielestäsi yhtään älytön? Miten sinä voisit asettaa vaatimuksia esim. minulle? Mitä se käytännössä edes tarkoittaisi?
Mielestäni ihan kohtuuton vaatimus ei ole, että et ole sarjamurhaaja. Tosin jos olet hoikka, niin olen valmis joustamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas (miehenä) ymmärrän, että haetaan kumppania ilmoittamalla toive vartalotyypistä. Miehille kun seksuaalisuus on äärimmäisen tärkeä osa elämää ja jos on seksuaalisesti kiinnostunut vain hoikista naisista, ei yhteiselämästä tule mitään lihavan naisen kanssa.
Olen täysin samaa mieltä. On myös hyvä ilmoittaa sille hoikalle naiselle jo heti alkuun että jos lihoo yhtään, niin sitten seksi loppuu ja parisuhde, koska mies nyt vain ei pysty yhtymään naiseen joka ei ole miehen mielestä hoikka. Varmaan tuollaisellekin miehelle joku nainen löytyy, ainakin hetkeksi. Mitään loppuelämän suhdettahan, saati nyt herran tähden perhettä ei tuollaisen kanssa voi perustaa, koska eihän se kestä, kun koko suhde perustuu miehen kikkelille ja kikkelin ongelmalle jossa vain hoikassa naisessa oleva reikä saa kikkelin pystyyn.
Todellakin kannattaa laittaa jo ihan sinne profiiliin, jopa ensimmäiseksi lauseeksi että etsityn naisen täytyy olla hoikka, muuten ei seksi onnistu. Säästyy kaikkien aika.
Tämä. Itse olen hoikka, mutta en halua miestä jolle kelpaa vain hoikka nainen. Suhde on liian heikoissa kantimissa jos se on tuosta kiinni. Voihan olla että joskus sairastun ja joudun käyttämään lihottavaa lääkitystä. Onko suhteemme sitten ohi? Itse etsin suhdetta jolla on mahdollisuudet kestää loppuiän ja jos suhde perustuu minun painooni, on siinä liian iso riski että suhde hajoaa painon muuttumiseen jossain vaiheessa tulevien vuosien aikana.
Onneksi minulla on mies, joka ilmeisesti on yksi niistä harvoista joille hoikkuus vaikuttaa olevan melko yhdentekevä asia. Tapasimme kun olin lihonut aika reilusti. Nykyään olen taas samoissa mitoissa kuin ennen tuota lihomista eli hyvin hoikka. Suhde ja seksielämä on pysynyt ihanana olin minkä kokoinen tahansa.
Muunlaista miestä en enää edes huolisi, ja jos nämä tosiaan ovat niin harvinaisia niin mieluummin olisin yksin kuin hoikkuuspakkomielteisen kanssa.

Et ilmeisesti edelleenkään ymmärrä.
Overmind kirjoitti:
"Valitettavasti monella naisella kova treeni aiheuttaa vain reisien paisumista sekä ruokahalun kasvua." Treenatte päin vittua. Kokonaisvaltaista treeniä ihminen tarvitsee. Jos joku osa kroppaa kehittyy enemmän, niin tasapainottaa sitten.
Naisen tienesteillä ei ole mitään väliä miehille. (Yleensä ottaen, ettet siihen takerru.) Tuo mitä mainitset, siivoaminen, ruuanlaitto, eivät todellakaan ole tavallisia naisia, nämä ovat kovassa huudossa. En sitä sano, että tällainen tarvitsisi olla, mutta turha ihmetellä, jos mies ei halua.
Pelkästään HIIT-treeni kasvattaa naisilla reiset. Siihen ei tarvita raskailla painoilla kyykkäämistä. Sitten miehet tulee neuvomaan naisia että miten pitää treenata kunnolla että laihtuu, treenaa niin kuin mies jne. Paksuus johtuu siitä kun et osaa treenata.
Minä laihduin kokoon XS (pituus 168 cm) ja mieheni oli yllättynyt kun sanoin tästä. Ei ollut tajunnut että olen niin pienikokoinen koska en näytä siltä (vaikka mikään paksukainen en tietenkään ole). Hänen mielestään voisin laihtua lisää mutta minulle se on vaikeaa kun jo nykyisellä ruokavaliolla minulla esiintyy puutostiloja (kuukauden vähähiilihydraattisen jälkeen alkoi kova väsymys ja kramppaamiset).
Nyt lopetan kaikki salihyssytykset ja hänen neuvomat treeninsä ja treenaan niin kuin itseä huvittaa. Vähemmän kuntosalia ja enemmän matalan sykkeen kestävyystreeniä. Mieheni on ihan vakuuttunut siitä että salitreeni saisi perseeni näyttämään hyvältä mutta aina kun perseeni hänen mielestään tuntuu ja näyttää hyvältä, se on sisäpyöräilyn jälkeen. Koska teillä miehillä on luonnostaan rimpakintut niin ette tajua kuinka helposti naisille tulee massaa jalkoihin.
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan tätä hoikkuusjuttuakaan ymmärrä. Nykyään juuri pitäisi olla persevä ja reitevä. Minulla on kapeat reidet luonnostaan, olen 160 cm ja 55 kg, mutta en ole kelvannut urheilullisesta naisesta vaan minulle on ex-tapailumiehet ehdottaneet kuntosalia. Mutta kun minä taas en jaksa elämääni omistaa jollekin persliikkeille ja kyykyille.
Eli tästä taas päästään siihen saavuttamattomaan naisideaaliin, jossa pitäisi olla olematon vyötärö ja silti prseessä, reisissä ja tisseissä kiinteää massaa. Naisvartalo on sellainen projekti, jota pitäisi aina muokata muodin mukaan. Odottakaas kun tämä prsetrendi menee ohi ja instanaisten täytyykin päästä eroon siitä vaipalta näyttävästä takamuksesta. Kävin tällä viikolla ensimmäistä kertaa salilla vuosiin ja on se vaan aika sietämättömän noloa, kun siellä joutuu näkemään niitä peppuvakoon rypytettyjä trikoita ja belfieposeerauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas (miehenä) ymmärrän, että haetaan kumppania ilmoittamalla toive vartalotyypistä. Miehille kun seksuaalisuus on äärimmäisen tärkeä osa elämää ja jos on seksuaalisesti kiinnostunut vain hoikista naisista, ei yhteiselämästä tule mitään lihavan naisen kanssa.
Olen täysin samaa mieltä. On myös hyvä ilmoittaa sille hoikalle naiselle jo heti alkuun että jos lihoo yhtään, niin sitten seksi loppuu ja parisuhde, koska mies nyt vain ei pysty yhtymään naiseen joka ei ole miehen mielestä hoikka. Varmaan tuollaisellekin miehelle joku nainen löytyy, ainakin hetkeksi. Mitään loppuelämän suhdettahan, saati nyt herran tähden perhettä ei tuollaisen kanssa voi perustaa, koska eihän se kestä, kun koko suhde perustuu miehen kikkelille ja kikkelin ongelmalle jossa vain hoikassa naisessa oleva reikä saa kikkelin pystyyn.
Todellakin kannattaa laittaa jo ihan sinne profiiliin, jopa ensimmäiseksi lauseeksi että etsityn naisen täytyy olla hoikka, muuten ei seksi onnistu. Säästyy kaikkien aika.
Miehen seksuaalista kiinnostusta naista kohtaan voisitte te naiset miettiä sitä kautta, että kostuuko teillä se pimpsloora, jos tapailumies on epäsiisti, haisee ihan tuoreelle ripulipaskalle ja hengitys löyhkää kalmalle? Tämä ei ehkä ole paras mahdollinen vertauskuva, koska tässäkin ketjussa enemmistö "liikunnallisista" naisista ovat ravanneet treffeillä juuri tuollaisten miesten kanssa. Kuvitelkaa siis, että pitäisi sekstailla, mutta vastapuoli on todella luotaantyöntävän näköinen.
Saako se sun hoikka mimmi haista ripulipaskalle, löyhkätä kalmalle ja olla muutenkin epäsiisti? Kunhan on hoikka?
Toi on kyllä aika outo vertaus, sillä annat ymmärtää, että naisen kuuluu kostua kunhan mies ei ole tuota yllä mainittua.
,eriYritin kyllä vertauksella saada lihavat naiset ymmärtämään, että enemmistö miehistä eivät halua lihavaa naista,
Jos tuo pitäisi paikkansa, Suomen syntyvyys olisi jo lähes nollilla. Totuus on, että tämän palstan ulkopuolella tänäkin viikonloppuna lukemattomat miehet rakastelevat halukkaasti ylipainoisia ja jopa lihavia naisiaan. Ja naiset miehiään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas (miehenä) ymmärrän, että haetaan kumppania ilmoittamalla toive vartalotyypistä. Miehille kun seksuaalisuus on äärimmäisen tärkeä osa elämää ja jos on seksuaalisesti kiinnostunut vain hoikista naisista, ei yhteiselämästä tule mitään lihavan naisen kanssa.
Olen täysin samaa mieltä. On myös hyvä ilmoittaa sille hoikalle naiselle jo heti alkuun että jos lihoo yhtään, niin sitten seksi loppuu ja parisuhde, koska mies nyt vain ei pysty yhtymään naiseen joka ei ole miehen mielestä hoikka. Varmaan tuollaisellekin miehelle joku nainen löytyy, ainakin hetkeksi. Mitään loppuelämän suhdettahan, saati nyt herran tähden perhettä ei tuollaisen kanssa voi perustaa, koska eihän se kestä, kun koko suhde perustuu miehen kikkelille ja kikkelin ongelmalle jossa vain hoikassa naisessa oleva reikä saa kikkelin pystyyn.
Todellakin kannattaa laittaa jo ihan sinne profiiliin, jopa ensimmäiseksi lauseeksi että etsityn naisen täytyy olla hoikka, muuten ei seksi onnistu. Säästyy kaikkien aika.
Tämä. Itse olen hoikka, mutta en halua miestä jolle kelpaa vain hoikka nainen. Suhde on liian heikoissa kantimissa jos se on tuosta kiinni. Voihan olla että joskus sairastun ja joudun käyttämään lihottavaa lääkitystä. Onko suhteemme sitten ohi? Itse etsin suhdetta jolla on mahdollisuudet kestää loppuiän ja jos suhde perustuu minun painooni, on siinä liian iso riski että suhde hajoaa painon muuttumiseen jossain vaiheessa tulevien vuosien aikana.
Onneksi minulla on mies, joka ilmeisesti on yksi niistä harvoista joille hoikkuus vaikuttaa olevan melko yhdentekevä asia. Tapasimme kun olin lihonut aika reilusti. Nykyään olen taas samoissa mitoissa kuin ennen tuota lihomista eli hyvin hoikka. Suhde ja seksielämä on pysynyt ihanana olin minkä kokoinen tahansa.
Muunlaista miestä en enää edes huolisi, ja jos nämä tosiaan ovat niin harvinaisia niin mieluummin olisin yksin kuin hoikkuuspakkomielteisen kanssa.
Sinulla ja miehelläsi on aivan oikea ajatusmaailma ja asenne lihomista kohtaan. Silloinkin, kun mies sairastuu alkoholismiin ja masentuu, eikä kykene enää muuhun, kuin istumaan perseelle haisevalla sohvalla lenkkiä ja kaljaa kittaamassa, on naisten syytä muistaa, ettei rakkaus miestä kohtaan saa hiipua vaikka ukko lihoo ja haisee perseelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat nyt tuohtuneita siitä, jos mies toivoo kumppanikseen normaalivartaloista naista joka jaksaa ja jolla on motivaatiota lähteä yhdessä muuallekin ulkoilemaan ja liikkumaan kuin grillille.
Hyvin te vedätte.
Minä olen normaalivartaloinen nainen (38v, bmi 22) ja olen ikäni urheillut välillä enemmän ja välillä vähemmän. Tällä hetkellä ei säännöllisiä harrastuksia, mutta kuntoilua, esim. kotijumppaa, lenkkiä (hölkkää), uintia, hiihtoa, tanssitunteja, päivävaelluksia ja kävelyä tietysti esimerkiksi tulee tehtyä. Olen mielestäni sellaisessa perushyvässä kunnossa, en todellakaan kovassa kunnossa (joskus nuorena ehkä olinkin).
Jos mies etsii urheilullista naista, en uskaltaisi tykätä. Tuskin olen riittävän urheilullinen, jos toinen on joku kilpaurheilija tai himoliikkuja ja varsinkin, kun on se riski, että mies tarkoittaa sillä sellaista tikkulaihaa naista, jolla bmi19, ja mitä minä kohtuullisen lihaksikkaana en ole ja on mulla rinnatkin about C-kuppia.
Siinähän ihmettelette, kun kaikki naiset on lihavia, kun kaltaiseni arvioi noita urheilusuorituksia ehkä oikeasti urheilun kautta (ja harva on niin tosissaan treenaava ainakaan enää mun iässä) ja ne bmi19 naiset, joita mullakin on kaveripiirissä, ei todellakaan urheile yhtään.
TÄMÄ. Ne todella hoikat naiset ei yleensä urheile juuri ollenkaan. Kunpa miehet tajuaisi sen. Itse tehnyt täysin saman havainnon. Minä myöskin liikunnallinen ja BMI 21,5 ja 31 v. Vaikka näen kovasti vaivaa pitääkseni painon alhaalla ja liikun paljon (3 x enemmän kuin mieheni) en vastaa miesten kuvaa hoikasta naisesta. Minunkin mieheni on kuvannut minua sanoin "normaalipainoinen" ja minä käytän kuitenkin vaatteita koossa XS-S mutta jos on lihaksia niin on lihaksia.
Tämä totta. Voin kertoa kokemuksesta. Lapsena ja siitä vielä 40 kymppiseksi asti olen ollut todella hoikka mikään ei lihottanut vaikka synnytin 3 lasta mutta ei vaikutusta. Lapsena ja teininä ikäiseni pojat haukkuivat luuviuluksi ja hokivat että koskas oikein lihot. Toivoin vain pääseväni siitä laihuudesta eroon. Luulen että vain geenit on laihuuden syynä. Mikään syöminen ei lihottanut. Sain lihakset kuntosalilla kolmekymppisenä kun lähdin salille tosin näytin aivan samalta mutta kiinteämmältä.
En minäkään halua lihavaa miestä ja ihmetyttää miksi sellaiset läskiä tursuavat miehet haluavat todella hoikan naisen 😧 siis miksi jos itse ei sitä ole. Tilastojen mukaan yli puolet miehistä on selkeästi ylipainoisia!! Eikö miesten kannattaisi aloittaa kunnon laihdutustreenit? Sitten niitä hoikkia naisiakin saattaisi saada.
Juuri näin. Olen urheilullinen mies (lihaksikas ja vähän läskiä) ja on selvää että mun tyttöystävälle on oikeus haluta mun pysyvän urheilullisena koska hänkin on urheilullinen (hoikka urheilijankroppa). En näe tässä mitään ongelmallista.
Jee, viettäkää onnellista loppuelämää vahtien omaa ja kumppanin selluliittia kuin kotirouvat Kanarialla. Pinnallisuuden huipentuma.
Jep. Minäkin kierrän noi pinnalliset kalorikyttääjät kaukaa, vaikka itse olen hoikka en tekisi mitään bimbomiehellä, jonka päähän ei mahdu muuta kun se paino. Sitten jos vaikka sairastuisin ja paino muuttuisi, loppuisi se "rakkaus" kuin seinään. En yhtään ihmettele ettei nämä pinnalliset jampat kelpaa lihaville, saati hoikille joilla on vara valita.
Mitään oikeaa suhdetta noiden kanssa ei voi olla. Näes kun ikää tulee - kuten tulee myös näille pelleille - niin se ulkonäkö väkisin rapistuu, vaikka ei lihoisi. Siinä kohtaa se katkarapu viimeistään veltostuu, ja äijä lähtee jahtaamaan nuorempia naisia. Se fakta ettei nämä saa naisia edes nuorina ei estä näitä vanhoinakaan vaatimaan, että naisen kroppa on ikuisesti nuori ja nätti. Puistattavia tyyppejä.
Mutta sinä olet sisäisesti niin kaunis, oikea jokaisen miehen unelma!
Ja sinä et kestä totuutta. Ja totuus on, että osaa miehistä kiehtoo sellainen esipuberteettinen 11-12 vuotiaan tytön (tai pojan) kroppa. Ei rasvaa eikä rintoja, koska rinnat ovat nimenomaan rasvaa.
Ongelma on siinä, ettei kukaan nainen (tai mies) säily sellaisena, ei vaikka ei koskaan lihoisi kiloakaan siitä 12 vuotiaan painosta. Ikä muuttaa kroppaa ja silloin pinnallinen mies väistämättä lähtee yrittämään nuorempia. Se, ettei tämä mies saanut sellaista naista nuorenakaan ei pätkääkään estä tätä yrittämästä vielä viisikymppisenä niitä 12-vuotiaan kropan omaavia. Vaikka ei niitä saa, ei nuorena ja vielä vähemmän vanhempana.
Lisäksi jos nainen on kyllin tyhmä lähteäkseen tähän leikkiin se 12-vuotiaan painossa pysyminen tuo naiselle muita ongelmia, ei esim. tule kuukautisia eikä siis voi lisääntyäkään, ja liian rasvaton kroppa vanhenee liian nopeasti, kun ravintoa on kroonisesti liian vähän. Ja raskaus viimeistään karkottaisi miehen, kun väkisin kertyy mahaa ja usein turvotustakin.
Eli tuollainen mies on huono diili kaikin tavoin. Onneksi enemmistö miehistä on realisteja, joilla toimii vaikka niin nainen kun mies itsekin lihoo siitä 12-vuotiaan kropasta. Mutta näitä joilla päähän ei mahdu muuta kuin se hoikkuus kannattaa karttaa kuin ruttoa, kuten useimmat karttavatkin.
Tämän

,eriUsko tai älä, mutta teistä kumpikin jäisi koskemattomaksi, sekä sinä, että se hoikka, koska kummankin haju on luotaantyöntävä. Yritin kyllä vertauksella saada lihavat naiset ymmärtämään, että enemmistö miehistä eivät halua lihavaa naista, koska se saattaa jopa kuvottaa.
en tiedä käyttäisinkö toisesta ihmisestä sanaa kuvottaa, mutta totta on että miehessä saattaa olla piirteitä, jotka koen luotaantyöntävinä. En silti ole kokenut koskaan tarpeelliseksi julistaa missään foorumissa tätä kokemustani. Ihan perus sivistynyttä käytöstä jättää omaan tietoonsa tällaiset mielipiteensä. olet moukka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan tätä hoikkuusjuttuakaan ymmärrä. Nykyään juuri pitäisi olla persevä ja reitevä. Minulla on kapeat reidet luonnostaan, olen 160 cm ja 55 kg, mutta en ole kelvannut urheilullisesta naisesta vaan minulle on ex-tapailumiehet ehdottaneet kuntosalia. Mutta kun minä taas en jaksa elämääni omistaa jollekin persliikkeille ja kyykyille.
Eli tästä taas päästään siihen saavuttamattomaan naisideaaliin, jossa pitäisi olla olematon vyötärö ja silti prseessä, reisissä ja tisseissä kiinteää massaa. Naisvartalo on sellainen projekti, jota pitäisi aina muokata muodin mukaan. Odottakaas kun tämä prsetrendi menee ohi ja instanaisten täytyykin päästä eroon siitä vaipalta näyttävästä takamuksesta. Kävin tällä viikolla ensimmäistä kertaa salilla vuosiin ja on se vaan aika sietämättömän noloa, kun siellä joutuu näkemään niitä peppuvakoon rypytettyjä trikoita ja belfieposeerauksia.
Aloita cross-fit! Salilla ei kukaan ilkeäisi ottaa belfieitä koska se nimenomaan on hemmetin noloa siinä skenessä! Oikeat himoharrastajat saapuu harjoituksiin ties missä vanhoissa t-paidoissa, ja on kivaa, ja tehokasta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas (miehenä) ymmärrän, että haetaan kumppania ilmoittamalla toive vartalotyypistä. Miehille kun seksuaalisuus on äärimmäisen tärkeä osa elämää ja jos on seksuaalisesti kiinnostunut vain hoikista naisista, ei yhteiselämästä tule mitään lihavan naisen kanssa.
Olen täysin samaa mieltä. On myös hyvä ilmoittaa sille hoikalle naiselle jo heti alkuun että jos lihoo yhtään, niin sitten seksi loppuu ja parisuhde, koska mies nyt vain ei pysty yhtymään naiseen joka ei ole miehen mielestä hoikka. Varmaan tuollaisellekin miehelle joku nainen löytyy, ainakin hetkeksi. Mitään loppuelämän suhdettahan, saati nyt herran tähden perhettä ei tuollaisen kanssa voi perustaa, koska eihän se kestä, kun koko suhde perustuu miehen kikkelille ja kikkelin ongelmalle jossa vain hoikassa naisessa oleva reikä saa kikkelin pystyyn.
Todellakin kannattaa laittaa jo ihan sinne profiiliin, jopa ensimmäiseksi lauseeksi että etsityn naisen täytyy olla hoikka, muuten ei seksi onnistu. Säästyy kaikkien aika.
Tämä. Itse olen hoikka, mutta en halua miestä jolle kelpaa vain hoikka nainen. Suhde on liian heikoissa kantimissa jos se on tuosta kiinni. Voihan olla että joskus sairastun ja joudun käyttämään lihottavaa lääkitystä. Onko suhteemme sitten ohi? Itse etsin suhdetta jolla on mahdollisuudet kestää loppuiän ja jos suhde perustuu minun painooni, on siinä liian iso riski että suhde hajoaa painon muuttumiseen jossain vaiheessa tulevien vuosien aikana.
Onneksi minulla on mies, joka ilmeisesti on yksi niistä harvoista joille hoikkuus vaikuttaa olevan melko yhdentekevä asia. Tapasimme kun olin lihonut aika reilusti. Nykyään olen taas samoissa mitoissa kuin ennen tuota lihomista eli hyvin hoikka. Suhde ja seksielämä on pysynyt ihanana olin minkä kokoinen tahansa.
Muunlaista miestä en enää edes huolisi, ja jos nämä tosiaan ovat niin harvinaisia niin mieluummin olisin yksin kuin hoikkuuspakkomielteisen kanssa.
Sinulla ja miehelläsi on aivan oikea ajatusmaailma ja asenne lihomista kohtaan. Silloinkin, kun mies sairastuu alkoholismiin ja masentuu, eikä kykene enää muuhun, kuin istumaan perseelle haisevalla sohvalla lenkkiä ja kaljaa kittaamassa, on naisten syytä muistaa, ettei rakkaus miestä kohtaan saa hiipua vaikka ukko lihoo ja haisee perseelle.
Ei tietenkään rakkaus lopu sairastumiseen, varsinkaan jos sairastuminen vaikuttaa vain ulkonäköön (lihominen). Perseelle haiseminen voi olla eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat nyt tuohtuneita siitä, jos mies toivoo kumppanikseen normaalivartaloista naista joka jaksaa ja jolla on motivaatiota lähteä yhdessä muuallekin ulkoilemaan ja liikkumaan kuin grillille.
Hyvin te vedätte.
Minä olen normaalivartaloinen nainen (38v, bmi 22) ja olen ikäni urheillut välillä enemmän ja välillä vähemmän. Tällä hetkellä ei säännöllisiä harrastuksia, mutta kuntoilua, esim. kotijumppaa, lenkkiä (hölkkää), uintia, hiihtoa, tanssitunteja, päivävaelluksia ja kävelyä tietysti esimerkiksi tulee tehtyä. Olen mielestäni sellaisessa perushyvässä kunnossa, en todellakaan kovassa kunnossa (joskus nuorena ehkä olinkin).
Jos mies etsii urheilullista naista, en uskaltaisi tykätä. Tuskin olen riittävän urheilullinen, jos toinen on joku kilpaurheilija tai himoliikkuja ja varsinkin, kun on se riski, että mies tarkoittaa sillä sellaista tikkulaihaa naista, jolla bmi19, ja mitä minä kohtuullisen lihaksikkaana en ole ja on mulla rinnatkin about C-kuppia.
Siinähän ihmettelette, kun kaikki naiset on lihavia, kun kaltaiseni arvioi noita urheilusuorituksia ehkä oikeasti urheilun kautta (ja harva on niin tosissaan treenaava ainakaan enää mun iässä) ja ne bmi19 naiset, joita mullakin on kaveripiirissä, ei todellakaan urheile yhtään.
TÄMÄ. Ne todella hoikat naiset ei yleensä urheile juuri ollenkaan. Kunpa miehet tajuaisi sen. Itse tehnyt täysin saman havainnon. Minä myöskin liikunnallinen ja BMI 21,5 ja 31 v. Vaikka näen kovasti vaivaa pitääkseni painon alhaalla ja liikun paljon (3 x enemmän kuin mieheni) en vastaa miesten kuvaa hoikasta naisesta. Minunkin mieheni on kuvannut minua sanoin "normaalipainoinen" ja minä käytän kuitenkin vaatteita koossa XS-S mutta jos on lihaksia niin on lihaksia.
Tämä totta. Voin kertoa kokemuksesta. Lapsena ja siitä vielä 40 kymppiseksi asti olen ollut todella hoikka mikään ei lihottanut vaikka synnytin 3 lasta mutta ei vaikutusta. Lapsena ja teininä ikäiseni pojat haukkuivat luuviuluksi ja hokivat että koskas oikein lihot. Toivoin vain pääseväni siitä laihuudesta eroon. Luulen että vain geenit on laihuuden syynä. Mikään syöminen ei lihottanut. Sain lihakset kuntosalilla kolmekymppisenä kun lähdin salille tosin näytin aivan samalta mutta kiinteämmältä.
En minäkään halua lihavaa miestä ja ihmetyttää miksi sellaiset läskiä tursuavat miehet haluavat todella hoikan naisen 😧 siis miksi jos itse ei sitä ole. Tilastojen mukaan yli puolet miehistä on selkeästi ylipainoisia!! Eikö miesten kannattaisi aloittaa kunnon laihdutustreenit? Sitten niitä hoikkia naisiakin saattaisi saada.
Juuri näin. Olen urheilullinen mies (lihaksikas ja vähän läskiä) ja on selvää että mun tyttöystävälle on oikeus haluta mun pysyvän urheilullisena koska hänkin on urheilullinen (hoikka urheilijankroppa). En näe tässä mitään ongelmallista.
Jee, viettäkää onnellista loppuelämää vahtien omaa ja kumppanin selluliittia kuin kotirouvat Kanarialla. Pinnallisuuden huipentuma.
Jep. Minäkin kierrän noi pinnalliset kalorikyttääjät kaukaa, vaikka itse olen hoikka en tekisi mitään bimbomiehellä, jonka päähän ei mahdu muuta kun se paino. Sitten jos vaikka sairastuisin ja paino muuttuisi, loppuisi se "rakkaus" kuin seinään. En yhtään ihmettele ettei nämä pinnalliset jampat kelpaa lihaville, saati hoikille joilla on vara valita.
Mitään oikeaa suhdetta noiden kanssa ei voi olla. Näes kun ikää tulee - kuten tulee myös näille pelleille - niin se ulkonäkö väkisin rapistuu, vaikka ei lihoisi. Siinä kohtaa se katkarapu viimeistään veltostuu, ja äijä lähtee jahtaamaan nuorempia naisia. Se fakta ettei nämä saa naisia edes nuorina ei estä näitä vanhoinakaan vaatimaan, että naisen kroppa on ikuisesti nuori ja nätti. Puistattavia tyyppejä.
Mutta sinä olet sisäisesti niin kaunis, oikea jokaisen miehen unelma!
Ja sinä et kestä totuutta. Ja totuus on, että osaa miehistä kiehtoo sellainen esipuberteettinen 11-12 vuotiaan tytön (tai pojan) kroppa. Ei rasvaa eikä rintoja, koska rinnat ovat nimenomaan rasvaa.
Ongelma on siinä, ettei kukaan nainen (tai mies) säily sellaisena, ei vaikka ei koskaan lihoisi kiloakaan siitä 12 vuotiaan painosta. Ikä muuttaa kroppaa ja silloin pinnallinen mies väistämättä lähtee yrittämään nuorempia. Se, ettei tämä mies saanut sellaista naista nuorenakaan ei pätkääkään estä tätä yrittämästä vielä viisikymppisenä niitä 12-vuotiaan kropan omaavia. Vaikka ei niitä saa, ei nuorena ja vielä vähemmän vanhempana.
Lisäksi jos nainen on kyllin tyhmä lähteäkseen tähän leikkiin se 12-vuotiaan painossa pysyminen tuo naiselle muita ongelmia, ei esim. tule kuukautisia eikä siis voi lisääntyäkään, ja liian rasvaton kroppa vanhenee liian nopeasti, kun ravintoa on kroonisesti liian vähän. Ja raskaus viimeistään karkottaisi miehen, kun väkisin kertyy mahaa ja usein turvotustakin.
Eli tuollainen mies on huono diili kaikin tavoin. Onneksi enemmistö miehistä on realisteja, joilla toimii vaikka niin nainen kun mies itsekin lihoo siitä 12-vuotiaan kropasta. Mutta näitä joilla päähän ei mahdu muuta kuin se hoikkuus kannattaa karttaa kuin ruttoa, kuten useimmat karttavatkin.
Tämän
Olet hokenut tuosta 12-vuotiaasta jo niin kauan, että etköhän se ole sinä, joka tuntee erityistä viehtymystä 12-vuotiaisiin tyttöihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas (miehenä) ymmärrän, että haetaan kumppania ilmoittamalla toive vartalotyypistä. Miehille kun seksuaalisuus on äärimmäisen tärkeä osa elämää ja jos on seksuaalisesti kiinnostunut vain hoikista naisista, ei yhteiselämästä tule mitään lihavan naisen kanssa.
Olen täysin samaa mieltä. On myös hyvä ilmoittaa sille hoikalle naiselle jo heti alkuun että jos lihoo yhtään, niin sitten seksi loppuu ja parisuhde, koska mies nyt vain ei pysty yhtymään naiseen joka ei ole miehen mielestä hoikka. Varmaan tuollaisellekin miehelle joku nainen löytyy, ainakin hetkeksi. Mitään loppuelämän suhdettahan, saati nyt herran tähden perhettä ei tuollaisen kanssa voi perustaa, koska eihän se kestä, kun koko suhde perustuu miehen kikkelille ja kikkelin ongelmalle jossa vain hoikassa naisessa oleva reikä saa kikkelin pystyyn.
Todellakin kannattaa laittaa jo ihan sinne profiiliin, jopa ensimmäiseksi lauseeksi että etsityn naisen täytyy olla hoikka, muuten ei seksi onnistu. Säästyy kaikkien aika.
Miehen seksuaalista kiinnostusta naista kohtaan voisitte te naiset miettiä sitä kautta, että kostuuko teillä se pimpsloora, jos tapailumies on epäsiisti, haisee ihan tuoreelle ripulipaskalle ja hengitys löyhkää kalmalle? Tämä ei ehkä ole paras mahdollinen vertauskuva, koska tässäkin ketjussa enemmistö "liikunnallisista" naisista ovat ravanneet treffeillä juuri tuollaisten miesten kanssa. Kuvitelkaa siis, että pitäisi sekstailla, mutta vastapuoli on todella luotaantyöntävän näköinen.
Saako se sun hoikka mimmi haista ripulipaskalle, löyhkätä kalmalle ja olla muutenkin epäsiisti? Kunhan on hoikka?
Toi on kyllä aika outo vertaus, sillä annat ymmärtää, että naisen kuuluu kostua kunhan mies ei ole tuota yllä mainittua.
,eriYritin kyllä vertauksella saada lihavat naiset ymmärtämään, että enemmistö miehistä eivät halua lihavaa naista,
Jos tuo pitäisi paikkansa, Suomen syntyvyys olisi jo lähes nollilla. Totuus on, että tämän palstan ulkopuolella tänäkin viikonloppuna lukemattomat miehet rakastelevat halukkaasti ylipainoisia ja jopa lihavia naisiaan. Ja naiset miehiään.
Kyllähän se syntyvyys aika alhaalla alkaa jo ollakin. Ja yksi syistä on naisten ylipainoisuus. Mies ei mahda biologialleen mitään, että kunnon stondikseen tarvitaan sopiva kiihoke ja lihavuus ei yleensä ole yksi niistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas (miehenä) ymmärrän, että haetaan kumppania ilmoittamalla toive vartalotyypistä. Miehille kun seksuaalisuus on äärimmäisen tärkeä osa elämää ja jos on seksuaalisesti kiinnostunut vain hoikista naisista, ei yhteiselämästä tule mitään lihavan naisen kanssa.
Olen täysin samaa mieltä. On myös hyvä ilmoittaa sille hoikalle naiselle jo heti alkuun että jos lihoo yhtään, niin sitten seksi loppuu ja parisuhde, koska mies nyt vain ei pysty yhtymään naiseen joka ei ole miehen mielestä hoikka. Varmaan tuollaisellekin miehelle joku nainen löytyy, ainakin hetkeksi. Mitään loppuelämän suhdettahan, saati nyt herran tähden perhettä ei tuollaisen kanssa voi perustaa, koska eihän se kestä, kun koko suhde perustuu miehen kikkelille ja kikkelin ongelmalle jossa vain hoikassa naisessa oleva reikä saa kikkelin pystyyn.
Todellakin kannattaa laittaa jo ihan sinne profiiliin, jopa ensimmäiseksi lauseeksi että etsityn naisen täytyy olla hoikka, muuten ei seksi onnistu. Säästyy kaikkien aika.
Miehen seksuaalista kiinnostusta naista kohtaan voisitte te naiset miettiä sitä kautta, että kostuuko teillä se pimpsloora, jos tapailumies on epäsiisti, haisee ihan tuoreelle ripulipaskalle ja hengitys löyhkää kalmalle? Tämä ei ehkä ole paras mahdollinen vertauskuva, koska tässäkin ketjussa enemmistö "liikunnallisista" naisista ovat ravanneet treffeillä juuri tuollaisten miesten kanssa. Kuvitelkaa siis, että pitäisi sekstailla, mutta vastapuoli on todella luotaantyöntävän näköinen.
Saako se sun hoikka mimmi haista ripulipaskalle, löyhkätä kalmalle ja olla muutenkin epäsiisti? Kunhan on hoikka?
Toi on kyllä aika outo vertaus, sillä annat ymmärtää, että naisen kuuluu kostua kunhan mies ei ole tuota yllä mainittua.
,eriUsko tai älä, mutta teistä kumpikin jäisi koskemattomaksi, sekä sinä, että se hoikka, koska kummankin haju on luotaantyöntävä. Yritin kyllä vertauksella saada lihavat naiset ymmärtämään, että enemmistö miehistä eivät halua lihavaa naista, koska se saattaa jopa kuvottaa.
Minä en edes halua miellyttää enemmistöä miehistä. Siinä saa liikaa ei-toivottua huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas (miehenä) ymmärrän, että haetaan kumppania ilmoittamalla toive vartalotyypistä. Miehille kun seksuaalisuus on äärimmäisen tärkeä osa elämää ja jos on seksuaalisesti kiinnostunut vain hoikista naisista, ei yhteiselämästä tule mitään lihavan naisen kanssa.
Olen täysin samaa mieltä. On myös hyvä ilmoittaa sille hoikalle naiselle jo heti alkuun että jos lihoo yhtään, niin sitten seksi loppuu ja parisuhde, koska mies nyt vain ei pysty yhtymään naiseen joka ei ole miehen mielestä hoikka. Varmaan tuollaisellekin miehelle joku nainen löytyy, ainakin hetkeksi. Mitään loppuelämän suhdettahan, saati nyt herran tähden perhettä ei tuollaisen kanssa voi perustaa, koska eihän se kestä, kun koko suhde perustuu miehen kikkelille ja kikkelin ongelmalle jossa vain hoikassa naisessa oleva reikä saa kikkelin pystyyn.
Todellakin kannattaa laittaa jo ihan sinne profiiliin, jopa ensimmäiseksi lauseeksi että etsityn naisen täytyy olla hoikka, muuten ei seksi onnistu. Säästyy kaikkien aika.
Miehen seksuaalista kiinnostusta naista kohtaan voisitte te naiset miettiä sitä kautta, että kostuuko teillä se pimpsloora, jos tapailumies on epäsiisti, haisee ihan tuoreelle ripulipaskalle ja hengitys löyhkää kalmalle? Tämä ei ehkä ole paras mahdollinen vertauskuva, koska tässäkin ketjussa enemmistö "liikunnallisista" naisista ovat ravanneet treffeillä juuri tuollaisten miesten kanssa. Kuvitelkaa siis, että pitäisi sekstailla, mutta vastapuoli on todella luotaantyöntävän näköinen.
Saako se sun hoikka mimmi haista ripulipaskalle, löyhkätä kalmalle ja olla muutenkin epäsiisti? Kunhan on hoikka?
Toi on kyllä aika outo vertaus, sillä annat ymmärtää, että naisen kuuluu kostua kunhan mies ei ole tuota yllä mainittua.
,eriYritin kyllä vertauksella saada lihavat naiset ymmärtämään, että enemmistö miehistä eivät halua lihavaa naista,
Jos tuo pitäisi paikkansa, Suomen syntyvyys olisi jo lähes nollilla. Totuus on, että tämän palstan ulkopuolella tänäkin viikonloppuna lukemattomat miehet rakastelevat halukkaasti ylipainoisia ja jopa lihavia naisiaan. Ja naiset miehiään.
Kyllähän se syntyvyys aika alhaalla alkaa jo ollakin. Ja yksi syistä on naisten ylipainoisuus. Mies ei mahda biologialleen mitään, että kunnon stondikseen tarvitaan sopiva kiihoke ja lihavuus ei yleensä ole yksi niistä.
Yhtä lailla nainen tarvitsee kiihottuakseen puoleensavetävän miehen. Siksi en lakkaa hämmästelemästä kommentteja, joissa käsketään naisen laskea rimaa deittailussa, koska en usko että kovinkaan moni mies olisi tyytyväinen suhteeseen, jossa nainen ei halua seksiä.
Kyllä syntyvyysluvuista voi päätellä, että meillä edelleen lihavatkin ihmiset harrastavat seksiä. Ja jos vaivautuu lähtemään Prismaan niin huomaa, että on paljon pariskuntia, jotka näyttävät ilmeisen onnellisilta ja tyytyväisiltä vaikka toinen tai molemmat ovat lihavia.
Eli en väittäisi mitään enemmistöstä vaan keskustelisin edelleenkin vain omista mielipiteistä ja kokemuksista. Miksi se on niin vastenmielistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas (miehenä) ymmärrän, että haetaan kumppania ilmoittamalla toive vartalotyypistä. Miehille kun seksuaalisuus on äärimmäisen tärkeä osa elämää ja jos on seksuaalisesti kiinnostunut vain hoikista naisista, ei yhteiselämästä tule mitään lihavan naisen kanssa.
Olen täysin samaa mieltä. On myös hyvä ilmoittaa sille hoikalle naiselle jo heti alkuun että jos lihoo yhtään, niin sitten seksi loppuu ja parisuhde, koska mies nyt vain ei pysty yhtymään naiseen joka ei ole miehen mielestä hoikka. Varmaan tuollaisellekin miehelle joku nainen löytyy, ainakin hetkeksi. Mitään loppuelämän suhdettahan, saati nyt herran tähden perhettä ei tuollaisen kanssa voi perustaa, koska eihän se kestä, kun koko suhde perustuu miehen kikkelille ja kikkelin ongelmalle jossa vain hoikassa naisessa oleva reikä saa kikkelin pystyyn.
Todellakin kannattaa laittaa jo ihan sinne profiiliin, jopa ensimmäiseksi lauseeksi että etsityn naisen täytyy olla hoikka, muuten ei seksi onnistu. Säästyy kaikkien aika.
Miehen seksuaalista kiinnostusta naista kohtaan voisitte te naiset miettiä sitä kautta, että kostuuko teillä se pimpsloora, jos tapailumies on epäsiisti, haisee ihan tuoreelle ripulipaskalle ja hengitys löyhkää kalmalle? Tämä ei ehkä ole paras mahdollinen vertauskuva, koska tässäkin ketjussa enemmistö "liikunnallisista" naisista ovat ravanneet treffeillä juuri tuollaisten miesten kanssa. Kuvitelkaa siis, että pitäisi sekstailla, mutta vastapuoli on todella luotaantyöntävän näköinen.
Saako se sun hoikka mimmi haista ripulipaskalle, löyhkätä kalmalle ja olla muutenkin epäsiisti? Kunhan on hoikka?
Toi on kyllä aika outo vertaus, sillä annat ymmärtää, että naisen kuuluu kostua kunhan mies ei ole tuota yllä mainittua.
,eriYritin kyllä vertauksella saada lihavat naiset ymmärtämään, että enemmistö miehistä eivät halua lihavaa naista,
Jos tuo pitäisi paikkansa, Suomen syntyvyys olisi jo lähes nollilla. Totuus on, että tämän palstan ulkopuolella tänäkin viikonloppuna lukemattomat miehet rakastelevat halukkaasti ylipainoisia ja jopa lihavia naisiaan. Ja naiset miehiään.
Kyllähän se syntyvyys aika alhaalla alkaa jo ollakin. Ja yksi syistä on naisten ylipainoisuus. Mies ei mahda biologialleen mitään, että kunnon stondikseen tarvitaan sopiva kiihoke ja lihavuus ei yleensä ole yksi niistä.
No sehän on vaan positiivinen seikka, että miehet ymmärtävät miten ei-toivottuja raskauksia voi välttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies haluaa tosiaan liikunnallisen normaalipainoisen naisen. Sellaisen, joka kävelee normaali vauhtia, niin ei tule kylmä odotellessa. Sitten hänen pitäisi olla henkisesti terve. Sellainen, joka ei valita koko ajan jostakin ja hae tukea minusta. Minä en ole itse henkisesti hyvässä kunnossa, enkä siedä minkäänlaista valittajaa. Se nainen, joka näkee maailmassa vain negatiiviset asiat painukoon v....n. Tällainen masennuksen tartuttaja vetää minutkin depressioon. Sitten tämä tasa-arvo. Sitä kyllä hehkutetaan. Joku nainen on hävittäjälentäjä tai rekkakuski. Mutta suurin osa naisista päättää jo etukäteen, että ei osaa peruuttaa autoa peräkärry perässä, joten ei suostu edes menemään rattiin.
Sulkeutuneita ja masennukseen taipuvaisia miehiä Suomi täynnä, naisen pitäisi olla joku elämän ongelmien ratkaisija, aina iloinen ja huolia vailla oleva terapeutti.
Joo - siis tämä naisen "iloisuus" toivottavana luonteenpiirteenä. En voi käsittää. Ei kukaan voi koskaan olla iloinen. Paitsi jos teeskentelee. Ymmärrän että toiveena olisi esim. tasainen luonne = ei kohtauksia tai draamailua, asialliset käytöstavat. Mutta tuosta "iloisuudesta" tulee mieleen, että naisella pitää olla aina kestohymy päällä ja palvelu pelaa miehen suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat nyt tuohtuneita siitä, jos mies toivoo kumppanikseen normaalivartaloista naista joka jaksaa ja jolla on motivaatiota lähteä yhdessä muuallekin ulkoilemaan ja liikkumaan kuin grillille.
Hyvin te vedätte.
Minä olen normaalivartaloinen nainen (38v, bmi 22) ja olen ikäni urheillut välillä enemmän ja välillä vähemmän. Tällä hetkellä ei säännöllisiä harrastuksia, mutta kuntoilua, esim. kotijumppaa, lenkkiä (hölkkää), uintia, hiihtoa, tanssitunteja, päivävaelluksia ja kävelyä tietysti esimerkiksi tulee tehtyä. Olen mielestäni sellaisessa perushyvässä kunnossa, en todellakaan kovassa kunnossa (joskus nuorena ehkä olinkin).
Jos mies etsii urheilullista naista, en uskaltaisi tykätä. Tuskin olen riittävän urheilullinen, jos toinen on joku kilpaurheilija tai himoliikkuja ja varsinkin, kun on se riski, että mies tarkoittaa sillä sellaista tikkulaihaa naista, jolla bmi19, ja mitä minä kohtuullisen lihaksikkaana en ole ja on mulla rinnatkin about C-kuppia.
Siinähän ihmettelette, kun kaikki naiset on lihavia, kun kaltaiseni arvioi noita urheilusuorituksia ehkä oikeasti urheilun kautta (ja harva on niin tosissaan treenaava ainakaan enää mun iässä) ja ne bmi19 naiset, joita mullakin on kaveripiirissä, ei todellakaan urheile yhtään.
TÄMÄ. Ne todella hoikat naiset ei yleensä urheile juuri ollenkaan. Kunpa miehet tajuaisi sen. Itse tehnyt täysin saman havainnon. Minä myöskin liikunnallinen ja BMI 21,5 ja 31 v. Vaikka näen kovasti vaivaa pitääkseni painon alhaalla ja liikun paljon (3 x enemmän kuin mieheni) en vastaa miesten kuvaa hoikasta naisesta. Minunkin mieheni on kuvannut minua sanoin "normaalipainoinen" ja minä käytän kuitenkin vaatteita koossa XS-S mutta jos on lihaksia niin on lihaksia.
Tämä totta. Voin kertoa kokemuksesta. Lapsena ja siitä vielä 40 kymppiseksi asti olen ollut todella hoikka mikään ei lihottanut vaikka synnytin 3 lasta mutta ei vaikutusta. Lapsena ja teininä ikäiseni pojat haukkuivat luuviuluksi ja hokivat että koskas oikein lihot. Toivoin vain pääseväni siitä laihuudesta eroon. Luulen että vain geenit on laihuuden syynä. Mikään syöminen ei lihottanut. Sain lihakset kuntosalilla kolmekymppisenä kun lähdin salille tosin näytin aivan samalta mutta kiinteämmältä.
En minäkään halua lihavaa miestä ja ihmetyttää miksi sellaiset läskiä tursuavat miehet haluavat todella hoikan naisen 😧 siis miksi jos itse ei sitä ole. Tilastojen mukaan yli puolet miehistä on selkeästi ylipainoisia!! Eikö miesten kannattaisi aloittaa kunnon laihdutustreenit? Sitten niitä hoikkia naisiakin saattaisi saada.
Juuri näin. Olen urheilullinen mies (lihaksikas ja vähän läskiä) ja on selvää että mun tyttöystävälle on oikeus haluta mun pysyvän urheilullisena koska hänkin on urheilullinen (hoikka urheilijankroppa). En näe tässä mitään ongelmallista.
Jee, viettäkää onnellista loppuelämää vahtien omaa ja kumppanin selluliittia kuin kotirouvat Kanarialla. Pinnallisuuden huipentuma.
Jep. Minäkin kierrän noi pinnalliset kalorikyttääjät kaukaa, vaikka itse olen hoikka en tekisi mitään bimbomiehellä, jonka päähän ei mahdu muuta kun se paino. Sitten jos vaikka sairastuisin ja paino muuttuisi, loppuisi se "rakkaus" kuin seinään. En yhtään ihmettele ettei nämä pinnalliset jampat kelpaa lihaville, saati hoikille joilla on vara valita.
Mitään oikeaa suhdetta noiden kanssa ei voi olla. Näes kun ikää tulee - kuten tulee myös näille pelleille - niin se ulkonäkö väkisin rapistuu, vaikka ei lihoisi. Siinä kohtaa se katkarapu viimeistään veltostuu, ja äijä lähtee jahtaamaan nuorempia naisia. Se fakta ettei nämä saa naisia edes nuorina ei estä näitä vanhoinakaan vaatimaan, että naisen kroppa on ikuisesti nuori ja nätti. Puistattavia tyyppejä.
Mutta sinä olet sisäisesti niin kaunis, oikea jokaisen miehen unelma!
Ja sinä et kestä totuutta. Ja totuus on, että osaa miehistä kiehtoo sellainen esipuberteettinen 11-12 vuotiaan tytön (tai pojan) kroppa. Ei rasvaa eikä rintoja, koska rinnat ovat nimenomaan rasvaa.
Ongelma on siinä, ettei kukaan nainen (tai mies) säily sellaisena, ei vaikka ei koskaan lihoisi kiloakaan siitä 12 vuotiaan painosta. Ikä muuttaa kroppaa ja silloin pinnallinen mies väistämättä lähtee yrittämään nuorempia. Se, ettei tämä mies saanut sellaista naista nuorenakaan ei pätkääkään estä tätä yrittämästä vielä viisikymppisenä niitä 12-vuotiaan kropan omaavia. Vaikka ei niitä saa, ei nuorena ja vielä vähemmän vanhempana.
Lisäksi jos nainen on kyllin tyhmä lähteäkseen tähän leikkiin se 12-vuotiaan painossa pysyminen tuo naiselle muita ongelmia, ei esim. tule kuukautisia eikä siis voi lisääntyäkään, ja liian rasvaton kroppa vanhenee liian nopeasti, kun ravintoa on kroonisesti liian vähän. Ja raskaus viimeistään karkottaisi miehen, kun väkisin kertyy mahaa ja usein turvotustakin.
Eli tuollainen mies on huono diili kaikin tavoin. Onneksi enemmistö miehistä on realisteja, joilla toimii vaikka niin nainen kun mies itsekin lihoo siitä 12-vuotiaan kropasta. Mutta näitä joilla päähän ei mahdu muuta kuin se hoikkuus kannattaa karttaa kuin ruttoa, kuten useimmat karttavatkin.
Tämän
Olet hokenut tuosta 12-vuotiaasta jo niin kauan, että etköhän se ole sinä, joka tuntee erityistä viehtymystä 12-vuotiaisiin tyttöihin.
Eli myönnät että olen oikeassa, kun sinulla ei ole yhtään asia-argumenttia. Eikä sinulla ole rohkeutta edes yrittää analysoida että MIKSI se aikuisen naisen kroppa ei kiihota, miksi pitää olla lapsen kroppa tai miehen, jotta viisari värähtäisi. Kun kyse ei ole siitä ettei 300 kg obeesi kelpaa (mikä olisi yleistä ja normaalia), näille miehille ei yleensä kelpaa normaalipainoinenkaan nainen (bmi 20-25).
Mulle tulee mieleen että voi olla kyse kahdesta asiasta: todellisuudessa ei ole hetero, koska naiselliset muodot (kuten rinnat, jotka ovat rasvaa) ällöttävät. Tämä ei ole herja vaan havainto. Mutta sen sijaan että tunnustaisi itselleen (ellei muille), että oikeasti se miehen vartalo on se mikä kiinnostaa, niin yrittää vääntää naisia miehen rasvaprosentteihin. Ja suuttuu, kun kukaan nainen ei ota elämäntehtäväkseen näyttää 12-vuotiaalta vain siksi, että miehellä ei muuten seiso.
Tai vielä pimeämpi syy olisi se, että nimenomaan kropan lapsenomaisuus on se mikä kiehtoo, halutaan siis vuosissa aikuinen (eli laillinen) kumppani, jolla kuitenkin on keskenkasvuisen vartalo.
Näitä miehiä ei tosiaan kannata kenenkään valita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas (miehenä) ymmärrän, että haetaan kumppania ilmoittamalla toive vartalotyypistä. Miehille kun seksuaalisuus on äärimmäisen tärkeä osa elämää ja jos on seksuaalisesti kiinnostunut vain hoikista naisista, ei yhteiselämästä tule mitään lihavan naisen kanssa.
Olen täysin samaa mieltä. On myös hyvä ilmoittaa sille hoikalle naiselle jo heti alkuun että jos lihoo yhtään, niin sitten seksi loppuu ja parisuhde, koska mies nyt vain ei pysty yhtymään naiseen joka ei ole miehen mielestä hoikka. Varmaan tuollaisellekin miehelle joku nainen löytyy, ainakin hetkeksi. Mitään loppuelämän suhdettahan, saati nyt herran tähden perhettä ei tuollaisen kanssa voi perustaa, koska eihän se kestä, kun koko suhde perustuu miehen kikkelille ja kikkelin ongelmalle jossa vain hoikassa naisessa oleva reikä saa kikkelin pystyyn.
Todellakin kannattaa laittaa jo ihan sinne profiiliin, jopa ensimmäiseksi lauseeksi että etsityn naisen täytyy olla hoikka, muuten ei seksi onnistu. Säästyy kaikkien aika.
Miehen seksuaalista kiinnostusta naista kohtaan voisitte te naiset miettiä sitä kautta, että kostuuko teillä se pimpsloora, jos tapailumies on epäsiisti, haisee ihan tuoreelle ripulipaskalle ja hengitys löyhkää kalmalle? Tämä ei ehkä ole paras mahdollinen vertauskuva, koska tässäkin ketjussa enemmistö "liikunnallisista" naisista ovat ravanneet treffeillä juuri tuollaisten miesten kanssa. Kuvitelkaa siis, että pitäisi sekstailla, mutta vastapuoli on todella luotaantyöntävän näköinen.
Saako se sun hoikka mimmi haista ripulipaskalle, löyhkätä kalmalle ja olla muutenkin epäsiisti? Kunhan on hoikka?
Toi on kyllä aika outo vertaus, sillä annat ymmärtää, että naisen kuuluu kostua kunhan mies ei ole tuota yllä mainittua.
,eriYritin kyllä vertauksella saada lihavat naiset ymmärtämään, että enemmistö miehistä eivät halua lihavaa naista,
Jos tuo pitäisi paikkansa, Suomen syntyvyys olisi jo lähes nollilla. Totuus on, että tämän palstan ulkopuolella tänäkin viikonloppuna lukemattomat miehet rakastelevat halukkaasti ylipainoisia ja jopa lihavia naisiaan. Ja naiset miehiään.
Kyllähän se syntyvyys aika alhaalla alkaa jo ollakin. Ja yksi syistä on naisten ylipainoisuus. Mies ei mahda biologialleen mitään, että kunnon stondikseen tarvitaan sopiva kiihoke ja lihavuus ei yleensä ole yksi niistä.
Vain harva suomalainen nainen on luonnostaan laiha (eli että on keskimääräistä nopeampi aineenvaihdunta). Loput naiset jos väkisin laihduttaisivat itsensä johonkin bmi 19:aan, kärsisivät puutostiloista ja menkat todennäköisesti loppuisivat. Ei siinä silloinkaan paljoa lapsia tehdä.
Tuskinpa se syntyvyyden lasku siitä johtuu, että miehet eivät enää haluaisi naisia seksuaalisesti :D Eihän naisen tarvi kuin ladata tinder, ja jos pelkkää seksiä etsii, niin varmasti joku löytyy. Suurin osa naisista ei kuitenkaan tee niin, vaan etsii parisuhdetta, ja siihen sekä perheen perustamiseen haluavia miehiä on vähemmän. Seksiä nekin miehet mielellään ottavat, eli ei ole siitä kiinni, etteikö kiihottaisi, vaan ihan muista asioista (lapsiperhe-elämän sitovuudesta, taloudellisista seikoista jne.).