Miesten "liikunnallinen nainen" pyynnöt
Arvoisat palstan miehet. Kun puhutte kaipaamistanne "liikunnallisista naisista", voisitte mieluummin sanoa ihan rehellisesti että haluatte hoikan naisen. Tämä teidän sana-leikkinne on hämmentävää, koska kuntosalilla käydessäni havaitsen että kaikista koviten treenaavat naiset on yleensä melko tukevia. Myös Ensitreffit Alttarilla Henniä on haukuttu pulskaksi, pätkäjalaksi ja ties miksi ja kuitenkin hän on oiva esimerkki teidän hakemasta kovaa treenaavasta naisesta.
Mistä tämä hämmennys johtuu? No ilmeisesti siitä, että miesten ja naisten hormonitasapaino on erilainen. Mitä olen sivusta seurannut, niin raskas liikunta on useimmilla miehillä melko tehokas keino pudottaa painoa. Valitettavasti monella naisella kova treeni aiheuttaa vain reisien paisumista sekä ruokahalun kasvua.
Voitte ihan vapaasti tavoitella niitä hoikkia naisia. Toivon vain sitä, että olisitte sekä naisille että itsellenne rehellisiä sen suhteen mitä oikeasti haette. Btw, nainen joka on hoikka, tienaa kohtuullisesti, tykkää siivoamisesta, on aina hyvällä tuulella, ei omista lemmikkieläimiä, harrastuksina teidän ihailemat lenkkeily sekä kuntosalilla käynti - NÄMÄ EI OLE MITÄÄN "TAVALLISIA" NAISIA! Yhtä hyvin naiset voisivat toivoa raamikasta, pitkää,, kohteliasta, maskuliinista, hyvin tienaavaa miestä joka ei koskaan katso pornoa, ei katsele muita naisia ja on kaiken lisäksi lapsirakas. Harrastuksina autojen rassaaminen, metsästys sekä pelaaminen kielletty. Lihakset pitää olla hankittuna metsätöistä, naiset ei tykkää salilla aikansa kuluttavista miehistä. Mistä tällaisia "tavallisia" miehiä löytää nykypäivänä? Niinpä.
Kommentit (4348)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas (miehenä) ymmärrän, että haetaan kumppania ilmoittamalla toive vartalotyypistä. Miehille kun seksuaalisuus on äärimmäisen tärkeä osa elämää ja jos on seksuaalisesti kiinnostunut vain hoikista naisista, ei yhteiselämästä tule mitään lihavan naisen kanssa.
Olen täysin samaa mieltä. On myös hyvä ilmoittaa sille hoikalle naiselle jo heti alkuun että jos lihoo yhtään, niin sitten seksi loppuu ja parisuhde, koska mies nyt vain ei pysty yhtymään naiseen joka ei ole miehen mielestä hoikka. Varmaan tuollaisellekin miehelle joku nainen löytyy, ainakin hetkeksi. Mitään loppuelämän suhdettahan, saati nyt herran tähden perhettä ei tuollaisen kanssa voi perustaa, koska eihän se kestä, kun koko suhde perustuu miehen kikkelille ja kikkelin ongelmalle jossa vain hoikassa naisessa oleva reikä saa kikkelin pystyyn.
Todellakin kannattaa laittaa jo ihan sinne profiiliin, jopa ensimmäiseksi lauseeksi että etsityn naisen täytyy olla hoikka, muuten ei seksi onnistu. Säästyy kaikkien aika.
Miehen seksuaalista kiinnostusta naista kohtaan voisitte te naiset miettiä sitä kautta, että kostuuko teillä se pimpsloora, jos tapailumies on epäsiisti, haisee ihan tuoreelle ripulipaskalle ja hengitys löyhkää kalmalle? Tämä ei ehkä ole paras mahdollinen vertauskuva, koska tässäkin ketjussa enemmistö "liikunnallisista" naisista ovat ravanneet treffeillä juuri tuollaisten miesten kanssa. Kuvitelkaa siis, että pitäisi sekstailla, mutta vastapuoli on todella luotaantyöntävän näköinen.
Saako se sun hoikka mimmi haista ripulipaskalle, löyhkätä kalmalle ja olla muutenkin epäsiisti? Kunhan on hoikka?
Toi on kyllä aika outo vertaus, sillä annat ymmärtää, että naisen kuuluu kostua kunhan mies ei ole tuota yllä mainittua.
,eriYritin kyllä vertauksella saada lihavat naiset ymmärtämään, että enemmistö miehistä eivät halua lihavaa naista,
Jos tuo pitäisi paikkansa, Suomen syntyvyys olisi jo lähes nollilla. Totuus on, että tämän palstan ulkopuolella tänäkin viikonloppuna lukemattomat miehet rakastelevat halukkaasti ylipainoisia ja jopa lihavia naisiaan. Ja naiset miehiään.
Kyllähän se syntyvyys aika alhaalla alkaa jo ollakin. Ja yksi syistä on naisten ylipainoisuus. Mies ei mahda biologialleen mitään, että kunnon stondikseen tarvitaan sopiva kiihoke ja lihavuus ei yleensä ole yksi niistä.
Minäkään en voi biologialleni mitään enkä siis sille että en vain halua miehiä joille hoikkuuteni on tärkein arvo minussa. Ehkä nuo kuitenkin löytävät naisen joka tyytyy sellaiseen mieheen. Minä seurustelen toisenlaisten miesten kanssa.

Vain harva suomalainen nainen on luonnostaan laiha (eli että on keskimääräistä nopeampi aineenvaihdunta). Loput naiset jos väkisin laihduttaisivat itsensä johonkin bmi 19:aan, kärsisivät puutostiloista ja menkat todennäköisesti loppuisivat. Ei siinä silloinkaan paljoa lapsia tehdä.
Tuskinpa se syntyvyyden lasku siitä johtuu, että miehet eivät enää haluaisi naisia seksuaalisesti :D Eihän naisen tarvi kuin ladata tinder, ja jos pelkkää seksiä etsii, niin varmasti joku löytyy. Suurin osa naisista ei kuitenkaan tee niin, vaan etsii parisuhdetta, ja siihen sekä perheen perustamiseen haluavia miehiä on vähemmän. Seksiä nekin miehet mielellään ottavat, eli ei ole siitä kiinni, etteikö kiihottaisi, vaan ihan muista asioista (lapsiperhe-elämän sitovuudesta, taloudellisista seikoista jne.).
Puolella ihmisistä on keskimääräistä nopeampi aineenvaihdunta, joten tällä logiikalla puolet Suomen kansasta pitäisi olla hoikkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat nyt tuohtuneita siitä, jos mies toivoo kumppanikseen normaalivartaloista naista joka jaksaa ja jolla on motivaatiota lähteä yhdessä muuallekin ulkoilemaan ja liikkumaan kuin grillille.
Hyvin te vedätte.
Minä olen normaalivartaloinen nainen (38v, bmi 22) ja olen ikäni urheillut välillä enemmän ja välillä vähemmän. Tällä hetkellä ei säännöllisiä harrastuksia, mutta kuntoilua, esim. kotijumppaa, lenkkiä (hölkkää), uintia, hiihtoa, tanssitunteja, päivävaelluksia ja kävelyä tietysti esimerkiksi tulee tehtyä. Olen mielestäni sellaisessa perushyvässä kunnossa, en todellakaan kovassa kunnossa (joskus nuorena ehkä olinkin).
Jos mies etsii urheilullista naista, en uskaltaisi tykätä. Tuskin olen riittävän urheilullinen, jos toinen on joku kilpaurheilija tai himoliikkuja ja varsinkin, kun on se riski, että mies tarkoittaa sillä sellaista tikkulaihaa naista, jolla bmi19, ja mitä minä kohtuullisen lihaksikkaana en ole ja on mulla rinnatkin about C-kuppia.
Siinähän ihmettelette, kun kaikki naiset on lihavia, kun kaltaiseni arvioi noita urheilusuorituksia ehkä oikeasti urheilun kautta (ja harva on niin tosissaan treenaava ainakaan enää mun iässä) ja ne bmi19 naiset, joita mullakin on kaveripiirissä, ei todellakaan urheile yhtään.
TÄMÄ. Ne todella hoikat naiset ei yleensä urheile juuri ollenkaan. Kunpa miehet tajuaisi sen. Itse tehnyt täysin saman havainnon. Minä myöskin liikunnallinen ja BMI 21,5 ja 31 v. Vaikka näen kovasti vaivaa pitääkseni painon alhaalla ja liikun paljon (3 x enemmän kuin mieheni) en vastaa miesten kuvaa hoikasta naisesta. Minunkin mieheni on kuvannut minua sanoin "normaalipainoinen" ja minä käytän kuitenkin vaatteita koossa XS-S mutta jos on lihaksia niin on lihaksia.
Tämä totta. Voin kertoa kokemuksesta. Lapsena ja siitä vielä 40 kymppiseksi asti olen ollut todella hoikka mikään ei lihottanut vaikka synnytin 3 lasta mutta ei vaikutusta. Lapsena ja teininä ikäiseni pojat haukkuivat luuviuluksi ja hokivat että koskas oikein lihot. Toivoin vain pääseväni siitä laihuudesta eroon. Luulen että vain geenit on laihuuden syynä. Mikään syöminen ei lihottanut. Sain lihakset kuntosalilla kolmekymppisenä kun lähdin salille tosin näytin aivan samalta mutta kiinteämmältä.
En minäkään halua lihavaa miestä ja ihmetyttää miksi sellaiset läskiä tursuavat miehet haluavat todella hoikan naisen 😧 siis miksi jos itse ei sitä ole. Tilastojen mukaan yli puolet miehistä on selkeästi ylipainoisia!! Eikö miesten kannattaisi aloittaa kunnon laihdutustreenit? Sitten niitä hoikkia naisiakin saattaisi saada.
Juuri näin. Olen urheilullinen mies (lihaksikas ja vähän läskiä) ja on selvää että mun tyttöystävälle on oikeus haluta mun pysyvän urheilullisena koska hänkin on urheilullinen (hoikka urheilijankroppa). En näe tässä mitään ongelmallista.
Jee, viettäkää onnellista loppuelämää vahtien omaa ja kumppanin selluliittia kuin kotirouvat Kanarialla. Pinnallisuuden huipentuma.
Jep. Minäkin kierrän noi pinnalliset kalorikyttääjät kaukaa, vaikka itse olen hoikka en tekisi mitään bimbomiehellä, jonka päähän ei mahdu muuta kun se paino. Sitten jos vaikka sairastuisin ja paino muuttuisi, loppuisi se "rakkaus" kuin seinään. En yhtään ihmettele ettei nämä pinnalliset jampat kelpaa lihaville, saati hoikille joilla on vara valita.
Mitään oikeaa suhdetta noiden kanssa ei voi olla. Näes kun ikää tulee - kuten tulee myös näille pelleille - niin se ulkonäkö väkisin rapistuu, vaikka ei lihoisi. Siinä kohtaa se katkarapu viimeistään veltostuu, ja äijä lähtee jahtaamaan nuorempia naisia. Se fakta ettei nämä saa naisia edes nuorina ei estä näitä vanhoinakaan vaatimaan, että naisen kroppa on ikuisesti nuori ja nätti. Puistattavia tyyppejä.
Mutta sinä olet sisäisesti niin kaunis, oikea jokaisen miehen unelma!
Ja sinä et kestä totuutta. Ja totuus on, että osaa miehistä kiehtoo sellainen esipuberteettinen 11-12 vuotiaan tytön (tai pojan) kroppa. Ei rasvaa eikä rintoja, koska rinnat ovat nimenomaan rasvaa.
Ongelma on siinä, ettei kukaan nainen (tai mies) säily sellaisena, ei vaikka ei koskaan lihoisi kiloakaan siitä 12 vuotiaan painosta. Ikä muuttaa kroppaa ja silloin pinnallinen mies väistämättä lähtee yrittämään nuorempia. Se, ettei tämä mies saanut sellaista naista nuorenakaan ei pätkääkään estä tätä yrittämästä vielä viisikymppisenä niitä 12-vuotiaan kropan omaavia. Vaikka ei niitä saa, ei nuorena ja vielä vähemmän vanhempana.
Lisäksi jos nainen on kyllin tyhmä lähteäkseen tähän leikkiin se 12-vuotiaan painossa pysyminen tuo naiselle muita ongelmia, ei esim. tule kuukautisia eikä siis voi lisääntyäkään, ja liian rasvaton kroppa vanhenee liian nopeasti, kun ravintoa on kroonisesti liian vähän. Ja raskaus viimeistään karkottaisi miehen, kun väkisin kertyy mahaa ja usein turvotustakin.
Eli tuollainen mies on huono diili kaikin tavoin. Onneksi enemmistö miehistä on realisteja, joilla toimii vaikka niin nainen kun mies itsekin lihoo siitä 12-vuotiaan kropasta. Mutta näitä joilla päähän ei mahdu muuta kuin se hoikkuus kannattaa karttaa kuin ruttoa, kuten useimmat karttavatkin.
Tämän
Olet hokenut tuosta 12-vuotiaasta jo niin kauan, että etköhän se ole sinä, joka tuntee erityistä viehtymystä 12-vuotiaisiin tyttöihin.
Eli myönnät että olen oikeassa, kun sinulla ei ole yhtään asia-argumenttia. Eikä sinulla ole rohkeutta edes yrittää analysoida että MIKSI se aikuisen naisen kroppa ei kiihota, miksi pitää olla lapsen kroppa tai miehen, jotta viisari värähtäisi. Kun kyse ei ole siitä ettei 300 kg obeesi kelpaa (mikä olisi yleistä ja normaalia), näille miehille ei yleensä kelpaa normaalipainoinenkaan nainen (bmi 20-25).
Mulle tulee mieleen että voi olla kyse kahdesta asiasta: todellisuudessa ei ole hetero, koska naiselliset muodot (kuten rinnat, jotka ovat rasvaa) ällöttävät. Tämä ei ole herja vaan havainto. Mutta sen sijaan että tunnustaisi itselleen (ellei muille), että oikeasti se miehen vartalo on se mikä kiinnostaa, niin yrittää vääntää naisia miehen rasvaprosentteihin. Ja suuttuu, kun kukaan nainen ei ota elämäntehtäväkseen näyttää 12-vuotiaalta vain siksi, että miehellä ei muuten seiso.
Tai vielä pimeämpi syy olisi se, että nimenomaan kropan lapsenomaisuus on se mikä kiehtoo, halutaan siis vuosissa aikuinen (eli laillinen) kumppani, jolla kuitenkin on keskenkasvuisen vartalo.
Näitä miehiä ei tosiaan kannata kenenkään valita.
En ole saanut koulutusta mielenterveyden ongelmiin, joten minun on mahdotonta analysoida syitä, jotka saavat sinut kuvittelemaan, että esim. minä joka olen aina pitänyt naisellisista ja sopusuhtaisista naisista, olisinkin mieltynyt 12-vuotiaiden poikien ja tyttöjen vartaloista. Ja että olisin umpiheteroudestani huolimatta homppeliini. Sekaisinhan sinä olet kuin seinäkello.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas (miehenä) ymmärrän, että haetaan kumppania ilmoittamalla toive vartalotyypistä. Miehille kun seksuaalisuus on äärimmäisen tärkeä osa elämää ja jos on seksuaalisesti kiinnostunut vain hoikista naisista, ei yhteiselämästä tule mitään lihavan naisen kanssa.
Olen täysin samaa mieltä. On myös hyvä ilmoittaa sille hoikalle naiselle jo heti alkuun että jos lihoo yhtään, niin sitten seksi loppuu ja parisuhde, koska mies nyt vain ei pysty yhtymään naiseen joka ei ole miehen mielestä hoikka. Varmaan tuollaisellekin miehelle joku nainen löytyy, ainakin hetkeksi. Mitään loppuelämän suhdettahan, saati nyt herran tähden perhettä ei tuollaisen kanssa voi perustaa, koska eihän se kestä, kun koko suhde perustuu miehen kikkelille ja kikkelin ongelmalle jossa vain hoikassa naisessa oleva reikä saa kikkelin pystyyn.
Todellakin kannattaa laittaa jo ihan sinne profiiliin, jopa ensimmäiseksi lauseeksi että etsityn naisen täytyy olla hoikka, muuten ei seksi onnistu. Säästyy kaikkien aika.
Miehen seksuaalista kiinnostusta naista kohtaan voisitte te naiset miettiä sitä kautta, että kostuuko teillä se pimpsloora, jos tapailumies on epäsiisti, haisee ihan tuoreelle ripulipaskalle ja hengitys löyhkää kalmalle? Tämä ei ehkä ole paras mahdollinen vertauskuva, koska tässäkin ketjussa enemmistö "liikunnallisista" naisista ovat ravanneet treffeillä juuri tuollaisten miesten kanssa. Kuvitelkaa siis, että pitäisi sekstailla, mutta vastapuoli on todella luotaantyöntävän näköinen.
Saako se sun hoikka mimmi haista ripulipaskalle, löyhkätä kalmalle ja olla muutenkin epäsiisti? Kunhan on hoikka?
Toi on kyllä aika outo vertaus, sillä annat ymmärtää, että naisen kuuluu kostua kunhan mies ei ole tuota yllä mainittua.
,eriYritin kyllä vertauksella saada lihavat naiset ymmärtämään, että enemmistö miehistä eivät halua lihavaa naista,
Jos tuo pitäisi paikkansa, Suomen syntyvyys olisi jo lähes nollilla. Totuus on, että tämän palstan ulkopuolella tänäkin viikonloppuna lukemattomat miehet rakastelevat halukkaasti ylipainoisia ja jopa lihavia naisiaan. Ja naiset miehiään.
Kyllähän se syntyvyys aika alhaalla alkaa jo ollakin. Ja yksi syistä on naisten ylipainoisuus. Mies ei mahda biologialleen mitään, että kunnon stondikseen tarvitaan sopiva kiihoke ja lihavuus ei yleensä ole yksi niistä.
Mikään biologia ei määrää miestä kiihottumaan vain tietystä vartalomallista. Kyseessä on kulttuurinen ja henkilökohtainen mieltymys, johon jokaisella toki on oikeus. Kuten naisellakin on oikeus olla haluamatta miestä jolle toisen paino on ykkösasia.
Huhhuh. Onneksi oon jo pariutunut. Ihan järkyttävän idioottimaista settiä. Av-mammat kuorossa huutaa että miesten täytyy tykätä isoistakin naisista, ja samaan hengenvetoon haukkuvat hoikat naiset 12-vuotiaan pikkupojan näköisiksi ja niistä pitävät homoiksi. Miltäköhän tuntuisi olla noin tyhmä? No oikeestaan varmaan aika hyvältä kun ei edes tajuaisi omia vikojaan.

Juu, biologialla ei tietenkään ole mitään miesten kiihottumisen kanssa. Ei mitään, ei siis mitään.
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh. Onneksi oon jo pariutunut. Ihan järkyttävän idioottimaista settiä. Av-mammat kuorossa huutaa että miesten täytyy tykätä isoistakin naisista, ja samaan hengenvetoon haukkuvat hoikat naiset 12-vuotiaan pikkupojan näköisiksi ja niistä pitävät homoiksi. Miltäköhän tuntuisi olla noin tyhmä? No oikeestaan varmaan aika hyvältä kun ei edes tajuaisi omia vikojaan.
Olen varma, etteivät tyhmät naiset ymmärrä olevansa tyhmiä samaan tapaan, kuin alkoholistikaan ei tajua olevansa alkoholisti. Ja myöskään lihavat eivät tajua olevansa lihavia vaan vain hitusen muodokkaita.
Samaa olen miettinyt.
Olen lihava, mutta salilla käyn 2-3 krt viikossa, ryhmäliikunnassa jumppaa 2 h viikossa ja päälle tunti joogaa ja tunti pilatesta.
Ei se lihavuus maagisesti häviä, vaikka harrastaa liikuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas (miehenä) ymmärrän, että haetaan kumppania ilmoittamalla toive vartalotyypistä. Miehille kun seksuaalisuus on äärimmäisen tärkeä osa elämää ja jos on seksuaalisesti kiinnostunut vain hoikista naisista, ei yhteiselämästä tule mitään lihavan naisen kanssa.
Olen täysin samaa mieltä. On myös hyvä ilmoittaa sille hoikalle naiselle jo heti alkuun että jos lihoo yhtään, niin sitten seksi loppuu ja parisuhde, koska mies nyt vain ei pysty yhtymään naiseen joka ei ole miehen mielestä hoikka. Varmaan tuollaisellekin miehelle joku nainen löytyy, ainakin hetkeksi. Mitään loppuelämän suhdettahan, saati nyt herran tähden perhettä ei tuollaisen kanssa voi perustaa, koska eihän se kestä, kun koko suhde perustuu miehen kikkelille ja kikkelin ongelmalle jossa vain hoikassa naisessa oleva reikä saa kikkelin pystyyn.
Todellakin kannattaa laittaa jo ihan sinne profiiliin, jopa ensimmäiseksi lauseeksi että etsityn naisen täytyy olla hoikka, muuten ei seksi onnistu. Säästyy kaikkien aika.
Miehen seksuaalista kiinnostusta naista kohtaan voisitte te naiset miettiä sitä kautta, että kostuuko teillä se pimpsloora, jos tapailumies on epäsiisti, haisee ihan tuoreelle ripulipaskalle ja hengitys löyhkää kalmalle? Tämä ei ehkä ole paras mahdollinen vertauskuva, koska tässäkin ketjussa enemmistö "liikunnallisista" naisista ovat ravanneet treffeillä juuri tuollaisten miesten kanssa. Kuvitelkaa siis, että pitäisi sekstailla, mutta vastapuoli on todella luotaantyöntävän näköinen.
Saako se sun hoikka mimmi haista ripulipaskalle, löyhkätä kalmalle ja olla muutenkin epäsiisti? Kunhan on hoikka?
Toi on kyllä aika outo vertaus, sillä annat ymmärtää, että naisen kuuluu kostua kunhan mies ei ole tuota yllä mainittua.
,eriYritin kyllä vertauksella saada lihavat naiset ymmärtämään, että enemmistö miehistä eivät halua lihavaa naista,
Jos tuo pitäisi paikkansa, Suomen syntyvyys olisi jo lähes nollilla. Totuus on, että tämän palstan ulkopuolella tänäkin viikonloppuna lukemattomat miehet rakastelevat halukkaasti ylipainoisia ja jopa lihavia naisiaan. Ja naiset miehiään.
Kyllähän se syntyvyys aika alhaalla alkaa jo ollakin. Ja yksi syistä on naisten ylipainoisuus. Mies ei mahda biologialleen mitään, että kunnon stondikseen tarvitaan sopiva kiihoke ja lihavuus ei yleensä ole yksi niistä.
Vain harva suomalainen nainen on luonnostaan laiha (eli että on keskimääräistä nopeampi aineenvaihdunta). Loput naiset jos väkisin laihduttaisivat itsensä johonkin bmi 19:aan, kärsisivät puutostiloista ja menkat todennäköisesti loppuisivat. Ei siinä silloinkaan paljoa lapsia tehdä.
Tuskinpa se syntyvyyden lasku siitä johtuu, että miehet eivät enää haluaisi naisia seksuaalisesti :D Eihän naisen tarvi kuin ladata tinder, ja jos pelkkää seksiä etsii, niin varmasti joku löytyy. Suurin osa naisista ei kuitenkaan tee niin, vaan etsii parisuhdetta, ja siihen sekä perheen perustamiseen haluavia miehiä on vähemmän. Seksiä nekin miehet mielellään ottavat, eli ei ole siitä kiinni, etteikö kiihottaisi, vaan ihan muista asioista (lapsiperhe-elämän sitovuudesta, taloudellisista seikoista jne.).
Puolella ihmisistä on keskimääräistä nopeampi aineenvaihdunta, joten tällä logiikalla puolet Suomen kansasta pitäisi olla hoikkia.
Keskiarvo jos olisi vaikka BMI 23 (en tiedä), mutta se nyt on sellainen tavallisen kokoinen (ei laiha, eikä lihava), niin BMI 19 ei todellakaan ole 50%:lla ja täällähän on sanottu, että hoikaksi ei lasketa esim. bmi22 naista.
Nostaa sitten pelkkää penkkiä, niin ei perse kasva. Tasapaino siihen treeniin. Jos perse kasvaa helposti, niin tasapainottaa muualta.
Overmind
Tämä nykyaika on tosi ihmeellistä, mikään muu ei paljoa merkitse ihmisille kuin ulkonäkö. Olen ollut 40 vuotta saman miehen kanssa, hän oli nuorempana minun silmissä tosi komea, mutta ei varmaan kaikkien muiden mielestä. Tärkeämpää pitkässä parisuhteessa on se, millainen toinen on luonteeltaan ja käytökseltään. Meillä menee edelleen hyvin, on huumoria, samat arvot, yhteinen perhe ja lapsenlapset ja halutaan elämältä samoja asioita eli tulevaisuutta suunnitellaan yhdessä. Ja seksuaalinen kipinä ei ole hävinnyt. En ikinä vaihtaisi häntä mihinkään bodariin tai johonkin huippu hyvännäköiseen naisten naurattajaan. Eli kannattaa hakea hyvää persoonaa, se ulkonäkö rapistuu ihan jokaisella kun vanhenee.
Vierailija kirjoitti:
Minkälaiset vartalot näillä miehillä itsellään on? Siis näillä, jotka haluavat hoikan naisen
Monilla on kaljamaha, silmäpussit ja ikää ihan liikaa.
Tavalliset naiset eivät ole kovin hyvännäköisiä. Juttu on se, että top 80% naisista on sellaisia, mitä #Chad tykkää panna, ja sitten kaikki top 80% naisista ajattelee, että voivat saada top 20% miehen parisuhteeseen.
Overmind
Overmind kirjoitti:

Tulihan ne chadit taas mukaan keskusteluun. Ratkaisu on se, että miehet alkavat pitää pöksynsä jaloissa eikä olla niin helppoja.
Tavis kirjoitti:
Tämä nykyaika on tosi ihmeellistä, mikään muu ei paljoa merkitse ihmisille kuin ulkonäkö. Olen ollut 40 vuotta saman miehen kanssa, hän oli nuorempana minun silmissä tosi komea, mutta ei varmaan kaikkien muiden mielestä. Tärkeämpää pitkässä parisuhteessa on se, millainen toinen on luonteeltaan ja käytökseltään. Meillä menee edelleen hyvin, on huumoria, samat arvot, yhteinen perhe ja lapsenlapset ja halutaan elämältä samoja asioita eli tulevaisuutta suunnitellaan yhdessä. Ja seksuaalinen kipinä ei ole hävinnyt. En ikinä vaihtaisi häntä mihinkään bodariin tai johonkin huippu hyvännäköiseen naisten naurattajaan. Eli kannattaa hakea hyvää persoonaa, se ulkonäkö rapistuu ihan jokaisella kun vanhenee.
Olkiukkoja, olkiukkoja.
Ja mielenkiintoista, että silti piti korostaa että miehesi oli komea. Miksi muut sitten miehet eivät saisi haluta kaunista naista?
Ulkonäöllä on iso merkitys siihen kenestä on kiinnostunut. Kusipäisen nalkuttajan kanssa ei pitkään jaksa olla yhdessä, mutta ei sen vaihtoehto ole nainen, joka on sysiruma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas (miehenä) ymmärrän, että haetaan kumppania ilmoittamalla toive vartalotyypistä. Miehille kun seksuaalisuus on äärimmäisen tärkeä osa elämää ja jos on seksuaalisesti kiinnostunut vain hoikista naisista, ei yhteiselämästä tule mitään lihavan naisen kanssa.
Olen täysin samaa mieltä. On myös hyvä ilmoittaa sille hoikalle naiselle jo heti alkuun että jos lihoo yhtään, niin sitten seksi loppuu ja parisuhde, koska mies nyt vain ei pysty yhtymään naiseen joka ei ole miehen mielestä hoikka. Varmaan tuollaisellekin miehelle joku nainen löytyy, ainakin hetkeksi. Mitään loppuelämän suhdettahan, saati nyt herran tähden perhettä ei tuollaisen kanssa voi perustaa, koska eihän se kestä, kun koko suhde perustuu miehen kikkelille ja kikkelin ongelmalle jossa vain hoikassa naisessa oleva reikä saa kikkelin pystyyn.
Todellakin kannattaa laittaa jo ihan sinne profiiliin, jopa ensimmäiseksi lauseeksi että etsityn naisen täytyy olla hoikka, muuten ei seksi onnistu. Säästyy kaikkien aika.
Miehen seksuaalista kiinnostusta naista kohtaan voisitte te naiset miettiä sitä kautta, että kostuuko teillä se pimpsloora, jos tapailumies on epäsiisti, haisee ihan tuoreelle ripulipaskalle ja hengitys löyhkää kalmalle? Tämä ei ehkä ole paras mahdollinen vertauskuva, koska tässäkin ketjussa enemmistö "liikunnallisista" naisista ovat ravanneet treffeillä juuri tuollaisten miesten kanssa. Kuvitelkaa siis, että pitäisi sekstailla, mutta vastapuoli on todella luotaantyöntävän näköinen.
Saako se sun hoikka mimmi haista ripulipaskalle, löyhkätä kalmalle ja olla muutenkin epäsiisti? Kunhan on hoikka?
Toi on kyllä aika outo vertaus, sillä annat ymmärtää, että naisen kuuluu kostua kunhan mies ei ole tuota yllä mainittua.
,eriYritin kyllä vertauksella saada lihavat naiset ymmärtämään, että enemmistö miehistä eivät halua lihavaa naista,
Jos tuo pitäisi paikkansa, Suomen syntyvyys olisi jo lähes nollilla. Totuus on, että tämän palstan ulkopuolella tänäkin viikonloppuna lukemattomat miehet rakastelevat halukkaasti ylipainoisia ja jopa lihavia naisiaan. Ja naiset miehiään.
Kyllähän se syntyvyys aika alhaalla alkaa jo ollakin. Ja yksi syistä on naisten ylipainoisuus. Mies ei mahda biologialleen mitään, että kunnon stondikseen tarvitaan sopiva kiihoke ja lihavuus ei yleensä ole yksi niistä.
Vain harva suomalainen nainen on luonnostaan laiha (eli että on keskimääräistä nopeampi aineenvaihdunta). Loput naiset jos väkisin laihduttaisivat itsensä johonkin bmi 19:aan, kärsisivät puutostiloista ja menkat todennäköisesti loppuisivat. Ei siinä silloinkaan paljoa lapsia tehdä.
Tuskinpa se syntyvyyden lasku siitä johtuu, että miehet eivät enää haluaisi naisia seksuaalisesti :D Eihän naisen tarvi kuin ladata tinder, ja jos pelkkää seksiä etsii, niin varmasti joku löytyy. Suurin osa naisista ei kuitenkaan tee niin, vaan etsii parisuhdetta, ja siihen sekä perheen perustamiseen haluavia miehiä on vähemmän. Seksiä nekin miehet mielellään ottavat, eli ei ole siitä kiinni, etteikö kiihottaisi, vaan ihan muista asioista (lapsiperhe-elämän sitovuudesta, taloudellisista seikoista jne.).
Ei 5000kcal torttusuklaadieetti ole mitenkään luonnollinen ja nimenomaan sillä ne puutostilat aikaansaadaan.
Vierailija kirjoitti:
Tavis kirjoitti:
Tämä nykyaika on tosi ihmeellistä, mikään muu ei paljoa merkitse ihmisille kuin ulkonäkö. Olen ollut 40 vuotta saman miehen kanssa, hän oli nuorempana minun silmissä tosi komea, mutta ei varmaan kaikkien muiden mielestä. Tärkeämpää pitkässä parisuhteessa on se, millainen toinen on luonteeltaan ja käytökseltään. Meillä menee edelleen hyvin, on huumoria, samat arvot, yhteinen perhe ja lapsenlapset ja halutaan elämältä samoja asioita eli tulevaisuutta suunnitellaan yhdessä. Ja seksuaalinen kipinä ei ole hävinnyt. En ikinä vaihtaisi häntä mihinkään bodariin tai johonkin huippu hyvännäköiseen naisten naurattajaan. Eli kannattaa hakea hyvää persoonaa, se ulkonäkö rapistuu ihan jokaisella kun vanhenee.
Olkiukkoja, olkiukkoja.
Ja mielenkiintoista, että silti piti korostaa että miehesi oli komea. Miksi muut sitten miehet eivät saisi haluta kaunista naista?
Ulkonäöllä on iso merkitys siihen kenestä on kiinnostunut. Kusipäisen nalkuttajan kanssa ei pitkään jaksa olla yhdessä, mutta ei sen vaihtoehto ole nainen, joka on sysiruma.
Etkö osaa lukea vai etkö ymmärrä lukemaasi? Tuossahan lukee ihan selvästi, että mies on naisen silmissä komea. Siinä ei lue, että mies on kaikkien silmissä komea.
Vierailija kirjoitti:
Tavis kirjoitti:
Tämä nykyaika on tosi ihmeellistä, mikään muu ei paljoa merkitse ihmisille kuin ulkonäkö. Olen ollut 40 vuotta saman miehen kanssa, hän oli nuorempana minun silmissä tosi komea, mutta ei varmaan kaikkien muiden mielestä. Tärkeämpää pitkässä parisuhteessa on se, millainen toinen on luonteeltaan ja käytökseltään. Meillä menee edelleen hyvin, on huumoria, samat arvot, yhteinen perhe ja lapsenlapset ja halutaan elämältä samoja asioita eli tulevaisuutta suunnitellaan yhdessä. Ja seksuaalinen kipinä ei ole hävinnyt. En ikinä vaihtaisi häntä mihinkään bodariin tai johonkin huippu hyvännäköiseen naisten naurattajaan. Eli kannattaa hakea hyvää persoonaa, se ulkonäkö rapistuu ihan jokaisella kun vanhenee.
Olkiukkoja, olkiukkoja.
Ja mielenkiintoista, että silti piti korostaa että miehesi oli komea. Miksi muut sitten miehet eivät saisi haluta kaunista naista?
Ulkonäöllä on iso merkitys siihen kenestä on kiinnostunut. Kusipäisen nalkuttajan kanssa ei pitkään jaksa olla yhdessä, mutta ei sen vaihtoehto ole nainen, joka on sysiruma.
Mielestäni kirjoitin, että minun silmissäni oli komea, ei välttämättä muiden. Rakkaus saa aikaan vaaleanpunaiset silmälasit. Toinen näyttää niin hyvältä. Et varmaan ole koskaan ollut todella rakastunut?
Overmind kirjoitti:
Tavalliset naiset eivät ole kovin hyvännäköisiä. Juttu on se, että top 80% naisista on sellaisia, mitä #Chad tykkää panna, ja sitten kaikki top 80% naisista ajattelee, että voivat saada top 20% miehen parisuhteeseen.
Ok, hyvä tietää.
Ei naisen iloisuutta ymmärrä vasta kuin sitten kun tapaa oikeasti perusluonteeltaan positiivisia ja iloisia naisia.