Kun kaikki entiset koulukaverit ja muutkin vanhat kaverit ovat menestyneet elämässä upeasti, mutta itse ei

Mitä väliä. Anna heidän elää omaa elämäänsä.

Anna itsesi elää omaa. Jos et ole tyytyväinen, niin toimi.

Itsesääli vaan syö sinua. Ei se muita. Ja ne muut ei oletettavasti edes tiedä sinun paikkaasi.

Monet ei tosiaan paskaa välitä jostain vanhoista koulujutuista. Koulut on niille vaan etappeja omassa elämässä.

Tuon opin omalta lukiokaverilta. Avasi omaa ajatteluani.

Jokainen ajattelee omalla laillaan.

Ajattele sinäkin. Ajattele hyvin ja kantavasti.

Olet just hyvä.

Välillä sama tunne, mutta olen varmasti sinua niin paljon vanhempi, että olen jo etääntynyt todella kauas ihmisistä, joilla on omistusasunnot, kesämökit, perheet, lomamatkat, suunnitelmat jo seuraaville lomille, osakesäästötili, auto, vene ja herra ties mitä trampoliineja ja huvimajoja pihoissaan. En minä varmaan edes jaksaisi elää sellaista elämää, en huolehtia kaikesta siitä omaisuudestani ja ajella autolla paikasta toiseen tekemään asioita. Ihan turhaa kaikki se. Olen oppinut olemaan onnellinen omassa pikku yksiössäni, kun juon kahvia omasta kahvikupistani ja kastelen ainoan kukkani ikkunalaudalla. Elämä vierii ikkunan ohi ja saa mennä. Ei vaan jaksa kaikkea sitä.

Mieti julkkiksia joista paljastuu alkoholiongelma tai muuta. Kyllä sinunkin tutuistasi. 

Vierailija kirjoitti:

Mieti julkkiksia joista paljastuu alkoholiongelma tai muuta. Kyllä sinunkin tutuistasi. 

Tämä nyt on aika kaunainen ajattelutapa, 'varmaan silläkin on luurankoja kaapissa'. Eikö voi hyväksyä, että jollain on ollut parempi onni kuin toisella ilman tuollaisia uskotteluja? Mutta menestyminen on paljon onnesta kiinni, eikä sen perusteella voi arvottaa ihmisiä.

Mitä on menestys? Miten sen mittaa?

Mä oon ylpeä itsestäni, vakituinen duunarityö ja kaksi lasta. Pari harrastusta.

Ehkä en oo kovinkaan kunnianhimoinen ihminen. Mutta mitä väliä? Olen ihan tyytyväinen. Takana avioero, on psyykkinen sairaus, ylipainoa, ulkonäkö ei mikään miellyttävä. Silti olen ylpeä itsestäni. Näistä asioista huolimatta, olen pärjännyt. Ja omalla mittapuulla menestynytkin.

Vierailija kirjoitti:

Välillä sama tunne, mutta olen varmasti sinua niin paljon vanhempi, että olen jo etääntynyt todella kauas ihmisistä, joilla on omistusasunnot, kesämökit, perheet, lomamatkat, suunnitelmat jo seuraaville lomille, osakesäästötili, auto, vene ja herra ties mitä trampoliineja ja huvimajoja pihoissaan. En minä varmaan edes jaksaisi elää sellaista elämää, en huolehtia kaikesta siitä omaisuudestani ja ajella autolla paikasta toiseen tekemään asioita. Ihan turhaa kaikki se. Olen oppinut olemaan onnellinen omassa pikku yksiössäni, kun juon kahvia omasta kahvikupistani ja kastelen ainoan kukkani ikkunalaudalla. Elämä vierii ikkunan ohi ja saa mennä. Ei vaan jaksa kaikkea sitä.

Mä haluun tollasta, juoda kahvia, kastella kukkaa ja katsella kun elämä kulkee. Oot onnellisempi kuin arvaatkaan.

Vierailija kirjoitti:

Jaa, mulla ei ole mitään tietoa miten kouluaikaiset luokkakaverit on menestyneet tai mitä tekevät

Minä en puolestani muista heistä juuri mitään. En usko, että jos tulisivat vastaan niin pystyisin yhdistämään nimeä ja henkilöä.

Olisi aika raskasta tietää kaikkien entisten koulukavereiden ja entisten kavereiden ym. elämät, että mitä kustakin on tullut, vaikkei olla 44 vuoteen edes nähty ja asuttu samalla paikkakunnalla.

Ite tiedän, että yhdestä tuli joku asunnon välittäjä ja parista muusta lääkäreitä. Mutta ne nyt olikin hyviä koulussa.

Yhen olen kuullut kuolleen huumeisiin ja toinen sankari pyörittää kuulemma jotain pimeetä hämärähommaa. Oli jo lapsena hirvee valehtelija ja varas.

Muutamista vähän jotain tiedän ja loput ovat ihan pimennossa, että missä kukakin nykyään asuu ja mitä elämällään tekee.

En ole itsekään ihmeemmin menestynyt, mutta en ole sentään huumeisiin kuollut, eikä tartte elää poliisin ja verottajan pelko perseessä. Kait sekin on jo jotain?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, mulla ei ole mitään tietoa miten kouluaikaiset luokkakaverit on menestyneet tai mitä tekevät

Minä en puolestani muista heistä juuri mitään. En usko, että jos tulisivat vastaan niin pystyisin yhdistämään nimeä ja henkilöä.

Samma här. Mistähän sitä tunnistaisi entisen koulukaverin, jonka nähnyt viimeksi pentuna koulun kevätjuhlassa vuonna 1981. Ei tuntisi vaikka tulisi vastaan tavaratalon liukuportaissa. Niin on ulkonäkö muuttunut.

Vierailija kirjoitti:

Mitä on menestys? Miten sen mittaa?

Mä oon ylpeä itsestäni, vakituinen duunarityö ja kaksi lasta. Pari harrastusta.

Ehkä en oo kovinkaan kunnianhimoinen ihminen. Mutta mitä väliä? Olen ihan tyytyväinen. Takana avioero, on psyykkinen sairaus, ylipainoa, ulkonäkö ei mikään miellyttävä. Silti olen ylpeä itsestäni. Näistä asioista huolimatta, olen pärjännyt. Ja omalla mittapuulla menestynytkin.

Meikäläisestä ja kunnianhimoista ei voida edes puhua samana vuonna. Ei mahdu samaan eikä muuhunkaan lauseeseen.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin kanssa teininä hikke joka vaan luki. Ajattelin että musta tulee supermenestyvä😄 no nyt 25 vuotiaana en ole ollenkaan elämääni tyytyväinen. Opiskelin sosionomiksi ja valmistuin. Jouduin kuitenkin niin monta kertaa työpaikkakiusatuksi että olen lopettanut alalla vaikka niin hyvä siinä olinkin. Ei pää kestänyt. Nyt muissa duunissa ja asun pienessä vuokra asunnossa. En ole koskaan seurustellut. Surkeaa. Itse uskon että elämä on hyvin pitkälti kiinni tuurista. Lisäksi esim mulle sanottiin että turha haaveillakaan lakiopinnoista vaikka ne pitkään olivat mielessäni... Elämä on epäreilua.

Niin minullekin sanottiin, mutta valitsin opintoni ihan itse. Niin sinäkin olisit voinut tehdä. Ei tuo ole tuuria, se on valinta jonka itse teit.

Sulla on Upeita vanhoja koulukavereita. Olet melkein sukua julkkikselle! Perusta yhden naisen fanikerho, jossa fanitat heitä.

Tai sitten löydä itsearvostus. Et voi tietää jonkun somepostauksen perusteella, mitä ihmiselle kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n mielestä siis onnellisuus/menestys on sama asia kuin julkisuus/ura.

Ei se ole. Ei kaikki arvosta sitä uraansa tai julkisuuttaan. Nuokin voivat olla osittain sattumaa. On ollut oikeasssa paikassa oikeaan aikaan tai tuntenut ihmisiä, joiden kautta asiat ovat vain loksahtaneet kohdalleen. Ei se julkisuus aina ole kivaa. Yhtä lailla niitä ihmisiä voi jännittää olla esillä. Tai ura ja työpaikka vaatii kaiken vapaa-ajan elämässä, ei kivaa sekään. Joskus on vaan päätynyt olosuhteiden pakosta tekemään työtä, joka ei oikeasti anna oikein mitään muuta kuin rahaa menetetyn vapaa-ajan vastineeksi. Sisäisesti ihminen on tyhjä.

Onnellisuus tulee sisältä. Että tekee sitä, mistä oikeasti nauttii ja huomaa hyvän elämässään. Onnellisuus ei ole pelkkä huipputyöpaikka tai ura. Tai edes raha ja tienestit. Onnea ei voi ostaa.

Minusta onnea on terveys, kyky toteuttaa itseään tavalla tai toisella, hyvä puoliso ja lapset sekä kiva koti ja rauhallinen, toimiva yhteiskunta ympärillä. Että voi elää vaan.

Mistä teidän onnellisuus koostuu?

Joo samoista tekijöistä kuin mitä luettelit. Mulla ei vaan ole mitään niistä. (Yksinäisellä köyhällä ei ole edes toimivaa yhteiskuntaa, se on suunniteltu keskiluokkaisille perheellisille).