Lue keskustelun säännöt.
Kun kaikki entiset koulukaverit ja muutkin vanhat kaverit ovat menestyneet elämässä upeasti, mutta itse ei
09.11.2022 |
Olen oikeasti iloinen vanhojen kavereideni puolesta ja hieman yllättynytkin miten uskomattoman hyvin niin moni on pärjännyt. Useampi on menestynyt poikkeuksellisen hyvin elämässä ja työssään. On arvostettua taiteilijaa, kirjailijaa, muussa työssä menestynyttä, useampi julkisuudessakin ollut henkilö.
Itse sinnittelen huonosti palkatussa työssä, josta en edes nauti. Välillä mietin että mikä meni pieleen. Mutta tiedän, että itselläni on erilainen tausta kuin monilla näistä, enkä varmaan oikein koskaan uskonut tarpeeksi itseeni. Olin aivan yhtä hyvä, ellen jopa parempi koulussa kuin osa näistä menestyneistä vanhoista kavereistani. Vaikka iloiten seuraan vanhojen ystävieni menestystä, niin kyllähän se joskus vähän kirpaisee kun alkaa miettiä, että olen ainoa vanhasta tyttöporukasta, joka suoraan sanottuna melkeinpä epäonnistunut elämässään, etenkin mitä tulee työhön ja uraan.
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sydämen sivistystä ei saa rahalla. Valitettavasti oman kokemuksen mukaan ne ns. menestyjät ovat kaikista kamalimpia ihmisiä, jotka kasvattavat lapsistaan samanlaisia. Kunhan tulet toimeen, niin se riittää.
Minun kokemukseni mukaan kouluttamattomat duunarit ovat kamalimpia ihmisiä. Tylyjä, itsekkäitä, innokkaita nolaamaan muut. He tekevät duunarihommista kamalia, ei raskas työ eikä pieni palkka. Tuota kuuluisaa "sydämen sivistystä" löytyi tasan yhdeltä ihmiseltä.
Eli voidaan vetää johtopäätökset, että iso osa suomalaisista nyt on vaan suht kusipäisiä ihmisiä, oli duunareita tai menestyjiä?
Näinhän se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsensä vertaaminen muihin on kaiken pahan alku ja juuri.
Sinun ei tarvitse verrata itseäsi kehenkään. Elä omaa elämääsi.
Ja jos nyt on pakko verrata, niin voin sanoa että maailma on täynnä pienipalkkaisia ja ihan keskivertoa elämää eläviä ihmisiä. Siinä ei ole mitään "väärää".
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mulla ei ole mitään tietoa miten kouluaikaiset luokkakaverit on menestyneet tai mitä tekevät
Sama. Koulukaverit ja näiden tekemiset eivät kiinnosta yhtään sen enempää kuin silloin kouluaikonakaan.
Vierailija kirjoitti:
Itsensä vertaaminen muihin on kaiken pahan alku ja juuri.
Sinun ei tarvitse verrata itseäsi kehenkään. Elä omaa elämääsi.
Ja jos nyt on pakko verrata, niin voin sanoa että maailma on täynnä pienipalkkaisia ja ihan keskivertoa elämää eläviä ihmisiä. Siinä ei ole mitään "väärää".
Pakkohan se on verrata. Elämme kuitenkin muiden ihmisten kanssa yhteisössä. Miten muuten saat tietoa itsestäsi, missä seisot? Mikä on sinun paikkasi?
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi elämässä yleenä edes pitäisi menestyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä vertaaminen muihin on kaiken pahan alku ja juuri.
Sinun ei tarvitse verrata itseäsi kehenkään. Elä omaa elämääsi.
Ja jos nyt on pakko verrata, niin voin sanoa että maailma on täynnä pienipalkkaisia ja ihan keskivertoa elämää eläviä ihmisiä. Siinä ei ole mitään "väärää".
Pakkohan se on verrata. Elämme kuitenkin muiden ihmisten kanssa yhteisössä. Miten muuten saat tietoa itsestäsi, missä seisot? Mikä on sinun paikkasi?
Ei tietenkään ole pakko verrata. Ihmiset on yksilöitä ja jokaisella on oma polku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä vertaaminen muihin on kaiken pahan alku ja juuri.
Sinun ei tarvitse verrata itseäsi kehenkään. Elä omaa elämääsi.
Ja jos nyt on pakko verrata, niin voin sanoa että maailma on täynnä pienipalkkaisia ja ihan keskivertoa elämää eläviä ihmisiä. Siinä ei ole mitään "väärää".
Pakkohan se on verrata. Elämme kuitenkin muiden ihmisten kanssa yhteisössä. Miten muuten saat tietoa itsestäsi, missä seisot? Mikä on sinun paikkasi?
Ei tietenkään ole pakko verrata. Ihmiset on yksilöitä ja jokaisella on oma polku.
Miten elämässä voi selvitä niin ettei yhtään katso mitä muut tekee? Kaikkihan on vertausta itseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, puhut ainoastaan työstä, urasta ja julkisuudesta (joista viimeinen ei monellekaan edes ole tavoiteltava tai toivottava asia). Tämä on vain yksi kapea elämän osa-alue. Ilmeisesti olet itsekin kuitenkin työssäkäyvä? Onko sinulla perhettä, kivaa kotia, inspiroivia harrastuksia, hyvää terveyttä? Elämässä menestyminen tarkoittaa mielestäni paljon muutakin kuin uralla pärjäämistä. Helposti ihminen kokee itsensä muita huonommaksi, jos vertaa juuri sillä elämän osa-alueella muihin joissa itse on pärjännyt huonommin. Joku voi myös ajatella sinusta samalla tavalla, jos sinulla on esimerkiksi kuitenkin vakituinen työpaikka. On ihmisiä jotka eivät ole päässeet siihen asti. Jos taas puhutaan vaurastumisesta, niin se ei mene aina yksi yhteen tulojen kanssa. On mahdollista kerryttää omaisuutta pienestäkin palkasta jos säännöllisesti sijoittaa. Sen sijaan isoillakin tuloilla moni ylivelkaantuu. Et tosiaan tiedä näistä Facebook-tutuista kuin pintaraapaisun, ties vaikka joku taistelisi ulosoton kanssa.
Itse olen todella ylpeä siitä, että olen löytänyt elämänkumppanin ja saanut kaksi ihanaa lasta. Ura on sivuseikka näihin verrattuna, vaikka työstäni ihan tykkään. Voisin varmaan olla menestyneempi jos olisin panostanut enemmän ja jättänyt muuttamatta miehen perässä ja lapset tekemättä. Mutta ei se ura lämmitä sängyssä iltaisin kylmiä käsiäni kun menen nukkumaan.
"Älä vertaa itseäsi muihin." Just joo. Koko halvatun yhteiskunta läpikotaisin perustuu juuri siihen, että vertaillaan ja kilpaillaan, aivan pienestä pitäen. Tämä palstakin on loputtoman täynnä sitä samaa vertailua, kenellä on mitäkin ja onko se riittävää. Kritiikkiä kyllä tulee kaikesta mahdollisesta. Täytyy olla todella vankka itsetunto, ettei ota itseensä joka puolelta tunkevaa painostusta olla tietynlainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olin kanssa teininä hikke joka vaan luki. Ajattelin että musta tulee supermenestyvä😄 no nyt 25 vuotiaana en ole ollenkaan elämääni tyytyväinen. Opiskelin sosionomiksi ja valmistuin. Jouduin kuitenkin niin monta kertaa työpaikkakiusatuksi että olen lopettanut alalla vaikka niin hyvä siinä olinkin. Ei pää kestänyt. Nyt muissa duunissa ja asun pienessä vuokra asunnossa. En ole koskaan seurustellut. Surkeaa. Itse uskon että elämä on hyvin pitkälti kiinni tuurista. Lisäksi esim mulle sanottiin että turha haaveillakaan lakiopinnoista vaikka ne pitkään olivat mielessäni... Elämä on epäreilua.
Nyt vain hakemaan niihin lakiopintoihin! Olet tosi nuori vielä. T. Yli 40v. jolla elämä meni samoin mutta sun ikäisenä sain jo lapset enkä enää jaksanut opiskella
Mulla oli hyvät lähtökohdat elämään, mutta adhd pilasi kaiken. Sain tietää vasta nelikymppisenä, mistä alisuorittaminen johtui. Pärjäsin vielä peruskoulussa hyvin mutta lukiossa en jaksanut enää lukea ja tehdä läksyjä. Menin lukion jälkeen opiskelemaan media-alaa ammattikorkeakouluun ja alan töitä en luonnollisesti ole tehnyt koskaan. Välillä vuosia työttömänä, välillä osa-aikaisia pätkätöitä mm. siivoojana...
Olen niin katkera että ongelmiani ei huomattu jo nuorena, se olisi pelastanut paljolta. Nelikymppisenä ei enää lähdetä opiskelemaan ja vaihtamaan suuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pystyn ap samaistumaan tilanteeseesi. Kidutin itseäni vuosia seuraamalla somessa, mitä kaikkea vanhat koulukaverini ovat saavuttaneet ja saavuttamassa: opiskelua, hienoja työuria, perheitä, matkoja, muutamalla julkisuuttakin - minulla ei ole noista mitään. Onneksi tajusin jo vuosia sitten lopettaa tuon ja nykyään en enää seuraa ketään heistä, enkä tiedä miten kenelläkin menee. Voin niin paljon paremmin, kun keskityn vaan omaan elämään.
Itsekin olin lahjakas koulussa, kotona oli monenlaista ongelmaa eikä saanut minkäänlaista kannustusta eikä kehuja. Vanhemmat antoivat sellaisen viestin, että koska me ei olla mitään, niin sinustakaan ei tule mitään. Tuolta pohjalta minusta kuoriutui perfektionisti ylisuorittaja (halusin näyttää vanhemmilleni että minusta voi tulla jotain), joka poltti itsensä loppuun niin monta kertaa, että lopulta ei enää kroppa toipunutkaan eli päädyin pysyvälle eläkkeelle moninaisten terveysongelmien takia.
Onneksi löysin joitakin vuosia sitten uuden harrastuksen, joka pitää minut jollain tavalla mukana yhteiskunnassa ja antaa sisältöä elämään. Hetkittäin olen jopa tyytyväinen tähän pieneen, vaatimattomaan elämääni.
Ketä edes kiinnostaa joidenkin vanhojen koulukavereiden ja kavereiden elämä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Älä vertaa itseäsi muihin." Just joo. Koko halvatun yhteiskunta läpikotaisin perustuu juuri siihen, että vertaillaan ja kilpaillaan, aivan pienestä pitäen. Tämä palstakin on loputtoman täynnä sitä samaa vertailua, kenellä on mitäkin ja onko se riittävää. Kritiikkiä kyllä tulee kaikesta mahdollisesta. Täytyy olla todella vankka itsetunto, ettei ota itseensä joka puolelta tunkevaa painostusta olla tietynlainen.
Minun on vaikea sanoa koinko ulkopuolelta tunkevan painostuksen olla tietynlainen painostuksena, vaan uskon, että halusin omine erikoispiirteineni kuitenkin haluavani olla osa sitä perinteistä elämää töineen, asuntoineen, parisuhteineen ja myöskin sen perheen. No en saanut, ja kyllä, koen itseni ulkopuoliseksi, mutten siltikään sen enempää vertaa itseäni muihin. Kukaan muu ei ole minä, olen elänyt ja kulkenut omaa polkuani, ilmeisesti vikaan, mutta mitä se vertailu minua auttaisi. Mikään elämässäni ei muutu, ellen itse halua muutosta. Eikä sitä halua muutokseen voi ulkopuolelta pakottaa.
Uutta työpaikkaa hakiessa kilpailen tietysti, mutten voi kilpailla muilla kuin omilla ominaisuuksillani. Olen koulutukseni ja kokemukseni eli oman polkuni tulos. Ottakaa tai jättäkää.
Se kuuluisa Facebook😂 menneiden ihmisten kyttäämiseen mahdollistaja, yksityisten tietojen keräilijä kaupalliseen tarkoitukseen. Ei kannata tuhlata aikaa ja energiaa siihen muiden elämisen kyttäämiseen, vaan rakentaa sitä omaa elämää. Facebook on täynnä mainontaa ja narinaa ja kiillotettua pintaa. Mitä siellä pinnan alla tapahtuu? Sitä Facebook ei sulle kerro, koska sinne on vain sitä muokattua pintaa.
Tavallaan aloitus voisi tulla omalta näppikseltä. Sillä erotuksella, että voisin sanoa samaa vanhoista työkavereista. On isompaa johtajaa, arvostettua asiantuntijaa jne. ja sitten minä, totaali luuseri matalapalkkatyössä. Onneksi ei tule usein törmäiltyä. Viimeksi kun yhden kanssa Stockalla satuttiin yhteen niin en nyt suoraan valehdellut mutta en ollut ihan rehellinenkään työstäni. Saatoin antaa hieman "hohdokkaamman" kuvan kuin mitä todellisuus on XD Surullista, että koin tarpeelliseksi niin tehdä mutta aina ei jaksa niitä säälin ja ylenkatseen sekasia katseita. Lisäksi 15v sitten kun oli selvää, etten tule "tekemään uraa" samoissa "piireissä" minut poistettiin kaveripiiristä ilman selityksiä. Luuserin seurassa kun viettää aikaansa niin haju tarttuu. Ilmeisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanki itsetunto! Se auttaa aika moneen vaivaan.
T, lähihoitaja joka kokee olevansa menestynyt omassa elämämässään hyvin.Olipa empaattinen kommentti, ja vielä hoitoalalta... no se ei toivottavasti ollut "työminä" joka sieltä vastasi....
Itsetuntoa ei jälkikäteen hankita, kun se rakentuu varhaislapsuudessa. Myöhemmin sitä voi paikata kyllä, mutta koskaan ei tule niin hyvä itsetunto, kuin jos olis jo lapsena saanut oikean perustuksen.
Lässys lässyn eli mitään ei ole tehtävissä ja itsesäälissä voi velloa lopun elämänsä kun lapsuudessa ei mennyt ne nallekarkit tasan?
Kuulostat aivan yhdeltä niistä menestyjistä. Oletko kenties Susanna Koski?
Kuten täällä on jo mainittu, niin kannattaa muistaa että some antaa monen kohdalla varsin yksipuolisen kuvan henkilön elämästä. Sinne rakennetaan tarinaa siitä, millaista elämän halutaan olevan.
Minulla on kaksi ystävää, jotka tunnen varsin hyvin, eikä kummankaan somen perusteella arvaisi millaisia ongelmia/draamoja/huolia siellä pinnan alla on. En yleensäkään ymmärrä miksi ihmisillä on tarve hehkuttaa muille jotain, joka ei ole totta - itse en ole kovin aktiivinen somessa ja jaan kuvia ainoastaan muutamalle läheisimmälle ihmiselle.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että tietyn ikäisenä sitä alkaa katsomaan ja reflektoimaan omaa elettyä elämää ja miettimään tekemiään valintoja ja toteutuneita saavutuksia. Onko aiemmat unelmat toteutuneet tai edes osa niistä? Olenko tyytyväinen elämääni? Olenko onnellinen? On helppoa verrata itseään ja tilannettaan muihin ihmisiin, sillä sosiaalinen media avaa tämän mahdollisuuden turhankin helposti. Sieltä näkee, mitä tutut ja vanhat kaverit nuoruudesta tekevät nykyään, onko 2 vai 3 lasta, missä matkustellaan ja asutaanko kerrostalossa vai omakotitalossa. Somen sisältöön kannattaa suhtautua kuitenkin kriittisesti, sillä siellä näkyy tosiaan vain pieni osa ihmisen elämästä, usein se mitä halutaan kertoa ja näyttää, se idylli. Toiset toki menestyvät elämän eri osa-alueilla paremmin kuin toiset, joskus se on sattumaa, joskus siihen vaikuttaa luonteenpiirteet, päättäväisyys, luovuus ja kunnianhimo. Sinäkin voit AP menestyä omassa elämässäsi ja parantaa elämisen laatua, kunhan ensin selvität, mikä tekisi sinut onnellisemmaksi, ja pienin askelin lähdet tekemään seuraavia valintoja ja päätöksiä siihen suuntaan. Äläkä vertaile liikaa itseäsi muihin, sinulla on oma uniikki elämäsi elettävänä.
Ainakaan omassa tuttavapiirissä nämä palatseissa asuvat upporikkaat eivät tosiaankaan postaa someen yhtään mitään. Tieto rikkauksista selviää ihan kylässä käymällä ja muuten yhteyttä pitämällä. Itsekin olen täysluuseri, mutta mitäpä sitten. Varmaan jostain Taka-Intian peräkylästä löytyy joku jalaton ja kädetön koditon, jolla menee vielä vähän huonommin.
Eli voidaan vetää johtopäätökset, että iso osa suomalaisista nyt on vaan suht kusipäisiä ihmisiä, oli duunareita tai menestyjiä?