Masennuksesta selviäminen ilman lääkkeitä

Aivot vahingoittuu masennuksesta ilman lääkitystä.

Keskustele lääkärin kanssa.

Kyllä mä suosittelen lääkäriin menoa rohkeasti. Eikös se ole aivoissa serotoniinin puutosta useimmiten kun ihminen on masentunut? Siihen kuitenkin tarvii varmasti enemmän apua.

Olen sairastunut itsekin synnytyksen jälkeisen masennukseen 23 vuotta sitten ja selvisin siitä. Kaksi lasta tuli sen jälkeen ilman synnytyksenjälkeistä masennusta. Mutta sitten tuli taas ajanjaksoja jolloin masennus palasi. Yritin sinnitellä ja olin samalla tavalla lääkekielteinen.  Kunnes itkuisuus jatkui ja jatkui ja menin lääkäriin. Lääkäri ei mitenkään pakottanut niitä lääkkeitä, mutta itse jo halusin, kun olo oli jo niin kurja. Aloitin syömään ja olo kohentui kovasti. Itkuisuus loppui ja paha ahdistus helpotti. Oikeanlaista keskusteluapua en ole löytänyt.  Lääkityksestä ei tullut mitään sivuoireita.

Noin pitkästä masennuksesta voi olla mahdotonta päästä ilman lääkkeitä. Mutta vaatimalla vaadi myös muuta hoitoa. Sano oikeat asiat oikealle henkilölle.

Masennuslääkitys ei ratkaise ongelmia parisuhteessa tai töissä, mutta jos esim. mietit jo kuolemaa se voi olla hyvinkin tarpeellinen. Eikä lääkitystä ole pakko käyttää vuosikausia. Lääkäriin jos menet niin ensimmäiseksi annetaan yleensä lääkeresepti, keskusteluapua sitten jos lääkkeet yksinään ei riitä. Jos masennus on vaikeampaa, pitkäaikaista ja uhkaa työkykyä, voit hakeutua psykoterapiaan kelan tukemana.

Kokeile lisätä magnesiumia

Saitko synnytyksen yhteydessä synteettistä oksitosiinia? Jos sait, miksi?

Kysyt onko toivoa eli toivot, että toivoa voisi olla.

Kuvittelet, että "pillereiden lisäksi on olemassa lääke" mutta häpeäisit ottaa vain ensin mainittua, koska se ei teeskentelyä helpottaisi?

Venäjällä menee hyvin, onneksi.

Lääkkeen kanssa vuoden sisällä masennuksesta selviää erään laajimman todellisia hoitokäytäntöjä jäljittelevän tutkimuksen mukaan 3 %. Kaikki muut lopettavat lääkityksen kesken ja/tai saavat relapsin: 

"Observational studies also indicate that the effectiveness of antidepressants in practice is very low: in the large, publicly funded, Sequenced Treatment Alternatives to Relieve Depression study, only 3% of the 4041 enrolled patients were considered ‘in remission’ after 1year. 39 The recent finding based on clinical study reports of randomised trials that more participants drop out on antidepressants than on placebo,31 further suggests that the benefits of antidepressants may not outweigh the harms."

Lyhytkestoisissa lääkekokeissa lääkityksen vaste suhteessa plaseboon on olematon, käytännössä niin heikko ettei sitä kliinikko mitenkään havaitse.

"These effect estimates are statistically significant, but likely below what could be considered a clinically relevant effect (box 1). We also calculated an overall mean difference for the trials that reported endpoint or change scores on the 17-item Hamilton depression rating scale, which was the most commonly used scale in the included trials (online S2 table). The mean difference between antidepressants and placebo was 1.97 points (95%CI 1.74 to 2.21, 166 comparisons, 109 trials) on the 17-item Hamilton depression rating scale (range 0–52) (table 1). This mean difference on the Hamilton scale is likely also below what could be considered a clinically relevant effect (box 1). Cipriani et al did not discuss the clinical significance of their reported effect size.5 Selected, non-representative study populations Antidepressant trials typically have extensive exclusion criteria that limit their external validity. These include psychiatric comorbidities, alcohol abuse, long duration of illness and ‘non-response’ to previous antidepressant treatment.36 The majority of patients in a clinical setting would not be eligible to enter randomised trials due to such exclusion criteria,37 and the evidence coming from these trials is therefore of limited relevance. Furthermore, the exclusion of previous ‘non-responders’ and inclusion of those who are expected to respond more favourably to treatment may bias the trials (box 1). "

https://bmjopen.bmj.com/content/bmjopen/9/6/e024886.full.pdf

Eräässä tutkimuksessa pohditaan, miksi hoitomuotojen oletettu parantuminen ei ole näkynyt masennuksen esiintyvyyden vähenemisenä. Tutkimuksessa esitetään yhteensä kuusi hypoteesia, joista ensimmäisen mukaan masennuksen esiintyvyys ei ole odotetusti laskenut, koska erityyppiset tilat tunnistetaan nykyään helpommin masennukseksi tai koska masennuksen esiintyvyys on todellisuudessa noussut. Tutkimusnäyttö ei kuitenkaan tue tutkimuksen mukaan tätä hypoteesia. Sen sijaan vahvaa näyttöä on hypoteeseilla, joiden mukaan julkaistu tutkimusnäyttö liiottelee erinäisistä syistä (julkaisuharha, koehenkilöiden valikointi, tulosten vääristely jne.) lääkehoidon vastetta ja siksi ei ole yleistettävissä masennuspotilaisiin hoito-olosuhteissa. 

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0272735821001549?via…

Suurin osa masennustiloista on spontaanisti parantuvia, ja toisin sanoen niistä paranee oli hoitoa tai ei. Uusiutuva masennus ei ole useinkaan tehokkaasti lääkehoidolla hoidettavissa, minkä vuoksi hoidon tulokset eivät näy esimerkiksi masennusperäisten työkyvyttömyystilastoissa, jotka ovat nousseet rajusti lääkehoidon yleistyessä. Lääkehoidon iatrogeenisista haitoista ei tiedetä tai ei haluta tietää, koska pitkäaikaista tutkimusnäyttöä on ylipäätään vähän. 

Ilman hoitoa masennus tuskin paranee. Yritä saada keskusteluapua tai terapiaa. Sielläkin voit pohtia lääkityksen aloittamista. Itse olen toipunut keskivaikeasta masennuksesta terapian ja tarvittaessa otettavan rauhoittavan lääkkeen avulla.

Vierailija kirjoitti:

Ilman hoitoa masennus tuskin paranee. Yritä saada keskusteluapua tai terapiaa. Sielläkin voit pohtia lääkityksen aloittamista. Itse olen toipunut keskivaikeasta masennuksesta terapian ja tarvittaessa otettavan rauhoittavan lääkkeen avulla.

Michael Posternak kumppaneineen tutki vuonna 2006 masennuspotilaita, joista osa aloitti jossain vaiheessa lääkehoidon ja osa parantui ilman lääkehoitoa. Lääkehoidetuista potilaista 75 % parantui kahden vuoden sisällä. Ilman hoitoa parantui 89 % potilaista. On aikamoista valehtelua väittää tutkimusten valossa, että ilman hoitoa masennus ei parane kun se nimenomaan paranee hyvin todennäköisesti. Tutkijat toteavat johtopäätöksissään, että sairaus jonka spontaani parantumisprosentti on 89 % kahdessa vuodessa on sellainen, että sitä ei mikään lääketieteellinen tai muukaan hoitomuoto voi parantaa. Masennus on äärimmäisen usein spontaanisti parantuva tila, johon tuhlataan massiivisesti veronmaksajien rahaa ilman mitään vaikuttavuutta.

"Figure I depicts the course ofthe 130 subjects inclusive olthe 46 depressed subjects who initially went untreated but later sought antidepressant treatment prior to recovery. The median time to recovery in this sample was 23 weeks. The curnulative monthly recovery rates were 15 % after 1 months, 26% after 2 months, 38% after 3 months,  52 % after 6 months, 70%  after a year, and 75 % after 2 years. Figure I also depicts the time to recovery in the 84 subjects whose depressive illness went untreated from inception through resolution. The median time to recovery in this cohoft was 13 weeks. The cumulative rnonthly recovery rates lere 23 % after I month.37 % after 2 months, 52 %after 3 months, 67 % after 6 months, and 85 % and 89 % after I and 2 years, respectively. Spontaneous remission was most likely to occur in the first 3 months following onset: in the first 3 ntonths, 52n,'of the subjects recovered, whereas only l5o/o, li9'i, and 10-9.'o recovered in the three subsequent 3-month periods."

https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/16699380/

Ei ole mitenkään väärin lähteä pyytämään apua masennukseen varsinkin jos ajatukset on jo itsensä vahingoittamisessa.  Silloin ollaan jo todella syvällä.  Sillat ja vedet alkavat näyttää houkutteleivilta, veitset kaapissa,  autolla ajaessakin onnistuisi jne.  Lääkkeiden kanssa on silloin oltava tarkkana. On tutkittu että on olemassa ns. itsemurhakohtaus, eräänlainen sairauskohtaus joka kestää noin 10 minuuttia. Tänä hetkenä moni toteuttaa aikeensa. Tämä kohtaus näkyy kuvantamisilla aivoissa.

Lääkkeet jouduttaa im-riskiä.

Pitää selvitttää syyt jotka ovat tunnepuolella.

Vierailija kirjoitti:

Palelen masentuneena jatkuvasti. Yritin tehdä tulen takkaan. Kärsin kroonisista ilmavaivoista. Kokeilin sellaista keinoa että laitoin takkaan muutaman halon ja sit piereskelin pitkäkestoisia oikein kunnon myrkkypieruja takkaan. Sen jälkeen yritin sytyttää puut. siitä seurasi valtava kaasuräjähdys. Lensin useamman metrin ilmalennon huoneen seinään ja takka hajosi totaalisesti ko. Räjähdyksessä. Nyt ei ole sitten enää puiden syttymisongelmaa, koska takka on käyttökelvoton.

Ap

Painu pois palstoilta, trolli.  Et ole oikea ap.

Mä en halunnut lääkkeitä, selvisin masennuksesta terapian, läheisten ja oman työskentelyn avulla. Nyt 15 vuotta myöhemmin masennus on uusiutunut. En aio nytkään aloittaa lääkkeitä kuin viimeisenä vaihtoehtona, yritän ensin muut keinot.

Masennuksiakin on erilaisia. Jostain voi ehkä toipuakin ilman lääkitystä. Itsellä kyllä masennus/uupumus johtanut niin totaaliseen romahtamiseen, että ilman lääkkeitä en selviä. Lääkkeillä sain toimintakykyni takaisin. Varmaan jos olisi mahdollista meditoida jossain lämpimässä rannalla palmujen alla rauhassa puolisen vuotta niin voisi ehkä parantua ilman lääkkeitä. Mutta ei ole mahdollista niin sitten lääkkeet.

Vierailija kirjoitti:

Masennuslääkitys ei ratkaise ongelmia parisuhteessa tai töissä, mutta jos esim. mietit jo kuolemaa se voi olla hyvinkin tarpeellinen. Eikä lääkitystä ole pakko käyttää vuosikausia. Lääkäriin jos menet niin ensimmäiseksi annetaan yleensä lääkeresepti, keskusteluapua sitten jos lääkkeet yksinään ei riitä. Jos masennus on vaikeampaa, pitkäaikaista ja uhkaa työkykyä, voit hakeutua psykoterapiaan kelan tukemana.

Nämä terapiaa tuppaavat sitten ärsyttävät. Se ei toimi kaikilla, eikä kaikilla ole halua ja edes kykyä puhua ventovieraalle.

Masentuneen läheisenä olen sitä mieltä, että vain vaikeaan masennukseen lääkkeet. Lääkkeillä on monelle haittavaikutuksia ja niitä on vaikea lopettaa. Ystäväni joutui pois työelämästä lääkkeiden aiheuttamien haittojen takia, eikä masennuskaan parantunut.