Lue keskustelun säännöt.
Ihmisiä jotka käyttävät "rauhallisuutta" henkisenä aseena
02.11.2022 |
Olen ihan viimeaikoina havahtunut tähän, että tuota tekevät sekä isäni, veljeni että mieheni.
Saattavat yrittää käydä toisten hermoille, ja sitten jos siinä onnistuu niin esittää rauhallista ja korostaa että on tuollaisen tuohtumuksen yläpuolella.
Tai sitten jos on oikeasti hätätilanne, esimerkkinä kun veljentyttöni hakattiin sairaalakuntoon, niin sitten käyttäydytään korostetun tyynesti ja vähätellään tilannetta.
Itse omaan äärimmäisen tasaisen luonteen, joten en ole aiemmin tiedostanut mikä juuri näiden ihmisten "rauhallisuudessa" mättää. Siinä on kuitenkin ihan selvä ero siihen kuin miten minä toimin vaikkapa kriisitilanteessa -> otan ohjat käsiini, teen suunnitelman ja lohdutan muita. Nämä elämäni miehet taas alleviivaavat sitä miten mahdottoman passiivisia ovat.
Olenko tulossa kahjoksi näin nelikymppisenä vai miksi tällaista edes mietin?
Kommentit (178)
Vierailija kirjoitti:
Liittyisikö välttelevään kiintymyssuhdetyyliin?
Minäkin tunnen pari tällaista hahmoa ja olen itsekin rauhallinen, mutta en kuitenkaan kylmäkiskoinen kuten nämä tuntemani. Heille se vaikuttaa olevan jonkinlainen kunnia-asia etteivät ikinä näytä minkäänlaisia tunteita, ikään kuin tunteet olisivat sairauden tai heikkouden merkki.
Olen lueskellut kiintymyssuhdetyyleistä viime aikoina, koska tapailukumppani vaikuttaa tällaiselta välttelevältä. Tällainen henkilö saattaa intiimissä suhteessaan tosiaan myös hienovaraisesti pyrkiä siihen, että toinen reagoisi jotenkin kielteisesti, esim. pelolla tai ahdistuksella. Tätä reaktiota haetaan siksi, että siitä tulee itselle turvallisempi olo kun toinen on silminnähden riippuvainen itsestä tai ainakin "heikompi" (siis tämän tunteita heikkouden merkkinä pitävän omissa silmissä).
Välttelevä on muuten suomalaisten yleisin kiintymyssuhdetyyli, vaikka muualla maailmassa sen esiintyvyys on noin 25%.
Joo, näitä kuolanaamoja on, jotka sanovat että "ota itseäsi niskasta kiinni" ja olevinaan kovia ja puhumattomia. Hulvattoman tyhmää porukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"A warriors deadliest weapon is hes mind"
Draamailu on turhaa. Ihminen joka ei osaa hallita itseään, on hukassa.
Kuka on vastustajasi? Viipotatko kadulla arvioiden vastaantulijoiden heikkouksia? Aamiaispöydässä mietit, miten voitat pöydän toisella puolella istuvan ihmisen joka juo pahaa aavistamatta kahviaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän mitä ap tarkoittaa. Mun mies on juuri sellainen että esiintyy, nimenomaan esiintyy, korostetun rauhallisena vaikkapa riitatilanteissa. Ja en tarkoita nyt tilanteita joissa huudettaisiin tai räyhättäisiin, no, joskus ehkä niitäkin, mutta esiintyessään näin hän ikäänkuin alleviivaa sitä kuinka MINÄ olen se joka riitelee, MINÄ olen se joka on hankala, MINÄ olen se joka korotan ääntäni. Hän omalla muka-rauhallisuudellaan vierittää syyn konfliktitilanteissa minun harteilleni ja on olevinaan riidassa jotenkin parempi ihminen että kun hänhän on nyt näin rauhallinen. Todellisuus on kuitenkin jotain muuta hänen mielialastaan. Hänellä itsellään ei ole minkäänlaisia tunteidensääyelykeinoja tätä opeteltua muka-rauhallisuutta lukuunottamatta. Raivostuessaan jostain saattaa heitellä tavaroita yms.
Mun isä oli mukaylirauhallinen eikä meillä kotona riidellyt hän eikä kukaan muukaan, koska hän loi niin painostavan ilmapiirin, että tunteiden näyttäminen ei ollut sallittua. Hän on narsisti. Ehkä myös pskyopaattisin piirtein.
Meillä oli ihan sama. Mitään tunteita ei saanut näyttää ja jos näytti, siitä pilkattiin ja rangaistiin. Ja äijä itse tosiaan oli mukarauhallinen eli totaalisen tunnekylmä ja vähätteli kaikkea. Kaikkea. Hyviä todistuksia, palkintoja, lasten piirustuksia, muiden itkua ja sairauksia, serkun its.emurhaa... Itseään kuvaili joskus rauhalliseksi. Hulluinta on että äitini sanoo myös äijää rauhalliseksi. Itselläni taas ensimmäinen sana jolla kuvailisin olisi "raivohullu". En ole tuntenut ketään muuta joka raivostuisi niin pienestä, niin nopeasti ja niin suunnattomasti. Ja kyllä, kun tuollaisen ihmisen talossa kasvaa aikuiseksi, tarvitaan terapiaa.
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa naiset, kun Venäjä hyökkää Suomeen, silloin kiljutaan hysteerisenä ja hätäännytäån ja itketään ja uhriudutaan, koska se on normaalia.
No kyllä. Jos tulee sota, silloin hätääntyminen, itkeminen ja "kiljuminen" on hyvin, hyvin normaalia. Sota on oikeastaan pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Jos silloin pysyy rauhallisena ja välinpitämättömänä, ihminen on henkisesti täysin epänormaali. Ja sellaisen ihmisen seura on haitallista normaaleille.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä vähän ohi ap:n tilanteen, mutta rauhallisuus voi todellakin olla henkinen ase. Mun mies käyttää tätä meidän ristiriitatilanteissa. Ylikorostetun rauhallisena nostaa itsensä minun yläpuolelle hokemalla "rauhoitu". Vaikka siis olen ihan rauhallinen, en huuda, käyttäydy aggressiivisesti tai muuta. Olen vain tuohtunut ja yritän puhumalla tuoda esiin, mikä minua harmittaa ja mikä mielestäni mättää. Sen sijaan, että mies kuuntelisi minua ja toisi myös oman kantansa esille puhumalla, että päästäisiin jonkinlaiseen vuorovaikutukseen ja lopulta ratkaisuun, hokee vain ylimielisenä "rauhoitu, rauhoitu, rauhoitu".
Mikähän ois miehen versio tuollaisista tilanteista ...
Vaikuttaa että nainen nalkuttaa ja kiihdyttää vaan itseään vihaisemmaksi jostain ihan turhasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku on pahasti vääristynyt, jos rauhallisuutta tulkitsee negatiiviseksi piirteeksi.
Rauhallisuus ei ole piirre, se on käytöstä.
Miten suhtautuisit jos puolisosi olisi rauhallinen, kun lapsenne sai juuri syöpädiagnoosin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä vähän ohi ap:n tilanteen, mutta rauhallisuus voi todellakin olla henkinen ase. Mun mies käyttää tätä meidän ristiriitatilanteissa. Ylikorostetun rauhallisena nostaa itsensä minun yläpuolelle hokemalla "rauhoitu". Vaikka siis olen ihan rauhallinen, en huuda, käyttäydy aggressiivisesti tai muuta. Olen vain tuohtunut ja yritän puhumalla tuoda esiin, mikä minua harmittaa ja mikä mielestäni mättää. Sen sijaan, että mies kuuntelisi minua ja toisi myös oman kantansa esille puhumalla, että päästäisiin jonkinlaiseen vuorovaikutukseen ja lopulta ratkaisuun, hokee vain ylimielisenä "rauhoitu, rauhoitu, rauhoitu".
Mikähän ois miehen versio tuollaisista tilanteista ...
Vaikuttaa että nainen nalkuttaa ja kiihdyttää vaan itseään vihaisemmaksi jostain ihan turhasta.
Kuka saa määritellä mikä on turhaa? Ja millä perusteella hänet on siihen auktoriteettiasemaan laitettu? -eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnistan tämän ihmistyypin ja tiedän täysin mitä ap tarkoittaa. Ja myös miehiä ovat nämä tuntemani.
Myös naisilla on välttelevää kiintymyssuhdetyyliä, vaikka se onkin miehillä yleisempi.
Vähemmän rauhallisia löytyy vankilasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku rauhallinen mies provosoitui ihan urakalla monen viestin voimin. :D
En huomaa kenenkään provosoituneen? Kyvyttömyys tulkita sanallista viestintää, enpä haluaisi olla samassa tilassa kanssasi, kun tulkitset ihmisten kehon kieltä :)
Toi on muuten paha. Jos ystäväpiirissä tai läheisissä on sellainen ihminen, joka hurahtaa tulkitsemaan mikroilmeitä, mikroaggerssiota ym. toisten kehon kielestä, sellaisen kanssa ei voi olla kuin minimaalisesti tekemisissä tulematta hulluksi :)
Etkö siis usko noiden olemassaoloon?
Uskon, mutta tulkinnat menevät yleensä pieleen ja aiheuttavat vain ongelmia. Itse ohitan kaikki olettamani mikroilmeet. Ajattelen niin, että jos jollain on asiaa tai selvitettävää, hän puhuu sen. En lähde tekemään tulkintojani kehon kielestä.
Tämä. 60 vuoden kokemuksella totean, että tämä on fiksuin tapa. Älä oleta toisesta jotain ja syyllistä häntä omien oletuksiesi pohjalta.
En jaksa yhtään ihmisiä jotka yrittävät asettua ikänsä turvin auktoriteetiksi, joka muka ymmärtää elämästä enemmän kuin muut. Olen sen verran tuntenut vanhoja ihmisiä, jotka ovat henkisen kasvun puolesta teini-ikäisen tasolla, että en anna iälle mitään arvoa.
jokutaas kirjoitti:
Vähemmän rauhallisia löytyy vankilasta.
Totta, kuten sekin että julmimmat rikolliset ovat yleensä kylmän rauhallisia ja suunnitelmallisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jokutaas kirjoitti:
Vähemmän rauhallisia löytyy vankilasta.
Sielläkö se sama trolli jankuttaa vai onko teillä kaikilla vain yksi ajatus?
Valkoinen raivo on sitä, että on rauhallinen ja julma. Se on kait harvinaisia ja tuskin niitä ihaillaan. Yleensä raivotaan näkyvästi. Sellainen joka haluaa riidellä, etsii räjähtäviä tyyppejä, mustaa raivoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku rauhallinen mies provosoitui ihan urakalla monen viestin voimin. :D
En huomaa kenenkään provosoituneen? Kyvyttömyys tulkita sanallista viestintää, enpä haluaisi olla samassa tilassa kanssasi, kun tulkitset ihmisten kehon kieltä :)
Toi on muuten paha. Jos ystäväpiirissä tai läheisissä on sellainen ihminen, joka hurahtaa tulkitsemaan mikroilmeitä, mikroaggerssiota ym. toisten kehon kielestä, sellaisen kanssa ei voi olla kuin minimaalisesti tekemisissä tulematta hulluksi :)
Etkö siis usko noiden olemassaoloon?
Uskon, mutta tulkinnat menevät yleensä pieleen ja aiheuttavat vain ongelmia. Itse ohitan kaikki olettamani mikroilmeet. Ajattelen niin, että jos jollain on asiaa tai selvitettävää, hän puhuu sen. En lähde tekemään tulkintojani kehon kielestä.
Tämä. 60 vuoden kokemuksella totean, että tämä on fiksuin tapa. Älä oleta toisesta jotain ja syyllistä häntä omien oletuksiesi pohjalta.
En jaksa yhtään ihmisiä jotka yrittävät asettua ikänsä turvin auktoriteetiksi, joka muka ymmärtää elämästä enemmän kuin muut. Olen sen verran tuntenut vanhoja ihmisiä, jotka ovat henkisen kasvun puolesta teini-ikäisen tasolla, että en anna iälle mitään arvoa.
Minäkään en anna puhujan kommentille iän perusteella arvoa, vaan arvioin onko sisällössä järkeä. Mielestäni tuossa on, johon vastasit. Automaattiset tulkinnat voivat olla vääriä, vaikka ne tuntuisivat itsestä täysin oikeilta. Kannattaa pysähtyä välillä kyseenalaistamaan ja varmistamaan tulkintojaan.
Itselläni on neurokirjon häiriöstä johtuen epätyypillinen kehonkieli. Arvaa onko kiva kun tällaiset "taitavat" sanattoman viestinnän lukijat tekevät aivan pieleen meneviä oletuksia, ja lisäksi eivät vielä usko kun näen sen vaivan että annan korjaavaa palautetta? Se kehonkielihän kertoo aina totuuden, joten minun täytyy siis olla valehtelija. Samaisesta häiriöstä johtuen muuten valehtelijaksi syyttäminen tuntuu minusta erityisen pahalta, koska minulla sattuu olemaan poikkeavan joustamaton oikeudentunto eli en pystyisi oikein valehtelemaan vaikka yrittäisin, ja vihaan valehtelua ja valehtelijoita intohimoisesti.
(Anteeksi OT)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän mitä ap tarkoittaa. Mun mies on juuri sellainen että esiintyy, nimenomaan esiintyy, korostetun rauhallisena vaikkapa riitatilanteissa. Ja en tarkoita nyt tilanteita joissa huudettaisiin tai räyhättäisiin, no, joskus ehkä niitäkin, mutta esiintyessään näin hän ikäänkuin alleviivaa sitä kuinka MINÄ olen se joka riitelee, MINÄ olen se joka on hankala, MINÄ olen se joka korotan ääntäni. Hän omalla muka-rauhallisuudellaan vierittää syyn konfliktitilanteissa minun harteilleni ja on olevinaan riidassa jotenkin parempi ihminen että kun hänhän on nyt näin rauhallinen. Todellisuus on kuitenkin jotain muuta hänen mielialastaan. Hänellä itsellään ei ole minkäänlaisia tunteidensääyelykeinoja tätä opeteltua muka-rauhallisuutta lukuunottamatta. Raivostuessaan jostain saattaa heitellä tavaroita yms.
Sama ongelma. Ja itse olen niin rehellinen että en kerta kaikkiaan kehtaa valehdella olevani rauhallinen jos oikeasti olen ärtynyt. Olen miettinyt, valehtelevatko muut tietoisesti kun selvästi vihaisena sanovat että eivät ole yhtään vihaisia. Vai eivätkö aidosti tunnista omia tunteitaan.
Minä saatan sanoa "en ole vihainen sinulle", ja myös tarkoitan sitä, vaikka olisin muuten selvästi pahoillani, harmissani tai loukkaantunut. Yleensä pystyn siitä huolimatta uskomaan, ettei loukkaaja tahallaan loukannut. Sitä tarkoitan silloin kun noin sanon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku rauhallinen mies provosoitui ihan urakalla monen viestin voimin. :D
En huomaa kenenkään provosoituneen? Kyvyttömyys tulkita sanallista viestintää, enpä haluaisi olla samassa tilassa kanssasi, kun tulkitset ihmisten kehon kieltä :)
Toi on muuten paha. Jos ystäväpiirissä tai läheisissä on sellainen ihminen, joka hurahtaa tulkitsemaan mikroilmeitä, mikroaggerssiota ym. toisten kehon kielestä, sellaisen kanssa ei voi olla kuin minimaalisesti tekemisissä tulematta hulluksi :)
Etkö siis usko noiden olemassaoloon?
Uskon, mutta tulkinnat menevät yleensä pieleen ja aiheuttavat vain ongelmia. Itse ohitan kaikki olettamani mikroilmeet. Ajattelen niin, että jos jollain on asiaa tai selvitettävää, hän puhuu sen. En lähde tekemään tulkintojani kehon kielestä.
Tämä. 60 vuoden kokemuksella totean, että tämä on fiksuin tapa. Älä oleta toisesta jotain ja syyllistä häntä omien oletuksiesi pohjalta.
En jaksa yhtään ihmisiä jotka yrittävät asettua ikänsä turvin auktoriteetiksi, joka muka ymmärtää elämästä enemmän kuin muut. Olen sen verran tuntenut vanhoja ihmisiä, jotka ovat henkisen kasvun puolesta teini-ikäisen tasolla, että en anna iälle mitään arvoa.
Minäkään en anna puhujan kommentille iän perusteella arvoa, vaan arvioin onko sisällössä järkeä. Mielestäni tuossa on, johon vastasit. Automaattiset tulkinnat voivat olla vääriä, vaikka ne tuntuisivat itsestä täysin oikeilta. Kannattaa pysähtyä välillä kyseenalaistamaan ja varmistamaan tulkintojaan.
Itselläni on neurokirjon häiriöstä johtuen epätyypillinen kehonkieli. Arvaa onko kiva kun tällaiset "taitavat" sanattoman viestinnän lukijat tekevät aivan pieleen meneviä oletuksia, ja lisäksi eivät vielä usko kun näen sen vaivan että annan korjaavaa palautetta? Se kehonkielihän kertoo aina totuuden, joten minun täytyy siis olla valehtelija. Samaisesta häiriöstä johtuen muuten valehtelijaksi syyttäminen tuntuu minusta erityisen pahalta, koska minulla sattuu olemaan poikkeavan joustamaton oikeudentunto eli en pystyisi oikein valehtelemaan vaikka yrittäisin, ja vihaan valehtelua ja valehtelijoita intohimoisesti.
(Anteeksi OT)
Minusta sisällössä ei ollut järkeä, koska ihmiset tekevät tulkintoja kehonkielestä ja ilmeistä koko ajan. Tätä on tutkittu paljon ja on todettu, että eleille ja ilmeille annetaan enemmän painoarvoa kuin sanoille. On täysin turhaa paheksua eleiden tulkintaa kun paheksuja itsekin tekee sitä aivan varmasti.
Etkä sinä ole ainut jonka eleitä tai puheita tulkitaan väärin vaan sitä tapahtuu kaikille koko ajan. Ihmisten viestintä on hämmästyttävän tehotonta ja tuntuu epäonnistuvan useammin kuin onnistuu.
Vai että nyt rauhallisuuskin on "ase". Jos aggressiivinen käytös on hyökkäävää ja öö aggressiivista, niin mitä siinä sitten on muuta. Ilmeisesti mitenkään päin ei voi tilanteesta kunnialla selvitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku rauhallinen mies provosoitui ihan urakalla monen viestin voimin. :D
En huomaa kenenkään provosoituneen? Kyvyttömyys tulkita sanallista viestintää, enpä haluaisi olla samassa tilassa kanssasi, kun tulkitset ihmisten kehon kieltä :)
Toi on muuten paha. Jos ystäväpiirissä tai läheisissä on sellainen ihminen, joka hurahtaa tulkitsemaan mikroilmeitä, mikroaggerssiota ym. toisten kehon kielestä, sellaisen kanssa ei voi olla kuin minimaalisesti tekemisissä tulematta hulluksi :)
Etkö siis usko noiden olemassaoloon?
Uskon, mutta tulkinnat menevät yleensä pieleen ja aiheuttavat vain ongelmia. Itse ohitan kaikki olettamani mikroilmeet. Ajattelen niin, että jos jollain on asiaa tai selvitettävää, hän puhuu sen. En lähde tekemään tulkintojani kehon kielestä.
Tämä. 60 vuoden kokemuksella totean, että tämä on fiksuin tapa. Älä oleta toisesta jotain ja syyllistä häntä omien oletuksiesi pohjalta.
En jaksa yhtään ihmisiä jotka yrittävät asettua ikänsä turvin auktoriteetiksi, joka muka ymmärtää elämästä enemmän kuin muut. Olen sen verran tuntenut vanhoja ihmisiä, jotka ovat henkisen kasvun puolesta teini-ikäisen tasolla, että en anna iälle mitään arvoa.
Minäkään en anna puhujan kommentille iän perusteella arvoa, vaan arvioin onko sisällössä järkeä. Mielestäni tuossa on, johon vastasit. Automaattiset tulkinnat voivat olla vääriä, vaikka ne tuntuisivat itsestä täysin oikeilta. Kannattaa pysähtyä välillä kyseenalaistamaan ja varmistamaan tulkintojaan.
Itselläni on neurokirjon häiriöstä johtuen epätyypillinen kehonkieli. Arvaa onko kiva kun tällaiset "taitavat" sanattoman viestinnän lukijat tekevät aivan pieleen meneviä oletuksia, ja lisäksi eivät vielä usko kun näen sen vaivan että annan korjaavaa palautetta? Se kehonkielihän kertoo aina totuuden, joten minun täytyy siis olla valehtelija. Samaisesta häiriöstä johtuen muuten valehtelijaksi syyttäminen tuntuu minusta erityisen pahalta, koska minulla sattuu olemaan poikkeavan joustamaton oikeudentunto eli en pystyisi oikein valehtelemaan vaikka yrittäisin, ja vihaan valehtelua ja valehtelijoita intohimoisesti.
(Anteeksi OT)
Minusta sisällössä ei ollut järkeä, koska ihmiset tekevät tulkintoja kehonkielestä ja ilmeistä koko ajan. Tätä on tutkittu paljon ja on todettu, että eleille ja ilmeille annetaan enemmän painoarvoa kuin sanoille. On täysin turhaa paheksua eleiden tulkintaa kun paheksuja itsekin tekee sitä aivan varmasti.
Etkä sinä ole ainut jonka eleitä tai puheita tulkitaan väärin vaan sitä tapahtuu kaikille koko ajan. Ihmisten viestintä on hämmästyttävän tehotonta ja tuntuu epäonnistuvan useammin kuin onnistuu.
Toki kaikki tätä tulkintaa tekevät, mutta vain osa suhtautuu tulkintoihinsa totuuksina. Tämä kirjoittaja joka sanoi "en lähde tekemään tulkintoja kehonkielestä", tarkoitti varmaan että vaikka automaattisia tulkintoja aina syntyykin, niin hän ei lähde toimimaan tai tekemään jatkopäätelmiä niiden mukaan. Vaan odottaa että toinen osapuoli itse kertoo toiveensa ja ajatuksensa. Kirjaimellisesti ottaen hänen väittämänsä oli virheellinen, mutta miksi tarkertua siihen kun kuitenkin tarkoitus siellä takana oli rakentava ja järkevä?
Miehet nyt vaan ovat perustasoltaan rauhallisempia ja vähemmän tunteiden vietävänä. Voihan siihen päälle sitten vielä lisätä keinotekoista rauhallisuutta jos osaa. Mikä on sitten mitäkin, kuka sen osaa arvioida?
Ehkä vähän ohi ap:n tilanteen, mutta rauhallisuus voi todellakin olla henkinen ase. Mun mies käyttää tätä meidän ristiriitatilanteissa. Ylikorostetun rauhallisena nostaa itsensä minun yläpuolelle hokemalla "rauhoitu". Vaikka siis olen ihan rauhallinen, en huuda, käyttäydy aggressiivisesti tai muuta. Olen vain tuohtunut ja yritän puhumalla tuoda esiin, mikä minua harmittaa ja mikä mielestäni mättää. Sen sijaan, että mies kuuntelisi minua ja toisi myös oman kantansa esille puhumalla, että päästäisiin jonkinlaiseen vuorovaikutukseen ja lopulta ratkaisuun, hokee vain ylimielisenä "rauhoitu, rauhoitu, rauhoitu".