Onko yksineläjän arki helppoa?

Vierailija kirjoitti:

Joo, ja jos on vaikka jalka katki niin kukaan ei ole auttamassa. Hiissasin itseäni jalka paketissa ja 39 asteen kuumeessa lattiaa pitkin jotta pääsin keittiöön hakemaan vettä. Myönnän että itku tuli.

No, olin todella pahassa vatsataudissa, ja käytännössä raahauduin lattioita pitkin. Silloinen miesystävä pelkäsi tartuntaa niin paljon, että oli vähän että "pärjäile, nähään ku oot taas terve :)". Ei kauaa jatkunut suhde tuon jälkeen. Yksinkin on parempi kuin tieto, ettei toinen auta kun sitä oikeasti eniten tarvitsisi.

Juttuni lähtee sivuraiteille kuten yleensä. Tuli vaan sellainen asia mieleen, että ei kumppani välttämättä ole mikään apu ja turva vuosikymmenien päästä. Vanhana se oma oleminenkin on varmaan vaihtelevaa ja sitten jos/kun kumppanilla on jotain muistisairautta/syöpää, niin sehän on kamalaa huolehtimista. Yhteiskunta ei auta. Yksinäinen saisi vaan olla ja elää kuten haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Tältä palstalta on turha hakea ymmärrystä, empatiaa, sympatiaa. Heti on joukko yh-äitejä kertomassa mitä on kun on vaikeaa. Ei ole turvaverkkoja, lasten isät ties missä, lapsilla kaikki mahdolliset diagnoosit, alipalkattu työ, sossusta ei saa apua jne. Mutta niin vain on selvittävä 40 kuumeessa, jalka poikki ja rahat loppu, helmoissa viisi alle kouluikäistä. Eikö edes yritetä ymmärtää, että jokaiselle se oma ongelma on sillä hetkellä vuoren kokoinen eikä oloa helpota se, että jollain on vielä vaikeampaa? Sillä logiikallahan meillä jokaisella suomalaisella on unelmaelämä jos verrataan vaikka leskiäitiin Gazassa.

Ihmettelen, jos sinkun elämän vaikeutta ei saa verrata kuin pariskuntaan, jossa puoliso on empaattinen ja avulias. Suomessa yh-äitinä eläminen on ihan normaalia, eikä silloinkaan tiukassa tilanteessa apua taivaalta tai läheisiltä tipahda. Omia melko pieniä ongelmia ei kannata sinkun eikä kenenkään muunkaan hysterisoida. Välillä on hyvä miettiä omia ongelmien tasoa jopa globaalista näkökulmasta, jotta omat ongelmat ei saa liian suurta osaa elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Niin, eikai se uhriutumista ole jos äitiys kuitenkin on rankinta mitä voi tehdä. Tietäisit sen jos olisit itse äiti. 

Lapsettomat eivät vaan tajua.

               jokaisella pitais olla ystäviä hyviä