Onko yksineläjän arki helppoa?

Ja juu, taidan ilmeisesti tarvita hoivaa, en parisuhdetta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Verrataanko tässä nyt tilannetta siihen, kun ap asui vielä mamman hellässä hoidossa lihapatojen äärellä ja nyt pitäisikin maksaa laskut ja hoitaa kotityöt ihan itse?

Vai mikä tämä vaikeus on?

Tarkotan et ilmeisesti yksineläjät on suuressa riskissä et elämä luisuu kaaokseen. Haluaisin kovasti parantaa tapani mut ei oo oikei mitää mikä motivois siihen.

Koska "kyllähän tää kaaos mulle välttää"

Itse motivoi itsensä. Kuka nyt kaaoksessa ja sekasotkussa haluaa elää? Olen 24 v. jo leski enkä ikinä ajatellutkaan uutta parisuhdetta. Arvostan itseäni ja pidän taloni kunnossa ja siistinä. Minulla on erittäin avuliaita naapureita, jotka auttavat kantamaan raskaita tavaroita ja muissakin asioissa auttavat. Naapureihin on hyvä olla kontaktia kun asuu yksin ja vanhenee.

Kyllä mulla oli yksinäisenä sinkkuna arki raskaampaa kuin nyt yksinhuoltajana. Lapsi vie paljon mutta myös tuo valtavasti. Iloa, rytmiä, huolta, tarkoitusta.

Korostan vielä "mulla" nämä on yksilökohtaisia asioita, jollain voi ja varmasti onkin, toisinpäin.

On se helppoa ja mukavaa, kun on aina halutessaan rauhallista, hiljaista ja leppoisaa. Saa aina päättää itse ruoan ja vaikka että minkä elokuvan katsoo, millaista musiikkia kuuntelee jne.

Rahaa olisi kyllä hyvä olla sen verran säästössä, että voi ostaa palveluina sellaiset asiat joita ei yksin saa tehtyä. Turvaverkkoa on hyvä olla, että voidaan auttaa puolin ja toisin. 

Onhan se helppoa. Saa päättää omista aikatauluistaan, siivota ja kokata vain yhden tarpeisiin, kukaan ei keskeyttele, ja niin edespäin. Tuo, että olisi hyvä olla sairaustapausten varalta kumppani huolehtimassa, on ihan arpapeliä, ainakin miehistä puhuttaessa - eksä tapasi tehdä katoamistempun, jos olin sairas.

Parempi lasten kanssa kuin ilman. Mutta parempi yksin, kuin huonossa parisuhteessa

Mieluummin hoidan lapsia, kuin miestä.

Kun lapset ovat aikuistuneet, ja muuttaneet omilleen, itsellinen elämä on kyllä todella helppoa.

En muuttaisi enää kenenkään miehen kanssa yhteen, ikipäivänä. Saadakseen maitoa ei tarvitse luoda lantaa navetasta joka päivä.

N55

Nyt kun siihen on tottunut, odotan paljon tulevaisuudelta.

Turvaverkko muodostuu aikuisista lapsista, sisaruksista ja työkavereista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, ja jos on vaikka jalka katki niin kukaan ei ole auttamassa. Hiissasin itseäni jalka paketissa ja 39 asteen kuumeessa lattiaa pitkin jotta pääsin keittiöön hakemaan vettä. Myönnän että itku tuli.

Jos olisit parin pienen lapsen yh, niin kuvittelisitko sen helpottavan tilannetta?

Kiitos empatiasta.

No olisiko kaksi sairasta pikkulasta vaipanvaihtoa, pottailua ja ruokaa vaatimassa sitten helpotranut tilannettasi? Mikset vaan sängyn viereen jo sairastuessasi kasannut helppoa evästä, vesipulloja ja lääkettä, jotta olisit voinut pysyä sängynpohjalla?

Vähän suunnitelmallisuutta ei ole liikas vaadittu, jos vain itsestään tarvitsee huolta pitää.

Jos on kaksi hoitoa vaativaa pikkulasta niin äiti, jolla jalka poikki ja ei pääse liikkumaan kuin hivuttamalla ja kuumetta 39 astettaa ei paljon heitä hoida.

Ehkä silloin hänellä on jotain tuliverkkoja siihen tilanteeseen.

Tuskin yksin joutuu hoitamaan.

Ehkä oli käynyt niin, että se sänkyn viereen hommattu eväs ja lääkkeet ym. olivat loppuneet. Eivät nekään ikuisesti riitä, jossain vaiheessa joutuu esim. juotavaa hakemaan lisää ja vessassakin käymään jne.

Ei kaikkeen voi 110 % varautua, ei yksinasuva ihminen ole sen täydellisempi persoona kuin muutkaan.

Unohduksia sattuu ja kipeänä varsinkin.

Olen itse ollut samoissa ajatuksissa kun noidannuoli oli selässä. Pienikin liike sai huutamaan ja en kertakaikkiaan päässyt ylös. sängystä. Asun siis yksin ja oli kova pissahätä ja jano ja lääkkeet loppuneet yöpöydältä.

Pakko oli itsensä pakottaa ja itkin ääneen kun tuska oli hirveä.

Kuinka helppoa olisi pyytää apua joltain samassa asunnossa asuvalta. Ei joka asiaa olisi itse tarvinnut hakea.

Muuten kyllä viihdyn yksin, mutta kyllä myös kulujen jakaminen helpottaisi elämää. Monelle se on itsestään selvää, että on kahden rahat käytössä. Vaikka ei olisi lapsiakaan.

Vierailija kirjoitti:

Helppoa tää on ku heinän teko. Lapset muuttaneet nyt kaikki pois ja itse muutin aivan uuteen kaksioon yksin asumaan. NAUTIN TÄYSILLÄ

voi kun pystyis samaan, tylsistyn yksin. En ole tänäänkään puhunut kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, ja jos on vaikka jalka katki niin kukaan ei ole auttamassa. Hiissasin itseäni jalka paketissa ja 39 asteen kuumeessa lattiaa pitkin jotta pääsin keittiöön hakemaan vettä. Myönnän että itku tuli.

Jos olisit parin pienen lapsen yh, niin kuvittelisitko sen helpottavan tilannetta?

Kiitos empatiasta.

No olisiko kaksi sairasta pikkulasta vaipanvaihtoa, pottailua ja ruokaa vaatimassa sitten helpotranut tilannettasi? Mikset vaan sängyn viereen jo sairastuessasi kasannut helppoa evästä, vesipulloja ja lääkettä, jotta olisit voinut pysyä sängynpohjalla?

Vähän suunnitelmallisuutta ei ole liikas vaadittu, jos vain itsestään tarvitsee huolta pitää.

Jos on kaksi hoitoa vaativaa pikkulasta niin äiti, jolla jalka poikki ja ei pääse liikkumaan kuin hivuttamalla ja kuumetta 39 astettaa ei paljon heitä hoida.

Ehkä silloin hänellä on jotain tuliverkkoja siihen tilanteeseen.

Tuskin yksin joutuu hoitamaan.

Ehkä oli käynyt niin, että se sänkyn viereen hommattu eväs ja lääkkeet ym. olivat loppuneet. Eivät nekään ikuisesti riitä, jossain vaiheessa joutuu esim. juotavaa hakemaan lisää ja vessassakin käymään jne.

Ei kaikkeen voi 110 % varautua, ei yksinasuva ihminen ole sen täydellisempi persoona kuin muutkaan.

Unohduksia sattuu ja kipeänä varsinkin.

Olen itse ollut samoissa ajatuksissa kun noidannuoli oli selässä. Pienikin liike sai huutamaan ja en kertakaikkiaan päässyt ylös. sängystä. Asun siis yksin ja oli kova pissahätä ja jano ja lääkkeet loppuneet yöpöydältä.

Pakko oli itsensä pakottaa ja itkin ääneen kun tuska oli hirveä.

Kuinka helppoa olisi pyytää apua joltain samassa asunnossa asuvalta. Ei joka asiaa olisi itse tarvinnut hakea.

Muuten kyllä viihdyn yksin, mutta kyllä myös kulujen jakaminen helpottaisi elämää. Monelle se on itsestään selvää, että on kahden rahat käytössä. Vaikka ei olisi lapsiakaan.

Mistä ne tukiverkot siihen yh:lle pomppaa sen enempää kuin sille sinkulle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ap oletuksena, että asuisit toisen aikuisen kanssa vai hoitoa vaativien lasten kanssa?

Täyspäinen arjen jakava kumppani helpottaa takuulla arkea, mutta yksineläjän arki on satumaisen helppoa työssäkäyvän pikkulasten yh:n elämään verrattuna.

Jälleen näppärää uhriutumista äitiydestä kun mikää ei näköjään ole niin rankkaa kuin äitiys. Olisiko kannattanut tehdä pennut vasta kuin resurssit niiden kasvattamiseen on hankittu

Tottahan tuossa sanottiin, ei tarvitse olla mikään uhriutuja, kun pahassa keuhkokuumeessa 40 asteen kuumeessa hoidat vielä lapset, niin eihän se mitään helppoa ole. Ei ole kerta eikä kaksi, kun oksutaudissa on pitänyt käsi suun edessä oksennusta pidätellen kuitenkin laittaa lapselle ruokaa ja hoitaa laskut, viemäritukokset ja kaikki muut asiat. Ja sitten kun se lapsikin sairastuu, kun olet pahimmissa kuumehorkissa ja -houreissa itse, ja pitäisi pystyä hoitamaan toista. Ja aina sitä yksinhuoltajuutta ei ole itse valittu, tai se on ollut se ainoa vaihtoehto. 

Helppoa on siinä mielessä että ei tarvitse huolehtia kuin itsestä, syödä silloin kun huvittaa, pestä pyykit kun jaksaa. Astioita ei paljon tarvi tiskailla. Unirytmi on oman itsen mukaan ja muut tekemiset. Vaikeaa on kuitenkin se, ettei ole ketään kenelle puhua vaikkapa arkisista asioista saatikaan isommista. Kaikki pitää kestää yksin. Joskus on hieman turvatonkin olo sen takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, ja jos on vaikka jalka katki niin kukaan ei ole auttamassa. Hiissasin itseäni jalka paketissa ja 39 asteen kuumeessa lattiaa pitkin jotta pääsin keittiöön hakemaan vettä. Myönnän että itku tuli.

Jos olisit parin pienen lapsen yh, niin kuvittelisitko sen helpottavan tilannetta?

 

Kiitos empatiasta.

 

No olisiko kaksi sairasta pikkulasta vaipanvaihtoa, pottailua ja ruokaa vaatimassa sitten helpotranut tilannettasi? Mikset vaan sängyn viereen jo sairastuessasi kasannut helppoa evästä, vesipulloja ja lääkettä, jotta olisit voinut pysyä sängynpohjalla?

Vähän suunnitelmallisuutta ei ole liikas vaadittu, jos vain itsestä

No se on vaan marttyyrin suosikkiharhoja, että muut saa aina mystisesti apua jostain, kun hänen pitää aina selvitä itse yksin. Ja ikinä ei saa verrata muiden vielä vaikeampiin elämäntilanteisiin tai antaa käytännön neuvoja, miten ongelmat voi ratkaista itse, koska se antaa epäreilusti sellaisen kuvan, että marttyyri valittaa turhasta.

 

Mä olen valinnut elää yksin, koska tämä vaan on niin paljon mielekkäämpää. Ei tarvitse olla läsnä ketään varten, kukaan ei ole vaatimassa mitään, voin elää ja olla niinkuin haluan. Oma rauha omassa pikku kodissa. Ja vapaa aika on aina omaa aikaa. Pystyn rentoutumaan joka päivä töiden jälkeen ja viikonloppuisin pystyn palautumaan työviikosta. Voin tehdä mitä haluan tai olla tekemättä mitään. Toki joskus harvoin on yksinäisyyden tunnetta, mutta sitten kun alan punnitsemaan yksinelämistä ja parisuhdetta, niin yksineläminen vie voiton. Vapaus on ihanaa.

Vaikka en suurta palkkaa saa (netto keskimäärin 1700€), niin silti en koe olevani vähävarainen, vaikka kukaan ei ole jakamassa kuluja. Yksin on niin paljon helpompaa säännöstellä esimerkiksi kauppa- ja sähkölaskua. Koen tämän mielekkäänä yksinkertaisena elämänä, jota minä itse hallitsen.

Jos joskus alan parisuhteeseen (olen viihtynyt jo lähes kymmenen vuotta yksin), niin yhteenmuutto ei tule kysymykseen.

Nainen nauttii yksin olosta. Erityisesti keski-iässä. Välillä voi ottaa tinderistä nuoren ja komean miehen viihdyttämään illan iloksi jos tarvitsee miestä pieneksi hetkeksi silloin kun lapset on isällään hoidossa.

Oli helppoa mutta ei kivaa.

Minusta yksineläjän arki on todella huoletonta. Teen mitä haluan milloin vain haluan. Tiskit on keittiössä vaikka viikonlopun yli jos siltä tuntuu. Menen nukkumaan kun siltä tuntuu. Teen ruokaa mitä haluan. Siivoan milloin haluan. Koti näyttää siltä miltä haluan.

Juuri hassuttelin kissan kanssa, otin lasagneten uunista ja söin annoksen hyvän punaviinilasillisen kanssa. Viimkesi kokatessa mietin että yhdessäkään parisuhteessani ei ole ollut näin mukavaa ja huoletonta. Koti on kaunis ja seesteinen eikä täällä ole ketään valittamassa tai vaatimassa palvelua.

Yksinasuessa on vain se vaara ettei uskalla ottaa enää kumppania häiritsemään vihdoinkin ihanaksi muodostunutta elämän rytmiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, ja jos on vaikka jalka katki niin kukaan ei ole auttamassa. Hiissasin itseäni jalka paketissa ja 39 asteen kuumeessa lattiaa pitkin jotta pääsin keittiöön hakemaan vettä. Myönnän että itku tuli.

Jos olisit parin pienen lapsen yh, niin kuvittelisitko sen helpottavan tilannetta?

Aika pieniä saa lapset olla, molemmat, että niistä ei ole mitään apua. Elämä on pidempi kuin 5v. Hetken on joo rankkaa, mutta kyllä alakouluikäinenkin osaa tuossa tilanteessa auttaa. Perus arki toki rankempaa lasten kanssa, jos nyt helppona elämänsä ajatellaan sitä, että esim saa vaan joka päivä makoilla sohvalla ja katsoa telkkaria, eikä oteta huomioon noita erikoistapauksia mitä voi tulla kenelle vaan ja mitä ihmeellisempiä. Itselleni olisi henkisesti rankkaa, että elämä olisi yhtä ja samaa 18 vuotiaasta kuolemaan, mutta se vaatii sen, että välillä valitsee ja kestää ne ei niin helpot ajan jaksot.

Kaiken saa maksaa yksin kokonaisuudessaan, vakuutukset, sähköt, jne. Ah mitä nautintoa.

Kyllä yksineläminen on rankempaa. Itsellä on uusperhe, 4 lasta, mutta aiemmin sinkkuna ollessa elämä oli ankeaa. En saanut mitään aikaiseksi, vapaa-ajasta en osannut nauttia. Juhlin liikaa ja hiljaisuutta oli vaikea kestää. Perheellisenä aika kuluu nopeasti, tekemistä riittää ja vapaa-ajasta nauttii ihan erilailla. Ja saan tehtyä kaikki tarvittavat kotityöt ym.

Toki jotkut nauttii yksinolosta, ja se on mielestäni hyvin tärkeä taito. Varmaan jos on itsensä kanssa sinut niin se onnistuu.