Onko yksineläjän arki helppoa?

Viime talvena olin niin kipeä etten päässyt vessaan yksin. Mies joutui auttamaan, kävi myös kaupassa ym.

Onni onnettomuudessa että hän oli juuri tuolloin lomautettuna.

En olisi mitenkään pärjännyt yksin.

Jos pikkulapsiperheessä yh sairastuu, saa apua sos.puolelta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, ja jos on vaikka jalka katki niin kukaan ei ole auttamassa. Hiissasin itseäni jalka paketissa ja 39 asteen kuumeessa lattiaa pitkin jotta pääsin keittiöön hakemaan vettä. Myönnän että itku tuli.

Jos olisit parin pienen lapsen yh, niin kuvittelisitko sen helpottavan tilannetta?

Kiitos empatiasta.

No olisiko kaksi sairasta pikkulasta vaipanvaihtoa, pottailua ja ruokaa vaatimassa sitten helpotranut tilannettasi? Mikset vaan sängyn viereen jo sairastuessasi kasannut helppoa evästä, vesipulloja ja lääkettä, jotta olisit voinut pysyä sängynpohjalla?

Vähän suunnitelmallisuutta ei ole liikas vaadittu, jos vain itsestään tarvitsee huolta pitää.

Vierailija kirjoitti:

Viime talvena olin niin kipeä etten päässyt vessaan yksin. Mies joutui auttamaan, kävi myös kaupassa ym.

Onni onnettomuudessa että hän oli juuri tuolloin lomautettuna.

En olisi mitenkään pärjännyt yksin.

Jos pikkulapsiperheessä yh sairastuu, saa apua sos.puolelta?

Ei saa.

Oma rauha ja vapaus tehdä mitä huvittaa. Aion elää koko elämäni yksin loppuun asti (elleivät väkisin kärrää laitokseen). Näin 5-kymppisenä tämä on jo niin tuttua ja turvallista enkä vanhuutta vielä jaksa murehtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, ja jos on vaikka jalka katki niin kukaan ei ole auttamassa. Hiissasin itseäni jalka paketissa ja 39 asteen kuumeessa lattiaa pitkin jotta pääsin keittiöön hakemaan vettä. Myönnän että itku tuli.

Jos olisit parin pienen lapsen yh, niin kuvittelisitko sen helpottavan tilannetta?

Kiitos empatiasta.

No olisiko kaksi sairasta pikkulasta vaipanvaihtoa, pottailua ja ruokaa vaatimassa sitten helpotranut tilannettasi? Mikset vaan sängyn viereen jo sairastuessasi kasannut helppoa evästä, vesipulloja ja lääkettä, jotta olisit voinut pysyä sängynpohjalla?

Vähän suunnitelmallisuutta ei ole liikas vaadittu, jos vain itsestään tarvitsee huolta pitää.

Mikset sinä kasannut sängyn viereen kortsuja? Vähän suunnitelmallisuutta ei ole liikaa vaadittu, jos ei halua "pottailua" (yök mikä sana).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ap oletuksena, että asuisit toisen aikuisen kanssa vai hoitoa vaativien lasten kanssa?

Täyspäinen arjen jakava kumppani helpottaa takuulla arkea, mutta yksineläjän arki on satumaisen helppoa työssäkäyvän pikkulasten yh:n elämään verrattuna.

Jälleen näppärää uhriutumista äitiydestä kun mikää ei näköjään ole niin rankkaa kuin äitiys. Olisiko kannattanut tehdä pennut vasta kuin resurssit niiden kasvattamiseen on hankittu

Aina elämä ei mene niinkuin on suunnitellut ja ajatellut. Yksin voi jäädä ihan tahtomattaankin. Terveisin kolmen, nyt jo aikuisen, lapsen yksinhuoltajaksi aikanaan tahtomattaan joutunut. Nyt olen iloisesti yksin, eikä tulisi pieneen mieleenikään hankkiutua parisuhteeseen. Herranen aika, ei.

Onko pakko antaa paljaalla kermapiirakkaa, jos ei halua kakaroita? Ei ole kenenkään muun vika jos joku on valinnut olla yyhoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, ja jos on vaikka jalka katki niin kukaan ei ole auttamassa. Hiissasin itseäni jalka paketissa ja 39 asteen kuumeessa lattiaa pitkin jotta pääsin keittiöön hakemaan vettä. Myönnän että itku tuli.

Jos olisit parin pienen lapsen yh, niin kuvittelisitko sen helpottavan tilannetta?

Kiitos empatiasta.

No olisiko kaksi sairasta pikkulasta vaipanvaihtoa, pottailua ja ruokaa vaatimassa sitten helpotranut tilannettasi? Mikset vaan sängyn viereen jo sairastuessasi kasannut helppoa evästä, vesipulloja ja lääkettä, jotta olisit voinut pysyä sängynpohjalla?

Vähän suunnitelmallisuutta ei ole liikas vaadittu, jos vain itsestään tarvitsee huolta pitää.

Mikset sinä kasannut sängyn viereen kortsuja? Vähän suunnitelmallisuutta ei ole liikaa vaadittu, jos ei halua "pottailua" (yök mikä sana).

Tässähän puhuttiin yksinasuvan arjen "raskaudesta". Myös se yksin asuminen on usein valinta, joten mistä ap valittaa? Eikö saa muistuttaa, että maailmassa on paljon ihmisiä, joilla on vaikeampaa. Vaikka se yh tai 90+ -ikäinen sairas vanhus, jolla on dementikkopuoliso?

Kyllä ihmisen täytyy löytää se onni itsestään. Et voi vastuuttaa ketään muuta tuottamaan sinulle onnellisuutta ja ripustautua häneen.

On helppoa ja mukavaa ainakin omasta mielestäni.

Minusta on mukavaa asua yksin. Toki jos sairastuu, ei ole kukaan vieressä huolehtimassa. Netin kautta voi kuitenkin tilata ruokaa, lisäksi minulla aina on pieni kotivara.

Yksin siivoaa vain omat jälkensä, eikä muutenkaan tarvitse ottaa huomioon kanssa-asujan mielenliikkeitä. Toki kalliimpaa on yksineläminen, mutta en ihan vähällä muuttaisi miehen kanssa samaan osoitteeseen. Sen kyllä tietää, kenelle ne kotityöt kasautuisivat. Meillä on miehen kanssa omat taloudet, ja se sopii molemmille hyvin.

Verrataanko tässä nyt tilannetta siihen, kun ap asui vielä mamman hellässä hoidossa lihapatojen äärellä ja nyt pitäisikin maksaa laskut ja hoitaa kotityöt ihan itse?

Vai mikä tämä vaikeus on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, ja jos on vaikka jalka katki niin kukaan ei ole auttamassa. Hiissasin itseäni jalka paketissa ja 39 asteen kuumeessa lattiaa pitkin jotta pääsin keittiöön hakemaan vettä. Myönnän että itku tuli.

Jos olisit parin pienen lapsen yh, niin kuvittelisitko sen helpottavan tilannetta?

Kiitos empatiasta.

No olisiko kaksi sairasta pikkulasta vaipanvaihtoa, pottailua ja ruokaa vaatimassa sitten helpotranut tilannettasi? Mikset vaan sängyn viereen jo sairastuessasi kasannut helppoa evästä, vesipulloja ja lääkettä, jotta olisit voinut pysyä sängynpohjalla?

Vähän suunnitelmallisuutta ei ole liikas vaadittu, jos vain itsestään tarvitsee huolta pitää.

Mikset sinä kasannut sängyn viereen kortsuja? Vähän suunnitelmallisuutta ei ole liikaa vaadittu, jos ei halua "pottailua" (yök mikä sana).

Tässähän puhuttiin yksinasuvan arjen "raskaudesta". Myös se yksin asuminen on usein valinta, joten mistä ap valittaa? Eikö saa muistuttaa, että maailmassa on paljon ihmisiä, joilla on vaikeampaa. Vaikka se yh tai 90+ -ikäinen sairas vanhus, jolla on dementikkopuoliso?

Miksi sinä haluat kilpailla vaikeudesta? Oletko niin itsekeskeinen ettet kykene toisen asemaan asettumaan?

Vierailija kirjoitti:

Onko ap oletuksena, että asuisit toisen aikuisen kanssa vai hoitoa vaativien lasten kanssa?

Täyspäinen arjen jakava kumppani helpottaa takuulla arkea, mutta yksineläjän arki on satumaisen helppoa työssäkäyvän pikkulasten yh:n elämään verrattuna.

Mulla on kaksi alle kouluikäistä lasta (2- ja 4-vuotiaat) ja itse olen keskijohdossa globaalissa yrityksessä. Toinen on minulta saanut ADHD:n (olen jo pienenä tyttönä diagnosoitu, 1990-luvulla) ja silti sanon, että ei mun elämä mitenkään haastavaa ole lasten kanssa kolmistaan. Lasten isä kuoli vuosi sitten. Meillä arki on oikein mukavaa ja ei tässä pahemmin stressiä ole. Lapset tekevät ja touhuavat iltapäivät ja usein olen itse mukana ja illalla laitan ne nukkumaan. Illalla jatkan töitä jonkun aikaa ja aamulla noustaan ajoissa. Me syödään kotona aamupala ja käydään suihkussa ja valmistaudutaan lähtöön. Tämän jälkeen vien lapset tarhaan ja itse joko töihin konttorille tai takaisin kotiin ja iltapäivällä haen lapset. Kuljetaan joko julkisilla tai pyörällä. Sen jälkeen syödään ulkona evästä ja riekutaan pitkin puistoja. Välillä ollaan puistossa ja itse istun palaverissa samalla seurailen lasten touhuja. Toisinaan käydään uimassa, juoksulenkillä tai keksitään mitä vain. 

Miehille, helppoa.

Naisille, vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Miehille, helppoa.

Naisille, vaikeaa.

Ai on vai? Tämän palstan miehet ei muuta teekään kuin ruikuta sitä että kukaan ei huoli.

Sen sijaan naisen elinajan pituus keskimääräisesti kasvaa, jos ei ole naimisissa.

Mieti sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehille, helppoa.

Naisille, vaikeaa.

Ai on vai? Tämän palstan miehet ei muuta teekään kuin ruikuta sitä että kukaan ei huoli.

Sen sijaan naisen elinajan pituus keskimääräisesti kasvaa, jos ei ole naimisissa.

Mieti sitä.

Mies on onnellisempi sinkkuna, kuin parisuhteessa suominaisen kanssa.

Mieti sitä.

Rankka duuni, jossa välillä ylipitkiä päiviä, viikonlopputöitä ja matkoja. Talo, jossa remontit ja pihatyöt ja muut. Kaksin oli todella paljon helpompi hoitaa kaikkea. Yksin pelkkien painavien juttujen kantamiseen pitää aina erikseen järjestellä apua ja vaikka pesukoneen pyörittäminen täytyy etukäteen allakoida.

No on se.

Vierailija kirjoitti:

Verrataanko tässä nyt tilannetta siihen, kun ap asui vielä mamman hellässä hoidossa lihapatojen äärellä ja nyt pitäisikin maksaa laskut ja hoitaa kotityöt ihan itse?

Vai mikä tämä vaikeus on?

Tarkotan et ilmeisesti yksineläjät on suuressa riskissä et elämä luisuu kaaokseen. Haluaisin kovasti parantaa tapani mut ei oo oikei mitää mikä motivois siihen.

Koska "kyllähän tää kaaos mulle välttää"