Miten kestää ja selvitä, jos itse haluaisi vielä kolmannen lapsen, mutta miehen mielestä nyt riittää?

Kaikkein hulluinta on mies, joka ei tahdo lisää lapsia ja vaatii vaimoaan hoitamaan ehkäisyn! Siinä on oikea tosi-mies...

Kahden lapsen jälkeen halusin kolmatta, mutta mieheni ei. Keskustelimme paljon asiasta ja syy miksei mieheni halunnut kolmatta oli minun jaksaminen ja todella raskaat ja uuvuttavat raskausajat eli hän mietti asiaa minunkantiltani.

Meillä on nyt se kolmas lapsi ja enempää ei tule. Minä en halua eikä mieheni. Olemme onnellisia näistä kolmesta.

Terveisin äiti, jolla on kolme alle nelivuotiasta

en tieda meneeko tama nyt aiheen vieresta mutta miten suhtautuisit seuraavaan tilanteeseen: Miehesi sanoisi etta OK, tehdaan vain kolmas lapsi mutta sina (siis AP, aiti) olet aitiyslomalla vain ne lain vaatimat ensimmaiset kolme kuukautta ja menet sitten toihin tienaamaan leipaa perheelle, mies jaa kotiin vanhempainvapaalle ja hoitovapaalle kolmeksi vuodeksi.



Olisiko tama sinulle aivan OK? Jos ei olisi, kannattaa miettia paljonko kolmannen lapsen toiveessasi on kysymys siita, etta SINA saat olla kotona. Pidatko kauheana vaihtoehtoa, etta olisit toissa yksinomaisena perheen elattajana? Huomaa, etta se on juuri se malli johon itse olet vaatimassa miestasi.

hoidettavana. Ei sinulla ole varaa seota tuollaiset asian vuoksi. Sinun pitää pitää huolta siitä katraasta, joka on nyt vastuullasi.



Oletko miettinyt, mihin sinä tarvitset enempää lapsia?

Mitä psyykkistä tai fyysistä tarvetta se palvelee?

Miten voisit muuten toteuttaa itseäsi?



Jos eroat nykyisestä miehestäsi pelkästään lapsiluvun vuoksi, onko varmaa, että vielä saat parisuhteen josta tulee takuuvarmasti lapsia?

Jos parisuhteessanne on muutakin vialla ja eroon löytyy muitakin syitä, sitten asia on toinen ja hankalampi.

Nyt meillä sitten on se kolmas ja mies on aivan hulluna siihen. Nyt minä sanoin, että lapsiluku on täynnä ja mies, että eihän sitä nyt voi vielä varmaksi sanoa...

ole mitään tekemistä sen asian kanssa miten hoitaa jo olevat lapset. Päin vastoin ne tuntuvat entistä tärkeemmiltä ja esim. menettämisen pelko on kamala.



Ja tota en ymmärrä miten se mies vanhempainvapaan aikana on perheen ainut elättäjä sillä meillä ainakin minä olen saanut niin hyvää vanhempainrahaa että jos lasketan lasten hoitomaksut pois niin sain kotona ollessa jopa enemmän rahaa kuin mieheni eli kotonaololla jopa elätin osittain miestänikin. Hotovapaalle en jäänyt koska mies ei halunnut tulotasossa tinkiä. Minä siis en ole hankkiinut lapsia siksi että saisin vielä olla kotona vaan siksi että lapset ovat minulle tärkeitä ja ottaisin mielelläni vaikka sijaislapsenkin tms. jos mies suostuisi. Minusta on vaan aina tuntunut että minulla kuuluu olla paljon lapsia. Naapurienkin lapset lähes asuu meillä kun mies on poissa ja aina olen valmis ottamaan kavereiden ja sisarusten lapsia hoitoon eikä niiden hoitaminen tunnu yhtään rankalta. Joten sekään että mies ajattelisi minun hyvinvointia ei meillä ollut asiassa pointtina vaan se että mies tahtoo että hän on " vapaa" lapsista mahdollisimman pian nyt kun velvollisuus on tullut täytettyä.



Ja siis pakko se vielä laittaa että mieheni on hyvä isä ja tykkää kovasti lapsistaan.



T:49 jota mies on asiassa kusettanut ja tästä on aika vaikee selvitä kun päivittäin on mielessä

Mies ei sitten jaksanutkaan siivota, tiskata, helliä vaimoaan, hoitaa lapsia yms. vaan lähti kävelemään.

Nyt siellä sitten vingutaan myötätuntoa toisilta samanlaisilta.

raha mahdollistaa lapsen " tekemisen" , ilman rahaa lasta ei ruokita, kasvateta ja vaateteta. Ilman miehen tuomaa tilipussia läheskään kaikilla naisilla ei olisi mahdollisuutta keskittyä lapsen kotihoivaan muutamaa kuukautta kauemmin, vaan naisen olisi otettava osaa rahan tienaamiseen ja perheen elättämiseen.



Mies ja nainen siis mielestäni yhdessä osallistuvat perheen ja lasten hoitoon, kumpainenkin omalla tavallaan, tavat voivat olla myös tästä " perinteisestä" käytännöstä poikkeavat, ellei nyt oteta huomioon raskaana oloa ja imetystä, mitkä ovat mieheltä biologisista syistä mahdottomat. Aika monet miehet hoitavat ansiotyönsä lisäksi myös lasta ja kotitöitä, joten kyllä he taitavat siitäkin saada ihan osansa?

katkeroitua tuosta asiasta vai ei. Elämässä joutuu joskus luopumaan omista unelmistaan, kuka mistäkin syystä. Jotkut antavat itsensä katkeroitua - näitä kitkeriä ihmisiä on Suomi pullollaan. Toiset taas surevat ja ovat pettyneitä ja siirtyvät sitten elämässään eteenpäin.



Minulla on kyllä kanssa sellainen kokemus, että lapsikuumeeseen auttaa se, että rupeaa tekemään uudenlaisia juttuja. Meidän perheessä oli ap:n perhettä vastaava tilanne. Totta kai olin surullinen, kun haaveni ei toteutunut, mutta rupesin myös tietoisesti keskittämään energiaani muihin juttuihin. Ennen kaikkea niihin olemassaoleviin lapsiin. Harrastetaan paljon liikuntaa yhdessä - luistelua, suunnistusta, vaellusta, laskettelua jne., matkustellaan perheenä.



Noita juttuja ei olisi voitu koko perheenä uuden vauvan kanssa tehdä 3-4 vuoteen samalla tavalla kuin ilman uutta vauvaa. Ja 3-4 vuoden päästä isommat lapset lähentelisivät jo teini-ikää ja paras aika vanhempien kanssa touhuamiseen olisi liki takana. En myöskään ole ollenkaan vakuuttunut, että suhteemme miehen kanssa olisi pysynyt näin hyvänä, jos oltaisiin miehelle vastentahtoisesti ruvettu lapsentekoon. Ei hän varmasti olisi ärtymystään vauvaan purkanut, mutta meidän suhde olisi kyllä todennäköisesti kärsinyt.



Miehen kanssa harrastetaan paljon myös kaksistaan. Samoin aloitin työn ohessa jatko-opinnot. Niihinkään ei olisi ollut paukkuja uuden vauvan kanssa. Ok, jos ajattelisin vain itseäni, olisin valinnut lisää lapsia, MUTTA pystyn näkemään, että perheellemme kokonaisuutena tämä valinta on paras.

lapseen mies myöntyi mutta jälkeenpäin sanoi että vain siksi että pelkäsi minun muuten jättävän hänet ja että hänelle olisi riittänyt vain yksi lapsi. Tämä tuli minulle aivan shokkina ja oli hetken tilanne jolloin mietin eroakin. Meillä nimittäin niin että minä olen aina halunnut suurperhettä. Se on minun tulevaisuuden unelmani ollut pikku tytöstä asti. Aina olen ajatellut kuutta lasta vähintään ja kun kysyttiin haaveammattia sanoin aina että äiti. Haave on kantanut läpi elämän enkä ole keksinyt mitään muuta yhtä antoisaa asiaa mitä voisin tehdä. Minulla on kyllä ammatti ja olen töissä ollut enemmän kuin kotiäitinä. Kun tapasin mieheni puhuimme haaveistamme ihan jo siinä alkuvaiheessa ennen kuin edes seurustelimme. Mieskin sanoi olevansa kovin lapsirakas ja haluavansa useita lapsi. Puhuttiin silloin ainakin neljästä lapsesta ja mies tiesi minun haaveen kuudesta. Minulla oli myös lukuisia eläimiä sillä minulla kova hoivavietti. luovuin kaikista eläimistä miehen takia sillä hän allergisoitui seurustelun aikana. olin valmis uhraamaan eläimeni yhteisen onnemme takia ja ajattelin että aikanaan minulla on sitten pieni lauma lapsia joita hoivata. Menimme naimisiin ja ensimmäinen lapsi syntyi. Minä hoidin kaiken alusta alkaen. Olisin tahtonut toisen heti perään mutta mies jarrutteli niin että lopulta toinen syntyi kolmen vuoden päästä ensimmäisestä. Jälleen minä hoidin molemmat lapset. mies ei kertaakaan esim. herännyt yöllä lasten takia tai vaihtanut vaatteita tms. Leikki kylläkin jonkin verran ja oli ylpeä lapistaan. Saimme sitten vielä kolmannen lapsen jonka odotusaikana selvisi että mies ei olisi vauvaa edes tahtonut ja edellisissäkin oli yksi liikaa. Minun elämältäni putosi pohja alta. Mies ilmoitti jyrkästi että enempää lapsia hän ei halua ja piste. Myöskään tämän kolmannen hoitoon ei ole osallistunut. Minä olen ollut töissä jokaisen lapsen väillä niin että olen saanut hyvät äitiyspäivärahat ja kotihoidontuen varaan en ole koskaan jäänyt koska mies on sanonut että ei halua kituuttaa. Minä ja lapset olemme siis eläneet minun tienaamilla rahoilla ja mies on pistänyt omat rahansa omiin harrastuksiinsa. Ei siis ole osallistunut lasten hoitoon myöskään elättämällä meitä. Kun kysyin mieheltä että miksi hän on muuttanut mieltään lasten suhteen niin hän sanoi että ei oikeastaan ole mieltään muuttanut vaan alkujaankin ajatellut että yksi tai korkeintaan kaksi lasta haluaamutta että kaikkihan valehtelevat tällaisista asioista seurustelun alussa jotta saavat haluamansa naisen koukkuun. Minusta tämä oli ihan hirveetä sillä jos olisin miehen ajatukset tiennyt ei suhde olisi edennyt pidemmälle sillä niin paljon minulle unelmani merkitsi. Olen kuitenkin ollut mieheni kanssa lähes kymmenen vuotta ja edelleen rakastan häntä mutta tunnen itseni petetyksi. Kun vielä tivasin syytä miksi sitä yhtä ei vielä voisi tulla niin miehen syy on se että haluaa että lapset kasvaa pian ja ovat omillaan jotta hän voi minun kanssani matkustella, juhlia jne. mistä hän on unelmoinut. Kurjinta tässä on se että minä en tykkää matkustelusta enkä juhlimisesta. Yritin ehdottaa että hän voi toki matkustaa yksinkin jne. mutta se ei kuulema ole sitä mistä hän on haaveillut joten ei halua näin tehdä. Tilanteemme on siis täysin umpisolmussa minun mielestäni sillä jompi kumpi joutuu luopumaan unelmistaan ja elämään elämää jollaista ei haluaisi elää. En voi miestä pakottaa lapsi tekemään mutta hän ei toisaalta voi pakottaa minua matkustelemaan joten kumpikin vain menee päivä kerrallaan sen kummemmin tulevaisuutta suunnittelematta ja odottaa mitä tapahtuu. Minä en suostu käyttämään ehkäisyä koska haluaisin vielä lapsia ja jos mies ei kerran halua niin hoitakoon sitten homman tai olkoon ilman. Minuakaan ei voi pakottaa ahtamaan itseeni hormoneja vasten tahtoani joten minusta minulla on oikeus tehdä valintani ja olla ilman ehkäisyä ja mies saa sitten toimia omien halujensa mukaan. Tämä on tavallaan se ainut kompromissi mikä asiassa on mahdollista tehdä ja tähän ollaan päädytty. silti asian kanssa on tuskallista elää varmasti kummankin joten pelottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja miten se joka joutuu unelmistaan luopumaan pystyy sen kanssa elämään.

Halusin neljättä, mies ei. Vahinko ei ollut tahallaan aiheutettu, vaan kumi hajosi. Aborttia en edes harkinnut, vaikka mies sitä vaati. Olen tähän asti hoitanut lapset yksin, joten varmaan selviän tästäkin.

Nyt näyttää siltä, että ero tulee ennemmin tai myöhemmin. Miehestä on tullut tosi ilkeä, mutta en jaksa asialla päätäni vaivata. Raskaus on kuitenkin jo viikolla 16. Tulipa miehen oikea luonne esiin, ei tässä oltukaan tukena myötä- ja vastoinkäymisissä, vaikka papille niin joskus luvattiin.