Tapoja ja käytäntöjä mitkä eivät enää kuulu tähän päivään
Luetellaan tähän tapoja, käytäntöjä tai perinteitä mitkä eivät mielestänne sovi enää nykymaailmaan. Perustelut myös perään. Yläpeukku = samaa mieltä, alapeukku = eri mieltä.
Aloitan: turhanpäiväinen lentäminen, esimerkiksi to-su kestäville kaupunkilomille tai yliopiston edustusreissut vierasjärjestöjen vuosijuhlille. Ylipäätään vuosittaiset lentomatkat. En pidä eettisinä käsillä olevan ilmastokriisin aikana.
Kommentit (309)
Kirkon Jumalanpalvelukset. Ja ne raamtuntekstit jostain lähi-idästä 2000 vuoden takaa. Oudot liturgiat ja vuorolaulut ja papin vaatteet. Valtavassa kirkossa muutama ihminen. Uudistakaa! Virret veisataan urkujen säestyksellä. ym.
Naisten uskonnolliset päähuivit, naisten ehkäisykielto uskonnollisista syistä.
Oletus, että sukulaissuhteen olemassaolo velvoittaa yhteydenpitoon. Elämän aikana voi rakentaa ympärilleen rakastavan sosiaalisen verkoston ystävistä ja tutuista. Oma suku voi olla täynnä jännitteitä, katkeruutta ja riitoja, joiden keskeltä on järkevämpää paeta.
Ajatus siitä, että miehen kuuluu osoittaa rakkautta rahalla. Oli sitten kyse treffeistä, kihlasormuksesta, ruusupuskista ja suklaarasioista hääpäivinä jne. Kun aikanaan avioiduin, ostin itse omat sormukseni ja maksoin puvun.
Nöyryytykseen tähtäävät, viinan huuruiset polttarit, naaman tuhriminen hääkakkuun sekä humalassa sekoileva hääväki. Mitä mieltä on suunnitella pari vuotta prinsessahäitä jotka huipentuvat sammumiseen oksennus rinnuksilla?
Vierailija kirjoitti:
Naisen esineellistäminen ja seksismi.
Miksei ihmisen esineellistäminen? Vai saako miehiä esineellistää? Entä lapsia?
Mielestäni ei ole tätä päivää jaotella sukupuolen tai iän mukaan mitä kenellekin saa / ei saa tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Oletus, että sukulaissuhteen olemassaolo velvoittaa yhteydenpitoon. Elämän aikana voi rakentaa ympärilleen rakastavan sosiaalisen verkoston ystävistä ja tutuista. Oma suku voi olla täynnä jännitteitä, katkeruutta ja riitoja, joiden keskeltä on järkevämpää paeta.
Ajatus siitä, että miehen kuuluu osoittaa rakkautta rahalla. Oli sitten kyse treffeistä, kihlasormuksesta, ruusupuskista ja suklaarasioista hääpäivinä jne. Kun aikanaan avioiduin, ostin itse omat sormukseni ja maksoin puvun.
Nöyryytykseen tähtäävät, viinan huuruiset polttarit, naaman tuhriminen hääkakkuun sekä humalassa sekoileva hääväki. Mitä mieltä on suunnitella pari vuotta prinsessahäitä jotka huipentuvat sammumiseen oksennus rinnuksilla?
Trauma?
Lasten kasvattaminen kohteliaiksi ja hyväkäytöksisiksi ei ole enää tätä päivää.
Apinatalokasvatus on in...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien ihmisten kunnioittaminen vain sen vanhuuden takia. Myös teitittely sisältyy tähän.
Perustelu: nykyajan vanhuksilla ei ole käytöstavoista jälkeäkään, sellaisilla juuri nyt eläkeiässä olevilla. Sitten toisaalta taas heidän vanhemmilla, niillä jotka on nyt noin 80v. käytöstavat löytyy.
En voisi kuvitella että 80v. isovanhempani käyttäytyisivät niinkuin nuo 60v. tötteröt.
No nämä tän päivän 60 vuotiaat on 70 luvun lapsia eli anarkisteja jotka loi seksuaalimoraalinvallankumouksen ja muuta hapatusta.
Nyt on mammoilla matikka hallussa 😁
Heteroseksuaalisuus koska nykyään jokaisen kuuluu olla homo, lesbo, bi, pedofiili, nekrofiili tai ties mikä eläimiinsekaantuja.
Myös cisnaisena tai cismiehenä oleminen ei enää kuulu tähän päivään. Jokaisen kuuluu olla trasmies, transnainen, muunsukupuolinen, sukupuoleton tai ihan mitä tahansa muuta kuin heteroseksuaalinen cismies tai cisnainen.
Koiran omistaminen kaupungeissa
Kättely. Turha tapa levittää flunssaa, koronaa ja muita tauteja toiseen ihmiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomautuksena vain!
Vanhempien tai korkeammassa asemassa olevien teitittely kuuluu peruskäytöstapoihin, jotka opetetaan jo kansakoulussa. Vaatikaa toki teitittelyä asiakaspalvelijoilta sekä teititelkää vanhempia ja arvokkaampia!
Millä tavalla asiakkaani on minua arvokkaampi ihminen?
Teitittelen kyllä hyvin herkästi, mutta tämä asiakaspalvelijoiden ihmisyyden lyttääminen ei ole nykyaikaa.
Asiakas maksaa saamastaan palvelusta, ei siinä sen kummemmasta arvoasetelmasta ole kyse. Puhutaan palvelualojen ammateista, asiakaspalvelijoista jne. Jos on noin käsittämättömän huono itsetunto, että kokee oman arvonsa tulevansa lytätyksi noudattamalla hyviä käytöstapoja, kannattaa kyllä oikeasti harkita terapiaa tai sitten alan vaihtoa.
Suomessa on hyvin vähän jäljellä enää ns. muodollisuuksia ja kohteliaisuussääntöjä verrattuna moniin muihin maihin. Teitittely on yksi niistä ja mielestäni on säilyttämisen arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien ihmisten kunnioittaminen vain sen vanhuuden takia. Myös teitittely sisältyy tähän.
Perustelu: nykyajan vanhuksilla ei ole käytöstavoista jälkeäkään, sellaisilla juuri nyt eläkeiässä olevilla. Sitten toisaalta taas heidän vanhemmilla, niillä jotka on nyt noin 80v. käytöstavat löytyy.
En voisi kuvitella että 80v. isovanhempani käyttäytyisivät niinkuin nuo 60v. tötteröt.
No nämä tän päivän 60 vuotiaat on 70 luvun lapsia eli anarkisteja jotka loi seksuaalimoraalinvallankumouksen ja muuta hapatusta.
Nyt on mammoilla matikka hallussa 😁
Mikä tuossa ? 10-vuotias vuonna 70, 60- vuotias vuonna 2020. Ihan oikein meni kai?

Meinaat, että ne 10-vuotiaat oli 70-luvulla niitä, jotka käytti e-pillereitä ja poltti rintsikoita? No jep.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sananvapaus. Pyrkimys inhimillisenpään yhteiskuntaan. Maltti ja kohtuus. Rehellisyys.
Siis nämäkö eivät kuulu nykypäivään?
Katoamaan päin ovat.
Vierailija kirjoitti:
Naisten toimimisen objekteina ei pitäisi olla nykypäivää, mutta edelleen on kammottavia kauneuskilpailuja, jopa lapsille. Hyi olkoon. Edelleen autonäyttelyissä keekoilee jokin muikkeli auton kimpussa ja edelleen on olemassa strippiklubeja.
Miesten maailma.
Strippiklubit on minusta ihan ok, siellähän keskitytään ihan itse aiheeseen. Sen sijaan kauniiden vähäpukeisten naisten yhdistäminen just esim. erilaisiin moottoriajoneuvonäyttelyihin tai mihin ikinä miehille myytävään, on kyllä tunkkainen tuulahdus menneestä.
Naisen esineellistäminen ja seksismi.