Tapoja ja käytäntöjä mitkä eivät enää kuulu tähän päivään
Luetellaan tähän tapoja, käytäntöjä tai perinteitä mitkä eivät mielestänne sovi enää nykymaailmaan. Perustelut myös perään. Yläpeukku = samaa mieltä, alapeukku = eri mieltä.
Aloitan: turhanpäiväinen lentäminen, esimerkiksi to-su kestäville kaupunkilomille tai yliopiston edustusreissut vierasjärjestöjen vuosijuhlille. Ylipäätään vuosittaiset lentomatkat. En pidä eettisinä käsillä olevan ilmastokriisin aikana.
Kommentit (309)
Turkisten käyttö, turkistarhaus.
Toisten ihmisten valintojen arvostelu. Koskien asuintapaa, työtä, elämäntapaa, perhettä ym.
Ruumiillisen työn pitäminen "oikeana työnä" ja muun työn halveksiminen turhana ja merkityksettömänä työnä.
Se, että oletetaan naissukupuolisten kokevan synnynnäisesti jotain hoivaviettiä, jonka vuoksi olisivat hyviä esim. lasten tai ikäihmisten kanssa tai edes kiinnostuneita vuorovaikuttamaan noiden ikäryhmien ihmisten kanssa.
Kadulle räkiminen ja tupakantumppien heittäminen. Itse asiassa tupakoiminenkin alkaa olla so last year.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oven avaajan ja ovesta menijän roolijako oletun sukupuolen perusteella. Kiusaannuttavaa joka kerta, kun tätä tapahtuu itselle.
Olen ollut pitkään aviossa; silti mun mieheni antaa minun aina mennä ensin ovesta. Vanhanaikaista tai ei; hänen jo lapsuudenkodissaan opittuja tapoja. On myös joitain muitakin.
Ihanaa!😊
Naimisiin menosta ja lasten tekemisestä kysely ja painostus ja oletus että kaikki haluaa näin toimia.
Vierailija kirjoitti:
Ulkonäön, painon, vartalon arvostelu.
Tähän liittyen kaikki mahdolliset missikisat, instaheruttajat ja muut of-misut on kiellettävä. Koska mitä muuta varten noita on kuin ulkonäön arvostelua varten.
Ylipaino. 2022 pitäisi jo tajuta että vaikka miten vääntää sen kurvikkuudiksi ei tee siitä tervettä.
Lisäksi näyttää kuvottavalta.
Vierailija kirjoitti:
Ylipaino. 2022 pitäisi jo tajuta että vaikka miten vääntää sen kurvikkuudiksi ei tee siitä tervettä.
Lisäksi näyttää kuvottavalta.
Ylipainon takana on usein monia muita syitä. Asia ei ole yksioikoinen.
Vierailija kirjoitti:
Ylipaino. 2022 pitäisi jo tajuta että vaikka miten vääntää sen kurvikkuudiksi ei tee siitä tervettä.
Lisäksi näyttää kuvottavalta.
Lisään listaan toisten painosta ja ulkonääöstä rumasti puhumisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylipaino. 2022 pitäisi jo tajuta että vaikka miten vääntää sen kurvikkuudiksi ei tee siitä tervettä.
Lisäksi näyttää kuvottavalta.
Lisään listaan toisten painosta ja ulkonääöstä rumasti puhumisen.
Taidat olla läski.
Yleisesti ottaen asenteestasi ei pidetä.
Että työ määrittelee koko persoonan ja jatkuva " missä olet töissä" -kysely vierailta ihmisiltä.
Käytöstavat. Puheluihin ja viesteihin ei vastata, porukkaa ghostaillaan, kaikki ajattelevat kaikkien ihmisten käyttäytyvän samalla lailla kuin joku yksittäinen henkilö.
Ihmissuhteissa vaaditaan mahdottomia, yhtäkään poikkeusta ei sallita toisessa.
Sosiaalisessa mediassa jaetaan kuvia ja elämää omasta itsestään, mutta silti pidetään kiinni enemmän kuin koskaan "yksityisyydestä", melkoinen ristiriita tämän osalta.
Vierailija kirjoitti:
Ylipaino. 2022 pitäisi jo tajuta että vaikka miten vääntää sen kurvikkuudiksi ei tee siitä tervettä.
Lisäksi näyttää kuvottavalta.
Marilyn Monroe oli kurvikas.
Hääpukuja kurvikkaille -ohjelman osallistujat ovat sairaalloisen obeeseja.
Hyvät käytöstavat ja toisten huomioiminen, nykymaailmassa todella monella hukassa.
Moscowan palvominen
Tiiitisen listan salaaminen
Sozialismi
Niiaaminen. Joskus näkee tv:ssä keski-ikäisten naistenkin niiaavaan.
Uskollisuus ja siveys ei ainkaan kuulu enää tämän päivän käytökseen, eikä myöskään silmiin katsominen tai se, että tulisi paikalle ajoissa.
Sairaana töihin meneminen.