Lue keskustelun säännöt.
Ajattelevatko naiset koskaan kenestäkään miehestä, että häneen ei ole saumaa?
28.10.2022 |
Eli jos olet vaikka ihastunut johonkin miekkoseen, niin ajatteletko, etten minä häntä kuitenkaan voi saada?
Kommentit (119)
Olen kahdesti ajatellut näin miehestä, josta myöhemmin tuli kumppanini. Mutta ne ovat ohimeneviä epävarmuuksia, enkä anna niiden häiritä tutustumista.
Ainakin toinen näistä miehistä kertoi myöhemmin ajatelleensa samaa minusta. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mullakin jo töissäkäyvä näkyy menevän heti sinne noup-laariin. Ei siitä mitään tulisi kumminkaan.
Sama. Työssäkäyvä mies on jo liian korkeatasoinen.
En oikeastaan, en kyllä ajattele että johonkin olisi saumaa.
Vierailija kirjoitti:
En edes mieti tuota asiaa sellaisten ihmisten kohdalla, joista en ole aidosti kiinnostunut, eli joita en itse halua "saada". Sitten, kun tunnen ihmisen niin hyvin, että tiedän, voiko hän "saada" minut, silloin voin kysyä jo ihan suoraan häneltä, että kiinnostaako. Jos ei kiinnosta, hiipuu minunkin kiinnostukseni hyvin nopeasti.
En muista mistä ja kenen sanomana luin tuon muutama vuosi sitten, että hän aina ajattelee (miehestä) että onko tuo tarpeeksi hyvä minulle eikä koskaan mieti kelpaako hän miehelle.
Tuo pysäytti.
Itse olin aina ajatellut just noin, että kelpaanko itse ja olenko itse tarpeeksi hyvä miehelle eikä koskaan ollut käynyt edes mielessä, että onko mies todella tarpeeksi hyvä minulle. Yritin vaan kelvata ja olla mieliksi ja sopeutua.
Tuon hoksaaminen selittikin sitten kerralla miksi ne kaikki kolme parisuhdetta on olleet täysin epäonnistuneita yritelmiä ja miksi ne 3 exääni on olleetkin aivan vääränlaisia ainakin mulle eikä siihen heidän elämäntyyliinsä ym mukautuminen olekaan yrityksistä huolimatta onnistunut.
Yläasteella koko koulun komein poika(muidenkin mielestä) pyysi treffeille. En ollut edes haaveillut moista. Olin ihan nätti en kuiteenkaan mikään suuren luokan kaunotar. Jokin kuitenkin minussa viehätti.Oi ihana nuoruus!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus ihmetyttää kun komeilla miehillä on niin normaalin näköisiä vaimoja. Mutta tähän on varmasti syy siinä että ne miehet eivät ole valinneet minkä näköisiksi syntyvät, mutta arvot ovat kuitenkin paljon maanläheisemmät kuin jonkun pintaliitäjän. Monesti kuvankauniit naiset on siitä tietoisia itse ja epäaitoja kun ovat tottuneet ulkonäöllä saavansa miehet sekaisin.
Pitäisin todennäköisempänä, etteivät edes tiedä olevansa komeita. Eihän miehiä ylistellä ja kehuta siinä määrin kuin naisia. Nainen kun vaihtaa facessa profiilikuvaa, niin siellä on kaikki hihkumassa miten ihanalta ja kauniilta näyttää. Mies kun vaihtaa profiilikuvaa, niin joku kaveri korkeintaan heittää jotain vttuilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen näin suurimmasta osasta miehiä, joista kiinnostun, ovat usein melko keskinkertaisia ulkonäöltään, mutta itse olen joiltakin osin omalaatuinen luonteeltani. Pakkeja ja torjuntaa sekä haukkumisia olen saanut osakseni, itsetuntoni ei ole kovin korkea, vaikka monet ovat sanoneet minun olevan kaunis nainen. Pitäisi olla puheliaampi ja stereotyyppisempi kiinnostuksen kohteiltani, enemmän sellainen perinteinen nainen.
Jos olisit oikeasti kaunis, niin kyllä miehet sinusta kiinnostuisivat. Miehet rakastavat kauniita naisia.
Todennäköisesti nämä ihmiset ovat vaan kohteliaisuuttaan sanoneet että olet kaunis, vaikka totuus onkin toinen.
Suurimmalla osalla miehistä ei ole kaunista vaimoa joten ulkonäkö ei ainakaan ole se mikä miehiä ajaa suhteisiin, se on joku muu.
Tyytyminen ja vakituinen seksi. Mies kun ei tunne itseään mieheksi, ellei ole joku muikkeli käsipuolessa.
Ajattelen noin ihan kaikista miehistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yläasteella koko koulun komein poika(muidenkin mielestä) pyysi treffeille. En ollut edes haaveillut moista. Olin ihan nätti en kuiteenkaan mikään suuren luokan kaunotar. Jokin kuitenkin minussa viehätti.Oi ihana nuoruus!!!
Vähän sama vaikkakin tuo poika ei ollut se "kuolatuin" vaan yksi heistä joiden perässä moni tytöistä juoksi. Kyllä hän minuakin miellytti, etenkin muun olemuksensa takia, mutta en uskaltanut edes kuvitella että sellainen minusta kiinnostuisi kun tarjolla oli vaikka ketä.
Ja tämä poika tuli pimpottamaan meidän perheen ovikelloa kaverinsa kanssa ja pyysi ulos. Toki lähdin, mutta en siinäkään vaiheessa tajunnut edes ajatella että nämä olisi minkäänlaiset treffit tai että kumpikaan heistä olisi minusta kiinnostunut.
Mitään siis ei tapahtunut ja toista kertaa ei kaksin(tai kolminkaan) nähty ja sitten päädyttiin eri lukioihin enkä ajatellut koko asiaa mitenkään.
Meni vuosia, nähtiin aivan sattumalta samassa koulutustilaisuudessa ja siellä sitten älysin, että tämä mies olikin silloin teininä ollut ihastunut muhun ja pettynyt kun sai pakit. Pakit? Enhän mä edes ollut osannut edes ajatella että hän olisi kiinnostunut musta.
Ja hitsit että tuo on harmittanut nyt jälkeenpäin. Tuolloin kun nähtiin aikuisina niin juna oli jo mennyt, hän oli jo perheellinen ja itsellä taas niin paljon huonoja kokemuksia miesten kanssa että asiaa olisi enää voinut edes harkita. Aikaa ei saa takaisin eikä jossittelussakaan mitään järkeä ole, mutta kyllä sitä silti useinkin käy mielessä että mitäpä jos? Millaista elämästä olisi tullut jos ei olisi pitänyt itseään muita huonompana ja sellaisena josta kukaan voisi kiinnostua. Tai olisi edes tajunnut, että tuo poika pyysi minua treffeille..
Ainakin paremmalla itsevarmuudella varustettuna olisi taatusti jäänyt kokematta se kaikki sonta joka elämään tuli noiden ei-niin-kelvollisten miesten mukana joille ainoastaan kuvitteli kelpaavansa.
Sori, meni ohi aiheen. Ainakin osin.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen noin ihan kaikista miehistä.
Käytännössä kyllä. Joskus sitä silti saattaa huomata kiinnostuneensa jostakin miehestä, mutta sitten samantien kun tuon tajuaa niin tuleekin alitajunnasta moite kuinka höpsö sitä onkaan kun moisia kuvittelee ja kuinka nyt kukaan tuollainen, tai ylipäätään kukaan kunnollinen ja täysipäinen, mukava mies, oikeasti kiinnostuisi itsestä.
Niin ei ole käynyt ennen eikä niin käy jatkossakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tosiaan jotkut miehet on itselle liian kova pala. esim.jos mies on tosi komea niin tavis lissuna ei uskalla edes tehdä mitään aloitetta, kun kokee itsensä rumaksi.
sitten on kategoria älykkömiehet joita ihailen, esim.joku professori tai lisensiaatti, on kyllä kiinnostava mutta kun en tavislissuna ole itse erityisen koulutettu ,ei uskalla edes unelmoida, itsellä siis lukihäiriö estää opiskelun ja haaveet yliopistosta.en vaan ole niin samalla tasolla kirjallisilta taidoiltani ja muuten matemaattis älyllisesti ,että voisin lähestyä älykkö miehiä ,vaikka ne kovasti kiinnostaisi.
eli kyllä voi nainen joutua tilanteeseen ettei saa haluamaansa miestä
toinen syy on esim.et kiva mies tykkää blondeista ja itse ei ole blondi, niin jää sivuun.
Olen ajatellut, ja se tuhosi suhteen heti alkuun. Tunsin olevani pyrkyri ja häpesin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todellakin ajattelee. Pystyn itse jo yhdellä vilkaisulla tekemään arvion, mitkä mahdollisuuteni olisivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen noin ihan kaikista miehistä.
Käytännössä kyllä. Joskus sitä silti saattaa huomata kiinnostuneensa jostakin miehestä, mutta sitten samantien kun tuon tajuaa niin tuleekin alitajunnasta moite kuinka höpsö sitä onkaan kun moisia kuvittelee ja kuinka nyt kukaan tuollainen, tai ylipäätään kukaan kunnollinen ja täysipäinen, mukava mies, oikeasti kiinnostuisi itsestä.
Niin ei ole käynyt ennen eikä niin käy jatkossakaan.
No miksi hyvännäköisen ja kunnollisen miehen pitäisikään ikinä kiinnostua jostain parasta ennen päiväyksensä ylittäneestä läskitiinusta jolla on isoja ongelmia itsetuntonsa kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Todellakin ajattelee. Pystyn itse jo yhdellä vilkaisulla tekemään arvion, mitkä mahdollisuuteni olisivat.
Jeps. Kokemus on jo opettanut minkälaisiin miehiin on saumaa ja niitä miehiä on syytä karttaa aivan kaikkien naisien.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole ollut miestä 15 vuoteen että mitäpä luulet
Samma här! Viimeksi ihastuin lääkäriin! En voi saada eli en edes yritä
Totta kai. Varsinkin jos olen kiinnostunut siitä miehestä, ajattelen aina, ettei mahdollisuuksia ole. Kerran olin kyllä väärässä.
Kun ihastuin psykiatriini... Varmaan, jos olisi tullut jossain muualla vastaan, kavereiden bileissä, niin en olisi ajatellut esteenä jos hän on sen alan lääkäri, mutta jos hän on diagnosoinut minut mielisairaaksi niin... Onhan se este! Sellaisetkin, jotka eivät ole ton alan lähelläkään, nimittävät puolisonsa mielenvikaiseksi, kun tulee ryppy rakkauteen. Eli potentiaalisesti vaarallisia valta-asetelmia...
Ja lisään, että ei näihinkään ole mitenkään ikinä ihmeemmin ihastunut vaan sitä on ajatellut että kyllä tämä tästä ajan kanssa vielä hyväksi muuttuu..
Eikä se muutu. Se muuttuu vaan kurjemmaksi ja enemmän arjeksi eikä sitten ole edes sitä ensihuumaa mitä muistella, että on tässä ihmisessä kuitenkin niin paljon hyvääkin että häneen aikanaan ihastuin ja itselleni halusin.