Miten sosiaaliluokka näkyy ihmisessä?

Tuo "kahden kerroksen väkeä" -asetelma näkyy hyvin suomalaisissa, jotka ovat hyvin runsaslukuisena edustettuna jossakin muussa maassa, kuin Suomessa. Joillakin on heti tarve jakaa suomalaiset ns. kahteen kerrokseen. Ylemmässä kerroksessa on joku johtaja-nimikkeellä oleva tai jokin muu esim. koulutustausta, joka nostaa tähän kerrokseen. Tätä järjestelmää arkielämässä ylläpitävät näiden henkilöiden puolisot, jotka jakavat henkilöt ylempään tai alempaan kerrokseen. Alemman kerroksen keskivertoihmiset ovat taviksia, joita saatetaan katsoa nokkavarta pitkin. Joillekin suodaan armo nousta ylempään kerrokseen ja ylemmästä kerroksesta voi pudota, jos esim. henkilön työnimike vaihtuu.

Vierailija kirjoitti:

Tuo "kahden kerroksen väkeä" -asetelma näkyy hyvin suomalaisissa, jotka ovat hyvin runsaslukuisena edustettuna jossakin muussa maassa, kuin Suomessa. Joillakin on heti tarve jakaa suomalaiset ns. kahteen kerrokseen. Ylemmässä kerroksessa on joku johtaja-nimikkeellä oleva tai jokin muu esim. koulutustausta, joka nostaa tähän kerrokseen. Tätä järjestelmää arkielämässä ylläpitävät näiden henkilöiden puolisot, jotka jakavat henkilöt ylempään tai alempaan kerrokseen. Alemman kerroksen keskivertoihmiset ovat taviksia, joita saatetaan katsoa nokkavarta pitkin. Joillekin suodaan armo nousta ylempään kerrokseen ja ylemmästä kerroksesta voi pudota, jos esim. henkilön työnimike vaihtuu.

Tuo taitaa olla joillekin ihmisille sisäänrakennettu tarve, luokkajaon voi saada aikaan mistä vaan. Kouluaikaan kauniit ja rohkeat kovikset vs tavikset. Koiraharrastajien keskuudessa tiukasti sisäpiiriin kuuluvat vs. muuten vaan harrastavat.  Ja hassuimpana lasten harrastuksissa lapsen taitotaso. Lapseni harrasti rytistä voimistelua, oli hyvin lupaava mutta en antanut hänen mennä kilparyhmään liian tiukan valmentajan vuoksi, harjoitteli tiukimman kilparyhmän "alapuolella" olevassa ryhmässä. Osa kilparyhmäläisten äideistä ei edes tervehtinyt vaikka vierekkäin kisoissa istuttiin, ennen kuin lapsen hyvä menestys kisoissa harkkaryhmästä huolimatta herätti heidän huomionsa ja sain armon tulla tunnistetuksi. Kyllä huvitti, mutta monestihan nämä luokittelijat ovat huvittavia.

Suurempi luuntiteys aiheuttaa vakaan duunarimaisen habituksen ja siitä seuraa soturimaisen itsevarma askel.  Roteva yläkroppa ja näkee että henkilö on Jack Demsey tyylinen "takoja".

Takoo turpaan ja sotii sotia. Hän on tekijä ja yhteiskunnan mahdollistaja.

Ei mikään lekuri tai tilastotoope.

Sen vaan näkee jo varjosta, että kyseessä on alemman sosiaaliluokan peruskivi, punainen aines.

Se joka mahdollistaa ja hyväksynnän ylemmille luokille.

Hänestä riippuu että muille on apajia.

Pidetään jumalat tyytyväisenä, että meillä on jatkossakin lekureita ja tilastotoopeja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut kauhean kiinnostava keskustelu. Vasta tänään tajusin, muuten paljon äitini teki töitä lastensa luokkahypyn eteen.

Hän oli maalta, kylästä, josta lähdettiin ulkomaille töihin, ja mökistä, josta enin osa lapsista kuoli lapsena. Hän lähti etelän kaupunkiin tehtaaseen töihin heti kun tuli täysi-ikäiseksi. Pesunkestävää työväenluokkaa siis.

Hän kuitenkin sivisti ja harjaannutti meitä lapsia jo aivan pienestä niin kuin pystyi. Olen laulanut ja esiintynyt jo aivan polvenkorkuisesta, olen piirtänyt, paljon, heti kun kynä pysyi kädessä. Meillä oli tauluja, koska heidän ystävinä oli taiteilijoita, joita elämä oli kolhinut. Varhaisimpia muistojani oli, miten hän luki minulle loputtomiin satuja ja opetti kirjaimia, tai istuimme käymässä läpi kertotaulua leikin varjolla.

Oli uskomaton tuuri, että peruskoulu tuli juuri kun aloitin koulun.

Työväenluokassa on siinä vaiheessa ollut todella paljon potentiaalia, joka ei luokkayhteiskunnassa voinut toteutua. Kaiken mitä olen tehnyt ja opiskellut, vanhempani olisivat pystyneet tekemään, mutta heillä ei ollut mitään mahdollisuutta.

Tärkeä kommentti ja kertoo myös siitä, miten tällainen keskustelu voi rönsyistään huolimatta olla silmiä avaavaa.

Suomen menestys sieltä 1960-luvulta alkaen tosiaankin perustuu siihen, että ensimmäistä kertaa historiassa saatiin käytännössä kaikkien sosiaaliluokkien panostus yhteiseen asiaan: sekä äly että ahkeruus. Ja näitä nuoria ihmisiä (suuret ikäluokat) oli kirjaimellisesti paljon. Voi vain kuvitella, miten motivoivaa oli opiskella joko täysipäiväisesti tai esim. kursseilla päivätyön ohella, kun koko ajan näki opintojen kannattavan ja elintason nousevan verrattuna vanhempien elintasoon. Vähän sama kuin opiskelisit vierasta kieltä ja kävisit kerran kuussa ko. maassa ja näkisit, miten se kielitaito on karttunut. Todella monet olivat todella köyhistä oloista vielä 1960- ja 1970-luvulla, ja elintason nousu näkyi ihan vaikkapa jokapäiväisen ruuan laadussa ja määrässä, huonekaluista ja kodin infrasta (juokseva vesi ja viemäröinti) puhumattakaan.

Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse pidän äärimmäisen huolestuttavana sitä, että Suomessa on kasvava määrä ihmisiä, jotka eivät eri syistä ymmärrä opiskelun, kaikenlaisen ponnistelun ja itsensä kehittämisen tärkeyttä enää ollenkaan. Kuitenkin edellytykset lähes kaikkien lasten ja nuorten ja myös aikuisten oppimiseen ja kehittymiseen ovat yhä edelleen kaikkien saatavilla, jopa huomattavasti laaja-alaisemmin kuin vielä 1960-luvulla tai osin 1970-luvullakaan. (Sanon lähes, koska ilmiselvästi erilaisista ongelmista kärsivien lasten ja nuorten koulutuspolut eivät toimi, ja mediatietojen perusteella nämä ongelmaiset lapset ja nuoret levittävät niitä ongelmiaan häiriökäyttäytymisellä toisten lasten ja nuorten oppimispolun eteen.)

Ikään kuin tyhmyys olisi lisääntynyt, kun ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan: kouluttautua ja kehittää itseään. Vai onko ongelmana se, että sen kehittämisen tulokset eivät näy enää niin hyvin kuin 1960-luvulla.

Se, että lukee ja opiskelee ja saa lapsensakin lukemaan ja oppimaan, ei välttämättä maksa yhtään mitään mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, kuten edellinen kommentti kouriintuntuvasti kertoo.

Kyllä tietämättömyys ja luultavasti tyhmyyskin ovat lisääntyneet. Aiemmin jo kirjoitinkin, että ehkä se mitä tasa-arvoisella koulutuspolitiikalla on saavutettavissa, on ehkä jo saavuttanut lakipisteensä ja ollaan tilanteessa, missä koulutus nähdään "pakollisena" ja sitä vältellään velvollisuutensa. Monesti ihmisluonto toimii näin, ettei ilmaista asiaa arvosteta. Kouluruoka on paskaa ja koulutus tylsää, tätä mentaliteettia selkeästi on olemassa, ettei mitään osata arvostaa. 

Syitä on varmasti monia. Kun näköalat ovat hyvin kapeat (missään lähiympäristössä ei ole nähty merkkejä paremmasta, hyötyjä ponnistelusta, kukaan ei ole koskaan luonut eteen näköaloja), niin nähdään vain hyvin lyhyen matkan päähän välittömään hyötyyn. Olen joskus aiemminkin täällä kertonut, miten suuren kulttuurishokin aiheutti se, ettei kehitysmaan köyhä nainen tarttunut mahdollisuuteen, jonka sai kultalautasella, vaan keskeytti opintonsa, jatkoi hanttihommissa ja rakastui kovispoikaan, jolle tuli pian raskaaksi. Eli jatkoi oman yhteiskuntaluokkansa naisten pitkää perinnettä. Sama tilanne on nyt Suomessakin, joskaan kukaan ei joudu elämään aivan samanlaisessa kurjuudessa vääriä valintoja tehtyään kuin kehitysmaissa. 

Ei se riitä, että on mahdollisuuksia, vaan täytyy olla myös halua ja kykyä tarttua tilaisuuksiin. Aivan kuten rakkaudessakaan ei riitä se, että itse rakastaa, vaan on osattava myös ottaa vastaan rakkautta. Sitähän hyvinvointivaltio tarjoaisi jokaiselle huolehtivan viranomaisen hahmossa, mutta vastaanottajan päästä puuttuvat näkymät paremmasta. Enää ei ole edes lukutaitoa läheskään kaikilla, mikä syrjäyttää tehokkaasti lähes kaikesta yhteiskunnasta. Keinoksi päteä ja olla itseensä tyytyväinen jää silloin kapea yhteiskunnan marginaali, missä tehdään rikoksia, eletään sosiaaliturvalla ja ollaan päihde- ja mielenterveysongelmaisia. Tämä porukka on voimakkaassa kasvussa, mikä on hyvin huolestuttavaa. Se on isompi ongelma kuin vain yhteiskuntaluokat, jotka ovat aina - sellaista yhteisöä ei ole olemassa, missä ei olisi minkäänlaisia hierarkioita, vaikka niiden olemassaoloa kuinka koetettaisiin loiventaa. Erot johtuvat pohjimmiltaan ihmisten erilaisista kyvyistä ja taipumuksista, joita periytetään myös jälkeläisille. Jo evoluutiobiologian pohjalta voidaan sanoa, että näitä kaikkia ominaisuuksia on tarvittu johonkin. Nykyisenkaltainen yhteiskuntamme pyrkii pitämään kaikki mukana, mutta ovatko keinot oikeita?

Vääriä valintoja. Tässä on nyt taas sellaista alaspäin katsovaa asennetta.

Liittyy vahvasti keskusteluun sosiaali- ja yhteiskuntaluokasta tämä kysymys valinnoista. Fakta lienee se, että jos olet yläluokkaa tai ylempää keskiluokkaa ja/tai sinulla on sosiaalista/kulttuurista ym. pääomaa, saat mokata pahemmin ja useamman kerran kuin ihminen, joka on "luokka-asteeltaan" sinua alempana. (Sori sä-passiivin käytöstä.) Moka ei ole sama asia kuin väärä valinta, mutta idea on sama. Mitä korkeammalla olet yhteiskunnallisessa hierarkiassa, sitä todennäköisempää on, että selviät mokasta tai väärästä valinnasta. No ja voi olla, että sinut on kasvatettu jo niin, ettet tee "vääriä valintoja" (tai että ylipäänsä valintatilanteessa ymmärrät olevasi valinnan edessä ja että valinta on sinun). Mutta jos mokaat, sinulla saattaa olla vanhemmat, jotka maksavat pikavippisi, tai jos äidyt ryyppäämään tai narkkaamaan, vanhemmat kustantavat hoidon jne. jne. Kun sillä "alaluokkaisella" se koko elämä saattaa mennä sen yhden valinnan tai mokan vuoksi sekaisin, sanotaan vaikka tuo ryyppääminen/huumeet tai pikavipit.

Tottakai ihmisillä on eri prioriteetit elämässä, ja niin pitääkin olla, mutta jos puhutaan ns. keskiluokkaisuudesta käsin, niin siinä on tiettyjä elementtejä, joita pidetään suositeltavina, ja ainakin jonkinlaista päämäärätietoisuutta niiden saavuttamiseen oletetaan olevan, tai ainakin kykyä olla tekemättä vääriä valintoja.

Siitä en osaa sanoa, johtaako esim. nuorten lisääntynyt masentuneisuus-ahdistuneisuus sitten muutoksiin tässä kaikessa. Koska jos mieli ei ole kunnossa, niin ei siinä välttämättä auta mitkään rahalliset rikkaudet tai vanhempien suuret sosiaaliset verkostot.

Mutta siis, alemmista asemista ylöspäin ja eteenpäin pyrkivät ihmiset eivät oikein saisi tehdä vääriä valintoja, heillä ei kirjaimellisesti ole varaa siihen. Ja sehän on iso puheenaihe, missä määrin ne perhetaustat vaikuttavat niihin valintoihin ylipäätään. Tai jo pelkästään siihen, että ymmärtää tekevänsä valintoja. Paljon sitä näkyy ja kuuluu, että sekä nuoret että vanhemmat kokevat, etteivät voi itse vaikuttaa mihinkään, eivätkä silloin myöskään koe tekevänsä valintoja. Vaikka faktisesti joka ikinen päivä on valintoja täynnä. Jotkut painavat sisulla menemään silloinkin kun motivaatio on hukassa. Ja tuo sinnikkyys, jota on totuttu pitämään eräänlaisena suomalaisena perinteisenä ominaisuutena, on tätä nykyä yhä useammalla hukassa yhä useampina päivinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut kauhean kiinnostava keskustelu. Vasta tänään tajusin, muuten paljon äitini teki töitä lastensa luokkahypyn eteen.

Hän oli maalta, kylästä, josta lähdettiin ulkomaille töihin, ja mökistä, josta enin osa lapsista kuoli lapsena. Hän lähti etelän kaupunkiin tehtaaseen töihin heti kun tuli täysi-ikäiseksi. Pesunkestävää työväenluokkaa siis.

Hän kuitenkin sivisti ja harjaannutti meitä lapsia jo aivan pienestä niin kuin pystyi. Olen laulanut ja esiintynyt jo aivan polvenkorkuisesta, olen piirtänyt, paljon, heti kun kynä pysyi kädessä. Meillä oli tauluja, koska heidän ystävinä oli taiteilijoita, joita elämä oli kolhinut. Varhaisimpia muistojani oli, miten hän luki minulle loputtomiin satuja ja opetti kirjaimia, tai istuimme käymässä läpi kertotaulua leikin varjolla.

Oli uskomaton tuuri, että peruskoulu tuli juuri kun aloitin koulun.

Työväenluokassa on siinä vaiheessa ollut todella paljon potentiaalia, joka ei luokkayhteiskunnassa voinut toteutua. Kaiken mitä olen tehnyt ja opiskellut, vanhempani olisivat pystyneet tekemään, mutta heillä ei ollut mitään mahdollisuutta.

Tärkeä kommentti ja kertoo myös siitä, miten tällainen keskustelu voi rönsyistään huolimatta olla silmiä avaavaa.

Suomen menestys sieltä 1960-luvulta alkaen tosiaankin perustuu siihen, että ensimmäistä kertaa historiassa saatiin käytännössä kaikkien sosiaaliluokkien panostus yhteiseen asiaan: sekä äly että ahkeruus. Ja näitä nuoria ihmisiä (suuret ikäluokat) oli kirjaimellisesti paljon. Voi vain kuvitella, miten motivoivaa oli opiskella joko täysipäiväisesti tai esim. kursseilla päivätyön ohella, kun koko ajan näki opintojen kannattavan ja elintason nousevan verrattuna vanhempien elintasoon. Vähän sama kuin opiskelisit vierasta kieltä ja kävisit kerran kuussa ko. maassa ja näkisit, miten se kielitaito on karttunut. Todella monet olivat todella köyhistä oloista vielä 1960- ja 1970-luvulla, ja elintason nousu näkyi ihan vaikkapa jokapäiväisen ruuan laadussa ja määrässä, huonekaluista ja kodin infrasta (juokseva vesi ja viemäröinti) puhumattakaan.

Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse pidän äärimmäisen huolestuttavana sitä, että Suomessa on kasvava määrä ihmisiä, jotka eivät eri syistä ymmärrä opiskelun, kaikenlaisen ponnistelun ja itsensä kehittämisen tärkeyttä enää ollenkaan. Kuitenkin edellytykset lähes kaikkien lasten ja nuorten ja myös aikuisten oppimiseen ja kehittymiseen ovat yhä edelleen kaikkien saatavilla, jopa huomattavasti laaja-alaisemmin kuin vielä 1960-luvulla tai osin 1970-luvullakaan. (Sanon lähes, koska ilmiselvästi erilaisista ongelmista kärsivien lasten ja nuorten koulutuspolut eivät toimi, ja mediatietojen perusteella nämä ongelmaiset lapset ja nuoret levittävät niitä ongelmiaan häiriökäyttäytymisellä toisten lasten ja nuorten oppimispolun eteen.)

Ikään kuin tyhmyys olisi lisääntynyt, kun ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan: kouluttautua ja kehittää itseään. Vai onko ongelmana se, että sen kehittämisen tulokset eivät näy enää niin hyvin kuin 1960-luvulla.

Se, että lukee ja opiskelee ja saa lapsensakin lukemaan ja oppimaan, ei välttämättä maksa yhtään mitään mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, kuten edellinen kommentti kouriintuntuvasti kertoo.

Kyllä tietämättömyys ja luultavasti tyhmyyskin ovat lisääntyneet. Aiemmin jo kirjoitinkin, että ehkä se mitä tasa-arvoisella koulutuspolitiikalla on saavutettavissa, on ehkä jo saavuttanut lakipisteensä ja ollaan tilanteessa, missä koulutus nähdään "pakollisena" ja sitä vältellään velvollisuutensa. Monesti ihmisluonto toimii näin, ettei ilmaista asiaa arvosteta. Kouluruoka on paskaa ja koulutus tylsää, tätä mentaliteettia selkeästi on olemassa, ettei mitään osata arvostaa. 

Syitä on varmasti monia. Kun näköalat ovat hyvin kapeat (missään lähiympäristössä ei ole nähty merkkejä paremmasta, hyötyjä ponnistelusta, kukaan ei ole koskaan luonut eteen näköaloja), niin nähdään vain hyvin lyhyen matkan päähän välittömään hyötyyn. Olen joskus aiemminkin täällä kertonut, miten suuren kulttuurishokin aiheutti se, ettei kehitysmaan köyhä nainen tarttunut mahdollisuuteen, jonka sai kultalautasella, vaan keskeytti opintonsa, jatkoi hanttihommissa ja rakastui kovispoikaan, jolle tuli pian raskaaksi. Eli jatkoi oman yhteiskuntaluokkansa naisten pitkää perinnettä. Sama tilanne on nyt Suomessakin, joskaan kukaan ei joudu elämään aivan samanlaisessa kurjuudessa vääriä valintoja tehtyään kuin kehitysmaissa. 

Ei se riitä, että on mahdollisuuksia, vaan täytyy olla myös halua ja kykyä tarttua tilaisuuksiin. Aivan kuten rakkaudessakaan ei riitä se, että itse rakastaa, vaan on osattava myös ottaa vastaan rakkautta. Sitähän hyvinvointivaltio tarjoaisi jokaiselle huolehtivan viranomaisen hahmossa, mutta vastaanottajan päästä puuttuvat näkymät paremmasta. Enää ei ole edes lukutaitoa läheskään kaikilla, mikä syrjäyttää tehokkaasti lähes kaikesta yhteiskunnasta. Keinoksi päteä ja olla itseensä tyytyväinen jää silloin kapea yhteiskunnan marginaali, missä tehdään rikoksia, eletään sosiaaliturvalla ja ollaan päihde- ja mielenterveysongelmaisia. Tämä porukka on voimakkaassa kasvussa, mikä on hyvin huolestuttavaa. Se on isompi ongelma kuin vain yhteiskuntaluokat, jotka ovat aina - sellaista yhteisöä ei ole olemassa, missä ei olisi minkäänlaisia hierarkioita, vaikka niiden olemassaoloa kuinka koetettaisiin loiventaa. Erot johtuvat pohjimmiltaan ihmisten erilaisista kyvyistä ja taipumuksista, joita periytetään myös jälkeläisille. Jo evoluutiobiologian pohjalta voidaan sanoa, että näitä kaikkia ominaisuuksia on tarvittu johonkin. Nykyisenkaltainen yhteiskuntamme pyrkii pitämään kaikki mukana, mutta ovatko keinot oikeita?

Vääriä valintoja. Tässä on nyt taas sellaista alaspäin katsovaa asennetta.

Liittyy vahvasti keskusteluun sosiaali- ja yhteiskuntaluokasta tämä kysymys valinnoista. Fakta lienee se, että jos olet yläluokkaa tai ylempää keskiluokkaa ja/tai sinulla on sosiaalista/kulttuurista ym. pääomaa, saat mokata pahemmin ja useamman kerran kuin ihminen, joka on "luokka-asteeltaan" sinua alempana. (Sori sä-passiivin käytöstä.) Moka ei ole sama asia kuin väärä valinta, mutta idea on sama. Mitä korkeammalla olet yhteiskunnallisessa hierarkiassa, sitä todennäköisempää on, että selviät mokasta tai väärästä valinnasta. No ja voi olla, että sinut on kasvatettu jo niin, ettet tee "vääriä valintoja" (tai että ylipäänsä valintatilanteessa ymmärrät olevasi valinnan edessä ja että valinta on sinun). Mutta jos mokaat, sinulla saattaa olla vanhemmat, jotka maksavat pikavippisi, tai jos äidyt ryyppäämään tai narkkaamaan, vanhemmat kustantavat hoidon jne. jne. Kun sillä "alaluokkaisella" se koko elämä saattaa mennä sen yhden valinnan tai mokan vuoksi sekaisin, sanotaan vaikka tuo ryyppääminen/huumeet tai pikavipit.

Tottakai ihmisillä on eri prioriteetit elämässä, ja niin pitääkin olla, mutta jos puhutaan ns. keskiluokkaisuudesta käsin, niin siinä on tiettyjä elementtejä, joita pidetään suositeltavina, ja ainakin jonkinlaista päämäärätietoisuutta niiden saavuttamiseen oletetaan olevan, tai ainakin kykyä olla tekemättä vääriä valintoja.

Siitä en osaa sanoa, johtaako esim. nuorten lisääntynyt masentuneisuus-ahdistuneisuus sitten muutoksiin tässä kaikessa. Koska jos mieli ei ole kunnossa, niin ei siinä välttämättä auta mitkään rahalliset rikkaudet tai vanhempien suuret sosiaaliset verkostot.

Mutta siis, alemmista asemista ylöspäin ja eteenpäin pyrkivät ihmiset eivät oikein saisi tehdä vääriä valintoja, heillä ei kirjaimellisesti ole varaa siihen. Ja sehän on iso puheenaihe, missä määrin ne perhetaustat vaikuttavat niihin valintoihin ylipäätään. Tai jo pelkästään siihen, että ymmärtää tekevänsä valintoja. Paljon sitä näkyy ja kuuluu, että sekä nuoret että vanhemmat kokevat, etteivät voi itse vaikuttaa mihinkään, eivätkä silloin myöskään koe tekevänsä valintoja. Vaikka faktisesti joka ikinen päivä on valintoja täynnä. Jotkut painavat sisulla menemään silloinkin kun motivaatio on hukassa. Ja tuo sinnikkyys, jota on totuttu pitämään eräänlaisena suomalaisena perinteisenä ominaisuutena, on tätä nykyä yhä useammalla hukassa yhä useampina päivinä.

Kyllä se varmasti paikkansa pitää, että varakkailla ihmisillä on enemmän mahdollisuus tehdä virheitä, jotka eivät muodostu kohtalokkaiksi. Toisaalta varakkaissa perheissä on varsin paljon sellaista aika kylmääkin ajattelua, että lapsen tulee pärjätä itse eikä häntä auteta rahallisesti. Jotkut varakkaat ihmiset ovat myös erittäin pihejä eli kyse on myös vanhemmuuden laadulta. 

Ja sitten ovat nuo kuuluisat geenit. Sinnikkyys ja resilienssikin pohjautuvat geeneihin eli valitettavasti ei ole mahdollista valita, että minäpä olenkin se sinnikäs selviytyjä, joka ei pienestä hätkähdä. Ihmisen persoonallisuudenpiirteet eivät hevin muutu, se on tutkittu fakta. Rohkea ja älykäs, määrätietoinen rämäpää voi ponnistaa slummista pitkälle, kun taas herkkä ja ujo ihminen varoo epäonnistumista niin että alisuoriutuu ilman mittavaa tukea.

Sehän on todettu hyvin pitkässä brittitutkimuksessa myös, että äo määrää aikuisiän tulo- ja koulutustasoa enemmän kuin tausta. Geenit selittävät miksi sisarusperheen lasten elämästä voi tulla hyvinkin erilaista toisiinsa nähden.

Tarveharkinnasta vielä. Taas oli uutisissa äsken persu, joka puolusti hoitajamitoitusta sen sijaan, että tänne tulisi hoitajia ulkomailta. Vasemmistoliitto ja persut eivät hyväksy "halpatyövoimaa" mutta miten tämä meidän terveydenhuoltomme kaaos oikein puretaan, kun niitä hoitajamitoitukseenkaan tarvittavia hoitajia ei vain Suomessa ole? Koko hoitajamitoitus on järjetön juttu alun pitäen kuten kokoomus varoitti. Asioita seuraavat varmaan muistavat. Nyt sitten joudutaan mitoituksia taas lykkäämään tammikuussa.

Miehissä alemman sosiaaliluokan porukka voittaa tappelussa.

Siitä yleensä huomaa luokan.

Naisisssa en tiedä sitten.

Vierailija kirjoitti:

Miehissä alemman sosiaaliluokan porukka voittaa tappelussa.

Siitä yleensä huomaa luokan.

Naisisssa en tiedä sitten.

Missä tilanteessa yläluokka alkaa tappelemaan alaluokan kanssa tai edes keskenään? Tappeleva mies tuo mieleen itsestään selvästi alimmasta alimmaisen luokan.

Alaluokka : Tositeeveesarjat esiintyjinä tai katsojina

Yläluokka: Menee teatteriin omalla rahalla katsomaan jotain muuta kuin musikaalia

Keskiluokka: Vaikka molemmat samalla viikolla. Ei hetkauta keskiluokkaisen luokkastatusta suuntaan eikä toiseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin ketjua jonkin aikaa, huh. Nyt kiinnostaa eniten ketä nuo keskellä päivää luokkayhteiskuntaa pohtivat ihmiset ovat? Jos näyttää olevan koulutusta ja vanhemmilta perittyä henkistä ja taloudellista varallisuutta niin ei kuitenkaan mitään haasteellista työtä ja uraa? Palstalla elvistely sitä vaikuttavinta mihin sillä henkisellä pääomallaan kykenee? Surku.

En ole juuri tähän ketjuun kirjoitellut, mutta monen varakkaan ja koulutetun enemmän tai vähemmän haastava hyväpalkkainen työ on usein myös aika joustavaa, keskellä päivää ehtii niin kuntosalille kuin vauvapalstallekin oikein hyvin.

Niin ja tälle palstalle kirjoittaa tooosiii paljon älymystön edustajia ja myös erittäin varakkaat henkilöt. Kuten niin monista kommenteista olemme tämän saaneet huomata. Eiku

Joku hämmästeli sitä ketkä täällä pohtii luokkayhteiskuntaa keskellä päivää. Esim minä pohdin.

Olen itse luokkapudokas ja olen vasta melko myöhään aikuisena todella ymmärtänyt minkälainen tämä koko systeemi on ja miten tämä kohtelee eri taustoista tulevia ihmisiä. On ollut myöskin melko iso pettymys huomata miten helposti ihmiset ovat valmiita lyömään leimoja ihmisiin jotka ovat epäonnistuneet yhteiskunnan asettamissa vaatimuksissa.

Lisäksi olen aina inhonnut sellaista piirrettä ihmisessä että pidetään itseä parempana kuin joku heikommassa asemassa oleva. Tarkoitan tällä sellaista perus nirppanokkaisuutta muita ihmisiä kohtaan. Nostetaan itseä ylöspäin kun itsetunto on niin järkyttävän huono. Mikään menestys ei paikkaa itsetuntoa, kun koko elämä perustuu suorittamiselle ja kilpailemiselle. Verrataan aina itseä muihin, joka sitten herättää kateuden tunteita ja voi lopulta johtaa äärimmäiseen katkeruuteen. Elämä ei olekaan onnellista vaikka on saavutettu kaikenlaista hienoa.

Tuossa muutama tärkein syy miksi olen kommentoinut täällä. Ajankohta ei ole tässä nyt olennaista.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se ihmisten luokitus näkyy ja vaikuttaa. Eduskunnan kyselytunnillla edustaja Rehn-Kivi (rkp) huolestui, että nykyiset vaikeudet (inflaatio, energian kalleus ym.) vaikuttavat jo keskiluokankin perheisiin. On huojentavaa kuulla, että meidät kansalaiset on luokiteltu ryhminä ja selviytymiskyvyn osalta näinä vaikeina aikoina. Rehn-Kivi luokkatiedostavana varmasti tietääkin, miten tässä kylmässä kyydissä pärjäävät myös muut kuten vaikkapa alaluokka - ja ehkä myös yläluokka?

Hänellä on kokemusta kun isänsä teki konkurssin ja äiti putosi pois politiikasta. Elisabet Rehn on kertonut avoimesti siitä, ettei ollut varaa pestä itseään ja vaatteita niin usein kuin oli tarve. Ihmisten ilmoilla käydessä joutui stressaamaan sitä, että haiseeko liikaa lialle. Kaikki raha meni konkurssivelkojen maksamiseen ja minimaaliseen kulutukseen. Kuitenkin perheen tuloja tarkastellessa ministerieläkkeellä elävä oli hyvätuloinen kun ei laskenut elätettäviä ja konkurssivelkojen maksamista mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Alaluokka : Tositeeveesarjat esiintyjinä tai katsojina

Yläluokka: Menee teatteriin omalla rahalla katsomaan jotain muuta kuin musikaalia

Keskiluokka: Vaikka molemmat samalla viikolla. Ei hetkauta keskiluokkaisen luokkastatusta suuntaan eikä toiseen

Kerrankin olen täysin ulkona alaluokasta. En kyllä kuuluisi keski- enkä yläluokkaankaan tämän mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Miehissä alemman sosiaaliluokan porukka voittaa tappelussa.

Siitä yleensä huomaa luokan.

Naisisssa en tiedä sitten.

Uskaltaisin väittää että ylemmässä sosiaaliluokassa on enemmän kamppailulajien harrastajia ja kurinalaisesti harjoittelevia. Tunnen insinöörejä ja lääkäreitä jotka harrastavat vapaaottelusta karateen ja krav magasta taekwondoon. Pitkäjänteisyys ja kunnianhimo vievät heitä pitkälle lajiharrastuksissaan ja itsepuolustustaidoissaan. Ei pidä myöskään unohtaa yläluokkaan ikiaikaisesti kuulunutta kunnioitusta taistelun jaloon taitoon ja kunniakäsitteitä yleisesti. Rahvaan kulttuuriin ei ole koskaan kuulunut vihamiehen kohtaaminen silmästä silmään aamunkoitteessa. Yllättävät nyrkiniskut pahaa-aavustamattomiin kanssa-ihmisiin taksijonossa tai baarissa sen sijaan ovat normikauraa

Kuntouttavien työpajalla moni tupakoi, harrastaa vähän liikuntaa, pukeutuu rahvaammin ja kasvissyöntiin suhtaudutaan kuin ruttoon. Olen aika poikkeustapaus, vaikka itsekin olen pienituloinen.

eeäspeeäs kirjoitti:

Suurempi luuntiteys aiheuttaa vakaan duunarimaisen habituksen ja siitä seuraa soturimaisen itsevarma askel.  Roteva yläkroppa ja näkee että henkilö on Jack Demsey tyylinen "takoja".

Takoo turpaan ja sotii sotia. Hän on tekijä ja yhteiskunnan mahdollistaja.

Ei mikään lekuri tai tilastotoope.

Ihan hauskan romantisoitu kiiltokuvaihanne työväenluokkaisesta miehesta, mutta ei oikein mätsää todellisuuden kanssa. Ylempi luokka kun on niissä soturihommiassakin yhtä hyvä tai jopa pätevämpi. Esim. upseereistoon päätyy joidenkin ns. proffatyyppien lisäksi ne pisimmät, nokkelimmat ja rohkeimmat tyypit.

Samoin aateliston sukuhistoria on itse asiassa usein täynnä heimonsä pätevimpiä sotureita. Sotapäällikot kun olivat tarvittaessa myös kontaktitaistelussa usein eliittiä, eivätkä vain joukkojen johtamisessa.

Surkeimmat soturit ja käpykaartilaiset sen sijaan löytyvät lähes aina sosiaaliluokan toisesta ääripäästä.

 

Vierailija kirjoitti:

eeäspeeäs kirjoitti:

Suurempi luuntiteys aiheuttaa vakaan duunarimaisen habituksen ja siitä seuraa soturimaisen itsevarma askel.  Roteva yläkroppa ja näkee että henkilö on Jack Demsey tyylinen "takoja".

Takoo turpaan ja sotii sotia. Hän on tekijä ja yhteiskunnan mahdollistaja.

Ei mikään lekuri tai tilastotoope.

Ihan hauskan romantisoitu kiiltokuvaihanne työväenluokkaisesta miehesta, mutta ei oikein mätsää todellisuuden kanssa. Ylempi luokka kun on niissä soturihommiassakin yhtä hyvä tai jopa pätevämpi. Esim. upseereistoon päätyy joidenkin ns. proffatyyppien lisäksi ne pisimmät, nokkelimmat ja rohkeimmat tyypit.

Samoin aateliston sukuhistoria on itse asiassa usein täynnä heimonsä pätevimpiä sotureita. Sotapäällikot kun olivat tarvittaessa myös kontaktitaistelussa usein eliittiä, eivätkä vain joukkojen johtamisessa.

Surkeimmat soturit ja käpykaartilaiset sen sijaan löytyvät lähes aina sosiaaliluokan toisesta ääripäästä.

 

Yleisimpiä tapoja päätyä aatelistoon on ollut tehdä sankaritekoja sotimisessa. Kuningas antoi palkinnoksi läänityksiä ja verovapauden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut kauhean kiinnostava keskustelu. Vasta tänään tajusin, muuten paljon äitini teki töitä lastensa luokkahypyn eteen.

Hän oli maalta, kylästä, josta lähdettiin ulkomaille töihin, ja mökistä, josta enin osa lapsista kuoli lapsena. Hän lähti etelän kaupunkiin tehtaaseen töihin heti kun tuli täysi-ikäiseksi. Pesunkestävää työväenluokkaa siis.

Hän kuitenkin sivisti ja harjaannutti meitä lapsia jo aivan pienestä niin kuin pystyi. Olen laulanut ja esiintynyt jo aivan polvenkorkuisesta, olen piirtänyt, paljon, heti kun kynä pysyi kädessä. Meillä oli tauluja, koska heidän ystävinä oli taiteilijoita, joita elämä oli kolhinut. Varhaisimpia muistojani oli, miten hän luki minulle loputtomiin satuja ja opetti kirjaimia, tai istuimme käymässä läpi kertotaulua leikin varjolla.

Oli uskomaton tuuri, että peruskoulu tuli juuri kun aloitin koulun.

Työväenluokassa on siinä vaiheessa ollut todella paljon potentiaalia, joka ei luokkayhteiskunnassa voinut toteutua. Kaiken mitä olen tehnyt ja opiskellut, vanhempani olisivat pystyneet tekemään, mutta heillä ei ollut mitään mahdollisuutta.

Tärkeä kommentti ja kertoo myös siitä, miten tällainen keskustelu voi rönsyistään huolimatta olla silmiä avaavaa.

Suomen menestys sieltä 1960-luvulta alkaen tosiaankin perustuu siihen, että ensimmäistä kertaa historiassa saatiin käytännössä kaikkien sosiaaliluokkien panostus yhteiseen asiaan: sekä äly että ahkeruus. Ja näitä nuoria ihmisiä (suuret ikäluokat) oli kirjaimellisesti paljon. Voi vain kuvitella, miten motivoivaa oli opiskella joko täysipäiväisesti tai esim. kursseilla päivätyön ohella, kun koko ajan näki opintojen kannattavan ja elintason nousevan verrattuna vanhempien elintasoon. Vähän sama kuin opiskelisit vierasta kieltä ja kävisit kerran kuussa ko. maassa ja näkisit, miten se kielitaito on karttunut. Todella monet olivat todella köyhistä oloista vielä 1960- ja 1970-luvulla, ja elintason nousu näkyi ihan vaikkapa jokapäiväisen ruuan laadussa ja määrässä, huonekaluista ja kodin infrasta (juokseva vesi ja viemäröinti) puhumattakaan.

Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse pidän äärimmäisen huolestuttavana sitä, että Suomessa on kasvava määrä ihmisiä, jotka eivät eri syistä ymmärrä opiskelun, kaikenlaisen ponnistelun ja itsensä kehittämisen tärkeyttä enää ollenkaan. Kuitenkin edellytykset lähes kaikkien lasten ja nuorten ja myös aikuisten oppimiseen ja kehittymiseen ovat yhä edelleen kaikkien saatavilla, jopa huomattavasti laaja-alaisemmin kuin vielä 1960-luvulla tai osin 1970-luvullakaan. (Sanon lähes, koska ilmiselvästi erilaisista ongelmista kärsivien lasten ja nuorten koulutuspolut eivät toimi, ja mediatietojen perusteella nämä ongelmaiset lapset ja nuoret levittävät niitä ongelmiaan häiriökäyttäytymisellä toisten lasten ja nuorten oppimispolun eteen.)

Ikään kuin tyhmyys olisi lisääntynyt, kun ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan: kouluttautua ja kehittää itseään. Vai onko ongelmana se, että sen kehittämisen tulokset eivät näy enää niin hyvin kuin 1960-luvulla.

Se, että lukee ja opiskelee ja saa lapsensakin lukemaan ja oppimaan, ei välttämättä maksa yhtään mitään mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, kuten edellinen kommentti kouriintuntuvasti kertoo.

Kyllä tietämättömyys ja luultavasti tyhmyyskin ovat lisääntyneet. Aiemmin jo kirjoitinkin, että ehkä se mitä tasa-arvoisella koulutuspolitiikalla on saavutettavissa, on ehkä jo saavuttanut lakipisteensä ja ollaan tilanteessa, missä koulutus nähdään "pakollisena" ja sitä vältellään velvollisuutensa. Monesti ihmisluonto toimii näin, ettei ilmaista asiaa arvosteta. Kouluruoka on paskaa ja koulutus tylsää, tätä mentaliteettia selkeästi on olemassa, ettei mitään osata arvostaa. 

Syitä on varmasti monia. Kun näköalat ovat hyvin kapeat (missään lähiympäristössä ei ole nähty merkkejä paremmasta, hyötyjä ponnistelusta, kukaan ei ole koskaan luonut eteen näköaloja), niin nähdään vain hyvin lyhyen matkan päähän välittömään hyötyyn. Olen joskus aiemminkin täällä kertonut, miten suuren kulttuurishokin aiheutti se, ettei kehitysmaan köyhä nainen tarttunut mahdollisuuteen, jonka sai kultalautasella, vaan keskeytti opintonsa, jatkoi hanttihommissa ja rakastui kovispoikaan, jolle tuli pian raskaaksi. Eli jatkoi oman yhteiskuntaluokkansa naisten pitkää perinnettä. Sama tilanne on nyt Suomessakin, joskaan kukaan ei joudu elämään aivan samanlaisessa kurjuudessa vääriä valintoja tehtyään kuin kehitysmaissa. 

Ei se riitä, että on mahdollisuuksia, vaan täytyy olla myös halua ja kykyä tarttua tilaisuuksiin. Aivan kuten rakkaudessakaan ei riitä se, että itse rakastaa, vaan on osattava myös ottaa vastaan rakkautta. Sitähän hyvinvointivaltio tarjoaisi jokaiselle huolehtivan viranomaisen hahmossa, mutta vastaanottajan päästä puuttuvat näkymät paremmasta. Enää ei ole edes lukutaitoa läheskään kaikilla, mikä syrjäyttää tehokkaasti lähes kaikesta yhteiskunnasta. Keinoksi päteä ja olla itseensä tyytyväinen jää silloin kapea yhteiskunnan marginaali, missä tehdään rikoksia, eletään sosiaaliturvalla ja ollaan päihde- ja mielenterveysongelmaisia. Tämä porukka on voimakkaassa kasvussa, mikä on hyvin huolestuttavaa. Se on isompi ongelma kuin vain yhteiskuntaluokat, jotka ovat aina - sellaista yhteisöä ei ole olemassa, missä ei olisi minkäänlaisia hierarkioita, vaikka niiden olemassaoloa kuinka koetettaisiin loiventaa. Erot johtuvat pohjimmiltaan ihmisten erilaisista kyvyistä ja taipumuksista, joita periytetään myös jälkeläisille. Jo evoluutiobiologian pohjalta voidaan sanoa, että näitä kaikkia ominaisuuksia on tarvittu johonkin. Nykyisenkaltainen yhteiskuntamme pyrkii pitämään kaikki mukana, mutta ovatko keinot oikeita?

Vääriä valintoja. Tässä on nyt taas sellaista alaspäin katsovaa asennetta.

Liittyy vahvasti keskusteluun sosiaali- ja yhteiskuntaluokasta tämä kysymys valinnoista. Fakta lienee se, että jos olet yläluokkaa tai ylempää keskiluokkaa ja/tai sinulla on sosiaalista/kulttuurista ym. pääomaa, saat mokata pahemmin ja useamman kerran kuin ihminen, joka on "luokka-asteeltaan" sinua alempana. (Sori sä-passiivin käytöstä.) Moka ei ole sama asia kuin väärä valinta, mutta idea on sama. Mitä korkeammalla olet yhteiskunnallisessa hierarkiassa, sitä todennäköisempää on, että selviät mokasta tai väärästä valinnasta. No ja voi olla, että sinut on kasvatettu jo niin, ettet tee "vääriä valintoja" (tai että ylipäänsä valintatilanteessa ymmärrät olevasi valinnan edessä ja että valinta on sinun). Mutta jos mokaat, sinulla saattaa olla vanhemmat, jotka maksavat pikavippisi, tai jos äidyt ryyppäämään tai narkkaamaan, vanhemmat kustantavat hoidon jne. jne. Kun sillä "alaluokkaisella" se koko elämä saattaa mennä sen yhden valinnan tai mokan vuoksi sekaisin, sanotaan vaikka tuo ryyppääminen/huumeet tai pikavipit.

Tottakai ihmisillä on eri prioriteetit elämässä, ja niin pitääkin olla, mutta jos puhutaan ns. keskiluokkaisuudesta käsin, niin siinä on tiettyjä elementtejä, joita pidetään suositeltavina, ja ainakin jonkinlaista päämäärätietoisuutta niiden saavuttamiseen oletetaan olevan, tai ainakin kykyä olla tekemättä vääriä valintoja.

Siitä en osaa sanoa, johtaako esim. nuorten lisääntynyt masentuneisuus-ahdistuneisuus sitten muutoksiin tässä kaikessa. Koska jos mieli ei ole kunnossa, niin ei siinä välttämättä auta mitkään rahalliset rikkaudet tai vanhempien suuret sosiaaliset verkostot.

Mutta siis, alemmista asemista ylöspäin ja eteenpäin pyrkivät ihmiset eivät oikein saisi tehdä vääriä valintoja, heillä ei kirjaimellisesti ole varaa siihen. Ja sehän on iso puheenaihe, missä määrin ne perhetaustat vaikuttavat niihin valintoihin ylipäätään. Tai jo pelkästään siihen, että ymmärtää tekevänsä valintoja. Paljon sitä näkyy ja kuuluu, että sekä nuoret että vanhemmat kokevat, etteivät voi itse vaikuttaa mihinkään, eivätkä silloin myöskään koe tekevänsä valintoja. Vaikka faktisesti joka ikinen päivä on valintoja täynnä. Jotkut painavat sisulla menemään silloinkin kun motivaatio on hukassa. Ja tuo sinnikkyys, jota on totuttu pitämään eräänlaisena suomalaisena perinteisenä ominaisuutena, on tätä nykyä yhä useammalla hukassa yhä useampina päivinä.

Kyllä se varmasti paikkansa pitää, että varakkailla ihmisillä on enemmän mahdollisuus tehdä virheitä, jotka eivät muodostu kohtalokkaiksi. Toisaalta varakkaissa perheissä on varsin paljon sellaista aika kylmääkin ajattelua, että lapsen tulee pärjätä itse eikä häntä auteta rahallisesti. Jotkut varakkaat ihmiset ovat myös erittäin pihejä eli kyse on myös vanhemmuuden laadulta. 

Ja sitten ovat nuo kuuluisat geenit. Sinnikkyys ja resilienssikin pohjautuvat geeneihin eli valitettavasti ei ole mahdollista valita, että minäpä olenkin se sinnikäs selviytyjä, joka ei pienestä hätkähdä. Ihmisen persoonallisuudenpiirteet eivät hevin muutu, se on tutkittu fakta. Rohkea ja älykäs, määrätietoinen rämäpää voi ponnistaa slummista pitkälle, kun taas herkkä ja ujo ihminen varoo epäonnistumista niin että alisuoriutuu ilman mittavaa tukea.

Sehän on todettu hyvin pitkässä brittitutkimuksessa myös, että äo määrää aikuisiän tulo- ja koulutustasoa enemmän kuin tausta. Geenit selittävät miksi sisarusperheen lasten elämästä voi tulla hyvinkin erilaista toisiinsa nähden.

Tarveharkinnasta vielä. Taas oli uutisissa äsken persu, joka puolusti hoitajamitoitusta sen sijaan, että tänne tulisi hoitajia ulkomailta. Vasemmistoliitto ja persut eivät hyväksy "halpatyövoimaa" mutta miten tämä meidän terveydenhuoltomme kaaos oikein puretaan, kun niitä hoitajamitoitukseenkaan tarvittavia hoitajia ei vain Suomessa ole? Koko hoitajamitoitus on järjetön juttu alun pitäen kuten kokoomus varoitti. Asioita seuraavat varmaan muistavat. Nyt sitten joudutaan mitoituksia taas lykkäämään tammikuussa.

*Sisarusten.

Mikähän aivopieru tuokin taas oli :D  Ei tule oikoluettua näitä ennen lähettämistä.

Sosioekonomisen aseman tunnusmerkkejä alemmalla yhteiskuntaluokalla tatuoinnit, shokkivärjätyt hiukset, lävistykset, epäsiisti ulkoasu, tissit pursuaa rintavaosta ja liian tiukat vaatteet, kiroilu, huonot käytöstavat, kovaäänisyys, tekokynnet, hoitamattomat hampaat, rokotusvastaisuus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehissä alemman sosiaaliluokan porukka voittaa tappelussa.

Siitä yleensä huomaa luokan.

Naisisssa en tiedä sitten.

Uskaltaisin väittää että ylemmässä sosiaaliluokassa on enemmän kamppailulajien harrastajia ja kurinalaisesti harjoittelevia. Tunnen insinöörejä ja lääkäreitä jotka harrastavat vapaaottelusta karateen ja krav magasta taekwondoon. Pitkäjänteisyys ja kunnianhimo vievät heitä pitkälle lajiharrastuksissaan ja itsepuolustustaidoissaan. Ei pidä myöskään unohtaa yläluokkaan ikiaikaisesti kuulunutta kunnioitusta taistelun jaloon taitoon ja kunniakäsitteitä yleisesti. Rahvaan kulttuuriin ei ole koskaan kuulunut vihamiehen kohtaaminen silmästä silmään aamunkoitteessa. Yllättävät nyrkiniskut pahaa-aavustamattomiin kanssa-ihmisiin taksijonossa tai baarissa sen sijaan ovat normikauraa

Hmm. Aatelistoon päädyttiin usein sen vuoksi, että miehellä oli uhkarohkeutta taistelutilanteessa (taktinen osaaminen tietysti toisten kohdalla myös), jolloin aatelisissa oli myös näitä impulsiivia baaritappelijoita, jotka eivät sitten oikein sopineet aatelismiehen rooliin. Heissä oli myös veneen keikuttajia siinä mielessä, että olivat hyvin vallanhimoisia, jolloin saattoivat haastaa myös heikoin hallitsijan.

Aatelistossa kuten kaikissa säädyissä oli hyvin monenlaisia ihmisiä. Aatelismiehen ihanteeseen ei impulsiivisuus ja aggressiivisuus kuitenkaan kuulunut, joten tällaiset julmat perhetyrannit ja eläinten hakkaajat olivat paheksuttuja ja heitä koetettiin myös hillitä. Oikeuttakin välillä käytiin baaritappeluihin verrattavissa olevista tilanteista.

Nyky-yhteiskunnassa impulsiivinen baaritappelija päätyy yhteiskunnan alimmille portaille. Sellaisia taitoja kun ei oikein arvosteta missään paitsi jossain Wagner-joukoissa.

Köyhät naiset ovat usein lihavia ja niillä on kissa ja shokkivärjätyt hiukset. Rikkaat naiset ovat hoikkia ja tyylikkäitä. Köyhät miehet ajavat vanhalla autolla missä autoradio roikkuu johtojen varassa. Rikkaat miehet omistavat monta tyylikästä uutta autoa sekä mahdollisesti jonkun vanhan harrasteauton. Köyhät juo paljon keskikaljaa ja polttavat sätkiä. Rikkaat eivät polta paitsi sikaria joskus ja juovat viiniä ja vanhoja viskejä.