Miten sosiaaliluokka näkyy ihmisessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut kauhean kiinnostava keskustelu. Vasta tänään tajusin, muuten paljon äitini teki töitä lastensa luokkahypyn eteen.

Hän oli maalta, kylästä, josta lähdettiin ulkomaille töihin, ja mökistä, josta enin osa lapsista kuoli lapsena. Hän lähti etelän kaupunkiin tehtaaseen töihin heti kun tuli täysi-ikäiseksi. Pesunkestävää työväenluokkaa siis.

Hän kuitenkin sivisti ja harjaannutti meitä lapsia jo aivan pienestä niin kuin pystyi. Olen laulanut ja esiintynyt jo aivan polvenkorkuisesta, olen piirtänyt, paljon, heti kun kynä pysyi kädessä. Meillä oli tauluja, koska heidän ystävinä oli taiteilijoita, joita elämä oli kolhinut. Varhaisimpia muistojani oli, miten hän luki minulle loputtomiin satuja ja opetti kirjaimia, tai istuimme käymässä läpi kertotaulua leikin varjolla.

Oli uskomaton tuuri, että peruskoulu tuli juuri kun aloitin koulun.

Työväenluokassa on siinä vaiheessa ollut todella paljon potentiaalia, joka ei luokkayhteiskunnassa voinut toteutua. Kaiken mitä olen tehnyt ja opiskellut, vanhempani olisivat pystyneet tekemään, mutta heillä ei ollut mitään mahdollisuutta.

Tärkeä kommentti ja kertoo myös siitä, miten tällainen keskustelu voi rönsyistään huolimatta olla silmiä avaavaa.

Suomen menestys sieltä 1960-luvulta alkaen tosiaankin perustuu siihen, että ensimmäistä kertaa historiassa saatiin käytännössä kaikkien sosiaaliluokkien panostus yhteiseen asiaan: sekä äly että ahkeruus. Ja näitä nuoria ihmisiä (suuret ikäluokat) oli kirjaimellisesti paljon. Voi vain kuvitella, miten motivoivaa oli opiskella joko täysipäiväisesti tai esim. kursseilla päivätyön ohella, kun koko ajan näki opintojen kannattavan ja elintason nousevan verrattuna vanhempien elintasoon. Vähän sama kuin opiskelisit vierasta kieltä ja kävisit kerran kuussa ko. maassa ja näkisit, miten se kielitaito on karttunut. Todella monet olivat todella köyhistä oloista vielä 1960- ja 1970-luvulla, ja elintason nousu näkyi ihan vaikkapa jokapäiväisen ruuan laadussa ja määrässä, huonekaluista ja kodin infrasta (juokseva vesi ja viemäröinti) puhumattakaan.

Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse pidän äärimmäisen huolestuttavana sitä, että Suomessa on kasvava määrä ihmisiä, jotka eivät eri syistä ymmärrä opiskelun, kaikenlaisen ponnistelun ja itsensä kehittämisen tärkeyttä enää ollenkaan. Kuitenkin edellytykset lähes kaikkien lasten ja nuorten ja myös aikuisten oppimiseen ja kehittymiseen ovat yhä edelleen kaikkien saatavilla, jopa huomattavasti laaja-alaisemmin kuin vielä 1960-luvulla tai osin 1970-luvullakaan. (Sanon lähes, koska ilmiselvästi erilaisista ongelmista kärsivien lasten ja nuorten koulutuspolut eivät toimi, ja mediatietojen perusteella nämä ongelmaiset lapset ja nuoret levittävät niitä ongelmiaan häiriökäyttäytymisellä toisten lasten ja nuorten oppimispolun eteen.)

Ikään kuin tyhmyys olisi lisääntynyt, kun ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan: kouluttautua ja kehittää itseään. Vai onko ongelmana se, että sen kehittämisen tulokset eivät näy enää niin hyvin kuin 1960-luvulla.

Se, että lukee ja opiskelee ja saa lapsensakin lukemaan ja oppimaan, ei välttämättä maksa yhtään mitään mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, kuten edellinen kommentti kouriintuntuvasti kertoo.

Asia ei ole yksinkertainen. Kyllä syrjäytyneidenkin ihmisten enemmistö ymmärtää opiskelun, eteenpäin ponnistamisen ja itsensä kehittämisen tärkeyden. Ilmiössä on monenlaisia tekijöitä ja näillä ihmisillä monenlaista taustaa. Jos korostat ymmärtämistä, alennat syrjäytyneet tyhmiksi ja sivistymättömiksi, omaa etuaan _ymmärtämättömiksi_ henkilöiksi. Älä tee niin. Sellaisesta asenteesta ei parempaa yhteiskuntaa rakenneta. Pitää arvostaa kaikkia, myös sairaista ja heikommassa asemassa olevia. Löytää syyt asioille ja muuttaa olosuhteita.

Olen eri kommentoija, mutta yleistys toiseen suuntaan ei ole yhtään sen järkevämpi kuin yleistää syrjäytyneet tyhmiksi. Heissä on ihmisiä, jotka ovat älylliseltä suorituskyvyltään heikkoja, mutta myös fiksuja ihmisiä ja kaikkea siltä väliltä. Heihin myös vaikuttavat elinolosuhteet kuten äsken kirjoitin eli se, jos milloinkaan ei ole nähnyt hyötyä, minkä ponnistelu tuottaa. Se on vain yksi esimerkki etenemisen esteistä, mutta myös älyllinen suorituskyky voi asettaa esteitä ja erilaiset diagnoosit.

Niin se ei mene, että mahdollisuuksia antamalla ongelma ratkeaisi, se ei ole realismia, valitettavasti.

Millä tavalla ongelmaa sitten mielestäsi pitäisi ratkoa, jos ei mahdollisuuksia antamalla?

Se riippuu pitkälti siitä mikä ongelma on. Ongelmiahan paljon enkä usko mihinkään yhteen ainoaan ratkaisuun, ellei sellaiseksi lasketa lasten ja nuorten varhaista kiinni ottamista, kun ongelmia ilmenee. Silloin on toimittava päättäväisesti ja laskettava tasoa, jos tarvis on, jotta saavutetaan edes lukutaito. Ilman lukutaitoa syrjäytyminen on varmaa tässä yhteiskunnassa, vaikka ehkä ilmastonmuutos muuttaa asian jossain vaiheessa. Se että ihminen saa tuntea olevansa hyvä jossain ja hänelle luodaan järkevä, saavutettavissa oleva näkymä tulevaisuuteen (kaikista ei tule pelinkehittäjiä), kantaisi pitemmälle kuin se, että kaikille näennäisesti tarjotaan samat mahdollisuudet.

Esimerkiksi oppivelvollisuuden laajentaminen oli järjetön toimenpide, jonka järjettömyydestä kaikki asian kanssa työskentelevät asiantuntijat olivat samaa mieltä (itse en heihin kuulu). Panostus olisi kannattanut käyttää yksilöllisempiin polkuihin jo aiemmassa koulupolun vaiheessa, koska suurin ongelma tällä hetkellä ovat katkenneet opinnot. Oppivelvollisuuden pidentäminen tulee kalliiksi, mutta mitään hyötyä siitä ei ongelmaan ole.

Kiitos vastauksesta. Ongelmia syntyy monesti jo ennen koulun aloittamista, joten kyse on paljon muustakin kuin koulupolusta.

Vierailija kirjoitti:

Eihän koulutus nykyään kannata yhtään samalla tavalla kuin suurilla ikäluokilla jotka pääsi myös pienellä koulutuksella hyviin paikkoihin kiinni, oppivat työssä ja kursseilla jne.

Nuoremmissa on paljon työttömiä maistereita, tai papereista huolimatta painetaan matalapalkkatöissä, syystä tai toisesta. Moni myös uskoo, että koulutus kannattaa ja saa sitten burnoutin kaikesta yrittämisestä, joka ei tuota kuin pätkätöitä.

Mielenterveysongelmien (nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeen yleisin syy) epidemialla monet syyt. Ei vaan uskon puute, vaan konkreettisesti ei pääse yhtä hyvin näkemään että omasta tekemisestä on hyötyä kuin aiemmat sukupolvet pääsi. 

Aivan. Eli kyse ei ole vain niistä *vääristä valinnoista*.

Murroksessa eletään monessakin mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut kauhean kiinnostava keskustelu. Vasta tänään tajusin, muuten paljon äitini teki töitä lastensa luokkahypyn eteen.

Hän oli maalta, kylästä, josta lähdettiin ulkomaille töihin, ja mökistä, josta enin osa lapsista kuoli lapsena. Hän lähti etelän kaupunkiin tehtaaseen töihin heti kun tuli täysi-ikäiseksi. Pesunkestävää työväenluokkaa siis.

Hän kuitenkin sivisti ja harjaannutti meitä lapsia jo aivan pienestä niin kuin pystyi. Olen laulanut ja esiintynyt jo aivan polvenkorkuisesta, olen piirtänyt, paljon, heti kun kynä pysyi kädessä. Meillä oli tauluja, koska heidän ystävinä oli taiteilijoita, joita elämä oli kolhinut. Varhaisimpia muistojani oli, miten hän luki minulle loputtomiin satuja ja opetti kirjaimia, tai istuimme käymässä läpi kertotaulua leikin varjolla.

Oli uskomaton tuuri, että peruskoulu tuli juuri kun aloitin koulun.

Työväenluokassa on siinä vaiheessa ollut todella paljon potentiaalia, joka ei luokkayhteiskunnassa voinut toteutua. Kaiken mitä olen tehnyt ja opiskellut, vanhempani olisivat pystyneet tekemään, mutta heillä ei ollut mitään mahdollisuutta.

Tärkeä kommentti ja kertoo myös siitä, miten tällainen keskustelu voi rönsyistään huolimatta olla silmiä avaavaa.

Suomen menestys sieltä 1960-luvulta alkaen tosiaankin perustuu siihen, että ensimmäistä kertaa historiassa saatiin käytännössä kaikkien sosiaaliluokkien panostus yhteiseen asiaan: sekä äly että ahkeruus. Ja näitä nuoria ihmisiä (suuret ikäluokat) oli kirjaimellisesti paljon. Voi vain kuvitella, miten motivoivaa oli opiskella joko täysipäiväisesti tai esim. kursseilla päivätyön ohella, kun koko ajan näki opintojen kannattavan ja elintason nousevan verrattuna vanhempien elintasoon. Vähän sama kuin opiskelisit vierasta kieltä ja kävisit kerran kuussa ko. maassa ja näkisit, miten se kielitaito on karttunut. Todella monet olivat todella köyhistä oloista vielä 1960- ja 1970-luvulla, ja elintason nousu näkyi ihan vaikkapa jokapäiväisen ruuan laadussa ja määrässä, huonekaluista ja kodin infrasta (juokseva vesi ja viemäröinti) puhumattakaan.

Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse pidän äärimmäisen huolestuttavana sitä, että Suomessa on kasvava määrä ihmisiä, jotka eivät eri syistä ymmärrä opiskelun, kaikenlaisen ponnistelun ja itsensä kehittämisen tärkeyttä enää ollenkaan. Kuitenkin edellytykset lähes kaikkien lasten ja nuorten ja myös aikuisten oppimiseen ja kehittymiseen ovat yhä edelleen kaikkien saatavilla, jopa huomattavasti laaja-alaisemmin kuin vielä 1960-luvulla tai osin 1970-luvullakaan. (Sanon lähes, koska ilmiselvästi erilaisista ongelmista kärsivien lasten ja nuorten koulutuspolut eivät toimi, ja mediatietojen perusteella nämä ongelmaiset lapset ja nuoret levittävät niitä ongelmiaan häiriökäyttäytymisellä toisten lasten ja nuorten oppimispolun eteen.)

Ikään kuin tyhmyys olisi lisääntynyt, kun ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan: kouluttautua ja kehittää itseään. Vai onko ongelmana se, että sen kehittämisen tulokset eivät näy enää niin hyvin kuin 1960-luvulla.

Se, että lukee ja opiskelee ja saa lapsensakin lukemaan ja oppimaan, ei välttämättä maksa yhtään mitään mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, kuten edellinen kommentti kouriintuntuvasti kertoo.

Asia ei ole yksinkertainen. Kyllä syrjäytyneidenkin ihmisten enemmistö ymmärtää opiskelun, eteenpäin ponnistamisen ja itsensä kehittämisen tärkeyden. Ilmiössä on monenlaisia tekijöitä ja näillä ihmisillä monenlaista taustaa. Jos korostat ymmärtämistä, alennat syrjäytyneet tyhmiksi ja sivistymättömiksi, omaa etuaan _ymmärtämättömiksi_ henkilöiksi. Älä tee niin. Sellaisesta asenteesta ei parempaa yhteiskuntaa rakenneta. Pitää arvostaa kaikkia, myös sairaista ja heikommassa asemassa olevia. Löytää syyt asioille ja muuttaa olosuhteita.

Olen eri kommentoija, mutta yleistys toiseen suuntaan ei ole yhtään sen järkevämpi kuin yleistää syrjäytyneet tyhmiksi. Heissä on ihmisiä, jotka ovat älylliseltä suorituskyvyltään heikkoja, mutta myös fiksuja ihmisiä ja kaikkea siltä väliltä. Heihin myös vaikuttavat elinolosuhteet kuten äsken kirjoitin eli se, jos milloinkaan ei ole nähnyt hyötyä, minkä ponnistelu tuottaa. Se on vain yksi esimerkki etenemisen esteistä, mutta myös älyllinen suorituskyky voi asettaa esteitä ja erilaiset diagnoosit.

Niin se ei mene, että mahdollisuuksia antamalla ongelma ratkeaisi, se ei ole realismia, valitettavasti.

Millä tavalla ongelmaa sitten mielestäsi pitäisi ratkoa, jos ei mahdollisuuksia antamalla?

Se riippuu pitkälti siitä mikä ongelma on. Ongelmiahan paljon enkä usko mihinkään yhteen ainoaan ratkaisuun, ellei sellaiseksi lasketa lasten ja nuorten varhaista kiinni ottamista, kun ongelmia ilmenee. Silloin on toimittava päättäväisesti ja laskettava tasoa, jos tarvis on, jotta saavutetaan edes lukutaito. Ilman lukutaitoa syrjäytyminen on varmaa tässä yhteiskunnassa, vaikka ehkä ilmastonmuutos muuttaa asian jossain vaiheessa. Se että ihminen saa tuntea olevansa hyvä jossain ja hänelle luodaan järkevä, saavutettavissa oleva näkymä tulevaisuuteen (kaikista ei tule pelinkehittäjiä), kantaisi pitemmälle kuin se, että kaikille näennäisesti tarjotaan samat mahdollisuudet.

Esimerkiksi oppivelvollisuuden laajentaminen oli järjetön toimenpide, jonka järjettömyydestä kaikki asian kanssa työskentelevät asiantuntijat olivat samaa mieltä (itse en heihin kuulu). Panostus olisi kannattanut käyttää yksilöllisempiin polkuihin jo aiemmassa koulupolun vaiheessa, koska suurin ongelma tällä hetkellä ovat katkenneet opinnot. Oppivelvollisuuden pidentäminen tulee kalliiksi, mutta mitään hyötyä siitä ei ongelmaan ole.

Kiitos vastauksesta. Ongelmia syntyy monesti jo ennen koulun aloittamista, joten kyse on paljon muustakin kuin koulupolusta.

Totta, ongelmiin voisi puuttua jo neuvolassa. Mutta hoitopolku ei toimi, ei ole ammattilaisia, eikä rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut kauhean kiinnostava keskustelu. Vasta tänään tajusin, muuten paljon äitini teki töitä lastensa luokkahypyn eteen.

Hän oli maalta, kylästä, josta lähdettiin ulkomaille töihin, ja mökistä, josta enin osa lapsista kuoli lapsena. Hän lähti etelän kaupunkiin tehtaaseen töihin heti kun tuli täysi-ikäiseksi. Pesunkestävää työväenluokkaa siis.

Hän kuitenkin sivisti ja harjaannutti meitä lapsia jo aivan pienestä niin kuin pystyi. Olen laulanut ja esiintynyt jo aivan polvenkorkuisesta, olen piirtänyt, paljon, heti kun kynä pysyi kädessä. Meillä oli tauluja, koska heidän ystävinä oli taiteilijoita, joita elämä oli kolhinut. Varhaisimpia muistojani oli, miten hän luki minulle loputtomiin satuja ja opetti kirjaimia, tai istuimme käymässä läpi kertotaulua leikin varjolla.

Oli uskomaton tuuri, että peruskoulu tuli juuri kun aloitin koulun.

Työväenluokassa on siinä vaiheessa ollut todella paljon potentiaalia, joka ei luokkayhteiskunnassa voinut toteutua. Kaiken mitä olen tehnyt ja opiskellut, vanhempani olisivat pystyneet tekemään, mutta heillä ei ollut mitään mahdollisuutta.

Tärkeä kommentti ja kertoo myös siitä, miten tällainen keskustelu voi rönsyistään huolimatta olla silmiä avaavaa.

Suomen menestys sieltä 1960-luvulta alkaen tosiaankin perustuu siihen, että ensimmäistä kertaa historiassa saatiin käytännössä kaikkien sosiaaliluokkien panostus yhteiseen asiaan: sekä äly että ahkeruus. Ja näitä nuoria ihmisiä (suuret ikäluokat) oli kirjaimellisesti paljon. Voi vain kuvitella, miten motivoivaa oli opiskella joko täysipäiväisesti tai esim. kursseilla päivätyön ohella, kun koko ajan näki opintojen kannattavan ja elintason nousevan verrattuna vanhempien elintasoon. Vähän sama kuin opiskelisit vierasta kieltä ja kävisit kerran kuussa ko. maassa ja näkisit, miten se kielitaito on karttunut. Todella monet olivat todella köyhistä oloista vielä 1960- ja 1970-luvulla, ja elintason nousu näkyi ihan vaikkapa jokapäiväisen ruuan laadussa ja määrässä, huonekaluista ja kodin infrasta (juokseva vesi ja viemäröinti) puhumattakaan.

Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse pidän äärimmäisen huolestuttavana sitä, että Suomessa on kasvava määrä ihmisiä, jotka eivät eri syistä ymmärrä opiskelun, kaikenlaisen ponnistelun ja itsensä kehittämisen tärkeyttä enää ollenkaan. Kuitenkin edellytykset lähes kaikkien lasten ja nuorten ja myös aikuisten oppimiseen ja kehittymiseen ovat yhä edelleen kaikkien saatavilla, jopa huomattavasti laaja-alaisemmin kuin vielä 1960-luvulla tai osin 1970-luvullakaan. (Sanon lähes, koska ilmiselvästi erilaisista ongelmista kärsivien lasten ja nuorten koulutuspolut eivät toimi, ja mediatietojen perusteella nämä ongelmaiset lapset ja nuoret levittävät niitä ongelmiaan häiriökäyttäytymisellä toisten lasten ja nuorten oppimispolun eteen.)

Ikään kuin tyhmyys olisi lisääntynyt, kun ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan: kouluttautua ja kehittää itseään. Vai onko ongelmana se, että sen kehittämisen tulokset eivät näy enää niin hyvin kuin 1960-luvulla.

Se, että lukee ja opiskelee ja saa lapsensakin lukemaan ja oppimaan, ei välttämättä maksa yhtään mitään mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, kuten edellinen kommentti kouriintuntuvasti kertoo.

Asia ei ole yksinkertainen. Kyllä syrjäytyneidenkin ihmisten enemmistö ymmärtää opiskelun, eteenpäin ponnistamisen ja itsensä kehittämisen tärkeyden. Ilmiössä on monenlaisia tekijöitä ja näillä ihmisillä monenlaista taustaa. Jos korostat ymmärtämistä, alennat syrjäytyneet tyhmiksi ja sivistymättömiksi, omaa etuaan _ymmärtämättömiksi_ henkilöiksi. Älä tee niin. Sellaisesta asenteesta ei parempaa yhteiskuntaa rakenneta. Pitää arvostaa kaikkia, myös sairaista ja heikommassa asemassa olevia. Löytää syyt asioille ja muuttaa olosuhteita.

Olen eri kommentoija, mutta yleistys toiseen suuntaan ei ole yhtään sen järkevämpi kuin yleistää syrjäytyneet tyhmiksi. Heissä on ihmisiä, jotka ovat älylliseltä suorituskyvyltään heikkoja, mutta myös fiksuja ihmisiä ja kaikkea siltä väliltä. Heihin myös vaikuttavat elinolosuhteet kuten äsken kirjoitin eli se, jos milloinkaan ei ole nähnyt hyötyä, minkä ponnistelu tuottaa. Se on vain yksi esimerkki etenemisen esteistä, mutta myös älyllinen suorituskyky voi asettaa esteitä ja erilaiset diagnoosit.

Niin se ei mene, että mahdollisuuksia antamalla ongelma ratkeaisi, se ei ole realismia, valitettavasti.

Millä tavalla ongelmaa sitten mielestäsi pitäisi ratkoa, jos ei mahdollisuuksia antamalla?

Se riippuu pitkälti siitä mikä ongelma on. Ongelmiahan paljon enkä usko mihinkään yhteen ainoaan ratkaisuun, ellei sellaiseksi lasketa lasten ja nuorten varhaista kiinni ottamista, kun ongelmia ilmenee. Silloin on toimittava päättäväisesti ja laskettava tasoa, jos tarvis on, jotta saavutetaan edes lukutaito. Ilman lukutaitoa syrjäytyminen on varmaa tässä yhteiskunnassa, vaikka ehkä ilmastonmuutos muuttaa asian jossain vaiheessa. Se että ihminen saa tuntea olevansa hyvä jossain ja hänelle luodaan järkevä, saavutettavissa oleva näkymä tulevaisuuteen (kaikista ei tule pelinkehittäjiä), kantaisi pitemmälle kuin se, että kaikille näennäisesti tarjotaan samat mahdollisuudet.

Esimerkiksi oppivelvollisuuden laajentaminen oli järjetön toimenpide, jonka järjettömyydestä kaikki asian kanssa työskentelevät asiantuntijat olivat samaa mieltä (itse en heihin kuulu). Panostus olisi kannattanut käyttää yksilöllisempiin polkuihin jo aiemmassa koulupolun vaiheessa, koska suurin ongelma tällä hetkellä ovat katkenneet opinnot. Oppivelvollisuuden pidentäminen tulee kalliiksi, mutta mitään hyötyä siitä ei ongelmaan ole.

Kiitos vastauksesta. Ongelmia syntyy monesti jo ennen koulun aloittamista, joten kyse on paljon muustakin kuin koulupolusta.

Totta, ongelmiin voisi puuttua jo neuvolassa. Mutta hoitopolku ei toimi, ei ole ammattilaisia, eikä rahaa.

Ongelmiin puuttuminen on yksi tärkeä asia. Toinen, vähän laajempi kysymys on, minkälaisen yhteiskunnan me haluamme.

Lähes jokainen toivoo toimivaa yhteiskuntaa. Miten se saavutetaan? Ottamalla kaikki mukaan ja jakamalla resursseja tasaisemmin? Piiskaamalla heikossa asemassa olevat entistä ahtaammalle? Luomalla jyrkkä luokkayhteiskunta jossa osalla on kaikki ja toisilla ei mitään?

Miten Suomea puolustetaan jos yhä isompi osa jää joko kokonaan tai osittain osattomaksi kaikesta hyvästä?

Vierailija kirjoitti:

Aateliset ei harrasta jääkiekkoa, ei edes keskiluokka. Voi ihmisten heikko tietämys!

Esim. Sean Bergenheim oli suuri NHL-tähti sekä aatelinen, raharikas myös jne. Samoin yläluokka esim Ehrnroothit ja Harkimot on omistaneet myös joukkueita. Samoin de la Chapellet ja Pentit omistaneet Hartwall Areenaa jne jne

Kaikki aitiot on raharikkailla yritysten lisäksi.

Kyllä yläluokka harrastaa ja seuraa jääkiekkoa, omistaa jopa halleja ja joukkueita.

Mistä helvetistä te olette keksineet, että yläluokka harrastaa vain pianonsoittoa tai muuta soittamista. Musiikkiopistoissa on myös teidän haukkumanne työväenluokan lapsia.

Mun Hyasintti-äitini kuvitteli, että kaikki hienot ihmiset laittaa lapsensa pianotunneiile, joten mun oli pakko soittaa pianoa, vaikka vihasin sitä. Minut myös raahattiin juurikin musiikkiopiston pääsykokeisiin, mutta onneksi en läpäissyt sitä. En pysy sävelessä.

Jos Hyasintilla olisi ollut järjen hiventäkään tai ymmärrystä kehityspsykologiasta, olisi hän voinut tukea lastaan niihin asioihin, joihin lahjoja oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut kauhean kiinnostava keskustelu. Vasta tänään tajusin, muuten paljon äitini teki töitä lastensa luokkahypyn eteen.

Hän oli maalta, kylästä, josta lähdettiin ulkomaille töihin, ja mökistä, josta enin osa lapsista kuoli lapsena. Hän lähti etelän kaupunkiin tehtaaseen töihin heti kun tuli täysi-ikäiseksi. Pesunkestävää työväenluokkaa siis.

Hän kuitenkin sivisti ja harjaannutti meitä lapsia jo aivan pienestä niin kuin pystyi. Olen laulanut ja esiintynyt jo aivan polvenkorkuisesta, olen piirtänyt, paljon, heti kun kynä pysyi kädessä. Meillä oli tauluja, koska heidän ystävinä oli taiteilijoita, joita elämä oli kolhinut. Varhaisimpia muistojani oli, miten hän luki minulle loputtomiin satuja ja opetti kirjaimia, tai istuimme käymässä läpi kertotaulua leikin varjolla.

Oli uskomaton tuuri, että peruskoulu tuli juuri kun aloitin koulun.

Työväenluokassa on siinä vaiheessa ollut todella paljon potentiaalia, joka ei luokkayhteiskunnassa voinut toteutua. Kaiken mitä olen tehnyt ja opiskellut, vanhempani olisivat pystyneet tekemään, mutta heillä ei ollut mitään mahdollisuutta.

Tärkeä kommentti ja kertoo myös siitä, miten tällainen keskustelu voi rönsyistään huolimatta olla silmiä avaavaa.

Suomen menestys sieltä 1960-luvulta alkaen tosiaankin perustuu siihen, että ensimmäistä kertaa historiassa saatiin käytännössä kaikkien sosiaaliluokkien panostus yhteiseen asiaan: sekä äly että ahkeruus. Ja näitä nuoria ihmisiä (suuret ikäluokat) oli kirjaimellisesti paljon. Voi vain kuvitella, miten motivoivaa oli opiskella joko täysipäiväisesti tai esim. kursseilla päivätyön ohella, kun koko ajan näki opintojen kannattavan ja elintason nousevan verrattuna vanhempien elintasoon. Vähän sama kuin opiskelisit vierasta kieltä ja kävisit kerran kuussa ko. maassa ja näkisit, miten se kielitaito on karttunut. Todella monet olivat todella köyhistä oloista vielä 1960- ja 1970-luvulla, ja elintason nousu näkyi ihan vaikkapa jokapäiväisen ruuan laadussa ja määrässä, huonekaluista ja kodin infrasta (juokseva vesi ja viemäröinti) puhumattakaan.

Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse pidän äärimmäisen huolestuttavana sitä, että Suomessa on kasvava määrä ihmisiä, jotka eivät eri syistä ymmärrä opiskelun, kaikenlaisen ponnistelun ja itsensä kehittämisen tärkeyttä enää ollenkaan. Kuitenkin edellytykset lähes kaikkien lasten ja nuorten ja myös aikuisten oppimiseen ja kehittymiseen ovat yhä edelleen kaikkien saatavilla, jopa huomattavasti laaja-alaisemmin kuin vielä 1960-luvulla tai osin 1970-luvullakaan. (Sanon lähes, koska ilmiselvästi erilaisista ongelmista kärsivien lasten ja nuorten koulutuspolut eivät toimi, ja mediatietojen perusteella nämä ongelmaiset lapset ja nuoret levittävät niitä ongelmiaan häiriökäyttäytymisellä toisten lasten ja nuorten oppimispolun eteen.)

Ikään kuin tyhmyys olisi lisääntynyt, kun ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan: kouluttautua ja kehittää itseään. Vai onko ongelmana se, että sen kehittämisen tulokset eivät näy enää niin hyvin kuin 1960-luvulla.

Se, että lukee ja opiskelee ja saa lapsensakin lukemaan ja oppimaan, ei välttämättä maksa yhtään mitään mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, kuten edellinen kommentti kouriintuntuvasti kertoo.

Asia ei ole yksinkertainen. Kyllä syrjäytyneidenkin ihmisten enemmistö ymmärtää opiskelun, eteenpäin ponnistamisen ja itsensä kehittämisen tärkeyden. Ilmiössä on monenlaisia tekijöitä ja näillä ihmisillä monenlaista taustaa. Jos korostat ymmärtämistä, alennat syrjäytyneet tyhmiksi ja sivistymättömiksi, omaa etuaan _ymmärtämättömiksi_ henkilöiksi. Älä tee niin. Sellaisesta asenteesta ei parempaa yhteiskuntaa rakenneta. Pitää arvostaa kaikkia, myös sairaista ja heikommassa asemassa olevia. Löytää syyt asioille ja muuttaa olosuhteita.

Olen eri kommentoija, mutta yleistys toiseen suuntaan ei ole yhtään sen järkevämpi kuin yleistää syrjäytyneet tyhmiksi. Heissä on ihmisiä, jotka ovat älylliseltä suorituskyvyltään heikkoja, mutta myös fiksuja ihmisiä ja kaikkea siltä väliltä. Heihin myös vaikuttavat elinolosuhteet kuten äsken kirjoitin eli se, jos milloinkaan ei ole nähnyt hyötyä, minkä ponnistelu tuottaa. Se on vain yksi esimerkki etenemisen esteistä, mutta myös älyllinen suorituskyky voi asettaa esteitä ja erilaiset diagnoosit.

Niin se ei mene, että mahdollisuuksia antamalla ongelma ratkeaisi, se ei ole realismia, valitettavasti.

Millä tavalla ongelmaa sitten mielestäsi pitäisi ratkoa, jos ei mahdollisuuksia antamalla?

Se riippuu pitkälti siitä mikä ongelma on. Ongelmiahan paljon enkä usko mihinkään yhteen ainoaan ratkaisuun, ellei sellaiseksi lasketa lasten ja nuorten varhaista kiinni ottamista, kun ongelmia ilmenee. Silloin on toimittava päättäväisesti ja laskettava tasoa, jos tarvis on, jotta saavutetaan edes lukutaito. Ilman lukutaitoa syrjäytyminen on varmaa tässä yhteiskunnassa, vaikka ehkä ilmastonmuutos muuttaa asian jossain vaiheessa. Se että ihminen saa tuntea olevansa hyvä jossain ja hänelle luodaan järkevä, saavutettavissa oleva näkymä tulevaisuuteen (kaikista ei tule pelinkehittäjiä), kantaisi pitemmälle kuin se, että kaikille näennäisesti tarjotaan samat mahdollisuudet.

Esimerkiksi oppivelvollisuuden laajentaminen oli järjetön toimenpide, jonka järjettömyydestä kaikki asian kanssa työskentelevät asiantuntijat olivat samaa mieltä (itse en heihin kuulu). Panostus olisi kannattanut käyttää yksilöllisempiin polkuihin jo aiemmassa koulupolun vaiheessa, koska suurin ongelma tällä hetkellä ovat katkenneet opinnot. Oppivelvollisuuden pidentäminen tulee kalliiksi, mutta mitään hyötyä siitä ei ongelmaan ole.

Kiitos vastauksesta. Ongelmia syntyy monesti jo ennen koulun aloittamista, joten kyse on paljon muustakin kuin koulupolusta.

Totta, ongelmiin voisi puuttua jo neuvolassa. Mutta hoitopolku ei toimi, ei ole ammattilaisia, eikä rahaa.

Trollollooo ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aateliset ei harrasta jääkiekkoa, ei edes keskiluokka. Voi ihmisten heikko tietämys!

Esim. Sean Bergenheim oli suuri NHL-tähti sekä aatelinen, raharikas myös jne. Samoin yläluokka esim Ehrnroothit ja Harkimot on omistaneet myös joukkueita. Samoin de la Chapellet ja Pentit omistaneet Hartwall Areenaa jne jne

Kaikki aitiot on raharikkailla yritysten lisäksi.

Kyllä yläluokka harrastaa ja seuraa jääkiekkoa, omistaa jopa halleja ja joukkueita.

Mistä helvetistä te olette keksineet, että yläluokka harrastaa vain pianonsoittoa tai muuta soittamista. Musiikkiopistoissa on myös teidän haukkumanne työväenluokan lapsia.

Mun Hyasintti-äitini kuvitteli, että kaikki hienot ihmiset laittaa lapsensa pianotunneiile, joten mun oli pakko soittaa pianoa, vaikka vihasin sitä. Minut myös raahattiin juurikin musiikkiopiston pääsykokeisiin, mutta onneksi en läpäissyt sitä. En pysy sävelessä.

Jos Hyasintilla olisi ollut järjen hiventäkään tai ymmärrystä kehityspsykologiasta, olisi hän voinut tukea lastaan niihin asioihin, joihin lahjoja oli.

Nuoriso-osasto mukana trollaamassa.

Kuka yllä olevaa autistista selitystä jaksaa lukea?

Kasvattaako eliittikoulut pahoinvoivia, kyynisiä ja ylimielisiä nuoria? Jatkuva kilpailu ja oman paremmuuden korostaminen ei teekään hyvää kehittyvälle psyykelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut kauhean kiinnostava keskustelu. Vasta tänään tajusin, muuten paljon äitini teki töitä lastensa luokkahypyn eteen.

Hän oli maalta, kylästä, josta lähdettiin ulkomaille töihin, ja mökistä, josta enin osa lapsista kuoli lapsena. Hän lähti etelän kaupunkiin tehtaaseen töihin heti kun tuli täysi-ikäiseksi. Pesunkestävää työväenluokkaa siis.

Hän kuitenkin sivisti ja harjaannutti meitä lapsia jo aivan pienestä niin kuin pystyi. Olen laulanut ja esiintynyt jo aivan polvenkorkuisesta, olen piirtänyt, paljon, heti kun kynä pysyi kädessä. Meillä oli tauluja, koska heidän ystävinä oli taiteilijoita, joita elämä oli kolhinut. Varhaisimpia muistojani oli, miten hän luki minulle loputtomiin satuja ja opetti kirjaimia, tai istuimme käymässä läpi kertotaulua leikin varjolla.

Oli uskomaton tuuri, että peruskoulu tuli juuri kun aloitin koulun.

Työväenluokassa on siinä vaiheessa ollut todella paljon potentiaalia, joka ei luokkayhteiskunnassa voinut toteutua. Kaiken mitä olen tehnyt ja opiskellut, vanhempani olisivat pystyneet tekemään, mutta heillä ei ollut mitään mahdollisuutta.

Tärkeä kommentti ja kertoo myös siitä, miten tällainen keskustelu voi rönsyistään huolimatta olla silmiä avaavaa.

Suomen menestys sieltä 1960-luvulta alkaen tosiaankin perustuu siihen, että ensimmäistä kertaa historiassa saatiin käytännössä kaikkien sosiaaliluokkien panostus yhteiseen asiaan: sekä äly että ahkeruus. Ja näitä nuoria ihmisiä (suuret ikäluokat) oli kirjaimellisesti paljon. Voi vain kuvitella, miten motivoivaa oli opiskella joko täysipäiväisesti tai esim. kursseilla päivätyön ohella, kun koko ajan näki opintojen kannattavan ja elintason nousevan verrattuna vanhempien elintasoon. Vähän sama kuin opiskelisit vierasta kieltä ja kävisit kerran kuussa ko. maassa ja näkisit, miten se kielitaito on karttunut. Todella monet olivat todella köyhistä oloista vielä 1960- ja 1970-luvulla, ja elintason nousu näkyi ihan vaikkapa jokapäiväisen ruuan laadussa ja määrässä, huonekaluista ja kodin infrasta (juokseva vesi ja viemäröinti) puhumattakaan.

Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse pidän äärimmäisen huolestuttavana sitä, että Suomessa on kasvava määrä ihmisiä, jotka eivät eri syistä ymmärrä opiskelun, kaikenlaisen ponnistelun ja itsensä kehittämisen tärkeyttä enää ollenkaan. Kuitenkin edellytykset lähes kaikkien lasten ja nuorten ja myös aikuisten oppimiseen ja kehittymiseen ovat yhä edelleen kaikkien saatavilla, jopa huomattavasti laaja-alaisemmin kuin vielä 1960-luvulla tai osin 1970-luvullakaan. (Sanon lähes, koska ilmiselvästi erilaisista ongelmista kärsivien lasten ja nuorten koulutuspolut eivät toimi, ja mediatietojen perusteella nämä ongelmaiset lapset ja nuoret levittävät niitä ongelmiaan häiriökäyttäytymisellä toisten lasten ja nuorten oppimispolun eteen.)

Ikään kuin tyhmyys olisi lisääntynyt, kun ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan: kouluttautua ja kehittää itseään. Vai onko ongelmana se, että sen kehittämisen tulokset eivät näy enää niin hyvin kuin 1960-luvulla.

Se, että lukee ja opiskelee ja saa lapsensakin lukemaan ja oppimaan, ei välttämättä maksa yhtään mitään mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, kuten edellinen kommentti kouriintuntuvasti kertoo.

Asia ei ole yksinkertainen. Kyllä syrjäytyneidenkin ihmisten enemmistö ymmärtää opiskelun, eteenpäin ponnistamisen ja itsensä kehittämisen tärkeyden. Ilmiössä on monenlaisia tekijöitä ja näillä ihmisillä monenlaista taustaa. Jos korostat ymmärtämistä, alennat syrjäytyneet tyhmiksi ja sivistymättömiksi, omaa etuaan _ymmärtämättömiksi_ henkilöiksi. Älä tee niin. Sellaisesta asenteesta ei parempaa yhteiskuntaa rakenneta. Pitää arvostaa kaikkia, myös sairaista ja heikommassa asemassa olevia. Löytää syyt asioille ja muuttaa olosuhteita.

Olen eri kommentoija, mutta yleistys toiseen suuntaan ei ole yhtään sen järkevämpi kuin yleistää syrjäytyneet tyhmiksi. Heissä on ihmisiä, jotka ovat älylliseltä suorituskyvyltään heikkoja, mutta myös fiksuja ihmisiä ja kaikkea siltä väliltä. Heihin myös vaikuttavat elinolosuhteet kuten äsken kirjoitin eli se, jos milloinkaan ei ole nähnyt hyötyä, minkä ponnistelu tuottaa. Se on vain yksi esimerkki etenemisen esteistä, mutta myös älyllinen suorituskyky voi asettaa esteitä ja erilaiset diagnoosit.

Niin se ei mene, että mahdollisuuksia antamalla ongelma ratkeaisi, se ei ole realismia, valitettavasti.

Millä tavalla ongelmaa sitten mielestäsi pitäisi ratkoa, jos ei mahdollisuuksia antamalla?

Se riippuu pitkälti siitä mikä ongelma on. Ongelmiahan paljon enkä usko mihinkään yhteen ainoaan ratkaisuun, ellei sellaiseksi lasketa lasten ja nuorten varhaista kiinni ottamista, kun ongelmia ilmenee. Silloin on toimittava päättäväisesti ja laskettava tasoa, jos tarvis on, jotta saavutetaan edes lukutaito. Ilman lukutaitoa syrjäytyminen on varmaa tässä yhteiskunnassa, vaikka ehkä ilmastonmuutos muuttaa asian jossain vaiheessa. Se että ihminen saa tuntea olevansa hyvä jossain ja hänelle luodaan järkevä, saavutettavissa oleva näkymä tulevaisuuteen (kaikista ei tule pelinkehittäjiä), kantaisi pitemmälle kuin se, että kaikille näennäisesti tarjotaan samat mahdollisuudet.

Esimerkiksi oppivelvollisuuden laajentaminen oli järjetön toimenpide, jonka järjettömyydestä kaikki asian kanssa työskentelevät asiantuntijat olivat samaa mieltä (itse en heihin kuulu). Panostus olisi kannattanut käyttää yksilöllisempiin polkuihin jo aiemmassa koulupolun vaiheessa, koska suurin ongelma tällä hetkellä ovat katkenneet opinnot. Oppivelvollisuuden pidentäminen tulee kalliiksi, mutta mitään hyötyä siitä ei ongelmaan ole.

Kiitos vastauksesta. Ongelmia syntyy monesti jo ennen koulun aloittamista, joten kyse on paljon muustakin kuin koulupolusta.

Totta, ongelmiin voisi puuttua jo neuvolassa. Mutta hoitopolku ei toimi, ei ole ammattilaisia, eikä rahaa.

Ongelmiin puuttuminen on yksi tärkeä asia. Toinen, vähän laajempi kysymys on, minkälaisen yhteiskunnan me haluamme.

Lähes jokainen toivoo toimivaa yhteiskuntaa. Miten se saavutetaan? Ottamalla kaikki mukaan ja jakamalla resursseja tasaisemmin? Piiskaamalla heikossa asemassa olevat entistä ahtaammalle? Luomalla jyrkkä luokkayhteiskunta jossa osalla on kaikki ja toisilla ei mitään?

Miten Suomea puolustetaan jos yhä isompi osa jää joko kokonaan tai osittain osattomaksi kaikesta hyvästä?

Tässä mukaan kuvaan tulee politiikka ja poliittiset puolueet. Olen huolissani myös siitä, että suuri osa ihmisistä ei ymmärrä miten politiikka ja yhteiskunta toimivat. Aiemmin ketjussa käsiteltiin sitä, joten en kirjoita siitä enempää, mutta lyhykäisyydessään tavoite ei voi olla mikään sellainen ylätason abstraktio, missä toiset ovat pahiksia ja toiset hyviksiä. Silloin mennään rytisten päin seinää kohti vastakkainasetteluja, joita jo muutenkin on tarpeeksi.

Suomessa ei perinteisesti ole ollut isoja puolueita, joiden näkemykset edustaisivat ääripäitä. Kokoomuskin luokitellaan keskustaoikeistolaiseksi puolueeksi, eikä vasemmistokaan ole aivan äärimmäisessä kulmassa enää. Tilanne saattaa olla muuttumassa persujen ja vihreiden myötä, sillä heidän suosionsa kärjistää isompien puolueiden äärimmäisiä näkemyksiä ja niitä kannattavia fraktioita eli populismia. Persut ja vihreät nojaavat mielestäni pitkälti populismiin, jota puolestaan kannattelee idealistinen haavemaailma, toisella kansallismielisyys ja toisella ympäristöasiat.

Tuo mitä kirjoitat yhä isomman osan jäämisestä hyvän ulkopuolelle - sen liitän työelämän muutokseen. Suorittavia töitä on yhä vähemmän eivätkä suomalaiset halua tehdä niitä. Sosiaalituilla elämistä kuitenkin katsotaan sitä karsaammin, mitä vähemmän rahaa on käytössä. Kunnollisen palkkatason saavuttaminen vaatii ponnistelua, mihin kaikki eivät ole valmiita tai heillä ei ole siihen valmiuksia. Ongelma luultavasti tullaan ratkaisemaan perustulolla, joka on hyvin pieni. Se karsii sosiaalipalveluja ja -työtä, joka jäänee kolmannen sektorin hoidettavaksi. Siitä sitten ei kannata syyttää kokoomusta, sillä vihreäthän perustuloa ovat innokkaimmin ajaneet. 

Vierailija kirjoitti:

Kasvattaako eliittikoulut pahoinvoivia, kyynisiä ja ylimielisiä nuoria? Jatkuva kilpailu ja oman paremmuuden korostaminen ei teekään hyvää kehittyvälle psyykelle?

Missä tahansa koulussa voi olla ilmapiiriongelmia riippuen ryhmädynamiikasta ja ikäluokasta.

Eliittikoulussa on kieltämättä kova vaatimustaso, joka voi synnyttää ongelmia, mutta ei tuolla tavalla kuin kuvaat. Eli jos sinne tullaan entisen koulun entisenä huippuoppilaana, voi se muodostua järkytykseksi, kun numerot putoavat eikä koulunkäynti enää olekaan niin helppoa. Siinä kohtaa tarvitaan vanhempien, kavereiden ja opettajien tukea, jota myös on saatavilla.

Olen itsekin osallistunut tällaisen opiskelijan (lapseni koulukaveri) auttamiseen ja tukemiseen, ja hyvin meni! Hänestä tuli ekonomi ja kokemus kouluajasta toivottavasti opetti jotakin myös työelämästä. Sielläkään ei pärjää olemalla aina vain paras, vaan on tehtävä yhteistyötä ja osattava pyytää apua. Parhaana oleminen on harhaisuutta ja alemmuudentuntoa pohjimmiltaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskiluokka on luokista ongelmallisin, koska hienosäätöä alemman ja ylemmän keskiluokan välillä voi käydä loputtomiin ammatin perusteella. Tilanteen ratkaisee jälleen henkilön sukutausta, koska sieltä tulevat perheen tavat, arvot ja tottumukset. 

Ei tämä niin vaikeaa ole kuin täällä näyttäisi, vaikka luokkia tuohon keskiluokkaankin voisi panna useamman. Ja yläluokastahan erotetaan eliitti, joka voi olla taustaltaan jopa työväenluokkainen eli omilla ansioillaan edennyt. Presidentti, ministeri tai yhteiskunnalliselta asemaltaan vaikutusvaltainen miljardööri kuuluvat eliittiin, mutta yläluokka muodostuu pääasiassa sukutaustan perusteella.

Alaluokka taas on kouluttamaton, vähäosainen ja syrjäytynyt luokka, luokista helpoin. Työväenluokkaan kuuluvat kaikki duunariammatit, joihin ei vaadita pitkää koulutusta kuten lähihoitaja, rekkakuski, palomies ja vartija tai tarjoilija ja kokki.

Eli luokkia pitäisi olla ainakin kuusi:

Alaluokka - kouluttamattomat, vähäosaiset ja syrjäytyneet

Työväenluokka - ammattikoulutaustaisissa ammateissa toimiva, merkonomit, lähihoitajat, palomiehet, viihdetaiteilijat ja urheilijat

Alempi keskiluokka - AMK-koulutettu asiantuntijaluokka, tradenomit, sairaanhoitajat ja insinöörit

Keskiluokka - maisteritason koulutetut erityisasiantuntijat kuten peruskoulun ja ammattikoulun opettajat ja dipomi-insinöörit, lääkärit, osastonhoitajat, virkamiesluokka

Ylempi keskiluokka - esimiesasemassa olevat akateemiset tai hyvätuloiset, johtajalääkärit, ylihoitajat, johtavat virkamiehet, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat, yliopettajat ja professorit

Yläluokka - sekalainen osasto poliittista eliittiä, osa vanhaa aatelistoa, isojen pörssiyritysten johtoa ja muita yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaisia henkilöitä

Vai pitäisikö poliittinen eliitti irrottaa tuosta vielä omaksi luokaksi? 

Tämä luokitus minustakin on uskottavin tähän mennessä.

Minäpä olen eri mieltä. Aika jäykkä on tuo lajittelu ja huomaan tuon kirjoittajan olevan kyllä itse omaa häntäänsä nostava huono itsetuntoinen yliopiston käynyt henkilö.

Ihminen voi olla vaikkapa erityisasiantuntija vaikka koulutus ei olisi maisteritasoa. Palkka tietenkin myös sitten sen mukainen. Sorry, mutta työelämässä ei tehdä töitä papereilla vaan osaamisella ja osaamisen tasolla.

Mielipiteitä saa tietysti olla, mutta ... 

Ylemmän korkeakoulututkinnon tehtävät luokitellaan erityisasiantuntijatasolle, alemman korkeakoulututkinnon/AMK-tutkinnon ammatit asiantuntijatasolle, katso vaikka ELY-keskuksen luokittelu ammateista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavalliset peruskoulunopettajat ovat alempaa keskiluokkaa, rehtorit, professorit ym ylempää.

No ei opettajat kyllä alempaa keskiluokkaa ole. 

Alempaa keskiluokkaa ovat toimistosihteerit, lähihoitajat ja talonmiehet. 

Ehkä keskiluokan jakaminen kolmeen osaan toimisi tässä tapauksessa parhaiten? Olen nähnyt sellaisen jaon, missä oli viisi luokkaa: alin yhteiskuntaluokka, alempi keskiluokka, keskimmäinen keskiluokka (tai vain keskiluokka),  ylempi keskiluokka ja ylin yhteiskuntaluokka. 

Opettajat ja sairaanhoitajat voisi sijoittua siihen keskimmäiseen keskiluokkaan. Rehtorit ja lääkärit ylimpään keskiluokkaan. 

Rehtori voi olla matalammin koulutettu kuin opettajat. Äärimmillään rehtorina voi olla taustaltaan ja koulutukseltaan voimistelunopettaja ja samassa koulussa opettajana tohtori tai lisensiaatti. Olisi tällaisessa tilanteessa älytöntä väittää, että rehtori olisi jotenkin ylempää luokkaa kuin opettaja.

Peruskoulun tai lukion opettejana toimiva tohtori on ensisijaisesti opettaja, ellei samaan aikaan tee vakavissaan tieteellistä tutkimusta. Tohtorius ei nosta muiden opettajien yläpuolelle, vaikka akateemisuuden arvostuksenne onkin liikuttavaa.

Tohtorin tutkinto on kulttuurista pääomaa ja sellaisena reippaasti enemmän kulttuurista pääomaa kuin maisternitutkinto. Nyt on puhe yhteiskuntaluokista ja niistä tekijöistä, joiden perusteella ihmisten sijoittamista tai sijoittumista yhteiskuntaluokkiin perustellaan. Tässä tohtorintutkinto on merkittävä asia.

Ihan kiinnostuksesta kysyn, oletko sosiologi? Olen jotenkin ajatellut, että sosiologian tarkoituksena on etsiä keinoja vähentää eriarvoisuutta yhteiskunnassa, ei kehitellä tapoja luokitella ihmisiä erilaisen "kulttuurisen pääoman" mukaan ylä ja alaluokkaisiksi, ja määritellä vielä nuo luokat niin ettei luokkanousu näytä mitenkään mahdolliselta. Yleensä olen pitänyt tärkeänä, että yhteiskunnassa koulutetaan laajasti eri alojen ihmisiä, mutta jos tuo sitä parasta ja yhteiskunnallisesti tärkeintä mitä yliopistossa olette oppineet toivon minäkin muutoksia rahoitusallokaatioon. Voi ihan vilpittömästi kysyä mitä hyötyä tuollaisesta  elitistisesta, ylenkatseisesta "analyysistä" on Suomen yhteiskunnalle? Ei ainakaan tuo lisää tasa-arvoa ja dynamiikkaa siihen? T ihan toisen alan professori.

Miten eriarvoisuutta yhteiskunnassa voisi vähentää, jos ei ensin tunnista sitä, ja ymmärrä sen mekanismeja? Tästähän kaikki tiede lähtee. Analysoidaan ja nimetään ilmiöt, sitten mietitään mistä ne syntyvät, mitä ongelmia se aiheuttaa ja mitä asialle voisi tehdä sen muuttamiseksi.

Vaikka olenkin ihan eri alalta. Inhimillisen käyttäytymisen kieltäminen ei ainakaan ole tie minnekään. Kaikissa laumoissa on hierarkia.

Kuinka paljon se yhteiskuntaa parantaa jos kyökkisosiologit pohtivat kuinka paljon korkeampaa luokkaa ovat väitelleet aineenopettajat kuin maisteriopet? Tai onko Marimekko alemman vai ylemmän keskiluokan merkki? Jos niitä ongelmia oikeasti haluaisi ymmärtää ei keskittyisi suomalaisen kan taväestön mikroskooppisten pienten erojen rääpimiseen vaan niihin oikeisiin ongelmiin, jotka ylisukupolvinen syrjäytyminen, maa han muut tajien ongelmat jne. Tällä keskustelulla ei totisesti yhteiskunnan mekanismeja tunnisteta, jos sellaisiksi ei halua lukea ihmisten ikiaikasta halua kokea itsensä vähän paremmaksi kuin muut, noita hyasintteja löytyy jokaisessa sukupolvessa, mutta onneksi yhteiskunnan kehitys ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ei ole mitenkään heidän analyyseistaan riippuvaa.

Yhteiskunnan mekanismit rakentuvat hyvin pitkälle juuri niistä asioista, miten ihmiset mieltävät erilaiset asiat ylempi- tai alempiluokkaisiksi. Asiat voivat olla juuri jotain tiettyjä esineitä, merkkejä tai ammatteja. 

Kun nämä asiat tiedostetaan, niitä voidaan ymmärtää paremmin. Ei niillä kaikkia maailman ongelmia ratkaista tietenkään, mutta mitä paremmin näitä asioita ymmärretään, sitä paremmin voidaan pyrkiä sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. 

Luin ketjua jonkin aikaa, huh. Nyt kiinnostaa eniten ketä nuo keskellä päivää luokkayhteiskuntaa pohtivat ihmiset ovat? Jos näyttää olevan koulutusta ja vanhemmilta perittyä henkistä ja taloudellista varallisuutta niin ei kuitenkaan mitään haasteellista työtä ja uraa? Palstalla elvistely sitä vaikuttavinta mihin sillä henkisellä pääomallaan kykenee? Surku.

Vierailija kirjoitti:

Luin ketjua jonkin aikaa, huh. Nyt kiinnostaa eniten ketä nuo keskellä päivää luokkayhteiskuntaa pohtivat ihmiset ovat? Jos näyttää olevan koulutusta ja vanhemmilta perittyä henkistä ja taloudellista varallisuutta niin ei kuitenkaan mitään haasteellista työtä ja uraa? Palstalla elvistely sitä vaikuttavinta mihin sillä henkisellä pääomallaan kykenee? Surku.

En tiedä noista muista kirjoittajista, mistä päin kirjoittavat, mutta täällä, mistä itse kirjoitan, on vasta varhainen aamu. Kohta pulahdan altaaseen ja sitten alan töihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavalliset peruskoulunopettajat ovat alempaa keskiluokkaa, rehtorit, professorit ym ylempää.

No ei opettajat kyllä alempaa keskiluokkaa ole. 

Alempaa keskiluokkaa ovat toimistosihteerit, lähihoitajat ja talonmiehet. 

Ehkä keskiluokan jakaminen kolmeen osaan toimisi tässä tapauksessa parhaiten? Olen nähnyt sellaisen jaon, missä oli viisi luokkaa: alin yhteiskuntaluokka, alempi keskiluokka, keskimmäinen keskiluokka (tai vain keskiluokka),  ylempi keskiluokka ja ylin yhteiskuntaluokka. 

Opettajat ja sairaanhoitajat voisi sijoittua siihen keskimmäiseen keskiluokkaan. Rehtorit ja lääkärit ylimpään keskiluokkaan. 

Rehtori voi olla matalammin koulutettu kuin opettajat. Äärimmillään rehtorina voi olla taustaltaan ja koulutukseltaan voimistelunopettaja ja samassa koulussa opettajana tohtori tai lisensiaatti. Olisi tällaisessa tilanteessa älytöntä väittää, että rehtori olisi jotenkin ylempää luokkaa kuin opettaja.

Peruskoulun tai lukion opettejana toimiva tohtori on ensisijaisesti opettaja, ellei samaan aikaan tee vakavissaan tieteellistä tutkimusta. Tohtorius ei nosta muiden opettajien yläpuolelle, vaikka akateemisuuden arvostuksenne onkin liikuttavaa.

Tohtorin tutkinto on kulttuurista pääomaa ja sellaisena reippaasti enemmän kulttuurista pääomaa kuin maisternitutkinto. Nyt on puhe yhteiskuntaluokista ja niistä tekijöistä, joiden perusteella ihmisten sijoittamista tai sijoittumista yhteiskuntaluokkiin perustellaan. Tässä tohtorintutkinto on merkittävä asia.

Ihan kiinnostuksesta kysyn, oletko sosiologi? Olen jotenkin ajatellut, että sosiologian tarkoituksena on etsiä keinoja vähentää eriarvoisuutta yhteiskunnassa, ei kehitellä tapoja luokitella ihmisiä erilaisen "kulttuurisen pääoman" mukaan ylä ja alaluokkaisiksi, ja määritellä vielä nuo luokat niin ettei luokkanousu näytä mitenkään mahdolliselta. Yleensä olen pitänyt tärkeänä, että yhteiskunnassa koulutetaan laajasti eri alojen ihmisiä, mutta jos tuo sitä parasta ja yhteiskunnallisesti tärkeintä mitä yliopistossa olette oppineet toivon minäkin muutoksia rahoitusallokaatioon. Voi ihan vilpittömästi kysyä mitä hyötyä tuollaisesta  elitistisesta, ylenkatseisesta "analyysistä" on Suomen yhteiskunnalle? Ei ainakaan tuo lisää tasa-arvoa ja dynamiikkaa siihen? T ihan toisen alan professori.

Miten eriarvoisuutta yhteiskunnassa voisi vähentää, jos ei ensin tunnista sitä, ja ymmärrä sen mekanismeja? Tästähän kaikki tiede lähtee. Analysoidaan ja nimetään ilmiöt, sitten mietitään mistä ne syntyvät, mitä ongelmia se aiheuttaa ja mitä asialle voisi tehdä sen muuttamiseksi.

Vaikka olenkin ihan eri alalta. Inhimillisen käyttäytymisen kieltäminen ei ainakaan ole tie minnekään. Kaikissa laumoissa on hierarkia.

Kuinka paljon se yhteiskuntaa parantaa jos kyökkisosiologit pohtivat kuinka paljon korkeampaa luokkaa ovat väitelleet aineenopettajat kuin maisteriopet? Tai onko Marimekko alemman vai ylemmän keskiluokan merkki? Jos niitä ongelmia oikeasti haluaisi ymmärtää ei keskittyisi suomalaisen kan taväestön mikroskooppisten pienten erojen rääpimiseen vaan niihin oikeisiin ongelmiin, jotka ylisukupolvinen syrjäytyminen, maa han muut tajien ongelmat jne. Tällä keskustelulla ei totisesti yhteiskunnan mekanismeja tunnisteta, jos sellaisiksi ei halua lukea ihmisten ikiaikasta halua kokea itsensä vähän paremmaksi kuin muut, noita hyasintteja löytyy jokaisessa sukupolvessa, mutta onneksi yhteiskunnan kehitys ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ei ole mitenkään heidän analyyseistaan riippuvaa.

Yhteiskunnan mekanismit rakentuvat hyvin pitkälle juuri niistä asioista, miten ihmiset mieltävät erilaiset asiat ylempi- tai alempiluokkaisiksi. Asiat voivat olla juuri jotain tiettyjä esineitä, merkkejä tai ammatteja. 

Kun nämä asiat tiedostetaan, niitä voidaan ymmärtää paremmin. Ei niillä kaikkia maailman ongelmia ratkaista tietenkään, mutta mitä paremmin näitä asioita ymmärretään, sitä paremmin voidaan pyrkiä sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. 

Höpö höpö. Tämä keskustelu auttaa lähinnä vertailemaan itseä naapureihin ja vahvistamaan ennakkoluuloja. Pitämään niitä mekanismeja yllä.

Kyllä se ihmisten luokitus näkyy ja vaikuttaa. Eduskunnan kyselytunnillla edustaja Rehn-Kivi (rkp) huolestui, että nykyiset vaikeudet (inflaatio, energian kalleus ym.) vaikuttavat jo keskiluokankin perheisiin. On huojentavaa kuulla, että meidät kansalaiset on luokiteltu ryhminä ja selviytymiskyvyn osalta näinä vaikeina aikoina. Rehn-Kivi luokkatiedostavana varmasti tietääkin, miten tässä kylmässä kyydissä pärjäävät myös muut kuten vaikkapa alaluokka - ja ehkä myös yläluokka?

Vierailija kirjoitti:

Luin ketjua jonkin aikaa, huh. Nyt kiinnostaa eniten ketä nuo keskellä päivää luokkayhteiskuntaa pohtivat ihmiset ovat? Jos näyttää olevan koulutusta ja vanhemmilta perittyä henkistä ja taloudellista varallisuutta niin ei kuitenkaan mitään haasteellista työtä ja uraa? Palstalla elvistely sitä vaikuttavinta mihin sillä henkisellä pääomallaan kykenee? Surku.

En ole juuri tähän ketjuun kirjoitellut, mutta monen varakkaan ja koulutetun enemmän tai vähemmän haastava hyväpalkkainen työ on usein myös aika joustavaa, keskellä päivää ehtii niin kuntosalille kuin vauvapalstallekin oikein hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavalliset peruskoulunopettajat ovat alempaa keskiluokkaa, rehtorit, professorit ym ylempää.

No ei opettajat kyllä alempaa keskiluokkaa ole. 

Alempaa keskiluokkaa ovat toimistosihteerit, lähihoitajat ja talonmiehet. 

Ehkä keskiluokan jakaminen kolmeen osaan toimisi tässä tapauksessa parhaiten? Olen nähnyt sellaisen jaon, missä oli viisi luokkaa: alin yhteiskuntaluokka, alempi keskiluokka, keskimmäinen keskiluokka (tai vain keskiluokka),  ylempi keskiluokka ja ylin yhteiskuntaluokka. 

Opettajat ja sairaanhoitajat voisi sijoittua siihen keskimmäiseen keskiluokkaan. Rehtorit ja lääkärit ylimpään keskiluokkaan. 

Rehtori voi olla matalammin koulutettu kuin opettajat. Äärimmillään rehtorina voi olla taustaltaan ja koulutukseltaan voimistelunopettaja ja samassa koulussa opettajana tohtori tai lisensiaatti. Olisi tällaisessa tilanteessa älytöntä väittää, että rehtori olisi jotenkin ylempää luokkaa kuin opettaja.

Peruskoulun tai lukion opettejana toimiva tohtori on ensisijaisesti opettaja, ellei samaan aikaan tee vakavissaan tieteellistä tutkimusta. Tohtorius ei nosta muiden opettajien yläpuolelle, vaikka akateemisuuden arvostuksenne onkin liikuttavaa.

Tohtorin tutkinto on kulttuurista pääomaa ja sellaisena reippaasti enemmän kulttuurista pääomaa kuin maisternitutkinto. Nyt on puhe yhteiskuntaluokista ja niistä tekijöistä, joiden perusteella ihmisten sijoittamista tai sijoittumista yhteiskuntaluokkiin perustellaan. Tässä tohtorintutkinto on merkittävä asia.

Ihan kiinnostuksesta kysyn, oletko sosiologi? Olen jotenkin ajatellut, että sosiologian tarkoituksena on etsiä keinoja vähentää eriarvoisuutta yhteiskunnassa, ei kehitellä tapoja luokitella ihmisiä erilaisen "kulttuurisen pääoman" mukaan ylä ja alaluokkaisiksi, ja määritellä vielä nuo luokat niin ettei luokkanousu näytä mitenkään mahdolliselta. Yleensä olen pitänyt tärkeänä, että yhteiskunnassa koulutetaan laajasti eri alojen ihmisiä, mutta jos tuo sitä parasta ja yhteiskunnallisesti tärkeintä mitä yliopistossa olette oppineet toivon minäkin muutoksia rahoitusallokaatioon. Voi ihan vilpittömästi kysyä mitä hyötyä tuollaisesta  elitistisesta, ylenkatseisesta "analyysistä" on Suomen yhteiskunnalle? Ei ainakaan tuo lisää tasa-arvoa ja dynamiikkaa siihen? T ihan toisen alan professori.

Miten eriarvoisuutta yhteiskunnassa voisi vähentää, jos ei ensin tunnista sitä, ja ymmärrä sen mekanismeja? Tästähän kaikki tiede lähtee. Analysoidaan ja nimetään ilmiöt, sitten mietitään mistä ne syntyvät, mitä ongelmia se aiheuttaa ja mitä asialle voisi tehdä sen muuttamiseksi.

Vaikka olenkin ihan eri alalta. Inhimillisen käyttäytymisen kieltäminen ei ainakaan ole tie minnekään. Kaikissa laumoissa on hierarkia.

Kuinka paljon se yhteiskuntaa parantaa jos kyökkisosiologit pohtivat kuinka paljon korkeampaa luokkaa ovat väitelleet aineenopettajat kuin maisteriopet? Tai onko Marimekko alemman vai ylemmän keskiluokan merkki? Jos niitä ongelmia oikeasti haluaisi ymmärtää ei keskittyisi suomalaisen kan taväestön mikroskooppisten pienten erojen rääpimiseen vaan niihin oikeisiin ongelmiin, jotka ylisukupolvinen syrjäytyminen, maa han muut tajien ongelmat jne. Tällä keskustelulla ei totisesti yhteiskunnan mekanismeja tunnisteta, jos sellaisiksi ei halua lukea ihmisten ikiaikasta halua kokea itsensä vähän paremmaksi kuin muut, noita hyasintteja löytyy jokaisessa sukupolvessa, mutta onneksi yhteiskunnan kehitys ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ei ole mitenkään heidän analyyseistaan riippuvaa.

Yhteiskunnan mekanismit rakentuvat hyvin pitkälle juuri niistä asioista, miten ihmiset mieltävät erilaiset asiat ylempi- tai alempiluokkaisiksi. Asiat voivat olla juuri jotain tiettyjä esineitä, merkkejä tai ammatteja. 

Kun nämä asiat tiedostetaan, niitä voidaan ymmärtää paremmin. Ei niillä kaikkia maailman ongelmia ratkaista tietenkään, mutta mitä paremmin näitä asioita ymmärretään, sitä paremmin voidaan pyrkiä sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. 

Siitä pyritäänkö sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja minkä verran voimavaroja pyrkimykseen käytetään, päättävät poliitikot. Sosiologien tehtävänä on ymmärtää ilmiöitä ja etsiä ongelmiin ratkaisua, mutta valtaa ei ole.

Keskustelua lukiessani pohdin, uskovatko luokkajaon kieltäjät jaon katoavan, jos siihen ei usko. Kun tapaanne uuden ihmisen luokittelemme hänet salamannopeasti: mies/nainen - nuori/vanha - lista jatkuu ja jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavalliset peruskoulunopettajat ovat alempaa keskiluokkaa, rehtorit, professorit ym ylempää.

No ei opettajat kyllä alempaa keskiluokkaa ole. 

Alempaa keskiluokkaa ovat toimistosihteerit, lähihoitajat ja talonmiehet. 

Ehkä keskiluokan jakaminen kolmeen osaan toimisi tässä tapauksessa parhaiten? Olen nähnyt sellaisen jaon, missä oli viisi luokkaa: alin yhteiskuntaluokka, alempi keskiluokka, keskimmäinen keskiluokka (tai vain keskiluokka),  ylempi keskiluokka ja ylin yhteiskuntaluokka. 

Opettajat ja sairaanhoitajat voisi sijoittua siihen keskimmäiseen keskiluokkaan. Rehtorit ja lääkärit ylimpään keskiluokkaan. 

Rehtori voi olla matalammin koulutettu kuin opettajat. Äärimmillään rehtorina voi olla taustaltaan ja koulutukseltaan voimistelunopettaja ja samassa koulussa opettajana tohtori tai lisensiaatti. Olisi tällaisessa tilanteessa älytöntä väittää, että rehtori olisi jotenkin ylempää luokkaa kuin opettaja.

Peruskoulun tai lukion opettejana toimiva tohtori on ensisijaisesti opettaja, ellei samaan aikaan tee vakavissaan tieteellistä tutkimusta. Tohtorius ei nosta muiden opettajien yläpuolelle, vaikka akateemisuuden arvostuksenne onkin liikuttavaa.

Tohtorin tutkinto on kulttuurista pääomaa ja sellaisena reippaasti enemmän kulttuurista pääomaa kuin maisternitutkinto. Nyt on puhe yhteiskuntaluokista ja niistä tekijöistä, joiden perusteella ihmisten sijoittamista tai sijoittumista yhteiskuntaluokkiin perustellaan. Tässä tohtorintutkinto on merkittävä asia.

Ihan kiinnostuksesta kysyn, oletko sosiologi? Olen jotenkin ajatellut, että sosiologian tarkoituksena on etsiä keinoja vähentää eriarvoisuutta yhteiskunnassa, ei kehitellä tapoja luokitella ihmisiä erilaisen "kulttuurisen pääoman" mukaan ylä ja alaluokkaisiksi, ja määritellä vielä nuo luokat niin ettei luokkanousu näytä mitenkään mahdolliselta. Yleensä olen pitänyt tärkeänä, että yhteiskunnassa koulutetaan laajasti eri alojen ihmisiä, mutta jos tuo sitä parasta ja yhteiskunnallisesti tärkeintä mitä yliopistossa olette oppineet toivon minäkin muutoksia rahoitusallokaatioon. Voi ihan vilpittömästi kysyä mitä hyötyä tuollaisesta  elitistisesta, ylenkatseisesta "analyysistä" on Suomen yhteiskunnalle? Ei ainakaan tuo lisää tasa-arvoa ja dynamiikkaa siihen? T ihan toisen alan professori.

Miten eriarvoisuutta yhteiskunnassa voisi vähentää, jos ei ensin tunnista sitä, ja ymmärrä sen mekanismeja? Tästähän kaikki tiede lähtee. Analysoidaan ja nimetään ilmiöt, sitten mietitään mistä ne syntyvät, mitä ongelmia se aiheuttaa ja mitä asialle voisi tehdä sen muuttamiseksi.

Vaikka olenkin ihan eri alalta. Inhimillisen käyttäytymisen kieltäminen ei ainakaan ole tie minnekään. Kaikissa laumoissa on hierarkia.

Kuinka paljon se yhteiskuntaa parantaa jos kyökkisosiologit pohtivat kuinka paljon korkeampaa luokkaa ovat väitelleet aineenopettajat kuin maisteriopet? Tai onko Marimekko alemman vai ylemmän keskiluokan merkki? Jos niitä ongelmia oikeasti haluaisi ymmärtää ei keskittyisi suomalaisen kan taväestön mikroskooppisten pienten erojen rääpimiseen vaan niihin oikeisiin ongelmiin, jotka ylisukupolvinen syrjäytyminen, maa han muut tajien ongelmat jne. Tällä keskustelulla ei totisesti yhteiskunnan mekanismeja tunnisteta, jos sellaisiksi ei halua lukea ihmisten ikiaikasta halua kokea itsensä vähän paremmaksi kuin muut, noita hyasintteja löytyy jokaisessa sukupolvessa, mutta onneksi yhteiskunnan kehitys ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ei ole mitenkään heidän analyyseistaan riippuvaa.

Yhteiskunnan mekanismit rakentuvat hyvin pitkälle juuri niistä asioista, miten ihmiset mieltävät erilaiset asiat ylempi- tai alempiluokkaisiksi. Asiat voivat olla juuri jotain tiettyjä esineitä, merkkejä tai ammatteja. 

Kun nämä asiat tiedostetaan, niitä voidaan ymmärtää paremmin. Ei niillä kaikkia maailman ongelmia ratkaista tietenkään, mutta mitä paremmin näitä asioita ymmärretään, sitä paremmin voidaan pyrkiä sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. 

Höpö höpö. Tämä keskustelu auttaa lähinnä vertailemaan itseä naapureihin ja vahvistamaan ennakkoluuloja. Pitämään niitä mekanismeja yllä.

Eivätköhän tuollaiset motiivit pysy yllä ilman tätä keskusteluakin, jos niitä on.