Miten sosiaaliluokka näkyy ihmisessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavalliset peruskoulunopettajat ovat alempaa keskiluokkaa, rehtorit, professorit ym ylempää.

No ei opettajat kyllä alempaa keskiluokkaa ole. 

Alempaa keskiluokkaa ovat toimistosihteerit, lähihoitajat ja talonmiehet. 

Ehkä keskiluokan jakaminen kolmeen osaan toimisi tässä tapauksessa parhaiten? Olen nähnyt sellaisen jaon, missä oli viisi luokkaa: alin yhteiskuntaluokka, alempi keskiluokka, keskimmäinen keskiluokka (tai vain keskiluokka),  ylempi keskiluokka ja ylin yhteiskuntaluokka. 

Opettajat ja sairaanhoitajat voisi sijoittua siihen keskimmäiseen keskiluokkaan. Rehtorit ja lääkärit ylimpään keskiluokkaan. 

Rehtori voi olla matalammin koulutettu kuin opettajat. Äärimmillään rehtorina voi olla taustaltaan ja koulutukseltaan voimistelunopettaja ja samassa koulussa opettajana tohtori tai lisensiaatti. Olisi tällaisessa tilanteessa älytöntä väittää, että rehtori olisi jotenkin ylempää luokkaa kuin opettaja.

Peruskoulun tai lukion opettejana toimiva tohtori on ensisijaisesti opettaja, ellei samaan aikaan tee vakavissaan tieteellistä tutkimusta. Tohtorius ei nosta muiden opettajien yläpuolelle, vaikka akateemisuuden arvostuksenne onkin liikuttavaa.

Tohtorin tutkinto on kulttuurista pääomaa ja sellaisena reippaasti enemmän kulttuurista pääomaa kuin maisternitutkinto. Nyt on puhe yhteiskuntaluokista ja niistä tekijöistä, joiden perusteella ihmisten sijoittamista tai sijoittumista yhteiskuntaluokkiin perustellaan. Tässä tohtorintutkinto on merkittävä asia.

Ihan kiinnostuksesta kysyn, oletko sosiologi? Olen jotenkin ajatellut, että sosiologian tarkoituksena on etsiä keinoja vähentää eriarvoisuutta yhteiskunnassa, ei kehitellä tapoja luokitella ihmisiä erilaisen "kulttuurisen pääoman" mukaan ylä ja alaluokkaisiksi, ja määritellä vielä nuo luokat niin ettei luokkanousu näytä mitenkään mahdolliselta. Yleensä olen pitänyt tärkeänä, että yhteiskunnassa koulutetaan laajasti eri alojen ihmisiä, mutta jos tuo sitä parasta ja yhteiskunnallisesti tärkeintä mitä yliopistossa olette oppineet toivon minäkin muutoksia rahoitusallokaatioon. Voi ihan vilpittömästi kysyä mitä hyötyä tuollaisesta  elitistisesta, ylenkatseisesta "analyysistä" on Suomen yhteiskunnalle? Ei ainakaan tuo lisää tasa-arvoa ja dynamiikkaa siihen? T ihan toisen alan professori.

Piti oikein etsiä tämä kommentti, jota lainattiin myöhemmin.

Nyt ymmärrän minkä vuoksi keskustelua on vaikea käydä, kun tieteen tehtävänä nähdään jokin tällainen asia! Luokkaerot näkyvät näissäkin asioissa eli kun joku ei yksinkertaisesti tiedä yhtään mitään siitä mitä tieteen tekeminen tarkoittaa. 

Keskustelu täällä on ihan turhaa, ainakaan mistään otsikon mukaisesta tai muusta vähänkin monimutkaisemmasta aiheesta. Valtaosa ihmisistä on yksinkertaisesti liian sivistymättömiä ja tietämättömiä. Ja sen mukaiset ovat sitten jututkin, kun esitetään vaikkapa lääkäriä (kommentti, jonka luin aiemmin päivällä). 

Palstan ainoa akateeminen sosiologian ja kaiken tieteen tuntijako se siellä? 😆

Haluat jatkaa itsesi naurettavaksi tekemistä, ole hyvä vain.

Tunne on molemminpuolinen, jos et edes usko että tähän ketjuun on voinut kirjoittaa lääkäri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, tavissukujen nousukkaat ja itse aatelissuvut ovat hiukan eri asia. Nykyään kuka tahansa Matti Meikäläinen voi päästä koulutuksella parempaan asemaan, mutta todellinen aatelisveri on aina aatelisveri. En siis sekoittaisi hyvin tienaavia taviksia aatelissukujen verenperintöön.

Mitä iloa siitä aatelisverestä on?

Köyhtyneillä aatelissuvuilla, jotka menettäneet kartanonsa, ruukkinsa ja yrityksensä, kuten myös sitä myötä asemansa, on hyvin vähän hyötyä vanhasta taustasta.

No ainakaan kukaan ei hauku hyasintiksi, jos on vähän antiikkia.

Tämäpä onkin mielenkiintoinen kommentti.

Ajattelevatko ihmiset niin, että jos joku henkilö on syntynyt sellaiseen sukuun, jolla on ollut varaa hankkia huonekaluja jo 100-200 vuotta sitten, niin tämä henkilö on oikeutettu perimään ja käyttämään niitä antiikkihuonekaluja ilman että vaikuttaa hienostelevalta?

Mutta jos ei ole syntynyt sellaiseen sukuun, jossa esi-isät olisivat omistaneet kalliita huonekaluja, vaan on vaurastunut vasta myöhemmin koulutuksensa ja työnsä tuloksena, ja sitten ostamalla hankkii antiikkihuonekaluja, koska tykkää niistä ja niihin vihdoin on varaa, niin tällainen henkilö on ärsyttävä, hienosteleva hyasintti? 

Vai miten tämä nyt menee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tatuoinnit ei kyllä kerro nykyään mitään sosiaaliluokasta. Ehkä aikaisemmin, mutta nykyään kyllä kaikilla on niitä.

Ei niitä vaan kaikilla ole. Elät liiaksi omassa kuplassasi jos uskot että kaikilla on.

Kyse on siitä, mitä arvostetaan. Ylempi keskiluokka ei arvosta tatuointeja. Eikä räikeitä hiuksia. 

Tarkoittaa konservatiivisuutta, että se tuo etua joten venettä ei kannata heiluttaa. Keskinäistä kontrollia. Muuten on vaikea ymmärtää miksi joku tatska tai räikeä tukka mitään hommaa pilaisi.  Ne voisi jopa kulttuurisesti verbalisoida, mutta ei.

Kyllä, juurikin konservatiivisuudesta on kyse. Eniten pitävät kiinni vanhoista tavoista ja perinteistä juuri ne, joilla meni hyvin vanhaan hyvään aikaan. Ja eniten uutta ja raikasta henkäystä kulttuuriin tuovat ne, jotka kaipaavat muutosta entiseen, joille entinen ei merkinnyt mitään kulta-aikaa, vaan joita ennen sorrettiin ja alistettiin ja jotka ovat saavuttanet hiukan paremmat oltavat kovan työn ja jopa taistelun tuloksena. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskiluokka on luokista ongelmallisin, koska hienosäätöä alemman ja ylemmän keskiluokan välillä voi käydä loputtomiin ammatin perusteella. Tilanteen ratkaisee jälleen henkilön sukutausta, koska sieltä tulevat perheen tavat, arvot ja tottumukset. 

Ei tämä niin vaikeaa ole kuin täällä näyttäisi, vaikka luokkia tuohon keskiluokkaankin voisi panna useamman. Ja yläluokastahan erotetaan eliitti, joka voi olla taustaltaan jopa työväenluokkainen eli omilla ansioillaan edennyt. Presidentti, ministeri tai yhteiskunnalliselta asemaltaan vaikutusvaltainen miljardööri kuuluvat eliittiin, mutta yläluokka muodostuu pääasiassa sukutaustan perusteella.

Alaluokka taas on kouluttamaton, vähäosainen ja syrjäytynyt luokka, luokista helpoin. Työväenluokkaan kuuluvat kaikki duunariammatit, joihin ei vaadita pitkää koulutusta kuten lähihoitaja, rekkakuski, palomies ja vartija tai tarjoilija ja kokki.

Eli luokkia pitäisi olla ainakin kuusi:

Alaluokka - kouluttamattomat, vähäosaiset ja syrjäytyneet

Työväenluokka - ammattikoulutaustaisissa ammateissa toimiva, merkonomit, lähihoitajat, palomiehet, viihdetaiteilijat ja urheilijat

Alempi keskiluokka - AMK-koulutettu asiantuntijaluokka, tradenomit, sairaanhoitajat ja insinöörit

Keskiluokka - maisteritason koulutetut erityisasiantuntijat kuten peruskoulun ja ammattikoulun opettajat ja dipomi-insinöörit, lääkärit, osastonhoitajat, virkamiesluokka

Ylempi keskiluokka - esimiesasemassa olevat akateemiset tai hyvätuloiset, johtajalääkärit, ylihoitajat, johtavat virkamiehet, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat, yliopettajat ja professorit

Yläluokka - sekalainen osasto poliittista eliittiä, osa vanhaa aatelistoa, isojen pörssiyritysten johtoa ja muita yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaisia henkilöitä

Vai pitäisikö poliittinen eliitti irrottaa tuosta vielä omaksi luokaksi? 

Tämä luokitus minustakin on uskottavin tähän mennessä.

Kiitos kannustuksesta, olen se joka tuon luokittelun kirjoitti. Se on kiireesti ja yleistäen tehty, tottakai, ja kaipaa varmasti joiltakin osin tarkistusta.

AMK-opettajat sijoitin ylempään keskiluokkaan mm. tulojen perusteella, mutta voisi varmasti osa heistä olla keskiluokassakin, koska suurimmalla osalla AMK-lehtoreista on tosiaan maisterikoulutus eikä aloittelevalla AMK-lehtorilla ole välttämättä vielä kokemuslisiä, jotka nostavat palkkaa. Myös osa diplomi-insinööreistä varmasti edustaa ylempää keskiluokkaa, vaikka tavan rivi-dippainssi onkin keskiluokkaa. 

Lisäksi tiedostan jollain tasolla, että tässä kuvattujen asioitten isäksi luokkaan vaikuttaa mm. millaisesta perheestä polveutuu ja millaiset verkostot henkilöllä on, mutta en osaa sitä nyt nopeasti määritellä. Jatkakaa joku viisaampi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, tavissukujen nousukkaat ja itse aatelissuvut ovat hiukan eri asia. Nykyään kuka tahansa Matti Meikäläinen voi päästä koulutuksella parempaan asemaan, mutta todellinen aatelisveri on aina aatelisveri. En siis sekoittaisi hyvin tienaavia taviksia aatelissukujen verenperintöön.

Mitä iloa siitä aatelisverestä on?

Köyhtyneillä aatelissuvuilla, jotka menettäneet kartanonsa, ruukkinsa ja yrityksensä, kuten myös sitä myötä asemansa, on hyvin vähän hyötyä vanhasta taustasta.

No ainakaan kukaan ei hauku hyasintiksi, jos on vähän antiikkia.

Tämäpä onkin mielenkiintoinen kommentti.

Ajattelevatko ihmiset niin, että jos joku henkilö on syntynyt sellaiseen sukuun, jolla on ollut varaa hankkia huonekaluja jo 100-200 vuotta sitten, niin tämä henkilö on oikeutettu perimään ja käyttämään niitä antiikkihuonekaluja ilman että vaikuttaa hienostelevalta?

Mutta jos ei ole syntynyt sellaiseen sukuun, jossa esi-isät olisivat omistaneet kalliita huonekaluja, vaan on vaurastunut vasta myöhemmin koulutuksensa ja työnsä tuloksena, ja sitten ostamalla hankkii antiikkihuonekaluja, koska tykkää niistä ja niihin vihdoin on varaa, niin tällainen henkilö on ärsyttävä, hienosteleva hyasintti? 

Vai miten tämä nyt menee?

Eiköhän tuo hyasintteja kaikkialla näkevä ole ihan oma tapauksensa, joka on ollut jo alusta asti mukana tässä ketjussa (osallistuin ketjun alkuun ja jouduin maalitauluksi minäkin). Hän toimii juuri niin kuin projektioiden pohjalta toimivat ja ajattelevat ihmiset toimivat eli syyttää muita siitä mitä itse tekee. Mitään muuta tarkoitusta ei ole kuin nimitellä, halventaa ja alentaa muita kuten trollit tekevät.

Ketjusta näkee, miten normaalina pidetty elämäntyyli on hyvin voimakkaasti sidoksissa yhteiskuntaluokkaan. Kun antiikki, akateeminen sivistys, tietyt harrastukset, jopa oman syntyperän kertominen ovat "hienostelua" ja keskustelu yhteiskuntaluokista on itsensä ylemmäksi asettamista, niin sehän on ihan perinteistä, kateuden ja alemmuudentunteen läpitunkemaa herravihaa, jota on aina ollut. Nykyään, kun työväenluokka on käynyt vähiin ja korvautunut alemmalla keskiluokalla ja alaluokalla, niin herraviha kumpuaa sieltä. Siis samasta lävestä kuin populistipuolueidenkin suosio.

Kateudesta ja alemmuudentunteesta voi kyllä kärsiä minkä yhteiskuntaluokan edustaja tahansa, mutta se ei ilmene herravihana ja "hienostelun" surkuhupaisana ja sivistymättömänä irvailuna. Silloin kohteena ovatkin se yhteiskuntaluokka, josta itse on noussut ja jota parempana niin muodoin itseään pitää. He myös tuntevat vetoa populistipuoluisiin eli tahtovat kurittaa alaluokkaa ja duunareita.

Poliittinen kanta ei välttämättä kerro kovin paljon ihmisen luonteesta, mutta tapa millä se ilmaistaan kertoo paljonkin. Muita painamaan ja halventamaan pyrkiviä kannanottoja viljelevät ihmiset voivat olla poliitikkoina vaarallisia missä puolueessa tahansa. Vaikka esiintyisivät vain hyasinttien tuntijoina tai muissa lainavaatteissa "hyväntekijöinä" ja tasa-arvon puolustajina.

Jossain kohtaa kysyin persuksi ilmoittautuneelta, että miten hoitajaongelma sitten ratkaistaan, jos maahan ei saa tuoda halpatyövoimaa? Vastausta ei kuulunut. Kuriositeettina mainittakoon, että persujen lisäksi vasemmistoliitto kannattaa tarveharkintaa eli sitä, ettei työvoimaa saa tuoda maahan, jos vastaavaa työvoimaa on omastakin takaa saatavana (periaatteessa, ei käytännössä). Puhe "halpatyövoimasta" on muutenkin pelkkää propagandaa, koska ulkomaisille työntekijöille maksetaan sama palkka kuin suomalaisillekin. Niin hoitajille kuin puutarhoilla ja maatiloilla tai teurastamoissa työskentelevillekin. Nuo työt vain eivät suomalaisille kelpaa.

PS. Sille, joka kuvasi Moooin kattokruunun ylempään keskiluokkaan tai yläluokkaisena, niin voi elämä! 😂

Sehän on yksi trendivalaisin-merkeistä, ei klassikko, vaan vahvasti hullutteleva brändi. Esim Moooin hevosvalaisin on yksi kammottavimmista designvalaisimista, kitsch.

Jos haluaisi kuvata suomalaista ylempää keskiluokkaa valaisimella, niin se olisi esim. Artekin klassinen jalkalamppu tai Mehiläispesä ja yläluokkaan antiikkikristallikruunu. Alempi keskiluokka voisi olla vaikka Lokki-valaisin tai Block.

Ja tämä ei tarkoita, että vain nämä tai kuten joku ylempänä sanoi, kyllä valaisimet kaikissa yhteiskuntaluokissa voi olla myös Tokmannin alelaarista tai IKEAsta. Edes niillä, jotka panostavat sisustukseen harvoin kaikki tuotteet on jotain kallista designia. Yläluokan kodeissa näkee aina IKEAa iloisesti sekaisin nykydesignin ja antiikkihuonekalujen kesken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, tavissukujen nousukkaat ja itse aatelissuvut ovat hiukan eri asia. Nykyään kuka tahansa Matti Meikäläinen voi päästä koulutuksella parempaan asemaan, mutta todellinen aatelisveri on aina aatelisveri. En siis sekoittaisi hyvin tienaavia taviksia aatelissukujen verenperintöön.

Mitä iloa siitä aatelisverestä on?

Köyhtyneillä aatelissuvuilla, jotka menettäneet kartanonsa, ruukkinsa ja yrityksensä, kuten myös sitä myötä asemansa, on hyvin vähän hyötyä vanhasta taustasta.

No ainakaan kukaan ei hauku hyasintiksi, jos on vähän antiikkia.

Tämäpä onkin mielenkiintoinen kommentti.

Ajattelevatko ihmiset niin, että jos joku henkilö on syntynyt sellaiseen sukuun, jolla on ollut varaa hankkia huonekaluja jo 100-200 vuotta sitten, niin tämä henkilö on oikeutettu perimään ja käyttämään niitä antiikkihuonekaluja ilman että vaikuttaa hienostelevalta?

Mutta jos ei ole syntynyt sellaiseen sukuun, jossa esi-isät olisivat omistaneet kalliita huonekaluja, vaan on vaurastunut vasta myöhemmin koulutuksensa ja työnsä tuloksena, ja sitten ostamalla hankkii antiikkihuonekaluja, koska tykkää niistä ja niihin vihdoin on varaa, niin tällainen henkilö on ärsyttävä, hienosteleva hyasintti? 

Vai miten tämä nyt menee?

Jostain syystä tämä hyasintiksi muita jatkuvasti ketjussa nimittelevä ihminen on valtavan kateellinen. 

https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/tyyppi-arsyttaa-tiedatko-mik…

Vierailija kirjoitti:

Opettajat olivat ehkä joskus ylempänä, eivät todella ole enää. Ei kymmeniin, kymmeniin vuosiin. Työläisiä ovat.

Sosiaaliluokka todella näkyy ihmisessä. Itse kuulun heittämällä ylempään luokkaan, ja huomaan kyllä alemman luokan äkkiä: jopa tapa liikkua, puhua, eleet, kasvonilmeet - siis yksinkertaisesti käytös ja olemus. En puhu vaatteista, ne eivät kerro ihmisestä juuri mitään. Lainarahalla saa varatonkin kalliita logovaatteita, joita oikeasti yläluokkaiset karttavat.

Itse liikun mm. suurlähetystöissä, maailmalla, hyvissä piireissä, kulttuuria, kielitaitoa, sivistystä. En katso muita alaspäin, minkä sille itse mahtaa. Aina ei voi tehdä luokkahyppyä.

Tunnistan kyllä nämä ns. pyrkyrit kaukaa. Pelkkä varakkuus ei tee yläluokkaa, valitettavasti, vaikka moni eritoten nainen haluaakin niin ajatella. Varakas mies tekee muka heistäkin "hienoja". Ei tee, ei siitä miehestäkään. Olen muuten nainen itsekin.

Sanot ettet katso muita alaspäin :D kyllä sinä taidat vähän katsoa. Kerrotkin itse textissäsi keitä et arvosta. Mistä se taas kertoo? Tunnetko kuitenkin jotain alemmuutta vaikka itse liihottelet maailman suurlähetystöissä kulttuurisi ja sivistyksesi kanssa?

On jokaisen suomalaisen etu että eliitti jaksaa tehdä työtään ja voi hyvin. Näinä aikoina on varmasti erityisen raskasta ja pitkiä päiviä. Voimia eliitille ja kaikille muillekin, lääkäreitä ja opettajia myöten, työväkeä unohtamatta.

Mielenkiintoista keskustelua ja kyllä monen kanssa olen samaa mieltä, Suomessa yhteiskuntaluokkia edelleen on, joskin ei niin räikeästi kuin muualla maailmassa.

Olen itse 0.2M vuodessa tienaava lääkäri, jolla korkeakoulutetut vanhemmat. Veljeni on lääkäri ja niin on myös moni sukulaiseni. Pukeudun suomalaiseen designiin (muuhun kuin Marimekkoon), mutta en omista yli 500 euron laukkua. Kirjoitan kirjakielellä, omaan hyvät käytöstavat, vaalin perinteitä (joita vien eteenpäin myös lapsilleni), ja kohtelen kaikkia tasa-arvoisesti. Lapsillani ei koskaan ole reikäisiä vaatteita.

Koen olevani ylempää keskiluokkaa, mikä on kahden sukupolven luokkahyppäys suhteessa maanviljelijä-isovanhempiini.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, tavissukujen nousukkaat ja itse aatelissuvut ovat hiukan eri asia. Nykyään kuka tahansa Matti Meikäläinen voi päästä koulutuksella parempaan asemaan, mutta todellinen aatelisveri on aina aatelisveri. En siis sekoittaisi hyvin tienaavia taviksia aatelissukujen verenperintöön.

Mitä iloa siitä aatelisverestä on?

Köyhtyneillä aatelissuvuilla, jotka menettäneet kartanonsa, ruukkinsa ja yrityksensä, kuten myös sitä myötä asemansa, on hyvin vähän hyötyä vanhasta taustasta.

No ainakaan kukaan ei hauku hyasintiksi, jos on vähän antiikkia.

Tämäpä onkin mielenkiintoinen kommentti.

Ajattelevatko ihmiset niin, että jos joku henkilö on syntynyt sellaiseen sukuun, jolla on ollut varaa hankkia huonekaluja jo 100-200 vuotta sitten, niin tämä henkilö on oikeutettu perimään ja käyttämään niitä antiikkihuonekaluja ilman että vaikuttaa hienostelevalta?

Mutta jos ei ole syntynyt sellaiseen sukuun, jossa esi-isät olisivat omistaneet kalliita huonekaluja, vaan on vaurastunut vasta myöhemmin koulutuksensa ja työnsä tuloksena, ja sitten ostamalla hankkii antiikkihuonekaluja, koska tykkää niistä ja niihin vihdoin on varaa, niin tällainen henkilö on ärsyttävä, hienosteleva hyasintti? 

Vai miten tämä nyt menee?

Eiköhän tuo hyasintteja kaikkialla näkevä ole ihan oma tapauksensa, joka on ollut jo alusta asti mukana tässä ketjussa (osallistuin ketjun alkuun ja jouduin maalitauluksi minäkin). Hän toimii juuri niin kuin projektioiden pohjalta toimivat ja ajattelevat ihmiset toimivat eli syyttää muita siitä mitä itse tekee. Mitään muuta tarkoitusta ei ole kuin nimitellä, halventaa ja alentaa muita kuten trollit tekevät.

Ketjusta näkee, miten normaalina pidetty elämäntyyli on hyvin voimakkaasti sidoksissa yhteiskuntaluokkaan. Kun antiikki, akateeminen sivistys, tietyt harrastukset, jopa oman syntyperän kertominen ovat "hienostelua" ja keskustelu yhteiskuntaluokista on itsensä ylemmäksi asettamista, niin sehän on ihan perinteistä, kateuden ja alemmuudentunteen läpitunkemaa herravihaa, jota on aina ollut. Nykyään, kun työväenluokka on käynyt vähiin ja korvautunut alemmalla keskiluokalla ja alaluokalla, niin herraviha kumpuaa sieltä. Siis samasta lävestä kuin populistipuolueidenkin suosio.

Kateudesta ja alemmuudentunteesta voi kyllä kärsiä minkä yhteiskuntaluokan edustaja tahansa, mutta se ei ilmene herravihana ja "hienostelun" surkuhupaisana ja sivistymättömänä irvailuna. Silloin kohteena ovatkin se yhteiskuntaluokka, josta itse on noussut ja jota parempana niin muodoin itseään pitää. He myös tuntevat vetoa populistipuoluisiin eli tahtovat kurittaa alaluokkaa ja duunareita.

Poliittinen kanta ei välttämättä kerro kovin paljon ihmisen luonteesta, mutta tapa millä se ilmaistaan kertoo paljonkin. Muita painamaan ja halventamaan pyrkiviä kannanottoja viljelevät ihmiset voivat olla poliitikkoina vaarallisia missä puolueessa tahansa. Vaikka esiintyisivät vain hyasinttien tuntijoina tai muissa lainavaatteissa "hyväntekijöinä" ja tasa-arvon puolustajina.

Jossain kohtaa kysyin persuksi ilmoittautuneelta, että miten hoitajaongelma sitten ratkaistaan, jos maahan ei saa tuoda halpatyövoimaa? Vastausta ei kuulunut. Kuriositeettina mainittakoon, että persujen lisäksi vasemmistoliitto kannattaa tarveharkintaa eli sitä, ettei työvoimaa saa tuoda maahan, jos vastaavaa työvoimaa on omastakin takaa saatavana (periaatteessa, ei käytännössä). Puhe "halpatyövoimasta" on muutenkin pelkkää propagandaa, koska ulkomaisille työntekijöille maksetaan sama palkka kuin suomalaisillekin. Niin hoitajille kuin puutarhoilla ja maatiloilla tai teurastamoissa työskentelevillekin. Nuo työt vain eivät suomalaisille kelpaa.

Tämä viesti itsehän on melkoisen syyttelevä ja halveksiva.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut kauhean kiinnostava keskustelu. Vasta tänään tajusin, muuten paljon äitini teki töitä lastensa luokkahypyn eteen.

Hän oli maalta, kylästä, josta lähdettiin ulkomaille töihin, ja mökistä, josta enin osa lapsista kuoli lapsena. Hän lähti etelän kaupunkiin tehtaaseen töihin heti kun tuli täysi-ikäiseksi. Pesunkestävää työväenluokkaa siis.

Hän kuitenkin sivisti ja harjaannutti meitä lapsia jo aivan pienestä niin kuin pystyi. Olen laulanut ja esiintynyt jo aivan polvenkorkuisesta, olen piirtänyt, paljon, heti kun kynä pysyi kädessä. Meillä oli tauluja, koska heidän ystävinä oli taiteilijoita, joita elämä oli kolhinut. Varhaisimpia muistojani oli, miten hän luki minulle loputtomiin satuja ja opetti kirjaimia, tai istuimme käymässä läpi kertotaulua leikin varjolla.

Oli uskomaton tuuri, että peruskoulu tuli juuri kun aloitin koulun.

Työväenluokassa on siinä vaiheessa ollut todella paljon potentiaalia, joka ei luokkayhteiskunnassa voinut toteutua. Kaiken mitä olen tehnyt ja opiskellut, vanhempani olisivat pystyneet tekemään, mutta heillä ei ollut mitään mahdollisuutta.

Tärkeä kommentti ja kertoo myös siitä, miten tällainen keskustelu voi rönsyistään huolimatta olla silmiä avaavaa.

Suomen menestys sieltä 1960-luvulta alkaen tosiaankin perustuu siihen, että ensimmäistä kertaa historiassa saatiin käytännössä kaikkien sosiaaliluokkien panostus yhteiseen asiaan: sekä äly että ahkeruus. Ja näitä nuoria ihmisiä (suuret ikäluokat) oli kirjaimellisesti paljon. Voi vain kuvitella, miten motivoivaa oli opiskella joko täysipäiväisesti tai esim. kursseilla päivätyön ohella, kun koko ajan näki opintojen kannattavan ja elintason nousevan verrattuna vanhempien elintasoon. Vähän sama kuin opiskelisit vierasta kieltä ja kävisit kerran kuussa ko. maassa ja näkisit, miten se kielitaito on karttunut. Todella monet olivat todella köyhistä oloista vielä 1960- ja 1970-luvulla, ja elintason nousu näkyi ihan vaikkapa jokapäiväisen ruuan laadussa ja määrässä, huonekaluista ja kodin infrasta (juokseva vesi ja viemäröinti) puhumattakaan.

Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse pidän äärimmäisen huolestuttavana sitä, että Suomessa on kasvava määrä ihmisiä, jotka eivät eri syistä ymmärrä opiskelun, kaikenlaisen ponnistelun ja itsensä kehittämisen tärkeyttä enää ollenkaan. Kuitenkin edellytykset lähes kaikkien lasten ja nuorten ja myös aikuisten oppimiseen ja kehittymiseen ovat yhä edelleen kaikkien saatavilla, jopa huomattavasti laaja-alaisemmin kuin vielä 1960-luvulla tai osin 1970-luvullakaan. (Sanon lähes, koska ilmiselvästi erilaisista ongelmista kärsivien lasten ja nuorten koulutuspolut eivät toimi, ja mediatietojen perusteella nämä ongelmaiset lapset ja nuoret levittävät niitä ongelmiaan häiriökäyttäytymisellä toisten lasten ja nuorten oppimispolun eteen.)

Ikään kuin tyhmyys olisi lisääntynyt, kun ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan: kouluttautua ja kehittää itseään. Vai onko ongelmana se, että sen kehittämisen tulokset eivät näy enää niin hyvin kuin 1960-luvulla.

Se, että lukee ja opiskelee ja saa lapsensakin lukemaan ja oppimaan, ei välttämättä maksa yhtään mitään mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, kuten edellinen kommentti kouriintuntuvasti kertoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut kauhean kiinnostava keskustelu. Vasta tänään tajusin, muuten paljon äitini teki töitä lastensa luokkahypyn eteen.

Hän oli maalta, kylästä, josta lähdettiin ulkomaille töihin, ja mökistä, josta enin osa lapsista kuoli lapsena. Hän lähti etelän kaupunkiin tehtaaseen töihin heti kun tuli täysi-ikäiseksi. Pesunkestävää työväenluokkaa siis.

Hän kuitenkin sivisti ja harjaannutti meitä lapsia jo aivan pienestä niin kuin pystyi. Olen laulanut ja esiintynyt jo aivan polvenkorkuisesta, olen piirtänyt, paljon, heti kun kynä pysyi kädessä. Meillä oli tauluja, koska heidän ystävinä oli taiteilijoita, joita elämä oli kolhinut. Varhaisimpia muistojani oli, miten hän luki minulle loputtomiin satuja ja opetti kirjaimia, tai istuimme käymässä läpi kertotaulua leikin varjolla.

Oli uskomaton tuuri, että peruskoulu tuli juuri kun aloitin koulun.

Työväenluokassa on siinä vaiheessa ollut todella paljon potentiaalia, joka ei luokkayhteiskunnassa voinut toteutua. Kaiken mitä olen tehnyt ja opiskellut, vanhempani olisivat pystyneet tekemään, mutta heillä ei ollut mitään mahdollisuutta.

Tärkeä kommentti ja kertoo myös siitä, miten tällainen keskustelu voi rönsyistään huolimatta olla silmiä avaavaa.

Suomen menestys sieltä 1960-luvulta alkaen tosiaankin perustuu siihen, että ensimmäistä kertaa historiassa saatiin käytännössä kaikkien sosiaaliluokkien panostus yhteiseen asiaan: sekä äly että ahkeruus. Ja näitä nuoria ihmisiä (suuret ikäluokat) oli kirjaimellisesti paljon. Voi vain kuvitella, miten motivoivaa oli opiskella joko täysipäiväisesti tai esim. kursseilla päivätyön ohella, kun koko ajan näki opintojen kannattavan ja elintason nousevan verrattuna vanhempien elintasoon. Vähän sama kuin opiskelisit vierasta kieltä ja kävisit kerran kuussa ko. maassa ja näkisit, miten se kielitaito on karttunut. Todella monet olivat todella köyhistä oloista vielä 1960- ja 1970-luvulla, ja elintason nousu näkyi ihan vaikkapa jokapäiväisen ruuan laadussa ja määrässä, huonekaluista ja kodin infrasta (juokseva vesi ja viemäröinti) puhumattakaan.

Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse pidän äärimmäisen huolestuttavana sitä, että Suomessa on kasvava määrä ihmisiä, jotka eivät eri syistä ymmärrä opiskelun, kaikenlaisen ponnistelun ja itsensä kehittämisen tärkeyttä enää ollenkaan. Kuitenkin edellytykset lähes kaikkien lasten ja nuorten ja myös aikuisten oppimiseen ja kehittymiseen ovat yhä edelleen kaikkien saatavilla, jopa huomattavasti laaja-alaisemmin kuin vielä 1960-luvulla tai osin 1970-luvullakaan. (Sanon lähes, koska ilmiselvästi erilaisista ongelmista kärsivien lasten ja nuorten koulutuspolut eivät toimi, ja mediatietojen perusteella nämä ongelmaiset lapset ja nuoret levittävät niitä ongelmiaan häiriökäyttäytymisellä toisten lasten ja nuorten oppimispolun eteen.)

Ikään kuin tyhmyys olisi lisääntynyt, kun ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan: kouluttautua ja kehittää itseään. Vai onko ongelmana se, että sen kehittämisen tulokset eivät näy enää niin hyvin kuin 1960-luvulla.

Se, että lukee ja opiskelee ja saa lapsensakin lukemaan ja oppimaan, ei välttämättä maksa yhtään mitään mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, kuten edellinen kommentti kouriintuntuvasti kertoo.

Asia ei ole yksinkertainen. Kyllä syrjäytyneidenkin ihmisten enemmistö ymmärtää opiskelun, eteenpäin ponnistamisen ja itsensä kehittämisen tärkeyden. Ilmiössä on monenlaisia tekijöitä ja näillä ihmisillä monenlaista taustaa. Jos korostat ymmärtämistä, alennat syrjäytyneet tyhmiksi ja sivistymättömiksi, omaa etuaan _ymmärtämättömiksi_ henkilöiksi. Älä tee niin. Sellaisesta asenteesta ei parempaa yhteiskuntaa rakenneta. Pitää arvostaa kaikkia, myös sairaista ja heikommassa asemassa olevia. Löytää syyt asioille ja muuttaa olosuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut kauhean kiinnostava keskustelu. Vasta tänään tajusin, muuten paljon äitini teki töitä lastensa luokkahypyn eteen.

Hän oli maalta, kylästä, josta lähdettiin ulkomaille töihin, ja mökistä, josta enin osa lapsista kuoli lapsena. Hän lähti etelän kaupunkiin tehtaaseen töihin heti kun tuli täysi-ikäiseksi. Pesunkestävää työväenluokkaa siis.

Hän kuitenkin sivisti ja harjaannutti meitä lapsia jo aivan pienestä niin kuin pystyi. Olen laulanut ja esiintynyt jo aivan polvenkorkuisesta, olen piirtänyt, paljon, heti kun kynä pysyi kädessä. Meillä oli tauluja, koska heidän ystävinä oli taiteilijoita, joita elämä oli kolhinut. Varhaisimpia muistojani oli, miten hän luki minulle loputtomiin satuja ja opetti kirjaimia, tai istuimme käymässä läpi kertotaulua leikin varjolla.

Oli uskomaton tuuri, että peruskoulu tuli juuri kun aloitin koulun.

Työväenluokassa on siinä vaiheessa ollut todella paljon potentiaalia, joka ei luokkayhteiskunnassa voinut toteutua. Kaiken mitä olen tehnyt ja opiskellut, vanhempani olisivat pystyneet tekemään, mutta heillä ei ollut mitään mahdollisuutta.

Tärkeä kommentti ja kertoo myös siitä, miten tällainen keskustelu voi rönsyistään huolimatta olla silmiä avaavaa.

Suomen menestys sieltä 1960-luvulta alkaen tosiaankin perustuu siihen, että ensimmäistä kertaa historiassa saatiin käytännössä kaikkien sosiaaliluokkien panostus yhteiseen asiaan: sekä äly että ahkeruus. Ja näitä nuoria ihmisiä (suuret ikäluokat) oli kirjaimellisesti paljon. Voi vain kuvitella, miten motivoivaa oli opiskella joko täysipäiväisesti tai esim. kursseilla päivätyön ohella, kun koko ajan näki opintojen kannattavan ja elintason nousevan verrattuna vanhempien elintasoon. Vähän sama kuin opiskelisit vierasta kieltä ja kävisit kerran kuussa ko. maassa ja näkisit, miten se kielitaito on karttunut. Todella monet olivat todella köyhistä oloista vielä 1960- ja 1970-luvulla, ja elintason nousu näkyi ihan vaikkapa jokapäiväisen ruuan laadussa ja määrässä, huonekaluista ja kodin infrasta (juokseva vesi ja viemäröinti) puhumattakaan.

Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse pidän äärimmäisen huolestuttavana sitä, että Suomessa on kasvava määrä ihmisiä, jotka eivät eri syistä ymmärrä opiskelun, kaikenlaisen ponnistelun ja itsensä kehittämisen tärkeyttä enää ollenkaan. Kuitenkin edellytykset lähes kaikkien lasten ja nuorten ja myös aikuisten oppimiseen ja kehittymiseen ovat yhä edelleen kaikkien saatavilla, jopa huomattavasti laaja-alaisemmin kuin vielä 1960-luvulla tai osin 1970-luvullakaan. (Sanon lähes, koska ilmiselvästi erilaisista ongelmista kärsivien lasten ja nuorten koulutuspolut eivät toimi, ja mediatietojen perusteella nämä ongelmaiset lapset ja nuoret levittävät niitä ongelmiaan häiriökäyttäytymisellä toisten lasten ja nuorten oppimispolun eteen.)

Ikään kuin tyhmyys olisi lisääntynyt, kun ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan: kouluttautua ja kehittää itseään. Vai onko ongelmana se, että sen kehittämisen tulokset eivät näy enää niin hyvin kuin 1960-luvulla.

Se, että lukee ja opiskelee ja saa lapsensakin lukemaan ja oppimaan, ei välttämättä maksa yhtään mitään mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, kuten edellinen kommentti kouriintuntuvasti kertoo.

Kyllä tietämättömyys ja luultavasti tyhmyyskin ovat lisääntyneet. Aiemmin jo kirjoitinkin, että ehkä se mitä tasa-arvoisella koulutuspolitiikalla on saavutettavissa, on ehkä jo saavuttanut lakipisteensä ja ollaan tilanteessa, missä koulutus nähdään "pakollisena" ja sitä vältellään velvollisuutensa. Monesti ihmisluonto toimii näin, ettei ilmaista asiaa arvosteta. Kouluruoka on paskaa ja koulutus tylsää, tätä mentaliteettia selkeästi on olemassa, ettei mitään osata arvostaa. 

Syitä on varmasti monia. Kun näköalat ovat hyvin kapeat (missään lähiympäristössä ei ole nähty merkkejä paremmasta, hyötyjä ponnistelusta, kukaan ei ole koskaan luonut eteen näköaloja), niin nähdään vain hyvin lyhyen matkan päähän välittömään hyötyyn. Olen joskus aiemminkin täällä kertonut, miten suuren kulttuurishokin aiheutti se, ettei kehitysmaan köyhä nainen tarttunut mahdollisuuteen, jonka sai kultalautasella, vaan keskeytti opintonsa, jatkoi hanttihommissa ja rakastui kovispoikaan, jolle tuli pian raskaaksi. Eli jatkoi oman yhteiskuntaluokkansa naisten pitkää perinnettä. Sama tilanne on nyt Suomessakin, joskaan kukaan ei joudu elämään aivan samanlaisessa kurjuudessa vääriä valintoja tehtyään kuin kehitysmaissa. 

Ei se riitä, että on mahdollisuuksia, vaan täytyy olla myös halua ja kykyä tarttua tilaisuuksiin. Aivan kuten rakkaudessakaan ei riitä se, että itse rakastaa, vaan on osattava myös ottaa vastaan rakkautta. Sitähän hyvinvointivaltio tarjoaisi jokaiselle huolehtivan viranomaisen hahmossa, mutta vastaanottajan päästä puuttuvat näkymät paremmasta. Enää ei ole edes lukutaitoa läheskään kaikilla, mikä syrjäyttää tehokkaasti lähes kaikesta yhteiskunnasta. Keinoksi päteä ja olla itseensä tyytyväinen jää silloin kapea yhteiskunnan marginaali, missä tehdään rikoksia, eletään sosiaaliturvalla ja ollaan päihde- ja mielenterveysongelmaisia. Tämä porukka on voimakkaassa kasvussa, mikä on hyvin huolestuttavaa. Se on isompi ongelma kuin vain yhteiskuntaluokat, jotka ovat aina - sellaista yhteisöä ei ole olemassa, missä ei olisi minkäänlaisia hierarkioita, vaikka niiden olemassaoloa kuinka koetettaisiin loiventaa. Erot johtuvat pohjimmiltaan ihmisten erilaisista kyvyistä ja taipumuksista, joita periytetään myös jälkeläisille. Jo evoluutiobiologian pohjalta voidaan sanoa, että näitä kaikkia ominaisuuksia on tarvittu johonkin. Nykyisenkaltainen yhteiskuntamme pyrkii pitämään kaikki mukana, mutta ovatko keinot oikeita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut kauhean kiinnostava keskustelu. Vasta tänään tajusin, muuten paljon äitini teki töitä lastensa luokkahypyn eteen.

Hän oli maalta, kylästä, josta lähdettiin ulkomaille töihin, ja mökistä, josta enin osa lapsista kuoli lapsena. Hän lähti etelän kaupunkiin tehtaaseen töihin heti kun tuli täysi-ikäiseksi. Pesunkestävää työväenluokkaa siis.

Hän kuitenkin sivisti ja harjaannutti meitä lapsia jo aivan pienestä niin kuin pystyi. Olen laulanut ja esiintynyt jo aivan polvenkorkuisesta, olen piirtänyt, paljon, heti kun kynä pysyi kädessä. Meillä oli tauluja, koska heidän ystävinä oli taiteilijoita, joita elämä oli kolhinut. Varhaisimpia muistojani oli, miten hän luki minulle loputtomiin satuja ja opetti kirjaimia, tai istuimme käymässä läpi kertotaulua leikin varjolla.

Oli uskomaton tuuri, että peruskoulu tuli juuri kun aloitin koulun.

Työväenluokassa on siinä vaiheessa ollut todella paljon potentiaalia, joka ei luokkayhteiskunnassa voinut toteutua. Kaiken mitä olen tehnyt ja opiskellut, vanhempani olisivat pystyneet tekemään, mutta heillä ei ollut mitään mahdollisuutta.

Tärkeä kommentti ja kertoo myös siitä, miten tällainen keskustelu voi rönsyistään huolimatta olla silmiä avaavaa.

Suomen menestys sieltä 1960-luvulta alkaen tosiaankin perustuu siihen, että ensimmäistä kertaa historiassa saatiin käytännössä kaikkien sosiaaliluokkien panostus yhteiseen asiaan: sekä äly että ahkeruus. Ja näitä nuoria ihmisiä (suuret ikäluokat) oli kirjaimellisesti paljon. Voi vain kuvitella, miten motivoivaa oli opiskella joko täysipäiväisesti tai esim. kursseilla päivätyön ohella, kun koko ajan näki opintojen kannattavan ja elintason nousevan verrattuna vanhempien elintasoon. Vähän sama kuin opiskelisit vierasta kieltä ja kävisit kerran kuussa ko. maassa ja näkisit, miten se kielitaito on karttunut. Todella monet olivat todella köyhistä oloista vielä 1960- ja 1970-luvulla, ja elintason nousu näkyi ihan vaikkapa jokapäiväisen ruuan laadussa ja määrässä, huonekaluista ja kodin infrasta (juokseva vesi ja viemäröinti) puhumattakaan.

Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse pidän äärimmäisen huolestuttavana sitä, että Suomessa on kasvava määrä ihmisiä, jotka eivät eri syistä ymmärrä opiskelun, kaikenlaisen ponnistelun ja itsensä kehittämisen tärkeyttä enää ollenkaan. Kuitenkin edellytykset lähes kaikkien lasten ja nuorten ja myös aikuisten oppimiseen ja kehittymiseen ovat yhä edelleen kaikkien saatavilla, jopa huomattavasti laaja-alaisemmin kuin vielä 1960-luvulla tai osin 1970-luvullakaan. (Sanon lähes, koska ilmiselvästi erilaisista ongelmista kärsivien lasten ja nuorten koulutuspolut eivät toimi, ja mediatietojen perusteella nämä ongelmaiset lapset ja nuoret levittävät niitä ongelmiaan häiriökäyttäytymisellä toisten lasten ja nuorten oppimispolun eteen.)

Ikään kuin tyhmyys olisi lisääntynyt, kun ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan: kouluttautua ja kehittää itseään. Vai onko ongelmana se, että sen kehittämisen tulokset eivät näy enää niin hyvin kuin 1960-luvulla.

Se, että lukee ja opiskelee ja saa lapsensakin lukemaan ja oppimaan, ei välttämättä maksa yhtään mitään mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, kuten edellinen kommentti kouriintuntuvasti kertoo.

Asia ei ole yksinkertainen. Kyllä syrjäytyneidenkin ihmisten enemmistö ymmärtää opiskelun, eteenpäin ponnistamisen ja itsensä kehittämisen tärkeyden. Ilmiössä on monenlaisia tekijöitä ja näillä ihmisillä monenlaista taustaa. Jos korostat ymmärtämistä, alennat syrjäytyneet tyhmiksi ja sivistymättömiksi, omaa etuaan _ymmärtämättömiksi_ henkilöiksi. Älä tee niin. Sellaisesta asenteesta ei parempaa yhteiskuntaa rakenneta. Pitää arvostaa kaikkia, myös sairaista ja heikommassa asemassa olevia. Löytää syyt asioille ja muuttaa olosuhteita.

Olen eri kommentoija, mutta yleistys toiseen suuntaan ei ole yhtään sen järkevämpi kuin yleistää syrjäytyneet tyhmiksi. Heissä on ihmisiä, jotka ovat älylliseltä suorituskyvyltään heikkoja, mutta myös fiksuja ihmisiä ja kaikkea siltä väliltä. Heihin myös vaikuttavat elinolosuhteet kuten äsken kirjoitin eli se, jos milloinkaan ei ole nähnyt hyötyä, minkä ponnistelu tuottaa. Se on vain yksi esimerkki etenemisen esteistä, mutta myös älyllinen suorituskyky voi asettaa esteitä ja erilaiset diagnoosit.

Niin se ei mene, että mahdollisuuksia antamalla ongelma ratkeaisi, se ei ole realismia, valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut kauhean kiinnostava keskustelu. Vasta tänään tajusin, muuten paljon äitini teki töitä lastensa luokkahypyn eteen.

Hän oli maalta, kylästä, josta lähdettiin ulkomaille töihin, ja mökistä, josta enin osa lapsista kuoli lapsena. Hän lähti etelän kaupunkiin tehtaaseen töihin heti kun tuli täysi-ikäiseksi. Pesunkestävää työväenluokkaa siis.

Hän kuitenkin sivisti ja harjaannutti meitä lapsia jo aivan pienestä niin kuin pystyi. Olen laulanut ja esiintynyt jo aivan polvenkorkuisesta, olen piirtänyt, paljon, heti kun kynä pysyi kädessä. Meillä oli tauluja, koska heidän ystävinä oli taiteilijoita, joita elämä oli kolhinut. Varhaisimpia muistojani oli, miten hän luki minulle loputtomiin satuja ja opetti kirjaimia, tai istuimme käymässä läpi kertotaulua leikin varjolla.

Oli uskomaton tuuri, että peruskoulu tuli juuri kun aloitin koulun.

Työväenluokassa on siinä vaiheessa ollut todella paljon potentiaalia, joka ei luokkayhteiskunnassa voinut toteutua. Kaiken mitä olen tehnyt ja opiskellut, vanhempani olisivat pystyneet tekemään, mutta heillä ei ollut mitään mahdollisuutta.

Tärkeä kommentti ja kertoo myös siitä, miten tällainen keskustelu voi rönsyistään huolimatta olla silmiä avaavaa.

Suomen menestys sieltä 1960-luvulta alkaen tosiaankin perustuu siihen, että ensimmäistä kertaa historiassa saatiin käytännössä kaikkien sosiaaliluokkien panostus yhteiseen asiaan: sekä äly että ahkeruus. Ja näitä nuoria ihmisiä (suuret ikäluokat) oli kirjaimellisesti paljon. Voi vain kuvitella, miten motivoivaa oli opiskella joko täysipäiväisesti tai esim. kursseilla päivätyön ohella, kun koko ajan näki opintojen kannattavan ja elintason nousevan verrattuna vanhempien elintasoon. Vähän sama kuin opiskelisit vierasta kieltä ja kävisit kerran kuussa ko. maassa ja näkisit, miten se kielitaito on karttunut. Todella monet olivat todella köyhistä oloista vielä 1960- ja 1970-luvulla, ja elintason nousu näkyi ihan vaikkapa jokapäiväisen ruuan laadussa ja määrässä, huonekaluista ja kodin infrasta (juokseva vesi ja viemäröinti) puhumattakaan.

Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse pidän äärimmäisen huolestuttavana sitä, että Suomessa on kasvava määrä ihmisiä, jotka eivät eri syistä ymmärrä opiskelun, kaikenlaisen ponnistelun ja itsensä kehittämisen tärkeyttä enää ollenkaan. Kuitenkin edellytykset lähes kaikkien lasten ja nuorten ja myös aikuisten oppimiseen ja kehittymiseen ovat yhä edelleen kaikkien saatavilla, jopa huomattavasti laaja-alaisemmin kuin vielä 1960-luvulla tai osin 1970-luvullakaan. (Sanon lähes, koska ilmiselvästi erilaisista ongelmista kärsivien lasten ja nuorten koulutuspolut eivät toimi, ja mediatietojen perusteella nämä ongelmaiset lapset ja nuoret levittävät niitä ongelmiaan häiriökäyttäytymisellä toisten lasten ja nuorten oppimispolun eteen.)

Ikään kuin tyhmyys olisi lisääntynyt, kun ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan: kouluttautua ja kehittää itseään. Vai onko ongelmana se, että sen kehittämisen tulokset eivät näy enää niin hyvin kuin 1960-luvulla.

Se, että lukee ja opiskelee ja saa lapsensakin lukemaan ja oppimaan, ei välttämättä maksa yhtään mitään mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, kuten edellinen kommentti kouriintuntuvasti kertoo.

Asia ei ole yksinkertainen. Kyllä syrjäytyneidenkin ihmisten enemmistö ymmärtää opiskelun, eteenpäin ponnistamisen ja itsensä kehittämisen tärkeyden. Ilmiössä on monenlaisia tekijöitä ja näillä ihmisillä monenlaista taustaa. Jos korostat ymmärtämistä, alennat syrjäytyneet tyhmiksi ja sivistymättömiksi, omaa etuaan _ymmärtämättömiksi_ henkilöiksi. Älä tee niin. Sellaisesta asenteesta ei parempaa yhteiskuntaa rakenneta. Pitää arvostaa kaikkia, myös sairaista ja heikommassa asemassa olevia. Löytää syyt asioille ja muuttaa olosuhteita.

Olen eri kommentoija, mutta yleistys toiseen suuntaan ei ole yhtään sen järkevämpi kuin yleistää syrjäytyneet tyhmiksi. Heissä on ihmisiä, jotka ovat älylliseltä suorituskyvyltään heikkoja, mutta myös fiksuja ihmisiä ja kaikkea siltä väliltä. Heihin myös vaikuttavat elinolosuhteet kuten äsken kirjoitin eli se, jos milloinkaan ei ole nähnyt hyötyä, minkä ponnistelu tuottaa. Se on vain yksi esimerkki etenemisen esteistä, mutta myös älyllinen suorituskyky voi asettaa esteitä ja erilaiset diagnoosit.

Niin se ei mene, että mahdollisuuksia antamalla ongelma ratkeaisi, se ei ole realismia, valitettavasti.

Millä tavalla ongelmaa sitten mielestäsi pitäisi ratkoa, jos ei mahdollisuuksia antamalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut kauhean kiinnostava keskustelu. Vasta tänään tajusin, muuten paljon äitini teki töitä lastensa luokkahypyn eteen.

Hän oli maalta, kylästä, josta lähdettiin ulkomaille töihin, ja mökistä, josta enin osa lapsista kuoli lapsena. Hän lähti etelän kaupunkiin tehtaaseen töihin heti kun tuli täysi-ikäiseksi. Pesunkestävää työväenluokkaa siis.

Hän kuitenkin sivisti ja harjaannutti meitä lapsia jo aivan pienestä niin kuin pystyi. Olen laulanut ja esiintynyt jo aivan polvenkorkuisesta, olen piirtänyt, paljon, heti kun kynä pysyi kädessä. Meillä oli tauluja, koska heidän ystävinä oli taiteilijoita, joita elämä oli kolhinut. Varhaisimpia muistojani oli, miten hän luki minulle loputtomiin satuja ja opetti kirjaimia, tai istuimme käymässä läpi kertotaulua leikin varjolla.

Oli uskomaton tuuri, että peruskoulu tuli juuri kun aloitin koulun.

Työväenluokassa on siinä vaiheessa ollut todella paljon potentiaalia, joka ei luokkayhteiskunnassa voinut toteutua. Kaiken mitä olen tehnyt ja opiskellut, vanhempani olisivat pystyneet tekemään, mutta heillä ei ollut mitään mahdollisuutta.

Tärkeä kommentti ja kertoo myös siitä, miten tällainen keskustelu voi rönsyistään huolimatta olla silmiä avaavaa.

Suomen menestys sieltä 1960-luvulta alkaen tosiaankin perustuu siihen, että ensimmäistä kertaa historiassa saatiin käytännössä kaikkien sosiaaliluokkien panostus yhteiseen asiaan: sekä äly että ahkeruus. Ja näitä nuoria ihmisiä (suuret ikäluokat) oli kirjaimellisesti paljon. Voi vain kuvitella, miten motivoivaa oli opiskella joko täysipäiväisesti tai esim. kursseilla päivätyön ohella, kun koko ajan näki opintojen kannattavan ja elintason nousevan verrattuna vanhempien elintasoon. Vähän sama kuin opiskelisit vierasta kieltä ja kävisit kerran kuussa ko. maassa ja näkisit, miten se kielitaito on karttunut. Todella monet olivat todella köyhistä oloista vielä 1960- ja 1970-luvulla, ja elintason nousu näkyi ihan vaikkapa jokapäiväisen ruuan laadussa ja määrässä, huonekaluista ja kodin infrasta (juokseva vesi ja viemäröinti) puhumattakaan.

Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse pidän äärimmäisen huolestuttavana sitä, että Suomessa on kasvava määrä ihmisiä, jotka eivät eri syistä ymmärrä opiskelun, kaikenlaisen ponnistelun ja itsensä kehittämisen tärkeyttä enää ollenkaan. Kuitenkin edellytykset lähes kaikkien lasten ja nuorten ja myös aikuisten oppimiseen ja kehittymiseen ovat yhä edelleen kaikkien saatavilla, jopa huomattavasti laaja-alaisemmin kuin vielä 1960-luvulla tai osin 1970-luvullakaan. (Sanon lähes, koska ilmiselvästi erilaisista ongelmista kärsivien lasten ja nuorten koulutuspolut eivät toimi, ja mediatietojen perusteella nämä ongelmaiset lapset ja nuoret levittävät niitä ongelmiaan häiriökäyttäytymisellä toisten lasten ja nuorten oppimispolun eteen.)

Ikään kuin tyhmyys olisi lisääntynyt, kun ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan: kouluttautua ja kehittää itseään. Vai onko ongelmana se, että sen kehittämisen tulokset eivät näy enää niin hyvin kuin 1960-luvulla.

Se, että lukee ja opiskelee ja saa lapsensakin lukemaan ja oppimaan, ei välttämättä maksa yhtään mitään mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, kuten edellinen kommentti kouriintuntuvasti kertoo.

Kyllä tietämättömyys ja luultavasti tyhmyyskin ovat lisääntyneet. Aiemmin jo kirjoitinkin, että ehkä se mitä tasa-arvoisella koulutuspolitiikalla on saavutettavissa, on ehkä jo saavuttanut lakipisteensä ja ollaan tilanteessa, missä koulutus nähdään "pakollisena" ja sitä vältellään velvollisuutensa. Monesti ihmisluonto toimii näin, ettei ilmaista asiaa arvosteta. Kouluruoka on paskaa ja koulutus tylsää, tätä mentaliteettia selkeästi on olemassa, ettei mitään osata arvostaa. 

Syitä on varmasti monia. Kun näköalat ovat hyvin kapeat (missään lähiympäristössä ei ole nähty merkkejä paremmasta, hyötyjä ponnistelusta, kukaan ei ole koskaan luonut eteen näköaloja), niin nähdään vain hyvin lyhyen matkan päähän välittömään hyötyyn. Olen joskus aiemminkin täällä kertonut, miten suuren kulttuurishokin aiheutti se, ettei kehitysmaan köyhä nainen tarttunut mahdollisuuteen, jonka sai kultalautasella, vaan keskeytti opintonsa, jatkoi hanttihommissa ja rakastui kovispoikaan, jolle tuli pian raskaaksi. Eli jatkoi oman yhteiskuntaluokkansa naisten pitkää perinnettä. Sama tilanne on nyt Suomessakin, joskaan kukaan ei joudu elämään aivan samanlaisessa kurjuudessa vääriä valintoja tehtyään kuin kehitysmaissa. 

Ei se riitä, että on mahdollisuuksia, vaan täytyy olla myös halua ja kykyä tarttua tilaisuuksiin. Aivan kuten rakkaudessakaan ei riitä se, että itse rakastaa, vaan on osattava myös ottaa vastaan rakkautta. Sitähän hyvinvointivaltio tarjoaisi jokaiselle huolehtivan viranomaisen hahmossa, mutta vastaanottajan päästä puuttuvat näkymät paremmasta. Enää ei ole edes lukutaitoa läheskään kaikilla, mikä syrjäyttää tehokkaasti lähes kaikesta yhteiskunnasta. Keinoksi päteä ja olla itseensä tyytyväinen jää silloin kapea yhteiskunnan marginaali, missä tehdään rikoksia, eletään sosiaaliturvalla ja ollaan päihde- ja mielenterveysongelmaisia. Tämä porukka on voimakkaassa kasvussa, mikä on hyvin huolestuttavaa. Se on isompi ongelma kuin vain yhteiskuntaluokat, jotka ovat aina - sellaista yhteisöä ei ole olemassa, missä ei olisi minkäänlaisia hierarkioita, vaikka niiden olemassaoloa kuinka koetettaisiin loiventaa. Erot johtuvat pohjimmiltaan ihmisten erilaisista kyvyistä ja taipumuksista, joita periytetään myös jälkeläisille. Jo evoluutiobiologian pohjalta voidaan sanoa, että näitä kaikkia ominaisuuksia on tarvittu johonkin. Nykyisenkaltainen yhteiskuntamme pyrkii pitämään kaikki mukana, mutta ovatko keinot oikeita?

Vääriä valintoja. Tässä on nyt taas sellaista alaspäin katsovaa asennetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut kauhean kiinnostava keskustelu. Vasta tänään tajusin, muuten paljon äitini teki töitä lastensa luokkahypyn eteen.

Hän oli maalta, kylästä, josta lähdettiin ulkomaille töihin, ja mökistä, josta enin osa lapsista kuoli lapsena. Hän lähti etelän kaupunkiin tehtaaseen töihin heti kun tuli täysi-ikäiseksi. Pesunkestävää työväenluokkaa siis.

Hän kuitenkin sivisti ja harjaannutti meitä lapsia jo aivan pienestä niin kuin pystyi. Olen laulanut ja esiintynyt jo aivan polvenkorkuisesta, olen piirtänyt, paljon, heti kun kynä pysyi kädessä. Meillä oli tauluja, koska heidän ystävinä oli taiteilijoita, joita elämä oli kolhinut. Varhaisimpia muistojani oli, miten hän luki minulle loputtomiin satuja ja opetti kirjaimia, tai istuimme käymässä läpi kertotaulua leikin varjolla.

Oli uskomaton tuuri, että peruskoulu tuli juuri kun aloitin koulun.

Työväenluokassa on siinä vaiheessa ollut todella paljon potentiaalia, joka ei luokkayhteiskunnassa voinut toteutua. Kaiken mitä olen tehnyt ja opiskellut, vanhempani olisivat pystyneet tekemään, mutta heillä ei ollut mitään mahdollisuutta.

Tärkeä kommentti ja kertoo myös siitä, miten tällainen keskustelu voi rönsyistään huolimatta olla silmiä avaavaa.

Suomen menestys sieltä 1960-luvulta alkaen tosiaankin perustuu siihen, että ensimmäistä kertaa historiassa saatiin käytännössä kaikkien sosiaaliluokkien panostus yhteiseen asiaan: sekä äly että ahkeruus. Ja näitä nuoria ihmisiä (suuret ikäluokat) oli kirjaimellisesti paljon. Voi vain kuvitella, miten motivoivaa oli opiskella joko täysipäiväisesti tai esim. kursseilla päivätyön ohella, kun koko ajan näki opintojen kannattavan ja elintason nousevan verrattuna vanhempien elintasoon. Vähän sama kuin opiskelisit vierasta kieltä ja kävisit kerran kuussa ko. maassa ja näkisit, miten se kielitaito on karttunut. Todella monet olivat todella köyhistä oloista vielä 1960- ja 1970-luvulla, ja elintason nousu näkyi ihan vaikkapa jokapäiväisen ruuan laadussa ja määrässä, huonekaluista ja kodin infrasta (juokseva vesi ja viemäröinti) puhumattakaan.

Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse pidän äärimmäisen huolestuttavana sitä, että Suomessa on kasvava määrä ihmisiä, jotka eivät eri syistä ymmärrä opiskelun, kaikenlaisen ponnistelun ja itsensä kehittämisen tärkeyttä enää ollenkaan. Kuitenkin edellytykset lähes kaikkien lasten ja nuorten ja myös aikuisten oppimiseen ja kehittymiseen ovat yhä edelleen kaikkien saatavilla, jopa huomattavasti laaja-alaisemmin kuin vielä 1960-luvulla tai osin 1970-luvullakaan. (Sanon lähes, koska ilmiselvästi erilaisista ongelmista kärsivien lasten ja nuorten koulutuspolut eivät toimi, ja mediatietojen perusteella nämä ongelmaiset lapset ja nuoret levittävät niitä ongelmiaan häiriökäyttäytymisellä toisten lasten ja nuorten oppimispolun eteen.)

Ikään kuin tyhmyys olisi lisääntynyt, kun ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan: kouluttautua ja kehittää itseään. Vai onko ongelmana se, että sen kehittämisen tulokset eivät näy enää niin hyvin kuin 1960-luvulla.

Se, että lukee ja opiskelee ja saa lapsensakin lukemaan ja oppimaan, ei välttämättä maksa yhtään mitään mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, kuten edellinen kommentti kouriintuntuvasti kertoo.

Asia ei ole yksinkertainen. Kyllä syrjäytyneidenkin ihmisten enemmistö ymmärtää opiskelun, eteenpäin ponnistamisen ja itsensä kehittämisen tärkeyden. Ilmiössä on monenlaisia tekijöitä ja näillä ihmisillä monenlaista taustaa. Jos korostat ymmärtämistä, alennat syrjäytyneet tyhmiksi ja sivistymättömiksi, omaa etuaan _ymmärtämättömiksi_ henkilöiksi. Älä tee niin. Sellaisesta asenteesta ei parempaa yhteiskuntaa rakenneta. Pitää arvostaa kaikkia, myös sairaista ja heikommassa asemassa olevia. Löytää syyt asioille ja muuttaa olosuhteita.

Olen eri kommentoija, mutta yleistys toiseen suuntaan ei ole yhtään sen järkevämpi kuin yleistää syrjäytyneet tyhmiksi. Heissä on ihmisiä, jotka ovat älylliseltä suorituskyvyltään heikkoja, mutta myös fiksuja ihmisiä ja kaikkea siltä väliltä. Heihin myös vaikuttavat elinolosuhteet kuten äsken kirjoitin eli se, jos milloinkaan ei ole nähnyt hyötyä, minkä ponnistelu tuottaa. Se on vain yksi esimerkki etenemisen esteistä, mutta myös älyllinen suorituskyky voi asettaa esteitä ja erilaiset diagnoosit.

Niin se ei mene, että mahdollisuuksia antamalla ongelma ratkeaisi, se ei ole realismia, valitettavasti.

Millä tavalla ongelmaa sitten mielestäsi pitäisi ratkoa, jos ei mahdollisuuksia antamalla?

Se riippuu pitkälti siitä mikä ongelma on. Ongelmiahan paljon enkä usko mihinkään yhteen ainoaan ratkaisuun, ellei sellaiseksi lasketa lasten ja nuorten varhaista kiinni ottamista, kun ongelmia ilmenee. Silloin on toimittava päättäväisesti ja laskettava tasoa, jos tarvis on, jotta saavutetaan edes lukutaito. Ilman lukutaitoa syrjäytyminen on varmaa tässä yhteiskunnassa, vaikka ehkä ilmastonmuutos muuttaa asian jossain vaiheessa. Se että ihminen saa tuntea olevansa hyvä jossain ja hänelle luodaan järkevä, saavutettavissa oleva näkymä tulevaisuuteen (kaikista ei tule pelinkehittäjiä), kantaisi pitemmälle kuin se, että kaikille näennäisesti tarjotaan samat mahdollisuudet.

Esimerkiksi oppivelvollisuuden laajentaminen oli järjetön toimenpide, jonka järjettömyydestä kaikki asian kanssa työskentelevät asiantuntijat olivat samaa mieltä (itse en heihin kuulu). Panostus olisi kannattanut käyttää yksilöllisempiin polkuihin jo aiemmassa koulupolun vaiheessa, koska suurin ongelma tällä hetkellä ovat katkenneet opinnot. Oppivelvollisuuden pidentäminen tulee kalliiksi, mutta mitään hyötyä siitä ei ongelmaan ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut kauhean kiinnostava keskustelu. Vasta tänään tajusin, muuten paljon äitini teki töitä lastensa luokkahypyn eteen.

Hän oli maalta, kylästä, josta lähdettiin ulkomaille töihin, ja mökistä, josta enin osa lapsista kuoli lapsena. Hän lähti etelän kaupunkiin tehtaaseen töihin heti kun tuli täysi-ikäiseksi. Pesunkestävää työväenluokkaa siis.

Hän kuitenkin sivisti ja harjaannutti meitä lapsia jo aivan pienestä niin kuin pystyi. Olen laulanut ja esiintynyt jo aivan polvenkorkuisesta, olen piirtänyt, paljon, heti kun kynä pysyi kädessä. Meillä oli tauluja, koska heidän ystävinä oli taiteilijoita, joita elämä oli kolhinut. Varhaisimpia muistojani oli, miten hän luki minulle loputtomiin satuja ja opetti kirjaimia, tai istuimme käymässä läpi kertotaulua leikin varjolla.

Oli uskomaton tuuri, että peruskoulu tuli juuri kun aloitin koulun.

Työväenluokassa on siinä vaiheessa ollut todella paljon potentiaalia, joka ei luokkayhteiskunnassa voinut toteutua. Kaiken mitä olen tehnyt ja opiskellut, vanhempani olisivat pystyneet tekemään, mutta heillä ei ollut mitään mahdollisuutta.

Tärkeä kommentti ja kertoo myös siitä, miten tällainen keskustelu voi rönsyistään huolimatta olla silmiä avaavaa.

Suomen menestys sieltä 1960-luvulta alkaen tosiaankin perustuu siihen, että ensimmäistä kertaa historiassa saatiin käytännössä kaikkien sosiaaliluokkien panostus yhteiseen asiaan: sekä äly että ahkeruus. Ja näitä nuoria ihmisiä (suuret ikäluokat) oli kirjaimellisesti paljon. Voi vain kuvitella, miten motivoivaa oli opiskella joko täysipäiväisesti tai esim. kursseilla päivätyön ohella, kun koko ajan näki opintojen kannattavan ja elintason nousevan verrattuna vanhempien elintasoon. Vähän sama kuin opiskelisit vierasta kieltä ja kävisit kerran kuussa ko. maassa ja näkisit, miten se kielitaito on karttunut. Todella monet olivat todella köyhistä oloista vielä 1960- ja 1970-luvulla, ja elintason nousu näkyi ihan vaikkapa jokapäiväisen ruuan laadussa ja määrässä, huonekaluista ja kodin infrasta (juokseva vesi ja viemäröinti) puhumattakaan.

Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse pidän äärimmäisen huolestuttavana sitä, että Suomessa on kasvava määrä ihmisiä, jotka eivät eri syistä ymmärrä opiskelun, kaikenlaisen ponnistelun ja itsensä kehittämisen tärkeyttä enää ollenkaan. Kuitenkin edellytykset lähes kaikkien lasten ja nuorten ja myös aikuisten oppimiseen ja kehittymiseen ovat yhä edelleen kaikkien saatavilla, jopa huomattavasti laaja-alaisemmin kuin vielä 1960-luvulla tai osin 1970-luvullakaan. (Sanon lähes, koska ilmiselvästi erilaisista ongelmista kärsivien lasten ja nuorten koulutuspolut eivät toimi, ja mediatietojen perusteella nämä ongelmaiset lapset ja nuoret levittävät niitä ongelmiaan häiriökäyttäytymisellä toisten lasten ja nuorten oppimispolun eteen.)

Ikään kuin tyhmyys olisi lisääntynyt, kun ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan: kouluttautua ja kehittää itseään. Vai onko ongelmana se, että sen kehittämisen tulokset eivät näy enää niin hyvin kuin 1960-luvulla.

Se, että lukee ja opiskelee ja saa lapsensakin lukemaan ja oppimaan, ei välttämättä maksa yhtään mitään mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, kuten edellinen kommentti kouriintuntuvasti kertoo.

Kyllä tietämättömyys ja luultavasti tyhmyyskin ovat lisääntyneet. Aiemmin jo kirjoitinkin, että ehkä se mitä tasa-arvoisella koulutuspolitiikalla on saavutettavissa, on ehkä jo saavuttanut lakipisteensä ja ollaan tilanteessa, missä koulutus nähdään "pakollisena" ja sitä vältellään velvollisuutensa. Monesti ihmisluonto toimii näin, ettei ilmaista asiaa arvosteta. Kouluruoka on paskaa ja koulutus tylsää, tätä mentaliteettia selkeästi on olemassa, ettei mitään osata arvostaa. 

Syitä on varmasti monia. Kun näköalat ovat hyvin kapeat (missään lähiympäristössä ei ole nähty merkkejä paremmasta, hyötyjä ponnistelusta, kukaan ei ole koskaan luonut eteen näköaloja), niin nähdään vain hyvin lyhyen matkan päähän välittömään hyötyyn. Olen joskus aiemminkin täällä kertonut, miten suuren kulttuurishokin aiheutti se, ettei kehitysmaan köyhä nainen tarttunut mahdollisuuteen, jonka sai kultalautasella, vaan keskeytti opintonsa, jatkoi hanttihommissa ja rakastui kovispoikaan, jolle tuli pian raskaaksi. Eli jatkoi oman yhteiskuntaluokkansa naisten pitkää perinnettä. Sama tilanne on nyt Suomessakin, joskaan kukaan ei joudu elämään aivan samanlaisessa kurjuudessa vääriä valintoja tehtyään kuin kehitysmaissa. 

Ei se riitä, että on mahdollisuuksia, vaan täytyy olla myös halua ja kykyä tarttua tilaisuuksiin. Aivan kuten rakkaudessakaan ei riitä se, että itse rakastaa, vaan on osattava myös ottaa vastaan rakkautta. Sitähän hyvinvointivaltio tarjoaisi jokaiselle huolehtivan viranomaisen hahmossa, mutta vastaanottajan päästä puuttuvat näkymät paremmasta. Enää ei ole edes lukutaitoa läheskään kaikilla, mikä syrjäyttää tehokkaasti lähes kaikesta yhteiskunnasta. Keinoksi päteä ja olla itseensä tyytyväinen jää silloin kapea yhteiskunnan marginaali, missä tehdään rikoksia, eletään sosiaaliturvalla ja ollaan päihde- ja mielenterveysongelmaisia. Tämä porukka on voimakkaassa kasvussa, mikä on hyvin huolestuttavaa. Se on isompi ongelma kuin vain yhteiskuntaluokat, jotka ovat aina - sellaista yhteisöä ei ole olemassa, missä ei olisi minkäänlaisia hierarkioita, vaikka niiden olemassaoloa kuinka koetettaisiin loiventaa. Erot johtuvat pohjimmiltaan ihmisten erilaisista kyvyistä ja taipumuksista, joita periytetään myös jälkeläisille. Jo evoluutiobiologian pohjalta voidaan sanoa, että näitä kaikkia ominaisuuksia on tarvittu johonkin. Nykyisenkaltainen yhteiskuntamme pyrkii pitämään kaikki mukana, mutta ovatko keinot oikeita?

Vääriä valintoja. Tässä on nyt taas sellaista alaspäin katsovaa asennetta.

Kommenttisi edustaa minusta juuri sitä haitallista, paapovaa ja epärealistista sosiaalipolitiikkaa, mistä tulisi päästä eroon ja mikä näkyy ajankohtaisesti jengirikollisuuden käsittelemisessä.

Kyllä teini-ikäisten tekemät ryöstöt, pahoinpitelyt ja teiniraskaudet (kuten esimerkissäni) ovat vääriä valintoja eikä aikuinenkaan tee aina fiksuja valintoja. Valtaosa rikollisista esimerkiksi sanoo elämänsä olleen täynnä vääriä valintoja (paitsi nämä syyttöminä tuomitut, he ovat sitten oma lajinsa), vaikka hyvää tarkoittavat ihmiset pyrkivät yliymmärtämään jokaista asiaa ja välttämään puhumasta asioista niiden oikeilla nimillä.

Elämässä on vääriä ja oikeita ratkaisuja, mikä on eri asia kuin se, että ketään tuomittaisiin. Sillä jokainen meistä tekee elämässään asioita myös väärin. 

Eihän koulutus nykyään kannata yhtään samalla tavalla kuin suurilla ikäluokilla jotka pääsi myös pienellä koulutuksella hyviin paikkoihin kiinni, oppivat työssä ja kursseilla jne.

Nuoremmissa on paljon työttömiä maistereita, tai papereista huolimatta painetaan matalapalkkatöissä, syystä tai toisesta. Moni myös uskoo, että koulutus kannattaa ja saa sitten burnoutin kaikesta yrittämisestä, joka ei tuota kuin pätkätöitä.

Mielenterveysongelmien (nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeen yleisin syy) epidemialla monet syyt. Ei vaan uskon puute, vaan konkreettisesti ei pääse yhtä hyvin näkemään että omasta tekemisestä on hyötyä kuin aiemmat sukupolvet pääsi. 

Vierailija kirjoitti:

Eihän koulutus nykyään kannata yhtään samalla tavalla kuin suurilla ikäluokilla jotka pääsi myös pienellä koulutuksella hyviin paikkoihin kiinni, oppivat työssä ja kursseilla jne.

Nuoremmissa on paljon työttömiä maistereita, tai papereista huolimatta painetaan matalapalkkatöissä, syystä tai toisesta. Moni myös uskoo, että koulutus kannattaa ja saa sitten burnoutin kaikesta yrittämisestä, joka ei tuota kuin pätkätöitä.

Mielenterveysongelmien (nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeen yleisin syy) epidemialla monet syyt. Ei vaan uskon puute, vaan konkreettisesti ei pääse yhtä hyvin näkemään että omasta tekemisestä on hyötyä kuin aiemmat sukupolvet pääsi. [/quote]

Tämä pitää paikkansa, mutta ei enää nykynuorten kohdalla selitä mitään. Sillä ei minunkaan nuoruudessani akateeminen tutkinto välttämättä mitään taannut (olen viisikymppinen).

Mitä korkeampi koulutus, sitä vähäisempi riski työttömyys on, jos tilastoja katsotaan, mutta osa yliopisto-opiskelijoista ei ole tiennyt, että urasuunnittelua tulisi harrastaa jo opintojen alussa, jolloin heillä on vaikeuksia saada koulutusta vastaava työtä valmistuttuaan (muilla on jo työkokemusta opintojen ajalta). Nyt tilanne on parantunut eli yliopistossa on pakollinen uravalmennuskurssi useimmilla aloilla eli niillä aloilla, jolloin valmistuminen ei johda suoraan tiettyyn ammattiin (esim. lääkäri tai sosiaalityöntekijä).