Pelastuslaitos kehottaa varautumaan niin, että pärjää ainakin kolme vuorokautta itsenäisesti ja ilman sähköä
Ylen uutisista tämä:
Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Kotoa pitäisi löytyä vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä.
Mitä kotoa olisi hyvä löytyä sähkökatkon varalta:
-Puhtaita ja kannellisia vesiastioita, esimerkiksi ämpäreitä
-Edes muutama litra juomavettä avaamattomissa kaupan pulloissa tai -kanistereissa (tarve on n. kaksi litraa/hlö/vrk)
-Helposti valmistettavaa ja kaikille perheenjäsenille sopivaa ruokaa
-Sellaisenaan syötävää ruokaa
-Ruokaa lemmikeille
-Paristoilla toimiva radio
-Paristoilla toimiva taskulamppu tai otsalamppu
-Paristoja
-Varavirtalähde mm. puhelimen lataamista varten
-Retkikeitin, sen polttoaine ja tulitikkuja
-Käteistä rahaa muutaman päivän varalle, kolikoita ja pieniä seteleitä
-Välttämättömät lääkkeet
-Hygieniatarvikkeita kuten kosteuspyyhkeitä, vaippoja tai kuukautissuojia
-Jätepusseja wc:tä varten
-Leveä, paksu teippi
Kertakäyttöastioita ruokailuun
-Lämmintä vaatetusta ja esimerkiksi lisätäkkejä tai makuupusseja
-Heijastimia ja mahdollisesti heijastinliivi ulkoilua varten.
Kommentit (868)
Vierailija kirjoitti:
Ei liity vedentuloon siis tuo evakuoiminen mutta aloin miettiä mitä vaatisi jos tämäkin kaupunki jouduttaisiin evakuoimaan. Niin sehän on käytännössä täysin mahdotonta.
Jos olet seurannut uutislähetyksiä Ukrainasta, niin siitä saat vähän vinkkiä, miten kaupunkeja tyhjennetään asukkaista.
Vierailija kirjoitti:
Ei liity vedentuloon siis tuo evakuoiminen mutta aloin miettiä mitä vaatisi jos tämäkin kaupunki jouduttaisiin evakuoimaan. Niin sehän on käytännössä täysin mahdotonta.
Sellaisessa tilanteessa olisi poikkeudolot ja valmiuslaki. Isompia, sopivia yksityisautojakin otettaisiin käyttöön kuljetusten järjestämiseksi.
Osa menisi itse omalla kyydillä minne milloinkin.
Evakuointeja ei parin päivän sähkökatkon takia tehdä. Sodassa lähinnä. Yle on kirjoittanut tästäkin hyviä artikkeleita.
Yli miljoona suomalaista voisi joutua pakenemaan idästä länteen, jos Venäjä uhkaisi sodalla tällainen olisi evakkomatka vuonna 2022:
https://yle.fi/uutiset/3-12613557
Ja
Jos Suomeen hyökättäisiin ja väestöä pitäisi evakuoida, määränpää selviäisi vasta tilanteen ollessa päällä kokonaisuutta ei valvo kukaan
Vierailija kirjoitti:
Ei liity vedentuloon siis tuo evakuoiminen mutta aloin miettiä mitä vaatisi jos tämäkin kaupunki jouduttaisiin evakuoimaan. Niin sehän on käytännössä täysin mahdotonta.
Evakuoiminen on aina viimeisin keino. Viranomaiset päättävät, milloin muut suojautumiskeinot eivät enää riitä vaan on ryhdyttävä evakuoimaan. Yleensä suojausjärjestys on se, että asukkaita kehotetaan pysymään sisätiloissa. Seuraava tilanne on se, että asukkaita kehotetaan hakeutumaan väestönsuojiin. Siis niiden, joille on väestönsuojapaikka. Jos asut kerrostalossa tai rivitalossa etkä tiedä, mihin väestönsuojaan sun pitäisi tarpeen vaatiessa mennä, kysy isännöitsijältä tai talouyhtiön hallituksen puheenjohtajalta. Mä asun isossa rivitaloyhtiössä ja tämän taloyhtiön asukkaille ei ole väestönsuojaa. Joten mun pitäisi joko olla kotona tai lähteä mökille. Sellaiset tilanteet, joissa aloitetaan evakuointi, eivät tule parissa sekunnissa eikä kaikkia tarvitse evakuoida just samalla minuutilla. Osa ei edes suostu lähtemään evakkoon. Kuntien viranomaisilla on pelastussuunnitelma, joka otetaan sitten käyttöön, jos tarve evakuoinnille tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vähän veikkaan että retkikeitintä tuskin saa käyttää kerrostalossa sisällä.
Oon jostain villiä huhua kuullut että sitä voisi vaikka siirrellä. Jopa kantaa ulos?
Tein 30 litraa kotiviiniä pönttöön, jolla pärjään useamman viikon.
Alan ihailla Ylen toimittajia, nehän ovat tehneet hyviä.juttuja jo vaikka kuinka kauan!
Evakuointiin on vaikea varautua kotona ennalta, mutta ajatustyötä voi tehdä valmiiksi hätätilanteessa ohjeet annetaan vasta kun tilanne on kohdalla
Kysyimme valmiussuunnittelijalta, miten kansalainen voisi varautua evakuoinnin varalta.
Onko teidän asuinseudullanne koskaan käynyt niin, että jokin vesijohtoverkostossa oleva vika katkaisee kraanaveden?
Meillä on parikin kertaa. Pisin katko kesällä, ja oli aika laaja katko, koska se vika oli seudun vesitornissa, joka on kai aika keskeinen vedenjakelun tekijä.
No, kyllähän sen silloin kesällä näki, että kaikki kauppojen vesipullohyllyt tyhjenivät hetkessä, ja tuskaisia oltiin kun ei sitä vettä sitten enää saanut mistään. Lopulta tietty tuli sitten tankkiautoja tuomaan vettä halukkaille...
Joten kai tässä pitää ruveta jääkaapissa muutamaa pulloa hanavettä, tosiaan kaupasta ostettua, kun korkkaamaton pullo on hygieenisin, ruveta pitämään kaiken varalta.
Kynttilöitä ja tulitikkuja. Kaikilla on pakastimet, joten tehkääpä sinne valmista ruokaa, jota voi sitten helposti ja ihan itsekseen sulaneena naamaansa latkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin tuota käteistä rahaa tarvitaan, kun kaikkien kauppojen kassajärjestelmät toimii sähköllä?
Eiköhän ainakin pienet kaupat keksi jonkin keinon vastaanottaa käteistä siinä vaiheessa kun sähkökatko on kestänyt pari päivää.
Tiedän pikkukaupan jossa näissä tilanteissa lasketaan kynällä ja paperilla vihkoon ostokset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei liity vedentuloon siis tuo evakuoiminen mutta aloin miettiä mitä vaatisi jos tämäkin kaupunki jouduttaisiin evakuoimaan. Niin sehän on käytännössä täysin mahdotonta.
Evakuoiminen on aina viimeisin keino. Viranomaiset päättävät, milloin muut suojautumiskeinot eivät enää riitä vaan on ryhdyttävä evakuoimaan. Yleensä suojausjärjestys on se, että asukkaita kehotetaan pysymään sisätiloissa. Seuraava tilanne on se, että asukkaita kehotetaan hakeutumaan väestönsuojiin. Siis niiden, joille on väestönsuojapaikka. Jos asut kerrostalossa tai rivitalossa etkä tiedä, mihin väestönsuojaan sun pitäisi tarpeen vaatiessa mennä, kysy isännöitsijältä tai talouyhtiön hallituksen puheenjohtajalta. Mä asun isossa rivitaloyhtiössä ja tämän taloyhtiön asukkaille ei ole väestönsuojaa. Joten mun pitäisi joko olla kotona tai lähteä mökille. Sellaiset tilanteet, joissa aloitetaan evakuointi, eivät tule parissa sekunnissa eikä kaikkia tarvitse evakuoida just samalla minuutilla. Osa ei edes suostu lähtemään evakkoon. Kuntien viranomaisilla on pelastussuunnitelma, joka otetaan sitten käyttöön, jos tarve evakuoinnille tulee.
Olisi käytännöllistä tiedottaa väestölle suunnitelmista jo etukäteen. Keskellä kriisiä tiedottaminen ei välttämättä onnistu. Mutta pahaa pelkään, että se suunnittelu käynnistyisi (jos voisi) vasta kriisin alettua niin kuin monta kertaa on nähty koronapandemian aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
pumput sähköttä kirjoitti:
millähän kulkee tarpeilleen kt kun hissit ei kulje viemärit ovat melko pian tukossa.
Sinne vaan pihan perälle bajamajaa riviin. Kiva lähteä sitten pimeässä keskellä yötä kuselle..
Ei ole valoja rapussa eikä hissikään pelitä niin siinä saattaa muutama koipikin katketa.
Sitä varten kotona on biojätepussi ja kannellinen ämpäri, johon tehdään yöllä tarpeet. Viedään ulos päivänvalossa. Pussin voi solmita, ettei haju leviä.
Biojätepussi? Sehän hajoaa alta aikayksikön, ihan normi muovikassi sen olla pitää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei liity vedentuloon siis tuo evakuoiminen mutta aloin miettiä mitä vaatisi jos tämäkin kaupunki jouduttaisiin evakuoimaan. Niin sehän on käytännössä täysin mahdotonta.
Sellaisessa tilanteessa olisi poikkeudolot ja valmiuslaki. Isompia, sopivia yksityisautojakin otettaisiin käyttöön kuljetusten järjestämiseksi.
Osa menisi itse omalla kyydillä minne milloinkin.Evakuointeja ei parin päivän sähkökatkon takia tehdä. Sodassa lähinnä. Yle on kirjoittanut tästäkin hyviä artikkeleita.
Yli miljoona suomalaista voisi joutua pakenemaan idästä länteen, jos Venäjä uhkaisi sodalla tällainen olisi evakkomatka vuonna 2022:
https://yle.fi/uutiset/3-12613557
Ja
Jos Suomeen hyökättäisiin ja väestöä pitäisi evakuoida, määränpää selviäisi vasta tilanteen ollessa päällä kokonaisuutta ei valvo kukaan
Eikä kellään ole tietoa, miten asiat hoituisivat käytännössä, kun olisi paniikki päällä, ehkä pommituksiakin eivätkä tietoyhteydet välttämättä toimisi ja vihollinen voisi levittää valeuutisia. Suomessa tuudittaudutaan liikaa sen varaan, että mitään pahaa ei koskaan tapahdu ja jos tapahtuukin, kaikki sujuu hallitusti ja hillitysti.
Vierailija kirjoitti:
Ei liity vedentuloon siis tuo evakuoiminen mutta aloin miettiä mitä vaatisi jos tämäkin kaupunki jouduttaisiin evakuoimaan. Niin sehän on käytännössä täysin mahdotonta.
Niinpä. Sitä vain ei haluta sanoa ääneen. Omilla autoilla pääsisi ehkä pois, mutta eihän kaikille järjestyisi kyytiä millään tai niiden järjestäminen veisi kauan aikaa ja voisi olla mahdotontakin.
Vierailija kirjoitti:
Kolmen vuorokauden hätävara on ollut suosituksena vuosia. Ei ole mikään uusi uutinen valveutuneille kansalaisille.
Kolmen vuorokauden varasto on todella pieni. Kolme vuorokautta ilman sähköä ja lämpöä on keskellä talvea on pitkä aika. Ei ole kuitenkaan mitään takeita siitä, että kaikki palaa normaaliksi neljäntenä päivänä. Ennen vanhaan suositus taisi olla kahden viikon varasto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei liity vedentuloon siis tuo evakuoiminen mutta aloin miettiä mitä vaatisi jos tämäkin kaupunki jouduttaisiin evakuoimaan. Niin sehän on käytännössä täysin mahdotonta.
Niinpä. Sitä vain ei haluta sanoa ääneen. Omilla autoilla pääsisi ehkä pois, mutta eihän kaikille järjestyisi kyytiä millään tai niiden järjestäminen veisi kauan aikaa ja voisi olla mahdotontakin.
Juuri tämä. Ja sitten se ettei mitään suojia ole oikeastaan kuin murto-osalle. Tietysti on väestösuojallisia taloja mutta paljon taloja joissa sitä suojaa ei ole. Kaupungilla ei ole yleistä massiivista väestönsuojaa ja sellainen iso on kaupungissa mutta vain sinne paikan ostaneille taloyhtiöille tai yhteisöille.
Esim. omassa taloyhtiössä on evakuointisuunnitelma mutta se on käytännössä sellainen kun väestösuojaa ei ole että joku tulee ja vie jonnekin... Ei ole tietoa että mihin viedään. Ja vähän epäilen ettei kukaan koskaan tulisi edes hakemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsi kun ydinsodan iskiessä käskettiin mennä pulpetin alle piiloon. Miehen kanssa vasta naureskeltiin. Se oli vaan sellaista rauhoittelua lapsille. Eihän ydinsodassa jää edes maahan kuoppaa kun kaikki pyyhkiytyy pois tulipallona.
Sinä ja miehesi luulette, että ydinpommi osuu joka paikkaan maailmassa? Kai te ymmärrätte, että on äärimmäisen epätodennäköistä, että se osuisi juuri siihen maahan tai kaupunkiin, missä te oleilette. Säteilyä tulee laajemmaltikin ja siltä neuvotaan suojautumaan.
Olen eri, mutta arvioiden mukaan ydinsotaa seuraisi maailmanlaajuinen nälänhätä. Täällä kerrotaan, miten paikallisen ydinsodan seurauksena Suomessa kuolisi nälkään yli 34 prosenttia ihmisistä ja isomman kahakan jälkeen melkein 99 prosenttia: https://thebulletin.org/2022/10/nowhere-to-hide-how-a-nuclear-war-would…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei liity vedentuloon siis tuo evakuoiminen mutta aloin miettiä mitä vaatisi jos tämäkin kaupunki jouduttaisiin evakuoimaan. Niin sehän on käytännössä täysin mahdotonta.
Evakuoiminen on aina viimeisin keino. Viranomaiset päättävät, milloin muut suojautumiskeinot eivät enää riitä vaan on ryhdyttävä evakuoimaan. Yleensä suojausjärjestys on se, että asukkaita kehotetaan pysymään sisätiloissa. Seuraava tilanne on se, että asukkaita kehotetaan hakeutumaan väestönsuojiin. Siis niiden, joille on väestönsuojapaikka. Jos asut kerrostalossa tai rivitalossa etkä tiedä, mihin väestönsuojaan sun pitäisi tarpeen vaatiessa mennä, kysy isännöitsijältä tai talouyhtiön hallituksen puheenjohtajalta. Mä asun isossa rivitaloyhtiössä ja tämän taloyhtiön asukkaille ei ole väestönsuojaa. Joten mun pitäisi joko olla kotona tai lähteä mökille. Sellaiset tilanteet, joissa aloitetaan evakuointi, eivät tule parissa sekunnissa eikä kaikkia tarvitse evakuoida just samalla minuutilla. Osa ei edes suostu lähtemään evakkoon. Kuntien viranomaisilla on pelastussuunnitelma, joka otetaan sitten käyttöön, jos tarve evakuoinnille tulee.
Olisi käytännöllistä tiedottaa väestölle suunnitelmista jo etukäteen. Keskellä kriisiä tiedottaminen ei välttämättä onnistu. Mutta pahaa pelkään, että se suunnittelu käynnistyisi (jos voisi) vasta kriisin alettua niin kuin monta kertaa on nähty koronapandemian aikana.
Tuossa joku jo linkittikin pari asiaan liittyvää juttua. Suosittelen lukemaan. Tuli mullekin uutena tietona, että enää ei ole etukäteen päätetty, mihin paikassa A asuva evakuoitaisiin. Ihan järkevää kyllä, koska tilanteethan voi muuttua. Ehkä se alunperin suunniteltu paikkakunta ei olisikaan sillä hetkellä turvallinen. Kansalaisen kannalta on hyvä, että on paristoilla toimiva radio. Yle on velvollinen tiedottamaan sitä kautta asioista. Kännykät kun ei välttämättä kriisitilanteissa toimi. Sen vuoksi viranomaisilla onkin Virve -erillisverkko eli tavallisten kansalaisten hädissään soittamat puhelut eivät ruuhkauta viranomaisten käyttämää verkkoa.
Tiedottamisesta olen samaa mieltä, koska todella moni suomalainen ei ole osannut hakea tietoa netistä, vaikka tietoa on ollut siellä jo suunnilleen siitä lähtien, kun Internet on ollut tavallisen kuolevaisen käytössä. Olemme eläneet turvallisia ja huolettomia aikoja, joten on ihan ymmärrettävää, ettei ihmisiä ole kiinnostanut selvittää asioita. Tuo kotivarasuosituskin on ollut olemassa jo vuosikymmeniä ja muutaman vuosikymmenen ajan ohjeet löytyneet netisä. En nyt muista, oliko 2000-luvun alkua vai 1990-luvun puolella, kun kaikkiin suomalaiskoteihin jaettiin Kodin turvaopas -niminen kirjanen. Se korvasi aiemmin jaetun vastaavan kirjasen. Mulla oli se kirjahyllyssäni vielä kesällä 2020, mutta kirjahyllyä siivotessani heitin sen pois. Ajattelin, että parikymmentä vuotta vanha opas ei ole ehkä enää ihan ajantasalla ja sama tieto löytyy netistäkin. Voisi kuitenkin olla ihan hyvä, jos päivitetty versio kirjasta jaettaisiin taas kotitalouksiin.
Se on vähän kuin 9/11 kun pilvenpiirtäjästä soitettiin yläkerroksista apua että hätäkeskuspäivystäjä pystyi vain rauhoittelemaan että "apua on tulossa" vaikka kaikki tiesi ettei sinne koskaan mitään apua olisi päässyt vaikkei olisi pilvenpiirtäjä sortunutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei liity vedentuloon siis tuo evakuoiminen mutta aloin miettiä mitä vaatisi jos tämäkin kaupunki jouduttaisiin evakuoimaan. Niin sehän on käytännössä täysin mahdotonta.
Niinpä. Sitä vain ei haluta sanoa ääneen. Omilla autoilla pääsisi ehkä pois, mutta eihän kaikille järjestyisi kyytiä millään tai niiden järjestäminen veisi kauan aikaa ja voisi olla mahdotontakin.
Juuri tämä. Ja sitten se ettei mitään suojia ole oikeastaan kuin murto-osalle. Tietysti on väestösuojallisia taloja mutta paljon taloja joissa sitä suojaa ei ole. Kaupungilla ei ole yleistä massiivista väestönsuojaa ja sellainen iso on kaupungissa mutta vain sinne paikan ostaneille taloyhtiöille tai yhteisöille.
Esim. omassa taloyhtiössä on evakuointisuunnitelma mutta se on käytännössä sellainen kun väestösuojaa ei ole että joku tulee ja vie jonnekin... Ei ole tietoa että mihin viedään. Ja vähän epäilen ettei kukaan koskaan tulisi edes hakemaan.
Ei kukaan tulekaan hakemaan. Ohjeet, mitä kansalaisen pitää itse tehdä evakuointitilanteessa, tulee sitten Ylen kanavilta radiosta. Kansalainen siis ihan itse hakeutuu evakuointikeskukseen, jos ei ole omaa autoa, jolla voisi lähteä ajamaan sukulaisten luokse, mökille tms paikkaan. Jos ei ole autoa eikä edes fillaria, sitten menet kävellen. Tai jäät kotiin. Sekin on ihan mahdollista. Näkeehän sen tuolta Ukrainastakin, että osa ihmisistä ei lähde minnekään. Korkeintaan kellariin tai metroasemalle turvaan. Ja kun keväällä 1986 Tshernobylin ydinvoimala posahti, osa kaupungin asukkaista jäi kaikesta huolimatta kaupunkiin. Yleensä nämä kotiinsa jääneet olivat vanhuksia.
On hieman huolestuttavaa, jos kovinkin moni suomalainen kuvittelee, että heidän ei itse tarvitse varautua mihinkään eikä tehdä mitään, vaan se kuuluisa "Joku Muu" tulee soittamaan ovikelloa ja tekee kaiken toisen puolesta. Omat vanhempani elivät teinivuotensa sotien aikaan ja ehkä just se vuoksi olen tietoinen monista kriisi- ja poikkeustilanteisiin liittyvistä asioista. Olisi varmaan hyvä, jos näitäkin asioita opetettaisiin jo peruskoulussa.
Nyt joudun kirjoittamaan vähän kieli keskellä suuta, mutta:
- Meillä on iso määrä henkilöitä, joilla on tietoa, miten poikkeustilanteessa lähdetään rakentamaan korvaavia toimintamalleja. Iso osa kertausharjoituksista sivuaa näitä.
- Osa arjen tarvikkeista ja resursseista on korvamerkittyjä poikkeusoloja silmällä pitäen. Eli siis viranomaiset ottavat tarvittaessa yhteiseksi hyväksi käyttöön niin maasturiautot kuin passelit kiinteistötkin. Armeijalla on ihan listat näistä.
- Hyvin monella henkilöllä on myös valmiiksi määritetty rooli poikkeusaikoja varten. Joillakin se rooli toteutuisi siviiliammatin mukaisesti, osa siirtyisi puolustusvoimien alaisuuteen tai niiden tukitoimintoihin. Näistä ei saa kovin tarkasti kertoa, mutta esimerkiksi ihan logistiikkaan tarvitaan henkilöitä, joilla on valmius hanskata prosessi.
- Evakuoinnissa on shakkipelimäisiä piirteitä ja esimerkiksi semmoiset seikat kuin MISTÄ on evakuoitava, KUINKA MONTA HENKEÄ, MIKSI ja MIHIN VOIDAAN vaikuttavat. Jos Heiskaset Helsingistä on määrätty evakuoitavaksi Jämsään, niin homma menee hankalaksi jos Jämsässä on vain savuavat rauniot. Laajan maastopalon aiheuttama kuvio on erilainen kuin säteilyvaara (esim. onko Loviisassa reaktori sökönä vai idästä tulossa 15 km palorintama). Jos pelissä on inhimillinen vastustaja, niin on hyvä ettei liikaa kerrota siinäkin mielessä. Myös se vaikuttaa että, ihminen on liikkuva olento. Ajatelkaa päivällä tapahtuvaa isoa mullistusta - moni on muualla kuin kotonaa. Niinpä esimerkiksi kouluissa on valmius ja harjoitellaan oppilasmassan suojaamista ja tietyssä määrin evakuointia, osin viranomaisyhteistyönä. Ensisijainen kuviteltu tilanne on tulipalo ja aseellinen uhka, hyvin erilaiset skenaariot ja vaativat aikuisilta hyvin erilaisen taktiikan ja asiat voidaan harjoitella lasten/nuorten kanssa vain kevyesti. Mutta siis pinnan alla on paljon valmiutta.
No ensinnäkin on erilaisia syitä, miksi joudutaan evakuoimaan. Ja voi olla tilanteita, joissa kaikkia asukkaita ei edes evakuoitaisi. Mitenköhän ne mahtoivat aikoinaan päästä Karjalasta muualle Suomeen evakkoon, kun ei ollut bussikuljetuksia? Jos nyt tulisi evakuoinnin tarve, niin osa mainitsemistasi 100 000:sta kaupunkilaisesta lähtisi varmasti omalla autollaan. Osa taas voi olla sellaisissa ammateissa (esim lääkäri tai hoitaja), että he jäisivät kaupunkiin. Tämäkin riippuu ihan evakuoimisen syystä.