Onko teidän 50-luvulla syntyneet vanhemmat tämmöisiä?

Vierailija kirjoitti:

Tutulta kuulostaa.

Minun äitini juuri selitti puhelimessa, miten oli tavannut entisen lukioaikaisen kaverini äidin kaupassa (eläkeläisiä molemmat siis). Olivat vaihtaneet kuulumisia ja miten tämä entisen kaverini äiti oli kertonut lapsensa uudesta työpaikasta (ihan perus toimistoduuni, kun kuulin mikä homma, palkka varmaan jotain 3500 e). Kuulemma olivat sitten yhdessä taivastelleet, miten on niin törkeän iso palkka, että nousee päähän, on "isompi kuin meidän eläkkeet". Öö, no onko se ruuhkavuosia elävälle kolkyt plus - vuotiaalle suurin synti, kyllä sitä rahaa kuluukin... Enemmän kuin eläkeläisillä, joilla kyseisillä rouvilla velattomat okt, autot uutta vuosimallia, mökit ja metsäomaisuutta.

Ja rouvilla on takana noin 40 vuotta työelämää, eläkettä nettona 1400 e/kk ja sinä ymmärrät kadehtia heitä.

Eivät todellakaan. Ovat jo edesmenneitä mutta eivät ikinä valittaneet kuin korkeintaan jostain puoluepolittikasta. Olivat tyytyväisiä elämäänsä. Käyttivät varojaan oman mielensä mukaan eikä olisi tullut mieleenikään arvostella esim uuden auton hankintaa. Hoitivat raha-asiansa ja sijoituksensa itse ja jättivät vielä sievoisen perinnön.

Melko nuukia, siksi valitetaan ettei ole varaa esim joulukinkkuun (on), tai johonkin just tuollaiseen ei niin kalliiseen asiaan.

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea, mutta äitini valittelee aina vähiä rahojaan. En suoraan sanottuna usko, että tilanne on ihan niin dramaattinen kuin antaa aina ymmärtää. Hän ei yksinkertaisesti vain ole kiinnostunut shoppailusta eikä sisustamisesta, tämän siis tiedän, koska tunnen hänet. Ei ole koskaan ajanut korttia eli ei tietenkään autoakaan ole omistanut. Kyllä uskon, että hänellä on paljon enemmän rahaa kuin antaa ymmärtää. Kohta sitä tulee lisää, kun hän saa perinnön ja vakuutusrahoja.

Saan toki itsekin siinä samassa, mutta nyt on puhe äidistä. Hän ei myöskään ole ikinä ollut työttömänä minun olemassaoloni aikana ja on ollut ihan perus palkkatyössä, jossa palkka on lähemmäs kolme kuin kaksi tonnia. Silti aina on ollut niiiiiin tiukkaa rahasta (mukamas.)

Ahneus on tämän sukupolven helmasynti. He kyllä hakkuvat aina nuorempia siitä miten helpolla nämä on kaikki saaneet, mutta tosiasia on että he itse ovat saaneet elää käytännössä jatkuvassa nousukaudessa. Heidän vanhempansa kävivät karmean historian ajanjakson läpi ja kestivät sen. Nämä ovat omahyväisiä valittajia, joilla on suorastaan sairaalloinen sen materian perään.

On! Eivät voi ostaa paprikaa, koska niillä on niin korkea kilohinta. Omistavat kuitenkin useamman sijoitusasunnon ja eläkkeet on keskipalkkaa suurempia. Ei voi ymmärtää.

Meillä vanhukset keksi sen, että heille pitäisi alkaa maksaa takaisin tavaroista, joita ovat joutuneet meille ostamaan kun olimme pieniä ja nuoria. Kuten useammat sukset, luistimet, koulutarvikkeita. Ajokortin ajoin luojan kiitos omilla kesätyötienesteillä.

Samaten, annoin heille autoni käyttöön ilmaiseksi. Nyt kummallakaan ei ole enää ajokorttia ja opiskeleva nuoreni tarvitsisi autoa itselleen. Rahaa pitää kuulemma laittaa väliin, että saan itse ilmaiseksi lahjoittamani auton takaisin.

Eivät ole köyhiä, molemmat koko ikänsä olivat hyvissä töissä ja kunnan viroissa. Hyvät eläkkeet, ei velkoja.

Minun vanhemmat on molemmat 50-luvulla syntyneet. Ei koskaan valittaneet laskuista tai köyhyydestä tai kurjuudesta. Meidän äiti on kyllä säästäväinen ja joskus valittaa kun isäni on ollut hövelimpi rahankäyttäjä.

Molemmat kyllä elivät lapsuutensa perheissä jossa oli vakaat kuukausitulot. Ehkä jos perheessä on oikeasti ollut köyhyyttä ja puutetta sotien jälkeen, niin sellaiset henkilöt vielä aikuisenakin pelkäävät köyhyyttä.

Ahneita on lähipiirissä kaikilta vuosikymmeniltä. Samoin valittajia. Jotkut vaan tykkää kääriytyä marttyyrin kaapuun ja kauhistella kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Ahneus on tämän sukupolven helmasynti. He kyllä hakkuvat aina nuorempia siitä miten helpolla nämä on kaikki saaneet, mutta tosiasia on että he itse ovat saaneet elää käytännössä jatkuvassa nousukaudessa. Heidän vanhempansa kävivät karmean historian ajanjakson läpi ja kestivät sen. Nämä ovat omahyväisiä valittajia, joilla on suorastaan sairaalloinen sen materian perään.

Juuri näin, ne 1800- luvun lopulla ja 1900-luvun alussa syntyneet kokivat hurjat menetykset ja sodat ja ainakin ne tuonnikäiset, jotka aikoinaan tunsin, olivat mukavia ja vähään tyytyväisiä ihmisiä. Heidän lapsensa ovat niitä ahneita, joille ei mikään riitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutulta kuulostaa.

Minun äitini juuri selitti puhelimessa, miten oli tavannut entisen lukioaikaisen kaverini äidin kaupassa (eläkeläisiä molemmat siis). Olivat vaihtaneet kuulumisia ja miten tämä entisen kaverini äiti oli kertonut lapsensa uudesta työpaikasta (ihan perus toimistoduuni, kun kuulin mikä homma, palkka varmaan jotain 3500 e). Kuulemma olivat sitten yhdessä taivastelleet, miten on niin törkeän iso palkka, että nousee päähän, on "isompi kuin meidän eläkkeet". Öö, no onko se ruuhkavuosia elävälle kolkyt plus - vuotiaalle suurin synti, kyllä sitä rahaa kuluukin... Enemmän kuin eläkeläisillä, joilla kyseisillä rouvilla velattomat okt, autot uutta vuosimallia, mökit ja metsäomaisuutta.

Ja rouvilla on takana noin 40 vuotta työelämää, eläkettä nettona 1400 e/kk ja sinä ymmärrät kadehtia heitä.

Minusta on outoa, että monenkin eläkeläisen eläke on isompi kuin jälkeläistensä palkat. Sitähän nuokin tädit taivastelivat, kun asia oli tällä kertaa päinvastoin.

Eniten ihmetyttää valittajat että "ei ole rahaa" ja siitä kauhistelusta tehdään taidetta. Sitten on kuutenkin pari tonnia tilillä rahaa.

Minulle rahattomuus meinaa sitä että tili on tyhjä tai siellä on alle 20€ jolla pitäisi vaikka viikko elää.

Mun mielestä materian ja turhan roinan perään haikailu nousee ihan lineaarisesti syntymävuoden mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahneus on tämän sukupolven helmasynti. He kyllä hakkuvat aina nuorempia siitä miten helpolla nämä on kaikki saaneet, mutta tosiasia on että he itse ovat saaneet elää käytännössä jatkuvassa nousukaudessa. Heidän vanhempansa kävivät karmean historian ajanjakson läpi ja kestivät sen. Nämä ovat omahyväisiä valittajia, joilla on suorastaan sairaalloinen sen materian perään.

Juuri näin, ne 1800- luvun lopulla ja 1900-luvun alussa syntyneet kokivat hurjat menetykset ja sodat ja ainakin ne tuonnikäiset, jotka aikoinaan tunsin, olivat mukavia ja vähään tyytyväisiä ihmisiä. Heidän lapsensa ovat niitä ahneita, joille ei mikään riitä.

Olen tämän kirjoittanut aikaisemminkin, mutta isoisäni, joka kävi sodat läpi ja oli todella kovissa töissä jostakin 15-vuotiaasta saakka, meni kunnalliseen vanhainkotiin ja kehui maasta taivaaseen palvelua. Puhtaat lakanat sängyssä ja hyvät ruoat kolme kertaa päivässä + päiväkahvi. Hän oli erittäin tyytyväinen ja katsoi olevansa onnekas. Se mies ei valittanut mistään. Lapsensa sitten olivat eri maata. Joka asiasta valitus, joka asiasta hirveä kyttäys ja natina. Ja auta armias jos heidän mielestään joku sai aiheetta jotakin, niin se piti saada katki heti. Ihmettelen, miten äidistäni tuli tuollainen kun isoisä oli niin leppoisa mies.

Kuvittelin pitkään oikeasti, että leskiäitini on köyhä raukka. Kaikesta piti nuukailla, ja erityisesti murehtia sitä että kohta rahat loppuvat, esim. yhdessä vaiheessa hän lopetti kaikki lehtitilauksensa. Sittemmin sain tietää, että pelkästään käyttötilillä hänellä on n. 40000 euroa, ja sijoitus- ym. tilit siihen päälle. Yhteensä omaisuutta puolisen miljoonaa. En tiedä, että menikö osa jo dementian piikkiin, luultavasti.

Kyllä, tutulta kuulostaa. Oma lapsuudenperheeni on aina ollut keskiluokkaista, mutta teini-iässä mihinkään ylimääräiseen ei ollut varaa, varsinkaan matkustamiseen. Vaihto-oppilasvuotenikin maksoin itse omilla säästöilläni ja kesätyörahoillani. Mutta annas kun muutin pois opiskelemaan, ei mennyt edes kuukautta niin vanhempani lähtivät reissuun ja ovat siitä lähtien matkustelleet 3-5 kertaa vuodessa (korona-aika toki poislukien), jopa kuukausia kerrallaan.

Itse olen nyt kolmekymppinen, en ole koskaan ollut työtön eli eläkettä on kertynyt kyllä, mutta se ei tule olemaan lähellekään vanhempieni eläkettä. Itse asiassa palkkani on reilusti niitä pienempi. Kun mainitsin tämän ohimennen vanhemmilleni, he vain nauroivat ja elvistelivät superkertymillään. Kuitenkin heitä pitäisi aina olla jeesimässä, ikkunat pesemässä, marjastamassa jne. Pesettäkööt ikkunansa niillä superkertymillä.

Oma faija ainakin laittaa rahat haisemaan moniin lehtitilauksiin ja numismatiikka- ja filatelia-harrastukseen. Autotalli aivan täynnä työkaluja kymmenistä jakareista laseretäisyysmittariin "jos nyt tarvii joskus".

Kaiken huippu vuosia sitten oli kun veli jo muuttanut pois ja itse asuin vielä vanhempien luona, kävin töissä ja maksoin "vuokraa" jolla osallistuin kuluihin ja kustansin omat eväät.

Eräänä kertana faija sitten tuumi ruokapöydässä että josko veljeni alkaisi maksamaan viikonloppukäynneistään vaikka 50€ "kun ruokaan kuitenkin menee ja saunakaan ei ole ilmainen" (puusauna, jonka polttopuusavotassa ollaan aina oltu apuna veljen kanssa).

Lyttäsin ehdotuksen saman tien, että siitäkö pitäisi maksaa että saa kaksi ateriaa ja aamupalan plus kahvit ja silti pyydät jotain "pientä" aina tekemään kun et itse pysty selkäsi takia? Sanoin että voit olla varma että toista poikaasi paljon näe jos tuohon lähdet.

Oli sitten luopunut upeasta ideastaan, mutsikin kait jotain sanonut myöhemmin.

Kyllä on. Olivat sitä sukupolvea joka käveli suoraan töihin (isäni kuvittelee edelleen että sinne vain mennään, katsotaan silmiin ja kätellään ja sillä saadaan työpaikka), isällä palkka oli koko uransa ajan useamman tonnin, ja eläkekin on iso. Omistavat ison omakotitalon, varustellun mökin, kalliin auton, veneen, matkustelevat useamman kerran vuodessa aina lentäen, on sijoituksia, jne. Joka päivä on jotain herkkuja. Silti valittavat rahasta kokoajan ja väittävät olevansa köyhiä. Olen tullut siihen tulokseen, että se on joku outo vitsi, jonka avulla kehutaan kuinka paljon sitä rahaa oikeasti on?

Isä jatkuvasti kertoo tarinoita kuinka lapsuudessaan ei ollut kännyköitä (ei ollut meillä 80-luvun lapsillakaan) ja hiihdettiin kouluun (jep, kunnon stereotypia). Eivätkö he huomaa ankean lapsuutensa loppuneen jo vuosikymmeniä sitten, ja tajua sitä, että juuri he saivat kaikkein helpoimman ja vauraimman elämän? Ja että he itse räpeltävät nyt niitä kännyköitä ja läppäreitään, älylaitteita ja ilmalämpöpumppuja, ja nälkää eivät ole nähneet koskaan. Eivät he ole jääneet mistään paitsi.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo on yleissuomalaista. Joka paikassa saa kuulla ja lukea hyvin toimeentulevien valitusta.

Pikemminkin yleismaailmallista (länsimaisessa kulttuurissa) boomerien keskuudessa.

Olen kyllä samaa mieltä. Omat (jo aikoja sitten edesmenneet) vanhempani olivat syntyneet 1920-luvulla ja oikeasti eläneet köyhissä perheissä lapsuutensa ym. mutta eivät tosiaankaan valittaneet ikinä juuri mistään.