Mikä sinun kokemasi kipu on ollut pahin?

Se kun yllätin mieheni sängystä ystäväni kanssa.

Kämmenkalvon tulehdukseen oli hoitona kortisonipiikki. Ajattelin että yksi pistos ei tunnu missään, mutta väärässä olin. Se hetki, kun lääkäri tuikkasi sen neulan tulehtuneeseen kohtaan, oli viedä tajun. Hoitaja huomasi tämän ja alkoi kysellä minulta kaikenlaista. Pysyin tajuissani, kun luettelin jotain postinumeroani.

Vierailija kirjoitti:

Synnytin molemmilla kerroilla ilman kivunlievitystä, eräänlaisia syöksysynnytyksiä molemmat, ei ehditty kivun lievitystä antaa. Luulin halkeavani kahtia, koko kroppa oli kuin tulessa. Kudokset repeili. Tunsin toisessa synnytyksessä kuinka elämä ja kuolema oli läsnä, ne seisoi minun sängyn vieressä. Elämä voitti.

Migreenikohtaukset myös hirveitä, usein kykenin vain puolitajittomana makaamaan ja keskittymään hengitykseen joka tuntui liian kovaääniseltä hermostolleni. Pystyin vastaamaan vain yhdellä sanalla jos perhe kysyi vointia. Se on kipu jossa pelkää kuolevansa ja sitten ettei kuolekkaan.

Tuo että synnytyksessä ja varsinkin ihan lopussa ennen ponnistusvaihetta ja ponnistusvaiheessa on joko elämä tai kuolema on tuttua. Molemmissa synnytyksissä on loppu ollut mustaa kammottavaa, jopa toive kuolemisesta käynyt mielessä niissä hlvetin tuskissa, olen ollut mustassa eri todellisuudess kuin muut huoneessa olijat. Lasten synnyttyä ei ole tullut rakkaus lapsiin vaan oma yhä jatkuva tuska ja täysin sivuutettu olo. Mitäpä naisesta kun koko maailman vain luovat

Migreenikipu taitaa olla kovin fyysinen kokemani kipu, silloin toivoin heikolla hetkellä olevani tajuton, ja pelkäsin että saan aivoinfarktin tai aivoverenvuodon, kipu tuntui niin kovilta. nyt olen hyvän verenpainelääkityksen ansioista päässyt eroon sairaudesta kokonaan ja olen hyvin kiitollinen asiasta. viimeisesti kohtauksesta on jo vuosia.

Henkinen kipu on kuitenkin ehkä vielä hirveämpää ja sen ovat aiheuttaneet molemmat vakavista mt-ongelmista kärsivät vanhempani jotka ovat katsoneet asiakseen katkaista välinsä minuun. tarina on pitkä enkä käy siitä avautumaan enempää. tosin äidin kanssa tapasimme juuri tässä kuussa ekaa kertaa 23 vuoteen! selvitin hänen osoitteensa ja tapasimme. ilmassa on rauhaa ja tyyneyttä, olen myös siitä hyvin kiitollinen. onneksi molempien sukujen kanssa on helpompaa ja ihmiset niissä ovat normaaleja ja mukavia. ja kyllä, olen siitäkin erittäin kiitollinen :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synnytin molemmilla kerroilla ilman kivunlievitystä, eräänlaisia syöksysynnytyksiä molemmat, ei ehditty kivun lievitystä antaa. Luulin halkeavani kahtia, koko kroppa oli kuin tulessa. Kudokset repeili. Tunsin toisessa synnytyksessä kuinka elämä ja kuolema oli läsnä, ne seisoi minun sängyn vieressä. Elämä voitti.

Migreenikohtaukset myös hirveitä, usein kykenin vain puolitajittomana makaamaan ja keskittymään hengitykseen joka tuntui liian kovaääniseltä hermostolleni. Pystyin vastaamaan vain yhdellä sanalla jos perhe kysyi vointia. Se on kipu jossa pelkää kuolevansa ja sitten ettei kuolekkaan.

Tuo että synnytyksessä ja varsinkin ihan lopussa ennen ponnistusvaihetta ja ponnistusvaiheessa on joko elämä tai kuolema on tuttua. Molemmissa synnytyksissä on loppu ollut mustaa kammottavaa, jopa toive kuolemisesta käynyt mielessä niissä hlvetin tuskissa, olen ollut mustassa eri todellisuudess kuin muut huoneessa olijat. Lasten synnyttyä ei ole tullut rakkaus lapsiin vaan oma yhä jatkuva tuska ja täysin sivuutettu olo. Mitäpä naisesta kun koko maailman vain luovat

ikävää että olet kokenut synnytyksen, joka vaikuttaa lapsettomalle ihan hirveältä. juuri sellaiselta mitä pelkäisin itsekin. voimia jatkoon 

fyysinen kipu on yleensä hetkellinen tapahtuma, eikä kestä pahimmillaan kuin päiviä? tietenkin kroonisissa sairauksissa fyysinen kipu on läsnä joka päivä ja olenkin huono puhumaan siitä kun en ole sitä onneksi kokenut.

henkinen kipu on taas prosessi joka on alkanut jostain, kestää aikansa, joskus vuosia tai pidempään, jonka vaiheet vaihtelee ja aaltoilee, ja jonka todentamiseen muille vaaditaan työtä ja taitoa ja voimia vie sekin. kun henkinen kipu vihdoin alkaa irrottaa otettaan, kivuton olo on keveympää ja helpompaa, mutta tie siihen pisteeseen on pitkä ja vaivalloinen, usein tuskainenkin. 

Ehkä fyysistä ja henkistä kipua ei voi verrata muutenkiun , kuin että molemmat hyvässä lykyssä kasvattavat ja kääntöpuolena kiduttavat sen kokijaa. 

Melkein 30h pituisesta synnytyksestä jäi pahimpana mieleen se kohta, kun lääkäri kiinnitti synnytyskanavassa olevan lapsen päähän anturin. Minulla oli oksitosiinitippa ja epiduraalia ei uskallettu antaa enää lisää. Oksitosiinin takia kivuliaita supistuksia tuli ihan jatkuvasti ja muistaakseni lääkäri joutui jotenkin "levittämään" alapäätä. Samaan aikaan tuli kova supistus ja huusin kurkku suorana kivusta. Muutenkin oli kivuliasta, kun avautuminen ei meinannut edetä, mutta tuo on ainoa hetki, kun tuntui, etten oikeasti kestä enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen synnyttänyt kaksi kertaa ilman kivunlievitystä. Molemmilla kerroilla syynä oli se, että synnytykset oli nopeita ja sairaalaan lähdettäessä vielä siedin kipua. Autossa paikallaan istuminen supistuksen aikana oli kyllä kamalaa, mutta ei niin kamalaa kuin äkkiä avautuva synnytyskanava. 

Toisen lapsen syntymän aikana olin vasta siinä ensimmäisessä tarkkailuhuoneessa jossa katsotaan käyriä yms, että onko synnytys tosiaan alkanut. Muistan, että mies seisoo vasemmalla puolellani ja itse olen makuuasennossa sängyllä. Ja silloin iski kipu, joka tuntui aivan kuin nostavan minut ilmaan. Sattui niin paljon, että en ajatellut enää muuta kuin sitä että tuntui, että leijun. Luulin huutavani, mutta mies kertoi minun olleen aivan hiljaa paikallani. Mies luuli, että olin saanut jonkun kohtauksen, kun vain tuijotin seinää hänen takanaan eikä minuun saanut kontaktia. Siitä sitten suoraan synnytyssaliin ja vauva ulos ilman minkäänlaista kipulääkettä. Edes ilokaasua en ehtinyt kokeilla. Synnytynkin oma paita ja rintaliivit päällä. 

Kahden synnytyksen lisäksi hyvänä kolmosena tulee välilihan ompelu ilman puudutusta. Koska mihinkäs nainen mitään sellaista turha puudutusta tarvitsee... 

Tuo on kidutusta.

Jos miehet synnyttäisivät, niin kaikki saisivat riittävän kivunlievityksen.

Naiset ja niiden uhriutumiset, teillähän on jo kaikenmaailman seulonnat ja pidetään terveydestä huolta kun taas miehet jätetään oman onnensa nojaan ja kuolkoon mihin kuolevat. "Hmmm naiset elävät miehiä pidempään enpä tiiä mistä johtuis"

Siitä että naiset huolehtivat itsestään. Huolehtikaa te miehetkin itsestänne, se on 100% miehen itsensä valinta, päätös.

Synnytys on staanasta ja siinä on saatava kivunlievitys joka sekunti. Se että ei saa näkyy sinunkin elämässäsi eli synnytämme vähemmän ja tarvitsemme työvoimaa ulkomailta.

Ja että olet kateellinen siitä että meille naisille tehdään kivuliaita seulontoja eli väännetään vaglna auki ja raavitaan sisältä soluja ja lähdemme paikalta verta valuen sekä litistetään rinnat littaan niin että iho repeää. Ja näitä seulontoja ei tehdä naisten hyvinvoinnin vuoksi vaan koska jokaisen naisen ennen aikainen kuolema on valrava rahallinen tappio yhteiskunnalle. Kukaan ei tuota yhteiskunnalle niin paljon kuin nainen.

Ja mies jolle yhteiskunta tarjoaa ilmaisen leikkikoulun ja vielä maksaa rahaa siihen päälle kehtaa valittaa etuoikeutettua osaansa.

Monia synnytyskipuja ketjussa. Toisessa ketjussa taas oltiin niinkuin synnytys ei olisi mitään ja elokuvien kirkuvat synnytyskohtaukset liioiteltuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia synnytysten hoito on jäänyt johonkin antiikinaikaan?  Kunnollista kipulääkitystä ei saa nykyaikana?  Niin tärkeä asia kuin lapsen saaminen?  Paljon turhaa kärsimystä olisi estettävissä.

Synnytyksen kaikki kivut voidaan poistaa eikä kivulla ole mitään tarkoitusta muuta kun kipu. Se että naiselle ei anneta aina kunnollista puudutusta on naisen tahallista rääkkäämistä, halventamista, ihmisoikeuksien viemistä. Sille ei ole mitåän lääketieteellistä syytä vain naisten sortaminen. Itse tunsin vaitavaa arvottomuutta ja synnytyksen jälkeen valtavaa vihaa kidutuksesta. No en tehmyt enempää eli pääsivät tavoitteeseensa sillä kiduttamisellahan halutaan näyttää naiselle paikka ja sanoa että älä tule uudestaan.

Ei se nyt ihan näinkään ole.  Jos haluaa olla itse kontrollissa synnytyksessään ja ns. tilanteen päällä, silloin kannattaa opetella hyvät luonnolliset kivunlievityskeinot. Tai no se kannattaisi joka tapauksessa, koska esim. sairaalan ruuhkan takia ei aina saa mitä haluaisi, jajos kivut yltyy sietämättömiksi, eikä ole mitään mitä itse voisi hyväkseen tehdä, se on traumatisoivaa.

Mutta ei se täysin kivuton synnytys ole ongelmaton juttu, koska se kipu nimenomaan ohjaa synnyttäjää toimimaan "oikein". Eli esimerkiksi pysymään pystyasennossa, jolloin vauva todennäköisimmin laskeutuu oikeassa asennossa synnytyskanavaan ( ei, kaikki vauvat eivät laskeudu ennen synnytystä, omistani ei yksikään). ja vältytään virhetarjonnoilta. Samoin jos on täysin puuduksissa, voi helpommin ponnistaa alapäänsä rikki, kuin jos tuntee koko ajan missä mennään, ja voi ponnistaa pikkuhiljaa, jolloin kudokset ehtii venyä rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Monia synnytyskipuja ketjussa. Toisessa ketjussa taas oltiin niinkuin synnytys ei olisi mitään ja elokuvien kirkuvat synnytyskohtaukset liioiteltuja.

Niin, voisikohan mitenkään olla, että ihmiset ja synnytykset ovat keskenään kovin erilaisia? Omista kolmesta mikään ei pääse kivuliain kokemus listalle, koska kaikki kipu synnytyksissä oli ns. luonnollista kipua. Mulle se on ihan eri asia kuin se, että jalka on poikki tms. 

Vaikea arvioida kun kaikki kivut on niin erilaisia. Migreeni on pahimmillaan kammottava ja lamauttava pahoinvointeineen, mutta kipuna supistuskivut synnytyksessä meni itsellä moninkertaisesti ohi. Myös migreeniä kovempi kipu oli kolmoishermosärky, johon ei särkylääkkeet auttaneet, aivan hirveä kipu naamassa. Silti inhoan ja pelkään näistä migreeniä eniten.

Minulla 23-vuotiaana hammaslääkäri (tai harjoittelija mikä lie) porari etuhampaan hermoon.  Se oli räjähtävä tuska - en tiedä huusinko vai en, mutta taju meni muutamaksi sekunniksi ja kun heräsin oli hiestä läpimärkä.

Tästä on jo aikaa, mutta edelleen voiton vie gyneni suorittama "harjakoe(?)".

Ei se satu, sanoi hän ja kipu oli asteikolla 0-10 ainakin 9. Jollen olisi maannut jo valmiiksi, olisin pyörtynyt. Kokeen jälkeen olin tuskanhikinen ja vitivalkoinen kasvoistani.

Jätin kerran vahingossa etusormen vessan oven ja karmin väliin saranapuolelle (älkää kysykö miten) kun suljin oven. Se oli niin kova kipu etten pystynyt edes huutamaan kivusta.

Supistukset. Kestivät melkein minuutin ja tauko niiden välissä oli jopa lyhempi. Sairaalassa annettiinkin epiduraali heti kun sinne saavuin. Ponnistusvaiheessa epiduraalin teho oli mennyt, ja se sattui. Takana oli myös monen monta valvottua tuntia. 

Gynentutkimukset. Meni taju sen kivun takia.

Kokemiani kipuja, asteikko omien kipujen perusteella, jotkut ketjussa mainitut tilanteet kuulostavat sanoinkuvaamattoman hirveiltä. Kovimmat kivut itsellä ovat saaneet oksentamaan, kiertymään kerälle kun muuta ei voi, tai lamaannuttaneet täysin. Taju meni umpisuolikivusta, supistuksissa oli lähellä. Pitkäaikaiset kivut ovat silti ikävimpiä, kun vievät toimintakyvyn pitkäksi aikaa. Jos nykyään on joku kipu, jonka kanssa pystyy normaaliin arkeen, se ei paljoa hetkauta.

-kolmoishermokipu, kipu 10

-supistukset toisessa synnytyksessä, kipu 10. itse ponnistaminen ei ollut lähellekään niin paha.

-umpisuoli, kipu 10

-tyrä, kipu 9

-hammassärky, kipu 9

-parin viikon selkäkipu 8,5

-migreenikohtaukset, kipu 8, olo kyllä kauhea

-murtunut luu, kipu 8, vaikka itse kipu oli kova, oli jotenkin siedettävämpi kuin keskikehossa tai päässä olevat kivut

-korvatulehdus, kipu 8, tuntui ainakin lapsena hirveältä

-haava silmässä, kipu 7

-haavainen peräaukko, kipu n. 7, mutta viiltävyydessään karmea

-pienet palovammat ja syvemmät haavat, kipu 7, mutta todella kettumaisia

-niskapäänsärky, kipu 6-7

Emma K. kirjoitti:

Nyrjäytin molemmat nilkkani samaan aikaan. Piti kontaten mennä lääkäriin kun jalat ei pysyneet suorassa. Lääkäri setä puhalteli nilkkoihin ja laittoi molempiin vielä aku ankka laastarin niin nopeasti siitä parani. Kauhea kipu oli.

Mulla meni molemmat polvilumpiot paikaltaan. Mun täytyi käsillä/kyynerpäillä vetäen ryömiä lääkäriin, tuntui etten pääse ikinä perille. Lääkäri muljauttti lumpiot paikalleen ja juoksin kotiin. 

Kundi Nakkilasta kirjoitti:

Emma K. kirjoitti:

Nyrjäytin molemmat nilkkani samaan aikaan. Piti kontaten mennä lääkäriin kun jalat ei pysyneet suorassa. Lääkäri setä puhalteli nilkkoihin ja laittoi molempiin vielä aku ankka laastarin niin nopeasti siitä parani. Kauhea kipu oli.

Mulla meni molemmat polvilumpiot paikaltaan. Mun täytyi käsillä/kyynerpäillä vetäen ryömiä lääkäriin, tuntui etten pääse ikinä perille. Lääkäri muljauttti lumpiot paikalleen ja juoksin kotiin. 

Ymmärrän kyllä viestisi sarkasmin, mutta ryömin kerran 15 metriä, aikaa kului varmaankin 30-40 minuuttia ja silloin todella tuntui, etten pääsisi perille. Putosin niin, että takaa toisen puolen kaikki kylkiluut murtuivat, alimmat pahimmin ja löin samalla pään saaden aivotärähdyksen. Kun pääsin olohuoneeseen 'ryömin' sohvalle. Kolme päivää meni ennen kuin pakko saada sairaslomaa ajoi lääkäriin. Koko ammattikunta sai kehuja vastaanotolla.

t.hoitaja