Lue keskustelun säännöt.
Olen alkanut lähes vihata keskustelemista ihmisten kanssa
21.10.2022 |
Siis tilanteita, jossa toinen ihminen alkaa selittämään pitkästi (yli pari minuuttia) jotain henkilökohtaista asiaansa esim. töissä kahvitauolla. Rasittaa nykyään ihan vaan jopa jos hyvätkin kaverini selittävät mulle jotain omia asioitaan, saati vieraammat. Mitä ovat tehneet/laittaneet ruoaksi/ostaneet/miten miehen kanssa menee/lastensa tekemisiä/....pahimpina jotkut henkisen kasvun jutut ja omien tunteiden ja ajatusten ruotiminen, argh.
Ellei kyseessä ole oikeasti joku kiinnostava asia, iso ja merkittävä asia, en jaksaisi oikein mitenkään kuunnella ihmisten arkihöpinöitä.
Olen vieläpä itse hiljainen ihminen, (koska en millään jaksa selittää myöskään omia merkityksettömiä asioitani muille) jotenkin uuvuttaa koko turhan puhuminen ihan fyysisestikin, ja isohkotkin asiani kuittaan yleensä lyhyesti muutamilla lauseilla.
Viime aikoina olen oikein tutkimusmielessä pistänyt merkille miten eri tavalla ihmiset kertovat samoista asioista. Loistava esimerkki taannoin; yksi työkaverini oli käynyt laivalla, kysyin kohteliaisuudestani miten reissu meni, ja sain pitkän selostuksen laivasta, sen sisustuksesta, väkimäärästä, esiintyjästä, ruokapaikoista, ruoista joita söivät, ostoksistaan...
Muistelin sitten mielessäni, että kun itse kävin aiemmin laivalla ja joku töissä kysyi multa miten reissuni meni, vastasin "Ihan hyvin, oli mukava reissu." Ei tullut mieleenkään alkaa selostaa yksityiskohtia!
Joskus olen miettinyt, pitäisikö silti kuitenkin myös opetella tällaiseksi jaarittelijaksi. Ei tarvitsisi niin paljoa kuunnella muiden tylsiä juttuja, jos olisi itse enemmän äänessä...? Nyt jään aina kuuntelijan rooliin, ja kuulen loputtomia monologeja, suureksi osaksi siis omasta syystäni, koska vaikutan ilmeisesti "hyvältä kuuntelijalta" kun en tuputa väliin omia asioitani ja käännä puheenaiheita omiin kokemuksiini. Ilmeisesti hiljaisuus saa vaikuttamaan siltä, että kiinnostaa kuunnella..?
Merkityksettömiä höpinöitä pitkään kuunnellessa tuntuu ihan fyysisesti, että "aivot sammuu" ja vajoan johonkin ihmeelliseen tylsyyden tilaan. Joudun oikeasti pinnistelemään, että jaksan näyttää ulospäin siltä, että kuuntelen, pitää katsekontaktia ja vastailla sopivissa kohdissa "ahaa, joo, okei, niinkö"
Väsyn ja ärsyynnyn näissä tilanteissa, ja tämä on pahentunut viimeisten parin vuoden aikana. Pakoilen ihmisiä, omille ystävillenikään en jaksa vastata jos soittavat, ja vapaa-ajalla ärsyttää aina, jos joku on tulossa käymään. Ärsyttää jo etukäteen että tiedossa on taas raskasta pinnistelyä että jaksan kuunnella ja pysyä tylsässä tarinassa mukana.
No, asiat jotka sitten oikeasti kiinnostavat, niitäkin kyllä ON, mutta ovat sellaisia joissa kyse ei ole kenenkään henkilökohtaisista tekemisistä tai kuulumisista tai tuntemuksista.
Viimeksi kahvitunnilla oikeasti kiinnosti, kun eräs työkaveri selitti erästä historian tapahtumaa, jota en ennalta tiennyt, ja sitä ennen se kun joku selosti miten voidaan kotitarpeista yksinkertaisesti rakentaa aurinkolämmitin talon ulkoseinään. Myös pitkiäkin nettiluentoja jaksan kyllä kuunnella, harvemmin niissä ruoditaan puhujan omaa elämää ja arkisia tekemisiä.
Lähinnä tällä sepustuksella haen vertaistukea, löytyykö muita kaltaisiani? Pelkään välillä onko mulla kenties joku diagnosoitava persoonallisuushäiriö, vai olenko vain tyly ihmisvihaaja, vai vaan näin vahvasti introvertti?
-Keski-ikäinen nainen
Ps. Johan sorruin jaarittelemaan tässä aloituksessa, ärsyttää itseäkin, mutten oikein mitenkään osannut tiivistää asiaa ymmärrettävään muotoon lyhyempänä. Pahoittelen, en ota tavaksi.
Kommentit (73)
Tunnistan ongelman itsessänikin.
Mulle auttoi sen tajuaminen, että eivät ihmiset puhu hytin seinien väristä välttämättä siksi että ne seinät olisivat heistä jotenkin erityisen kiinnostavia, vaan pitääkseen yllä yhteyttä toiseen ihmiseen.
Kielitieteessä ilmiötä selittää kielen faattinen funktio. Löytynee ihan nettihaulla.
Sitten oivalsin myös sen, että jos haluan puhua jostain kiinnostavasta, puhun siitä. Jos kaksi ihmistä keskustelee, molemmat voivat vaikuttaa puheenaiheen valintaan.
Todella moni ilahtuu, jos toisella on jotain kiinnostavaa sanottavaa tylsän jaarittelun sijaan.
Nyt jätät keskustelukumppanille koko vastuun teidän jutuista, ja vaikka hän hiljenee hetkeksi odottaen sinun sanovan jotain, et sano mitään (näin kerroit), joten hän jatkaa niistä hytin seinistä, jotta yhteytenne pysyy yllä. Olet siinä tilanteessa vapaamatkustajana, etkä suinkaan ikävän jaarittelun viattomana uhrina, kuten olet itsellesi kertonut. Ota itse vastuuta keskustelun kulusta, ja siitä tulee heti kiinnostavampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No et todellakaan ole ainoa. Harvaa kiinnostaa oikeasti muiden p*skanjauhamiset ellei aihe ole kiinnostava itselle jostain syystä.
Harvaa? Miten kuitenkin niin moni sitten tuntuu hakeutumalla hakeutuvan ihmisten seuraan, soittelevan, ja täälläkin moni valittelee yksinäisyyttä ja kaipaa ihmisiä ja seuraa?
Minä koen todellakin olevani kummajainen, kun inhoan keskustelemistilanteita ja kuuntelemista, inhoan että mulle soitetaan, ja jopa saan fyysisiä oireita tylsyyteen vajoamisesta, kun joudun kuuntelemaan pitkää höpinää. ..Helpottavaa oikeasti toki, jos tämä ei olekaan outoa vaan täysin tavallista.
Ap
Minulle kuuluu ihan samanlaista. En jaksa kuunnella tuollaisia tyhjänpäiväisiä arkisista asioista jaaritteluja alkuunkaan. Keskeytän ja lyön pöytään historiallisen tai aktuellin teeman ja puhun siitä viisi minuuttia. Kysyn sitten jaarittelijalta mielipidettään. Mahdan olla vähän röyhkeä mutten voi millään kuluttaa aikaani olemalla jonkun toisen roskakoppa.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ongelman itsessänikin.
Mulle auttoi sen tajuaminen, että eivät ihmiset puhu hytin seinien väristä välttämättä siksi että ne seinät olisivat heistä jotenkin erityisen kiinnostavia, vaan pitääkseen yllä yhteyttä toiseen ihmiseen.
Kielitieteessä ilmiötä selittää kielen faattinen funktio. Löytynee ihan nettihaulla.
Sitten oivalsin myös sen, että jos haluan puhua jostain kiinnostavasta, puhun siitä. Jos kaksi ihmistä keskustelee, molemmat voivat vaikuttaa puheenaiheen valintaan.
Todella moni ilahtuu, jos toisella on jotain kiinnostavaa sanottavaa tylsän jaarittelun sijaan.
Nyt jätät keskustelukumppanille koko vastuun teidän jutuista, ja vaikka hän hiljenee hetkeksi odottaen sinun sanovan jotain, et sano mitään (näin kerroit), joten hän jatkaa niistä hytin seinistä, jotta yhteytenne pysyy yllä. Olet siinä tilanteessa vapaamatkustajana, etkä suinkaan ikävän jaarittelun viattomana uhrina, kuten olet itsellesi kertonut. Ota itse vastuuta keskustelun kulusta, ja siitä tulee heti kiinnostavampaa.
Sepä se, kun en itse TARVITSE puhumista, vaan se on sen toisen tarve. Voisin olla hiljaa yhdessä, tunnen yhteyttä muutenkin.
- eri
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ongelman itsessänikin.
Mulle auttoi sen tajuaminen, että eivät ihmiset puhu hytin seinien väristä välttämättä siksi että ne seinät olisivat heistä jotenkin erityisen kiinnostavia, vaan pitääkseen yllä yhteyttä toiseen ihmiseen.
Kielitieteessä ilmiötä selittää kielen faattinen funktio. Löytynee ihan nettihaulla.
Sitten oivalsin myös sen, että jos haluan puhua jostain kiinnostavasta, puhun siitä. Jos kaksi ihmistä keskustelee, molemmat voivat vaikuttaa puheenaiheen valintaan.
Todella moni ilahtuu, jos toisella on jotain kiinnostavaa sanottavaa tylsän jaarittelun sijaan.
Nyt jätät keskustelukumppanille koko vastuun teidän jutuista, ja vaikka hän hiljenee hetkeksi odottaen sinun sanovan jotain, et sano mitään (näin kerroit), joten hän jatkaa niistä hytin seinistä, jotta yhteytenne pysyy yllä. Olet siinä tilanteessa vapaamatkustajana, etkä suinkaan ikävän jaarittelun viattomana uhrina, kuten olet itsellesi kertonut. Ota itse vastuuta keskustelun kulusta, ja siitä tulee heti kiinnostavampaa.
Älä viitsi! Mulle on jopa pyöritelty silmiä jos "keskeytän" jonkun tuollaisen hytin seinien väristä pulisemisen omalla asiallani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ongelman itsessänikin.
Mulle auttoi sen tajuaminen, että eivät ihmiset puhu hytin seinien väristä välttämättä siksi että ne seinät olisivat heistä jotenkin erityisen kiinnostavia, vaan pitääkseen yllä yhteyttä toiseen ihmiseen.
Kielitieteessä ilmiötä selittää kielen faattinen funktio. Löytynee ihan nettihaulla.
Sitten oivalsin myös sen, että jos haluan puhua jostain kiinnostavasta, puhun siitä. Jos kaksi ihmistä keskustelee, molemmat voivat vaikuttaa puheenaiheen valintaan.
Todella moni ilahtuu, jos toisella on jotain kiinnostavaa sanottavaa tylsän jaarittelun sijaan.
Nyt jätät keskustelukumppanille koko vastuun teidän jutuista, ja vaikka hän hiljenee hetkeksi odottaen sinun sanovan jotain, et sano mitään (näin kerroit), joten hän jatkaa niistä hytin seinistä, jotta yhteytenne pysyy yllä. Olet siinä tilanteessa vapaamatkustajana, etkä suinkaan ikävän jaarittelun viattomana uhrina, kuten olet itsellesi kertonut. Ota itse vastuuta keskustelun kulusta, ja siitä tulee heti kiinnostavampaa.
Älä viitsi! Mulle on jopa pyöritelty silmiä jos "keskeytän" jonkun tuollaisen hytin seinien väristä pulisemisen omalla asiallani.
Niin, vaatii tietenkin jonkin verran taitoa osata ohjailla keskustelua luontevasti. Se on opittavissa oleva taito. Palkkiona vaivannäöstä keskusteluista tulee palkitsevampia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä puhun työkseni, onneksi niin että minä kysyn ja asiakas vastaa. Jaaritus menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vain avainsanat kiinnostavat. Ei rasita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ongelman itsessänikin.
Mulle auttoi sen tajuaminen, että eivät ihmiset puhu hytin seinien väristä välttämättä siksi että ne seinät olisivat heistä jotenkin erityisen kiinnostavia, vaan pitääkseen yllä yhteyttä toiseen ihmiseen.
Kielitieteessä ilmiötä selittää kielen faattinen funktio. Löytynee ihan nettihaulla.
Sitten oivalsin myös sen, että jos haluan puhua jostain kiinnostavasta, puhun siitä. Jos kaksi ihmistä keskustelee, molemmat voivat vaikuttaa puheenaiheen valintaan.
Todella moni ilahtuu, jos toisella on jotain kiinnostavaa sanottavaa tylsän jaarittelun sijaan.
Nyt jätät keskustelukumppanille koko vastuun teidän jutuista, ja vaikka hän hiljenee hetkeksi odottaen sinun sanovan jotain, et sano mitään (näin kerroit), joten hän jatkaa niistä hytin seinistä, jotta yhteytenne pysyy yllä. Olet siinä tilanteessa vapaamatkustajana, etkä suinkaan ikävän jaarittelun viattomana uhrina, kuten olet itsellesi kertonut. Ota itse vastuuta keskustelun kulusta, ja siitä tulee heti kiinnostavampaa.
Sepä se, kun en itse TARVITSE puhumista, vaan se on sen toisen tarve. Voisin olla hiljaa yhdessä, tunnen yhteyttä muutenkin.
- eri
Nimenomaan, juuri tämä, että kun en koe tarvitsevani sitä puhetta, enkä jaksa puhua omistakaan asioista, ja väkisinpuhuminen vasta voimia vie, jos väkisinkuuntelukin.
Tykkäisin ihan vaan siitä, että voisin olla samassa tilassa hiljaa toisen kanssa. Elokuvissa käynti on mielestäni liki paras tapa viettää aikaa toisen ihmisen kanssa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen just samanlainen. Todella vaikea jaksaa kuunnella kun joku selittää pitkään. Pahinta on että samassa työhuoneessa on ihminen joka kertoo ummet ja lammet ja kun alkaa kertoa jotain asiaa niin kestää ikuisuuus ennen kuin pääsee siihen pointtiin. Meinaan nukahtaa jo välissä ja ärsyttää keskeyttää työ sen jatkuvan puhumisen takia. Aion hakea siirtoa toiseen tiimiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ongelman itsessänikin.
Mulle auttoi sen tajuaminen, että eivät ihmiset puhu hytin seinien väristä välttämättä siksi että ne seinät olisivat heistä jotenkin erityisen kiinnostavia, vaan pitääkseen yllä yhteyttä toiseen ihmiseen.
Kielitieteessä ilmiötä selittää kielen faattinen funktio. Löytynee ihan nettihaulla.
Sitten oivalsin myös sen, että jos haluan puhua jostain kiinnostavasta, puhun siitä. Jos kaksi ihmistä keskustelee, molemmat voivat vaikuttaa puheenaiheen valintaan.
Todella moni ilahtuu, jos toisella on jotain kiinnostavaa sanottavaa tylsän jaarittelun sijaan.
Nyt jätät keskustelukumppanille koko vastuun teidän jutuista, ja vaikka hän hiljenee hetkeksi odottaen sinun sanovan jotain, et sano mitään (näin kerroit), joten hän jatkaa niistä hytin seinistä, jotta yhteytenne pysyy yllä. Olet siinä tilanteessa vapaamatkustajana, etkä suinkaan ikävän jaarittelun viattomana uhrina, kuten olet itsellesi kertonut. Ota itse vastuuta keskustelun kulusta, ja siitä tulee heti kiinnostavampaa.
Älä viitsi! Mulle on jopa pyöritelty silmiä jos "keskeytän" jonkun tuollaisen hytin seinien väristä pulisemisen omalla asiallani.
Niin, vaatii tietenkin jonkin verran taitoa osata ohjailla keskustelua luontevasti. Se on opittavissa oleva taito. Palkkiona vaivannäöstä keskusteluista tulee palkitsevampia.
Introvertille keskustelut harvoin ovat palkitsevia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta. Olen väsynyt ihmisiin, enkä pidä juuri kehenkään yhteyttä. Tykkäisin olla sosiaalinen, mutta ei vain pysty. Sen olen huomannut, että on tietyn tyylisiä ihmisiä, joiden puhetta jaksaa kuunnella ja heidän kanssa on helppo puhua, mutta harvassa on nekin. Tulen pahalle päälle, kun joudun keskustelemaan ihmisen kanssa, joka puhuu vain omia asioitaan ja sitten annan itsestäni ihan dorkan kuvan, kun töksäyttelen takaisin jotain lyhyesti. Olen kateellinen niille, jotka voivat olla "normaalisti" ihmisten parissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ongelman itsessänikin.
Mulle auttoi sen tajuaminen, että eivät ihmiset puhu hytin seinien väristä välttämättä siksi että ne seinät olisivat heistä jotenkin erityisen kiinnostavia, vaan pitääkseen yllä yhteyttä toiseen ihmiseen.
Kielitieteessä ilmiötä selittää kielen faattinen funktio. Löytynee ihan nettihaulla.
Sitten oivalsin myös sen, että jos haluan puhua jostain kiinnostavasta, puhun siitä. Jos kaksi ihmistä keskustelee, molemmat voivat vaikuttaa puheenaiheen valintaan.
Todella moni ilahtuu, jos toisella on jotain kiinnostavaa sanottavaa tylsän jaarittelun sijaan.
Nyt jätät keskustelukumppanille koko vastuun teidän jutuista, ja vaikka hän hiljenee hetkeksi odottaen sinun sanovan jotain, et sano mitään (näin kerroit), joten hän jatkaa niistä hytin seinistä, jotta yhteytenne pysyy yllä. Olet siinä tilanteessa vapaamatkustajana, etkä suinkaan ikävän jaarittelun viattomana uhrina, kuten olet itsellesi kertonut. Ota itse vastuuta keskustelun kulusta, ja siitä tulee heti kiinnostavampaa.
Älä viitsi! Mulle on jopa pyöritelty silmiä jos "keskeytän" jonkun tuollaisen hytin seinien väristä pulisemisen omalla asiallani.
Niin, vaatii tietenkin jonkin verran taitoa osata ohjailla keskustelua luontevasti. Se on opittavissa oleva taito. Palkkiona vaivannäöstä keskusteluista tulee palkitsevampia.
Introvertille keskustelut harvoin ovat palkitsevia.
Totta. Huomasitko tuossa vertailumuodon? Käytännössä ihmisten kanssa kuitenkin joutuu välillä puhumaan vaikkei niin haluaisi, joten siitä kannattaa tehdä ainakin vähemmän vastenmielistä itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen just samanlainen. Todella vaikea jaksaa kuunnella kun joku selittää pitkään. Pahinta on että samassa työhuoneessa on ihminen joka kertoo ummet ja lammet ja kun alkaa kertoa jotain asiaa niin kestää ikuisuuus ennen kuin pääsee siihen pointtiin. Meinaan nukahtaa jo välissä ja ärsyttää keskeyttää työ sen jatkuvan puhumisen takia. Aion hakea siirtoa toiseen tiimiin.
Tai sitten voisit, hui kauhistus, vaan käskeä häntä pitämään päänsä kiinni kun sulla on homma kesken. Kohteliaasti tietenkin, kuten töissä kuuluu.
Radikaali ajatus, ymmärrän kyllä.
Minä en lähes vihaa, vaan VIHAAN.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen surutta ghostannut kaikki monologien pitäjät.
Aikoihaan oli sellasia valmiiksipainettuja, liimattavia tarroja. Meillä lankapuhelimessa oli tarra: "Puhu lyhyesti".
Kaveri pelleili: Otti luurin käteen: "Minä täällä, sinä siellä. Heihei!" :)
Vierailija kirjoitti:
Useimmat tykkäävät puhua itsestään ja olla äänessä.
Kukaan ei vaan halua kuunnella, paitsi ehkä terapeutit, koska heille maksetaan.
Heh. Olen ammatiltani psykologi, ja jaksan hyvin kuunnella asiakkaiden pitkiäkin juttuja, kun siitä maksetaan. Mutta noin muuten olen aivan kuin ap.
Mulla riippuu niin ihmisestä kuin asiasta. Esim. töissä tai yliopistolla, en todellakaan jaksa kuunnella jonkun yhdentekevän ihmisen monologia itsestään ja asioistaan. Ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta, yhtään. Sitten taas parhaan ystävän ja puolison kanssa on ihana keskustella, mutta meillä sitten taas keskustelut on moninaisista aiheista, ei juuri ollenkaan sitä kuka teki tai sanoi mitä.
Monesti jossain julkisessa paikassa tai yhteisössä monesti tullaan juttelemaan ja kysytään olenko yksinäinen tai onko joku hätänä kun istun esim. yksin syömään. Ymmärrän ajatuksen, mutta antakaa nyt mun jumankekka olla rauhassa omassa maailmassani jossa kukaan ei kysy ja ärsytä.
En ole koskaan kestänyt sitä kun ihmiset jaarittelee omista tai tuttujensa tekemisistä, mitä on nähnyt, missä käynyt, mitä tehnyt, keitä tavannut, mitä ostanut, mitä aikoo tehdä ja ostaa jne. Moni voi jaaritella tuollaisista tunteja. Meinaan minuuteissa tulla hulluksi. En myöskään puhu tuollaisista aiheista itse, ei voisi vähempää kiinnostaa. Mutta voin tuntikausia käydä keskusteluita jostain tieteen ilmiöstä, yhteiskunnallisista kysymyksistä, teorian tasolla ihmisten käyttäytymistavousta ja niiden taustalla olevista motiiveista. Keskusteluita siis. Sellaisia, joissa jokaisella on jokin argumentti ja perustelu sille. Väittelyitä jopa.
Oneksi en ole töissä! Oneksi minulla ei miestä asumassa kanssani. Joten ei hirviö miestä ei hirviö anoppia, ei hirviötyökavereita.Äiti ja isä kuoleet. joten ketään, en minä täällä hauku. Ja vahvistaa vaan sivustoa lukiessani ,älä retkahda asuu miehen kanssa.