Lue keskustelun säännöt.
Olen alkanut lähes vihata keskustelemista ihmisten kanssa
21.10.2022 |
Siis tilanteita, jossa toinen ihminen alkaa selittämään pitkästi (yli pari minuuttia) jotain henkilökohtaista asiaansa esim. töissä kahvitauolla. Rasittaa nykyään ihan vaan jopa jos hyvätkin kaverini selittävät mulle jotain omia asioitaan, saati vieraammat. Mitä ovat tehneet/laittaneet ruoaksi/ostaneet/miten miehen kanssa menee/lastensa tekemisiä/....pahimpina jotkut henkisen kasvun jutut ja omien tunteiden ja ajatusten ruotiminen, argh.
Ellei kyseessä ole oikeasti joku kiinnostava asia, iso ja merkittävä asia, en jaksaisi oikein mitenkään kuunnella ihmisten arkihöpinöitä.
Olen vieläpä itse hiljainen ihminen, (koska en millään jaksa selittää myöskään omia merkityksettömiä asioitani muille) jotenkin uuvuttaa koko turhan puhuminen ihan fyysisestikin, ja isohkotkin asiani kuittaan yleensä lyhyesti muutamilla lauseilla.
Viime aikoina olen oikein tutkimusmielessä pistänyt merkille miten eri tavalla ihmiset kertovat samoista asioista. Loistava esimerkki taannoin; yksi työkaverini oli käynyt laivalla, kysyin kohteliaisuudestani miten reissu meni, ja sain pitkän selostuksen laivasta, sen sisustuksesta, väkimäärästä, esiintyjästä, ruokapaikoista, ruoista joita söivät, ostoksistaan...
Muistelin sitten mielessäni, että kun itse kävin aiemmin laivalla ja joku töissä kysyi multa miten reissuni meni, vastasin "Ihan hyvin, oli mukava reissu." Ei tullut mieleenkään alkaa selostaa yksityiskohtia!
Joskus olen miettinyt, pitäisikö silti kuitenkin myös opetella tällaiseksi jaarittelijaksi. Ei tarvitsisi niin paljoa kuunnella muiden tylsiä juttuja, jos olisi itse enemmän äänessä...? Nyt jään aina kuuntelijan rooliin, ja kuulen loputtomia monologeja, suureksi osaksi siis omasta syystäni, koska vaikutan ilmeisesti "hyvältä kuuntelijalta" kun en tuputa väliin omia asioitani ja käännä puheenaiheita omiin kokemuksiini. Ilmeisesti hiljaisuus saa vaikuttamaan siltä, että kiinnostaa kuunnella..?
Merkityksettömiä höpinöitä pitkään kuunnellessa tuntuu ihan fyysisesti, että "aivot sammuu" ja vajoan johonkin ihmeelliseen tylsyyden tilaan. Joudun oikeasti pinnistelemään, että jaksan näyttää ulospäin siltä, että kuuntelen, pitää katsekontaktia ja vastailla sopivissa kohdissa "ahaa, joo, okei, niinkö"
Väsyn ja ärsyynnyn näissä tilanteissa, ja tämä on pahentunut viimeisten parin vuoden aikana. Pakoilen ihmisiä, omille ystävillenikään en jaksa vastata jos soittavat, ja vapaa-ajalla ärsyttää aina, jos joku on tulossa käymään. Ärsyttää jo etukäteen että tiedossa on taas raskasta pinnistelyä että jaksan kuunnella ja pysyä tylsässä tarinassa mukana.
No, asiat jotka sitten oikeasti kiinnostavat, niitäkin kyllä ON, mutta ovat sellaisia joissa kyse ei ole kenenkään henkilökohtaisista tekemisistä tai kuulumisista tai tuntemuksista.
Viimeksi kahvitunnilla oikeasti kiinnosti, kun eräs työkaveri selitti erästä historian tapahtumaa, jota en ennalta tiennyt, ja sitä ennen se kun joku selosti miten voidaan kotitarpeista yksinkertaisesti rakentaa aurinkolämmitin talon ulkoseinään. Myös pitkiäkin nettiluentoja jaksan kyllä kuunnella, harvemmin niissä ruoditaan puhujan omaa elämää ja arkisia tekemisiä.
Lähinnä tällä sepustuksella haen vertaistukea, löytyykö muita kaltaisiani? Pelkään välillä onko mulla kenties joku diagnosoitava persoonallisuushäiriö, vai olenko vain tyly ihmisvihaaja, vai vaan näin vahvasti introvertti?
-Keski-ikäinen nainen
Ps. Johan sorruin jaarittelemaan tässä aloituksessa, ärsyttää itseäkin, mutten oikein mitenkään osannut tiivistää asiaa ymmärrettävään muotoon lyhyempänä. Pahoittelen, en ota tavaksi.
Kommentit (73)
Jotkut ihmiset tykkää tuolla tavalla täyttää ilmaa puheellaan. Olen niissä tilanteissa esim työpaikan kahvihuoneessa tai kaveriporukan illanistujaisissa tarkkaillut muita ja huomannut, että suurin osa läsnäolevista ei edes yritä esittää kuuntelevansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten lopettaa kuuntelu? Olen liian empaattinen.
Se varmaan johtuu siitä ettei toisella ole mitään tärkeää asiaa. Mulle soittelee yks kaveri n.tunnin puheluita eikä niissä puheluissa ole mitään tärkeää. Oikeasti alan väsyä. Nykyään keksin tekosyyn että voin lopettaa puhelun. Olen kuitenkin muka sen verran kohtelias etten kehtaa sanoa etten jaksa kuunnella paskan jauhamista. Entäpä jos kokeilist itsekkin ruveta höpöttämäån jonninjoutavuuksia ja puhut vaikka päälle. Testaa kuinka kauan toinen jaksaa. Voit kehittää tästä oikein kilpailulajin.
Tunnen aivan samoin. Jossain haastattelussa joku kertoi, että kun käy koiran kanssa lenkillä soittaa aina ystävälleen pitkiä puheluita. Musta se olisi kammottavaa. Olisin vaikka ruokaa tekemässä ja puhelin soisi, jotta puheripulinen ystäväni voisi jaaritella päivittäin niitä näitä. Eikö ihmiselle tosiaankaan tule mieleen, että sitä toista ei välttämättä kiinnosta. Ja miten ihmiset tulee töissä kahvihuoneeseen ja alkaa kertomaan kauppareissustaan, siivoamisesta, mummon syntymäpäivistä. Jälleen, eikö ihmiselle tule mieleen, että ketään ei kiinnosta. Ei varmaankaan.
Mä olen töissä äänikerääjänä varastolla. Vuorossa on yleensä 20 jotka tekevät samaa työtä. Ihmisiä on eri kansallisuuksista joten on erilaisia kulttuureja jne. Mitä olen huomannut niin tauoilla on usein täysi hiljaisuus. Kyllä nyt joku saattaa jollekin puhua asiasta x mutta yleensä aika hiljaa.
Jos ei joku tiedä mitä on äänikeruu niin siinä puhutaan päätelaitteelle josta tulee komentoja mitä täytyy hyllystä kerätä. Eli koko vuoron saa jaaritella robotin kanssa joka ei vielä usein ymmärrä mitään tai kuulee väärin :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin lähes vihaan ja lähes rakastan keskusteluja ihmisten kanssa. Riippuu ihan tilanteesta, miten lähes suhtaudun mihinkin.
Meillä käy visiitillä henkilö josta saa hohtimilla lypsää juttua.
Hänestä saa ylimielisen, koppavan, besserwiserrimäisen kuvan -- vastailee: "ihan ok" / "hyvin" - kysymyksiin joihin voisi vähän pidemmältikin vastata.
Kun kysyin, että "mitä suunnitelmia sulla on syksylle?"
vastaus oli: "entäs itselläsi?
Siinä sitä yrittää täyttää hiljaisuutta ja lyhyiden lauseiden kolinaa jaarittelulla.
Tulee mieleen, että pitäiskö jaaritella enemmän, jospa lähtisi aiemmin kotiin 😉
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä käy visiitillä henkilö josta saa hohtimilla lypsää juttua.
Hänestä saa ylimielisen, koppavan, besserwiserrimäisen kuvan -- vastailee: "ihan ok" / "hyvin" - kysymyksiin joihin voisi vähän pidemmältikin vastata.
Kun kysyin, että "mitä suunnitelmia sulla on syksylle?"
vastaus oli: "entäs itselläsi?Siinä sitä yrittää täyttää hiljaisuutta ja lyhyiden lauseiden kolinaa jaarittelulla.
Tulee mieleen, että pitäiskö jaaritella enemmän, jospa lähtisi aiemmin kotiin 😉
Juuri sun kaltaisille tenttaajille en koskaan vastaa mitään oikeasti tärkeää koska sieltä alkaa aina tulla neuvoja! Jos sanoisin syksyllä meneväni vaikkapa Tallinnaan niin eikös aleta suosittelemaan ravintolaa, museota, kauppaa, hotellia jne vaikka olisin suunnitellut omien tarpeideni näköisen reissun jo.
Kuulostaa alkavalta muistisairaudelta.
Eniten ihmetyttää, miksi olet asiasta noin ärtynyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuo alkavalta persoonallisuushäiriöltä kuulostaa.
Itselläni tuo riippuu niin siitä ihmisestä, jota kuuntelee (joutuu kuuntelemaan). Joidenkin yksityisiä asioita jaksaa kuunnella, yleensä siihen liittyy silloin edes jonkinlainen vuoropuhelu. Pystyt sanomaan jotain sinne väliin, tai kysymään jotain tarkentavaa, ja toinen malttaa sen kuunnella. Vaikka se toinen on enimmäkseen äänessä tilanne on silti miellyttävä.
Mutta sitten on niitä täydellisen itsekeskeisiä omaan monologiinsa hukkuvia joiden kuuntelu aiheuttaa vain vitutusta tai tuota aivot sammuu - tuntemusta.
Mulla on tällä hetkellä sellainen työpari, joka saa repimään tukan päästä. Olen työpäivien jälkeen ärsyyntynyt ja viikonloppuisin ahdistaa töihin paluu. Ehdin sanoa puoli lausetta, kun hän jo puhuu päälle ja kääntää jutun itseensä. Olipa aloitukseni sitten ollut jotain työasioita, itseeni liittyvää tai jotain ihan yleismaallista, niin hän kääntää sen omien tunteidensa ja kokemustensa ja ajatusten syvälliseksi tulkinnaksi kyseisestä asiasta. Ja ah, kun hän on aina niin ylevä, kaikille anteeksi antanut ja kaikessa sisäisen rauhan saavuttanut. Ja se jaarittelu kestää ja kestää. Yleensä en provosoidu, tuijotan vain tylsistyneenä seinää tai jatkan töitäni, ja unohdan koko asian. Välillä en voi olla näpäyttämättä ja kun hän on saanut monologinsa päätökseen sanon: "NIIIIIIN siis sitä olin sanomassa, että..." ja päätän aloittamani lauseen jonka työkaveri keskeytti ja ingnooraan täysin sen hänen aiemman jaarittelunsa. Todennäköisesti hän illat pohtii, mikä saa minut käyttäytymään niin tylysti, mutta onneksi hän osaa päästää ikävistä asioista irti ja on anteeksi antavainenkin. 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan täysin mistä ap puhuu, loistavasti sanottu. Minä myös tunne sumua ja täydellistä tylsistymistä. Tuntuu että kasovojel lihakset menee outoon asentoon, kun yrittää mukamas kuunnella ja samalla oikea tunne tylsyys ja vitutus puskee esille. Ääni tuntuu oidolta kun yrittää vastailla puhetulvaan jotain.
Ihmiset vaan rakastavat puhua itsestään, loputtomasti. Joku sanoi, että osallistu keskusteluun ja vaihda aihetta tms. Mutta ei se yleensä johda mihinkään kun toinen jatkaa tylsistä asioista.
Myös se tenttaaminen on sietämätöntä, ihmiset kyselevät esim töissä henkilökohtaisia asioita. Työasioista voin puhua niin pitkään, kun asian hoitaminen vaatii, mutta en jaksa kuunnella enne sitä 15 min miksi työkaveri on niin väsynyt (yksityiskohtainen selitys huonosti nukutusta yöstä) ja sen päälle kertominen kuinka nälkäinen on (yksityiskohtainen selitys mitä on syönyt lähipäivinä) vain huomatakseni ettei hlö jaksakaan hoitaa työsiaa. Hoh hoijaa.
Ehkä hieman aiheen sivusta, mutta sitten nämä työssä häiritsijät, jotka tekevät omia töitään ja keskeyttävät jatkuvasti, kun haluavat keskustella ja huomautella omasta työstään. Jokaisen pitää heti olla valmiina vastaamaan jokaisen asiaan, kun tällä henkilöllä on kysyttävää, päiviteltävää tai kommentoitavaa omasta työstään. Pakoon ei pääse, kun tulevat seisomaan työpöydän päätyyn ja istut seinää vasten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä käy visiitillä henkilö josta saa hohtimilla lypsää juttua.
Hänestä saa ylimielisen, koppavan, besserwiserrimäisen kuvan -- vastailee: "ihan ok" / "hyvin" - kysymyksiin joihin voisi vähän pidemmältikin vastata.
Kun kysyin, että "mitä suunnitelmia sulla on syksylle?"
vastaus oli: "entäs itselläsi?Siinä sitä yrittää täyttää hiljaisuutta ja lyhyiden lauseiden kolinaa jaarittelulla.
Tulee mieleen, että pitäiskö jaaritella enemmän, jospa lähtisi aiemmin kotiin 😉
Entäs jos ei ole mitään suunnitelmia (ei kaikilla ole!), niin mitä sulle pitäisi vastata, koska ilmeisesti "ei mitään erityistä" ei kelpaa?
Mielenkiintoinen keskustelu. Olen vähän kuin ap. Mieheni taas on tuollainen loputtomia monologeja paasaava ihminen. Mutta ei minulle, onneksi. Vaan kavereilleen ja työkavereilleen. Aina kun hän käy lenkillä, ulkona koiran kanssa, kävelee kauppaan, ajaa autolla jonnekin hän soittaa jollekin ja aloittaa loputtoman monologinsa. Lähinnä itsestään puhuu. Voi puhua helposti puhelimessa omista jutuistaan tunnin jollekin ja se toinen ei vaikuta saavan mitään suunvuoroa. Joskus ilmeisesti kaverit vain laittaa hänelle luurin korvaan, sivusta vaikuttaa että puhelu päättyy yllättäen. En osaa sanoa miksi hän ei minulle ole noita monologejaan koskaan puhunut. Hän siis selvästi osaa myös tavallisen vastavuoroisen keskustelun, kun sitä kanssani käy. Ja osaa helposti olla paasaamatta monologeja. En osaa sanoa miksi töissä ja kavereilleen niitä silti jatkuvasti paasaa.
Olisi mukava kuulla tässä ketjussa noiden itseään koskevia monologeja jauhavien ihmisten kommentteja. Että miksi puhuvat noin. Vai tunnistaako tällainen ihminen itsestään, että tekee tätä?
Vierailija kirjoitti:
Tunnen aivan samoin. Jossain haastattelussa joku kertoi, että kun käy koiran kanssa lenkillä soittaa aina ystävälleen pitkiä puheluita. Musta se olisi kammottavaa. Olisin vaikka ruokaa tekemässä ja puhelin soisi, jotta puheripulinen ystäväni voisi jaaritella päivittäin niitä näitä. Eikö ihmiselle tosiaankaan tule mieleen, että sitä toista ei välttämättä kiinnosta. Ja miten ihmiset tulee töissä kahvihuoneeseen ja alkaa kertomaan kauppareissustaan, siivoamisesta, mummon syntymäpäivistä. Jälleen, eikö ihmiselle tule mieleen, että ketään ei kiinnosta. Ei varmaankaan.
Mun naapurustossa kulkee kaksi kertaa päivässä nainen koiran kanssa, joka käyttää ja huutaa monologin puhelimeen. Puhelin on kaiuttimella, niin kuuluu kuinka se toinenkin yrittää puhua. Puhuvat päällekkäin eikä kumpikaan kuuntele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen aivan samoin. Jossain haastattelussa joku kertoi, että kun käy koiran kanssa lenkillä soittaa aina ystävälleen pitkiä puheluita. Musta se olisi kammottavaa. Olisin vaikka ruokaa tekemässä ja puhelin soisi, jotta puheripulinen ystäväni voisi jaaritella päivittäin niitä näitä. Eikö ihmiselle tosiaankaan tule mieleen, että sitä toista ei välttämättä kiinnosta. Ja miten ihmiset tulee töissä kahvihuoneeseen ja alkaa kertomaan kauppareissustaan, siivoamisesta, mummon syntymäpäivistä. Jälleen, eikö ihmiselle tule mieleen, että ketään ei kiinnosta. Ei varmaankaan.
Mun naapurustossa kulkee kaksi kertaa päivässä nainen koiran kanssa, joka käyttää ja huutaa monologin puhelimeen. Puhelin on kaiuttimella, niin kuuluu kuinka se toinenkin yrittää puhua. Puhuvat päällekkäin eikä kumpikaan kuuntele.
*Käyttää=kälättää*
En minäkään yleensä jaksa pitkiä jaaritteluita. Onneksi suurin osa ihmisistä ei jaarittele liian pitkään, vaan puhuvat oivaltavasti. Minusta on tympeää kysyä mitään ap:n kaltaiselta ihmiseltä, joka vastaa yhdellä sanalla ja koko keskustelu oli siinä. Kumpikin ääripää on huono.
Kyllä aito voimaannuttava keskustelu on paljon muutakin kuin yksinäinen monologi jostain henkilökohtaisesta asiasta. Suomalaisilla on jotenkin tapana alkaa selostamaan ummet ja lammet omasta elämästään, jos toinen kohteliaasti kysyy kuulumisia jne. Mielestäni jonkinlainen vastavuoroisuus kuuluu hyvään keskusteluun. Ehkä meillä olisi jotain opittavaa small talking-kulttuurista, jossa ollaan kiinnostuneita molemmin puolin.