Oon antanu 14 vuotta elämästäni lapsille, perheelle

Vierailija kirjoitti:

Niin, rakkaudesta ja omasta tahdostani olen kaiken perheeni eteen tehnyt. Eikä se riittänyt. Ei sillä ollut mitään merkitystä.

Ehkä ne joskus palaavatkin. Ehkä eivät. Teinithän jo pärjää keskenään, ja tykkäävät vapaammasta menosta.

Ei minulla ole yhtään mitään omaa elämää. Ei edes ystäviä.

En tiedä. Leikin lasten edessä että ei tunnu missään. Tietysti saatte päättää itse. Tekisi mieli haistattaa kaikille paskat ja häipyä. Mitä en tietenkään tee. Mutta just nyt tuntuu sille, että se olisi paras vaihtoehto.

Kyllä kannattaisi näyttää, että miltä tuntuu. Käytte yhdessä teinien ja isän kanssa sitten keskustelut lastenvalvojaa varten tapaamisista ja elareista. Olet ilmeisesti se varakkaampi vanhempi, niin lopetat kaiken sellaisen kustantamisen, mihin lastenvalvoja ei velvoita. Harrastuksia ja vaatekuluja voi karsia.

Niin, elämä on valintoja, lisääntyminen suomessa ihan oma vapaaehtoinen arvovalinta, ja lopputuloksena näinkin voi käydä elämässä. Mutta, nyt vain yksi suunta, ylöspäin.

Omien valintojen kanssa pitää elää. Niin pitää myös sinun miehesi ja lapsiesi. Voi olla, että teistä kaikki ovat tehneet huonoja valintoja, mutta ei niistä pidä muita syyttää. Voihan sitä niin ajatella, että annoin kaikkeni turhaan, mutta ei se mihinkään kanna. Itse halusit antaa, halusit tehdä, kuljettaa, maksaa jne. Sinä päätit sen silloin tehdä. Sinä.

Vierailija kirjoitti:

Taas joku mies asia mies ketjussa trol laamassa

Miehillä ei oikeutta puolustautua?

Nyt se elämä sitten vasta alkoi. Olet paremmassa asemassa exääsi nähden luomaan uuden suhteen eikä lapsiakaan enää tarvitse tehdä. On aikaa parisuhteelle. Lapset vain kyläilevät luonasi ja moni olisi ihan kateellinen vapaa-ajastasi. 

Vierailija kirjoitti:

Niin kun sä et ole se kiva vanhempi joka laiskuuttaan antaa elää kuin pellossa eikä välitä mistään. Mutta ei hätää. Anna lasten mennä isänsä mukana. Saa isäkin vihdoin tehdä jotain ja jos ongelmia tulee niin lasu voi käydä siellä vahtimassa. Äijä itkee uupumusta hetken päästä, mutta älä luovuta. Se on hänen vuoro nyt. Niin ja viimeistään nyt kannattaa oppia se että kukaan ei arvosta mitään mitä teet joten sen voi jättää tekemättäkin. Varaa joku kiva pikkuloma, käy kasvohoidossa, hierojalla, kyllä se siitä.

Ei se äijä sitä itke, koska jatkaa samaan malliin. Lapset saa elää pellossa.

Olet aapee tehnyt paljon ja nyt on sitten sika itsellesi. Tuo on iso kriisi. Hae jo nyt samantien apuja itsellesi. Lääkäriin ja keskusteluapua. Ette varmaan sen ukon kanssa ole asioista keskustelleet, kun toi homma on ollut sinun harteilla tai sinä olet tehnyt ja toinen ei.

Ehkä olette ajautuneet rooleihinne vaikka lapsuudenkotien malliin tai jotenkin.

Pidä hyvää huolta itsestäsi. Olet arvokas.

Jos lapsi harrastaa siksi, että se on äidille tärkeää, niin tämä on hyvä kohta saada elämä omaan hallintaan. Äiti ei enää painosta harrastuksiin.

Sisareni vie lapsiaan kilpauimaan vaikkeivät nämä oikeasti tahdo. Välillä kuulee teiniltä "jos sitä tai tätä niin sitten en ui treeneissä kunnolla" . Tuo osoittaa selvästi kuka tahtoo teinien uivan kilpaa.

Kuulostaa siltä että sinä olet se pomo joka määrää....

Lue kirja Pidä huolta äidistä. Se kertoo sinunlaisista äideistä ja voi tuoda lohtua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas joku mies asia mies ketjussa trol laamassa

Miehillä ei oikeutta puolustautua?

Ei tietenkään. Tämäkin natsimutsi nostaa itseään jalustalle vaikka on määrännyt ilmeisesti kaiken vuosien ajan. Mies ei ole saanut itse edes kalsareitaan ostaa puhumattakaan että olisi voinut osallistua lastensa elämään.

Sori- siis aikaa on nyt itsellesikirjoitti sanasyöttö tuon ekan kirjaimen pieleen.

Lepää nyt

Opettele sitten uusia tapoja toimia

Vierailija kirjoitti:

Kaiken lisäksi Mies väittää myös ettei voi keskittyä etätöiden tekoon, kun piereskelen lähes jatkuvasti. Häntä kuulemma häiritsee kovaääninen, pitkäkestoinen rutina ja kaikkialla asunnossamme leijuva hirveä löyhkä. Oon tosi loukkaantunut tästä😢

Ap

Oletko nyt ihan tosissasi?

Jos olet, niin kannattaa katsoa peiliin!

Vierailija kirjoitti:

Hyvänen aika. Olen ollut äiti jo 21 vuotta ja vielä yksi huollettava on kotona. Mulle perhe ja lapset on olleet ihan vaan elämää, en todellakaan ole uhrannut yhtään mitään tämän takia.

Jos sä oot se sama joka jonkun aikaa sitten avautui isä lahjoo lapset asumaan luokseen -tyyppi, niin tämä vahvistaa jo silloin tulleen ajatuksen. Että kaikessa onkin kyse sinusta, sinun uhrautumisesta, sinun lapsista, sinusta, sinusta, kerroinko jo, sinusta.

Tiedän kokemuksesta että eroaminen on raskasta, minun lasteni isä ei ole alun pitäenkään pystynyt minkäänlaiseen vanhemmuuteen ja ajoittain on ollut suru siitä, että lapsilla on toki biologinen siittäjä ja kyllä hän on myös isä, mutta huoltajuus, se olen aina ollut minun vastuulla (todella olisin halunnut jakaa taakkaa).

Niin vaikka se nyt onkin rankkaa, niin sun todella täytyy nyt lopettaa oman navan ympärillä pyöriminen ja ajatella lapsia. Tässä hieman apua ja työkaluja

https://ensijaturvakotienliitto.fi/tukea-ammattilaiselle/ero-lapsiperhe…

Oman navan ympärillä pyörivänkö sinä näet ap.n?  Tästä jutusta voi varmasti tunnistaa moni perheenäiti ja samaistua tähän. Uhrautuminen on väärä sana kun kyse on perheen huolehtimisesta ilman toisen osapuolen tukea.  On velvollisuus huolehtia lapsista, mutta on väärin että sen joutuu tekemään yksin parisuhteessa. Minäkin voin samaistua ap.n aloitukseen. Mutta samalla voisi pohtia mitä olisi voinut toisin tehdä. Olenko ominut joitain kotitöitä vain itselle, koska miehen tekemänä ei kelpaa.  Koska monet vaativat sitä täydellisyyttä miehiltään. Jos esimerkiksi siivousjälki ei kelpaa, tehdään mieluummin itse. Jos mies ryttää puhtaan pyykin kaappiin epäsotkuisesti, ei kelpaa. Jos mies ei osaa täydellisesti vaihtaa vaippoja, ei kelpaa. Jos ei osaa tehdä sitä, tätä ja tuota täydellisesti, ei kelpaa.

Meillä kävi niin että lapselle tuli kauhea murkkuikä. Hän karkaili kotoa, käyttäytyi kuin mikäkin hirviö, ja minä uuvuinkin totaalisesti. Siihen asti olin pitänyt huolta lapsesta koko elämänsä ajan, kaiken yksin hoitanut, isänsä lähinnä vittuili siihen päälle. Olimme eronneet kun lapsi oli pieni.

Sanoin sosiaalitt:lle että ne jaksa enää, en pysty enää valvomaan 24/7, että olen jo kahdesti käynyt sydämen takia ensiavussakin, ja saanut käskyn päästä lepäämään ennen kuin henki lähtee. 

Noh, he sijoittivatkin sitten lapsen hänen omasta, ja isänsä halusta isälleen. Minulle molemmat lällättelivät, että eipäs joutunutkaan lapsi laitokseen vaikka minä niin toivoin!! Niin kuin olisin ikinä toivonut mitään sellaista, ainoa mitä toivoin oli että saisin levätä. Muutoinkin kiusasivat minkä ehtivät.

Noh, isänsä, juoppo kun oli, mokasi sitten heti kohta niin että oli ryyppäämässä toisessa kaupungissa pari päivää ja lapsi yksin kotona. Lapsi joutui sitten sijoitukseen 300km päähän, ja johan alkoi itku että miksi en äiti saisi tulla kotiin. Sanoin vain kylmästi että makaa nyt niin kuin petasit, kotiin en tuollaista ota, mokoma valehteleva toisia kiusaava ihminen, miunkin elämäni on arvokas, enkä aio kuolla tämän takia. Olisit ollut ihminen minulle jo aiemmin niin nyt ei oltaisi tässä.

Jotain siinä lapsessa silloin tapahtui, koska meno muuttui totaalisesti. Ehkä siinä tuli viimeinen raja hänellä  vastaan. 

Nykyään lapsi on aivan ihana aikuinen, ja on pyytänyt (ihan aiheesta) anteeksi tuota teiniperseilyään, ja minä olen tietenkin sanonut että kaikki on anteeksi annettu jo hänen syntymässään. Minä olin liian tiukka vanhempi (kuulemma) ja tiedän kyllä että irtipyristely on monesti vahvempaa kun on oikein läheiset välit vanhemman kanssa. No hard feelings, mutta tarkoitin vain sanoa, että vaikka lapsesi tekisivät mielestäsi nyt väärin, niin asia voi korjaantua minä hetkenä tahansa.

Jos olet noin paljon jo tehnyt, ja tuon verran on marttyyriäkin livahtanut joukkoon, niin anna olla, ja tee elämässäsi nyt ne asiat jotka ovat jääneet tekemättä.

Ymmärrän ap:ta! Mutta etkö voisi ajatella että parhaasi olet yrittänyt. Olet kasvattanut mahdollisesti lapsista hyviä ihmisen alkuja? Olet tehnyt sen mitä pystyt. Enempään et pysty. Ole hyvä äiti lapsille asuivat sitten missä hyvänsä ja elä nyt myös itsellesi!

Ap sinä olet tehnyt parhaasi lasten kanssa. Nyt on vain toivottava että se mitä olet tehnyt riittää ja lapset selviävät eteenpäin.

Ap nyt on aika kasvattaa selkäranka. Maksat elarit ja kun lapset kinuu uusia vaatteita ym niin kerrot niille että pyytäkää isältä sillä sinä maksat elarit sinne. Jos lapset valittaa että ei isä osta niin kerro heille että sinun rahasi menee elareihin ja isä saa päättää mihin ne käyttää. Eli älä mahdollista sitä että maksat kaiken edelleen jos lapset asuvat isällään. Eri asia jos maksat puolet ajokortista tai jostain erityisestä. Jos lykäät rahaa lapsille ja hoidat heidän asiansa etänä niin kukaan ei arvosta sinua edelleenkään.

Hyvällä tuurilla lapset muuttavat takaisin luoksesi kun huomaavat että se järkevämpää. Tai sitten muut opettelee tulemaan toimeen ilman sinua ja se voi kasvattaa heitä.

Itse olen läheltä nähnyt miten kaiken hoitanut äiti väsyi ja lähti ja jätti kolme lasta isänsä kanssa. Isällä oli alkuun todella vaikeaa mutta oppi tekemään ruuat, ostamaan vaatteet lapsille jne.

En suoraan sanoen ymmärrä mikä on sun ongelma. Olet elänyt normaalia perhe-elämää ja nyt lapset vaan haluaa isälle asumaan. Onko se niin paha asia. Ehkä tässä elämän vaiheessa isä on parempi vanhempi. Ei mene enää pitkään kun lapset muuttaa omilleen ja sitten isäkin on yksin. Sen jälkeen sitten lapset itse päättää vierailuistaan. Äiti on aina äiti ja aika pahasti saa mokata ettei lapset välittäisi.

Ap:lta on jäänyt huomaamatta että se isäkin osaa hoitaa asiat siinä missä itsekin. Isä todennäköisesti hoitaa asiat tehokkaammin ja ilman uhriutumista.

Ap, nauti niin kauan kuin voit! Teinit ja lapset tekevät päätöksiä hetken mielijohteesta eivätkä ikinä ole kiitollisia vaan pitävät kaikkea itsestään selvyytenä. Nyt lapset isälle asumaan ja selvät tapaamisajat ja niistä ei kannata lipsua, ei myöskään kannata antaa rahaa tai yrittää auttaa kun lapset ovat isällään. Isä tekee kaikki hommat siellä ja sinä teet kun lapset ovat luonasi. Menee muutama vuosi ja olet köytänyt elämäsi ja ehkä joku lapsistakin haluaa asua kanssasi taas.

Tuohan on loistava tilanne ap! Nyt saat omaa aikaa ja mahdollisuuden rakentaa oma elämä takaisin. Löydät itsesi ja saat oman, aikuisen elämäsi takaisin. Nauti! Toivottavasti se ei lopu liian nopeasti, vaikka pahoin pelkään, että mies ei jaksa kauan hoitaa vanhemman tehtäviä ja lastenkin silmät avautuvat. Nyt sillä välin lepää ja keskity itseesi!