Te, joilla on ollut monta parisuhdetta / muita järjestelyitä, saanko kysyä jotain?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tarkoitatko, että haalistuuko ne menneisyyden ihmissuhteet mielessä vai haalistuuko ihmiset ylipäätään vain pelkiksi kuoriksi? Itse ainakin muistan vieläkin elävästi, miten tapasin edelliset avopuolisoni ja mihin ne suhteet lopulta päättyivät. Näin nelikymppisenä käyn terapiassa, koska jatkuvat parisuhdeväkivaltakokemukset seuraavat minua, enkä löydä ei-väkivaltaista kumppania. Pakon edessä olen kumppania vaihtanut ja jääminen olisi voinut maksaa henkeni.

Juuri sitä että ihmiset / mahdolliset tulevat kumppanit haalistuu pelkiksi kuoriksi.

En ole kiinnostunut siitä haalistuuko muistot edellisistä.

Vaan juuri se että voiko vuosien ja kokeiluiden jälkeen enää edes olla aidosti kiinnostut toisesta ja haluta jotain aitoa. Vai onko se vain sellaista rutiinia, kun pkko tossa vieressä olla joku. Ihan sama kuka hän oikeasti on.

Ap

Kuten edellä vastasin, niin tottakai olen aidosti kiinnostunut ja rakastunut. Muuten kai olisin jäänyt yhteen jonkun muun kanssa, jonka tapasin paljon ennen nykyistä puolisoani (seitsemän sinkkuvuoden aikana). En todellakaan tarvitse pakolla jotain viereeni. Ehdin asua yksin yli 20 vuotta ennen kuin edes tapasin nykyistä puolisoani. Niihin vuosiin mahtui muutama suhde (pisin neljä vuotta), mutta sen viimeisimmän jälkeen olin tosiaan seitsemän vuotta sinkkuna. Ehkä olisin edelleen, ellen olisi puolisoani tavannut, who knows.

Oliko niillä ihmisillä niiden kahdenkymmen vuoden aikana väliä? Varsinkin tämä suhde joka kesti 4 vuotta?

Vai tiesitkö jo silloin että ne olivat vain väliaskelmia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tarkoitatko, että haalistuuko ne menneisyyden ihmissuhteet mielessä vai haalistuuko ihmiset ylipäätään vain pelkiksi kuoriksi? Itse ainakin muistan vieläkin elävästi, miten tapasin edelliset avopuolisoni ja mihin ne suhteet lopulta päättyivät. Näin nelikymppisenä käyn terapiassa, koska jatkuvat parisuhdeväkivaltakokemukset seuraavat minua, enkä löydä ei-väkivaltaista kumppania. Pakon edessä olen kumppania vaihtanut ja jääminen olisi voinut maksaa henkeni.

Juuri sitä että ihmiset / mahdolliset tulevat kumppanit haalistuu pelkiksi kuoriksi.

En ole kiinnostunut siitä haalistuuko muistot edellisistä.

Vaan juuri se että voiko vuosien ja kokeiluiden jälkeen enää edes olla aidosti kiinnostut toisesta ja haluta jotain aitoa. Vai onko se vain sellaista rutiinia, kun pkko tossa vieressä olla joku. Ihan sama kuka hän oikeasti on.

Ap

Kuten edellä vastasin, niin tottakai olen aidosti kiinnostunut ja rakastunut. Muuten kai olisin jäänyt yhteen jonkun muun kanssa, jonka tapasin paljon ennen nykyistä puolisoani (seitsemän sinkkuvuoden aikana). En todellakaan tarvitse pakolla jotain viereeni. Ehdin asua yksin yli 20 vuotta ennen kuin edes tapasin nykyistä puolisoani. Niihin vuosiin mahtui muutama suhde (pisin neljä vuotta), mutta sen viimeisimmän jälkeen olin tosiaan seitsemän vuotta sinkkuna. Ehkä olisin edelleen, ellen olisi puolisoani tavannut, who knows.

Oliko niillä ihmisillä niiden kahdenkymmen vuoden aikana väliä? Varsinkin tämä suhde joka kesti 4 vuotta?

Vai tiesitkö jo silloin että ne olivat vain väliaskelmia?

Tottakai oli väliä. Jotta ylipäänsä halusin jatkaa tutustumista johonkin ihmiseen, niin piti olla vilpitön kiinnostus. Usein se ei kuitenkaan ehtinyt edes syventyä ihastumiseksi, kun jo parin-kolmen tapaamisen aikana kävi ilmi, että emme sovi yhteen. Joskus ehti tulla ihastumisen tunteita, mutta parin/muutaman kuukauden aikana tapahtui jotain, mikä sammutti ne jommaltakummalta tai molemmilta. Sitten oli se neljän vuoden suhde, jossa koin olevani rakastunut ja tottakai olisin halunnut sen suhteen jatkuvan, mutta mies ilmeisesti palasi yhteen eksänsä kanssa. Hän vain halusi lopettaa suhteen ja vähän myöhemmin yhteinen ystävämme kertoi nähneensä hänet eksänsä kanssa.

En ole koskaan tarvinnut, kuten sanoin, jotakuta vain ollakseni parisuhteessa. Olen alkanut tutustua ihmisiin vain jos ensin on herännyt aito kiinnostus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tarkoitatko, että haalistuuko ne menneisyyden ihmissuhteet mielessä vai haalistuuko ihmiset ylipäätään vain pelkiksi kuoriksi? Itse ainakin muistan vieläkin elävästi, miten tapasin edelliset avopuolisoni ja mihin ne suhteet lopulta päättyivät. Näin nelikymppisenä käyn terapiassa, koska jatkuvat parisuhdeväkivaltakokemukset seuraavat minua, enkä löydä ei-väkivaltaista kumppania. Pakon edessä olen kumppania vaihtanut ja jääminen olisi voinut maksaa henkeni.

Juuri sitä että ihmiset / mahdolliset tulevat kumppanit haalistuu pelkiksi kuoriksi.

En ole kiinnostunut siitä haalistuuko muistot edellisistä.

Vaan juuri se että voiko vuosien ja kokeiluiden jälkeen enää edes olla aidosti kiinnostut toisesta ja haluta jotain aitoa. Vai onko se vain sellaista rutiinia, kun pkko tossa vieressä olla joku. Ihan sama kuka hän oikeasti on.

Ap

No siis. mun mielestä on hieman erikoista niputtaa kaikki, joilla elämänsä aikana on ollut useampi parisuhde (tai muunlainen suhde) jotenkin samaan lokeroon. Siitä valtavasta joukosta varmasti löytyy hyvin monenlaista ja erilailla asioista ajattelevaa ja kokevaa ihmistä. Nykyään on ylipäätään aika harvinaista, muutakuin selvästi vanhemman sukupolven ihmisillä, että olisi vain yksi loppuelämän seurustelukumppani. Tämä johtuu aika pitkälle sosiaalisten normien muuttumisesta yhteiskunnassa. Ennenhän on ollut sitten taas yleisempää, että jäädään todella huonoihinkin liittoihin loppuun asti.

Kuitenkin, mun mielestä ihmisten itsekäs kertakäyttökulttuuri näyttäisi olevan yleistynyt. Se vaikeuttaa pitkäaikaisen, loppuelämän, huomioonottavan, toisesta syvällisesti kiinnostuneen ja toisesta ihmisenä aidosti väittävän kumppanin löytymistä myös niille, jotka sellaista haluaisivat ja kaipaisivat, ja niinpä myös heilläkin alkaa olla useampia suhteita takanaan..

Joillekin toinen ihminen (ihmissuhtessa) todella näyttää olevan enemmänkin käyttöesine, toiset sen sijaan kaipaavat ja kokevat aitoa syvempää yhteyttä ja välittämistä, epäitsekästä rakkautta. Ja toki näiden väliin mahtuu sitten paljon kaikenlaista. Mutta tätä ei siis voi mielestäni lokeroida sen mukaan, onko takana useampi suhde vai ei. (Toki jos on paljon lyhyitä suhteita, niin on mielestäni aika todennäköistä, ettei välttämättä arvosta samalla tavalla toista ihmistä, vaan enemmänkin itsekkäästi käyttää toisia kuin hyödykkeitä.)

Itselläni on useampi suhde takana ja olisin toivonut löytäneeni pitkäaikaisen, lppuelämänkin hyvän suhteen. (Nuorempana saattoi hypätä johonkin juttuun ehkä aika kevytkenkäisestikin, silti silloinkin toivoin ja kaipasin jotain oikeaa ja syvää ja aitoa.) Olen halunnut luoda syvällisen merkityksellisen kumppanuden ja rakkauden, tutustua toiseen ihmisenä jne.  perustaa perheen, puolin ja toisin tukea ja rakastaa. En tiedä, onko sellaista sitten nykyään vaikeampi löytää kuin joskus ennen, en tiedä.

Ei todellakaan. Miehellä on väliä. Olemme kihloissa.

Vierailija kirjoitti:

Ööh totta kai heillä on väliä ja merkitystä, ja he jäävät mieleen. Se, että suhteet eivät kestä niin pitkään, johtuu minusta, ei heistä. Ei heissä mitään vikaa ollut.

Harvoinpa suhteen ongelmat ovat vain yhdestä osapuolesta kiinni. Vähintään he eivät ole osanneet paikata sinun vikojasi.

Miksi tällä aloituksella on näin hurjat alapeukut?

Ei.

On se oikea, aito, puhdas, uskova rakkaus.

Se voi olla se ihan ensimmäinen, mutta ne ekat kokemukset on aina ne rakkaimmat.

Ei niitä voi ikinä saada koettua uudestaan. Ja se on sen jälkeen sellaista rutiinia ja toistoa muiden kanssa.

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä sellaista jaha tällännen tällä kertaa, mites tän fiksaisi tällä kertaa..