Te, joilla on ollut monta parisuhdetta / muita järjestelyitä, saanko kysyä jotain?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa kyllä mutta toisaalta taas ei. Katson kenen kanssa haluan olla, ihmisen persoonalla on väliä, mutta tiedän, että löydän aina jonkun uuden, joka minua miellyttää. En kiinny keneenkään hirveämmin, vaikka heistä pidänkin. En esimerkiksi jää ikävöimään ketään. 

Toisaalta näen enemmänkin että monen kanssa oleminen on seurausta omituisesta ajattelustani eikä toisin päin. Ajattelin näin jo teininä kavereistani ennen ensimmäistäkään suhdetta. En kiinny siis myöskään heihin. 

Kiintymyssuhdehäiriö.

Tuleeko uusia kumppaneita vahingossa kutsuttua vanhojen nimillä?

Voi olla syynä. Mietin nimittäin usein, että miksen kykene kiintymään normaalisti.

Nimet eivät mene sekaisin, vaan pikemminkin ihminen unohtuu siinä vaiheessa, kun hän ei ole enää osa elämääni. Tässä hetki sitten tuli erään kaverin kanssa puhe neljän vuoden takaisesta eksästäni ja en kuollaksenikaan kykene muistamaan hänen sukunimeään, vaikka oltiin yhdessä muutama kuukausi.

Mä en muista mun ensimmäisen poikaystävän nimeä enää edes, vaikka oltiin yhdessä puoli vuotta. Mutta siitä on jo yli 20v.

Ei kaikkea voi muistaa ja varsinkaan sellaista, mitä aivot ei koe tärkeäksi. 

Vierailija kirjoitti:

Jos uusi ihminen tuo parempia muistoja, niin ne aikaisemmat hyvät muistot haalistuvat, ettei niitä sinällään muista kunnolla ja sen mukana myös haalistuu se kuva siitä aikaisemmasta henkilöstä.

Jos olet ollut todella negatiivinen ihminen, niin nopeasti unohtaa kun positiivisia ihmisiä tulee elämään.

En tarkoittanut haalistuuko menneet ihmiset, vaan että haalistuuko sellainen ihmisarvo toisista, tulevista tai nykyisistä ihmisistä, kun kierroksia on käyty ja ties mitä ihmisiä ollut? Onko ihmisillä enää mitää väliä?

No, suoraan sanottuna vähän kyllä.

Mutta se voi olla minun suojautumiskeino nykyään, etten särje liikaa sydäntäni kun varmaan taas kohta sydän särkyy

Hyvät hetket ja lämpö pysyvät mielessä ja suhteiden käännekohdat.

Tulen iän myötä vaan nirsommaksi ja nirsommaksi.

Olen huomannut suurin osa noista joilla on aina joku tai joku säätö eivät ole kovin nirsoja, monet näistä vielä flexaavat kirpputori löydöillä.

Minulla on ollut elämässäni 6 eri pituista suhdetta, joita voi kutsua ja olen kutsunut parisuhteiksi. Olen esitellyt heidät ainakin joillekin "omille ihmisilleni". Muistan heidät kaikki varsin hyvin. Yhden kanssa olin naimisissakin. Muistan nimensä ja heidän perheenjäsentensä nimet, heidän haaveensa ja toiveensa ja miltä he näyttivät, tuoksuivat, tuntuivat. Nyt en ole ollut kenenkään kanssa pitkään aikaan, mutta jos olisin, hän olisi ainutlaatuinen ja merkittävä ja tärkeä ihminen. Oppisin tuntemaan hänet ja muistaisin hänet lopun ikääni, kuten muutkin, jotka ovat kanssani tallanneet tätä matkaa jonkun pätkän.

On kyllä aiemmat suhteet päässeet unohtumaan, kun niistä on aikaa yli 40 vuotta.

On hyvä elää tässä hetkessä eikä menneessä saati tulevassa.

Siis tarkoitatko, että haalistuuko ne menneisyyden ihmissuhteet mielessä vai haalistuuko ihmiset ylipäätään vain pelkiksi kuoriksi? Itse ainakin muistan vieläkin elävästi, miten tapasin edelliset avopuolisoni ja mihin ne suhteet lopulta päättyivät. Näin nelikymppisenä käyn terapiassa, koska jatkuvat parisuhdeväkivaltakokemukset seuraavat minua, enkä löydä ei-väkivaltaista kumppania. Pakon edessä olen kumppania vaihtanut ja jääminen olisi voinut maksaa henkeni.

Rakastuminen tuntuu aina samalta, vaikka olisi kuinka monta suhdetta takana. 

Ei mulla nyt noin montaa suhdetta ole ollut, että ihmiset muuttuu lihasäkeiksi. 

Päinvastoin, uuden ihmissuhteen ihminen tuntuu aiempia tärkeämmältä, kun osaa eritellä paremmin, millainen hän on ja kuinka hyvin vastaa mun omia toiveita ja tarpeita. Aiemmin oon ollut enemmän ns. vietävissä ja toiminut jossain rakkauden tunteen huumassa. Nyt tuntuu olevan varmemmalla pohjalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos uusi ihminen tuo parempia muistoja, niin ne aikaisemmat hyvät muistot haalistuvat, ettei niitä sinällään muista kunnolla ja sen mukana myös haalistuu se kuva siitä aikaisemmasta henkilöstä.

Jos olet ollut todella negatiivinen ihminen, niin nopeasti unohtaa kun positiivisia ihmisiä tulee elämään.

En tarkoittanut haalistuuko menneet ihmiset, vaan että haalistuuko sellainen ihmisarvo toisista, tulevista tai nykyisistä ihmisistä, kun kierroksia on käyty ja ties mitä ihmisiä ollut? Onko ihmisillä enää mitää väliä?

Olen eri, mutta minusta aloitus on ilmaisutavaltaan kovin asenteellinen. Ei kuulosta siltä, että olisi tarkoitus edes kysyä miltä näistä ihmisistä oikeasti tuntuu, vaan pikemminkin mainostaa aloittajan omaa näkemystä että useamman kanssa seurustelleet eivät välitä kenestäkään ja ainoa oikea rakkaus on täysin kokemattomien välillä. Rehellisestä tiedonjanosta kumpuava kysymys olisi muotoiltu toisin.

Valitettavasti ei haalistu. Haalistuisikin.

Ei todellakaan haalistu. Olin edellisen parisuhteen jälkeen seitsemän vuotta sinkkuna ennen kuin tapasin miehen, josta tuli nykyinen puolisoni. Ei olisi tullut, ellen olisi rakastunut häneen aivan yhtä voimallisesti kuin aikoinaan ensimmäiseen poikaystävääni - tai jopa voimallisemmin, koska nyt kyse on aikuisesta rakkaudesta. Niiden sinkkuvuosien aikana tapasin muutamia miehiä, mutta yksikään heistä ei "kolahtanut", joten niistä suhteista ei kehittynyt mitään sen kummempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa kyllä mutta toisaalta taas ei. Katson kenen kanssa haluan olla, ihmisen persoonalla on väliä, mutta tiedän, että löydän aina jonkun uuden, joka minua miellyttää. En kiinny keneenkään hirveämmin, vaikka heistä pidänkin. En esimerkiksi jää ikävöimään ketään. 

Toisaalta näen enemmänkin että monen kanssa oleminen on seurausta omituisesta ajattelustani eikä toisin päin. Ajattelin näin jo teininä kavereistani ennen ensimmäistäkään suhdetta. En kiinny siis myöskään heihin. 

Kiintymyssuhdehäiriö.

Tuleeko uusia kumppaneita vahingossa kutsuttua vanhojen nimillä?

Voi olla syynä. Mietin nimittäin usein, että miksen kykene kiintymään normaalisti.

Nimet eivät mene sekaisin, vaan pikemminkin ihminen unohtuu siinä vaiheessa, kun hän ei ole enää osa elämääni. Tässä hetki sitten tuli erään kaverin kanssa puhe neljän vuoden takaisesta eksästäni ja en kuollaksenikaan kykene muistamaan hänen sukunimeään, vaikka oltiin yhdessä muutama kuukausi.

Lasket eksäksi ihmisen, jonka kanssa olet ollut yhdessä muutaman kuukauden? :-DDD Sitten ei ole ihme, ettet muista sukunimiä. Minä en muista edes etunimiä tai kaikkia muutaman kuukauden suhteita.

up

Vierailija kirjoitti:

Siis tarkoitatko, että haalistuuko ne menneisyyden ihmissuhteet mielessä vai haalistuuko ihmiset ylipäätään vain pelkiksi kuoriksi? Itse ainakin muistan vieläkin elävästi, miten tapasin edelliset avopuolisoni ja mihin ne suhteet lopulta päättyivät. Näin nelikymppisenä käyn terapiassa, koska jatkuvat parisuhdeväkivaltakokemukset seuraavat minua, enkä löydä ei-väkivaltaista kumppania. Pakon edessä olen kumppania vaihtanut ja jääminen olisi voinut maksaa henkeni.

Juuri sitä että ihmiset / mahdolliset tulevat kumppanit haalistuu pelkiksi kuoriksi.

En ole kiinnostunut siitä haalistuuko muistot edellisistä.

Vaan juuri se että voiko vuosien ja kokeiluiden jälkeen enää edes olla aidosti kiinnostut toisesta ja haluta jotain aitoa. Vai onko se vain sellaista rutiinia, kun pkko tossa vieressä olla joku. Ihan sama kuka hän oikeasti on.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Rakastuminen tuntuu aina samalta, vaikka olisi kuinka monta suhdetta takana. 

Eli oikeastaan se voisi olla kuka vain?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tarkoitatko, että haalistuuko ne menneisyyden ihmissuhteet mielessä vai haalistuuko ihmiset ylipäätään vain pelkiksi kuoriksi? Itse ainakin muistan vieläkin elävästi, miten tapasin edelliset avopuolisoni ja mihin ne suhteet lopulta päättyivät. Näin nelikymppisenä käyn terapiassa, koska jatkuvat parisuhdeväkivaltakokemukset seuraavat minua, enkä löydä ei-väkivaltaista kumppania. Pakon edessä olen kumppania vaihtanut ja jääminen olisi voinut maksaa henkeni.

Juuri sitä että ihmiset / mahdolliset tulevat kumppanit haalistuu pelkiksi kuoriksi.

En ole kiinnostunut siitä haalistuuko muistot edellisistä.

Vaan juuri se että voiko vuosien ja kokeiluiden jälkeen enää edes olla aidosti kiinnostut toisesta ja haluta jotain aitoa. Vai onko se vain sellaista rutiinia, kun pkko tossa vieressä olla joku. Ihan sama kuka hän oikeasti on.

Ap

Kuten edellä vastasin, niin tottakai olen aidosti kiinnostunut ja rakastunut. Muuten kai olisin jäänyt yhteen jonkun muun kanssa, jonka tapasin paljon ennen nykyistä puolisoani (seitsemän sinkkuvuoden aikana). En todellakaan tarvitse pakolla jotain viereeni. Ehdin asua yksin yli 20 vuotta ennen kuin edes tapasin nykyistä puolisoani. Niihin vuosiin mahtui muutama suhde (pisin neljä vuotta), mutta sen viimeisimmän jälkeen olin tosiaan seitsemän vuotta sinkkuna. Ehkä olisin edelleen, ellen olisi puolisoani tavannut, who knows.