Lue keskustelun säännöt.
Burnout perhe-elämästä
15.10.2022 |
En saa olla ikinä rauhassa. Leikki-ikäiset lapset ja puoliso haluavat minulta koko ajan jotain. Jos ei ole oikeaa avun tarvetta, keksitään jotain. Ei mene puoltakaan minuuttia, kun kuuluu äitiäitiäiti tai joudun puuttumaan sisarusten välisiin erimielisyyksiin. Vaikka mies olisi lasten vieressä, silti minun pitäisi avustaa joka ikisessä pikkuasiassa. Tuhat kertaa sanottu, että isä osaa auttaa yhtä hyvin. Mies parhaimmillaan puhuu vielä päälle jotain omia asioitaan. Vessassakaan ei saa olla rauhassa, vaan joku on aina oven takana. Väsyttää.
Kommentit (50)
Itse ratkaisin tuon irtautumalla ja ottamalla rakastajan. Hänen kautta pääsi ikään toiseen todellisuuteen hetkeksi. Jätin miehen ja lapset vain selviytymään siksi aikaa kun olin pois. Mielestäni tämä teki heille hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä se on. Ajavat äitinsä järjiltään ja mies hylkää vaimonsa työmäärän alle. Sitten kun lapset on aikuisia valitetaan kaikista traumoista mitä on saatu, vaikka itse ovat äitinsä mielenvikaiseksi jatkuvalla vainoamisella ja uuvuttamisella tehneet. Eikä se vaatiminen lopu edes aikuisena. Minä ainakin uuvuin niin, että annoin aikuisen lapsen suuttua ihan rauhassa ja katkaista välit omatoimisesti, että saan edes yhden vaatijan pois elämästäni. Minä en jaksa enää välittää mistään. En olisi ikinä lapsia tehnyt jos olisin tiennyt, että ne on loputon helvetti vaativia, uhriutuvia, tahallaan avuttomaksi heittäytyviä kusipäitä.
Oisko kannattanut pikkasen harkita, ennen housujen laskua?
Tälle on termi: livingroom children (googleta!). Jos ne lapset haluaa olla aina samassa tilassa eikä vetäytyä yksinäisyyteen omaan huoneeseen, taputus itsellesi - olet tehnyt jotain oikein.
"Being a living room child means your presence is seen and heard, as opposed to growing up in a family where you were expected to stay out of sight." rankkaa vanhemmille, mutta lapselle hyväksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan omia ja vapaaehtoisia valintoja.
t: sinkku vela
Mutta se loppuu joskus! Ja yksi lapsi, vain kerran kaikki vaiheet! Mä komensin kuin vääpeli molempia, avuttomaksi yrittävää miestä ja lasta. "Selviätte kyllä". Ja kas, selvisivät. Liika myötätunto on pahasta, se johtaa uupumukseen. Tehkööt itse. Jos eivät osaa, opettelevat, näytin kerran.
Lapsi 24, maailmalla, liitto kunnossa, järki edelleen päässä, vaikka usko oli loppua matkalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka ajoittain ylikuormitun (lapset pieniä), koen että on myös velvollisuuteni aikuisena asettaa rajoja - ihan jo mallintamisen vuoksi, että lapsetkin oppivat sen olevan normaalia ja tervettä.
Lapset oppivat kunnioittamaan muita, kun eivät ihan rajattomasti saa riekkua. Vaikka onhan se toki niinkin, että lapset nyt vaan tarvitsevat sitä huomiota ja usein juuri silloin kun itse tarvitsisin lepotauon.
Ehkä joku sitten jättää lapset tekemättä tällaisten seikkojen vuoksi, minulle taas nämä vanhemmuuden kiemurat ovat kiehtovia ja palkitsevia. Kestän lopulta hetkellistä epämukavuutta hyvin ja tämäkin ominaisuus koko ajan kehittyy ja kasvattaa minua ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vihaan perhe-elämää! Oli jäätävä virhe ryhtyä kotisleikkiin. Missään tapauksessa omien geenien jatkaminen ei ole tämän hulluuden ja mielenterveyden menetyksen väärti.
No niimpä! Omia valintoja, omia vapaaehtoisia valintoja!
Tämä. Ennen lastentekoa on ollut seurustelussa sellainen 'temperamenttinen' justiinavaihe. Mies hyväksynyt paikkansa jo silloin. Äitivaihde tempaistiin päälle jo silloin. Ei koske pelkästään tavaroiden paikkoja ja mitä ostetaan ja koska, vaan myös sitä, miten asiat tehdään (oikein). Vain justiinan tapa on ainoa oikea.