Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ehdotin syöpäsairaalle mummille, että vien hänet kasvohoitoon, ostoksille, lempiravintolaansa ja minne haluaakin, vastaus oli "mitä hel vetin väliä semmoisilla enää olisi, älä tule jos ei ole oikeaa asiaa"
13.10.2022 |
Elinaikaa max. puoli vuotta lääkärin mukaan, mutta kukaanhan nyt ei ole ennustaja.
Mummi suuttui tästä niin, että ei vastaa enää puhelimeen. Kun yritin mennä käymään, sanottiin että hän ei ota vieraita vastaan. Äitini kyllä pääsi häntä katsomaan. Tuntuu kamalalta.
Kommentit (304)
Vierailija kirjoitti:
Nää puheet, et nukkui rauhallisesti pois. Antaa väärän kuvan niille jotka ei o vielä kuolemaa läheltä seurannu, et se muka olis meidän normaalia unta. Nukkuu joo, mutta se on aiheutettu kipujen ja hengitysvajausten takia morfiinilla, kovalla lääkkeellä. Koitetaan välttää et ihminen ei itse tajua tukehtumiskuolemaansa. Morfiini vie tajun ja lamaa loputkin hengityksen. Kaamea asia.
Se lääkitys ja sedaatio tuossa tekee sen, ettei se ole kaamea asia, ei ainakaan niin kaamea kuin olisi luomuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kasvohoitoon, ostoksille, ravintolaan, minne haluaakin" niin >> minne haluaakin.
Osa kirjoitti että miksi ap pakottaa mummin kasvohoitoon. Tulkintansa kullakin.
Ehkä mummi ei halua minnekkään. Et voi vaikuttaa mummin suuttumiseen. Älä ainakaan soittele koko ajan, jos ei vastaa niin ei vastaan. Turhautuu vielä enemmän jos runkuttelet puhelimella.
Vierailija kirjoitti:
Ei hän tarkoita mitä sanoo. Ei kannata tuosta ainakaan loukkaantua, olet yrittänyt parhaasi!
Joo-o, joskus se parhaasa yrittäminen " ei välttämättä ole kovin paljoa, mutta enin mihin pystyy.
Vierailija kirjoitti:
Sairasta ihmistä ei kannata raahata ympäri kaupunkia, vaan mennä hänen luokseen ja jutella
Turhaan tällaista ehdottelette, kun mummo ei enää halua tavata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on hyvä esimerkki ihmisestä, jonka tilannetaju on miinus miljardi. Yllättäen kova uhriutuminen kaupan päälle. Saastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoren ja perusterveen on vaikea samaistua vanhukseen jonka päivät ovat hupenemassa. Lähes 90-vuotiaaksi elänyt lapseton tätini vietti viimeiset vuotensa leskenä hoitokodissa. Ymmärsin vasta tuolloin kuinka läheinen hän oli ollut miehensä kanssa - tätini kertoi kuinka he olivat käyneet myöhään yöhön jatkuneita syvällisiä keskusteluja vielä vanhoilla päivilläänkin, vaikka ehtivät olla yhdessä lähes 60 vuotta. Kaipuu oli kova ja hän ei voinut edes katsoa miehensä kuvia ilman että itku tuli silmään. Tätini oli luonteeltaan introvertti ja puhui vain valikoitujen ihmisten kanssa. Hän sanoi usein odottavansa että noutaja korjaisi. Mikään ei auttanut vaikka yritin piristää häntä. Aikaa myöten ymmärsin että en voi tehdä mitään hänen piristämisekseen ja olen tullut siihen tulokseen että ihmisen sielu vanhenee siinä missä kehokin. Virikkeiden tarve vähenee kun mistään ei jaksa innostua ja elämää mennään eteenpäin päivä kerrallaan ilman kummempia odotuksia ja hyvin vähäisin toivein. Joskus tätini innostui kertomaan vanhoista ajoista ja kauan ennen syntymääni kuolleista sukulaisista. Toisinaan häntä piristivät kuvat lapsistani ja kun kerroin mitä he olivat tehneet. Muuten hänen päivänsä olivat tasaisen harmaita, ruokataukojen ja muiden rutiinien rytmittäminä.
Olen oppinut hiukan ymmärtämään ikääntyneiden ihmisten sielunmaisemaa ja luulen että jos tiedostaisin päivieni vähenevän, viettäisin loppuajan mielelläni rauhassa vähäisin kontaktein.
Ihmisen sielu vanhenee siinä missä kehokin, kiinnostava ajatus. Tai sitten sielu antaa meille aikaa (jos niin vanhaksi elämme) totutella tosiasiaan että keho on loppuun käytetty ja se pitää jättää. Yleensäkin luulen että nuoremmat haluavat tehdä niin paljon asioita kun vielä ehtivät ja jaksavat mutta vanhukset eivät. He haluavat muistella/kertoa menneistä ajoista..
En usko kuolemanjälkeiseen elämään, sillä keho ja sielu ovat kiinteästi kytköksissä toisiinsa. Ihmisen luonne voi muuttua ruumiillisen sairauden seurauksena ja mielen sairaus heikentää myös kehoa. Hormonit ja monet muut kehosta juontavat seikat vaikuttavat ajatteluumme ja mielentilaamme. Sielu ei jätä kehoa vaan kuolee sen mukana. Ymmärrän kyllä miksi niin monet ihmiset uskovat sielunvaellukseen, sillä on vaikea uskoa, että äsken vielä pirteänä ja eloisana esiintynyt persoona onkin kuollessaan pyyhkiytynyt pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vie se valkkaamaan arkkuja tai uurnia ja hautamekkoja.
Tätä on alapeukutettu, mutta tunnen ap:n kuvaileman ihmistyypin ja minusta vastaus on loistava: Äitini on samanlainen.
Kun lapsena olin askarrellut hänelle äitienpäiväkortin, niin hän haistatteli minulle päin naamaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoren ja perusterveen on vaikea samaistua vanhukseen jonka päivät ovat hupenemassa. Lähes 90-vuotiaaksi elänyt lapseton tätini vietti viimeiset vuotensa leskenä hoitokodissa. Ymmärsin vasta tuolloin kuinka läheinen hän oli ollut miehensä kanssa - tätini kertoi kuinka he olivat käyneet myöhään yöhön jatkuneita syvällisiä keskusteluja vielä vanhoilla päivilläänkin, vaikka ehtivät olla yhdessä lähes 60 vuotta. Kaipuu oli kova ja hän ei voinut edes katsoa miehensä kuvia ilman että itku tuli silmään. Tätini oli luonteeltaan introvertti ja puhui vain valikoitujen ihmisten kanssa. Hän sanoi usein odottavansa että noutaja korjaisi. Mikään ei auttanut vaikka yritin piristää häntä. Aikaa myöten ymmärsin että en voi tehdä mitään hänen piristämisekseen ja olen tullut siihen tulokseen että ihmisen sielu vanhenee siinä missä kehokin. Virikkeiden tarve vähenee kun mistään ei jaksa innostua ja elämää mennään eteenpäin päivä kerrallaan ilman kummempia odotuksia ja hyvin vähäisin toivein. Joskus tätini innostui kertomaan vanhoista ajoista ja kauan ennen syntymääni kuolleista sukulaisista. Toisinaan häntä piristivät kuvat lapsistani ja kun kerroin mitä he olivat tehneet. Muuten hänen päivänsä olivat tasaisen harmaita, ruokataukojen ja muiden rutiinien rytmittäminä.
Olen oppinut hiukan ymmärtämään ikääntyneiden ihmisten sielunmaisemaa ja luulen että jos tiedostaisin päivieni vähenevän, viettäisin loppuajan mielelläni rauhassa vähäisin kontaktein.
Ihmisen sielu vanhenee siinä missä kehokin, kiinnostava ajatus. Tai sitten sielu antaa meille aikaa (jos niin vanhaksi elämme) totutella tosiasiaan että keho on loppuun käytetty ja se pitää jättää. Yleensäkin luulen että nuoremmat haluavat tehdä niin paljon asioita kun vielä ehtivät ja jaksavat mutta vanhukset eivät. He haluavat muistella/kertoa menneistä ajoista..
En usko kuolemanjälkeiseen elämään, sillä keho ja sielu ovat kiinteästi kytköksissä toisiinsa. Ihmisen luonne voi muuttua ruumiillisen sairauden seurauksena ja mielen sairaus heikentää myös kehoa. Hormonit ja monet muut kehosta juontavat seikat vaikuttavat ajatteluumme ja mielentilaamme. Sielu ei jätä kehoa vaan kuolee sen mukana. Ymmärrän kyllä miksi niin monet ihmiset uskovat sielunvaellukseen, sillä on vaikea uskoa, että äsken vielä pirteänä ja eloisana esiintynyt persoona onkin kuollessaan pyyhkiytynyt pois.
En sano vastaan, näin voi myös olla vaikka uskon toisin. Mutta usko ei ole tieto. Tämän asian näemme sitten kun aika on. Tavalla tai toisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin itsekin suuttunut, jos elämäni kalkkiviivoilla joku olisi tullut jotain noin turhamaista esittämään. Todella tökeröä.
No, hei, se nyt riippuu missä vaiheessa se sairaus on ja tietysti sen ihmisen suhtautumisesta.
Jos nyt on vaikka juuri saanut tietää, että on syöpä, niin saattaa ollakin halua vielä nauttia elämästä. Tavallaan sillä karkottaa sen pelon tunteen taustalle...
Mutta jos on hoidot pitkällä ja niin edes päin, niin ei varmaan edes jaksaisi lähteä minnekään. On ne hoidot kuitenkin niin rankkoja.
Ihmisestä kiinni ja siitä missä vaiheessa sairaus hoitoineen on.
No sinähän tiedät
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisiko itseäsi tosiaan tuossa tilanteessa mennä johonkin ostoshelvettiin shoppailemaan, kasvohoitoon tms. pinnallista?
Mua ainakin kiinnostaisi tehdä melkein mitä vaan mieluummin kuin märehtiä kotona. Mitä helvet in syvällistä tuossa vaiheessa kannattaisi muka tehdä. t.eri
Niin sinä nyt sanot, mutta entä sitten kun kohdalle napsahtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Kannattaa mielummin kysyä, mitä HÄN haluaisi tehdä. Joku leffailta, tai kotona leipominen, tai luontoretki lähiympäristöön voi lämmittää mieltä enemmän kuin shoppailut ja kasvohoidot.
Huomaa kyllä että täällä neuvojat ei oo koskaan ollut syöpäpotilaan kanssa joka jo loppusuoralla...
Olen toki, oli vielä dementikko joka luuli minua omaksi lapsekseen.
Niin minunkin mummo loppuun asti. Oli hänellä turvallinen loppuaika
Kaunis ajatushan tuo oli, vaikka vakavsti sairas ei ehkä halua lähteä minnekään kaupungille viettämään aikaa. En tiedä ap:n ikää, mutta kun mummosta on kyse niin oletettavasti melko nuori, eikä silloin välttämättä osaa ajatella, miltä kuolemansairaasta tuntuu. Kaikki muutenkin reagoivat parantumattomaan sairauteen niin eri lailla, osa haluaa vain maata sängyssä tekemättä mitään ja osa haaveilee vielä viimeisestä matkasta ulkomaille johonkin unelmakohteeseen. Mummo olisi voinut vastata ehdotukseen vähän ystävällisemmin, vaikkapa niin ettei halua lähteä minnekään vaan viettäisi aikaa mieluummin kotona. Tuollainen läheiselle suuttuminen voi kuitenkin johtua ahdistuksesta lähestyvän kuoleman takia, eikä hän välttämättä tarkoittanut sitä henkilökohtaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhuus, vanheneminen, sairaudet ja kuolema on iso ja ikävä asia.
Siksi nuoruutta palvotaan ja tavoitellaan.
Ensi v tulee 50 v mittariin ja ikä tosiaan jo huolettaa.
Mitä kuulee 60...100 veiltä niin on yhtä kärsimystä, kipua ja sairautta koko elämä.
Tosi monilla on niin, toki useilla takana elinikäinen viina, tupakka, läski ja sokeri dietti...
Parastahan on ikä 12
..35 w.
Olen 51, eikä tosiaan ikä huoleta!
Itse näen olennaiseksi senkin, onko tämä ehdotus syömään, kasvohoitoon yms menemisestä ainoaa laatuaan ja idea on tullut nyt kun ns. loppu lähenee, vai onko teillä ennenkin ollut tapana yhdessä tehdä tällaisia juttuja. Jos ensimmäinen, niin saattaisin itsekin jollain tavalla loukkaantua vaikka parempi yhdessä vietetty aika myöhään kuin ei milloinkaan. Vaikka mahdoton tuohon mummisi tilanteeseen on kenenkään samaistua, kaikki me olemme yksilöitä.
Miksi täällä on oletettu, että ap ei olisi viettänyt mummon kanssa aikaa aiemmin vaan vasta lopun lähentyessä alkanut korjaamaan tätä asiaa ehdottamalla shoppailua ja kasvohoitoja. En ainakaan löytänyt viestiä, jossa hän olisi sanonut niin. Ovathan he voineet aiemminkin tehdä yhdessä juuri tällaista, tai viettää muuten aikaa, ja siksi ap halusi yrittää piristää mummoa myös huonommalla hetkellä.
Tuollaisen diagnoosin jälkeen ihmisen elämä romuttuu ja aika todennäköisesti ihminen sairastuu masennukseen yms. aika tunteetonta aloittajalta loukkaantua mummo reaktiosta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä helvettiä menet ehdottamaan typeriä, häh. Oli varmaan hauska pilata hänen päivänsä. Idiootti, ajattele seuraavalla kerralla mitä suustas päästät.
Samat sulle, idiootti.
Vierailija kirjoitti:
kieltäminen, viha, kaupankäynti, masennus ja hyväksyminen
Lakatkaa toistelemasta tätä, kun on jo todettu ettei se pidä paikkaansa! Nuo reaktiot eivät tule missään järjestyksessä, eikä hyväksyminen ole mikään automaattinen lopputulos.
Alue: Aihe vapaa
Ap pelkää jäävänsä perinnöttömäksi. :D