Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan totesi viime viikolla EU-huippukokouksessa Prahassa, että hän on valmis hyväksymään Suomen mutta ei Ruotsin jäsenyyttä.
Erdoganin mukaan Ruotsi on maa, missä terroristit juoksentelevat vapaana.
Kommentit (93)
Erdogan pelailee pelejään kuten oli odotettavissa. Ainoa arvoitus on, että kauanko.
Huvittavaa kyllä, suomen edelleen ilmeisen suomettunut vasemmisto tuli möläyttäneeksi että jos ruotsi ei pääse niin sitten ei mee suomikaan ja en ihan ymmärrä mikä logiikka tuossa on. Molemmat on erillisiä itsenäisiä maita joilla on oma hakemuksensa, oma politiikkansa ja oma johtonsa. Suomen natojäsenyyden jarruttelulla ei ole mitään positiivisia vaikutuksia yhtään mihinkään joten miksi jäädä jumittamaan tuon kanssa jos/kun hyväksynnät tulee eri aikaan? Korkeintaan tuollainen turha naton ulkopuolella roikkuminen pelaa putinin pussiin mutta sitähän meidän venäjämieliseltä vasemmistolta on nähty enemmän kuin tarpeeksi niin n-liiton aikana kuin sen romahdettuakin vielä.
Ei pidä missään nimessä mennä NATOon ilman Ruotsia. Seuraukset olisivat katastrofaaliset pohjosmaiden solidaarisuudelle ja ystävyydelle. Joko hyväksytään molemmat tai ei mennä.
V..tut Ruotsista jos ei pääse. Suomi Natoon.
Vierailija kirjoitti:

Luetteletko vaikka kymmenen suurinta venäläismielistä vasemmistotoimijaa ja heidän pahimmat tekonsa? Siis jos haluat keskustella etkä vain öyhöttää niin kuin nyt.

Oliko tuo argumentti? Mene igor takaisin tynnyriisi opiskelemaan suomen politiikkaa ennen kuin yrität uudelleen.

Vasemmisto vei Suomen Natoon. Eikö persu ole ollut hereillä?

Etkö tunnista kysymyslausetta? Sellaisen perässä on kysymysmerkki eli tämä "?" . Aika alkeellinen tyyppi jopa av-mammaksi. Igor-huutelua vielä perään kun ei muuhun pysty.
Naton toimintasuunnitelmille tuo olisi kyllä hankalaa.

Igoria alkoi näköjään taas v.....aa kun jäi kiinni heti kärkeen.
Vierailija kirjoitti:
No sitten herra on hyvä ja hyväksyy Suomen hakemuksen. Mikä maksaa?
Suomen hallitukselle ei kelpaa. Se on ilmoittanut että pitää saada Ruotsi mukaan tai Suomikaan ei liity Natoon.
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä missään nimessä mennä NATOon ilman Ruotsia. Seuraukset olisivat katastrofaaliset pohjosmaiden solidaarisuudelle ja ystävyydelle. Joko hyväksytään molemmat tai ei mennä.
Miksi sitten Norjan ja Tanskan Nato-jäsenyys ei ole 'katsatrofaalista pohjoismaiden solidaarisuudelle ja ystävyydelle'?

Igorit jaksaa kannattaa fanaattisesti suomen vasemmistoa koska likimain kaikki mitä nuo tekee käytännössä on aika suoraan putinille hyödyllistä politiikkaa (tuhoutuu niin talous kuin moni muukin asia noiden touhutessa). Jos ei muuta niin ainakin sannaprinsessa maanisessa huomionkipeudessään vie maan johdon uskottavuutta jokseenkin uskomatonta tahtia ja sannan pikku nettiapulaiset vie median uskottavuutta sensuroimalla tätä palstaa.
Eli tokihan igorit kannattaa vasemmistoa minkä kehtaavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sitten herra on hyvä ja hyväksyy Suomen hakemuksen. Mikä maksaa?
Suomen hallitukselle ei kelpaa. Se on ilmoittanut että pitää saada Ruotsi mukaan tai Suomikaan ei liity Natoon.
Mikä on ihan sekopäistä koska meidän tulee ajatella oman maamme turvallisuutta. Jos tilanne olisi toisinpäin niin jäätäisiin ihan yksin. Nyt me vähän kuin odotetaan Ruotsilta lupaa liittyä Natoon.
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä missään nimessä mennä NATOon ilman Ruotsia. Seuraukset olisivat katastrofaaliset pohjosmaiden solidaarisuudelle ja ystävyydelle. Joko hyväksytään molemmat tai ei mennä.
Juuri näin. Nyt ei pidä ajatella pelkästään omaa napaansa.
Vihdoinkin yhdessä yössä natoon? Vai ensi kesän kokousta odotellessa..?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä missään nimessä mennä NATOon ilman Ruotsia. Seuraukset olisivat katastrofaaliset pohjosmaiden solidaarisuudelle ja ystävyydelle. Joko hyväksytään molemmat tai ei mennä.
Miksi sitten Norjan ja Tanskan Nato-jäsenyys ei ole 'katsatrofaalista pohjoismaiden solidaarisuudelle ja ystävyydelle'?
Koska Suomi ja Ruotsi tietoisesti hakivat yhdessä. Tällaisessa asettelussa kaveria ei jätetä. Ei jäsenyyttä ilman Ruotsia.
Suomi ei tule liittymään Natoon ennen kuin Ruotsi hyväksytään. Tämän on niin Marin kuin Haavisto tehnyt selväksi, myös Kaikkonen asiasta mainitsi.
Silkkaa tyhmyyttä jättää menemättä, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus. Toista ei nimittäin tule.
Meillä on Venäjän kanssa pitkä maaraja, joten uhka on meille paljon todellisempi. Mikä sen Ruotsin olisi olla, kun olisi kahden Natomaan välissä.
Mutta tämän hallituksen agenda onkin, että muut maat ensin, vasta sitten omat kansalaiset! Ei suomalaiset heitä kiinnosta pätkääkään. Ja sehän on selvä fakta, että jos tilanne olisi toisinpäin ja Ruotsi vain hyväksytään, niin he eivät jäisi odottelemaan Suomen hyväksymistä. Menisivät Natoon saman tien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erdogan pelailee pelejään kuten oli odotettavissa. Ainoa arvoitus on, että kauanko.
Huvittavaa kyllä, suomen edelleen ilmeisen suomettunut vasemmisto tuli möläyttäneeksi että jos ruotsi ei pääse niin sitten ei mee suomikaan ja en ihan ymmärrä mikä logiikka tuossa on. Molemmat on erillisiä itsenäisiä maita joilla on oma hakemuksensa, oma politiikkansa ja oma johtonsa. Suomen natojäsenyyden jarruttelulla ei ole mitään positiivisia vaikutuksia yhtään mihinkään joten miksi jäädä jumittamaan tuon kanssa jos/kun hyväksynnät tulee eri aikaan? Korkeintaan tuollainen turha naton ulkopuolella roikkuminen pelaa putinin pussiin mutta sitähän meidän venäjämieliseltä vasemmistolta on nähty enemmän kuin tarpeeksi niin n-liiton aikana kuin sen romahdettuakin vielä.
Luetteletko vaikka kymmenen suurinta venäläismielistä vasemmistotoimijaa ja heidän pahimmat tekonsa? Siis jos haluat keskustella etkä vain öyhöttää niin kuin nyt.
Oliko tuo argumentti? Mene igor takaisin tynnyriisi opiskelemaan suomen politiikkaa ennen kuin yrität uudelleen.
Etkö tunnista kysymyslausetta? Sellaisen perässä on kysymysmerkki eli tämä "?" . Aika alkeellinen tyyppi jopa av-mammaksi. Igor-huutelua vielä perään kun ei muuhun pysty.
Igoria alkoi näköjään taas v.....aa kun jäi kiinni heti kärkeen.
Missä lista vassareista ja heidän pahoista teoistaan Nato-asiassa länkyttäjä? :)
Vierailija kirjoitti:
Suomi ei tule liittymään Natoon ennen kuin Ruotsi hyväksytään. Tämän on niin Marin kuin Haavisto tehnyt selväksi, myös Kaikkonen asiasta mainitsi.
Silkkaa tyhmyyttä jättää menemättä, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus. Toista ei nimittäin tule.
Meillä on Venäjän kanssa pitkä maaraja, joten uhka on meille paljon todellisempi. Mikä sen Ruotsin olisi olla, kun olisi kahden Natomaan välissä.Mutta tämän hallituksen agenda onkin, että muut maat ensin, vasta sitten omat kansalaiset! Ei suomalaiset heitä kiinnosta pätkääkään. Ja sehän on selvä fakta, että jos tilanne olisi toisinpäin ja Ruotsi vain hyväksytään, niin he eivät jäisi odottelemaan Suomen hyväksymistä. Menisivät Natoon saman tien.
Uli uli uliii selvä fakta uli.