Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mistä niitä velamiehiä löytyy?

Vierailija
10.10.2022 |

Siis vapaaehtoisesti lapsettomia.

Palstalla aina kerrotaan että miehet eivät halua lapsia, mutta taipuvat naisen tahtoon jotta saisivat säilytettyä parisuhteen. Minä pelkään nyt että kolmas suhde kaatuu miehen lapsihaaveisiin. Alussa miesten kanta on aina ehdoton ei lapsille. Ei tietenkään, kuka sellaisia haluaisi jos saa valita. Pikkuhiljaa mieli alkaa muuttua ja aika pian ollaankin jo sitä mieltä että lapsia ehdottomasti, sehän on elämän tarkoitus. Ei ehkä ihan vielä, mutta ehdottomasti joskus.

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 9 vuotta, ja olemme olleet lisääntymisasiassa samalla sivulla. Nyt olen alkanut huomata huolestuttavia muutoksia miehen käytöksessä. Pää kääntyy kuin pöllöllä jos ohi kulkee söpö lapsi, mies lässyttää telkkarissa näkyville vauvoille ja on alkanut jutella että ei kai se lapsen kasvatus mitään rakettitiedettä ole, voisihan se olla mukavaakin puuhaa.

Onko olemassa miestä joka tietäisi, sanotaan nyt vaikka 25-vuotiaana, ettei oikeasti halua lapsia? Selvästi kohtaamani miehet hokevat ihan ajattelematta ja tottumuksesta että ei lapsia, vaikka ovat todellisuudessa eri mieltä. Harmittaa että molempien aikaa menee hukkaan.

Kokemuksia? Missä tapasit velamiehesi? Missä iässä hän oli varma lapsettomuudestaan?

Aika ahdistavaa kun koen että tämä nykyinen on oikeasti elämäni mies.

Kommentit (398)

Vierailija
301/398 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että naiset ovat velaudestaan paljon varmempia kuin miehet.

Etsin velamiestä. Olen itse ollut vela nuoresta asti enkä tule muuttamaan mieltäni. En halua, että minulle valehdellaan ja esitetään. Olen turhautunut ja on mahdotonta luottaa miehiin kun selittävät mitä tahansa päästäkseen pukille ja suhteeseen. Miten voi olla niin vaikeaa olla rehellinen ja olla tuhlaamatta toisten aikaa?

En halua ruveta vaivalla rakentamaan suhdetta jonkun tuuliviirin kanssa, joka alkaakin myöhemmin haluta jälkikasvua (ja vielä jollain ihan typerällä syyllä kuten koska muutkin).

Eli löytäisinpä miehen joka tietää kuka on ja mitä haluaa ja joka mielellään kyseenalaistaa vallitsevia normeja.

Naisten on pakko olla varmempia velaudestaan biologian takia. Velanaisen tulee huolehtia ehkäisystä tarkasti, jos aikoo velana pysyä. Nainen on se, joka on raskaana ja synnyttää ja velanainen tietää, ettei siihen hommaan ryhdy edes piippu ohimolla. Naisilla on myös tietty aikaikkuna, jossa lisääntyminen onnistuu, joten asiaa on pohdittu ja mietitty. Lapsi vaikuttaa naisen uraan ja jos niin ei halua käyvän, päätös on varma. Varma päätös on myös silloin, kun ei halua hoitaa ja huolehtia lapsista ollenkaan.

Iso osa miehistä ei ajattele lisääntymisasiaa, koska se ei tapahdu heidän kehossaan ja siihen ei ole samanlaista aikaikkunaa eikä lapsensaanti vaikuta heidän uraansa. Siksi heidän on helpompi muuttaa mieltään syillä -olis kiva -muillakin on. Nuo miehet eivät ole ajatelleet tulevaisuutta pidemmälle vaan elävät hetkessä. Velanainen on pohtinut sen tulevaisuuden ja tehnyt päätöksen.

Olen tuo jota lainasit. Kiitos erittäin asiallisesta vastauksesta. Oikeassa taidat olla. Pystyisikö tätä vallitsevaa asenneilmastoa mitenkään muuttamaan?

Siinähän se ongelma on, että asenteet muuttuvat hitaasti, tarvitaan useampi sukupolvi. Onneksi vapaaehtoinen lapsettomuus on yleistynyt ja ehkä sitä kautta jonain päivänä meitä ei ajatella kummajaisina.

Edelleen on kuitenkin vallalla ajatus, että nainen hoitaa lapset ja uhrautuu. Miehet voivat siis ulkoistaa koko homman halutessaan. Se, että lisääntyminen ja perhe on kahden kauppa, pitäisi saada iskostettua noin ajattelevien ihmisten tajuntaan: enemmän miehiä isyysvapaille ja koti-isiksi sekä osallistumaan lasten hoitoon. Jos asenteet muuttuvat siihen suuntaan (ja yhteiskuntakin tukee), että mies/isä on tasavertainen vanhempi, jolla on yhtä paljon vastuuta ja vaivaa lapsista niin kotona kuin urankin kannalta, ehkä miehistä joku havahtuu jo nuorempana miettimään, millainen isä olisi tulevaisuudessa vai haluaako sellaista ollenkaan.

Naisena kohtaa hyvin paljon kyselyitä siitä, että onko lapsia, milloin niitä tulee, miksi niitä ei jo ole. Kun kerrot olevasi vela, kaikki tietävät ne kliseet, mitä seuraavaksi saa kuulla. Ehkä miehiltä ei kysellä samalla tavalla lisääntymisestä jo nuoresta saakka, joten jotkut heistä eivät pysähdy miettimään asiaa ja tutkiskelemaan omaa kantaansa. Pitäisi päästä eroon stereotypiasta, että kaikki naiset haluavat lapsia ja vain heiltä tulee kysellä henkilökohtaisia lisääntymissuunnitelmia, asiasta kyseleminen ja painostus kun on epäkorrektia muutenkin.

Itsekkäille tuuliviireille ei oikein voi mitään, niitä tulee elämän aalloilla vastaan valitettavasti. Childfree Redditissä jahkaajia kutsutaan sanalla fence sitter, eli kipskops yhtenä päivänä hyppää jommalle kummalle puolen aitaa.

Taas hyviä pointteja. Mieheni ei ole kertaakaan törmännyt uteluihin siitä, koska meille tulee jälkikasvua. Minä törmään niihin säännöllisesti niin oman kuin miehen suvun ja jopa työkavereiden toimesta. Miehen äitikin kyselee lapsisuunnitelmista minulta, ei pojaltaan.

Edelleen mies nähdään aika passiivisena näissä asioissa. Miehelle niitä lapsia vain tulee, nainen hankkii lapsia.

Ap

Koska nainen siitä päättää.

Kai siihen miehelläkin sanottavaa on normaalissa parisuhteessa.

Ap

Mies on vapaa lähtemään jos ei halua lasta. Usein se kannattaakin, sillä nainen tekee lapset joka tapauksessa, jättäen miehen avioliitossa maksajan rooliin (tuplaehkäisy petti, hups)

Tässä loistava esimerkki siitä, kuinka syvälle se ajatus, että kaikki naiset haluavat lapsia, on ihmisten keskuudessa juurtunut. Toivottavasti kommentoija muistaa, että tässä aloituksessa vela-naiset pohtivat mistä löytyisi oikasti vela mies. Eli niitä lapsia ei haluta.

Miksi sun pitäis löytää vela-mies? Ota itsellesi vela-nainen niin elät onnellisena elämäsi loppuun.

Vierailija
302/398 |

Tämä! Jättäkää ne miehet rauhaan kun ovat niin paskoja että niiden hyvien olemassaoloa pitää ruotia tällä palstalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
303/398 |

Toivottavasti sinä ja muut palstanrtut muistatte että niitä löytyy kaikkialta.

Me netissä(kin) viihtyvät naaraskoirat pidämme kyllä silmät ja korvat auki reaalimaailmassa. Nuuskunenä on vissiin ollut tukossa, kun on löytynyt vain pentutehtailijoita, vaikka kuinka yrittää jäljestää jotakin muuta, luulisi että koira koiran tuntee. Mutta eihän tässä sitten hätää ole, jos vela-miehiä on kaikkialla, mutta voisiko heillä olla jokin siru, tatuointi tai värikoodi vaatetuksessa, josta tällainen keskustelupalstalla puheenaiheisiin osallistuva naaras voisi unelmiensa koiraan tunnistaa, jotta ei menisi kummankaan aikaa hukkaan?

Vierailija
304/398 |

Narttukoiran voi steriloida.

Siruja tai muita ei valitettavasti ole tarjolla. Jos ja kun elämä on sulle noin vaikeaa, suosittelen kuitenkin pysymään erossa uroskoirista, toisesta steriloidusta nartusta on sulle enemmän iloa.

Vierailija
305/398 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan semihyvä provo, paljon on käytetty aikaa kuvailuun. Hauskuutti erityisesti tämä että onko miehiä, jotka tietää 25-vuotiaana täydellä varmuudella, haluavatko lapsia. Ei ole - eikä naisia. Yhtään kukaan ei tiedä yhtään mitään täysin varmasti tuossa vaiheessa.

Okei. Itse tunnen vain ihmisiä joille tämä lapsettomuus- tai lapsellisuusasia on ollut selvää hyvin nuoresta asti, eikä ole muuttunut miksikään.

Ap

Ja kuinka vanhoja he ovat nyt? (En lukenut koko ketjua, ehkä täsmensit.) Kun olin parikymppinen, kaveripiirissäni oli vain "veloja". Noin puolella näistä on nyt reilu 15 vuotta myöhemmin lapsia, ja osa on muuttunut tahattomasti lapsettomiksi.

45-65 v. Osa toki nuorempia mutta heistähän ei sitten vielä ilmeisesti voi tietää ovatko veloja vai puhuvatko vain.

Ap

"En tunne yhtäkään velaa jonka mieli olisi muuttunut"

No et varmasti. Koska sittenhän he eivät olisi veloja, eikö niin?

Olennaista ei ole 45-65v velat, vaan 45-65v lapsiperheelliset. Oletko ihan varma että heistä kukaan ei ollut "vela" nuorempana?

Olen eri, mutta mikä pakkomielle sulla on jankata asiasta? Haluatko pakottaa väkisin näkemystäsi, jonka mukaan vapaaehtoista lapsettomuutta ei ole vaan kaikki muuttavat mieltään? Oletko miettinyt miksi yrität niin vimmaisesti pakottaa tätä?

Kerron sinulle erään faktan. Vapaaehtoinen lapsettomuus on todellinen ilmiö ja maailmassa on todella paljon veloja. Se fakta ei muutu miksikään sillä, että on tuuliviiri-ihmisiä.

Jotkut ei ihan oikeasti KOSKAAN halua lapsia.

Joten anna jo olla. Sinä et tuolla jankkauksellasi kenenkään päätä käännä.

Olen itse vela.

Ja tämä perustuu ihan omiin kokemuksiin siitä kuinka haastavaa on löytää naispuolinen kumppani joka on vela ja pysyy sellaisena.

Tuntemistani naisista todella moni jossain välillä 18-28v ettei koskaan halua lapsia, ja enemmistö näistä lopulta hankki lapsia. Mahdollisesti osa lopuistakin olisi lapsia halunnut, muttei löytynyt "sopivaa" kumppania.

Kun olen kertonut olevani vela, minun kanssani on halunnut seurustella muutamakin nainen jotka sanoivat etteivät hekään halua, mutta niin vain mieli muuttui.

Vaimo oli vela kunnes sen serkku tuli raskaaksi. Yhdessä päivässä kaikki muuttui...

Pitäisikö jättää se nainen, ollaan oltu yhdessä jo 20 vuotta mutta kokemukseni mukaan naisiin ei nyt voi luottaa.

Mistä löytyisi vela-naisia? Lisäpisteitä jos se olisi vielä älykäs nainen, se toki voi olla liikaa vaadittu...

Eikös velanaiset ole useinkin aika älykkäitä? Korkeasti koulutettuja, sivistyneitä, itsenäisiä,...

Mikään noista ei ole takuu älykkyydestä. Naisissa tuo tuntuu olevan harvinainen piirre.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nainen-oletko-liian-alykas-lapsente…

Vierailija
306/398 |

Jutusta:

Tulotaso tai koulutus eivät vaikuttaneet tutkimustuloksiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
307/398 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehillä on vain yksi rooli parisuhteessa: lapsen siittäminen naiselle ja sen kulujen kattaminen.

Vela-naiset voivat pariutua keskenään jos heidän on pakko saada joku elämäänsä.

Hetkinen, eikös tämä ole miesvihaa, että miehet luokitellaan pelkiksi siittäjiksi ja otto-maateiksi?

Kirjoittaja ainakin kovasti vihaa vela-naisia jostain syystä. Miksi vihaat meitä?

Miehet ovat pelkkää paskaa, ei sen sanominen ole miesvihaa!

En vihaa vela-naisia, kerron kuinka miesongelma ratkaistaan.

Aa, rölli muutti taktiikkaansa tai sitten olemme saaneet uuden peikkokullan keskuuteemme.

Mitä tuossa on peikkoilua? Ehdotus on samaa tasoa kuin naisettomuuttaan valittaville miehille tarjottu "ryhdy homoksi" joka saa aina valtavasti suosiota tällä palstalla.

Tuossa olet oikeassa, tällä palstalla on näkynyt noita homoksi kääntymiseen kehoittavia kommentteja. Jos aloituksessa tai kommentissa mies asiallisesti kertoo olevansa murheissaan, kun kumppania ei ole löytynyt, tuollaista höhö-kommenttia en ymmärrä minäkään. Sitten on taas niitä provosoivia kirjoittajia, joista katkeruus näkyy kuuhun asti ja käy hyvin selväksi, etteivät arvosta naisia ollenkaan, vaan reikää olisi saatava, mutta kaikki naiset vaan juoksevat sen formulamiljönäärin perässä. Niin metsä vastaa, kun sinne huutaa.

Aborttiketjuissa ehdotetaan selibaattia, se on yhtä hölmö ehdotus, kuin seksuaalisen suuntautumisensa vaihtaminen.

Rankkoja yleistyksiä tällä palstalla näkee niin miehistä kuin naisistakin ja aika ikäviäkin yleistyksiä, tappelulle on kenttä silloin pedattu. Yritän itse olla yleistämättä omia (huonoja) kokemuksiani deittimaailmassa ja parisuhteessa koskemaan kaikkia miehiä, tunnenhan aivan mahtavia miehiä ja persoonia, esim. kummatkin serkkuni tai edesmennyt vaaripuoleni.

Tässä ketjussa ei ole tarkoitus haukkua miehiä (en usko että se on ap:n agenda, vaan keskustella vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ja syistä mielenmuutokseen) vaan purkaa sitä surua, kun hyvä suhde päättyy erilaiseen käsitykseen tulevaisuudesta. Ketjun velanaisille on sattunut kohdalle mielensämuuttajia ja heitä (meitä) asia surettaa samalla tavalla kuin miestä, joka ei ole löytänyt kumppania. Emme halua haukkua ketään, vaan toivomme rehellisyyttä ja sitä, että toinen tuntisi itsensä niin hyvin, että osaisi tässä lastenhankinta-asiassa muodostaa selkeän kannan ja tuoda sen ilmi.

Älä viitsi selittää. Ap:n aloittamassa otsikossa lukee MISTÄ NIITÄ VELAMIEHIÄ LÖYTYY. Sen jälkeen hän jauhaa kuinka miehet ovat tuuliviirejä. Hän ei puhu omasta miehestään, hän yleistää sen miehiin. Ja siihen tämän palstan nartut liittyy ilolla mukaan. 

Hänellä ei edes ole surua, hänellä on aavistus että mies ehkä muuttaa mieltään.

Uutinen: miehilläkin on oikeus muuttaa mieltään. Se tapahtuu usein olosuhteiden  ja oman elämänkuvan muuttuessa. Jos se on naisille liikaa niin voi voi, jatkaa matkaa vain.

Hukatut vuodet? Mihinkäs ne katosivat, jos ne kerran olivat hyviä tuohon asti. Koetteko että vuodet meni hukkaan jos puoliso kuolee?

Vierailija
308/398 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että naiset ovat velaudestaan paljon varmempia kuin miehet.

Etsin velamiestä. Olen itse ollut vela nuoresta asti enkä tule muuttamaan mieltäni. En halua, että minulle valehdellaan ja esitetään. Olen turhautunut ja on mahdotonta luottaa miehiin kun selittävät mitä tahansa päästäkseen pukille ja suhteeseen. Miten voi olla niin vaikeaa olla rehellinen ja olla tuhlaamatta toisten aikaa?

En halua ruveta vaivalla rakentamaan suhdetta jonkun tuuliviirin kanssa, joka alkaakin myöhemmin haluta jälkikasvua (ja vielä jollain ihan typerällä syyllä kuten koska muutkin).

Eli löytäisinpä miehen joka tietää kuka on ja mitä haluaa ja joka mielellään kyseenalaistaa vallitsevia normeja.

Naisten on pakko olla varmempia velaudestaan biologian takia. Velanaisen tulee huolehtia ehkäisystä tarkasti, jos aikoo velana pysyä. Nainen on se, joka on raskaana ja synnyttää ja velanainen tietää, ettei siihen hommaan ryhdy edes piippu ohimolla. Naisilla on myös tietty aikaikkuna, jossa lisääntyminen onnistuu, joten asiaa on pohdittu ja mietitty. Lapsi vaikuttaa naisen uraan ja jos niin ei halua käyvän, päätös on varma. Varma päätös on myös silloin, kun ei halua hoitaa ja huolehtia lapsista ollenkaan.

Iso osa miehistä ei ajattele lisääntymisasiaa, koska se ei tapahdu heidän kehossaan ja siihen ei ole samanlaista aikaikkunaa eikä lapsensaanti vaikuta heidän uraansa. Siksi heidän on helpompi muuttaa mieltään syillä -olis kiva -muillakin on. Nuo miehet eivät ole ajatelleet tulevaisuutta pidemmälle vaan elävät hetkessä. Velanainen on pohtinut sen tulevaisuuden ja tehnyt päätöksen.

Olen tuo jota lainasit. Kiitos erittäin asiallisesta vastauksesta. Oikeassa taidat olla. Pystyisikö tätä vallitsevaa asenneilmastoa mitenkään muuttamaan?

Siinähän se ongelma on, että asenteet muuttuvat hitaasti, tarvitaan useampi sukupolvi. Onneksi vapaaehtoinen lapsettomuus on yleistynyt ja ehkä sitä kautta jonain päivänä meitä ei ajatella kummajaisina.

Edelleen on kuitenkin vallalla ajatus, että nainen hoitaa lapset ja uhrautuu. Miehet voivat siis ulkoistaa koko homman halutessaan. Se, että lisääntyminen ja perhe on kahden kauppa, pitäisi saada iskostettua noin ajattelevien ihmisten tajuntaan: enemmän miehiä isyysvapaille ja koti-isiksi sekä osallistumaan lasten hoitoon. Jos asenteet muuttuvat siihen suuntaan (ja yhteiskuntakin tukee), että mies/isä on tasavertainen vanhempi, jolla on yhtä paljon vastuuta ja vaivaa lapsista niin kotona kuin urankin kannalta, ehkä miehistä joku havahtuu jo nuorempana miettimään, millainen isä olisi tulevaisuudessa vai haluaako sellaista ollenkaan.

Naisena kohtaa hyvin paljon kyselyitä siitä, että onko lapsia, milloin niitä tulee, miksi niitä ei jo ole. Kun kerrot olevasi vela, kaikki tietävät ne kliseet, mitä seuraavaksi saa kuulla. Ehkä miehiltä ei kysellä samalla tavalla lisääntymisestä jo nuoresta saakka, joten jotkut heistä eivät pysähdy miettimään asiaa ja tutkiskelemaan omaa kantaansa. Pitäisi päästä eroon stereotypiasta, että kaikki naiset haluavat lapsia ja vain heiltä tulee kysellä henkilökohtaisia lisääntymissuunnitelmia, asiasta kyseleminen ja painostus kun on epäkorrektia muutenkin.

Itsekkäille tuuliviireille ei oikein voi mitään, niitä tulee elämän aalloilla vastaan valitettavasti. Childfree Redditissä jahkaajia kutsutaan sanalla fence sitter, eli kipskops yhtenä päivänä hyppää jommalle kummalle puolen aitaa.

Taas hyviä pointteja. Mieheni ei ole kertaakaan törmännyt uteluihin siitä, koska meille tulee jälkikasvua. Minä törmään niihin säännöllisesti niin oman kuin miehen suvun ja jopa työkavereiden toimesta. Miehen äitikin kyselee lapsisuunnitelmista minulta, ei pojaltaan.

Edelleen mies nähdään aika passiivisena näissä asioissa. Miehelle niitä lapsia vain tulee, nainen hankkii lapsia.

Ap

Koska nainen siitä päättää.

Kai siihen miehelläkin sanottavaa on normaalissa parisuhteessa.

Ap

Mies on vapaa lähtemään jos ei halua lasta. Usein se kannattaakin, sillä nainen tekee lapset joka tapauksessa, jättäen miehen avioliitossa maksajan rooliin (tuplaehkäisy petti, hups)

Tässä loistava esimerkki siitä, kuinka syvälle se ajatus, että kaikki naiset haluavat lapsia, on ihmisten keskuudessa juurtunut. Toivottavasti kommentoija muistaa, että tässä aloituksessa vela-naiset pohtivat mistä löytyisi oikasti vela mies. Eli niitä lapsia ei haluta.

Toivottavasti sinä ja muut palstanrtut muistatte että niitä löytyy kaikkialta.

Me netissä(kin) viihtyvät naaraskoirat pidämme kyllä silmät ja korvat auki reaalimaailmassa. Nuuskunenä on vissiin ollut tukossa, kun on löytynyt vain pentutehtailijoita, vaikka kuinka yrittää jäljestää jotakin muuta, luulisi että koira koiran tuntee. Mutta eihän tässä sitten hätää ole, jos vela-miehiä on kaikkialla, mutta voisiko heillä olla jokin siru, tatuointi tai värikoodi vaatetuksessa, josta tällainen keskustelupalstalla puheenaiheisiin osallistuva naaras voisi unelmiensa koiraan tunnistaa, jotta ei menisi kummankaan aikaa hukkaan?

Narttukoiran voi steriloida.

Siruja tai muita ei valitettavasti ole tarjolla. Jos ja kun elämä on sulle noin vaikeaa, suosittelen kuitenkin pysymään erossa uroskoirista, toisesta steriloidusta nartusta on sulle enemmän iloa.

Totta, niin voi narttukoiralle tehdä ja se poistaisi tietysti kaikki vaikeudet elämässä. Oletko tutustunut Suomen sterilointilakiin ja sen vaatimuksiin tai mediassa olleisiin artikkeleihin kokemuksista, kun naaras hakee sterilointia? Tai vaikka muiden keskustelupalstojen (kun nyt palstanaaraat oletettavasti niillä aina roikkuvat) kokemuksiin, kun naaras yrittää saada sterilointilupaa? Ei tipu helposti.

Steriloitu uroskoira saisi vapaaehtoisesti pennuttoman narttukoiran tossukat pyörimään villisti, siinä olisi tutustumisen arvoinen uros isolla u:lla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
309/398 |

Vaatimukset ovat samat miehelle ja nartulle. Lupaa ei tarvita, voittehan aina vaihtaa sukupuoltanne jolloin tuosta tulee jopa vaatimus.

Steriloitu mies voisi tosiaan olla sulle tutustumisen arvoinen mutta arvaas mitä? Sä et välttämättä nyt vain ole sen arvoinen, se löysi sinua paremman ja nopeasti löysikin. Sulle jää se joka arpoo mitä sitä tekisi vai tekiskö mitään.

Oletko ajatellut jotenkin nostaa omaa tasoasi?

Vierailija
310/398 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloitus on samaa tasoa kuin aloitus, jossa mies ulìsee "mistä löytyisi fiksu ja nätti nainen"

Miesten "totuus" olisi tietysti se, ettei sellaisia naisia ole olemassa, ei kannata hulluja puhua.

Naiset taas väittäisivät että niitä on paljonkin, mies ei vain ole itse riittävän fiksu ja komea sellaista ansaitakseen.

Miten on tytöt, onko niitä fiksuja ja nättejä naisia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
311/398 |

Se, että kyselee mistä niitä velamiehiä löytyy, on ihan relevantti kysymys velanaisen suusta, hänhän haluaa samoilla arvoilla varustetun kumppanin. Kirjoitin tekstissäni myös, kuinka vahingollisia yleistykset ovat. Velanaisena pystyn samaistumaan ap:n pettymykseen. En silti julista, että kaikki miehet ovat sieltä minne aurinko ei paista. Aavistus siitä, että kumppani on muuttanut mieltään ja todennäköisesti sen seurauksena suhde päättyy, on surua.

Jokainen saa muuttaa mieltään. Aiemmin tässä ketjussa kirjoitin, kuinka moni vela on tiennyt asian ja tehnyt päätöksen jo erittäin nuorena. Siihen eivät olosuhteet vaikuta vaan päätös pysyy, vaikka mitä tapahtuisi. Siksi jotkut kutsuvat mielensämuuttajia tuuliviireiksi, koska olosuhteet vaikuttavat mielipiteeseen, asian vakaasti pohtinut ja päättänyt ihminen ei muuta mielipidettään. Ei se tee ns. tuuliviireistä huonompia ihmisiä, he ovat vain epäsopivia velalle.

Parisuhteeseen panostaa ja pelissä on myös tunteita, se että suhde loppuu asiaan, joka on aluksi juteltu selväksi, tuntuu ajan haaskaamiselta. Miksi olla suhteessa, jos sillä on parasta ennen-päivämäärä? Sen saman ajan olisi voinut viettää ihmisen kanssa, joka jakaa ne samat ajatukset lapsettomuudesta. Puolison kuolema on yllättävä asia ja siihen kuollut puoliso ei yleensä ole mitenkään itse vaikuttanut (oman käden kautta lähteneet poissulkien).

Vierailija
312/398 |

Tiedät oikein hyvin ettei siihen "mistä velamiehiä löytyy" voi antaa vastausta. Sekin on paskapuhetta jos väittää että vain vela-miehet muuttavat mielipiteensä.

Haluatte vain jauhaa paskaa miehistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
313/398 |

Ei näytä löytyvän

Vierailija
314/398 |

Vaatimukset uroksille ja nartuille ovat lain mukaan samat, jotenkin vaan nartut kohtaavat vastustusta lääkärien puolelta. Olisi oikeasti kiva tietää, miten urosten sterilointiin lääkärit suhtautuvat ja onko siinä samaa vastustusta (en veetuile tuossa nyt). Sukupuolen vaihtaminen steriloinnin saamiseksi on aika extreme-veto eikä sovi kaikille.

Ja näköjään päästään palstaklassikkoon eli tasoon. Ei täällä muutaman lauseen kirjoitteluilla voi päätellä toisesta paljoakaan. Mielipiteistä ja verbaalisesta lahjakkuudesta kyllä, mutta ei sen syvemmin. Et tiedä minusta mitään henkilökohtaista enkä minä tiedä sinusta, joten henkilökohtaisuuksiin meneminen on turhaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
315/398 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehillä on vain yksi rooli parisuhteessa: lapsen siittäminen naiselle ja sen kulujen kattaminen.

Vela-naiset voivat pariutua keskenään jos heidän on pakko saada joku elämäänsä.

Hetkinen, eikös tämä ole miesvihaa, että miehet luokitellaan pelkiksi siittäjiksi ja otto-maateiksi?

Kirjoittaja ainakin kovasti vihaa vela-naisia jostain syystä. Miksi vihaat meitä?

Miehet ovat pelkkää paskaa, ei sen sanominen ole miesvihaa!

En vihaa vela-naisia, kerron kuinka miesongelma ratkaistaan.

Aa, rölli muutti taktiikkaansa tai sitten olemme saaneet uuden peikkokullan keskuuteemme.

Mitä tuossa on peikkoilua? Ehdotus on samaa tasoa kuin naisettomuuttaan valittaville miehille tarjottu "ryhdy homoksi" joka saa aina valtavasti suosiota tällä palstalla.

Tuossa olet oikeassa, tällä palstalla on näkynyt noita homoksi kääntymiseen kehoittavia kommentteja. Jos aloituksessa tai kommentissa mies asiallisesti kertoo olevansa murheissaan, kun kumppania ei ole löytynyt, tuollaista höhö-kommenttia en ymmärrä minäkään. Sitten on taas niitä provosoivia kirjoittajia, joista katkeruus näkyy kuuhun asti ja käy hyvin selväksi, etteivät arvosta naisia ollenkaan, vaan reikää olisi saatava, mutta kaikki naiset vaan juoksevat sen formulamiljönäärin perässä. Niin metsä vastaa, kun sinne huutaa.

Aborttiketjuissa ehdotetaan selibaattia, se on yhtä hölmö ehdotus, kuin seksuaalisen suuntautumisensa vaihtaminen.

Rankkoja yleistyksiä tällä palstalla näkee niin miehistä kuin naisistakin ja aika ikäviäkin yleistyksiä, tappelulle on kenttä silloin pedattu. Yritän itse olla yleistämättä omia (huonoja) kokemuksiani deittimaailmassa ja parisuhteessa koskemaan kaikkia miehiä, tunnenhan aivan mahtavia miehiä ja persoonia, esim. kummatkin serkkuni tai edesmennyt vaaripuoleni.

Tässä ketjussa ei ole tarkoitus haukkua miehiä (en usko että se on ap:n agenda, vaan keskustella vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ja syistä mielenmuutokseen) vaan purkaa sitä surua, kun hyvä suhde päättyy erilaiseen käsitykseen tulevaisuudesta. Ketjun velanaisille on sattunut kohdalle mielensämuuttajia ja heitä (meitä) asia surettaa samalla tavalla kuin miestä, joka ei ole löytänyt kumppania. Emme halua haukkua ketään, vaan toivomme rehellisyyttä ja sitä, että toinen tuntisi itsensä niin hyvin, että osaisi tässä lastenhankinta-asiassa muodostaa selkeän kannan ja tuoda sen ilmi.

Älä viitsi selittää. Ap:n aloittamassa otsikossa lukee MISTÄ NIITÄ VELAMIEHIÄ LÖYTYY. Sen jälkeen hän jauhaa kuinka miehet ovat tuuliviirejä. Hän ei puhu omasta miehestään, hän yleistää sen miehiin. Ja siihen tämän palstan nartut liittyy ilolla mukaan. 

Hänellä ei edes ole surua, hänellä on aavistus että mies ehkä muuttaa mieltään.

Uutinen: miehilläkin on oikeus muuttaa mieltään. Se tapahtuu usein olosuhteiden  ja oman elämänkuvan muuttuessa. Jos se on naisille liikaa niin voi voi, jatkaa matkaa vain.

Hukatut vuodet? Mihinkäs ne katosivat, jos ne kerran olivat hyviä tuohon asti. Koetteko että vuodet meni hukkaan jos puoliso kuolee?

Se, että kyselee mistä niitä velamiehiä löytyy, on ihan relevantti kysymys velanaisen suusta, hänhän haluaa samoilla arvoilla varustetun kumppanin. Kirjoitin tekstissäni myös, kuinka vahingollisia yleistykset ovat. Velanaisena pystyn samaistumaan ap:n pettymykseen. En silti julista, että kaikki miehet ovat sieltä minne aurinko ei paista. Aavistus siitä, että kumppani on muuttanut mieltään ja todennäköisesti sen seurauksena suhde päättyy, on surua.

Jokainen saa muuttaa mieltään. Aiemmin tässä ketjussa kirjoitin, kuinka moni vela on tiennyt asian ja tehnyt päätöksen jo erittäin nuorena. Siihen eivät olosuhteet vaikuta vaan päätös pysyy, vaikka mitä tapahtuisi. Siksi jotkut kutsuvat mielensämuuttajia tuuliviireiksi, koska olosuhteet vaikuttavat mielipiteeseen, asian vakaasti pohtinut ja päättänyt ihminen ei muuta mielipidettään. Ei se tee ns. tuuliviireistä huonompia ihmisiä, he ovat vain epäsopivia velalle.

Parisuhteeseen panostaa ja pelissä on myös tunteita, se että suhde loppuu asiaan, joka on aluksi juteltu selväksi, tuntuu ajan haaskaamiselta. Miksi olla suhteessa, jos sillä on parasta ennen-päivämäärä? Sen saman ajan olisi voinut viettää ihmisen kanssa, joka jakaa ne samat ajatukset lapsettomuudesta. Puolison kuolema on yllättävä asia ja siihen kuollut puoliso ei yleensä ole mitenkään itse vaikuttanut (oman käden kautta lähteneet poissulkien).

Tiedät oikein hyvin ettei siihen "mistä velamiehiä löytyy" voi antaa vastausta. Sekin on paskapuhetta jos väittää että vain vela-miehet muuttavat mielipiteensä.

Haluatte vain jauhaa paskaa miehistä.

Tiedän hyvin, ettei kukaan voi sanoa, että mene etsimään velamiehiä Kupittaan cittarin parkkipaikalta (onko siellä edes enää cittaria, muutamaan vuoteen en ole käynyt, eli tämä oli kielikuva). Ap:n ja muiden velanaisten esittämä kysymys on enemmänkin retorinen ja kuvaa turhautumista. Toki olisi kiva, jos joku osaisi heittää vinkin, missä ne velamiehet lymyilevät jossain luolassa, mutta ihmiset ovat yksilöitä ja sellaista vinkkiä ei ole eikä koskaan tule olemaan.

Täyttä pskapuhetta on tosiaan väittää, että vain miehet muuttavat mielipiteensä lasten suhteen. Ei se ole niin, ei todellakaan. Ja se ei ole tämän ketjun tarkoitus, tässä velanaiset kertovat kokemuksistaan mielensä muuttaneiden miesten kanssa (ap:n miehestä ei vielä tiedetä) ja yrittävät käsitellä asiaa. Olen tuo sama henkilö, joka on kirjoittanut tänne pohdintaa, miksi velanaiset ovat varmoja päätöksestään ja miehet eivät ole edes ajatelleet asiaa.

En halua jauhaa pskaa miehistä, eivät he kaikki ole pskoja, ei tietenkään, he ovat yksilöitä, kuten jokainen meistä ja se, että tekee aloituksen aihe vapaa-palstalle koskien omia mietteitään, ei tarkoita, että kyseinen ihminen haluaa mahdollisimman paljon kuraa miesten niskaan, kollektiivisesti.

Olen se, ketä lainasit.

Vierailija
316/398 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Velanaisilla tuntuu olevan yksi ongelma.

Se ei ole se, etteikö velamiehiä löytyisi. Tutkitusti velamiehiä on enemmän kuin velanaisia.

Se on se, että suurin osa komeista ja menestyvistä miehistä haluaa lapsia. Miehet joilla on tarjota paljon resursseja, ovat harvoin veloja.

Vierailija
317/398 |

Edelleen: ap on rinkirunkkari joka hakee miesten haukkumista ja niille nauramista. Sitä onkin tosiaan riittänyt.

Vierailija
318/398 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Te ulisijat, oikeasti. Painukaa V I T T U U N. Jeesus että jaksatte vonkua täällä päivästä toiseen.

Vierailija
319/398 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Velanaisilla tuntuu olevan yksi ongelma.

Se ei ole se, etteikö velamiehiä löytyisi. Tutkitusti velamiehiä on enemmän kuin velanaisia.

Se on se, että suurin osa komeista ja menestyvistä miehistä haluaa lapsia. Miehet joilla on tarjota paljon resursseja, ovat harvoin veloja.

Ylipäätään koulutetuilla ja varakkailla on enemmän lapsia.

Vierailija
320/398 |

Ei kukaan vela rinkirunkkaa ja hauku miehiä. Lue, mitä olen kirjoittanut, en hauku miehiä sukupuolena.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kuusi kaksi